WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. toukokuuta 2013

Déjà vu


Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
23.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Tänään haluaisimme keskittää huomionne ilmiöön, mihin yleisesti viitataan déjà vuna. Monet kuvaisivat tätä tunteeksi, että olette jo nähneet tai kokeneet täsmälleen saman tilanteen, mitä parhaillaan tapahtuu. Meitä on pyydetty puhumaan tästä aiheesta aiemmin. Tunsimme kuitenkin, että olisi parempi ensin jakaa perspektiivimme rinnakkaistodellisuuksiin ja ajan luonteeseen, ennen kuin yritämme antaa teille selityksen tästä ilmiöstä.

Erittäin yksinkertaisesti ilmaistuna déjà vu on sitä, kun tietoinen tajuntanne vaihtaa rinnakkaistodellisuudesta toiseen. Vaikka vaihdatte säännöllisesti edestakaisin monien rinnakkaistodellisuuksien välillä riippuen niistä valinnoista, joita teette, ja siitä värähtelystä minkä kanssa resonoitte, tietoinen mielenne ei havaitse tätä vaihdosta. Kuitenkin aina silloin tällöin tapahtuu "limittyminen" - paremman sanan puutteessa - mikä koetaan tietoisesti ja mihin on viitattu déjà vuna.

Annetaanpa teille analogia, jotta voitte paremmin ymmärtää selityksemme. Kuvitelkaa, että elämänne jokainen hetki on valokuva. Kaikki kuvat yhdistää nauhaksi valinnat, fokus ja aikomukset, jotka vaikuttavat suoraan värähtelyynne. Kuvitelkaa nyt, että nämä valokuvat yhdistetään elokuvaksi. Tämä on hyvin samanlaista, miten elokuvanne tehdään. Jokainen kuva nähdään nopeasti, mikä antaa harhakuvan liikkeestä. Joka hetki on tietysti ääretön määrä rinnakkaistodellisuuksia, mitkä sisältävät eri valinnan tai eri kuvan, joista voitte valita. Tämän kuvan kera mielen on helpompi ymmärtää, miten usein vaihdatte rinnakkaistodellisuudesta toiseen. Kuitenkin silloin kun koetaan déjà vu, sama kuva koetaan ikään kuin kaksi kertaa. Miten? Miksi? Selitetäänpä lisää.

Toinen avaintekijä on aika tai paremminkin kokemuksenne lineaarisesta ajasta. Taas kerran, aika on osa harhaa, kuten olemme maininneet monta kertaa aiemmin. Koette ajan kulkevan lineaarisesti, mikä auttaa vakiinnuttamaan fyysisen todellisuutenne harhan. Kuten olemme selittäneet aiemmissa viesteissä, me hahmotamme ajan hyvin joustavana. Käytämme aikaa merkkinä, mikä auttaa meitä löytämään kokemuksen, mihin haluaisimme ohjata fokuksemme - samaan tapaan kuin kirjan sivunumerot, mitkä auttavat teitä löytämään kappaleen, minkä haluatte kokea. Koemme myös kaiken olevan nyt-hetkessä ja kaikki kokemukset tapahtuvat samanaikaisesti. Ymmärrämme, että ihmismielen voi olla vaikea tajuta tätä, koska se on koulutettu toimimaan lineaarisen ajan harhassa.

Kun vaihdatte rinnakkaistodellisuudesta toiseen, mielenne hahmottaa kokemukset kiinteänä janana - asiat virtaavat tasaisena koosteena peräkkäin. Ihmismieli suodattaa kaikki muut todellisuudet pois salliakseen teidän hahmottaa tämän hyvin ainutlaatuisen kokemuksen yhdestä aikajanasta, vain yhdestä todellisuudesta tietoisessa tajunnassanne. Muistakaa, että korkeammissa ulottuvuuksissa olette tietoisia kaikista todellisuuksista ja voitte nähdä, miten kaikki päätökset ilmentyvät. Se ainutlaatuinen tilaisuus mihin te kaikki osallistutte, on sallinut teidän saada hyvin erilaisen kokemuksen. Kuitenkin aina silloin tällöin tietoinen mieli hahmottaa vaihtamisen rinnakkaistodellisuuksien välillä. Koska tietoisella mielellä ei ole tapaa käsitellä tuota informaatiota sillä logiikalla, mitä se käyttää informaation suodattamiseen, vaihtuminen koetaan täydellisenä kopiona toisesta kokemuksesta, mikä on jo havaittu. Kuitenkin oikeasti se on pelkästään peilikuva siitä kokemuksesta, minkä koitte jo toisessa todellisuudessa, mistä vaihdoitte.

Usein kokiessanne déjà vun, ette muistaa tarkkaa "aikaa" tai hetkeä, jolloin teillä on ollut sama kokemus. Tiedätte vain, että teillä on ollut tuo kokemus aiemmin. Tuntuu siltä, että jokainen yksityiskohta ja myös samat tunteet toistuvat. Teillä ei ole ollut samanlaista kokemusta, minkä tällä hetkellä hahmotatte - itse asiassa olette tietoisesti havainneet saman kokemuksen kaksi kertaa! Ensimmäinen kerta oli silloin, kun vaihdoitte toisesta rinnakkaistodellisuudesta, ja toinen oli siinä rinnakkaistodellisuudessa, mihin vaihdoitte. Tietoinen mieli suodattaa "kopiot" pois useimmiten eikä teille jää mitään tietoista muistikuvaa tuosta kokemuksesta. Kuitenkin aina silloin tällöin pystytte havaitsemaan samankaltaisuuden, mikä saa monet raapimaan päätään hämmästyneenä.

Siis seuraavalla kerralla kun koette déjà vun, pidätte sitä ehkä hyvin kiehtovana, kun nyt tiedätte, että olette juuri havainneet vaihtamisen todellisuudesta toiseen.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla palvellut teitä.

Rakkaudessa ja Valossa, olemme Enkelioppaitanne.
 

Déjà vu
  -----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

SÄÄTILARAPORTTI TOUKO-ELOKUU 2013 Fyysiset ja tunneoireet



Arkkienkeli Gabrielia kanavoinut Robert Baker (www.childrenoflight.com)
29.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
(Huom.: Saadaksesi laajemman kuvan siitä, miten nämä kuukaudet sopivat suurempaan kuvaan, kannustamme sinua lukemaan vuoden 2013 yleiskatsauksen. Tuohon artikkeliin olemme sisällyttäneet paljon informaatiota, mikä on tärkeää vuoden jokaisen osan ymmärtämiselle. Emme toista tuota informaatiota tässä.)

Olemme saavuttaneet ajan, mikä on saanut enemmän huomiota kuin mikään muu tuntemamme aika - merkittävän profetian ja muutoksen ajan.
 
"Maailmanloppu" - sellaisen minkä olemme tunteneet - tulee, kun planeetta saavuttaa elämänsä keskikohdan. Tämä keskielämän muutos on aikaa, jolloin siirrymme takaisin kotiin, kohti jumalaista Lähdettä. Tämä tuo syvemmän tajunnan sielutietoisuudesta ja siitä, että olemme kaikki pyhiä olentoja, osa Luojaa.
 
Tämä tuo tarpeen kohdata ne rajoitukset, joita olemme tunteneet juuttuneena niihin primitiivisempiin vaiheisiin, jolloin kiinnitymme fyysisyyteen oman hyvinvointimme lähteenä. Tämä on ollut pelkästään oppimisvaihe, mihin planeetta on ollut uppoutuneena hyvin pitkään.

Mutta syvemmät totuudet odottavat paljastumista! Enemmän henkilökohtaisia ja kollektiivisia mahdollisuuksia odottaa meitä, mihin olemme voineet koskaan ennen päästä käsiksi!

Olemme nähneet tämän heräämisen alkavan viime vuosikymmeninä, kun olemme kiihdyttäneet ja oppineet enemmän kuin viimeiseen tuhanteen vuoteen. Ja olemme vasta aloittaneet!

Arkkienkeli Gabriel kutsuu vuotta 2013 "uusiksi aluiksi vastakohtien konfliktin loppumisen kautta".

Vuoden yleiskatsauksessa olemme puhuneet kolmesta kvandrantista (neljän kuukauden jakso). Tämä kanavointi koskee erityisesti vuoden 2013 toista kolmannesta.

***

Hyvin rakkaat valonlapset, kuten tiedätte, meitä kutsutaan Gabrieliksi, ja kuten aina, on ilo olla jumalaisessa seurassanne.

Tämä on sielun heräämisen tärkeintä aikaa. Ja olette nyt siirtymässä vuoden 2013 toiseen kolmannekseen, mikä on läpimurtoaikaa.

Toukokuu liittyy tietoisuuden kehittymiseen. On paljon toimintaa jumalaisessa seitsemännessä chakrassa, mikä liittyy Jumalmielen tietoisuuteen. Tämä aktivoi sielukiertoja, mikä alkaa aktivoida sielutietoisuuden tunkeutumista fyysiseen kehoon.

Seitsemännen chakran aktivointi tuo informaatiolatauksen solujen DNA:han, mikä aktivoi kodonit alkaen ohimoista ja aivojen otsalohkoista. Informaation tulkitsemista alkaa tapahtua kristallirakenteessa ohimojen yläpuolella, joten tämä aktivoi paljon asioita kehon rauhasjärjestelmässä.

Tämä alkaa paljastaa ensimmäistä kertaa alkuinformaatiota neljästä ensimmäisestä Jumalmielen arkkityypistä - paljastuminen, inspiraatio, ilmaiseminen ja kokeminen.

Jumalan tietoisuus mikä on erilaistumaton, alkaa yhdistyä yksilötietoisuuteen.

Sitten kesäkuussa alatte aktivoida kuudetta chakraa, mikä sisältää informaation ja tulkinnan yksilöllisestä paikastanne Jumalan suunnitelmassa. Tähän liittyy uusien valintojen tekemisen aloittaminen sen tietoisuuden perusteella, minkä kehitätte toukokuussa.

Tämä alkaa paljastaa palvelupaikkanne, mikä liittyy korkeimpaan totuuteen olemuksestanne ja ilmaistaan kykyjenne, lahjojenne ja olemuksenne ominaisuuksien kautta.

Heinäkuussa on sitten kyse viidennestä chakrasta ja uusien valintojenne toteuttamisesta. Tämä on sitoutumisen ja ilmaisun keskus ja seuraa totuutta olemuksestanne.

Sitten elokuussa syvennätte sitoutumista niiden valintojenne toteuttamiseen, mitkä perustuvat alkavaan tiedostamiseen.

Toukokuu - tiedostaminen
Kesäkuu - uusien valintojen tekeminen
Heinäkuu - valintojen toteuttaminen
Elokuu - sitoutumisen syventäminen noihin valintoihin

Tämä on yleiskatsaus vuoden 2013 läpimurto-osasta.

TOUKOKUU

Toukokuussa planeetalla on paljon hämmennystä. Tämä johtuu korkeampien energioiden tulemisesta ehdollistuneisiin aivoihin, mikä perustuu tavanomaisiin ajatusmuotoihinne ja tunnekiinnikkeisiinne.

Kaikki mikä on yhteydessä alemman egon selviytymismalliin, tulee esiin. Tämä aiheuttaa syvemmän identiteettikriisin. Sielu on todellinen itsenne, mutta egon selviytymisitse nojaa aina kuvaukseen tai päätökseen itsestä. Tämä tulee ehdollistumisesta ja tunnekiinnikkeistä, joita on tullut varhaiskokemuksista.

Kun petytte enemmän ja enemmän, saatte myös läpimurtoja ja inspiraatioita, mitkä innostavat tässä kuussa tietoisuuttanne, perustuen sisäiseen totuuteen, mitä ette ole ennen tunteneet.

Alatte suoriutua ja luottaa siihen, kun se tulee läpi kehittyvänä intuitiona ja tietämisenä. Tämä siirtää teidät yli vanhoista mentaali- ja tunnemalleista, jotka ovat pitäneet teidät kiireisenä ja estäneet kommunikointia sielunne kanssa.

Mahdollisia fyysisiä muutoksia ovat mm. paine päässä, päänsärky, jännitys niskassa ja hartioissa ja myös yläkehossa. Korvissa voi olla painetta tai soimista energialatausten vuoksi.

Tämä valmistelee yhdistymistänne "sfäärien musiikkiin", millä tavalla informaatio välittään ja yhdistetään fyysisyyteen. Se toimii hienovaraisten värähtelyjen ja taajuuksien kautta, jotka yhdistyvät tiettyihin ääniin. Jotkut ovat värähtelyltään liian korkeita kuullaksenne ne tietoisesti. Mutta kun nostatte omaa värähtelyänne, voitte saada yhteyden niihin painepoikkeamana korvissa, läpitunkevien äänien kera.

Tämä ei aiheuta fyysistä ongelmaa, ellei päässä ole valtavia tukoksia. Toukokuu saattaa lisätä aivo-ongelmia, jos on valtavaa tukkoisuutta.

Jos teette sisäisen työnne ja vapautatte tukoksia, on epätodennäköistä, että teidän täytyy murehtia näistä äärimmäisvaikutuksista.

Maailmassa laajemmin koetaan paljon hämmennystä ja päättämättömyyttä, kun asioita tulee tietoisuuteen eri järjestelmistä eri maissa ympäri maailmaa. Varjoitse tulee pintaan isosti ja eri tavoin riippuen maiden ja ryhmien ongelmista.

Odottakaa hankaloittavaa konfliktia Idässä, kera tarpeen uusiin päätöksiin, joita vältellään nyt. USA:han voi kohdistua painetta selkeiden päätöksien tekemiseen.

Yksilöt alkavat kokea enemmän asioita kerralla sekä siinä, miten he ovat yhteydessä toisiinsa. Tämä on ykseystietoisuuden ja sen alkua, miten kaikki asiat palvelevat toisia asioita. Tämä aloittaa moniulotteisen tiedostamisen ja värähtelykausaalisuuden vaikutuksen, syyn ja seurauksen sijasta.

Kun tämä tapahtuu, teidän on tultava puolueettomammaksi nähdäksenne selvästi useampien asioiden keskinäisen yhteyden. Sielu toimii värähtelyn kautta.

Silloin kun toimitte me-tietoisuusyhteyden kautta, alatte tulla tietoisemmaksi asioiden värähtelystä ja synkronismista.

KESÄKUU

Tässä kuussa on kyse uusista valinnoista perustuen siihen, miten olette kehittäneet toukokuussa tietoisuuttanne sisäisen totuutenne perusteella. Tämä tiedostaminen tulee ja menee riippuen selkeydestänne ja paranemisestanne.

Asioiden keskinäinen yhteys inspiroi uusiin valintoihin - valintoihin joita mitataan täydemmin kaikkien ympärillänne olevien asioiden korkeimmalla hyvällä. Me-tietoisuus. Toisten huomioonottaminen.

Tämä synnyttää valtavia yhteyden- ja ykseydentunteita, yhdistymistä uusilla tasoilla joista olette olleet ainoastaan epäluuloinen aiemmin.

Tänä aikana aktivoitte kuudennen chakran täydemmin sekä käpy- ja aivolisäkkeen, mikä aktivoi myös kateenkorvan ja sielun alitajuisen mielen.

Huomaatte kykenevänne olemaan enemmän ja enemmän läsnä hetkessä, joka hetki. Enimmäkseen tämä on ollut vain käsite, ei kokemus.

Niin kauan kun tietoinen mieli kiireisenä kuvaa uudelleen ajatusmuotoja, tunnekiinnikkeitä ja mielihyvän tuottajia, olette menneisyytenne ehdollistumisansassa. Tämä ei salli teidän nähdä syvempiä totuuksia, jotka ovat läsnä hiljaisuuden tässä ja nyt.

Tiedätte olevanne enemmän tässä tilassa, silloin kun tunteenne eivät hallitse teitä, vaan kykenette valitsemaan, miten tunnette kunakin hetkenä.

Kun pystytte syleilemään oman olemuksenne läsnäoloa, vapaana ajatusmuodoista ja tunne-ehdollistumisesta, olette ensimmäistä kertaa läsnä moniulotteisessa tietoisuudessa - todellisuudessa missä kaikki on yhteydessä.

Tämä on alitajuisen mielen, sielumielen läsnäoloa. Tietoinen mieli on ollut vähiten tietoinen mieli, minkä huomio on ollut tavanomaisesti muualla, mikä on ollut suojeleva ja toteuttanut alemman tahdon ja egon agendoja.

Tehdessänne uusia valintoja tässä kuussa, alatte toimia paljastumisen ja hetken inspiraation perusteella - siinä todellisuudessa mitä tapahtuu. Tämä synnyttää tietämisen kolmanteen silmään (kuudes chakra), mikä resonoi syvempien totuuksien kanssa.

Monien hämmennys jatkuu, kun he eivät ole koskaan aiemmin kokeneet näitä uusia syvyyksiä tai sitä, miten niitä ohjataan tai miten niihin luotetaan. Egoitse haluaa aina kuvata jotain uudelleen vanhasta mallista. Asioiden selvittäminen ei toimi. Ilmentäkää lapsen ihmetystä, lapsen viattomuutta - hän vain ilmestyy paikalle, löytää ja toimii.

Sallikaa itsenne luottaa enemmän ja enemmän. Ja selviytykää identiteettikriisistä, mikä tuntee uuden uhkana.

Omaan voimaanne ja paikkaanne tuleminen Jumalan suunnitelmassa ja se, miten tämä liittyy erityisesti teihin, aiheuttaa hämmennystä monille, kuten myös itse-epäilyä. Raivaatte tienne tämän läpi ja alatte luottaa enemmän.

Lapsi on tuntenut turvaa siinä, mikä toistuu, ja se vastustaa muutosta, mitä se ei osaa kontrolloida. Ja käytte läpi muutoksen siinä, miten havaitsette, mikä todellisuus oikeastaan on ja mitä siihen sisältyy.

Siirrytte sen läsnäoloon ja voimaan, kuka olette jumalaisena olentona, ja tämä pelottaa useimpia ihmisiä, jotka tuntevat tutummaksi taistelemisen, kontrolloimisen ja sen vastustamisen, mitä he haluavat välttää. Läsnäoleminen on paljon pelottavampaa haavoittuneelle alemmalle itselle.

Huomaatte, että olette moniulotteinen ja useimmat teistä ovat 3D:n yläpuolella. Tässä kuussa on paljon päättämättömyyttä, epävarmuutta päätöksenteosta. Maailma laajemmin lykkää asioita hyvin usein, epävarmana päätöksenteosta.

Maailma ei ole ollut kovin hyvä tekemään valintoja kokonaisuuden hyväksi, kun kaikki ovat toimineet itsensä puolesta, jokainen ryhmä oman lähestymistapansa mukaan vastustaen kaikkea, mikä on erilaista.

Kesäkuussa on myös paljon toimintaa päässä, mutta liikutaan enemmän kurkkuun. Selviytymischakroja hämmennetään, kun korkeammat energiat liikuttavat niiden energioita uutta lähestymistapaa kohti.

Tutut selviytymisvalinnat ovat ehkä peloissaan, kun korkeampi vaikutus haluaa sisällyttää toisten hyvän valintoihin. Tämä aiheuttaa epäröintiä monissa.

HEINÄKUU

Tämä kuukausi aloittaa erityistoimiin ryhtymisen, kun teillä on ollut vähän aikaa neuvotella ja arvioida aiempien kuukausien perusteella.

Tämä on monien läpimurtojen aikaa, kun pystytte ennustamaan valintoja täydemmin, intuitionne ja selkeytenne alkaessa olla luotettavia. Valintojen tekeminen tulee hienoviritetymäksi ja yksityiskohtaisemmaksi.

Jotkut jatkavat samassa epäröinnissä, jos he eivät ole selkeitä sisäisen työn tekemisen vuoksi, mikä sallii samalla tavalla arvioimisen ja me-tietoisuuden huomioonottamisen.

Tämä on paljon syvemmän kommunikoinnin aikaa, jakaen toisten kanssa. Tämä johtaa suurempaan luottamukseen kanssaihmisiänne kohtaan. Innostaen toisianne, kun alatte vetää puoleenne oman sielutasonne synkronismia.

Sieluryhmät tulevat yhteen täydemmin ja toimivat tämän uuden inspiraation kautta. Innostutte toistenne ideoista. Ne jotka ovat tulleet tietoisemmaksi tekemällä sisäisen työn, ottavat toiset huomioon paremmin.

Tämä sallii teidän hyötyä enemmän tästä ajasta kuin niiden, jotka eivät ole tehneet sisäistä työtä, vaikka heihin vaikuttavatkin samat energiat.

Kukaan ei voi välttää Jumalaisen suunnitelman, planeettahierarkian ja ylösnousseiden mestareiden vaikutusta. Ne työstävät ley-linjayhteyksien muuttamista, mikä sallii me-tietoisuuden paljastumisen.

Tämä vaikutus tunkeutuu maailman eri alueille, eri ryhmien ja sielutasojen tarpeisiin perustuen.

Hierarkia ottaa enemmän yhteyttä unitilassa, erityisesti kesäkuussa ja heinäkuussa. Teillä saattaa olla kummallisia tai outoja unia, joissa on erityisiä symboleja. Kun tätä tapahtuu, alkakaa kirjoittaa muistiin näitä symboleja.

Näin hierarkia laittaa informaatiota tietoisuuteenne. Näin alitajuntaan vaikutetaan symboliarkkityyppien kautta.

Heinäkuussa siirrytte enemmän toimintaan, mitä opastaa se, mitä tarvitsette sielutason kehittymistänne varten.

ELOKUU

Elokuu on sitoumuksien loppuunviemistä oppien, miten sitoudutaan syvemmin niihin uudenlaisiin valintoihin ja tekoihin, joita olette alkaneet tehdä.

Tässä on kyse siitä, miten tiedostetaan ja tehdään erityisvalintoja paikkanne perusteella Jumalaisessa suunnitelmassa.

Toimistanne tulee yksityiskohtaisempia, kun valinnoistanne tulee erityisen informoituja. Tämä tuo esiin myös alitajuisia sitoumuksianne ja paljastaa, mikä on ollut tiellä.

On sen vanhan valtavaa puhdistamisaikaa, mikä ei enää palvele teitä. Näette sitoutumisen uudella tavalla, niin kuin se tehdään olemuksenne vilpittömän totuuden perspektiivistä.

Alatte syventää värähtelykausaalisuutta, siirtyen pois syystä ja seurauksesta näissä sitoumuksissa. Teidän ei enää tarvitse välttää tai vastustaa alemman egon pelkojen vuoksi, jos olette tehneet sisäisen työn selvittääksenne haavoittuneet tunteet.

Kun opitte, mitä rakkausvoima on, ja otatte vastaan puolueettomuuden sydäntilassa, kera totuuden mikä tuntee itsensä ja on kyseenalaistamaton, teistä tulee aina vain tehokkaampi esiintulevien sieluenergioiden integroimisessa.

Olette vasta alkamassa yhdistyä värähtelykausaalisuuteen ja synkronisminlakiin, mikä on vain vahvistus sille, että kaikki on todella yhteydessä. Silloin kun ette vastusta alemmasta egosta, voitte virrata todellisen synkronismin myötä uusin tavoin.

Tässä kuussa saattaa olla mahdollisesti jokin suurempi konflikti tai sodanjulistus Lähi-idän alueella tai Korean kanssa, ellette muuta sitoutumistanne. Tämä riippuu täysin kollektiivitietoisuudesta.

Mitä enemmän siirrytte henkilökohtaisesti puolueettomuuteen, sitä enemmän voimaannutatte maailmaa syleilemään toisia rakkaudessa ja arvostamaan toisten polkua.

Tässä vuodessa on kyse seitsemännen tietoisuussäteen, seremoniallisen taikajärjestyksen, täydestä alkamisesta, mikä hallitsee jumaluutta. Järjestelette täysin uudestaan vanhat muodot. Tavat joilla olette hahmottaneet, valinneet ja toimineet todellisuudessanne, muuttuvat.

Ja tässä viimeisessä kuussa siirrytte täydemmin sydänchakraan, ottaen heinäkuun viidennen chakran luovat piirteet olemuksenne ytimeen ja vuorovaikutuskokemukseen sydämessä.

On paljon toimintaa sydämessä, rinnassa ja solar plexuksessa. Lisää kontrollidraamojanne voi tulla esiin sekä enemmän sydänvaikutuksia. Jos ihmiset ovat tukossa, ilmenee ehkä lisää sydänongelmia.

Voi olla kipua sydänchakran takana keskellä sekä myös painetta ja energialiikettä. Tässä keskuksessa olette keskittyneet kolmannen ulottuvuuden tietoisuuteen ja kun siirrytte moniulotteiseen todellisuuteen, tämä kohta muuttuu.

Tämä voi aiheuttaa sekavuutta sekä maadoittumattomuuden tunnetta. Fyysinen maailma saattaa näyttää toisinaan enemmän unelta.

Eetterikehossa tapahtuu paljon liikettä, kun se auttaa fyysisen kehon valmistelemisessa sieluyhteyteen. Tämä voi tuntua toisinaan siltä, että eetterikeho ottaa fyysisen kehonne haltuun. Esimerkiksi tunnette kenties pakkoa vetää syvään henkeä ilman mitään syytä, mutta sitten tunnette olevanne täynnä eetterikehon energiaa.

Kun eetterikeho aktivoituu enemmän ajan kuluessa, se alkaa suorittaa fyysisen kehonne elintoimintoja.

Tämä on yleiskatsaus siitä, mitä voitte odottaa vuoden 2013 toisen kolmanneksen aikana.

Kiitämme, että saimme jakaa kanssanne, ja kun lähdemme iloisesti, pyydämme, että voitte muistaa rakastaa toisianne.

Gabriel
SÄÄTILARAPORTTI TOUKO-ELOKUU 2013
Fyysiset ja tunneoireet
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

lauantai 10. marraskuuta 2012

ET VOI PELÄTÄ JA RAKASTAA ITSEÄSI



Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
6.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Rakkaat ystävät,

Olette kokeneet monia tunteita viime päivinä - suuresta ilosta pelkoon tai kenties suruun. Näin pitäisi olla ja tulee olemaan.

Teillä on tunneskaala. Monet niistä ovat olleet piilossa aionien ajan - eikä vähiten viha.

Kenties sinusta tuntuu, että sinun pitäisi olla autuas koko ajan - ja jos et ole, et voi olla todellinen valotyöntekijä tai tiennäyttäjä. Saanemme olla eri mieltä.

Olet ihminen - et ole kuvissanne esitetty enkeli. Kenties olet käyttänyt rannekorua, missä on kirjaimet M.J.T. (mitä Jeesus tekisi?) muistuttamaan siitä, miten pielessä olet. Tai periaatteessa rankaisemaan ja tuomitsemaan itseäsi siitä, ettet ole se täydellinen olento, jota on kuvattu raamatussa ja muissa materiaaleissa.

Taatusti muutama ihminen on onnistunut pitämään mielessään enemmän henkistä tietoa kuin useimmat. Mutta nuokaan hyvin henkiset ihmiset eivät olleet täydellisiä - teidän täydellisyysmääritelmänne mukaan.

Olet luonut niin korkean pätevyysrajan, että tuskin sallit koskaan itsesi ottaa sisäistä voimaa.

Kenties uskot, että sinusta tulee johtaja, sitten kun koet iloa koko päivän. Tai ilmennät tietyn määrän rahaa tai esineitä. Tai löydät sielunkumppanisi tai yhteisösi. Olet keksinyt kaikki nämä tekosyyt - ja tekosyitä ne ovat - kieltääksesi sisäisen voimasi.

Aioneita sitten luovuit sisäistä voimasta sekoittuaksesi maapallon tiheään ilmapiiriin. Olet peittänyt tuon oman valheesi yhteiskunnan roolien ja sääntöjen kerroksilla. Nyt kun sinun on aika ottaa tuo voima, turvaudut kaikkeen piilottaaksesi sen, mm. intät, ettet ole täydellinen, ja siksi sinun on odotettava jotain, minkä uskot tarpeelliseksi, ennen kuin voit nimittää itseäsi voimakkaaksi.

Kenties olet päättänyt, että jatkuva ilo on merkki siitä, että olet lopultakin yhdistynyt sisäiseen voimaasi. Paljon samaan tapaan kuin vanhat uskonnolliset johtajat nukkuivat naulapedillä tai muuten rankaisivat itseään siitä, etteivät olleet täydellisiä. Ja tietysti monilla teistä on uskonnollisen johtajan ja seuraajan historia - mikä kaikki tukee uskomustanne, että te ette voi koskaan olla täydellinen ja siksi ette voi koskaan ottaa sisäistä voimaanne.

Mitä jos aionien aikana kielsit voimasi olemalla ilmaisematta vihaa tai tutkimalla vain tunnesateenkaaresi samanlaisia osia? Tekeekö jonkin tunteen kieltäminen sinusta voimakkaamman?

Olet voimakas, koska hyväksyt itsesi kaikissa väreissä ja tunteissa.

Puutteidesi hyväksyminen ja niistä nauttiminen on tapasi oppia, kuka olet.

Silloin kun kiellät olemuskokonaisuutesi - kuten monet tekevät nyt - kiellät sisäisen voimasi olla koko komeudessasi ja olosi on mukavampi kolmannessa ulottuvuudessa kuin missään muussa.

Emme tarkoita pelästyttää teitä. Osoitamme vain, että kokonaisuutenne hyväksyminen ja rakastaminen on ensimmäinen askel siirtymisessä neljänteen ulottuvuuteen ja sen yli. Ette voi tehdä tätä, jos säilytte uskomuksia siitä, miten teidän pitäisi käyttäytyä toisten tekoihin perustuen - on kyse sitten Jeesuksesta tai sarjamurhaajasta. Sinä olet sinä.

Monet ovat huolissaan, että jos tutkitte henkilökohtaista vihaanne, ette koskaan löydä autuutta ja että täytytte raivosta. Eikö tämä ajatus indikoi, että te ette luota itseenne? Että tunnette tarvetta tarkkailla ja kahlehtia itseänne, kunnes olette se täydellisyys, mikä haluatte olla?

Täydellisyys olet sinä - ei kukaan muu. Miten voit pelätä ja kuitenkin rakastaa itseäsi? Mitä kamalia tekoja pelkäät, sitten kun sallit koko tunnekirjosi?

Olemme pitkään keskustelleet siirtymisestänne iloon. Olemme osoittaneet, miten kokea ja ilmaista iloa. Ja niin olette tehneet. Toimintanne tosiaan puhdisti vanhan ajan maailmanlaajuista pelkoa, vihaa, surua ja vastaavia epämukavia tunteita. Ette ole vielä huomanneet tuota muutosta mediassanne ja instituutioissanne, mutta ette huomanneet myöskään sitä, milloin siirsitte maapallon uuteen aikaan. Olette suorittaneet kummankin tehtävän ihailtavasti.

Nyt sinun on aika tarkastella omia tarpeitasi ja kiinnostuksiasi. Jos olet pidätellyt tunteita aionien ajan sopiaksesi paremmin ihmisten joukkoon, ollaksesi uskonnollinen johtaja tai mistä tahansa syystä, kenties sinun tarvitsee tuntea noita tunteita. Jos näin on, sisäinen olemuksesi ohjaa sinua vastaavasti.

Koska olette puhdistaneet tuollaisia maailmanlaajuisia tunteita, syvin vihanne on vähemmän tiheää, vähemmän pelottavaa, kuin olisi ollut muutama kuukausi sitten. Se on kuin ero 2-vuotiaan ja massamurhaajan vihan välillä. 2-vuotias voi aiheuttaa itselleen tai toisille vain vähän vahinkoa, koska aikuiset valvovat hänen vihaansa. Näin on teillä. Sirpaleenne, sisäinen olemuksenne, korkeampi itsenne ja suojelusenkelinne valvovat syvimpiä ja synkimpiä reaktioitanne - tietäen, että teidän on puhdistettava ne, ennen kuin voitte levätä. Aivan kuten on totta uupuneella 2-vuotiaalla.

Jotkut teistä ovat vihaisia, sillä teistä tuntuu, että olette puhdistaneet ja selvittäneet kuukausien ajan - niin olettekin. Kenties sinulla ei ole mitään puhdistettavaa. Se on upeaa. Mutta jos satut olemaan yksi niistä, jotka eivät ole sallineet olemuksensa ilmaista täysin tunteita, jotka on nyt mitoitettu, kuten viha ja pelko, niin salli itsesi tehdä se. Se on väliaikainen prosessi, mikä auttaa sinua siirtymään autuuteen, mistä olet uneksinut aioneita.

Uusi aika on ilon aikaa. Osa tuota iloa on itsesi salliminen olla koko kauneudessasi ja loistossasi. Pelko ja viha jäävät osaksi tunnesateenkaartasi, vaikkakin heikompana. Sinun on lopultakin turvallista tutkia noita tunteita niin, kuin sisäinen olemuksesi ohjaa - ilman jälkiseuraamuksia, mikä oli luultavaa ennen maailmanlaajuista pelkopuhdistustanne.

Voit siirtyä autuuteen, kun annat itsesi olla.

Et voi olla täysin uutta aikaa, jos pelkäät itseäsi. 2-vuotias ei koskaan pelkää tekojaan, ellei aikuinen rankaise häntä omana itsenään olemisesta. Näin on sinulla nyt. Rangaistuspäiväsi ovat ohi. Todellisen sisäisen voimasi kätkemisen aika on ohi. Jumala/Jumalatartilasi on valmis, siis jos sallit näin olla olemalla oma itsesi - ei Jeesus, enkeli, huolehtija tai uhri, vaan oma itsesi koko komeudessasi.

Salli itsesi olla ja olet voimakkaampi, kuin voit nyt kuvitella. Jatka tunteidesi rajoittamista ja pyörität vain uuden ajan pyöriäsi jonkin aikaa. Niin olkoon. Aamen.


ET VOI PELÄTÄ JA RAKASTAA ITSEÄSI
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

maanantai 5. marraskuuta 2012

LAKATKAA HYPPIMÄSTÄ TASAJALKAA



Mikaelia kanavoinut Ron Head ( oraclesandhealers.wordpress.com)
2.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hyvää huomenta. Puhumme nyt kasvavasta tunteestanne, että muutos lähestyy. Tässä olette täysin oikeassa. Ja katsotte ympärillenne yrittäen paikallistaa sen ensimmäisiä ilmentymiä, eikö vain?

Kuulemme teidän kysyvän lähes jatkuvasti: "Milloin? Milloin?" Kuitenkin kerromme teille lähes yhtä usein, että se tapahtuu nyt. Kaikkialla ympärillänne on merkkejä, kyllä. Mutta tunteenne koskevat niitä vain hyvin vähän.

Syynä tähän tunteeseenne ja sen voimakkuuteen on, että te itse asiassa havaitsette niiden muutosten laajuuden, joita olette luoneet ja jatkuvasti luotte itsessänne. Olette pyytäneet ja pyytäneet tiettyjen asioiden tapahtumista ja nyt tunnette niiden alkavan ilmentyä tietoisuuteenne. Se tuntuu siltä, että jotain valtavaa ja tuntematonta on aivan tiedostamisverhonne takana, eikö vain? No, se on ehdottomasti täydellinen kuva totuudesta.

Kerromme teille, että kiinnostuksenne näistä viesteistä ilmaisee, että olette tehneet tiettyjä sitoumuksia, jotka johtavat teitä aina vain lähemmäs sen henkilön oivaltamista, jota olette luoneet monia, monia elämiä. Useimmat teistä luulevat tietävänsä, kuka se on. Mutta upea totuus on, että myös heränneimmille ihmisille esitellään aivan kohta sellainen itse, mikä hämmästyttää ja ilahduttaa heitä.

Teidän on määrä yhtäkkiä myös löytää rajaton elämä, mitä ei voi edes kuvata teille. Voimme kertoa, että pystytte hahmottaman tätä ja tuota, mutta se ei merkitse teille mitään, ennen kuin koette sen. Se olisi kuin yrittäisi kuvata suklaan makua. Kokeilkaa. Luuletteko sen olevan mahdollista? Mitä jos sanoisimme, että voisitte olla tietoinen useista ulottuvuuksista ja ajoista kerralla? Jos ette ole koskaan nähneet toista ulottuvuutta tässä elämässä, mitä se oikeastaan merkitsee teille? Jos sanomme, että muistatte elämiä tai elämien välisen ajan tai galaktisen alkuperänne, mitä se oikeastaan merkitsee teille? Kaikki nämä asiat ovat totta. Ne kuulostavat kaikki hämmästyttäviltä. Ja ne kaikki pitävät huomionne keskittyneenä ylösnousemukseen. Mutta todellinen tavoite ei ole kuitenkaan mikään näistä asioista.

Todellinen tavoitteenne on lopultakin kietoa viimeistä kertaa tämä pikkuruinen teeskennelty itse siihen suurenmoiseen Itseen, joka oikeasti olette, ja sitten elää tuona Itsenä siitä eteenpäin. Jos tämä olisi lähestymässä, luuletteko, että tuntisitte jonkin valtavan ja upean lähestyvän? Tuntisitteko juuri niin, kuin nyt tunnette? Kuulostaako tämä todelta vai ei?

Lakatkaa hyppimästä tasajalkaa. Laskemme tietysti leikkiä. Itse asiassa hypimme kanssanne. Olette hyvin, hyvin lähellä nyt. Miksi ette kantaisi tuota tunnetta lähestyvästä juhlasta pitkin päivää ja jakaisi sitä maailmanne kanssa? Teidän ei tarvitse puhua siitä. Kantakaa sitä vain. Se on tarttuvaa, se tarttuu kaikkiin.

Rakastamme teitä, rakkaat sydämet. Puhumme teille taas pian. Hyvää päivän jatkoa.


LAKATKAA HYPPIMÄSTÄ TASAJALKAA
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

maanantai 29. lokakuuta 2012

TUNTEITA, PELKKIÄ TUNTEITA …



Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Marraskuun 2012 Shaumbra-uutiskirjeestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muistatko vuoden 1975 hittilaulun "Feelings" (= tunteita)? Useimmat ihmiset arvaavat väärin laulun esittäjäksi Barry Manilow'n, valjujen sanojen ja melodian vuoksi. Mutta itse asiassa Morris Albert, brasilialainen laulaja ja yhden hitin ihme, teki laulusta suositun. Näyttelijä ja esiintyjä Julie Andrews totesi kerran, että tätä laulua on vaikea laulaa, koska siinä ei ole mitään merkitystä.


Shaumbroina puhumme usein tunteista, mutta se on jotain täysin erilaista kuin emootiot tässä siirappisessa laulussa. Tobias määritteli jumalaiset tunteet aistitietoisuudeksi, mitä tulee intuition ja gnostin kautta. Adamus sanoo, ettei mielellämme ole todellisia tunteita (aistitietoisuutta), paitsi fyysinen stimulointi ja tuska, joten mieli/aivot loivat emootiotunteet halvoiksi kopioiksi jumalaisista tunteista. Emootiota ovat mm. suru, viha, mielialat, pelot, onnellisuus, yllättyminen jne. Emootioiden psykologia liittyy läheisesti hermojärjestelmän kiihottumiseen.

Englannin kielen sana "emotion" omaksuttiin ranskankielisestä sanasta "émouvoir", mikä merkitsee "nostaa, lietsoa". Tätä juuri emootiot tekevät. Ne lietsovat muistoja ja laukaisevat sen seurauksena hermoimpulsseja, kuten nopeampi sydämen syke ja hengitys, hikoilu ja lihasjännitys. Kemiallisia reaktioita tapahtuu aivoissa ja kehossa, kun jokin emootio ilmenee. Silloin tiedostat, että sinulla on emootioita.

Jumalaiset tunteet (aistitietoisuus) tulevat ei-biologisesta ja ei-älyllisestä taidosta sisällämme. Se on korkean tietoisuuden aisti, mitä käytetään tarkkailemiseen ja tiedostamiseen. Toisin kuin mielemme, se ei tuomitse tarkkailemaansa. Se vain havaitsee energiaominaisuuksia, mukaan luettuna sellainen ei-fyysinen energia kuin syvyys, tiheys, intensiivisyys, yhteensopivuus, resonanssi, värähtely ja selkeys.

Jumalaiset tunteemme kykenevät tuntemaan myös tietoisuutta. Jos muistat Adamuksen luennoista, niin tietoisuus ei sisällä energiaa. Sen sijaan se vetää energiaa ilmentämään intohimojaan ja halujaan. Toisin sanoen, tietoisuus vetää energiaa luomaan leikkikentän, jolla sielu voi kokea itseään. Jumalaiset tunteemme voivat tuntea toisen olennon läsnäolon, niin kuin silmämme näkisivät toisen ihmisen, ja tarkkailla tuon olennon tietoisuuden piirteitä. Toisin sanoen, jumalaiset tunteet kykenevät tuntemaan olennon viisauden tuomitsematta ja vertailematta. Näin voit ymmärtää myös olennon kokemuksia ja sukulinjan. Tiedät, mistä se tulee ja miten se pääsi siihen pisteeseen, missä on.

Työpajoissamme Adamus viittaa usein jumalaisiin tunteisiin. Se on yksi vaikeimmista asioista selittää ja perimmiltään se täytyykin kokea. Jumalaiset tunteet tulevat luonnollisesta paikasta meidän jokaisen sisällä. Sinulla on ne jo, joten niitä ei tarvitse hankkia. Et voi opiskella tunteita, niin kuin voit opiskella chakra-järjestelmää. Chakrat on kartoitettu tiettyihin paikkoihin kehossa ja niiden toiminta on reaktio jumalaisiin tunteisiin ja ihmisen emootioihin. Jumalaiset tunteet eivät liity biologiasi tiettyyn osaan. Ne on integroitu tietoisuuteesi, ne ovat "minä olen" -olemuksesi puoli. Se on luontainen taito eikä jokin rakenne tai järjestelmä.

Ajattele jumalaista tunnettasi suureksi ja kaiken sisältäväksi aistiksi. Sinulle ovat tuttuja ihmisaistit - kosketus, maku, näkö, kuulo ja haju. Jumalainen tunne on vielä yksi aisti, mutta hienostuneempi kuin ihmisaistisi. Fyysiset aistisi liittyvät suoraan aivoihin - oletko huomannut, että neljä niistä sijaitsee hartioidesi yläpuolella? - kun taas jumalaisella tunteella on vähän tai ei mitään yhteyttä aivoihin. Yleisesti ottaen aivot eivät edes tunnista tätä aistia.

Olet tietoinen jumalaisesta tunneaistista aina silloin tällöin, mutta tavallisesti et luota siihen. Se on tunne, minkä saat ajatellessasi jotakuta, ja sitten hän soittaa. Jumalainen tunteesi voi aistia hänen tulevan tilaasi, ennen kuin hän soittaa. Olet luultavasti kokenut, että mennessäsi johonkin huoneeseen jokin oli epätavallista. Vaikka silmäsi ja korvasi eivät havainneet minkään olevan pois tasapainosta, sinulla oli vain tunne, että jokin huoneessa ei resonoinut kanssasi. Niinpä kohautit olkapäitäsi ja ajattelit, että ehkä olit vain hullu. Luultavasti tunsit energiapyörteen, inkarnoitumattoman olennon tai energiajäämän jostain ihmisdraamasta (eli murha), mikä tapahtui tuossa huoneessa.

Voit harjoitella jumalaisia tunteitasi sulkemalla silmät, hengittämällä muutaman minuutin ja sitten sallimalla itsesi tuntea. Muuten, Adamus sanoo, että silmät ovat suurin huijarimme, koska odotamme "näkevämme" jotain. Luultavasti et näe. Tunnet jotain tai vain tiedät jotain, mutta hyvin harvoin näet, kuulet tai haistat mitään. Mene fyysisten aistiesi yli ja salli itsesi tuntea jotain… ja luota sitten siihen! Se mitä tunnet, on todellista. Luottamuksen ja harjoituksen myötä ymmärryksesi ja tulkintasi siitä jalostuu, mitä tunnet. Harjoituksen myötä saat lisää selkeyttä ja paremman ymmärryksen, miten aidot tunteesi voivat palvella sinua.

Kun harjoittelet tuntemista, vältä sen tuomitsemista mielessäsi. Älä liitä sanoja tai nimilappuja tuntemaasi, koska silloin ajattelet. Mene määrittelemättömään, yli ihmisen 3D-määritelmästä koolle, värille, painolle, muodolle jne. Ensin tämä on haastavaa, koska sinut on kasvatettu hahmottamaan todellisuus ihmisaistien ja ihmiskielen perusteella, mutta kärsivällisyydellä ja harjoittelemalla avaat täysin uuden tunteiden maailman elämääsi.

Äh! Nyt en saa tuota idioottimaista laulua pois päästäni. "Feelings, nothing more than feelings, woo-o, woo-o, woo-o, feelings…"


TUNTEITA, PELKKIÄ TUNTEITA …
 
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

VOIMA JA VASTUU



Saint Germainia kanavoinut Alexandra Mahlimay ja Dan Bennack (www.joyandclarity.com)
Uutiskirjeestä 25.10.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Tämä kanavointi on osa Saint Germainin sielutarkoitustulkintaa.

"Rakas Saint Germain, olen aina ollut hyvin terävänäköinen toisten tunteiden osalta. Jos pikkutyttönä näin toista lasta kohdeltavan epäystävällisesti, etsin hänelle heti uuden leikkikaverin. Huoleni toisista on kulkenut mukana aikuisikään saakka. En voi olla todella onnellinen, ellen näe kaikista välitettävän ja kaikkien tuntevan itsensä hyväksi. Kuitenkin pelkään vastuuta. Voinko käyttää tätä herkkyyttä toisten auttamiseen pakahtumatta haasteista? Kiitos."

Hyvä ystäväni, olen Saint Germain. Sielutarkoituksesi tässä elämässä on käyttää herkkyyttäsi ja luonteenlujuuttasi toisten auttamiseen. Mutta koska tämä on tarkoituksesi, tunnet ehkä yhtä voimakasta epävarmuutta, mikä näyttää pidättelevän sinua etkä tunne olevasi tehokas.

Esimerkiksi, osa sinua haluaa ehkä astua esiin ja auttaa toisia, jotka tuntevat itsensä huonoksi tai vähäosaiseksi jollain tapaa, kun taas toinen osa sinua mieluummin ehkä pidättelee ja pelkää, miten toiset tuomitsevat sinut tai näkevät sinut, jos puutut asiaan. Siihen saakka kunnes olet ratkaissut tämän kätketyn konfliktin henkilökohtaisen voimasi ja auktoriteettisi ottamisesta, riippumatta todellisesta tai kuvitellusta vastustuksesta, saatat huomata, että horjutat ponnistuksiasi toimien tavoilla, mitkä eivät aina heijasta todellisia aikomuksiasi.

Rakas ystävä, sitten kun tunnet harmoniaa elämäsi sielutarkoituksen kanssa, niin huomaat, että nautit toisten voimaannuttamisesta sekä aikasi, energiasi ja resurssiesi jakamisesta runsaasti heidän kanssaan. Antaminen ja vastaanottaminen tuntuu sinusta helpolta ja iloiselta, ja luovuutesi käyttäminen toisten auttamiseen heidän ratkoessaan ongelmiaan on erityisen palkitsevaa. Toisten auttaminen johtajuus- ja auktoriteettiasemasta tuntuu hyvältä, kuten myös yhteistyö heidän kanssaan tasavertaisena. Huomaat, että toimintasi tuo sinulle aineellista ja taloudellista menestystä, kun teet työtä paremman maailman rakentamiseksi toisille.

Mutta silloin kun tunnet epäharmoniaa sielun tarkoituksen kanssa, niin sinulle voi ilmentyä auktoriteettiongelmia monin eri tavoin. Esimerkiksi tuntiessasi stressiä, sinulla on ehkä taipumusta ylittää auktoriteettisi yrittämällä päihittää vastustaja tai manipuloida toisia päästäksesi eteenpäin tai edistääksesi omaa agendaasi. Toisaalta jos itsesi puolustaminen on haastavaa tai pelottavaa sinulle, niin saatat heikentää omaa auktoriteettiasi tai sabotoida parhaita aikomuksiasi tapana paeta pulmatilanteesta.

Auktoriteetin kera toimiminen

Kyllä, tiedän, että ole miettinyt aiemmin, miten tärkeää on toimia auktoriteetin kera elämässäsi. Mutta nyt kohtaat kysymyksen melko suoraan. Voitko olla johtaja? Voitko toimia auktoriteetin kera toisten edessä? Onko sinulla luonteenlujuutta, harkintakykyä ja sydämen rohkeutta tehdä se?

Tällä hetkellä sinun on vaikea tuntea, että voit olla vastuussa toisista, että voit olla johtaja. Tiedän, että mielessäsi on paljon epäilyä siitä, miten sinut nähdään.

Tiedän, että se miten toiset näkevät sinut, on aina ollut erittäin tärkeää sinulle, ja että olet aina ollut epävarma tämän suhteen.

Hyväksynnän tarve ja torjumisen pelko ovat varjostaneet sinua suuren osan elämästäsi - aivan kuten myös halu auttaa toisia on ollut jatkuva kumppanisi. Tähän liittyy paljon pelkoa, tuskaa ja syyllisyyttä ja se estää sinua ottamasta haluamaasi johtoasemaa.

Sinun täytyy tehdä tämä. Älä anna menneisyytesi vanhoine pelkoineen ja epävarmuuksineen sanella nykytoimintaasi. Anna sen sijaan itsellesi lupa ottaa suurempi vastuu ja auktoriteetti elämässäsi ja ole sitten valmis käyttämään sitä niin, että se hyödyttää myös toisia.

Henkilökohtaisen voiman virtauksen salliminen

Sinun on ymmärrettävä se lahja, mikä sinulle on annettu tässä elämässä. Sinun on ymmärrettävä henkilökohtaisen voiman etuoikeus ja vastuu. Sinulle on annettu syvällinen ymmärrys ihmiskärsimyksen luonteesta ja tämän kohtaaminen on sinulle ylivoimaista nyt. Jos kuitenkin tunnistat pelkosi ja kuljet vähän niiden yläpuolella, huomaat, että pystyt lähestymään vastuullisesti toisten auttamista, mikä ei nujerra sinua, vaan voimaannuttaa niitä, joita olet täällä auttamassa.

Tämä tekemiseksi sinun on päästettävä irti vanhoista vihan ja avuttomuuden tunteistasi, silloin kun kohtaat toisten tuskaa ja kärsimystä etkä kuitenkaan tunne, että sinulla on voimaa tehdä mitään asialle.

Salli henkilökohtaisen voimasi virrata sen sijaan.

On aika antaa voimasi ja auktoriteettisi virrata, haasteiden vatvomisen sijasta. Tämä vapauttaa sinut auttamaan toisia paremman elämän ilmentämisessä itselleen.

On tärkeää, että tunnistat aidon halusi olla johtaja, kommunikoija ja edesauttaja tässä. Olet humanitaarinen. Ja tämä on aikomustesi ja toimiesi ydin maailmassa, vaikka et ehkä aina näe sitä.

Ole vain tietoinen taipumuksestasi pelätä, ettet miellytä toisia. Ole tietoinen tästä, kun astut eteenpäin ja otat vastuun. Tiedä, että voit valita eri tavalla nyt. Voit johtaa, opettaa ja auttaa toisia nyt. Kyllä, sinä voit.

Olemassaolollasi maan päällä on todella merkitystä tänä kriittisenä aikana.

Sitten kun olet valmis suuntaamaan elämäsi tähän ja annat sen ilmetä voimallisesti, niin koko universumi tukee sinua tässä. Usko se ja niin tulee tapahtumaan.

Tosiaan, olen Saint Germain.
 

VOIMA JA VASTUU
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

maanantai 15. lokakuuta 2012

PITÄISIKÖ TEIDÄN OLLA PIITTAAMATTA TOISTEN PELOISTA?



Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
9.10.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Toiset ovat nyt aloittamassa matkansa sillä tiellä, mitä te olette kulkeneet kuukausia, vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Pelko täyttää heidän elämänsä.

Aivan kuten kuka tahansa hukkuva - tässä tapauksessa tunteisiin - monet tuntevat tarvetta jakaa pelkonsa tai tulla jonkun pelastamaksi - merkillepantavammin teidän, jotka olette tyyniä. Toiset jotka aloittavat polullaan, käyttävät vanhan ajan tarvetta syyttää toisia omasta kurjuudestaan - ja taaskin ne jotka ovat tyyniä, ovat todennäköisiä maalitauluja.

Sellaisten ajatusten ei ole tarkoitus pelotella teitä, vaan auttaa ymmärtämään, miten maailmanne kehittyy. Ettei kaaoksessa, pelossa ja vihassa ole kyse teistä, vaan niiden peloista jotka ovat aloittaneet omalla polullaan.

Muistakaa, miten te ette voineet tajuta tämän uuden ajan henkilökohtaisen muutoksen suuruutta - puhumattakaan yleismaailmailmallisesta muutoksesta - silloin kun aloititte oman matkanne kuukausia tai vuosia sitten. Omistitte energianne sen löytämiseen, miksi tämä kamaluus (mikä tahansa) tapahtui teille. Tunsitte vähän iloa ja paljon pelkoa.

Nyt ilon ja tyyneyden tunteenne on sekä balsamia että ärsytystä niille, jotka aloittavat omaa matkaansa.

Miksi te ette ymmärrä heidän tuskaansa? Miksi te ette ole kiinnostunut, kun he haluavat purkaa pelkojaan? Miten te voitte olla niin iloinen, kun heidän maailmansa on niin synkkä?

Tämä ei ole helppo jakso teille edistyneille valotyöntekijöille ja tiennäyttäjille. Ette voi ymmärtää, miksi toisia järkyttää se, mitä itse pidätte upeana. Ja ne joita rakastatte, ovat luultavasti tämän muutoksen loppuun kuluttaneita ihmisiä.

Haluaisitte heidän tuskansa häviävän yhdessä yössä. Kuitenkin tiedätte, että heidän on paljastettava syvimmät pelkonsa, ennen kuin he löytävät ilonsa.

Mitä teidän pitäisi tehdä auttaaksenne toisia heidän tiellään iloon? Ei mitään - paitsi olla oma itsenne. Olemme voimakkaasti kannustaneet teitä laajentamaan ilosolujanne, iloelämäänne. Kaikki muu toiminta on hukkuvan ihmisen pelastamista, joka peloissaan yrittää vetää teidät pinnan alle.

Te olitte riittävän vahva kulkeaksenne omien pelkojenne läpi. Niin on jokainen olento universumeissa.

Pitäisikö teidän sallia heidän hukkua, olla piittaamatta heidän peloistaan? Kyllä ja ei. Jatkamalla iloelämänne laajentamista, olette valon ja toivon majakka niille, jotka aloittavat polulla. Voitte myös kertoa - jos pyydetään - joistain tai kaikista kamppailuistanne auttaaksenne heitä paremmin ymmärtämään, miten te saavutitte ilopisteenne. Mutta älkää olettako olevanne guru, joka ratkaisee kaiken. Sillä tosiaankaan te kaikki ette opi samoista materiaaleista.

Jotkut teistä vannovat, että meditointi on ainoa polku iloon. Toiset, että tietyt lukumateriaalit. Ja vielä muut, että ilon löytää, silloin kun istutte puun juurella kuuntelemassa lintuja.

Ei ole yhtä polkua ilotielle - jokaisella teistä on erilaisia taitoja ja kiinnostuksia. Ainutlaatuisia polkuja, jotka ovat tuoneet teidät iloon. Niin on niilläkin, jotka nyt alkavat herätä.

Teidän roolinne tiennäyttäjänä ja valotyöntekijänä on kertoa niille, joita kiinnostaa, että ilo on heidän pelkopolkunsa päässä ja että he kykenevät siirtymään iloon - aivan kuten te ja tuhannet muut ovat siirtyneet. Että vaikka te ette nauttineetkaan syvimpien pelkojenne läpi kulkemisesta, ilo sen toisella puolella on niin tyydyttävää, ettei teillä ole mitään tarvetta palata vanhaan aikaan.

Se mitä rakkaanne haluavat tehdä tuolla informaatiolla, ei ole teidän asianne. Olette apu - ette SE apu. Teidän roolinne ei ole pelastaa heitä itseltään. Silti saatte monia pyyntöjä sen tekemiseen.

Silloin kun olitte pelottavimmassa paikassanne, ettekö olisi maksaneet melkein mitä tahansa päästäksenne pois tuosta pelosta? Ja näin on rakkaillanne nyt. He tarttuvat kiinni mistä tai kestä tahansa, mikä näyttää tekevän heidän prosessistaan helpomman.

Mutta kuten olette oppineet, puhdistuminen voi olla vain niin nopeaa, kuin yksilön fyysinen olemus sallii.

Teidän ilonne on, että autoitte viitoittamaan sitä tietä, mitä kohti rakkaanne nyt siirtyvät. Olette eläneet läpi syvimmän tuskanne. Tiedätte, ettei ilo ole ainoastaan mahdollista, vaan se on kaikkien tavoite, jotka osallistuvat uuteen aikaan.

Rakkaanne löytävät tiensä teidän avullanne tai ilman sitä. Hekin ovat uutta aikaa - eivät vain edistyneen joukon jäseniä kuten te. Ette voi auttaa heitä siinä kierimällä mudassa heidän kanssaan. Kyse on heidän matkastaan. Te olette majakka. Olette tehneet tien ja tasoittaneet sitä, mutta te ette ole se tie. Sallikaa heidän löytää oma tiensä, aivan kuten te löysitte omanne vähemmän informaation kera.

Ei niin, että heidän täytyy kärsiä yhtä paljon, kuin te kenties kärsitte. Teidän roolinne oli luoda tasainen polku heidän seurattavakseen. Olette täyttäneet sen roolin. Nyt on aika vaihtaa majakkarooliinne ja valaista heidän polkuaan ilolla.

Ette voi palata vanhan ajan tuskaan.

Mutta koska olette sivuuttaneet puolivälimerkin tuskan ja ilon asteikolla, ette myöskään voi täysin ymmärtää rakkaidenne tuskaa. Olette ohi siitä syvästä tuskasta, mitä he jatkuvasti tuntevat. Taatusti tunnette tuskaa ja pelkoa, mutta ette samalla tasolla kuin vielä muutama kuukausi sitten.

Olette heidän ilomajakkansa ja valonsa ilotiellä, jonka loitte.

Miten teidän pitäisi suhtautua rakkaidenne tuskaan? Niin kuin sisäinen olemuksenne ohjaa teitä. Jotkut teistä ehkä itkevät rakkaidensa kanssa, kun he kokevat tuskaansa. Toiset eivät halua tulla vaivatuksi. Ja vielä muut tuntevat surua muutaman hetken ja sitten siirtyvät johonkin iloiseen ajatukseen tai toimintaan.

Sisäinen olemuksenne on tunne-GPS-järjestelmänne. Tunteitanne eivät enää ohjaa rakkaat, yhteiskunnan säännöt tai entiset käyttäytymismallit.

Sallikaa itsenne tietää, että sisäinen olemuksenne ohjaa teitä siinä, miten parhaiten auttaa toisia, jos he pyytävät apua. Muuten ainoa roolinne on olla valomajakka heidän polullaan iloon. Niin olkoon. Aamen.

PITÄISIKÖ TEIDÄN OLLA PIITTAAMATTA TOISTEN PELOISTA?Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

tiistai 9. lokakuuta 2012

EHOSTAKAA UUSIA ILOSOLUJANNE




Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
2.10.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,


Monet teistä uskovat, että elämänne on vähän erilaista kuin muutama viikko sitten. Toiset teistä jatkavat edelleen jonkin ilo- tai valomerkin odottamista.

Muistakaa, että vaikka iloenergiaa onkin nyt helposti saatavilla, sisäinen olemuksenne hyväksyy ilon fyysiselle olemukselle sopivalla tahdilla. Ne jotka haluavat elää unelmaelämäänsä nyt, pitävät tällaista toteamusta huijauksena - lupasimme iloa ettekä te välttämättä tunne lupaamaamme.

Vaikka kokisittekin enemmän iloa kuin muutama viikko sitten, ette ole vielä tottuneet panemaan merkille tuota iloa.

Olemme kertoneet teille, että kokemanne ilon määrä liittyy kovasti havaintotapaanne. Ja niin se on. Uusien havaintotekniikkojen oppimisen lisäksi universumit ja sisäinen olemuksenne ovat tehneet yhteistyötä ja luoneet ilosoluja olemukseenne.

Tämä siirtymä on mikro- ja makro-operaatio. Jos muuttaisitte pelkästään havaintotapaanne, joka sukupolven jokaisen yksilön täytyisi toistaa sellainen oppitunti tai prosessi. Ilo olisi samanlainen ulkoa ohjattu oppisuunnitelma, mikä on ollut totta useiden sukupolvien ajan valmisteluna tähän siirtymään.

Teidän ei enää tarvitse opetella iloa - kuten algebraa tai kemiaa. Ilo on nyt annettu, sillä olette ohittaneet "tuska-ilo" -asteikon puolivälin.

Tosiaankin, ennen sitä kun tiennäyttäjät tai valotyöntekijät sivuuttivat tuon puolivälin, iloa voitiin saavuttaa vain ponnistelemalla. Joiltakin se vaati melkoisesti ponnistelua - he olivat niin kietoutuneet tuskaan, etteivät he voineet ymmärtää koko ilokäsitystä. Niille jotka päättivät hyväksyä ilon ja odottaa sitä, se oli helpompaa.

Iloa virtaa nyt soluihinne. Kokevatko kaikki maan päällä iloa? Eivät välittömästi. Mutta tiennäyttäjien ja valotyöntekijöiden työ on tehnyt kaikille mahdolliseksi muuttaa omaa solurakennettaan, silloin kun halutaan.

Eikö toteamuksemme, että iloa syöksyy soluihinne, ole sama kuin todeta, että teille kasvaa siivet lentämiseen? Eikö kumpikin käsitys ole enemmän satua kuin todellisuutta?

Saanemme olla eri mieltä. Solurakenteenne, DNA:nne ja fyysisen olemuksenne kaikki muut osat kaatavat iloa olemukseenne. Tunne- ja henkiolemuksenne on hyväksynyt ilon. Fyysisen olemuksenne on aika tehdä sama.

Vaikka kunnioitammekin niiden vakaumusta, jotka ovat päättäneet elää tuskassa riippumatta mistään, mitä he lukevat tai tuntevat, niin se ei ole enää mahdollista. Sillä jos luette näitä tai samanlaisia materiaaleja, henki- ja tunneolemuksenne etsii sitä iloa, mitä annetaan tässä siirtymässä. Teillä ei olisi ehdottomasti mitään kiinnostusta näihin materiaaleihin, jos haluaisitte pysyä tuskassa tai vanhassa ajassa.

Ette kenties usko, että kukaan päättää pysyä vanhan ajan tuskassa. Muistutamme teille, että te kaikki olette yksilöjä, joilla on ainutlaatuisia rooleja esitettävänä tässä siirtymässä. Maan päällä on tosiaankin nyt olentoja, joilla ei ole ehdottomasti mitään kiinnostusta ottaa vastaan iloa.

Älkää tuomitko toisten todellisuutta. Tietäkää pelkästään, että syvällä olemuksessanne solut muuttuvat juuri tällä hetkellä niin, että ilo esitellään hitaasti mutta mukavasti fyysiselle olemuksellenne.

Kenties pidätte tällaista toteamusta pelkästään taikurin temppuna - ettei mitään tapahdu fyysisessä olemuksessanne tai elämässänne, että olette olleet tuskassa ja olette tuskassa maa-aikanne loppuun. Kuitenkin tunnette vetoa tähän blogiin ja toisiin samanlaisiin materiaaleihin toivoen toivon vastaisesti, että jollain on ratkaisu tuskaanne. Koko ajan sisäinen olemuksenne tekee uutterasti työtä muuttaakseen fyysisen kehonne ilomoodiin.

Taas kerran, olette saaneet valmiiksi henkisen ja tunnesiirtymänne iloon. Teidän täytyy saattaa loppuun pelkästään fyysinen osanne.

Teille on hyödyllistä panna merkille jokainen iloripaus, mikä virtaa olemukseenne - vaikka kuinka pieni. Sillä koulutatte solujanne ottamaan vastaan ja odottamaan iloa.

Tuntuuko viimeinen ajatus epärealistiselta? Miten voitte kouluttaa solujanne? Muistutamme teille, että olette aina kouluttaneet solujanne. Jos ette olisi opettaneet soluillenne, että kuuma liesi voisi vahingoittaa, laittaisitte kätenne levylle uudestaan ja uudestaan. Jos ette olisi kouluttaneet solujanne luomaan ajatuksia ja lauseita, ette pystyisi puhumaan tai lukemaan mitään kieltä. Koulutatte jatkuvasti solujanne. Erona on, että ennen korostitte tuskaoppitunteja ja opetitte soluillenne, että ilo oli vain ohikiitävä mahdollisuus.

Solunne ovat vaihtamassa tuskasta iloon. Auttakaa niitä tekemään se panemalla merkille kaikki ilo, mitä koette - upeasta elokuvasta, kauniista kukasta, kikattavan lapsen katselemisesta auringossa. Kaikki ilo auttaa solujenne kouluttamisessa uuteen olemistapaan.

Nyt on aika venyttää ja sen myötä laajentaa noita uusi ilosoluja käyttämällä niitä. Paljon samaan tapaan kuin pikkulapsena tutkitte mattoa, hyönteisiä, leluja ja äitinne kasvoja minuutteja ja teitte sen suurella ilolla. Siis siihen saakka kunnes satutitte itsenne tai teitä nuhdeltiin jonkin sellaisen tekemisestä, mikä teki kipeää tai oli väärin vanhempienne mielestä. Ja kun sukupolvien ajan soluja oli koulutettu odottamaan tuskaa ja hyväksymään se, tuska oli helpompi oppitunti pikkulapselle kuin ilossa oleminen.

Kun universumit ja olemuksenne esittelevät uusia ilosoluja fyysiselle kehollenne, aloitatte myös uuden oppisuunnitelman, mikä varmistaa, että ilo opitaan helpommin kuin tuska. Ja tulevat sukupolvet rakentavat niille oppimistyökaluille, joihin te nyt perehdytte.

Opettelette ikään kuin hengittämään uudestaan - hengittäen iloa sisään ja ulos tuskan sijasta. Sillä juuri tätä tapahtuu. Ilma mitä hengitätte, ympäristö missä asutte ja elämä mitä elätte, on täynnä iloa. Ja kun useammat ja useammat teistä tekevät tietoisen ponnistuksen venyttää uusia ilosolujanne, teidät ja maapallo kiedotaan iloon.

Opettelette hengittämään taas kerran maan päällä. Ja tulevat sukupolvet hengittävät iloa sisään ja ulos yhtä helposti kuin te ennen tuskaa. 

Niin olkoon. 

Aamen.
EHOSTAKAA UUSIA ILOSOLUJANNE

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

perjantai 28. syyskuuta 2012

NEGATIIVISUUDEN KARKOTTAMINEN - MASSA- JA YKSILÖSUHTEIDEN NYANSSIT




Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 23.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Tervehdys, mestarit! Olen Metatron, valonherra, ja tervehdin teitä rakkauden, ehdottoman rakkauden vektorissa!

Ja niin on voimakasta aikaa ja planeetalla on paljon liikettä tässä syyskuun päiväntasauskuukaudessa 2012. Kerromme teille, että tämän päiväntasauksen energia on tuonut erityislaatuiset astrologiset olosuhteet, mitkä sallivat tarkastella syvällisesti, keitä olette ja minne olette menossa. Se syvällinen "aukko" minkä järjestivät planeetta- ja tähtikonjunktiot yhdessä päiväntasausjakson kanssa, alkoi viisi päivää ennen varsinaista päiväntasausta ja se ulottuu viisi päivää sen jälkeen, 27.9. saakka.

On aika miettiä suhteita, tarkoitusta ja henkistä sisältöä. Tätä pitää miettiä yksilötasolla ja se pätee myös massatietoisuuteen, ryhmätapahtumiin, joita on planeetallanne.

Monet teistä eivät ehkä täysin tiedosta suhteidenne laajaa vaikutuspiiriä. Jokaisella teistä on siteitä ryhmätapahtumiin ja ryhmäenergioihin, jotka esittävät avainrooleja reinkarnaatiovalinnoissanne. Teillä on usein sellaisia siteitä ryhmiin, että kokonaiset kansat ja aikakaudet reinkarnoituvat yhdessä.

Tämä on loogista, koska vuorovaikutussuhteenne toisten kanssa ovat yksi kasvun suurimmista ponnahduslaudoista. Siksi on luonnollista magnetismia ihmisiin, joiden kanssa olette viettäneet aikaa toisilla aikakausilla.


Kuusi erottavaa askelta

On sanottu, että on vain kuusi erottavaa askelta kaikkien sielujen välillä, jotka ovat inkarnoituneena planeetalle tiettynä aikana. Toisin sanoen, jokainen teistä tuntee jonkun, joka tunteet toisen jne. niin, että verkon kuusi lankaa tuo yhteyden jokaiseen planeetalla. Näin ollen olette kaikki yhdistyneet paljon monisyisemmin, kuin ehkä oivallatte.

Rakas ystävä, jokainen ihminen, jokaikinen teistä planeetalla kanssaluo maapallon massakokemusta. Jokainen ajatuksenne vaikuttaa ehdottomasti sivilisaation fyysisen todellisuuden ilmentymiseen sellaisena, kuin se on aikajaksollanne. Yksilölliset ajatuksenne yhdistyvät ja sekoittuvat kaikkien muiden heijastamiin ajatuksiin ja uskomuksiin planeetalla, mikä muodostaa massiivisen ryhmäajatusmuodon ja se ilmentyy kokemaksenne todellisuudeksi.

Tätä tapahtuu myös sen yksittäisen perheen, kansan ja aikakauden tasolla, missä olette. Ja vastaavasti se on liima, mikä tuo kokonaisia maailmoja aikaan ja paikkaan reinkarnoitumaan yhdessä. Tämä yhdistävä vuorovaikutusvoima sallii teidän jatkaa yhteistä edistymistä niiden harmonisten tavoitteiden saavuttamisessa, joita jokainen teistä on syntynyt toteuttamaan yksilöinä ja massana yhdessä.

Vastustaminen ja vetovoima

Sotivat ryhmät itse asiassa reinkarnoituvat massana yrittämään taas ratkaista erimielisyytensä. Tällaisiin massiivisiin konflikteihin sisältyvä tunne-energia on valtavaa ja niitä toistetaan, kunnes löydetään ratkaisu ja harmonia. Kerromme teille, että ajankohtaiset konfliktinne Lähi-idässä ovat ristiretkien uudelleentapahtumista ja toinen maailmansotanne oli jatkoa Atlantiksen konfliktille Aryanin ja Poseidan ryhmien välillä. Kaksinaisuudessa on vastakohtia ja lopetatte sodan vasta, sitten kun käsitätte vihan tuhovoiman. Lopetatte sodat vasta, sitten kun keskitytte rauhaan ja valitsette sen tietoisesti. Ette lopeta sotaa vihaamalla sotaa, vaan rakastamalla rauhaa, rakastamalla harmoniaa.

Ryhmädynamiikat

Kaksinaisuuden maailmassa massiivisia ryhmädynamiikkoja (ja yksilödynamiikkoja) valitaan oppituntia varten, mutta ei ns. perinteisessä karmamielessä. Paremminkin tasapainottaminen on motiivina eikä velan maksaminen. Tämä on tärkeä ymmärtää. Teidän kannaltanne karma on aina tasapainottumista itsessä, minkä korkeampi itse valitsee - se ei ole velkaa toiselle. Vastaavasti tasapaino voidaan saavuttaa syvällisellä ymmärryksellä siitä, mikä virhe on tapahtunut, sekä toiminnalla. Ja vaikka useimmissa tapauksissa valitaan toiminta, erityisesti ryhmäkarmassa, se voidaan yhtälailla tasapainottaa henkisellä ymmärryksellä ja syvällä halulla siirtyä harmoniaan. Ymmärrättekö?

Jokainen teistä osallistuu maailmanlaajuisiin draamoihin, jokainen teistä tukee jollain tavalla sitä, mitä planeetalla tapahtuu. Annatte ajatusenergiaa valtavasta mielen projektiosta, minkä avulla fyysiset tapahtumat muodostetaan.

Mutta tiedostakaa, että yksilön vastuu on todellinen tekijä. Vaikka olette ehkä osa ryhmää ja teidät vedetään luotuun massatodellisuuteen, olette henkisesti vastuussa yksilötasolla. Jos olette esimerkiksi eri mieltä sodasta, missä maanne on mukana, ja kieltäydytte tukemasta sitä rakastamalla rauhaa, nuo teot auttavat ryhmää siirtymään korkeammalle tasolle. Teidän on aina oltava oma tuomarinne ja etsittävä itsenäisyyttä. Ajatuksenne, tunteenne ja odotuksenne ovat kuin eläviä siveltimen vetoja, joilla maalaatte nurkkaanne elämän maisemasta. Jos teette parhaanne omassa elämässänne, niin autatte tosiaan parantamaan koko elämän laatua. Ajatuksenne ovat yhtä todellisia kuin mikä tahansa fyysinen esine, minkä voitte nähdä ja mitä voitte koskettaa, ja ne todella vaikuttavat. Ylösnousemus, valaistuminen tapahtuu yksi sydän kerrallaan, vaikka fyysinen todellisuus näyttäisikin jääneen kiinni matalampaan taajuuteen.

Vahvuus rakkauspiirteenä

Muistakaa, että vahvuuden kehittäminen on osa luovuutta. Kuten olemme kertoneet teille, silloin kun vallan/voiman rakkaus korvataan rakkauden voimalla, ihmiskunta tekee kvanttihypyn. Mutta ymmärtäkää, että rakkaus ilman vahvuutta on epätäydellistä. Miettikää tätä monimutkaisuutta tarkkaan. Se näyttää kenties paradoksilta, mutta sen viisaassa ja huolellisessa pohdiskelussa annetaan suuri totuus.

Negatiivisuus: tuhoamisen energia vs. luomisen energia

No niin, puhumme negatiivisuudesta. Mutta kenties parempi kuvaus niille kaksinaisuuden energiapolariteetin sähköisille puolille, joita sanotaan positiiviseksi ja negatiiviseksi, on luova ja tuhoava.

Rakkaus on perimmäinen luova voima, viha ja pelko ovat perimmäisiä tuhoavia ja rappeuttavia voimia. Aurakentässä viha ja pelko ovat pääasiallisia vahingollisia voimia, jotka aiheuttavat auratasapainottomuutta.

Rakkaat ystävät, on ehdottoman totta, ettei ole ketään ihmistä, joka vihaa, vaan tuo viha heijastetaan ulospäin ja tehdään fyysiseksi. Eikä ole ketään ihmistä, joka rakastaa, vaan tuo rakkaus heijastetaan ulospäin ja tehdään fyysiseksi.

Olette tietoisia olentoja ja vedätte energeettisesti puoleenne sitä, mihin keskitytte. Siksi on oleellista viisautenne kehittyessä tulla ajatustenne tarkkailijaksi ja vastuulliseksi vartijaksi. Teidän on aina tiedostettava tietoisen mielenne sisältö. Mielenne sisällön tiedostaminen ja tunnistaminen on oleellinen osa täysin tietoiseksi henkiolennoksi tulemista.

Ja tosiaankin, jokainen voi päästä täysin "käsiksi" ajatustensa ja uskomustensa koko sisältöön. Se kaikki on käytettävissä. Uskomuksenne eivät ole haudattuna, ellette usko niiden olevan. Ajatukset, tuntemukset ja tunteet jotka opastavat teitä päivästä toiseen, eivät ole lukittuna johonkin mielenne kaukaiseen sopukkaan. Ne ovat helposti tarkasteltavissa, jos olette halukas katsomaan. Se kaikki on ulottuvilla ja teidän nähtävänä ja harkittavana. Harkinnan pitäisi johtaa uudelleenharkintaan tarkastelemalla, mikä on rajoittavaa ja mikä on tuhoavaa. Rakkaat ystävät, ottakaa aikaa ajatustenne, uskomustenne ja tekojenne kalibroimiseen.

Se ei ole vaikea tehtävä. Se "paha mörkö" jonka ehkä tunnette istuvan olkapäällänne ja saavan teidät väärään toimintaan, on pelkästään väärä uskomus. Olette täällä etsimässä oikeita tekoja ja esteet (väärät uskomukset) on tarkoitus tunnistaa ja korjata. Negatiiviset, estävät uskomukset eivät ole oikeasti kätkettynä teiltä niin syvälle alitajuntaan, ettei niitä voi löytää. Terapia on pätevä auttaja joissain tapauksissa, mutta se on monille teistä taloudellisesti mahdotonta. Ja niin kerromme teille, että päättäväinen ihminen on ehdottoman kykenevä löytämään vastaukset sisältä. Esteet eivät ole niin syvälle haudattuna lapsuuteenne tai toiseen elämään, että te ette voi löytää niitä. Ette ole sidottuja niihin entisiin kokemuksiin, annettuihin lupauksiin ja sitoumuksiin, jotka saattavat teidät huonoon valoon ja näyttävät sitovan teidät arvaamattomaan käyttäytymiseen.

Suhteet peilinä ja katalyyttinä

Suhteita tulee ja menee vierailujenne aikana. Ja niiden monimutkaisuus ja monisyisyys on moninaista. Usein suhteen loppumisen draama on valtavan uudistumisen ponnahduslauta, vaikkei siltä ehkä näytä tunnesinkoilun ja näennäisen trauman aikana. Kuitenkin tämä on todellisuudessa mahdollisuus ja linssi itseen.

Todellisuudessa viha on rakkauden toinen puoli, saman asteikon vastapää tunnepuolella.

Avautuu hyvin monia oppitunteja, silloin kun kaksinaisuussuhteet loppuvat. Suhteissa jonka toinen lopettaa ja toinen haluaa, on usein petetyksi tulemisen tunnetta, mikä johtaa alussa latautuneeseen hylkäämisen kerjäämiseen. Sitten tämä voi muuttua kiukuksi näennäisestä hylkäämisestä ja yltyä hyökkäykseksi ja vihaamiseksi.

Aikanaan opitte, että kaikki negatiivinen energia mitä lähetetään, palaa takaisin heijastavaan lähteeseen. Kyse ei ole siitä, kuka oli oikeassa ja kuka oli väärässä, vaan siitä, mitä energiaa heijastettiin. Niin kauan kun olette loukkaantunut, kiukkuinen ja vihainen, nämä energiat pirstovat auraanne, turmelevat maailmaanne ja myrkyttävät tunnevakauttanne. Niin kauan kun keskitytte loukkaantumiseen, kiukkuun ja vihaan tai vellotte niissä, vedätte ehdottomasti lisää samaa puoleenne. Piste, poikkeuksetta. Kyse on yksinkertaisesti vetovoimanlaista.

Kuitenkin jotkut teistä uppoutuvat tällaiseen tuhoavaan negatiivisuuteen vuosiksi ja jopa elämiksi, ennen kuin opitte, että tuhoava tunne-energia (viha, pelko, kiukku ja loukkaantuminen) on syyllinen.

Loukkaantuminen mitä usein tunnetaan suhteiden loppuessa, johtaa itse asiassa korkeammassa puolessaan teidät totuuteen omasta itsenäisyydestänne.

Suhdetarkoitus

Suhteet ovat menetelmä uskomusjärjestelmänne tunnevaikutuksen kuvastamiseen ja antamaan teille palautetta siitä, mikä - yksinkertaisesti ilmaistuna - toimii ja mikä ei. Suhteen loppuunsaattaminen tuo yhtä lailla kasvua. Silloinkin kun se loppuu julmasti - kuten monet loppuvat - on tunnepuuska, mikä voi johtaa ymmärrykseen juuri sen irrallisuuden kautta, mitä toinen kumppaneista ei ehkä tietoisesti halunnut.

Irrallisuus vaatii yksilöä tutkimaan itseään, tutustumaan taas sisäiseen horisonttiin ja tämä edistää itsenäisyyttä ja on välttämätöntä sille. Itsenäisyys on mestaruuden "ylivoimaa".

Kahden itsenäisen ja riippumattoman ihmisen suhde on tasapainoisempi, luovempi ja pitkäikäisempi kuin kahden toisistaan riippuvaisen olennon "pariutuminen". Ymmärrättekö? Yksisuuntaiset suhteet, kaiken tason pariutumiset joissa toinen etsii paria enemmän kuin toinen tai toinen pyrkii kontrolloimaan toista, eivät voi koskaan kestää. Ei ole mikään virhe, että suuri määrä teistä jotka ovat valaistumispolun viime askelissa, ovat yksin tällä jaksolla. Se on esisoittoa tulevaan ylösnousemukseen. Jos olet näiden joukossa, kerromme sinulle, että kenties yksinäisyytesi on tarkoituksenmukaista. Kenties niin pitäisi olla. Nimittäin näin monet teistä ovat suunnitelleet.

Itsenäisyys polkuna mestaruuteen

Perimmiltään jokaisen sielun on selvästi määriteltävä itsensä mestaruuden saavuttamiseksi. Itsemestaruus ruumiillistetaan suunniteltujen irrallisuusjaksojen aikana. Tuolla jaksolla nuhteettomuus kristallisoituu. Ja kerromme teille, rakkaat ystävät, että kristallisoituminen nuhteettomuuden kautta on välttämätön itsemestaruuden vaihe. Se on kalibrointiristeys moniulotteisella vierailulla. Astutaan tyhjiöön, suureen mysteeriin, luonteenlujuuden ja itsenäisen vision etsinnässä, yksin, ilman olkapäätä mihin nojata. Ja prosessissa löydetään ylevä eheys ja itsen toteutuminen.

Älkää ymmärtäkö väärin tarkoitustamme. Pariutumisessa, sielukumppanin luonnollisessa aspektissa, on suurta "oikeellisuutta". Mutta yksilö kulkee vakuuttavasti mestaruuspolkua täysivaltaisessa irrallisuudessa.

Yksilö valaistuu, sitten kun se oppii ylittämään fyysisen itsen. Jokaisen teistä on pyrittävä nuhteettomuuden - kuten sitä kutsumme - viime valloitukseen. Nuhteettomuus on kristallisoituminen tai sielun yhtenäinen selkeys ja se on mestaruuden välttämätön osa. Tähän sisältyy riippuvuudesta irtipäästäminen ja irtipäästäminen kaikesta, mikä ei palvele jumaluuttanne. Se on kaiken sen uudelleenkäynnistämistä ja uudelleenohjelmoimista, mitä olette.

Suhdejärjestelyt ja vastakkaisuus

On tiettyjä järjestelyjä, jotka saatetaan valita kaksinaisuudessa ja joissa sielut näyttävät olevan vastakkain jonkin suuremman tarkoituksen vuoksi. Esimerkiksi voi tapahtua niin, että kehittyneet sielut ovat tarkoituksellisessa kilpailutilassa ajaakseen tai motivoidakseen toisiaan tavoitteen saavuttamisen. Tietyt kuuluisat tiedemiehenne ovat inkarnoituneet pareina, jossa heidän välisensä kireys ajoi heitä ponnistelemaan enemmän. On myös tapauksia, joissa poliittiset johtajat ottavat kehittyneen näkökannan yhteisen tavoitteen ajamiseksi. Esimerkkinä tästä ovat Martin Luther King ja Malcolm X, jotka kannattivat vastakkaisia keinoja vähemmistöjen kansalaisoikeuksin edistämiseksi. Toinen kannatti väkivallattomuutta ja toinen aggressiivisia keinoja. Kuitenkin näillä kahdella oli yhteinen tavoite. Todellisuudessa aggressiivisten toimien kannattaja toi massat sen menetelmän luo, joka opetti väkivallattomuutta, esittelemällä kaksi vaihtoehtoa.

Ruusunpunaiset lasit

On tapauksia, joissa henkiset johtajat ovat vastakkain, erityisesti silloin kun toinen tutkii egoa ja valtaan pyrkimistä. Tällainen vastakkaisuus saa korkeammassa puolessaan aikaan uudelleenharkintaa kummallakin puolella. On monia, jotka ilmaisevat henkistä johtajuutta pelkästään seuraajien saamiseksi. On tilanteita, missä toisen posken kääntäminen on epätarkoituksenmukaista. Silloin ei pyydetä anteeksi, kun toinen astuu jalalle. On väärin yrittää kontrolloida toisen tahtoa ja yhtä väärin sallia toisen kontrolloida itseään. Yksilöllä on oltava vapaa tahto ja erottelukykyä. Ette tarvitse muuta gurua kuin itsenne. Se ajatus, että henkisten etsijöiden on käytettävä ruusunpunaisia laseja, ei ole välttämättä paras polku tietyissä tilanteissa. Ketään ei palvella, silloin kun siedetään epäoikeudenmukaisuutta. Ketään ei palvella sallimalla puoskarien jatkaa laantumatta. Emme puhu väkivallasta, mikä ei ole oikea polku, vaan seisomisesta omassa totuudessa. Tuomitsemattomuus on myös hämmentävää. Päänsä pistäminen pensaaseen ei toimi. Sen erottamiseen mikä on oikea polkunne, liittyy tuomitsemista.

Joissakin uskonnollisissa teksteissä on pelkoon perustuvia vääristymiä ja vääriä tekoja, jotka voivat johtaa suureen konfliktiin ja tuhoon. Tekstit opettavat ihmisille, että uskon periaatteena vaaditaan myös virheellisten oppien täysin sokeaa hyväksymistä.

Näiden nyanssien ymmärtäminen on yksi suurimmista haasteistanne. Väkivallan käsittelemisen oppiminen on ollut ratkaisematon kysymys monien sivilisaatioiden ryhmätietoisuudessa.

Erottelukyky ja yksilön vapaa tahto

Rakkaat ystävät, valheelliset uskomukset eivät sido teitä eikä niiden pitäisi sitoa teitä. Olette nyt ja aina vapaita ja tietoisia olentoja. Ja erottelukyky on edellytys.

Mestarit, jokainen teistä syntyi voimakkaan tietoisuuden kera, tunnistaen oman jumaluutensa ja terveen hyvyytensä.

Rakas ihminen, vakuutamme teille, että tunnistatte luontaisesti, sisäisesti koskemattomuutenne ja tiedätte oikean ja todellisen paikkanne kosmoksessa. Tätä ei voi ottaa teiltä pois, ellette salli sitä.

Tietäkää siis aina, että synnyitte kera halun täyttää tarkoituksenne joka elämässä, saavuttaa tavoitteenne ja maksimoida taitonne ja kykynne. Nämä ovat ns. luontaisen lain periaatteita. Synnytte myötätuntoisena ja rakastavana. On ehdottomasti hyväntahtoinen luonteenne henkiolentoina, joilla on ihmiskokemus, olla utelias itsestänne ja maailmastanne. Olette täällä paljastamassa elämän mysteerit, löytääksenne tarkoituksen ja merkityksen.

Luontainen laki

Nämä ovat koskemattoman itsenäisyytenne ominaisuuksia ja kuuluvat yhtä lailla luontaiseen lakiin.

Jokainen sielu joka valitsee fyysisen elämän, astuu maatasolle kera ehdottoman tiedon, että jokaisella ihmisellä on kauniin ainutlaatuinen ja intiimi tunne olennosta, joka on ytimekkäästi itse. Ja että on tarkoituksenmukaista löytää täyttymys sekä yksilötasolla (ensin) ja näin tehdessä tukea esimerkillä ryhmän täyttymystä. Synnytte pyrkien rakkausihanteen toteuttamiseen, sen suuressa ja upeassa moninaisuudessa.

Kannustamme jokaista teitä lisäämään arvoa elämänne laatuun, lisäämään omat taitonne, kokemuksenne ja kykynne rikastamaan elämää sillä polulla ja siinä menetelmässä, minkä ainoastaan te yksilönä voitte antaa kosmokselle. Näin tehdessänne saavutatte olemistilan, mikä on ainutkertaisesti teidän, ja samalla lisäätte valtavasti maailman arvoa ja täyttymystä. Nimittäin luovan ja positiivisen sielun energia ei kirkasta ainoastaan maapalloanne, vaan myös Kaikkeutta sen harmonisessa sinfoniassa kaikkien todellisuussfäärien läpi.

Ymmärrämme ne vaikeudet, joita kohtaatte tavoitteidenne saavuttamisessa ja maayliopiston mestaruudessa. Mutta tietäkää kuitenkin, että kaikessa mitä teette täällä, on suuri tarkoitus. Älkää koskaan unohtako, että näette tarkoituksellista unta. Ne oppitunnit, myriadit harjoitukset joita olette saaneet maayliopiston kaksinaisuuden mestaruudessa, palvelevat olemistanne monissa muissa maailmoissa ja myriadeissa toisiinsa yhdistyneissä todellisuusjärjestelmissä. Ja todellisuus on avainfraasi, sillä se on unta, mutta hyvin, hyvin todellista. Eikä se ole helppoa - mitään arvokasta ei saavuteta helposti. Mutta ymmärtäkää, että jos maayliopistonne tuskaa, vastoinkäymistä ja kärsimystä ei koettaisi todellisena, oppitunteja ei opittaisi eikä kasvua voisi tapahtua. Ja kerromme teille, että täällä koetetut ilot ja ylevät intohimot ovat myös hyvin todellisia.

Tarkoitukselliset harhakuvat

Mestarit "kätketyissä" todellisuuksissanne, moniulotteisten itsejenne valtavassa valikoimassa, monet ihmiset uneksivat samaa unta kerralla ja luotte kaiken, mitä näette ympärillänne. Tarkoituksellinen harhakuvanne on mielekästä draamaa. Se on korkeammasta perspektiivistä koulutusluomus, elokuvan kuvauspaikka, missä tuotatte, ohjaatte ja näyttelette eri tietoisuustasoilla. Te korkeampana itsenänne olette tuottaja ja ohjaaja ja te fyysisyydessä olette näyttelijä, joka saa intuitiivisia ohjeita korkeammalta itseltä. Näyttelette niin täydellisesti lineaarisen ajan ja paikan lavasteissa, että te ette tiedä sen olevan draamaa. Mutta ymmärtäkää, rakkaat ystävät, että draamalla ja sen monisyisellä esittämisellä on todella suuri ja syvällinen merkitys ja toiminta jokaisessa kohtauksessa, jokaisessa elämässä, on todella merkittävää. Koko itse on tarkkailija ja fyysinen inkarnaatio keskittyy täysin näyttelijään eri rooleissa. Jokaisella roolilla on merkitys ja se tarjoaa oppitunnin. Oppitunti on luovuutta, ilon ja harmonian luomista ja todellisen viisauden saavuttamista prosessin aikana.

Lopuksi

Tällä tavalla opitte vierailujenne aikana, miten olla tietoinen ja iloinen olento. Ja sitten kun tämä merkittävä askel saavutetaan (ja jokainen teistä pääsee aikanaan siihen), ette pelkää sisäistä itseä ja koette vapaasti elämää kokonaismaapallolla sen kaikissa taajuuksissa ja teillä on tieto turvasta paikassanne kosmoksessa. Tiedätte kokemuksesta, että positiivinen halu luovuuteen ja rakkauteen, tuhoamisen ja vihan sijasta on kvanttihyppy. Sitten kun tämä on opittu, kierto on lähellä loppua ja uudet maailmat odottavat teitä mestarina.

Olen Metatron ja kerron teille nämä totuudet. Olette rakkaita ja kunnioitamme teitä, jokaista teitä.

Ja niin se on …


NEGATIIVISUUDEN KARKOTTAMINEN - MASSA- JA YKSILÖSUHTEIDEN NYANSSIT

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

torstai 20. syyskuuta 2012

Syyskuun kuukausivisioita LUOTTAMUKSESTA KIINNIPITÄMINEN - SORMENPÄILLÄ!

Syyskuun kuukausivisioita
LUOTTAMUKSESTA KIINNIPITÄMINEN - SORMENPÄILLÄ!

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
16.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kun naiset saavat tietää olevansa raskaana, heille annetaan laskettu aika, vaikka täysiaikaisena raskautena pidetään 38-42 viikkoa ja vain noin 5% naisista synnyttää laskettuna päivänä. Kun nainen lähestyy tuota päivämäärää, hän alkaa usein tuntea innostunutta odotusta sekoittuneena ahdistukseen synnytyksestä. Jos laskettu aika menee ohi, täysin toisia tunteita alkaa tulla esiin. Mitä jos hän ei synnytä luonnollisesti? Onko vauvalla kaikki hyvin? Hän alkaa tavallisesti saada paljon toisten aiheuttamia paineita, vaikkei hän olisi vielä saavuttanut täyttä aikaa. Äärimmäisimmissä tapauksissa joillekin naisille kerrotaan, että heidän kehonsa ei kestä tämän vauvan luonnollista synnytystä, vaikka tämä onkin totta vain pienellä prosenttiosuudella. Tämä paine ei yhtään auta ja lisää tarpeetonta stressiä siihen, mikä on jo hyvin tunteikasta ja haastavaa aikaa ja minkä pitäisi olla hyvin pyhää ja iloista aikaa. Tästä syystä olisi fantastista, jos naisille annettaisiin "laskettu aikaväli". Naiset voisivat rentoutua lasketun ajan kuukauteensa helpommin, kuin kasattaessa kaikki omat ja toisten odotukset yhteen paineilla ladattuun päivään.

Tätä vuodesta 2012 ja erityisesti 21.12.2012-päivästä on tullut. Yksi suuri ja lihava päivä, joka häämöttää kaikkien yllä aivan hullun paineen kera. Mitä ihmettä tapahtuu, jos heräämme 22.12. eikä mitään ole tapahtunut? Mitä jos heräämme ja ihmiskunta on edelleen "raskaana", ilman mitään merkkejä uuden maailman syntymästä? No, ei olisi totta, ettei meillä olisi mitään merkkejä. Aivan kuten raskautensa viime päiviin pääsevällä naisella on aivan varmasti merkkejä siitä, että synnytys "uhkaa" tavalla tai toisella, mekin koemme kaikki merkkejä siitä, että olemme massiivisen kvanttihypyn partaalla ihmishistoriassamme. Kuitenkin - aivan naisen tapaan - myös meillä on luonnollisia hetkiä, jolloin meistä tuntuu, että olemme "raskaana" ikuisesti, ikään kuin tämä "synnytys" ei tapahtuisi koskaan ja kaikki voimamme menee siihen luottamiseen, että kaikki tapahtuu täsmälleen niin, kuin pitäisi, ja täsmällisesti ajallaan.

Kenties olisi ollut hyvä ajatus saada aikaväli merkiksi tästä siirtymästä sen sijaan, että keskitytään niin paljon yhteen päivämäärään. Tämä ei ole yritystä tuoda uutista, että tämä siirtymä ei tapahdu, eikä tämä ole yksi niitä lähetyksiä, jotka sanovat: "Voi, kyllä se tapahtuu, mutta se tapahtuu itse asiassa 2014 … 2020 … 2356." Ihmiskunta tekee siirtymää ja kun hyvin monet ihmiset tuntevat kollektiivisesti samalla tavalla, saavat samoja viestejä, heillä on samoja oivalluksia, niin luulen, että voimme kaikki olla samaa mieltä siitä, että kyllä, olemme aivan ehdottomasti "raskaana" ja kyllä, uuden luvun synnyttäminen elämäämme on tapahtumassa meillä kaikilla.

Tässä kohtaa ei tiedetä yksityiskohtia - milloin, miten, mitä. Meillä voi olla "harjoitussupistuksia" (koko ajankohtainen tunnevuoristoratamme) ja voimme katsella ultraääniä (nähdä visioita) - kaikkea mitä haluamme - mutta luulen, että siihen saakka kunnes näemme jotain mielen räjäyttävän poikkeuksellista, olemme kuin tuo raskaana oleva nainen, joka ei jollain pienellä tasolla itse asiassa usko ennen synnytystä, että hän saa oikean vauvan, ja sitten hän huomaa sanovansa uudestaan ja uudestaan: "Voi hyvä luoja, se on oikeasti vauva!"

Asioiden suuressa suunnitelmassa olemme 26 000 vuoden syklin viime päivissä. Raskaustermein olemme muutamassa viime minuutissa ennen lasketun ajan keskiyötä. Tietysti kaikki pelkomme tulevat pintaan. Tietysti alamme huolestua ja epäillä, tapahtuuko se ajoissa - jos ollenkaan. Tietysti asetamme valtavan määrän painetta siihen, että tuo yksi päivämäärä tuo massiivisen muutoksen.

Tämä aikajakso testaa sisäistä uskoamme enemmän kuin koskaan. Ei uskoamme johonkin uskontoon tai johonkin, mistä olemme lukeneet tai kuulleet, tai edes kalenteriin. Sillä useimmilla meistä ne oivallukset, tuntemukset ja tietämykset mitä meillä on ollut tästä ajasta, ovat tulleet sisältä - varmasti niiden ulkoisten lähteiden vahvistamina, jotka ovat olleet linjassa sisäisten tuntemustemme kanssa, mutta loppupeleissä nuo ulkoiset lähteet ovat vain vahvistaneet, laukaisseet ja herättäneet sen, mikä on aina ollut sisällämme.

Niinpä se mitä tunnemme nyt - supistusten välissä, luottamuksen, selkeyden ja ilon hetkien välissä - ovat uskonkriisin hetkiä. Mitä jos kaikki se mitä olemme uskoneet syystämme olla täällä, ei ole totta? Mitä jos emme koe muutoksen kvanttihyppyä elämämme aikana? Mitä jos ihmiset vain "huristavat" eteenpäin ottaen pieniä edistysaskelia siellä täällä, muttei mitään sen massiivisen siirtymän kaltaista, mitä olemme aina kuvitelleet? Mitä se merkitsee meille? Kysymme itseltämme: "Mitä se merkitsee henkilökohtaisesti minulle … kuka ihme ole silloin ja mitä ihmettä edes teen täällä?" Jokseenkin tätä monet ihmiset ajattelevat ja tuntevat tällä hetkellä.

Okei, mennäänpä tähän hetkeksi. Onko tässä teoriassa ylipäätään mitään tolkkua? Onko siinä tolkkua, että olet aina intuitiivisesti tiennyt jotain, mistä luit vuosia myöhemmin, että oli tieto, minkä jakoivat toiset, alkuperäisasukkaiden vanhimmat, muinaiset profetiat ja ne olisivatkin erillisiä sattumia? Onko siinä tolkkua, että jokainen luu kehossasi kertoo, ettemme voi jatkaa entisellä tavalla, ja kaikki jatkuu silti samaan malliin?

Monet ihmiset sanovat, että olisi ihme, jos asiat muuttuisivat tällä planeetalla. Mutta itse asiassa ei, se ei vaatisi ihmettä. Se vaatisi totuuden paljastumista. Ne uudet tavat joita olemme kuvitelleet, eivät ole mitään scifi-keksintöjä jonkun tulevan sukupolven nähtäväksi. Ne ovat todellisia, jo olemassa olevia - ne ovat ainoastaan olleet meiltä aivan liian kauan piilossa. Ongelmat joita kohtaamme ihmiskuntana, eivät ole ilman ratkaisua - ratkaisut eivät vain ole olleet mahdollisia niin kauan, kun meille on kerrottu "ettei sitä voi parantaa", tai "meillä ei ole rahaa auttaa", kun todellisuudessa on paljon hoitoja ja paljon rahaa - se ei ole ainoastaan oikeissa käsissä. Mielenkiintoista kyllä, kuten olen kertonut aiemmin, sana "apokalypsi" mikä on liitetty näihin aikoihin tuhona ja hävityksenä, merkitsee itse asiassa "sen paljastumista, mikä oli piilossa". Nyt se kuulostaa vapauttavalta ja voimaannuttavalta, kaukana tuhosta ja hävityksestä.

Kuvittele jättimäinen kupla. Kuvittele nyt paljon pienemmän kuplan, pikkuruisen kuplan, leijuvan tuon jättimäisen kuplan ympärillä. Jättimäinen kupla edustaa suurempaa todellisuuttamme, mikä on täynnä kaikkea, mikä on mahdollista hetkellä - ei energiapotentiaalina, vaan fyysisesti ja kirjaimellisesti. Hoitoja terveysongelmiin ja selkeyttä niiden syistä, ilmaista energiateknologiaa, teleportaatioportaaleja, pääsy toisiin ulottuvuuksiin, kestävän kehityksen asumista, vapaata puhtaan veden saantia kaikille ja paljon muuta. Pienempi kupla sisältää ihmiskunnan - voi, miten kupla rajoittaa meitä.

Olipa kerran kourallinen ihmisiä tuon ihmiskunnan keskellä ja he huitoivat käsillään. He pystyivät näkemään kuplan läpi suuremman kuplan. Sitten useampia ihmisiä liittyi heihin, he huusivat ja jakoivat tietoa, mutta heidän sanottiin olevan hulluja tai heidät vangittiin tai poltettiin roviolla. Tällä hetkellä miljoonat ihmiset keikuttavat tuota kuplaa kaikilla voimillaan, jalkojen ja käsien työntäessä hurjasti. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen hillitsemisestä, tarpeekseen rajoista ja rajoituksista, tarpeekseen niiden pettämisestä ja valehtelemisesta, jotka tietävät suuremmasta kuplasta ja ajattelevat, ettei ihmiskunta ole valmis totuuteen.

Viha, intohimo, epätoivo ja turhautuminen mitä tunnet nyt, tulee uupumuksesta siihen tosiasiaan, että ihmiskunta on edelleen tässä kuplassa, sekä sitä tiedosta, mitä sen ulkopuolella on saatavilla. Tämä kupla on valmis puhkeamaan, joten jatka keikuttamista!! Nyt ei ole aika nyyhkyttää, että olemme saaneet tarpeeksemme. Kaikilla on eri tehtävä, joten on omasi sitten keskittyä visioon paremmasta maailmasta tai mennä tekemään jotain positiivista, niin kaikki on hyvää. On aika kaikkien kapinallisten, sotureiden, äitien, isien, lasten, heränneiden, valotyöntekijöiden ja totuuden etsijöiden julistaa kollektiivinen oikeutemme suurempaan todellisuuteen. Se on uusi maailmamme.

Monet tuntevat pettymystä, kun lähestymme tätä häämöttävää "laskettua aikaa" edessämme. Monet meistä ovat aina tienneet, ettei elämä ole täällä sellaista, kuin sen on tarkoitus olla. Tosilla tuo tietämys on herännyt vähitellen. Olemme nähneet ihmisten työskentelevän työpaikoissa, mitä he vihaavat, kamppailevan taloudellisesti, kärsivän terveytensä vuoksi ja tuntevan onnettomuutta ja näemme hyvin erilaisen potentiaalin, minkä tiedämme olevamme luomassa täällä elinaikanamme. Olemme nähneet, että järjestelmät täällä - politiikka, media, koulutus, lääketiede, asuminen, sosiaalihuolto - ovat ylösalaisin ja takaperin. Missään ei ole tolkkua.

Siinä ei ole tolkkua, että löydämme rahaa sotiin, mutta tapahtuu jatkuvia budjettileikkauksia terveydenhoidosta ja koulutuksesta. Siinä ei ole tolkkua, että ne jotka tekevät paljastuksia hallituksista, armeijasta, pankkilaitoksesta ja suuryrityksistä, painostetaan pysymään hiljaa tai heidät sivuutetaan, samalla kun media raportoi viimeisimmästä Hollywood-erosta! No, siinä on tolkkua, silloin kun tiedät, että asiat on järjestetty palvelemaan muutamia monien kustannuksella, mutta nuo monet ovat nyt heräämässä ja ravistamme tuota kuplaa!

Kyllä, on ollut muutosta. Kyllä, on ollut edistymistä. Kyllä, nyt on miljoonia heränneitä ihmisiä enemmän kuin 20 vuotta sitten tai edes kaksi vuotta sitten. Kyllä, on enemmän tietoisuutta tiettyihin asioihin liittyen. Luulen, että meidät on pitänyt mukana sen tietäminen, että suuri muutos tapahtuu elinaikanamme ja olemme viime vuosina alkaneet nähdä merkkejä sen tapahtumisesta todella. Kuitenkin samaan aikaan jonkin aiheuttaa syvintä sydänsuruamme tällä hetkellä: mitä jos se ei tapahdu niin laajasti, kuin olemme kuvitelleet? Se on suurin pelkomme.

Kyllä, tiesimme, että kaikki pelkomme tulisivat esiin näinä aikoina, jotta varmistaisimme niiden puhdistamisen mahdollisimman hyvin! Puutteen pelko - puhdistettu! Sitoutumisen pelko - puhdistettu! Pelko muutoksesta ja kaikesta siihen liittyvästä - puhdistettu, ja olemme valmiita ja valmistautuneita tekemään sen, mitä meidän on tehtävä! Mutta siihen emme ehkä ole valmistautuneet, että kolme kuukautta ennen "laskettua aikaa" heräämme siihen, mitä valtavirtatelevisiossa on. Todella surkeat tositv-ohjelmat ja uutismedia, joka lukee kokonaisuudessaan samaa käsikirjoitusta. Useammat ja useammat ihmiset sulkevat sen ja luojan kiitos, meillä on paljon vaihtoehtoisia, upeita ja tietoisia uutislähteitä valittavana nyt, mutta en halua pyytää anteeksi sanoessani, että on jo enemmän aika!

Emme välittäneet, että "veistelimme" vähitellen tätä juttua. Työstäen sisäistä kasvuamme ja palvellen tavalla, mihin tunsimme kutsun. Emme välittäneet, kun toiset eivät ymmärtäneet meitä tai olivat piittaamatta meistä tai pilkkasivat meitä. Tunnelin päässä oli valoa, eikö niin? Eikö niin?

Kyllä, elämä on jatkuvaa kehittymistä. Kyllä, muutos vaatii aikaa. Miksi kuitenkin hyvin monilla meistä - itse asiassa miljoonilla - on polttava tietämys sisällään, että olemme täällä todistamassa merkittävää muutosta ja osallistumassa siihen? Ei ainoastaan tavallista vuosikymmenen vaihtumista, vaan merkittävää ja totaalista kvanttihyppymuutosta ja yhteiskuntareformia tälle planeetalle ja ihmiskunnalle. Muutosta parempaan.

Luulen, että useimmilla heränneillä ihmisillä on hyvin filosofinen näkemys elämästä. "Que sera sera, se tulee, mitä tulee. Tämä on upea asenne, vaikka meidän on myös muistettava, että olemme kaikki voimakkaita kanssaluojia ja se mitä tulee, on, mitä haluamme sen olevan. Mitä siis haluamme sen olevan? Visiomme, eikö niin? Voit olla varma, että vanha valta ei vain istuskele que sera sera -asenteella. He tietävät näiden aikojen voimapotentiaalin. He tietävät "lasketun ajan" merkityksen. He tietävät, että olemme käännekohdassa, tienhaarassa. Ja voit olla varma, että heidän politiikkansa ei ole: se tulee, mitä tulee. Voit olla varma, että he tekevät kaikki temput ja rituaalit nyt varmistaakseen, että se mitä tulee, on, mitä he haluavat sen olevan. Vaikka heidän haluamansa ei olekaan hyväksi maapallolle tai 99%:lle väestöstä. Vaikkei heidän haluamansa olekaan kestävää kehitystä, ei fyysisesti eikä energeettisesti, eikä siirrä meitä korkeampaan taajuuteen.

Meillä on kaikki puolellamme. Koko universumi tukee meitä. Aurinko tukee meitä - niin haastavia kuin auringonpurkaukset saattavat ollakin meille tunteellisesti ja fyysisesti sekä sähköverkoillemme, se auttaa meitä siirtymän keinotekoisista voimalähteistä aitoihin voimalähteisiin kaikilla tasoilla. Galaktiset asetelmat tukevat meitä. Korkeammat energiat joihin olemme siirtymässä, tukevat meitä. Emme voisi nyt epäonnistua, vaikka yrittäisimme. No, ei kokeilla sitä, mutta tiedät, mitä tarkoitan.

Näen kuvan miljoonasta ihmisestä, jotka yrittävät työntää jättimäisen tynnyrin esteen yli. Pääsemme "työntö, työntö" -rytmiin ja sitten se kierii vähän taaksepäin. Sitten taas työnnetään ja työnnetään ja taas se kierii taaksepäin. Haluamme jo antaa periksi ja myöntää tappion. Kuvittele itsesi tuohon kuvaan. Tiedät, mitä se vaatii. Vauhtia. Työntö, takaisin, työntö, takaisin, työntö, takaisin, työntö, työntö, työntö ja sitten suuri työntö ja se menee esteen yli. Vaikka olemme poikki tuntien (elämien) hikoilusta yritettyämme saada tämän tynnyrin esteen yli, olemme vähän hämmästyneen järkyttyneitä, sitten kun se oikeasti tapahtuu! Seuraavaksi huomaat tynnyrin kierivän mäkeä alas kiihtyvää tahtia ja kaikki juoksevat sen perässä huutaen "ptruu, ei niin nopeasti!!!" Hah-hah, eikö olekin hauskaa. Muutos tulee vihdoinkin ja se tulee niin massiivisella ja nopeutuneella tavalla, että sanomme kaikki: "Voi hyvänen aika, tämä kaikki tapahtuu melko nopeasti, eikö vain?" Jokin kertoo minulle, ettemme kuitenkaan valita siitä.

Ilmassa on ollut viime aikoina valtavaa surun ja murheen tunnetta. Jotkut ovat tunteneet sen "mitä väliä" -energiana, kyllästymisenä siihen mitä teet ja pettymyksen tunteena. Elämämme läpi 26 000 vuoden syklin loppua ja olemme uuden syklin sarastuksessa. Meille ei opeteta tästä kouluissamme. Mediamme ei opeta meille, mitä odottaa. Emme ole valmistautuneet (enimmäkseen) perheemme tai yhteisömme tunnevaikutukseen.

Koemme kaikki kollektiivisesti myriadeja tunteita, joita syntyy sen loppumisesta, mitä on ollut, ja astumisesta tuntemattomaan. Se voi tuntua pakahduttavalta, hämmentävältä, haastavalta ja turhauttavalta. Emme ole koskaan ennen kokeneet tätä samalla tavalla, näin suuren ihmismäärän ollessa planeetalla. Kukaan ei tiedä tarkkaan, miten kaikki ilmenee, mutta tiedämme kaikki, miltä meistä tuntuu päivittäin, ja jakamalla tunteitamme ja kokemuksiamme voimme auttaa ja tukea toisiamme näiden aikojen läpi - päivä kerrallaan.

Tulee myös esiin muistoja viime syklin loppumisesta Atlantiksella (ei 26 000 vuoden syklin, vaan 5125 vuoden syklin loppu), jolloin asiat eivät menneet niin, kuin toivoimme. Niinpä muistomme liittävät syklin loppumisen epäonnistumiseen, pettymykseen, suruun ja tuhoutumiseen. Näin ei tarvitse olla tällä kertaa ja uskon, ettei näin ole tällä kertaa. Tunnen meidän tehneen kollektiivipäätöksen ja olemme valinneet ykseyden, rauhan ja harmonian tälle planeetalle tällä kertaa. Tätä valtaosa haluaa. Mutta on suuri työ saada nuo vanhat muistot pois tieltä!! Ne voivat tuntua tukahduttavilta! Pyydä, että niistä vanhoista muistoista Atlantikselta jotka eivät enää palvele sinua, päästetään irti nyt. Kanssaluodaanpa jo taivas maan päälle!

Nyt on aika muistaa, että olet voimakas luoja. Nyt on aika muistaa vetovoiman ja ilmentämisen laki. Nyt on aika muistaa, mitä olet aina tiennyt jossain syvällä sisälläsi sen, kuka olet, miksi olet täällä ja minkä luomisessa tulit tänne auttamaan. Tyhjennä mielesi kaikista ristiriitaisista viesteistä, joita olet saanut näistä ajoista, ja täytä sydämesi sillä, minkä tiedät olevan totta. Mikä on visiosi maapallollemme? Täytä sydämesi tuolla visiolla ja seuraa sitten sydäntäsi. Siinä kaikki.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.