Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu

“Voitko kuvailla oireitasi?”

Luen harvoin kauhua, mutta tähän tartuin Hesarissa olleen arvostelun vuoksi. Mikäli oikein muistan, siinä mainittiin nimenomaan uupumuksen ja oman kehon vierauden tunnun kuvailun tehneen vaikutuksen.

Eikäpä se arvostelu väärässä ollutkaan. Tykkäsin tässä erityisesti noista samoista asioista.

Mutta ensin sisältövaroitus: tässä on väkivaltaa kissoja kohtaan. Yksityiskohtaisempi kuvailu on ainoastaan yhdellä sivulla, tai ainakin oletan sitä olleen. Jätin kyseisen sivun lukematta, koska aihe on minulle niin vastenmielinen lukea. Kyseinen sivu oli onneksi helppo skipata ja sen lähestymisen suorastaan tunsi.

Tarinassa Iðunn on pitkistä yöunistaan huolimatta aamuisin hirvittävän väsynyt. Lisäksi hänen kehossaan on mustelmia, joita hän ei muista saaneensa. Lääkäriltä on vaikea saada apua, koska verikokeiden perusteella kaikki on kunnossa. Iðunn alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ennen kuin hankkii askelmittarin, joka todistaa hänen kävelevän kymmeniä tuhansia askeleita yön aikana. Miksi?

Mikään ei ole pahempaa kuin elää selittämättömien oireiden kanssa. Tuntea, että jokin on todella pahasti pielessä. Tietää, että jokin on todella pahasti pielessä, mutta kokeissa ei näy mitään, ja sitä huomaa, että lääkärin mielestä olet keksinyt koko jutun.

(s. 17)

Iðunnin turruttavaa väsymystä kuvataan tosiaan hyvin, samoin hänen heräävään kauhuaan omaa itseään kohtaan. Mitä hänen mielensä ja kehonsa tekevät öisin? Lopulta hän tuntuu olevan vieras omassa kehossaan ja herääminen hirvittää, koska ikinä ei voi tietää, onko keho mudan vai veren tahrima.

Arjen kuvauksen lomassa ruuvi kiristyy, mutta harmillisesti se löysää ihan tarinan lopussa. En oikein pitänyt siitä, miten avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi loppu lopulta jäi. Se ei varsinaisesti yllättänyt eikä tuntunut kovin tyydyttävältäkään.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta kokonaisuutena! Se oli myös nopea lukea, koska sivuja ei niin paljoa ole ja luvut ovat lyhyitä, joskus vain yksi rivi sivulla.

Kirjan tiedot:

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu. Haamu 2026. 178 sivua.

Islanninkielinen alkuteos: Myrkrið milli stjarnanna (2021). Suomennos Eeva-Kaisa Suhonen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 35. Kirjassa on lyhyet luvut

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin Pohjoismaista

Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään: polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa

Ettekö te koskaan väsy pyöräilemään?

Olen aivan varmasti lukenut Tuija Kauppiselta hänen tätä kirjaa edeltävän teoksensa Joutilaita kilometrejä, joka kertoo Tuijan ja hänen siippansa Ilkan pyöräilymatkasta Etelä-Amerikasta. En kuitenkaan löydä tästä itseltäni mitään todisteita: ei ole luettujen listalla eikä blogissa eikä missään. Elämän suuria mysteereitä…

Joka tapauksessa sen kirjan perusteella tartuin tähän uudempaan, jossa pariskunta pyöräilee Japanissa ja Etelä-Koreassa. Minusta ei ikinä olisi tällaisiin extreme-suorituksiin enkä edes juuri pidä matkustamisesta, mutta tykkään lukea muiden reissukokemuksista.

Pyörillä päästään keskittyy paitsi alla rullaaviin kilometreihin myös länsimaiseen näkökulmaan etenkin japanilaisesta kulttuurista. Kirja tuntui hieman toisteiselta, koska pyöräilyrutiinien ohella kuvaillaan paljon erilaisia ruokia, onsen-käyntejä ja japanilaista kohteliaisuutta. Kirjasta sai hyvän kuvan siitä, millaista pyöräretkeily Japanissa on. Turvallista, mutta pyöräteiden kunto jättää toivomisen varaa.

Rutiini on pyörämatkailijalle kuin pehmonalle lapselle. Tuttu ja turvallinen kiinnekohta arjessa, jonka muut osaset ovat koko ajan liikkeessä.

(s. 120)

Tämä rutiinien rakastaminen toki selittää tuota toisteisuutta. Pyörämatka on ollut erinomaisen onnistunut, jos sen aikana ei ole tullut vastaan suuria yllätyksiä!

Etelä-Koreassa ollaan vähemmän aikaa ja kokemus on siellä erilainen eikä selvästikään niin mukava. Kaupunkipyöräily on vaikeampaa, ruoka välillä vähintäänkin omituista eivätkä korealaisten käytöstavat ole yhtä miellyttävät kuin japanilaisten. Pariskunnan some-tilillä syntyi kuulemma ihan kiistaa asiasta kun he erehtyivät vertailemaan kahta eri maata keskenään.

Kokonaisuutena kirja oli kiinnostava ja nopealukuinen. Veikkaan, että olisin pitänyt siitä vielä enemmän jos Japani olisi minulle uudempi tuttavuus. Plussana kansiaukeamien kartta ja kirjan lopusta löytyvä lista tavaroista, jotka pariskunta oli pakannut mukaansa. Sieltä löytynee vinkkejä omia pyöräretkiään suunnitteleville.

Kirjan tiedot:

Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään: polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa. Kirjapaja 2026. 204 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 25. Matkakertomus

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3

Olen lukenut aikoja sitten Robin Hobbin Näkijän taru- ja Lordi Kultainen -trilogiat. Uudempaa Narri ja näkijä -trilogiaa olen vältellyt, koska tiedän miten se päättyy ja ainakaan toistaiseksi en ole halunnut lukea sitä. Vastikään suomennetut Elolaivat eivät myöskään ole vielä herättäneet sen suurempia lukuhaluja, mutta nyt pääsin palaamaan samaan maailmaan sarjakuvien myötä.

Koko saagan aloittavasta Salamurhaajan oppipojasta on nimittäin tehty sarjakuvat, jotka on kerätty kolmeen kovakantiseen albumiin. Vaikka varasinkin nämä heti, myönnän tehneeni sen vain uteliaisuudesta. Nämä kansikuvat kun ovat niin mitäänsanomattomia ja ankean näköisiä, että ne eivät itsessään herättäneet kiinnostusta.

En oikein ymmärrä, miksi ne on näille edes valittu. Kansikuvien tekijä on nimittäin eri henkilö kuin varsinaisen tarinan kuvittaja (Ryan Kelly), ja kuvituksesta tykkäsin kyllä. Otapa näistäkin kustantajan aivoituksista selvää.

Mutta, itse tarina on taivutettu mielestäni hyvin ja toimivasti sarjakuvaksi. Kruununperijän äpäräpojan pelkkä olemassaolo pyöräyttää Kuuden Herttuakunnan perimysjärjestyksen ja sisäpolitiikan uusiksi. Fitz kasvaa ensin tallissa ja sitten linnassa kuninkaallisen salamurhaajan opissa. Häneen iskostetaan ehdoton uskollisuus sukulinjaansa kohtaan ja välillä se on kovalla koetuksella.

Burrich ja Fitz.

Tarina oli tuttu, mutta en sentään muistanut siitä aivan kaikkea. Sen muistin kyllä, että koko saagaa värittävät ja oikeastaan kantavat Fitz-paran loputtomat kärsimykset. Tunnelin päässä oleva valo on aina vastaantuleva juna ja jokainen pieni onnen murunen on ripoteltu kurjuuskakun päälle.

Niin on heti sarjan alussakin. Yksin tässä osassa on esimerkiksi raakaa fyysistä väkivaltaa, koska taikuuden opettaja on armoton sadisti. Eikä Fitz suinkaan ole ainoa kärsijä, vaan tuskaa on jaettu esimerkiksi hänen isähahmolleen tallimestari Burrichille ja kuninkaan Narrille, jos kohta hän säästyy nimenomaan tässä tarinan osassa suurimmilta ongelmilta. Jatko-osissa niitä sitten riittääkin.

Kokonaisuutena Fitzin elämä on siis varsinainen synkistelyn kulkue, mutta tarinana se kuitenkin toimii oikein hyvin. Samoin tämä sarjakuvaversio on mielestäni hyvin tehty ja tiivistetty alkuperäisestä romaanista. Lukiessa ei tuntunut ollenkaan siltä, että jotain puuttuisi, vaikka aivan kaikkea ei varmasti ole saatu mahdutettua mukaan.

Eli näiden tapauksessa kannattaa tosiaan katsoa kirjan sisään eikä tehdä päätelmiä kuvituksesta kansien perusteella. Ehkäpä ne kertovat tunnelmaltaan vähän Fitzin elämän ankeudesta, mutta eivät näytä ollenkaan siltä, miltä itse sarjakuva näyttää.

Kirjan tiedot:

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3. HarperVoyager 2024 & Dark Horse Books 2025. 144 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa