Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

WSOY 2015 269 sivua En paheksu enkä soimaa. Olen käynyt läpi helvetin, mutta niin on moni muukin. Olenko katkera? Varmaankin olen. Mutta mihin lähettäisin valituskirjelmän? Olenko puhdistunut käydessäni läpi kärsimysten? Olenko jalostunut? Enpä usko. Kyllä minä tiedän, että olen vaarassa kirjoittaessani tätä. Tiedän, että voitte pilkata minua kitinästä ja itsesäälistä. On kaverilla otsaa kirjoittaa kokonainen kirja omasta naamastaan. Maailmassa on miljardi vammaista, ja tämä keskittyy omaan kuontaloonsa. Oikeassa olette. Juuri niin teen. Pistin merkille WSOY:n uutuuskatalogista erikoisen muistelmateoksen, jonka kannessa poseeraa pahoin palaneen näköinen mies. Mitä hänelle on tapahtunut? Millaisen tarinan hän on elämästään rakentanut? Miksi hän sen kertoo? Kirja kiehtoi minua kovin ja ryhdyin lukemaan sitä heti, kun sain sen käsiini. Kaikki alkaa kutiavasta silmäkulmasta. Vain muutamassa päivässä riehaantunut herpesvirus ja bakteeri ajavat Hesarin toimittajana työskentelevän Ki...

Myllylahti 2014 234 sivua Kuukausi, eli koko marraskuu, oli vielä niin hengenvaarallinen minulle, että koko elämäni oli vain nipin napin selviytymistä seuraavaan, pelottavaan aamuun. Yksi yö oli käänteentekevä. Huusin kivuissani tuskanhiki otsallani. Yökkö meni k-a-h-d-e-k-s-a-n kertaa ohi – vilkaisemattakaan minua! Silloin rukoilin mielessäni: Rakas Jumala, päästä minut näistä tuskista. En jaksa enää elää tätä paskaa elämää. Anna minun vaan kuolla pois. Kaikille on parempi niin. Marja Korhosen pyyntö on täysin ymmärrettävä. Hän, 42-vuotias, liikunnallinen ja energinen kolmen lapsen äiti, on neliraajahalvaantunut ja menettänyt puhekykynsä. Tuntemattomasta syystä aiheutuneen aivorunkotukoksen seurauksena Korhosesta tulee kehonsa vanki. Vain äly ja ymmärrys toimivat kuten ennenkin. Tilaa kutsutaan niin sanotuksi locked in -syndroomaksi, josta tunnetuin kuvaus lienee ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn omaelämäkerta Perhonen lasikuvussa (1997). Dramaattisimmillaan Korhosen tarina...

WSOY 2013 380 sivua Syöpä on saanut minulta paljon. Jalan, terveyden, juoksemisen hurman. Se on vienyt ystävän, lapsuuteni unelman ja haavoittanut vakavasti elämäni rakkautta. Silti minulla on oikeus toivoon. Oikeus yrittää vielä kerran ja uskoa taistooni.      Laitan kämmeneni kylkiluiden kummuille ja hengitän syvään. Nuorella lääketieteen opiskelijalla on koko elämä edessä. Opinnot, työura, parisuhde, pieni lapsi. Yksi puhelu pyyhkäisee kuitenkin kaiken mukanaan: Lauran kipeässä polvessa ei olekaan kierukkavammaa, vaan osteosarkooma, luusyöpä. Paljain jaloin kertoo Lauran tarinan hänen omalla äänellään. Osin muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin perustuva kerronta ei pyri jäljittelemään perinteisen romaanin rakennetta, ja kustantaja luonnehtiikin teosta dokumenttiromaaniksi. Puhekielisyys ja päiväkirjamaisuus kääntyvät autenttisuudeksi: näin rosoista elämä voi todellakin olla. Viimeistelemätöntä, ristiriitaista, keskeneräistä. Rankat syöpähoidot koettelevat s...