WE ARE ONE

WE ARE ONE
WE ARE ONE / copyright©SeijaTuulikki (omat kuvat)
ELÄMÄNI MAAN PÄÄLLÄ MUODOSTAA HELMINAUHAN. OLEN JOKA KEHOLLISTUMISESSANI MUODOSTANUT HELMEN, JA KEHOLLISTUMA KEHOLLISTUMAN JÄLKEEN HELMENI NÄYTTÄVÄT ERILAISILTA. TÄSSÄ KEHOLLISTUMASSA MINULLE TARJOTAAN APUA, JONKA KAUTTA SAAN TÄSTÄ HELMESTÄ KAUNIIN, SÄIHKYVÄN, PYÖREÄN HELMEN, JOKA HEIJASTAA KAIKKEA KAUNISTA YMPÄRILLÄÄN OLEVAA. SEURAAN SISÄISTÄ ÄÄNTÄNI JA HERÄTÄN AIKAISEMMIN HANKKIMANI VALMIUDET KÄYTETTÄVIKSI TÄSSÄ HETKESSÄ.

VAIN MINÄ OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ELÄMÄSTÄNI TULEE.


LUKIJANI, OLENNAINEN OSA KOKONAISUUTTA

LUKIJANI, oleellinen osa kokonaisuutta :)

Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutos. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

OLETTEKO AVOIN MUUTOKSELLE?


Jumaläidin enkelijoukkoja kanavoinut Tazjima (bluedragonjournal.com)
22.4.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Muutoksen jylinä - sisäisen ja ulkoisen - kajahtelee parhaillaan maanpinnan poikki. Oletteko avoin muutoksen tapahtumiselle elämässänne?

Olemme Jumaläidin enkelijoukot ja puhumme kollektiivina. Olemme yhtä Isä/Äiti Jumalan kanssa, yhtä Luojan kanssa. Olemme myös yhtä teidän kanssanne.

Tulemme tänään luoksenne puhumaan tarpeesta päästää irti odotuksista ja myös pettymyksistä. Asioilla on tapana selvitä, silloin kun vähiten odotatte sitä, jos olette valmis luopumaan tarpeesta kontrolloida maailmaa ulkopuolellanne.

Teille on kerrottu, että universumi rakastaa teitä. Se rakastaa teitä niin paljon, että ne asiat joihin kiinnitätte huomionne, tulevat käymään luonanne, joskus toistuvasti, kunnes oivallatte, että kyllä, te olette oman maailmanne luoja. Se miten käytätte huomiotanne, määrittelee, mitä koette.

Tiede on löytämässä, että jokainen ihminen on aikomus- ja huomiopolttopiste. Tarkkailija vaikuttaa aina kokeilun lopputulokseen. Tarkkailija on sekä tarkkailtu että tarkkaileminen. Kyse on aikomuksen, huomion ja kokemisen silmukasta.

Vapaan valinnan olentona teillä on siten vastuu määrätä, mitä haluatte kokea elämässä.

Monet ihmiset eivät ole valmiita tai halukkaita hyväksymään tällaista vastuuta, mutta niiden jotka ovat vakaasti päättäneet saavuttaa ylösnousemuksen tässä elämässä tai seuraavassa, on ilmaistava tämä aikomus voidakseen tulla luomustensa mestariksi.

Ylösnousemuksen saavuttamiseen tarvittavat työkalut ovat yksinkertaisia. Näiden työkalujen soveltaminen ja päivittäinen käyttäminen vaatii päättäväisyyttä, keskittymistä ja valmiutta päästää irti itsensä ja toisten tuomitsemisesta. Se vaatii myös valmiutta elää ilossa ja ihmetyksessä silloinkin, kun ympäröivä maailma romahtaa väkivallasta ja kaaoksesta.

Viime viikon tapahtumat ovat haastaneet monien tunnekehon. Jotkut etsivät turvaa ulkoisista toimenpiteistä - muuttavat pois vaikutusalueilta, yksinkertaistavat elämäänsä, elävät lähempänä maata, ostavat aseita ja tarvikkeita varastoon. Me emme suosittele mitään vaihtoehtoa enemmän kuin jotain toista. Jokaisen yksilön tehtävä on seurata sisäisen olemuksensa ja sydänkeskuksensa opastusta. Varoitamme teitä kuitenkin: jos olette päättäneet reagoida pelkoon, pelottavia tapahtumia voi tulla teille.

On erittäin tärkeää tarkastella yksinkertaisia työkaluja - meditointi, maadoittuminen, keskuksessaan oleminen, korkeampaan mieleen meneminen, yhdistyminen sieluun sydänkeskuksessa jne. Oppikaa käyttämään näitä työkaluja ja menetelmiä ja eläkää ne sitten.

Se mitä valintoja teette nyt, määrittelee, mitä te koette tämän intensiivisen siirtymäjakson loppuaikana, kun eri aikajanat tai maailmat alkavat erottua.

Kun sanomme "maailmat", tarkoitamme ilmaisutaajuutta. Jokainen yksilö löytää tasonsa oman aikomuksensa ja huomionsa tuloksena sen mukaan, nostaako hän taajuustasoaan vai laskee sitä, koska reagoi pelon kautta. Ja vaikka matalammat taajuudet eivät ehkä vaikuta teihin henkilökohtaisesti, tarkkailette niitä, kun ette mene minnekään.

Elämää tapahtuu täällä maaplaneetalla. Voitte päättää astua pois draamasta, mitä paraillaan esitetään, tai jäädä siihen. Voitte päättää elää helvetissä tai olla yksi niistä, jotka tuovat taivaan maan päälle.

Ennen 12.12.12-porttia monet valotyöntekijät pyrkivät siihen, että heidät tuodaan taianomaisesti uuteen maailmaan ilman omia ponnisteluja. Missä kohtaa tässä on mestaruus? Olette kaikki mestareita, jokainen teistä joka nyt kulkee tämän planeetan pinnalla. Teidän tehtävänne on määritellä, millä tavalla haluatte osoittaa tuon mestaruuden ja millä tahdilla.

Emme pyri arvostelmaan, mitä yksilö valitsee kokemuksikseen. Jokainen sielu on laittanut laajentumansa tänne näinä poikkeuksellisina aikoina, jotta se voi oppia lisää itsestään. Oppimiskäyrä on erittäin jyrkkä ja voimakas, mutta ajan haasteen kohtaaminen on äärimmäisen palkitsevaa itsensä tuntemisen ja viisauden osalta.

Ymmärtäkää, ettei teitä taianomaisesti siirretä fyysisesti toiseen maailmaan. Ettekä myöskään koe noita toisia olemassaolotasoja henkisesti, ellette työstä yhdistymistä sisätasojen kautta, ja silloinkin teidän on jatkettava maailmantapahtumien tarkkailemista ympärillänne. Mestaruuttanne testataan siinä, miten reagoitte tai olette reagoimatta noihin tapahtumiin. Tällaista mestaruutta ei voi saavuttaa sellainen, joka ei päästä irti vallitsevista yhteiskuntatavoista, pelkorakenteista ja lähtevän toimintamallin kontrollista. Lyhyesti sanottuna, jos toimitte uhrina tai hyväksikäyttäjää, näihin rooleihin liittyvät tilanteet jatkuvat elämässänne. Olkaa tarkkailija ja luopukaa tuomitsemisesta. Olkaa rakkaus ja näette rakkauden heijastuvan niiden kasvoista, joita on ympärillänne. Sallikaa toisten leikkiä omissa luomuksissaan, jos he päättävät olla leikkimättä teidän luomuksissanne.

Muutoksen on tultava yksilön sisältä, ennen kuin se heijastuu ulkoiseen maailmaan. Jos haluatte nähdä muutosta maailmassanne, olkaa tuo muutos sisältä käsin. Opetelkaa toimimaan sielun, arkkienkelien ja eläin- ja mineraalikunnan kanssa sisältä käsin. Liittykää monadiinne. Tehkää henkilökohtainen työ ja palatkaa oman maailmanne eläväksi mestariksi. Koska olette tarkkailija, tarkkailtu ja tarkkaileminen, muutos heijastuu jokapäiväisissä toimissanne.

Vaikka te ehkä olette valmis hyväksymään muutoksen elämäänne, ymmärtäkää, että monet eivät ole. He jatkavat leikkimistä lähtevän toimintamallin vanavedessä, vaikka se onkin paiskautumassa maata vasten. Siksi on välttämätöntä luopua tuomitsemisesta ja antaa myös itsellenne anteeksi kaikki lipsahdukset, kun tunne- ja mentaaliturbulenssin aallot sotkevat ilmakehää.

Kun kehitätte sisäisiä aistejanne, huomaatte itsenne herkemmäksi ajatusmuodoille ja sille, miten ne voivat vaikuttaa käyttäytymiseenne ja tunteisiinne. Voitte päättää irrottautua itsenne ja toisten tuomitsemisesta, silloin kun yllättävä tunneaalto valtaa teidät hetkellisesti jonkin ajatuksen tai vanhan muiston tullessa mieleenne.

Oivaltakaa, että nämä vanhat muistot ja ajatukset tulevat esiin irtipäästämistä varten. Päättäkää olla irrallaan ja antakaa niiden virrata lävitsenne ja katkaiskaa yhteys tunne-energiaan, mikä liittyy tuohon ajatukseen. Suuri osa siitä, mitä koette hienovaraisesti, ei ole teidän, vaan kuuluu niille, jotka päättivät pyörittää elämäänne, ennen kuin valitsitte itsemestaruuspolun, ovat he sitten entisiä kontrolloijianne tai niitä, joita olette rakastaneet, vanhempianne, lapsianne, ystäviä, työtovereita ja naapureita.

Ymmärtäkää, rakkaat ystävät, että ihmiskunta on avautumassa taas yhtenäiseksi tietoisuuskentäksi. Olette kollektiivi, kuitenkin jokainen yksilö kokee tänään ja tulevina päivinä erilaisia asioita riippuen siitä, mihin hän kiinnittää huomionsa. Jokainen ihmiskunnan jäsen kokee kollektiivikehon soluna oman skenaarionsa ja kuitenkin häneen vaikuttaa se, mitä toisten elämässä tapahtuu. Ihmiskunnan väärinluomisia puhdistetaan yksilönä ja kollektiivina. Se miten vaikeaa tämän puhdistaminen on, riippuu kollektiivin kunkin jäsenen tekemistä valinnoista.

Ihmiskunnan tiennäyttäjinä ja johtajina, valittuina opastamaan eksyneet ja nukkuvat massat uuteen aikaan, korkeampaan taajuuteen ja elämäntapaan, teidän tehtävänne on päättää - tai sitten ei - saavuttaa itsemestaruutenne, jotta olemistapanne loistaa esimerkkinä niille, jotka asuvat ja työskentelevät ympärillänne. Jokaisella teistä on tilaisuus olla säteilevä valo, kenties ensin eläen hiljaa, mutta mestaruutenne lisääntyessä tullen kenties juuri tuoksi opettajaksi tai oppaaksi, jota tarvitaan rauhallisen ja rakastavan muutoksen tuomiseksi niiden maailmaan, joita hän rakastaa.

Jos olette epävarma siitä, onko teillä tarvittava viisaus ja tieto mestaruuden saavuttamiseen, tietäkää nyt, että kaikki tarvitsemanne on sisällä. Löytäkää tapa yhdistyä sieluunne ja monadiinne ja saatte pääsyn kaikkeen, mitä tarvitsette muistaaksenne sen, minkä päätitte unohtaa tullessanne tänne. Unohduksen verhot nostetaan kaikilla. Se miten nopeasti pystytte omaksumaan "uuden" tiedon ja tietämisen, riippuu valmiudestanne irrottautua toisten odotuksista ja itsenne tuomitsemisesta.

Oppikaa pitämään itsestänne. Oppikaa rakastamaan itseänne oman elämänne vuoksi ja kokeminen alkaa olemuksenne keskuksesta, sydämestä ja virtaa ulos maailmaan, minkä näette ympärillänne. Tuo maailma on heijastusta tietoisuudestanne ja se käy läpi transformaation, kun samalla olette valmis hyväksymään mestaruuden, minkä jätitte taaksenne korkeampiin maailmoihin.

Ymmärtäkää, että te ette voi pakottaa muutosta toiselle, sillä se on vapaan tahdon rikkomista. Jokaisella yksilöllä on oma vauhtinsa siinä, miten hän sallii muutoksen vaikuttaa elämäänsä, mutta muutos on vääjäämätön kuin auringonnousu ja -lasku. Se tulee vallankumouksena tai evoluutiona. Se on teidän valintanne. Reaktionne tähän muutokseen - reagointi vai toiminta vai pelkkä oleminen - määrää elämänne kurssin tulevina vuosina.

Osissa maailmaanne on vanha sanonta: "Hänellä oli sydämen muutos …", mitä käytetään selittämään äkillistä täyskäännöstä yksilön toiminnassa, mikä heijastaa valintaa avata sydämensä ympärillä oleville. Kyse ei ole niinkään sydämen muutoksesta, vaan siitä että yksilö yhdistyi jotenkin sydämen viisauteen ja näin muutti tapaansa reagoida tai olla reagoimatta maailmaan ympärillään. Voitte kokea muutoksen - muutoksen minkä haluatte kokea - yhdistymällä sydämeen, yhdistymisväylään korkeampien maailmojen kanssa.

Yhdistymällä sydänkeskukseenne voitte olla se muutos, minkä haluatte nähdä ja kokea maailmassanne. Sen on alettava keskeltä ja liikuttava aaltona maailmaan. Osallistukaa tuohon rakkausaaltoon, mikä kietoo maailman sisäänsä, ajaa pois pimeyden ja loistaa valoa pitkään piilotettuihin salaisuuksiin, sekä synkkiin ja kamaliin että valoisiin ja rakastaviin. Te olette rakkaus ja teitä rakastetaan riippumatta siitä, mitä päätätte tehdä.

Teitä on opetettu etsimään pelastusta itsenne ulkopuolelta - toisen yksilön, kirkon, hallituksen, perheen tai puolison, liikekumppanin tai muiden kautta. Näissä energioissa on kuitenkin välttämätöntä kääntyä poispäin ulkoa etsimisestä ja etsiä sisältä. Kun muodostatte tuon yhteyden, tiedätte. Pelko häviää ja paljastuu harhakuvaksi, mikä on tullut halusta kontrolloida ja hallita. Tiedätte, mitä tehdä, kun opitte virittymään sisäiseen opastukseenne ja viisauteenne.

Se joka kulki keskuudessanne opettajana, sanoi kerran: "Etsikää taivasten valtakuntaa sisältänne." Valtakunta mistä hän puhui, on yhteytenne sieluun ja monadiin oman sydänkeskuksenne kautta. Tullessanne keskukseen palaatte Kotiin riippumatta siitä, mitä olosuhteita heijastetaan ulkoisessa elämässänne.

Menkää siunaustemme kera, rakkaat, sillä me ja Äiti/Isä Jumala rakastamme teitä. Jos tarvitsette opastusta tai apua, kutsukaa meitä ja olemme paikalla. Olemme yhtä kanssanne ikuisessa nyt-hetkessä.

Kiitos, rakkaat Enkelit.
OLETTEKO AVOIN MUUTOKSELLE?
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

maanantai 28. tammikuuta 2013

2013 - VESIMIEHEN MUUTOS JA ANTROPOSEENISÄTEILY, OSA 2/2



Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 19.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vesimiehen säteily jatkuu …

… Ja niin kosminen säteily todella tarjoaa etuja ja vastuuta teille polulla. Sellaisten mestarien työ kuten Graham Hancock, John Van Auken, David Childress, John Jenkins, tohtori Semir Osmanagich ja muut, jotka ovat puhuneet tässä tilaisuudessa, paljastavat paljon lisää. Valoa säteillään todellisen alkuperänne varjoihin. Kuitenkin nämä saavat kritiikkiä. On nimittäin kaksinaisuus, vanha energia versus uusi energia. Työnnetään aina takaisin, silloin kun esitellään valtavirrasta eroavia uusia käsityksiä. Vanhat järjestelmät torjuvat aina uuden ja tässäkin on sähkömagnetismia, polariteettiaspekti.

Kerromme teille, että se mitä paljastetaan tohtori Osmanagichin avulla Bosnian pyramideista, muuttaa ehdottomasti käsitystänne historiasta. Kaikki tämä on saanut kritiikkiä, kuitenkin kaikki antaa oleellista totuutta, kaikki liittyy valon tuomiseen varjoihin.

Muita seuraa perässä, sillä uusi tutkijasukupolvi ilmestyy nyt esiin tieteen, fysiikan ja arkeologian jakautumisesta, mikä ei anna ainoastaan avaimia muutokseen, vaan paljastaa myös paljon planeettanne kätkettyä historiaa. Kerromme teille, että monet ilmestyvistä tutkijoista ja tiedemiehistä ovat uusia valotyöntekijöitä ja maanhoitajia, tunnistavat he sitä tai eivät.

Heidän työnsä todellakin paljastaa pala palalta, askel askeleelta puuttuvat todisteet, mikä sallii tieteen ja uskonnon vaadittavan yhdistymisen ja todellisen historianne ja alkuperänne tarpeellisen valaisemisen. Yhden sukupolven työ on seuraavan perusta. Aikanaan henki ja tiede ovat erottamattomia, yhtä kokonaista ympyrää. Näkijänne Edgar Cayce sanoi, että ihmiskunta oppii Jumalan luonteesta enemmän tieteen kuin uskonnon kautta. On tulossa aika tämän ilmentymiseen.

Kuten teille on esitelty tässä tilaisuudessa, monet tiedemiehenne ja tutkijanne tekevät uusia löytöjä - löytöjä joita ei olisi tapahtunut ennen vuotta 1987. Olette juuri katsoneet sarjan esityksiä, jotka tarjoavat paljon arvokasta informaatiota pohdittavaksenne.

Greg Bradenin työ esitteli käsityksiä auringon säteilystä ja sitä seurasivat lisätutkimukset, joita on dokumentoinut Susan Rennison ja muut. Tohtori Luc Montaignier lisäsi yhtälöön koherenssin ja theta-aallot. Niinpä Vesimiehen säteilyssä muuttuu paljon. Jotkut näistä muutoksista tapahtuvat teidän elinaikananne, jotkut vievät vuosisatoja, toiset vuosituhansia. Mutta muutos tapahtuu. Annamme teille vinkin ja se on, että 2038 antaa merkittävän hypyn eteenpäin … ja se mitä teette nyt, luo sitä!

Auringon plasma on perusta ns. uudessa taivaankannessa ja siirtymisessä enemmän piipohjaiseen biologiaan. Auringon säteily esittää pääroolia kaikissa näissä muutoksissa, laajentumisessa plasmaelämän suurempaan konkreettisuuteen.

Muutos on täällä. Mitä se merkitsee?


Ulottuvuusmuutos

Korkeamman ulottuvuuden elämänmuodoista tulee näkyviä. Nämä ovat maapallolla uusia vain konkreettisina, mutta niihin on viitattu monissa uskonnollisissa teksteissänne. Muinaiskirjurit ovat kirjoittaneet useisiin pyhiin ideologioihinne, että elämää esiintyy kolmessa muodossa: savena (maabiologia), tulena (sähköiset deevat) ja valona (enkelit).

Tietyt orbit, keijusalamat ja "fotonimeduusailmiö" jotka ovat tihentyneet viime vuosina, ovat itse asiassa muiden ulottuvuuksien ja rakenteiden tietoisia elämänmuotoja. Jotkut näistä ovat kommunikoineet teille eri tavoin, mm. viljaympyröinä. Monet tutkimusryhmät ovat alkaneet tutkia näitä tapahtumia, mutta ei elämänmuotoina. NASA on tallentanut ennätysmäärän koronan massapurkauksia reilun kahden vuosikymmenen aikana. Tämän ovat panneet merkille geofyysikko Susan Rennison ja tohtori Greg Braden, kuten esitettiin tämän tilaisuuden esityksissä. Koronan massapurkaukset ovat syy.

Yhteenveto plasmamuutoksen vaikutuksia:

* ionisuhteen muuttuminen, mikä sallii helpomman pääsyn koherenttiin theta-tilaan
* sallii käpylisäkkeen helpomman avautumisen
* työkalu luovaan harmoniailmentämiseen
* katalyytti DNA-muutokseen ja biologian siirtymiseen piikristalliseksi (kvartsi on piidioksidia)

Suhteessa kristalliverkkoon plasmamuutos:

* auttaa planeetan laajentumisessa 12 ulottuvuuteen
* sallii suuremman pääsyn moniulotteisuuteen (fotoni- ja plasmaelämä)
* avainrooli pakollisissa maamuutoksissa
* koherentti nopeutuminen
* avainrooli uuden taivaankannen muodostamisessa
* voimasolmujen ja pyörreportaalipaikkojen parempi värähtely
* ihmiskunnan kyky kanssaluoda uusi maa

Rakkaat ystävät, kerromme teille taas, että planeetan ylösnousemus tapahtui todella ja ihmiskunta on saanut sen aikaan. Vaikkei suuri osa ihmisistä tunnista sitä 3D-tietoisuudessa, maapallo on todella muuttunut ja valmistunut uuteen toimintamalliin. On aika päästää irti vanhasta energiasta ja pelosta. Viestinämme on kertoa teille jumaluudestanne ja kertoa teille tosiasiana, totuutena, että planeetta on nyt uuden maan vuodessa yksi.

Toimeen ryhtyminen

Mikä siis on teidän vastuunne tässä muutoksessa? Se on kanssaluominen.

Monet menneistä yhteiskunnistanne eivät pystyneet kohtaamaan väkivallan kaksinaisuuspiirteitä ja rakkautta versus voima/valta. Tämä tulee etualalle tänä päivänä.

Suuri Poseidan yhteiskunta Atlantiksella, nimeltään Ykseydenlaki, saavutti suurimman harmoniatason planeetallanne. Kuitenkin heidän kyvyttömyytensä kohdata väkivalta salli tiheän kaksinaisuuden nousta ja johtaa lopulta suuren kulttuurin kuolemaan. Se on suuri "rubik" ja siihen on todella ratkaisu, mutta se vie monta vuotta. Ja huomaamme, että monet yleisöstä osallistuivat Poseidaan, Ykseydenlakiin. Ja rakkaat ystävät, kannatte tarpeetonta taakkaa.

Kannustamme teitä kaikkia päästämään irti syyllisyydestä ja tuskasta. Käytämme hetken tämän tapahtumiseen.

 (Tauko …)

Mestarit, kerromme teille, että aina puolet maailmasta on valossa ja puolet yössä - tämä on polariteettimaailma. Sanomme teille, että paljon yli puolet ihmiskunnasta on tietoisuusvarjossa, vielä heräämättä viisauden valoon. Kerromme teille, että valaistuminen tapahtuu yksi sydän kerrallaan. Kerromme teille, että elätte Maayliopistossa, kaksinaisuuskoulussa, kuten kanava on sanonut ja me monta kertaa. Kaikkialla ympärillänne on tarkoituksellista harhaa, minkä massa luo. Planeetta on ylösnoussut ja valtaosa ihmiskunnasta on harmonisessa ylösnousemuksessa noin 15 sukupolvessa. Se tapahtuu.

Siksi valotyöntekijät joukossanne eivät saa koskaan menettää uskoaan ja heidän on aina säteiltävä kirkkaasti, sillä pieninkin fotoniaalto valaisee siirtymää. Niin se on, joten sen on oltava kanssanne täällä tänään. Suuri Mahatma Gandhinne totesi, että teidän on tultava siksi muutoksesi, mihin pyritte. Ja kerromme teille, että muutoshalunne on yhtälön oleellinen osa. Toinen osa on toimeen ryhtyminen muutoksen ilmentämiseksi.

Muutos tulee

No niin, jotkut sanovat, että ns. ensimmäisen maailman huomattavat valtiot, taloudellisesti hallitsevat ja voimakkaat, muistuttavat enemmän suuryrityksiä kuin maita. Suuryrityksiä jotka perustuvat voittoon ja joiden asukkaita kohdellaan enemmän työntekijöinä kuin kansalaisina. Todellisuudessa se on paljon monimutkaisempaa kuin yksi maa, rotu tai monialayritys.

Jotkut sanoisivat, että ihmiskunnan yleismassaa kontrolloi ja manipuloi media, sen myrkyttää paljous/määrä ja orjuuttaa velka. Kerromme teille, että se aika lähestyy, jolloin ihmiset heräävät tietämään, ettei heitä rasittava velkansa sido heitä uskomuksiin, vaan heidän uskomuksensa kahlitsee heidät velkataakkaan ja puutteentuntuun. Jotkut ehkä sanovat, että yksilön itsenäisyys on kadonnut. Kuitenkin valo loistaa edelleen ja se muuttuu kirkkaammaksi. Uusi sukupolvi on ympäri planeettaa tulossa valtaan ja he nopeuttavat muutosta. Se sukupolvi olette te!

Maailman talousjärjestelmä muuttuu, mutta se ei romahda korjauskelvottomaksi planeettakaaoksessa. Sen tapahtuminen kaaoksessa ei palvelisi tulevaa. Paremminkin se saatetaan muutokseen, tietoiseen muutokseen ja positiivisia elementtejä tulee esiin paremman tavan mahdollistamiseksi. Sillä mitä on tapahtunut, voi olla tarkoitus ja se johtaa muutokseen.

Muutos on tosiaan todellisuuden luonne ja muutos tulee. Se tulee korkeimmaksi hyväksi, sitten kun luotte niin olemaan.

Uusi maapallo ja uudet ihmiset eivät voi luoda eivätkä luo parempaa tulevaisuuttaan sivuuttamalla vain menneisyytensä. Muutos tulee oppimalla menneisyydestä ja korjaamalla nykyhetkessä, yksi askel kerrallaan. Uudet ihmiset niissä sukupolvissa mitkä tulevat valtaan seuraavien 15 sukupolven aikana, valitsevat uuden mallin ja muutos tapahtuu.

Ionit työkaluna

Kuten olemme todenneet ja kuten olette nähneet esityksissä, tiede tallentaa muutoksia, mitkä auttavat kaksinaisuuden hallitsemisessa. Kyse on ionisäteilystä. Tiedemiehenne dokumentoivat tätä - NASA, Greg Braden, Susan Rennison ja muut.

Kerromme teille, vahvistamme teille, että hämmästyttävä ionitulva on symbioosissa ulottuvuusmuutoksen kanssa ja toimii synergiassa kristalliverkon kanssa. Uusi ioniresonanssi sallii teidän avata helpommin käpylisäkkeen. Se sallii teidän toimia helpommin theta-resonanssissa. Ja kerromme teille, ettei kanssaluominen tapahdu tietoisen valppaassa beta-tilassa, vaan syvemmässä theta-tilassa. Yhteiskuntana olette viime aikoina keskittyneet melkein täysin beta-tietoisuustaajuuteen ja uuden maan uudessa energiassa annetaan työkaluja, jotka antavat teidän päästä ehdottomasti helpommin thetaan.

Tämän konferenssin muusikkojen musiikki on viihdetyökalu luovien theta-tilojen saavuttamiseen. Heidän työnsä on kanavoitua, se on inspiroitua tätä aikaa varten. (Kai Mitchim ja Ron Crose) Phi-kristallityö on työkalu korkeavärähteisen theta-ajattelun yhtenäiseen vahvistamiseen.

Avaimet ilmentämiseen ovat theta-tilassa. Teidän ei yksilönä, kansana tai planeettana tarvitse tuntea avuttomuutta tai voimattomuutta muutoksen edessä.

Rakkaat ystävät, maailma sanoo, ettei mikään ole muuttunut 21.12.2012. Mikään ei ole uutta 2013. Jos kuulette nämä sanat toivoen, että tämän keskustelun viime lauseet punovat mieleisenne johtopäätöksen, niin te ette pety.

Mutta kerromme, että vaikka laajentumisen lähtökohta on 2012, ihmiskunnan massavalaistumista ei seuraa useisiin vuosisatoihin. 2012 antaa teille vain enemmän työkaluja käyttöön. Me enkelikunta emme ole täällä ratkaisemassa ongelmianne tai kritisoimassa, vaan kannustamassa teitä polullanne ratkaisuun.

Ja vaikka ihmiskunta ei saavuta maatasolla valaistumisen kriittistä massaa useisiin vuosisatoihin, on tärkeää pysyä läsnä ja positiivisena, koska se tapahtuu - päivä kerrallaan, sydän kerrallaan.

Yhtenäisyys ja korkein hyvä

Rakas ihminen, ala nyt meditoimaan korkeinta hyvää ja keskittyä siihen. Älä epäile, etteikö koko todellisuutta luo yhtenäinen ja johdonmukainen uskomusheijastus. Kuten Graham Hancock ja kanava ovat esittäneet teille tässä tilaisuudessa, tutkikaa tietoisuuttanne, etsikää täysivaltaisuutta, tehkää työtä ollaksenne parempia ihmisiä ja heijastakaa tuota energiaa. Se on avain. Vihaa ei voi lopettaa vihalla, vaan haluamalla ja uskomalla rakkauden luovuuteen. Totuudessa oleminen on osa sitä, toiseen suuntaan katsominen ei ole. Muutatte tietoisesti ympäristöä haluamalla tietoisesti korkeinta hyvää.

Energia on parannusten tekemistä varten paikoillaan.

Mutta kerromme teille, että vaikka laajentumisen lähtökohta on 2012, ihmiskunnan massavalaistuminen ei seuraa useisiin vuosisatoihin. Planeetan ylösnousemus 2012 antaa teille pelkästään uusia työkaluja käyttöön. Me enkelikunta emme ole täällä ratkaisemassa ongelmianne, vaan kannustamassa teitä polullanne ratkaisuun. Teidän valitsemanne rooli on ratkaista konfliktit Kaksinaisuusyliopistossa, maaplaneetalla.

On tapa tulla henkiseksi valonkantajaksi, olematta intohimoisesti konfliktissa mukana. Se tapahtuu theta-luomisella. Ja vaikka ihmiskunta ei saavuta maatasolla kriittistä valaistumismassaa useisiin vuosisatoihin, on tärkeätä pysyä läsnä ja positiivisena, koska se tapahtuu päivä kerrallaan, sydän kerrallaan.

Yllytämme teitä heijastamaan iloa, suojelemaan rakkautta ja seisomaan totuudessa. Seiskää valossa. Kerääntykää ryhmiin, ottakaa aikaa yksinolemiseen ja meditoikaa ryhmissä korkeinta hyvää. Jokaisella teistä on tilaisuus olla nuhteeton joka päivä. Se tilanne missä tunnistatte omat puutteenne, oman ristiriitanne tinkimättömyyden kanssa, on päivä, jolloin käsitätte mestaruuden, ja kyse on todella matkasta. Te epäonnistutte kaksinaisuudessa ja pointtina on oppia virheistä ja ryhtyä lääketoimiin. Tohtori Syy Ja Seuraus tekee kotikäyntejä, kuten olemme sanoneet. Syy ja seuraus toimii sekä yksilöllä että ryhmätietoisuuskentissä. Vastaavasti sinä päivänä, kun yksilönä ja massana seisotte totuudessanne valmiina tunnistamaan toisen ihmisen totuuden, käsitätte tinkimättömyyden. Voiko todella pyrkiä riisumaan toisen aseista, kun samalla lisää omaa arsenaaliaan? Eikö tämä totuus sitten sovellu sekä yksilöihin että maihin?

Lopuksi

Siihen miten yhteiskuntanne onnistuu käsillä olevissa kysymyksissä, voidaan ennakoivasti vaikuttaa ryhmän keskittyneellä meditaatiolla. Kuten kanava esitti, Rand-ryhmä on vahvistanut, miten 7000 ihmisen yhtenäinen theta-meditaatio pystyi heijastamaan energiaa, mikä vähensi väkivaltaa tietyllä aikajaksolla. Rakkaat ystävät, voitteko kuvitella, mitä tapahtuu, kun tuo ryhmä on 144 tuhatta tai 144 miljoonaa!

Käyttäkää hetki tämän pohtimiseen!

Älkää antako periksi, älkää lannistuko ja älkää luulko, että te ette voi vaikuttaa. Te voitte!

Henki puhuu rakkaudesta. Henki ei hyökkää. Maapallonne jokaisella tämänhetkisellä uskonnolla on totuutensa ja vääristymänsä. Erottelukyky on avain. Teidän on välttämätöntä päättää, mikä on totta, mikä palvelee teitä ja mikä ei. Perustakaa tämä erottelukyky ajatuksiinne ja sydämeenne - älkää pelkoonne. Mikään aito ja pyhä ilmaiseminen ei rajaa totuuttaan, kauneuttaan yhteen ryhmään.

Rakkaat ystävät, ympäröimme jokaisen teistä hoivaavaan energiaan ja itsensä voimaannuttamisen kenttään, sillä jokainen teistä on todella mestari ylösnousemuspolulla. Tarkoituksemme on antaa teille inspiraatiota ja selkeyttä, mutta on aina välttämätöntä, että te pyhänä ja täysivaltaisena olentona käytätte erottelukykyä tähän ja kaikkiin kanavoituihin viesteihin.

Ja niin lopuksi onnittelemme teitä tänään ja tässä tilaisuudessa planeettaylösnousemuksen kanssaluomisesta. Olette luoneet tämän ja kunnioitamme teitä. Olen Metatron ja jaan kanssanne nämä totuudet. Olette rakkaita!

… Ja niin se on …
 

2013 - VESIMIEHEN MUUTOS JA ANTROPOSEENISÄTEILY, OSA 2/2 
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

torstai 24. tammikuuta 2013

2013 - VESIMIEHEN MUUTOS JA ANTROPOSEENISÄTEILY, OSA 1/2



Metatronia kanavoinut James Tyberonn (www.earth-keeper.com)
Uutiskirjeestä 30.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Tervehdys Mestarit! Olen Metatron, valonherra, ja tervehdin teitä ehdottoman rakkauden vektorissa!

On 2013 ja vakuutamme teille, että uusi aurinko sarastaa ja se on muutoksen aurinko. Se tuo suurenmoisen uuden maan koherenttia kristallivaloa. Ja tarkoitamme todella suurenmoista.

Rakkaat ystävät, kerromme teille taas, että planeetan ylösnousemus tapahtui ja ihmiskunta sai sen aikaan. Vaikka suuri osa ihmisistä 3D-tietoisuudessa ei tunnista sitä, maapallo on tosiaan muuttunut ja valmistunut uuteen toimintamalliin. Oppineet joukossanne käsittävät tämän.

Ja niin puhumme Vesimiehen muutoksesta …

Vesimiehen muutos tai antroposeenisäteily

Tiedemiehenne ovat tietoisia siitä maan ainutlaatuisesta vaiheesta, missä suurin osa nykyisestä biologisesta elämästänne ilmestyi. Sitä kutsutaan kambriseksi säteilyksi. Kambrinen vaihe oli suuri plasmatulva maapallolle ja se toi uusia elämänmuotoja planeetallanne. Darwin, kuuluisa evolutionisti, myönsi, että kambrinen säteily oli pätevin vastaväite hänen evoluutioteorialleen.

Tätä tapahtuu myös nyt. Nykyinen auringon säteily "turbolatautui" 1989 ja se jatkuu. Uskomaton määrä koronan massapurkauksia on pommittanut maata uskomattomalla säteilyllä, ioneilla ja elektroneilla.

Tämä ionisäteily kohottaa ehdottomasti biologiaanne ja muuttaa DNA:tanne Teistä tulee vähemmän tiheitä.

Uuden energian päälähde on kosmisen säteilyn massiivinen ruiskutus planeettaan aurinkotuulien avulla. Annamme tälle nimeksi "Vesimiehen muutos", vaikka kanava pitää enemmän geologisesta kielestä ja viittaa siihen "antroposeenisäteilynä".

Ydinkatalyytti

Vaikka Vesimiehen säteilyn kosminen ionisaatio hämmentää teitä, se on muutosmoottori ja esittää pakollista ja suotuisaa roolia ylösnousemussiirtymässä. Sitä ei pidä pelätä.

Tämä säteily on tehnyt paljon enemmän kuin vain "rämistellyt" magnetosfääriänne ja vaikuttanut maapallon tektoniikkaan ja säätilaan. Mutta lisäämme, että tämä ionitunkeutuminen on ehdottomasti säämuutosten, supermyrskyjen ja maanjäristysten ydinkatalyytti ja maapallon lämpenemisen ydinsyy.

Monet salaliittoteoreetikkonne haluavat ehkä laitaa syyn säämuutoksesta ihmiskunnalle. Kerromme teille, ettei niin yksinkertaisesti ole. Miljardit plasmatonnit ovat pommittaneet maata reilut kaksi vuosikymmentä, paljon enemmän kuin koskaan tallennetun historian aikana. On epäloogista ajatella, että suhteellisen pieni ilmakehän kuumentaja nimeltään HAARP aiheuttaisi muutokset planeetalla. Sen tekemiseen vaadittavaa teknologiaa ei yksinkertaisesti ole. Kyse on auringon plasmasta! Se on muuttanut maapalloanne ja sen biologiaa aiemminkin, kambrikaudeksi nimitetyllä aikakaudella.

Kerromme teille, että ionisyöksy vaikuttaa myös teidän biologiaanne. Se on katalyytti, mikä muuttaa teidät hiilipohjaisesta piipohjaiseksi olennoksi.

DNA ja uudet elämänmuodot

Vesimiehen muutos tai antroposeenisäteily synnyttää uutta elämää aivan kuten kambrinen säteily noin 580 miljoonaa vuotta sitten.

Se mitä tapahtuu, ei ole ennenkuulumatonta, vaikkei sitä ole tallennettu eikä vielä ymmärretä. Erona nykysäteilyssä on, että se on symbioottisessa suhteessa kristalliseen (ylösnousemus)verkkoon. (Windows 2012!)

Korkeamman ulottuvuuden elämänmuodoista on tulossa näkyviä. Nämä ovat uusia maapallolla ainoastaan konkreettisuutensa vuoksi, mutta niihin on viitattu joissain uskonnollisissa teksteissänne. Muinaiskirjurit ovat kirjoittaneet useisiin pyhiin ideologioihinne, että elämää esiintyy kolmessa muodossa: savena (maabiologia), tulena (sähköiset deevat) ja valona (enkelit).

Vesimiehen kosmisen säteilyn ja 144-kristalliverkon synergiassa rinnakkaisulottuvuudet ovat nyt enemmän ulottuvillanne. Ne elämänmuodot, olennot joihin viitataan, ovat näissä ulottuvuuksissa bioplasmana, sähkönä ja fotoneina. Eikö raamattunne viittaakin enkeleihin valo-olentoina?

Tietyt orbit, keijusalamat ja "fotonimeduusailmiö" jotka ovat tihentyneet viime vuosina, ovat itse asiassa muiden ulottuvuuksien ja rakenteiden tietoisia elämänmuotoja. Jotkut näistä ovat kommunikoineet teille eri tavoin, mm. viljaympyröinä.

Kehittyneemmät maan ulkopuoliset olennot ovat ei-fyysisiä valo-olentoja.

Säteilytulva ja alkusynty

Kaksi vuotta Harmonisen yhdentymisen jälkeen 1987, massiivinen magneettimyrsky pommitti maapalloa miljardeilla tonneilla varautunutta plasmaa.

Tiedemiehenne ja geofyysikkonne ovat panneet merkille tämän vaikutuksen. Tallennettiin yli 200 auringonpurkausta 36 koronan massapurkauksessa kahden viikon aikana. Näistä 11 oli X-luokkaa. Maan aura, magnetosfääri, litistyi puoleen normaalikoostaan ja näytti vähän plasmameduusalta.

Suuri magneettimyrsky aiheutti sekasortoa. NASA kadotti jäljittämiään avaruusesineitä, hienostuneet tietokonejärjestelmät romahtivat, öljylautat lakkasivat poraamasta, maailmanlaajuinen paikannusjärjestelmä kaatui, kompassit pettivät, sähköverkoissa oli oikosulku, mikä jätti miljoonat ihmiset Kanadassa ja Pohjois-Amerikassa ilman sähköä ja MIR-avaruusasemasta luovuttiin.

Tämä hyöky jatkuu. Suurin auringonpurkaus mikä on tähän mennessä tallennettu, tapahtui 2001, mitä seurasi 150 myrskyä 2003. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana on tapahtunut enemmän X-luokan auringonpurkauksia kuin minään muuna aikana tallennetussa historiassa.

Epätavallisia valoilmiöitä alkoi tapahtua. Harvinaisia punaisia revontulia alettiin panna merkille, revontulia alkoi näkyä päiväsaikaan ja mielenkiintoisia salamailmiöitä, nimeltään keijut ja meduusat, raportoitiin useammin kuin koskaan aiemmin. Viljaympyrät kehittyivät kuvioiltaan paljon monimutkaisemmaksi ja helpommin erotettavaksi ihmisen tekemiksi väitetyistä rakennelmista.

6:1-suhde avaa käpylisäkkeen

Hämmästyttävä ionihyöky on symbioosissa ulottuvuusmuutoksen kanssa ja toimii synergiassa kristalliverkon kanssa. Uusi ioniresonanssi sallii teidän avata käpylisäkkeen helpommin.

Tutkijanne ovat tiedostaneet jonkin aikaa, että magnetismin ionisuhteen muuttamisella on voimakas vaikutus ihmistietoisuuteen. Ranskalainen tiedemies, Mesmer, törmäsi ensimmäisenä sattumalta tähän tietoon. Hän havaitsi, että laittamalla kohteet voimakkaaseen anionikenttään (magneetti), ne pystyivät saavuttamaan uskomattomia tietoisuustasoja, mikä edisti kommunikointia universaalin mielen kanssa. Kerromme teille, että tämä tehtiin ioni-induktiolla, mikä avasi käpylisäkkeen.

Alkuperäiskansojenne yhteiskuntia vedettiin usein alueille, joita he nimittivät "pyhäksi maaksi", erityisesti koska he havaitsivat, että näkyjä voi tapahtua helpommin tietyissä voimapaikoissa. Syynä on se, että näiden harvinaisten ja erityisten paikkojen mineralogia ja maaenergiat saavat aikaan ionisuhteen, mikä on erilainen ja sallii käpylisäkkeen avautumisen.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa jotkut yliopistotutkijanne ovat havainneet, että käyttämällä ionigeneraattoria anioni-kationi-suhteen muuttamiseen 6:1:ksi, testikohteet saavat kokemuksia kehon ulkopuolella olemisesta. Taaskin induktio avasi käpylisäkkeen.

Suhde ja theta-luominen

Anionipommitus planeetallenne muuttaa tätä suhdetta samalla tavalla ja tämä toimii kristalliverkon kanssa sallimaan muutoksen tietoisuudessanne ja biologiassanne. Tiedemiehenne ja biologinne ovat tulossa enemmän tietoiseksi tästä. Äskettäinen "Human Genome" -projekti väittää, että ihmisen DNA ei muutu ainoastaan ympäristöolosuhteiden, vaan myös kulttuurillisten "uskomusohjelmien" mukaan.

Viime vuonna tehtiin äärimmäisen hämmästyttävä kokeilu, mikä on ravistellut valtavirtatiedettä. Se avaa uusia mahdollisuustasoja ja sen teki valtavirtatutkija ja Nobel-palkinnon saaja, tohtori Luc Montagnier. Kaksi hermeettisesti suljettua testiputkea joista toinen sisälsi vähän DNA:ta ja toinen puhdasta steriloitua ja tislattua vettä, laitettiin rinta rinnan. Kummankin ympärillä oli 7 Hz:n sähkömagneettikenttä. Testissä DNA näytti teleportoituvan ja muodostuvan spontaanisti tislatun veden putkeen. Testi toistettiin käyttämättä 7 Hz:n kenttää eikä teleportaatiota tapahtunut.

Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee, että elämän koodit on koodattuna yhtenäiseen harmoniakenttään ja ne voivat luoda elämää koherentissa theta-värähtelyssä.

Pankaa tämä merkille. Tutkikaa theta- ja delta-värähtelynopeuden nyansseja! On erittäin tärkeää huomata, että luominen tapahtuu koherentissa theta-kentässä.

Se objektiivinen maailma jonka näette, on aina ollut tietoisuuden tulosta. Mutta aivan viime aikoihin saakka sitä on heijastettu sattumanvaraisesti, sillä ihmiskunta ei ole tunnistanut tai hallinnut jumalaista potentiaaliaan. Ajatuksia ja kuvia voidaan tosiaankin käyttää uuden maailman, maailmanrauhan, harmonian ja rakkauden luomiseen. Koherenttia theta-
kristalliresonanssiajatusta voidaan harmonisesti käyttää muodostamaan fyysinen todellisuus ja tulemaan fyysiseksi faktaksi. Ylösnousemuksenne, ihmiskunnan ylösnousemus, voidaan saada mentaalisesti ilmentymään värähtelytaajuudesta nimeltään theta-koherenssi.

Theta-koherenssin tutkiminen

Ihmiskunta on nykykulttuurissaan antanut suuren merkityksen beta-taajuuden tietoisuustilalle. Nyt on aika alkaa tutkia muista mielentiloja. On aika käyttää theta-tilaa todellisuutenne kanssaluomiseen. Vesimiehen säteily on planeettaylösnousemuksen mekanismi ja tulos. Se antaa ihmisille työkaluja ihmiskunnan ylösnousemukseen.

Se suotuisa mekanismi mikä on tapahtunut ja minkä tapahtuminen jatkuu, erityisesti vuoden 2013 auringon maksimitoiminnan ajan, on massiivinen kosminen plasmaruiske planeetan pinnalle ja sisään. Miljardeja tonneja ionienergiaa on heijastettu teidän tasollenne ja se on uskomatonta energiaa.

Astrofyysikkonne ovat nyt tietoisia niistä plasman kollektiivisista suihkuvirtauksista, joita on alkanut viime vuosina kiertää maapallolla. Tämä plasma ei muuta ainoastaan ionisuhdetta, vaan se tekee niin koherentissa theta-kentässä. Theta on ovi jumalaiseen luovuuteen. Koherentin theta-energian seisovia aaltoja ja lampia vedetään nyt tiettyihin solmuihin planeetalla. Näitä voidaan hyödyntää luomiskeskuksina, kun henkisten soturien ryhmämeditoinneista harmonisen planeetan ilmentymiseksi tulee toteuttamiskelpoisempaa!

Planeettanne on aina ollut varautunut kappale, mikä kiertää plasmakentässä. Auringon säteilyn viimeaikainen hyöky on lisännyt eksponentiaalisesti tämän säteilyn vaikutusta ja vuorovaikutusta maapallon ja ihmiskunnan kanssa. Tutkijoillanne on nyt tieteellistä dataa katsoakseen syvemmälle maan ja kosmisiin muutoksiin, joita tapahtuu, ja miettiä uudelleen niiden laajuutta ja roolia. Kerromme teille, ettei näillä muutoksilla ole vaikutusta ainoastaan koko maapalloon - ytimestä ilmakehään ja magnetosfääriin - vaan ionimuutos muuttaa myös niitä taajuuksia, joilla ihmismieli toimii. Ne antavat liittymän korkeampaan ulottuvuuteen.

Miten tämä toimii? Energia mikä tulee koronan massapurkauksista, imetään maan mannerlaattoihin ja tämä lisää maan värähtelyresonanssia. Nämä toimivat ainutkertaisesti tiettyjen voimapisteiden ja pyhien paikkojen kanssa, erityisesti niiden joissa on geometrinen kristallipäällys. Nämä kosmisesta säteilyn aiheuttamat muutokset siirtyvät maan koko solmujärjestelmän läpi. Jos koronan massapurkausten plasma luo tällaisen värähtelyn, niin maan koko sähkömagneettivirtaukseen vaikutetaan. Myös ihmiskunnan kollektiivimieleen ja ajattelumalliin vaikutetaan - siihen miten ihmiskunta luo sen todellisuuden, missä se elää, sekä uskottavuuden siihen todellisuustuntuun, mihin se uskoo. Kaikkeen tähän vaikuttaa se, mitä tulee auringosta ja aurinkotuulesta.

Osan 1 lopuksi
 
Plasmamuutoksen vaikutuksia:

* ionisuhteen muuttuminen, mikä sallii helpomman pääsyn koherenttiin theta-tilaan
* sallii käpylisäkkeen helpomman avautumisen
* työkalu luovaan harmoniailmentämiseen
* katalyytti DNA-muutokseen ja biologian siirtymiseen piikristalliseksi (kvartsi on piidioksidia)

Suhteessa kristalliverkkoon plasmamuutos:

* auttaa planeetan laajentumisessa 12 ulottuvuuteen
* sallii suuremman pääsyn moniulotteisuuteen (fotoni- ja plasmaelämä)
* avainrooli pakollisissa maamuutoksissa
* koherentti nopeutuminen
* avainrooli uuden taivaankannen muodostamisessa
* voimasolmujen ja pyörreportaalipaikkojen parempi värähtely
* ihmiskunnan kyky kanssaluoda uusi maa

Rakkaat ystävät, kerromme teille taas, että planeetan ylösnousemus tapahtui todella ja ihmiskunta on saanut sen aikaan. Vaikkei suuri osa ihmisistä ei tunnista sitä 3D-tietoisuudessa, maapallo on todella muuttunut ja valmistunut uuteen toimintamalliin. On aika päästää irti vanhasta energiasta ja pelosta. Viestinämme on kertoa teille jumaluudestanne ja kertoa teille tosiasiana, totuutena, että planeetta on nyt uuden maan vuodessa yksi.

Ihmiskunta seuraa nopealla tahdilla ja ylösnousee myös. Olette ehdottomasti raiteilla sen tapahtumiseksi.

Tällä uudella aikakaudella etsijöiden velvollisuutena on heijastaa iloa ja heijastaa valoa, sillä laajennuttaessa kristalliharmoniaan jokaista heijastamaanne mielen valofotonia vahvistetaan. Ja tämä tapahtuu nopeammin uudessa energiassa. Niinpä roolinne saa uutta hyväntahtoisuutta, kun luomisvoimanne lisääntyvät.

Monet ihmiset valopolulla väittävät kaiken tapahtuvan syystä. Tämä yleistetään usein: kaiken mitä tapahtuu, on tarkoitus tapahtua - kaikki on, niin kuin pitäisikin olla.

Kerromme teille, että korkeammasta näkökulmasta kaikki tosiaan johtaa suurempaan ymmärrykseen, mutta Maayliopiston tarkoituksena on oppia vastuullista luovuutta. Johtavana professorina on tohtori Syy Ja Seuraus ja tämä tohtori tekee kotikäyntejä.

Jos kaikki tapahtuisi korkeimmassa järjestyksessä ensimmäisellä kierroksella, ei olisi mitään tarvetta reinkarnoitua oppimis- ja kasvukiertoon. On tosiaankin kehityskäyrä ja oppipoika-aika, mikä sallii prosessin toistamisen. Ihmiskunta jatkaa kurssin käymistä, kunnes vastuullinen luominen osataan.

Jokainen teko, jokainen päätös ei suoriudu kokeesta.

Uusi matriisinne 2013 ja sen jälkeen antaa ihmiskunnalle keskitetymmät pääsykoekriteerit. Tässä kehittyneessä hallintojärjestelmässä vaaditaan enemmän tekoja valmistumiseen.

Nyt on keskittyneen kanssaluomisen aika. Kerromme teille, että yksilön ja ryhmän yhtenäinen ajatus voi muuttaa ja muuttaa planeettanne todellisuutta. Mutta teidän on ymmärrettävä, ettei voimakkain ja tehokkain luova ilmentäminen tapahdu 3D-aivoissa, vaan korkeamman ulottuvuuden mielen theta-taajuudessa.

On hyvin monia asioita, joiden oivallatte vaativan muutosta. Hyvin monen ajattelutapa keskittyy edelleen 3D-tason virheellisiin ulkoisiin merkkeihin, mm. ahneus, epäinhimillisyys toisia olentoja kohtaan ja vallan etsiminen rakkauden sijasta. Vuonna 2013 voitte alkaa yhdistyä ja luoda harmonista maapalloa. Ponnisteluja tarvitaan, kutsuhuutoja!

Olen Metatron ja kerron teille nämä totuudet. Teitä rakastetaan.

… Ja niin se on … ja niin se on.

-----------

2013 - VESIMIEHEN MUUTOS JA ANTROPOSEENISÄTEILY, OSA 1/2
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

tiistai 15. tammikuuta 2013

NOUSEMINEN TAAS PINTAAN


 
Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär ( gaiadaughteroftruth.blogspot.com)
11.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Monet teistä ovat käyneet läpi merkittäviä muutoksia muutaman kuukauden kuluessa, uskaltautuen alueille, joiden lähelle vannoitte koskaan olevanne menemättä, ja ottaen askeleita kohti uutta alkua, uutta elämää - periaatteessa kulkien suuntaan, tunnettuun tai tuntemattomaan, mihin ette koskaan uskoneet itsellänne olevan rohkeutta tai voimaa kulkea.
 
Mutta olette tehneet sitä. Ja teette vastakin.
 
Vaikka suurin osa siirtymästä tai muutoksesta on valmis, voi viedä vielä viikkoja tai kuukausia noustaksenne taas uudestaan pintaan.
 
Ei ehkä vaikuta siltä, mutta olette käyneet läpi merkittävän järkytyksen. Kaikki äkilliset päätöspisteet ovat sitä, vaikka ne johtaisivatkin teidät johonkin, mistä olette aina uneksineet. Antakaa olemuksellenne aikaa tottua uuteen ympäristöönne.
 
Olette taas löytämässä itsenne. Siinä mikä johti teidät juuri tähän hetkeen, ei ehkä ole mitään tolkkua nyt. Ei ehkä koskaan ole. 
 
Ne teistä jotka ovat avoimia, virittyneitä ja herkkiä, kokevat tavallisesti tämän "maan vavahtelun" ensimmäisenä. Massat seuraavat myöhemmin.
 
Mitä tahansa elättekin läpi, tarkistakaa aina, miltä olemuksenne sisällä tuntuu. Ympärillänne voi olla kaaosta ja myllerrystä, rationaalisella itsellänne voi tulla tunteet pintaan (vihanpurkauksia, kyynelten virtaamista, jännittynyttä naurua …) - sisäinen itse mitä olette hoivanneet, näyttää teille tien. Epävarmuuden keskelläkin alatte muistaa, miksi tulitte maan päälle - vaikka vain lyhyen tarkoituksen tunteen iskiessä lävitsenne kuin salama.
 
Muistakaa rakentaa sisäiselle (todelliselle) itsellenne pesä ja palatkaa siihen, kun ulkoinen myrsky tai liike on mennyt ohi. Teidän on laitettava sivuun jotkut asiat, silloin kun teidän on suoriuduttava valtavasta tehtävästä.
 
Tulet taas pintaan, sitten kun olet valmis. Anna toisten ryntäillä.
 
Olet se ainoa sinä, joka on aina ollut. Olet arvokas. Asiat asettuvat lopulta niillä, jotka ovat käyneet läpi (pakotetun) siirtymän. Jokaisella elämän tapahtumalla on tarkoitus. Joskus et koskaan tiedä täysin miksi. Sinun ei tarvitse tietää kaikkea.
 
Sisäisten tutkimusten uusi aikakausi on alkanut. Maan asukkaat ovat venyttäneet itseään ulospäin liian kauas ja liian pitkään.
 
Ole kärsivällinen. Tutkiminen on huolellinen ja tarkka ponnistus.
 
Anna sisäisen tutkimisen alkaa! Sillä on ulkoisia heijastevaikutuksia …
 
Tässä kaikki tällä erää.
 
Ystävällisyydessä ja rakkaudessa.
 
-----------
NOUSEMINEN TAAS PINTAAN
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

maanantai 24. joulukuuta 2012

UUSI AIKA SYNTYY TÄNÄÄN



Jeesusta kanavoinut John Smallman (johnsmallman2.wordpress.com)
21.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 

Tämä päivä on erittäin merkittävä, koska te heräätte! Enää ette tunne olevanne kiitollisuudenvelassa niiden korruptoituneiden organisaatioiden vallalle ja auktoriteetille, jotka ovat hyvin kauan orjuuttaneet teitä epäoikeudenmukaisilla laeillaan ja määräyksillään. Energia mitä on virrannut muutaman viime vuoden voimakkaasti jumalaisesta rakkauskentästä auttamaan heräämisprosessianne, on voimistunut vuoden 2012 kuluessa ja saanut valtavan lisäpotkun 11.11.12 ja 12.12.12 ja vielä suuremman tänään. Tämä energia virtaa nyt vapaasti ja jatkuvasti ja yhdistyy hyvin positiivisesti omaan energiakenttäänne ja jokainen teistä lisää oman puumerkkinsä siihen, kun heräätte ja osallistutte siihen tietoisesti. Te ja maailmanne ette ole enää koskaan entisenne, koska uusi aika on saapunut. Siis riemuitkaa!

Joillakin teistä voi olla vielä ongelmia, jotka vaativat huomionne, mutta sen vaikutuksen valtavan lisääntymisen myötä, mikä jumalaisella rakkauskentällä on teihin kaikkiin, huomaatte oikeastaan hyvin helpoksi irrottautua kaikista jäljellä olevista rakkaudettomista kiinnikkeistä tai tuskallisesta tunnetaakasta, mistä ette ole vielä täysin päästäneet irti. Selkeällä aikomuksellanne sen tekemisestä ja enkelienne ja oppaidenne rakastavalla avustuksella, kaikki mikä ei henkilökohtaisessa kentässänne ole harmoniassa rakkauden kanssa, häviää nopeasti. Rentoutukaa ja tietäkää, että aito aikomus saavutetaan välittömästi.

Elämästä on tullut teille täysillä vaalittava ja nautittava kokemus, kun ne rajoitukset joihin harha oli kietonut teidät, putoavat pois ja paljastavat teille vapauden, mikä on aina ollut teidän, ja ne myriadit tilaisuudet ja mahdollisuudet, joita teillä on tutkittavana löydetyillä luomistaidoillanne ja lahjoillanne.

Vuorovaikutus ja yhdistyminen toisiin - perhe, ystävät tai täysin vieraat, jotka eivät enää ja oikeastaan koskaan ole olleet vieraita - ovat aina harmonisia ja kohottavia teille nyt, kun teitä ennen motivoineen ja erimielisyyttä aiheuttavan henkilökohtaisen kunnianhimon egoistinen kilpailuvietti on pudonnut pois. Kaikki kilpailut tai pelit joihin osallistutte, ovat kaikkien osallisten ystävällistä huvittelua ja ne johtavat suureen määrään spontaania naurua. Teette monia asioita vain tekemisen ilosta eikä taustalla ole mitään syyllisyyden tunnetta, mikä vihjaa, että teidän ei pitäisi tehdä sitä tai että teidän pitäisi tehdä jotain paljon tärkeämpää. Todellisuudessa mikään ei ole tärkeämpää kuin pitää hauskaa - riippumatta siitä, mitä teette!

Asioiden tekeminen puhtaasti hauskuuden vuoksi antaa teille iloisen ja uuden tavan keskittyä toimintoihinne, samalla kun ne lisäävät mittaamattomasti sitä taitoa, jolla osallistutte niihin. Raadanta- ja uupumuspäivänne ovat ohi, koska teillä on rajattomasti energiaa, millä osallistua elämään ja koska ne askareet, jotka aiheuttivat raadantaa ja uupumusta, eivät enää täytä päiviänne.

Uusi aika syntyy tänään ja kun totutte sen kipinöimään hyvinvoinnin ja innostuksen tunteeseen, avaudutte täydemmin ja täydemmin elämän iloille, koska ei ole enää sitä levotonta mutta melkein tiedostamatonta tunnetta, että jotain tapahtuu pian joko heikentämään tai tuhoamaan kokemanne leikkisät tunteet. Henkilökohtainen turvallisuus ei ole ongelma, koska mikään ei voi mitenkään uhata teitä.

Olette saapuneet uuteen aikaan, missä kaikki mitä edessänne on, syventää yhteenkuuluvuuden ja ilon tunnetta. Koti on siellä, missä sydän on, ja nyt kun Koti ja sydän ovat täysin yhtä, rauha ja äärimmäinen tyytyväisyys ovat ikuisesti teidän. Tervetuloa takaisin Kotiin, mitä olette kaivanneet ja missä tunnistatte itsenne taas kerran niiksi jumalaisiksi olennoiksi, jotka Isänne loi ikuisessa rakkaudessa kokemaan keskeytymätöntä onnellisuutta.

Rakastava veljenne Jeesus


-----------
UUSI AIKA SYNTYY TÄNÄÄN
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

torstai 20. joulukuuta 2012

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ



Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
16.12.2012

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Me, Arcturuslainen ryhmä, puhumme ihmismaailmalle tänään monista asioista. Puhumme niille, jotka tuntevat suurta stressiä ja tuskaa liittyen tapahtumiin ja odotuksiin 21.12.2012. Tämä päivämäärä tuo päätöksen suurimmalle osalle tulevista uusista energioista. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että kaikki loppuu, vaan olette valmiita uuden energiakierroksen alkamiseen.

Evoluutio on vähittäinen prosessi useimmille. Monet eivät vain kykene ymmärtämään, mitä tapahtuu, kun taas samaan aikaan toiset näyttävät olevan hyvin virittyneitä ja valmiita muutokseen. Olitte tietoisia inkarnoituessanne, että tämä elämä toisi tilaisuuden loppuunsaattamiseen - kokemuselämien päättämiseen ja tilaisuuden viimeinkin siirtyä pois kolmannen ulottuvuuden tiheydestä.

Tulee muutoksia, mutta teidän on käynnistettävä useimmat niistä. Teidän on muutettava maailmaa lakkaamalla sokeasti hyväksymästä kaikki, mitä teille kertovat ne, jotka puolustavat omia etujaan teidän tietämättömyytenne avulla. Naapurinne ympärillä olevista galakseista ovat valmiina auttamaan, antamaan ehdotuksia ja uusia teknologioita, jotka ylittävät nykyisenne. Kuitenkin teidän ihmisten on oltava avoimia vastaanottamaan ja keräämään rohkeutta sanoa "jo riittää" ja tarkoittamaan sitä niihin ajatuksiin liittyen, joihin olette tottuneet siitä huolimatta, että ne ovat vanhoja ja vanhentuneita. Kaikki uskomukset joiden pohja on kaksinaisuudessa tai erillisyydessä, on vanhaa energiaa. Kun voimaannutte totuudesta ja toteuttaa sitä, myös toiset etsijät seuraavat esimerkkiä ja alkavat tunnistaa typeryyden paljossa siinä, mitä maailma pitää edelleen itsestään selvänä todellisuutena.

Nimittäin, rakkaat ystävät, te ette voi odottaa pelastajan (ihmisen, tapahtuman, galaktisen tai idean) tulevan ja kantavan teidät pois kaikista ongelmistanne. Sitä ei yksinkertaisesti tapahdu. Jeesus, kehittynyt valo-olento, kertoi jatkuvasti ihmiskunnalle, että Jumalan valtakunta oli heidän sisällään, ja kuitenkin vielä tänäkin päivänä valtaosa kristityistä palvoo jatkuvasti ulkopuolellaan sitä miestä/Jumalaa, joka yritti johdattaa heidät sisään.

Herätkää, rakkaat ystävät, herätkää. Aikanne on nyt. Energiat ovat paikoillaan käyttöänne ja evoluutiotanne varten. Me olemme täällä, valo-olentoja on täällä. Juhla on valmisteltu, mutta teidän on tuotava itsenne sinne. Ymmärrättekö? On vanhaa ajatella pelastajan tulevan ja vievän pois syntinne ja ongelmanne. Tämä on karkea väärintulkinta Jeesuksen viestistä. Kristus todella hävittää synnit ja ongelmat, koska valaistuneen tietoisuusvalon (Kristus) läsnä ollessa ei voi olla virheitä. Älkää tulkitko tämän tarkoittavan, että luette tämän totuuden ja sitten se on teidän. Henkinen evoluutiomatka on sen tietoisuustilan saavuttamista, mikä tuntee vain todellisuuden ulkomuodosta riippumatta. Näin Jeesus paransi. Hän näki ulkomuodon, mutta tiesi sen olevan vain sitä - ulkomuoto mitä mikään laki ei tue.

Jeesus saavutti Kristus-tilan (valaistuminen), mutta tietäkää, ettei "Jeesus" ja "Kristus" ole sama sana. Kolmannen ulottuvuuden ongelmat eivät ole Jumalan määräämiä tai ylläpitämiä, vaan virheellisten uskomusten ilmentymiä - te olette luojia. Näette, miksi on niin tärkeää seistä vartiossa ajatustenne ja sanojenne ovella. Energia on erittäin korkeaa tällä hetkellä. Kaikki jotka ovat valmiita, puhdistavat ja päästävät irti kaikesta, mikä on vanhaa ja valmista. Näemme monien teidän kuitenkin pitävän kiinni suosikkikäsityksistänne ja -uskomuksistanne sanoen: "Voi, tämä tulee olemaan ok." Ei, meidän on kerrottava teille, että mikään mikä resonoi kaksinaisuuteen ja erillisyyteen, ei voi olla osa uutta maailmaa. On teidän valintanne pelata vähän pidempään harhassa, mutta niiden jotka ovat vakavissaan henkisen matkansa ja ylösnousemuksensa kanssa, on aika elää, liikkua ja saada olemisensa/olemuksensa totuuteen.

Tähän aikaan on paljon laulamista, riemuitsemista ja juhlimista, kun Jumalan ainoa poika joka syntyy seimeen, tulee pelastamaan maailman. Olemme täällä kertomassa teille, että tämä tapahtuma oli myös tarkoitettu symboliseksi tiennäyttäjäksi niille, "joilla on silmät nähdä". Jeesuksen syntymä on tarina siitä, miten jokaisesta tietoisuustilasta on ensin tultava yksinkertainen seimi, ennen kuin Kristus voi syntyä sisällä. Teidän tietoisuustilastanne tulee seimi ainoastaan, silloin kun tyhjenette egosta ja kaikista niistä ulkoisista merkeistä, jotka liittyvät siihen uskoon, että olette erillään ykseydestä. Vasta silloin yksilö on valmis majoittamaan uuden ja kuitenkin hyvin hauraan Kristus-lapsen (valo, totuus).

Ensin uutta syntynyttä Kristusta on suojeltava ja pidettävä lempeästi sydämessä, koska valaistunut tietoisuus on uhka niille, jotka kukoistavat väärien uskomusten maailmassa. Heidän valtansa nähtäisiin sellaisena, mitä satukirjan lapsi julisti: "keisarillahan ei ole vaatteita".

Ajan kuluessa Kristus-lapsi kasvaa vahvaksi ja siitä tulee yksilön jokapäiväinen tietoisuustila, mikä tuo mukanaan uusia ideoita, uusia ystäviä ja uusia tapoja nähdä ja olla, mutta aina valossa ja rakkaudessa.

Kysykää itseltänne: "Asunko kolmannen ulottuvuuden uskomusten kartanossa vai olenko valmistellut hiljaisen ja pyhän seimen, mihin Kristus voi syntyä?" Tämä kysymys on kaikkien esitettävä itselleen. Ei voi elää molemmissa maailmoissa. Näemme monien inhoavan niistä kolmannen ulottuvuuden "herkuista" luopumista, joita he edelleen uskovat välttämättömiksi onnellisuudelleen. Nyt on valinnan aika, rakkaat ystävät. Haluatteko siirtyä henkisesti eteenpäin vai pidättekö koko aihetta vain mielenkiintoisena päivälliskeskusteluna? Nyt on aika valita.

On paljon väärää informaatiota egon tyhjentämisestä, mitä on tullut monien väärien opetusten kautta aikakausien saatossa. Hengen nöyryys ei merkitse, että teidän on luovuttava kaikesta omaisuudestanne ja elettävä kerjäläisenä ollaksenne henkinen, mitä näette edelleen monissa itämaisissa yhteiskunnissa. Egosta vapautuminen merkitsee, että siunaukset joita teillä on elämässänne, ottavat tarkoituksenmukaisen paikkansa eikä niitä enää nähdä valtana/voimana tai ehdottoman tarpeellisena täydellisyydentunteellenne. Tämä merkitsee, että perhe, ystävät, raha, kerätyt tavarat ja kuuluisuus nähdään "lisäasioina", ei tavoitteena.

Monet kirkot saarnaavat, että on pyhää olla köyhä. Jumala ei koskaan ilmenny köyhyytenä. Itsensä elättävä ja omavarainen Jumala ei ilmennä eikä voi ilmentää köyhyyttä itseensä. Kaikkea Jumaltietoisuudessa hallitsee jumalainen laki ja jos köyhyyttä hallitsisi jumalainen laki, se ei voisi koskaan loppua. Köyhyys on väärien uskomusten valheellista luomusta - tulosta menneisyyden karkeasta ja raskaasta tietämättömyydestä, kun ihmiskunta oli täysin valaistumatonta. Keskiaikaiset kirkot halusivat vakuuttaa kansalle, että köyhyys oli Jumalan tahto tai rangaistus, pitääkseen sen valtansa alla. Teidän ei enää tarvitse raahata tätä vanhentunutta taakkaa ja todellisuudessa te ette voi tuoda sitä mukananne.

Onko tietoisuuteni valmis aidon Kristuksen todelliseen syntymään? Tätä teidän täytyy nyt kysyä - ei sitä, oletteko leiponeet riittävästi pipareita tai onko kuusi suora.
 

-----------
VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

MAAILMAN JATKUVA MIETTIMINEN



Maaäitiä kanavoinut Gaian Totuudentytär (gaiadaughteroftruth.blogspot.com)
17.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Olemme olleet muualla varattuna ja se jatkuu tämän maavuoden loppuun saakka. Sanomme vain, että on tuottavampia asioita, kuin keskittyä pelkoon ja maailmanloppumiseen …

Kun teemme asioitamme, tässä on ilman erityistä järjestystä lista, mihin suosittelemme ihmisten keskittyvän. Tehkää vapaasti omanne.

* Hengitä.
* Maadoitu.
* Keskity.
* Halaa rakkaitasi.
* Huolehdi itsestäsi, maasta, eläimistä ja kanssasisaristasi ja -veljistäsi.
* Naura.
* Leiki.
* Meditoi (opettele olemaan hiljaa paikallasi).
* Yhdisty (luonnon, itsen ja muiden kanssa).
* Irrottaudu (kaikesta muusta).
* Syö ravitsevasti ja hyvinvointia lisäävästi.
* Harrasta liikuntaa.
* Lepää.
* Tee enemmän sellaista, mikä tuo sinulle iloa.
* Nauti elämästä - kuka tietää, pystytkö palaamaan maan päälle seuraavalla kierroksella.
* Ole läsnä. Et oikeasti tiedä, oletko sinä (tai ne, joita pidät rakkaana) täällä huomenna.
* Ole se muutos, minkä haluat nähdä.
* Rakasta oikeasti itseäsi - kaikki kumpuaa tuosta oikeasta itsensä rakastamisesta.

Voikaa hyvin, kunnes taas tapaamme.


-----------

MAAILMAN JATKUVA MIETTIMINEN 
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

KOTIPOLUN KULKEMINEN



Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (suzanneliephd.blogspot.com)
17.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Rakkaat ylösnousevat ystävämme, ajanjaksosta 12.12.12-21.12.12 on tullut hyvin tärkeä todellisuudessanne, koska se luo odotuksen täyttymyksestä tai pettymyksestä. Siksi teille kaikille on annettu mahdollisuus valita se energiakenttä, millaista haluatte pitää tietoisuudessanne. Täyttymysodotus voimaannuttaa teitä, kun taas pettymysodotus antaa voiman elämästänne ITSEN ulkopuolelle.
 
Koska olette palaamassa moniulotteiseen ITSEENNE, missä olette todellisuutenne luoja, ilmentämisvoimanne ja moniulotteiset havaintonne vahvistuvat kovasti. Siksi ajatuksilla ja tunteilla jotka viipyilevät sydämessänne ja mielessänne, on suurempi mahdollisuus ilmentyä. Näin ollen jos päästätte auraanne pettymyksen siitä, että te ette saa haluamaanne, alennatte tietoisuuttanne sekä havaintojanne.
 
Ette pysty hahmottamaan tuota todellisuustaajuutta alemmalla tietoisuustilallanne. Siksi ette pysty havaitsemaan, että toiveenne täyttyi tuossa todellisuustaajuudessa. Kuten tiedätte, 3D-ilmentämisprosessi on peräkkäinen, hidas ja siihen liittyy työtä (ajan vastustaminen). Kolmannen ulottuvuuden molekyylien muuttaminen vaatii työtä, koska ne vastustavat muutosta ja resonoivat aikaan. Näin on aikaa työn ja luomisen ja/tai muutoksen välillä.
 
Onneksi kolmannen ulottuvuuden molekyylien pyörimisen ylösnousemista edesauttavat kovasti korkeammat valotaajuudet, joita säteilee Galaktisesta keskuksesta. Se kolmannen ulottuvuuden laki, että muutos tehdään työllä, ei rajoita tätä korkeampaa valotaajuutta. Itse asiassa nämä galaktisen valon korkeammat taajuudet voimaannuttavat suuresti luontaista kykyänne luoda ajatuksillanne ja tunteillanne.
 
Kolmannessa ulottuvuudessa on massa, mutta ajatuksilla ja tunteilla ei ole fyysistä massaa. Siksi on vaikeaa manipuloida fyysistä massaa ajatuksilla ja tunteilla. Kuitenkin ajan kuluessa ajatuksenne ja tunteenne voivat muuttaa käyttäytymistänne. Silloin käyttäytymisenne johtaa erilaisiin valintoihin ja tekoihin, mitkä voivat nostaa tietoisuuttanne.
 
Kun tietoisuutenne kohoaa, kykynne havaita korkeampia todellisuustaajuuksia lisääntyy. Silloin voitte hahmottaa, että ajatuksenne ja tunteenne ovat muuttaneet todellisuuskudostanne. "Todellisuuskudoksella" tarkoitamme sitä todellisuustiheyttä, mihin kiinnitätte huomion. On myriadeja todellisuustiheyksiä/
taajuuksia moniulotteisen tietoisuutenne sisällä ja ympärillä.
 
Kolmannen ulottuvuuden käyttäytyminen on tottunut kiinnittämään huomionne fyysiseen todellisuustaajuuteen. Tietoisuutenne nostaminen sallii teidän hahmottaa korkeampia todellisuustaajuuksia. Näin teillä on vaihtoehtona laajentaa valintojanne kiinnittämällä huomionne korkeampaan todellisuustaajuuteen.
 
Tässä hieman korkeammassa todellisuusvärähtelyssä alatte oivaltaa ne monet jokapäiväiset ihmeet, joita tapahtuu jatkuvasti. Ensinnäkin tämä hieman korkeampi todellisuustaajuus on epäsynkronissa arkipäiväisen elämänne ajan kanssa. Siksi voitte havaita ajatusten ja tunteiden syyn ja seurauksen.
 
Esimerkiksi jos tiedostamatta pelkäätte jotain tapahtuvan, ette oivalla, että tuo tiedostamaton pelkonne on ajava voima luomaan sen, minkä pelkäätte tapahtuvan. Siksi teistä tuntuu tämän tapahtuman uhrilta, vaikka olette itse asiassa sen luoja. Toisaalta, sitten kun teillä on kokemusta korkeammasta tietoisuustilasta, teillä on vaihtoehtona kiinnittää huomionne tuohon todellisuustaajuuteen.
 
Sitten tästä todellisuustaajuudesta voitte palata ajassa taaksepäin ja ymmärtää ne ajatukset ja tunteet, jotka olivat uhka tuon tapahtuman luomiselle. Tällä tavalla vapaudutte uhrina olemisesta. Lisäksi voitte oppia tunnistamaan aiemmin tiedostamattoman pelkotunteen ja muuntamaan sen rakkaudeksi. Tässä tapauksessa palasitte itse asiassa ajassa taaksepäin ja estitte sen ei-halutun tapahtuman luomisen, mikä oli tapahtumassa tulevaisuudessa.
 
Voitte vapautua peräkkäisajasta vain laajentamalla tietoisuutenne korkeampiin todellisuustaajuuksiin. Teidän ei tarvitse parantaa tuota pelkoa, sillä pian värähtelette yläpuolella sen kyvystä vaikuttaa tietoisuuteenne. Kolmannen ulottuvuuden todellisuus on täynnä tuntemattomia pelkoja, jotka ovat kiinnittyneet tietoisuuteenne.
 
Nämä kätketyt pelot vaikuttavat paljon valintoihinne alitajuisesti. Alitajuntanne tunnistetaan kuitenkin helpommin supertietoisen, korkeamman ulottuvuuden ITSENNE perspektiivistä. Korkeamman ulottuvuuden ITSELLÄNNE on pääsy korkeamman ulottuvuuden havaintoihin, jotka uhkaavat ylikuormittaa 3D-ajatteluanne.
 
Nämä havainnot siirretään tiedostamattomaan, oikeaan aivopuoliskoonne, mikä ei ole usein käytössä kolmannen ulottuvuuden ajattelussa. Silloin kun nostatte päivätietoisuuden taajuutta, pystytte hahmottamaan ja ymmärtämään suurempia informaatiomääriä. Näin supertietoiset havaintonne eivät ole enää tallennettuna alitajuntanne arkistoituihin ja avaamattomiin tiedostoihin, vaan moniulotteisen ajatteluprosessinne otsalohkoon. Kuten olemme puhuneet aiemmin, silloin kun nostatte havaintotapanne kolmannen ulottuvuuden ajan yläpuolelle, pystytte ajattelemaan menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta moniulotteisen tietoisuutenne nyt-hetkessä.
 
Tiedostamattoman määrittelemiseksi täydemmin, kerromme teille, että 3D-aivot voi siirtää vain pienen prosenttiosuuden siitä myriadista informaatiosta, mitä tulee 3D-aistireseptoreihin. Muu informaatio ei pääse läpi retikulaarisesta aktivaatiojärjestelmästä, mikä on kovasti samanlainen kuin tietokoneen palomuuri. Tämä informaatio tallentuu aivoihinne, mutta on palomuurin takana.
 
Tämä tallennettu informaatio on hyvin samanlaista kuin virukset, joita tulee tietokoneeseenne. Ne ovat edelleen tietokoneessa, mutta palomuuri estää niitä yhdistymästä pääkäyttöjärjestelmäänne. Teillä on kuitenkin "puhdistusohjelmia" näiden virusten poistamiseksi tietokoneesta. Pelkoärsyke on hyvin samanlainen kuin virus. Se syö hiljaa käyttöjärjestelmäänne.
 
Saatte nyt kuitenkin uuden, moniulotteisen käyttöjärjestelmän, millä on laajempi havaintokyky sekä korkeammissa että matalammissa todellisuustaajuuksissa. Siksi voitte jäljittää näkymättömän pelon ja puhdistaa sen tietoisesti, ennen kuin se voi juurtua alitajuntaanne. Voitte päättää välttää tiettyjä paikkoja, ihmisiä ja ärsykkeitä, jotka aiheuttavat pelkoa ja/tai alentavat tietoisuuttanne.
 
Kun jatkatte moniulotteisten kykyjenne täydellistä hyväksymistä ja niihin uskomista, voitte nostaa huomiofokuksen havaintokenttänne korkeampiin taajuuksiin. Silloin se mikä resonoi matalampaan kolmanteen ja neljänteen ulottuvuuteen, alkaa vähitellen hävitä todellisuudestanne. Ensin koette tämän häviämisen sen tietämisenä, että tietty asia tapahtui melkein, mutta koska olette antautuneet ykseyden ehdottoman rakkauden korkeammille taajuuksille, olette päättäneet välttää tuon taajuuden saastutusta.
 
Tämä saastutuksen välttäminen on paljon samanlaista kuin puuhun kiipeäminen villieläimen välttämiseksi. Puu on kuitenkin oma elämänpuunne ja villieläin on alkukantainen itsenne, mikä on lukittu "pakene tai taistele" -tietoisuustilaan. Ette ole ylimielinen tehdessänne näitä valintoja. Olette pioneeri. Aivan kuten jokaisen sivilisaation varhaiset pioneerit menivät yksin tuntemattomaan paikkaan löytääkseen turvallisen asettumispaikan, te olette taajuuspioneereja, jotka siirtyvät korkeampiin todellisuustiloihin löytääkseen turvallisen asettumispaikan.
 
Olette jo tehneet valotunnelin alemman astraalitason läpi ja kalibroineet havaintoportaalinne ohjaamaan huomionne neljännen ulottuvuuden korkeampiin oktaaveihin, viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli. Toisin sanoen, luotte polkua uudelle maapallolle. Ette saa tunnustusta löytämisestänne ettekä tarvitsekaan sitä. Parempi elämänlaatu on ainoa tarvitsemanne palkkio.
 
Lisäksi sekoitutte korkeampien maailmojen ykseystietoisuuteen ja kadotatte kaiken tarpeen henkilökohtaisen tunnustuksen saamisesta. Se tosiasia että olette tukeneet kollektiivia, on kaikki tunnustus, mitä tarvitaan. Myös kaikki jotka ovat tukeneet planeettatietoisuuden taajuuden nostamista, jakavat korkeammat havaintonsa kanssanne, aivan kuten te jaatte korkeammat havaintonne heidän kanssaan. Lisäksi nämä "minä" ja "sinä" käsitteet korvataan "meidän" ykseystietoisuudella.
 
Tässä ykseystietoisuudessa uusi maapallo syntyy. Muistakaa, että uusi maapallo EI ole paikka. Uusi maapallo on taajuus. Muistatteko, kun tietoisuustaajuutenne oli paljon matalampi? Muistatteko, kun kärsitte hämmennyksestä, masennuksesta, ahdistuksesta ja elämänne oli täynnä voittamattomia haasteita ja ratkaisemattomia ongelmia? Ajatelkaa tuota "aikaa" elämässänne.
 
Käsittäkää, miten elämänne on nyt parantunut. Tunnistakaa, miten paljon viisaampaa päätöksentekonne on ja miten olette oppineet välttämään ja/tai nopeasti kohtaamaan ongelmia, jotka ennen hämmensivät ja järkyttivät teitä. Kenties vaikuttaa siltä, että joku muu on antanut teille jotain tai edesauttanut muutostanne. Kenties vaikuttaa siltä, että olette olleet vain onnekas.
 
Kuitenkin TE valitsitte sen todellisuuden, missä nämä ihmiset ja hyvä onni tulivat elämäänne. Olette laajentaneet tietoisuuttanne taajuuteen, missä voitte havaita nämä mahdollisuudet ja hyväksyä nämä uskomukset. Katselkaa ympärillänne muita, jotka ovat edelleen 3/4D-toimintatavan ansassa. Näettekö, miten ratkaisu heidän ongelmaansa on juuri ja juuri heidän oivalluksensa ulkopuolella? Oletteko panneet merkille, miten olette kertoneet heille tarkkaan, mitä heidän tarvitsee tietää ongelmansa korjaamiseksi, ja he ovat suuttuneet teille?
 
He ovat edelleen eksyneenä matalampiin tietoisuustiloihin. He eivät voi hahmottaa itseään näissä korkeammissa taajuuksissa. Näin ollen he eivät voi myöskään hyväksyä sitä ratkaisua, mikä heille annetaan. Emme kerro teille tätä tuomitaksemme ne, jotka ovat edelleen eksyksissä, vaan muistuttaaksemme teille, että OMISTAISITTE omat saavutuksenne. Saavutustenne omistamisen kautta nostatte omanarvontuntoanne.
 
Nostamalla omanarvontuntoanne annatte itsellenne mahdollisuuden kiinnittää tietoisuutenne moniulotteisen ITSENNE korkeampaan taajuuteen. Kenties ette voineet edes kuvitella tämän ITSENNE ilmaisun olemassaoloa, silloin kun tekin olitte eksyneenä matalamman todellisuustaajuuden harhoihin. Jonkun täytyy jättää eksyneet sielut omiin valintoihinsa ja olla pioneerina taajuuspolulla uudelle maapallolle.
 
Sitten kun olette kiinnittäneet tietoisuutenne ja ITSEtuntonne täysin uuteen ja korkeampaan todellisuustaajuuteen, voitte helposti kaksoispaikantaa tietoisuutenne kolmannen ulottuvuuden jäänteisiin, opastaaksenne näitä eksyneitä sieluja. TE, rakkaat ylösnousevat ystävämme, olette portaalin avaajia uudelle maapallolle. Nämä portaalit EIVÄT ole ulkoisia, ne eivät ole puun sisällä tai kulje vuoren läpi. Nämä portaalit ovat korkeassa sydämessänne.
 
Kyllä, on portaaleja, jotka vaikuttavat fyysisen "kotelonne" ulkopuolisilta. Jos portaali kuitenkin on ITSENNE ulkopuolella, se ei voi viedä teitä ykseystietoisuuteen saakka. Nämä ulkoiset portaalit voivat viedä teidät - ja ovat vieneet monia - neljännen ulottuvuuden korkeampiin taajuuksiin. Näin ollen ne olivat elintärkeitä Kalojen ajan henkisille johtajille.
 
Kuitenkin siitä mikä oli huippu, on tullut nyt keskiosa. Vaihtoehtonne ovat kovasti laajentuneet, koska planeettanne kollektiiviset energiakentät herättävät 97% moniulotteisen ITSENNE DNA:sta. Te ette odottaisi vanhan DOS-tietokoneenne pystyvän tunnistamaan tämän päivän hienostunutta ohjelmistoa.
 
Samalla tavalla 3% DNA:stanne ei anna teille tarvittavaa kapasiteettia ja nopeutta ylösnousta viidenteen ulottuvuuteen. Te kaikki koette 97% DNA:stanne tulevan käyttöön biologisissa tietokoneaivoissanne. Jotkut eivät voi uskoa muutokseen ja taistelevat vanhan aivomallinsa kanssa, tuntemattoman kohtaamisen sijasta.
 
Maa on kuitenkin vapaan tahdon planeetta ja kaikilla on oikeus tehdä tuo valinta. Lähettäkää siksi näille ihmisille ehdotonta rakkauttanne, sillä se on AINOA energiakenttä, millä voi olla vaikutusta heidän valintoihinsa. He voivat kuitenkin päättää havaita oman pelkonsa teidän rakkautenne sijasta. Taaskin se on heidän valintansa. Muistakaa, että teidän rakkautenne on ehdotonta. Siksi sillä ei ole mitään tekemistä teidän kanssanne, ottavatko he sen vastaan vai eivät.
 
Olette oppineet tietoisesti muuntamaan havaintonne korkeimpaan mahdolliseen ilmaisuun jokaisesta ärsykkeestä, minkä voitte hyväksyä TODELLISEKSI. Kun jatkuvasti hyväksytte korkeamman taajuuden havaintonne ja USKOTTE niihin, niistä tulee normaaleja. Sitten tämä uuden "normaalin" lähtökohdan myötä voitte laajentaa tietoiset havaintonne minkä tahansa todellisuuden korkeampiin ja korkeampiin ilmaisuihin.
 
Esimerkkinä keskitymme yhdistyneeseen havaintoon 3D-perspektiivistä ja siirrymme ylöspäin tietoisuuden havaintoasteikolla. Käytetäänpä päivämäärää 12.12.12 esimerkkinä, kun se merkitsee hyvin erilaisia asioita eri ihmisille. Monet olivat täysin tietämättömiä tämän päivämäärän merkityksestä, kun taas toisilla oli suuria odotuksia.
 
Ne jotka olivat tietämättömiä, näkivät sen normaalina päivänä täynnä tuon päivän velvollisuuksia. Ne jotka odottivat pettyvänsä, pettyivät todella, sillä heidän matalampi tietoisuustilansa pystyi havaitsemaan ainoastaan kolmannen ulottuvuuden muuttumattoman maailman. Ne jotka odottivat lähtevänsä planeetalta, koska he halusivat "pois täältä nyt", ovat edelleen täällä. Poishaluaminen on käsite, mikä alentaa tietoisuuttanne, ja tietoisuutenne aleneminen ei salli teidän havaita korkeamman taajuuden kokemuksianne.
 
Oli myös niitä, joilla ei ollut mitään odotuksia ja jotka antautuivat hetkeen. Koska he antautuivat tuntemattomaan, he laajensivat tietoisuuttaan ja pystyivät havaitsemaan/TUNTEMAAN, miten heidän energiakenttänsä laajentui. Jotkut pystyivät havaitsemaan tämän muutoksen ja pettyivät, koska se ei ollut riittävä, mikä alensi heidän tietoisuutena puutteeseen ja pettymykseen.
 
Toisaalta jotkut antautuivat tuntemattomaan ILMAN odotuksia. He antautuivat palvelemaan Gaiaa ja KAIKKIA sen asukkaita. Koska heillä ei ollut mitään itsekkäitä odotuksia, heidän tietoisuutensa laajeni, kuten myös havaintonsa. Tämä havaintojen laajentuminen oli kuitenkin melko pakahduttavaa monille ja se sai heidät tuntemaan väsymystä, hämmennystä tai kummallista tyyneyttä ja yhteydettömyyttä.
 
Sanomme teille kaikille, että EI ole mitään oikeaa tai väärää reaktiota. Tämä on teidän ylösnousemuksenne ja TE valitsette polun, mikä johtaa teidät korkeampiin ilmaisuihinne. Jotkut teistä ovat tärkeänä apuna uuden maan luomisessa ja toiset siirtyvät ITSENSÄ korkeampiin ilmaisuihin. Jotkut kaksoispaikantuvat ja elävät kummankin vaihtoehdon. Toiset saattavat päättää jäädä maa-astiaansa mahdollisimman pitkäksi aikaa, jotta he voivat auttaa Gaiaa ja sen asukkaita.
 
Te KAIKKI seuraatte omaa sisäistä opastustanne. Te KAIKKI olette ehdottoman rakkauden kauniita valoja, jotka roihuavat korkeampiin maailmoihin, mitkä ovat korkeampia, kuin voitte kuvitella. Me, galaktinen perheenne, näemme suuren valonne ja meille on kunnia olla perhettänne. Nauttikaa ylösnousemuksestanne. Olette odottaneet ja tehneet työtä lukemattomien inkarnaatioiden ajan tätä kokemusta varten.
 
Muista, että SINÄ olet suuri pioneeri, joka kulkee polkua kotiin. Rakastamme ja tuemme sinua ehdottomasti.
 
Arcturuslaiset

-----------
KOTIPOLUN KULKEMINEN
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

OLKAA RAUHASSA UUDEN ITSENNE OSALTA


Jeshuaa kanavoinut Fran Zepeda (www.franhealing.com)
17.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Hei, rakkaat. On jo hämmästyttävää nähdä etenemisenne. Monet kohoavat tälläkin hetkellä, imevät valoa ja ratsastavat ylösnousemusaallolla.

Pärjäätte upeasti. Ette ole yksin tässä prosessissa, kuten olemme sanoneet. Teillä kullakin on tiimi enkeleitä, arkkienkeleitä ja/tai ylösnousseita mestareita, jotka on nimitetty teille tähän koko prosessiin.

Niitä on ollut koko ajan, mutta täysi huomio ja tarkoitus on nyt linjassa tuomaan onnistuneen ja tajunnan räjäyttävän ylösnousemuskokemuksen.

En sano tätä huolestuttaaksemme teitä, vaan valmistelemaan teidät ihastuttavimpaan kokemukseen, mitä voisitte koskaan kuvitella, rakkaat ystävät.

Mitä enemmän avaudutte ja vastaanotatte nyt, sitä täydellisempää se on teille. Tarkoitan tietysti sanoa teille, että ylösnousemus on taattu, mutta kokemuksenne täyteys, tasaisuus ja korkeus riippuu siitä, miten paljon päästätte irti ja vastaanotatte.

Olemme sanoneet tämän, mutta haluamme teidän rentoutuvan ja nauttivan kyydistä mahdollisimman paljon. Tehkää vain parhaanne. Ei ole mitään ratkaisemattomien ongelmien ja karman määrää, mikä estää teitä ylösnousemasta, ja paljon voidaan selvittää nyt vain antamalla itsellenne täydellistä ja äärimmäistä rakkautta ja ottamalla sitä vastaan Luojalta ja meiltä.

Te olette tehneet sen, rakkaat ystävät, te olette kulkeneet jo matkanne petollisen osuuden ja nyt voitte vain nauttia sen kohokohdasta.

Olette kaikki eri tasoilla, mutta totta puhuakseni sillä ei ole merkitystä. Keskittykää nyt itseenne. Keskittykää siihen, mitä kuulette ylösnousemusoppailtanne - se mitä tunnette, on oikein teille. Tämän tekemiseen ei ole väärää tapaa, paitsi jos sallii huolestumisen ja pelon estää teitä.

Nyt on aika luottaa täysin itseenne, korkeampaan itseenne, oppaisiinne ja Luojaanne. Älkää antako mielenne mennä tielle. On edelleen jonkin verran kaksinaisuusrakennetta, mikä haluaa häiritä teitä, mutta se ei ole todellinen.

Alatte täysin karistaa tämän rakenteen ja niinpä jos se yrittää vetää teidät takaisin - kuten vanha kenkä houkuttelee teitä, koska se on mukava - sanokaa: "Ei kiitos, kokeilen tätä uutta elämis- ja olemistapaa tästä eteenpäin."

Rakkaat, te ette voi tehdä tätä väärin. Kunhan kuuntelette sydäntänne ja sisäistä tietämystänne, teillä on kaikki ok, olette suojassa ja saatte hämmästyttävimmän kokemuksen ikinä.

Emme voi sanoa tätä riittävästi. Älkää siis antako odotuksen hidastaa itseänne tai vetää teitä pois raiteilta, kun olette nyt hetkessä ja sisällätte mahdollisimman paljon sitä iloa, rakkautta ja valoa, mitä teille tarjotaan. Teillä on takuumme, että kaikesta muusta huolehditaan vaivattomasti. Se on jo kirjoitettu. Se on jo hoidettu. Siis rentoutukaa!

Tietysti annettu energia voimistuu ja rakentuu jatkuvasti ja teidän täytyy vain ankkuroitua jatkuvasti sydämeenne ja Gaiaan. Teidän täytyy ehkä tehdä tätä koko ajan nyt tämän intensiivisyyden vuoksi. Ajatelkaa sitä turbulenssina mennessänne myrskynsilmän läpi. Teidän täytyy vain pysyä keskuksessa ja kaikki on hyvin.

Älkää huolehtiko siitä, mitä tapahtuu ympärillänne ja mitä järkytyksiä toisilla ehkä on, kun he puhdistuvat. Pysykää fokusoituneena sisäiseen rauhaanne ja sen tietämiseen, että olette täsmälleen siinä, missä teidän tarvitsee olla nyt; oikeasti ei ole tarvetta tehdä muuta, kuin kietoutua ja uppoutua kasvaviin energioihin ja sallia pölyn laskeutua ympärillänne, kun päästätte irti kaikesta, mistä tarvitsee, täysin vakuuttuneena, että olette valmis täsmälleen oikeaan aikaan omalta kannaltanne, rakkaat ystävät.

Meitä Taivaan komppaniaa on kaikkialla ympärillänne nyt emmekä hellitä, ennen kuin matkanne on valmis. Ja olette hyvin lähellä. Olkaa rauhassa sen uuden itsenne osalta, mikä on ilmestymässä esiin täydellä voimalla, loistolla ja suuruudella.

Puhumme uudestaan ennen siirtymää, rakkaat ystävät. Onnellista matkaa!

Rakastava veljenne, Jeshua.


-----------
OLKAA RAUHASSA UUDEN ITSENNE OSALTA
 

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.