Jungle Friend Babies -nimistä sarjaa myytiin joskus elokuvan julkaisun aikoihin eli todennäköisesti vuonna 1994-95. Sarjaa valmisti Mattel. Nimensä mukaisesti sarjaan kuuluu elokuvan hahmoja vauvoina ja näille kuuluvia erilaisia leikkisettejä. Erikoista sinänsä, että melkein puolet sarjaan kuuluvista hahmoista on Leijonakuningas-elokuvan taustalla olevia eläimiä eli ei siis päähenkilöitä.
Päähenkilöistä sarjassa on Simba (kaksi erilaista), Nala ja Timon&Pumba (yhteinen setti). Sivuhenkilöistä/taustahengailijoista sarjaan kuuluu norsu-, seepra- ja gepardivauvat. Lisäksi sarjaan kuuluu yksi isompi leikkisetti, jossa on keinuna toimivat aikuiset kirahvi ja gorilla, setin mukana tulee tietääkseni taas Simba ja Nala.
Pienenä meillä oli vain yksi osa tätä sarjaa eli Timon&Pumba ja niille kuuluva lehtikeinu. Luulen, että setti oli jommankumman pikkusiskoni, mutta voi olla että olen vähän niinkuin varastanut sen. Eli siis säilönyt sitä nostalgiariemuissani.
Sitäpaitsi meidän setin alkuperäinen Pumba on hävinnyt jonnekin. Uusi Pumba löytyi eilen kirppikseltä ja siitä inspiroiduin kirjoittamaan näistä. En ees hirveesti tykkää Timonista ja Pumbasta itse leffassa, mut onhan nää nyt söpöjä.
Jotenkin tuo keinun mintunvihreä väri puhuttelee mua hyvin paljon *_*
En ole varma kuinka harvinaisia tän sarjan hahmot ja osat on, mutta oon ostanut tyyliin kaikki mitkä oon nähnyt eli aika vähän. Kerran näin jollain FB-kirppiksellä Simban tai Nalan, mutta muut mulle vastaantulleet oon ostanut.