.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira. Näytä kaikki tekstit

2.10.2016

Sumun hälvetessä värit palaavat

Kauniit syyspäivät lataavat akkuja talven varalle. Aamukävelyllä rannassa pääsee ihailemaan sumuisia niittyjä ja meren päälle nousevien pilvien hidasta kulkua. Maisema muuttuu minuutti minuutilta auringon saadessa pikku hiljaan otteen viileistä ilmavirtauksista. Sumu haihtuu, ja kohta pala sinistä taivasta kurkistaa utupilvien lomasta.

Merenrannasta kävelimme lähikalliolle ja nautimme hiljaisuudesta sekä kauniista maisemasta. Kyllä tällä taas elää yhden kiireisen viikon tai kaksi.

Leppoista sunnuntain viettoa!


18.6.2016

Saako tulla?

Meidän Ricalla on joitakin hassuja maneereja, jotka luultavasti johtuvat tarhalla eletystä vaiheesta. Rica on vahvasti lauman jäsen, ja koittaa tietysti ymmärtää ihmisten tapoja, ja omaksuu perhe-elämää päivä päivältä paremmin.

Jos Rica ei ole ihan varma jostain jutusta, niin hänen ratkaisunsa on ottaa varovaisesti, eikä varsinkaan joutua silmätikuksi. Näinpä saamme välillä kannustaa ja houkutella häntä tekemään "rohkeita juttuja". Muutama päivä sitten Rica ei uskaltanut tulla oven raosta toiseen huoneeseen, kun ovi ei ollut tarpeeksi paljon auki. Aikansa kurkittuaan ja kannustusta saaneena hän vihdoin pökkäsi kuonolla ovea hieman enemmän auki, ja pujahti aivan mestarina huoneesta toiseen. Osasin! Uskalsin!


14.4.2016

Lötkis pötkis

Olemme täällä ihan lötkis pötkis vaan. Tyttärillä kummallakin sattuu olemaan työharjoittelujaksot päällä, ja minulla on tietysti ihan normisti työtä vähän joka nurkalla. Työn ahertajat nauttivat siis illan koittaessa rentoilusta ja leppoisasta olemisesta. Hirveästi ei jaksa kotityötkään painaa. Pääasia, että jotain syömistä saadaan pöytää, tulee hieman ulkoiltua vähintäänkin koiran kanssa ja nukuttua tarpeeksi tukevat yöunet.

Näillä aatoksilla kohti perjantaita ja viikonloppuakin. Meidän Rica näyttää kuvassa rentoilun mallia (jos joku on vaikka unohtanut miten se menikään...). Välillä uinumiset pitää tietysti keskeyttää, ja huoltaa tiikerin korvat. Senhän nyt tietää kaikki.

Aurinkoisia ajatuksia!


20.3.2016

Sunnuntaisia hetkiä

Kamera on kaapannut muutaman pysäytyskuvan sunnuntaista. Ihana auringonpaiste inspiroi ulkoilemaan ja nappailemaan kuvia myös sisätiloissa. Muuten sunnuntaihin on kuulunut pieniä herkkuhetkiä, toimistohommia, lötköilyä, kyläilyä, autonpesua ja kaupassa käyntiä.

Kuvissa esiintyvä turilas osaa sunnuntaisen asenteen ja elämän. Parhaillaan tuo hömötintti harhailee telkkarihuoneen verhon takana ja metsästää ilmeisesti kevään ensimmäistä kärpästä. Muuten Rica on nauttinut hankikannosta (voi riehua pellolla), vetänyt päikkäreitä erissä, leikkinyt pehmoleluilla, rouskutellut muonaa ja halitellut kotiutuvia tyyppejä.

Pääsiäinen ei ole ainakaan vielä vallannut kotiamme. Varpujen virkaa tekee tosin muutama magnolian ja mimosan oksa, joten siinähän nuo ensi viikon juhlavat kuviotkin on jo mallailtuna.

Pari huokausta ja kohti uutta viikkoa! Have a good one!

Vadelmahillo ja leipä Cafe Postres, Porvoo




1.3.2016

Vuosipäivä

Pörröinen tyttö nimeltään Rica on kuulunut meidän perheeseemme nyt tasan vuoden. Vuosi sitten pallero ilmestyi Vantaan lentokentälle Romaniasta Kodittomien koirien ystävä ry:n kautta. Koiran ulkonäkö on muuttunut hieman vuoden aikana. Tullessaan hän oli kaiketi noin 10 kuukauden ikäinen, ja nyt lähennellään jo kahden vuoden kunnioittevaa (teini)ikää.

Yhteinen taipaleemme alkoi perus rutiinien opettelulla. Sisäsiisteys saavutettiin melko nopeasti ahkeran ulkoilun merkeissä. Hihnassa kävelyn opetteluun meni enemmän aikaa. Ensin haastena olivat erilaiset pelot ja arkuus. Rohkeuden ja luottamuksen kasvaessa taluttamiseen toi uuden näkökulman reipastuneen koiran säntäily ja varomattomuus. Rescuekoiran adoptointiin oli onneksi saanut hyviä ohjeita, ja osasimme siis varautua ja olla valppaana ulkoilutustenkin suhteen.

Tällä hetkellä ulkoilu sujuu ihan kivasti. Itse toivon vielä Ricalle nykyistäkin sujuvampaa "lenkkivaihdetta" eli toivon osaavani opastaa hänet hyvään matkavauhtiin varsinainen lenkkeily mielessä. Tarkoitus olisi siis tehdä pieni ero tarpeiden tekemisen ja Ricasta aina yhtä kiinnostavan nuuskuttelun sekä hyvän lenkkivauhdin välille. Tästä hyötyisivät ja nauttisivat varmasti kumpikin yksilö taluttimen eri päissä. Rica on erittäin energinen koira, ja hän kaipaa liikunnallista aktiviteettiä ja tietysti myös kivaa tekemistä sisällä perheen kanssa. Hän osaa onneksi myös tutkailla lelujaan yksin sekä tehdä luutöitä.

Muihin koiriin Rica suhtautuu uteliaasti, mutta myös tapauskohtaisesti arasti. Jos Rican mielestä vastaantuleva toinen koira on epäilyttävä tai pelottava, hän pörhistää turkin ja haukkuu vastaantulijan. Itse näkisin, että nykyinen käytös on merkki toisaalta parantuneesta itseluottamuksesta, mutta myös taustalla olevasta varovaisuudesta. Ihan alussa Rica ei päästänyt ääntäkään muiden koirien suhteen.

Ihmisistä Rica tykkää ja haluaa mielellään ystävystyä. Ihan ensi tapaaminen tapahtuu hänen puoleltaan hieman varovaisin askelin, mutta hetken päästä rapsutuksia ollaan pyytämässä aktiivisesti. Rican suosikki ihmiset ovat perheemme teini-ikäiset tyttäret, joiden seura on aina yhtä suloista.

Nyt täytyykin lopetella, kun tuo päivänsankari toi lelulampaan työpisteelleni ja tökkäsi merkitsevästi nokallaan. Nyt pitäisi vähän huvitella yhdessä.




21.10.2015

Välillä















































Etäpäivien ja tietysti tavallisten kotipäivien karvainen seuralainen osaa ottaa välillä rennosti, välillä hän yrittää ymmärtää ja toisinaan taas pelleilee ja hassuttelee. Alemmassa kuvassa Rica esittelee juurinkin huumorintajuaan. Rica on päätellyt ilmeisesti olevansa hauska tyyppi kellimällä selällään ja tekemällä hassuja ilmeitä. Näitä ilmeitä katselin tänään sivusilmällä osallistuessani tiimikokoukseen etänä. On siinä sitten pokassa pitelemistä!

Muistakaa tekin välillä hassutella. Näin se arki rullaa astetta lennokkaammin.

27.9.2015

Sunny Sunday




















































Lähdimme koiran kanssa aamulenkille seiskan tiennoilla. Lämpöä oli mittarissa noin neljä astetta. Aurinko alkoi näihin aikoihin sen verran hyvin jo lämmittämään, että ensin peltojen ja meren ylle työnsi paksummalti sumua, mutta hetkisen päästä sumu alkoi jo pakkautumaan varjopaikkoihin sekä notkelmiin. Aurinkoisissa kohdissa ilmassa pirskahteli miljoonia pieniä vesipisaroita aamusumun antaessa periksi auringon lämmölle.

Kuljimme tuttuja metsäteitä ja kävimme kurkkimassa muutamia uusiakin polkuja. Kuvauksellisia kohtia oli jälleen tarjolla runsaasti, ja kaivoinkin kameran repusta esille vähän väliä. Koira on jo tottunut kamera-assistentin arkeen ja odottaa kiltisti sen aikaan kun saan kuvan napattua. Sitten pistetään taas menovaihde silmään ja jatketaan eteenpäin.  Niityillä ja niitetyillä pelloilla on lupa riehua, ja se on erityisen mukavaa Rica-koiran mielestä.

11.8.2015

Ruususen uni















































Rica Riehakas osaa myös ottaa rennosti ja järjestää itselleen mukavia nokkaunipaikkoja. Nyt kun aurinkoiset lämpimät päivät ovat hellineet, Rica on muokannut ruusupensaan siimekseen varjoisan päiväunipisteen. Ruusupensas on kylätiekyttääjän näkökulmasta oivalla paikalla, sillä unet voi aina tarvittaessa keskeyttää, ja käydä väijymässä ohikulkijoita. Ruusupensaalta on vain muutama askel myös takaterassillemme, joten kahvihetkiinkiin Rica luonnollisesti ottaa osaa, vaikka sitten kesken parhaimpien unienkin. Tiedä sitten vaikka siellä unessa seikkailisikin nakkipötköt ja naapurin koirat.

20.7.2015

Rescuekoira Rica

Perheemme edellinen koira eli lähes 14 vuotiaaksi. Danin jälkeen olimme koirattomia hyvän aikaan, ja sitten aloin pikku hiljaa kartoittelemaan meille uutta perheenjäsentä. Tarkoitus oli tarjota koti aikuiselle koiralle. Katselin koiria niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Tärkeintä oli löytää meidän oloisemme koira, ja nimenomaan tarjota koti sitä tarvitsevalle. Itse kallistun herkemmin sekarotuisen koiran puoleen, mutta rotukysymys ei ole se tärkein kriteeri lemmikkiä meidän kotiimme valittaessa. Koen myös keskikokoiset koirat itselleni helpoimmiksi.

Näistä lähtökohdista laajensin pikku hiljaa näkökantaani kodittomien koirien erilaisiin tukiyhdistyksiin, ja löysin Facebookista myös Kodittomien Koirien Ystävät r.y -nimisen yhdistyksen, joka tekee yhteistyötä Romaniassa toimivan italialaisen Save the Dogs -järjestön kanssa. Kyseiset tahot järjestävät kodittomille romanialaisille koirille koteja myös Suomeen. Järjestön toiminta täytti omat laatuvaatimukseni, eli hommaa pyöritetään eettisesti oikeilla periaatteilla. Adoptiotoiminnan lisäksi yhdistys tekee Romaniassa valistustyötä, steriloi asukkaiden omia eläimiä ja hoitaa koirien lisäksi myös kissoja sekä hevosia ja aaseja.

Rescuekoiran hankkiminen osaksi meidän perhettä ei ollut lähtökohtaisesti mikään erityinen tavoite. Tarkoitan tällä sitä, että kotia tarvitseva aikuinen koira olisi voinut löytyä myös Suomesta. Nyt kun kuitenkin päädyimme nimenomaan rescuekoiran kotiuttamiseen, olemme eläneet koiraperheen arkea, jossa koiralle on annettu aikaa sopeutua ja tottua täysin uuteen elämään. Tätä nykyään Ricamme osaa päivärutiinit, on utelias, energinen ja innokas. Alkutaival vaati "normaalia" enemmän totuttelua ja koira tarvitsi aikaa opetella asioita sekä oppia luottamaan pikku kylän arkisiin ääniin, hajuihin sekä leppoisiin tapahtumiin. Alussa pelonaiheita oli paljon, mutta ne karsiutuivat pikku hiljaa oman perheen tuella.

Tällä hetkellä Ricalle voi jo opettaa asioita niinkuin mille tahansa koiralle. Suomenkieliset perus käskysanat ovat tulleet tutuiksi. Sitä mukaan kun rohkeus on koiralla kasvanut, on myös luonne tullut paremmin esiin ja tiettyä uppiniskaisuuttakin Rican hahmosta löytyy. Energiaa koiralla on paljon ja sitä täytyy joka päivä päästä purkamaan ulkosalla liikunnan merkeissä.

Koiramme on nyt reilun vuoden vanha (syntymäaika on arvioitu Romaniassa eläinlääkärin toimesta), ja nuoren koiran tavoin välillä rajoja koetellaan. Pikku hiljaa koiraperheen arki on siis asettunut uomiinsa, ja kouluttaminen edistyy päivittäisien rutiinien ohessa.

Rica tuli meille Romaniasta järjestön puolesta steriloituna, rokotettuna, testattuna ja sirutettuna. Koirat myös madotetaan ennen adoptiota ja järjestön ohjeiden mukaisesti koirat madotetaan vielä uudella kierroksella heti kotiutettuna. Näin meilläkin tehtiin.

Oikeastaan vasta jälkikäteen olen tullut tietoiseksi rescuekoiriin kohdistuvasta epäluulosta ja jossain kohtaan myös vihasta. Tämän takana on varmaankin epäeettiset tapaukset ja kenties pentutehtailu. Jopa eläinlääkärien toimesta rescuekoiran ottaneet perheet ovat saattaneet kokea epämiellyttävää kohtelua. Mielipiteensä kullakin, mutta minusta on outoa jos eläinlääkäri ei koe eläimen auttamista tärkeimmäksi tehtäväkseen. Jotenkin siitä tulee mieleen, että mitä jos lääkäri kieltäytyisi hoitamasta lasta, joka on adoptoitu toisesta maasta? Kummassakin tapauksessa adoptiosta voidaan kaiketi sanoa, että se ei ratkaissut lähtömaan mahdollisia ongelmia. Siitä huolimatta toiminta voi olla eettistä ja auttaa mahdollisemman paljon sekä lähtömaan asennemaailmaa että luoda koteja tarvitseville toiminnan kautta.

Meidän Rica lähettää heinäkuiset kesäterveiset kaikille Koti kolmelle -blogin lukijoille ja tietysti myös erityiset kiitokset ja hännänheilutukset Kodittomien Koirien Ystävät -yhdistykselle, joka pelasti viime kesänä pahvilaatikkoon hylätyn koiranpennun, josta sittemmin tuli perheeseemme karvainen kaveri nimeltänsä Rica.

PS. Save the Dogsin toiminta Romaniassa tapahtuu täysin lahjoitusvaroin. 

 


28.3.2015

Ulkoilu + rentoilu = viikonlopun meininki

Pientä takatalven tunnelmaa eksyi tänne kevään odotuksen keskelle. Ulkoilu oli kyllä ihan nastaa pienestä lumetuksesta huolimatta, vaikka tositarkoituksella tässä itsekin odottelen niitä ihania ja lämpimiä kevät päiviä. Varsinkin perheemme koira-pallero on todellinen lumen fanittaja. Taitaa hänellä olla tuota turkkia sen verran omasta takaa, että ulkoilma ja lumessa peuhaaminen on sitä mukavinta ajanvietettä.

Rentoutta viikonloppuusi! Minut voi tulla bongaamaan tänään Loviisasta herttaselta kello 10 - 15 välillä. Viimeisessä kuvassa meidän Rica näyttää muuten mallia siihen rentoutumisosastoon!

PS. Muista ihana kirja-arvonta, joka on meneillään blogissani. Laiturilla -kirja esittelee hurmaavia kesäkoteja saaristosta ja rannikolta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...