Tervetuloa!

maalaiselämää * remontointia * puutarhaunelmia
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maalatut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maalatut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. toukokuuta 2009

Leikkihuone

Lapsille on alakertaan valmistunut leikkihuone jo jokin aikaa sitten ja tässä vihdoinkin vähän kuvia. Verhoja ei ole, mutta en taida niitä kaivatakkaan ennen talvea. Näin on niin ihanan valoisaa. Vähän on vielä liian tyttömäinen fiilis huoneessa, mutta hankinnassa olevat matto ja verhot menevät sitten neutraalimpaan suuntaan. Pakko oli jo saada ihanista kankaista lippuviirikin huoneeseen, mutta tarkoituksena on tehdä unisex-malli, jahka pääsen kangaskauppaan täydentämään varastojani.

Tämän valkoisen matalan kaapin olen pelastanut sateesta keskellä yötä. Viime syksynä ollessamme remonttia paossa anoppilassa, oli mieheni sisko tuonut sinne vanhoja huonekaluja poltettavaksi. Osa huonekaluista oli jäänyt pihalle sateeseen ja minä olin jo mennyt nukkumaan, kunnes tajusin että ne kaapit on pelastettava. Niin sitten keskellä yötä herätin mieheni ja kävimme raahaamassa kaapit suojaan. Kaappien alkuperäinen väri oli sellainen likaisenruskea vuodelta 70 jotain. Nyt ne raikastuivat valkoisella maalilla ja ovat oikein hyvät lelujen säilytykseen. Kaappeja on siis huoneessa kaksi, molemmille lapsille omat ;) Etualalla oleva keinuhevonen on kirpparilöytö ja odottelee tuunausta.


Tässä huoneessa siis vain leikitään ja säilytetään lastenvaatteita. Yläkerrassa nukutaan ja tehdään tulevaisuudessa omat huoneet molemmille. Ajattelin siirtää yläkerran lastenhuoneiden remonttia siihen saakka kunnes ovat kouluiässä. Tämä saa riittää siihen saakka. Tuo kuvassa oleva vanha naulakko on löytö pihapiirissä olevasta aittastamme. Minusta siinä on ihana väri ja hurmaavasti rapistunut maalipinta.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Maalauspaja

Sain idean postata meidän maalauspajasta, kun vierailin Marin blogissa. Meillä on ollut viime kesästä saakka alakerran kaksi huonetta (työhuone ja leikkihuone) remontin alla. Oikeastaan koko remontti lähti käyntiin näistä huoneista kun uusimme sinne ensi töiksemme rossipohjan. Huoneet ovat siis edelleen kesken, mutta periaatteessa ei olisi enää kuin toisen huoneen lattianhionta, maalaus ja jalkalistojen laitto edessä. Eli siis tosi vähän kun ajattelee mitä kaikkea huoneille on tehty.

Nyt kuitenkin työhuone on saanut uuden tehtävän kun huomasimme, että siellähän on hyvä paikka maalailla huonekaluja. Siellä on sopiva lämpö, ei juuri pölyjä ja kätevästi lähellä parin oven takana. Ja kun kerran emme ole ehtineet maalata vielä lattiaa toisesta huoneesta, niin maalinkaan kanssa ei tarvitse olla niin tarkkana. Tosi oivallinen maalauspaja siis.



Olemme maalailleet kasan vanhoja, rumia ja ilmaisia konttorikalusteita miehen työpistettä ajatellen. Mappihyllyksi pääsee puolestaan vanha Lundian hylly, jonka kulahtanut männyn väri peitetään valkoisella raikkaalla maalilla. Myös lastenhuoneeseen laitetaan vanhoja kalusteita. Maalia vain taas pintaan. Lastenhuoneen kaappia ajattelin seuraavaksi kokeilla kuluttaa reunoista. Ihan uutta juttua minulle, joten saas nähdä onnistunko.

Uusia huonekaluja emme siis ole toistaiseksi ostaneet ainuttakaan, vaan katsomme ensin miten saamme vanhoja kierrätettyä. Tällaiselta nuo konttorikalusteet ovat suurinpiirtein kaikki näyttäneet.

Maalauspajan toiminta saa siis jatkua vielä tovin...

tiistai 6. toukokuuta 2008

Tekemällä oppii

Ensimmäinen maalaustyöni on valmistunut! Meillä on majaillut paketissa kokoamattomana tuollainen kaappi, joka avatessa haisi niin pahalle, että oli jäänyt vallan kokoamatta. Nyt innoistuin sen maalaamaan ja mieheni sen kokosi. Nyt se on täällä meidän rivarikolmion keittiössä.


Täällä meillä on tosi pienet tilat, joten lisää laskutilaa tarvittiinkin kyllä kovasti näille kaiken maailman papereille ja lehdille. Eli kovin nättiin käyttöön ei tuo kaappi vielä päässyt, mutta ainakin käytännölliseen sellaiseen. Siksi otinkin kuvan siinä vaiheessa kun sitä koristivat vain kolme Unelma-kerhosta saapunutta Tilda purkkia ;)


Itse maalaus sujui opetellessa ja virheitä korjaillessa. Oli siis hyvä kun valitsin ensimmäiseksi työkseni tuollaisen jolla ei ole niin väliä, enkä heti aloittanut jostain arvokkaasta vanhasta kalusteesta. Maalasin kaapin keltaisen talon vanhassa "köökissä", johon virittelin maalaustelineet. Siellä on nyt sitten jatkossakin hyvä maalailla kaikenlaista.
Kuvaa ennen maalausta ei siis ollut, joten nappasin vain kuvan paketin kannesta.