Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiinafiguurit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiinafiguurit. Näytä kaikki tekstit

27. syyskuuta 2015

Kiertsilöytöjä

Menin eilen vanhempieni mukaan Kierrätyskeskukseen. Niissä tulee niin harvoin käytyä nykyään, kun ne sijaitsee niin kaukana.

En odottanut ostavani juuri mitään, mutta teinkin pari ihan kivaa löytöä. 

Ekaksi paras eli Operetta! Kyseessä on Dance Class -versio hahmosta. Hassua muuten, että Toy'Stache-blogin Karoliina löysi samaisen version juuri jokin aikaa sitten kirppikseltä, huomattavasti parempikuntoisena tosin. 


Kyseessä on siis ensimmäinen Operettani ja oli kiva tutustua sen designiin vähän lähemmin. Hahmon arvet ovat todella kauniit ja yksityiskohtaiset. 

Hiukset taas... ovat kokeneet limapääkohtalon. On niin ikävää, että Mattel ei vieläkään tunnista limapäisyyttä kunnon ongelmaksi, vaikka sitä esiintyy todella monella nukella. 

Monsterikeräilijöiden keskuudessa yleensä pidetään, että Indonesiassa tehdyissä nukeissa käytetään liimaa, kun taas Kiinassa tehdyissä nukeissa hiukset kiinnitetään sidontatekniikalla. Kuitenkin Operetta on tehty Kiinassa ja tällä on yksi karmeimmista liimaongelmista ikinä. Olen myös kuullut muistakin liimaisista kiinanukeista, siis tähän teoriaan ei kannata sokeasti luottaa. En ymmärrä miksi kaikissa nukeissa ei voida käyttää liimatonta sidontatekniikkaa, jos sellainen kerran on olemassa. :/

Sinänsä Operettani liimaongelma ei nyt tällä kertaa haittaa, sillä Oppy taitaa muutenkin mennä kustomiksi. Näin jokin aika sitten aivan ihanan Operettakustomin ja inspiroiduin vähän siitä. Muutenkaan en oikein pidä kirkkaanpunainen/liila-väriyhdistelmästä. Ja vaikka tykkäänkin tämän hahmon faceupista todella paljon, sekin taitaa mennä uusiksi. 

Mulla on vaan noiden kustomien kanssa vähän aikaongelma. Tälläkin hetkellä mulla makaa kaksi keskeneräistä tossa lattialla odottamassa, että jatkaisin niitä. 


Löysin myös yhden muovisia eläinfiguureja sisältävän pussin, jossa Hong-kong-muottikopioiden määrä ei ollut prosentuaalisesti kovin suuri, vaan pussissa oli yllättävän paljon Britains-figuureja. Britainsista puhuin jo vuohipostauksessa, joten en esittele merkkiä sen enempää. 


En ole varmaan ikinä löytänyt Britains-figuureja näin paljon samalla kertaa

Britainsit ovat muottikopioihinsa verrattuna niin paljon paremmin tehtyjä ja maalattuja. 

Säläpussissa oli myös muutama Timpo Toys -merkkinen hevonen ja cowboy, jonka oletan kuuluvan samaan sarjaan. Britainsin tapaan Timpo on myös englantilainen merkki. Itse en tiedä näistä old school -merkeistä juuri mitään, lähinnä vain nimen. 


Timpon valmistamia figuureja ovat nämä hevoset vihreällä alustalla, oikean reunan hännätön peppu kuuluu Britains-hevoselle.

Mutta onneksi on Toy Animal Wiki. Sen mukaan Timpo aloitti toimintansa jo 1938, ja teki aluksi figuureja mm. puusta, bakeliitista ja metallista. Yritys alkoi valmistaa figuureja muovista vuonna 1954 ja lopetti toimintansa 1978. Eli nämä hevoset ja ratsastaja on valmistettu tällä aikavälillä. Eli figuurit ovat satavarmasti vanhempia kuin minä. :D 
Harmi, että kaikilta muilta, paitsi yhdeltä hevoselta, on häntä katki. 

Pussista löytyi myös pari Heimon Disney-figuuria jostain 60-luvulta. Heimon figuurit ovat siis saksalaisia ja erään fb-käyttäjän mukaan "fiiliksellä maalattuja". Mielestäni tuo on aivan loistava kuvaus, sillä välillä tuntuu että figuurit on maalattu sillä värillä, joka nyt käteen ensimmäisenä sattuu. 


Puut ovat Britainsin, eivätkö olekin ihania? <3  

Viidakkokirjan Bagheera mulla on ollut jo lapsuudesta asti. Bambi-leffan tyttöpeura Falinekin mulla saattaa olla jo entuudestaan, mutta täytyy vielä tarkistaa. Jotenkin tykkään näistä Heimon figuureista todella paljon, koska ne on vähän sellasia raukan näkösiä :D


Ja mitäpä olisi säläpussi ilman perus-honkkarifiguureja? Tietysti niitäkin oli mukana!


Mutta ihan kivoja figuureja oli tällä kertaa. Etenkin tykkään noista etualan pupuista. 

Suurimmalla osasta Hong-kong-figuureista ei mielestäni ole juurikaan arvoa, joten varmaan päätyvät tonne askartelulaatikkoon. Jos vain joskus jaksaisin taas aloittaa jonkun projektin :D

Löysin myös Monster High Ghoulfriends -kirjan, jota en vielä ehtinyt aloittaa, sillä mulla on Valtaistuinpeli vähän kesken ... ja siinä tiiliskivessä vähän kestää.... :'D




Ei lainkaan huono saalis, tycker jag <3 


8. maaliskuuta 2015

Lempieläimeni vuohi

Viime kuussa vietettiin jälleen kiinalaista uutta vuotta. Kiinalaisen horoskoopin mukaan helmikuussa alkoi siis Vuohen vuosi. Ajattelin vuohen vuoden kunniaksi esitellä vuohifiguurini. Samalla ajattelin aloittaa tällaisen lempieläimeni-sarjan. Koska olette ehkä huomanneet, että mulla on taipumus keräillä lähinnä tiettyjä eläimiä tai vaikka pelkästään yhtä hahmoa (esim. Rochelle :D). Vuohet on muuten ainoa maatilaeläin, jota silleen jotenkin ees kerään.

(Nii ja tiedän, että varsinkin japaninopiskelijat haluavat väittää vastaan, että sehän on oikeasti Lampaan vuosi. Kuitenkin kiinan sana yáng voi yhtä hyvin tarkoittaa vuohta tai lammasta, joten koska vuohet ovat parhaita, tulkitsemme sen nyt vuohen vuodeksi. Piste.)

Ajattelin alottaa ihan tällasista "perusvuohista" eli Schleichin vanhuksista. Näille kuuluisi vielä kilikin, mutta sitä ei ole mulle tullut vielä vastaan.


Kuttua (13102) valmistettu vuosina 1984 - 1992, vuoden -92 jälkeen sitä alettiin valmistaa ruskeana vuoteen 2001 asti. Pukkia (13223) on valmistettu vuosina 1993 - 2001.


Jatketaan Schleicheillä. Nämäkin vuohet ovat nimeltään vain "vuohia" tai "kotivuohia", joten en tiedä mitä rotua näiden on tarkoitus olla. Veikkaukseni on ainakin vanhusten kohdalla Alpine-rotu.


13719 ja 14454

Valkoinen kuttu on vuodelta 2013 ja se on yhä tuotannossa. Pidän siitä erityisen paljon, koska sillä on hyvin autenttiset silmät. Tämän vuohen kanssa julkaistiin myös kili (ei siis kuvassa oleva, en omista sitä), jolla on ihmeelliset mustat aliensilmät, mitä Schleichillä on ollut tapana viimeaikoina läiskiä eläimille, joilla sellaisia ei missään tapauksessa ole.

Kellokaulainen kili kuuluu Schleichin Tierkinder (Eläinlapset) -sarjaan, jota on valmistettu vain vuosina 2004-2005, eli on siis harvinainen. Jokaisella tähän sarjaan kuuluvalla eläinlapsella on jokin tavara, vaate tai muu asia. Esim. gorillanpoikasella on vaippa, norsunpoikasella pallo ja peuranvasalla perhonen. Itse omistan tätä sarjaa vain kaksi figuuria, kilin lisäksi kokoelmassani on karhunpentu, joka juo maitoa tuttipullosta. Tosin olen myös yhden tähän sarjaan kuuluvan figuurin myynyt pois :D


Palaan vielä noihin perusvuohiin, mut seuraavaksi ajattelin esitellä buurinvuohet. Schleichiltä mulla on koossa koko perhe. Perhettä on valmistettu vuosina 2002 - 2008. Oon hankkinut kaikki vieläpä eri aikaan, ensin pukin, sitten kutun ja lopuksi löysin luonnollisesti niiden lapsen :D


13258 (pukki), 13260 (kili) ja 13259 (kuttu)

Ja vielä lisää buureja..


Kuvassa vasemmalla oleva pikkuruinen kuminen vuohi näyttäisi olevan peilattu kopio Schleichin kutusta. En tiedä mistä tämä tuubikokoinen kopio on peräisin, sillä olen löytänyt sen kirpputorilta eikä siinä muistaakseni ole mitään merkintöjä (lukuunottamatta jotain CE-merkintää). Mulla on myös ilmeisesti samaa sarjaa olevat peurat, jotka myös näyttävät hyvin samalta kuin Schleichin... Haluaisin todellakin tietää mitä nämä ovat ja missä niitä on myyty.

Oikeanpuolimmainen on Papon buurinvuohipukki ja handsdown mun lemppari kaikista! Pukin sarjanumero on 51029, ja sitä on valmistettu vuosina 2004-2011. Oon käännyttänyt myös muita ihmisiä ostamaan tämän figuurin. Yhdellä eläinfiguurifoorumilla pyydettiin listaamaan top 3 Papo-figuurit ja laitoin kuvan tästä (ja isokudusta ja velociraptorista). Ilmeisesti tästä figuurista ei ollut katalogikuvan lisäksi juurikaan muita kuvia, joten kuvani avasi ainakin yhden jenkkikeräilijän silmät tämän figuurin hienoudesta. Lasken tämän yhdeksi elämäni suurista saavutuksista :D


Buurien jälkeen vuorossa kääpiöt


Vanhempi perhe: kuttu 13601, kili 13611 ja pukki 13602
Uudemmat kilit: vasen 13716, oikea 13717


Ylempänä on Schleichin vanhempi kääpiövuohiperhe (äiti ja isä valmistettu vuosina 2005-2010, lapsi 2006-2010). Nämäkin olen hommannut yksi kerrallaan, mutta tässä tapauksessa taisin aloittaa kilistä ja vanhemmat seurasivat vasta perässä.

Alakuvan kilit ovat uudempaa tuotantoa ja niiden valmistus on aloitettu vuonna 2012, ruskeapilkullinen on yhä tuotannossa, mutta vaaleanruskean valmistus on lopetettu vuonna 2013. Näille kuuluisi vielä äiti, mutta hän ei ole vielä eksynyt kokoelmaani.


Jotenkin unohdan aina nää Bullylandit mun kokoelmasta, vaikka mulla on näitä kaksikin! Tämä näyttää mun mielestä fysiikaltaan vähän kääpiövuohelta, mut taas joka paikassa lukee vain Ziege (saksaksi vuohi siis) eli eos.


Reppanan sarjanumero on 62389, tuotantovuosista ei tietoa


Sit mulla olis tällaiset minikokoiset New-rayn vuohet. Tämä sarja ei ole kokonainen, sillä oon löytänyt nää kirppikseltä. Nämä on todella pieniä, aikuiset n. 3 cm ja kilit alle 2 cm -korkuisia. 


Nämä ovat mielestäni todella kivoja ja laadukkaita figuureja. Näillä kaikilla lukee mahassa jopa niiden rotu. Jos oikein tihrustin niin valkoinen ja mustat lyhytkarvaiset ovat British Alpine Goat ja ruskeat ja pitkäkarvaisemmat ovat British Toggenburg Goat. Noista mustista pennuista en jaksanut edes yrittää saada selvää. Mut jee! Pieniä eri lajisia vuohia <3 


NewRay-vuohien kanssa melkein samaa kokoa on Britains-merkkinen pukki. Britains tulee yllättäen Englannista ja kuuluu ns. vintagemerkkeihin. Eli sen takia en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata tuotantovuosista tms, koska olen itse perehtynyt lähinnä 80-luvun ja sen jälkeen tuotettuihin leluihin. 

Kuitenkin Britainsista sen verran, että figuureja on valmistettu sekä muovista, että metallista (lyijystä?) ja muotteja on kopioitu ihan järjettömän paljon. Oman tuntuman mukaan melkein kaikki joka paikassa pyörivät kovamuoviset Made in Hong Kong -maatila- ja villieläinfiguurit ovat Britains-muottikopioita. 

Kiinaelukoitakin tulee vielä, mutta sitä ennen vielä Schleichin ibexit eli vuorikauriit eli alppivuohet. Vasemmanpuoleinen on uudempi versio (2007-2009) ja oikeanpuoleinen on vanhempi versio (1996-2005).


14366 ja 14235

Kumpikin on tullut mulle vaihdossa toisilta keräilijöiltä. Pidän ehkä enemmän vanhemmasta versiosta.  

Sit tähän loppuun viel perus friikkisirkus


Tuo iso kuuluu johonkin selkeästi pienemmille lapsille tarkoitettuun sarjaan, mutten tiedä siitä enempää, koska siinä ei lue yhtään mitään. Oikeanpuolimmaisessa lukee Oliver. En ole edes ikinä kuullutkaan mistään Oliver-merkistä... :D


Sit vielä kollaasi kaikenmaailman peruskiinoista. Noi ylävasemmat on kaikki onttoja ja suht isoja. Kaikki näistä on kohtuu yleisiä.

Yläoikeat on sellasia sarjakuvamaisia Made in Hong Kong -figuureita, joita jotkut kerää, mutta kukaan ei tunnu tietävän kuinka monta figuuria sarjaan kuuluu. 

Alaoikealla olevat mustat on varmaan jokaiselle tuttuja lapsuudesta. Tai ainakin ne on niin yleisiä ja niitä pyörii joka paikassa. 

Alavasemmalla on sekalainen kokoelma vähän kaikenlaisia kovamuovisia ja kumisia figuureja. Erityisesti pidän tuosta pienestä harmaasta ja edessä olevasta valkoisesta, jossa on keltaista. 



Noniin onnittelut, jos jaksoit selata koko postauksen loppuun! :D Tää oli ehkä vähän omituinen postaus.. Mut... Vuohet on hei parhaita!

EDIT: Unohdin mainita, että toivoisin saavani vuohikokoelmaani vielä ainakin Nubian-rotuisen vuohen, koska ne ovat niin kauniita. Tietääkseni vaan kukaan merkki ei ole tehnyt sellaista vielä.