Pages

Näytetään tekstit, joissa on tunniste purnaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste purnaus. Näytä kaikki tekstit

5.10.2013

se on käsiesi liikkeissä

Heinäkuun jälkeen olen tosiaan neulonut, rukki on saanut olla aivan rauhassa. Tai sai olla, sillä viime viikonloppuna oli Tampereella kehruumiitti, jonne läksin toki rukkeineni.

Matkalla kehruutapaamiseen...
Mukana oli myös kaikenlaisia herkkuja ja houkutuksia. Ja vähän syötävääkin. ;)

Untitled
Ja kyllähän se kehruumojo sitten iski. Lauantaina sain aikaiseksi melkein* viisikymmentä grammaa erittäin ohutta säiettä Keesi Industriesin aivan ihanasta merinosilkistä. Sunnuntaina polkaisin tapaamisessa ainakin saman verran, ja vielä kotona sen verran, että sain toisenkin säikeen valmiiksi, ja sittenpä kertasinkin tätä ainakin pari iltaa... Nyt lanka odottaa rullalla, että jaksaisin pyöräyttää sen vyyhdille ja laskea metrit.

*Olisin saanut itse asiassa varmaan koko ensimmäisen säikeen, mutta Katariina tykkää jostain syystä katkoa nyörejä. Lauantain aikana se katkoi hamppunyörin kaksi kertaa, eikä mukana tietenkään ollut vaihtoehtoista matskua. Vietin puolitoista tuntia kaupungilla etsien paistinarua, mutta ilmeisesti sitä ei sitten ole tosiaan muualla kuin rautakaupoissa, mikä on erittäin outoa.

19.9.2010

paha vaatturi syyllisistä pienin erin tekee berberin

On tapahtunut vääryys ja rikos, ja se tapahtuu edelleen. Joku peeveli varastaa minulta aikaa! Ihan hupsis vaan menevät viikolla tunnit ja päivät ja viikonloppuna häviäminen on melkein yhtä nopeaa.

Minä otan aikaa takaisin silloin, kun pystyn: junassa heiluttelen puikkoja etten nukahtaisi, tauoilla kaivan neuleen esille, samoin pelkkää teoriaa sisältävillä tunneilla, jotka alkavat jo hurjasti vähentyä nekin. Kotona sitä ehtii juuri ja juuri pari kerrosta sukkaa neuloa kun huomaa, että nyt pitäisi mennä nukkumaan.

Mutta olen minä ajastani jotain saanutkin: koulussa on kivaa, se tuntuu minun alaltani, ainakin toistaiseksi sinne on kiva mennä. Aamuherätykset tosin ovat alkaneet jo tuntua; melkein joka arkiaamu kello herättää viideltä, 1-2 päivänä kuudelta.

Nyt sain viimein aikaiseksi viimeistellä pahviset sukkablokkerini (tai oikeammin kuvausjalkani) ja kuvata valmistuneita. Saanko siis esitellä: läjä sukkia, jotka sain valmiiksi akselilla kesä-syksy.

missmatched
Malli: perussukat varpaista alkaen
Lanka ja menekki: Gjestal Sisu, 54 g
Puikot: 2,5 tai 2,75, en muista enää
Muuta: aloitettu näköjään jo toukokuussa ja saatu valmiiksikin ennen pahimpia helteitä, mutta odottelivat pari kuukautta lankojen päättelyä. :D

heathssocks
Malli: Heath's Socks (Rav it)
Lanka ja menekki: Zitron Trekking Hand Art (Atlantik), 57 g
Puikot: 2,25 mm


ennustajasukat
Malli: perussukka varpaista ylöspäin pitkällä varrella
Lanka ja menekki: Yarngrimoire Yarns Sock (Ennustaja), 80 g
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Yritin käyttää kaiken langan, pieni jämäkerä kyllä jäi.


merimaailmasukat
Malli: perussukka varpaista ylöspäin
Lanka ja menekki: Tausendschön sockenwolle (Wasserwelten), 78 g
Puikot: 2,5 mm
Muuta: läikittyi kivasti! <3


bluebirdsocks
Malli: perussukka varpaista ylöspäin
Lanka ja menekki: Yarngrimoire Yarns Sock (Blue Bird), 71 g
Puikot: 2,25 mm
Muuta: Otin nämä sukat loppusuoralla koulumatkaneuleeksi, mutta eivät ne oikein tykänneet valmistua junassa.


Nyt on vihdoin tarpeeksi ohuita villasukkia syksyisiin koulupäiviin. :) Junamatkoilla onkin kätevämpi neuloa jotain, missä ei tarvitse pahemmin kerroksia laskeskella. Kuten huiveja:


boneyard

"Noiduttuun luutarhaan
mä vein kissan parhaan
tänä yönä se tulee takaisin"*


Malli: Boneyard (Ravel it)
Lanka ja menekki: Handu Handdyed kashmirsukkalanka, 104 g
Puikot: 4,5 mm
Muuta: Hienosti sain koko ihkunpehmoisen langan käytettyä. :) Päättelin huivin kolmen silmukan nirkkopäättelyllä, koska en tykkää suorista reunoista. Juuri ja juuri muuten riitti pingottamiseen n. 200 uutta, isopäistä nuppineulaani.

*Tätä neuloessa alkoi yhtäkkiä soida päässä Ramonesin Pet Sematary, ja vuorotellen sen kanssa suomenkielinen versio.

13.10.2008

sukkia ja narinaa

Neulesaralla on ollut hiukan hiljaisempaa viime aikoina. Sain toisen eriparikasarisukan valmiiksi, mutten ole aloittanut vielä toista. Fifeihin en ole koskenutkaan. Pää pursuaa ideoita, mutta tuntuu, että kaikki vain jumittaa. Kaiken lisäksi viime viikolla Vuorelmalta tilaamani pyöröt eivät tulleet vielä tänäänkään! Tosin ihan hyvä, etten vielä pääsekään aloittamaan takkia, sillä nyt pitäisi ahkerasti tikutella sukkia kuun loppuun asti. ;)


Aloitin kuitenkin loppuviikosta miehen kaverin tilaamia sukkia, joihin olin ostanut langatkin jo aikaa sitten, ja eilen iltapäivällä ennen sukuloimaan lähtöä paistoi aurinko niin mukavasti, että sain napattua alusta kuvan. Eilen illalla sain jo varren ja kantapään valmiiksi sunnuntain tositv-putkea seuratessani, mutta tänään en jaksanut sitä narinaa, mitä Maija aiheuttaa metallipuikkojen kanssa, ja aloitin uudet vauvansukat eebenpuisilla. Niitä piti itse asiassa tikutella viikonloppuna ison sukan lomassa, mutta lauantaina oli ystäväni tuparit ja sunnuntaina kävimme mummullani.

Näen tätiäni torstaina, ja siihen mennessä pyrin saamaan parin per ilta noita pikkusukkia valmiiksi, tai ainakin kaksi paria. Ensimmäinen sukka on jo kantalapussa, joten hyvältä näyttää. :)