Aamu puutarhassa

 

Tiedän nyt mitä isä tarkoitti puhuessaan kesäaamujen ihanuudesta! Ei saa nukkua ohi aamujen ja ohi elämän. Vaikka en vieläkään kykene heräämään viideltä tai neljältä, en edes kunnolla seitsemältä, nautin silti arkisin eniten kartanon aamuista ja hiljaisuudesta. Siitä hetkestä, juuri ennen kuin joku remppamies pamahtaa sisälle ja alkaa takoa vessanpyttyjä lekalla irti tai mitä hemmettiä milloinkin tapahtuu. (Mietin, että pelästyvätköhän kummitukset koskaan? Juuri kun johtava kummitus herra Nottbeck on asettunut lepotuoliin jonkun geologiaa käsittelevän ranskalaisen teoksen kanssa, joku järkyttävä tyyppi takoo tunnelman pirstoiksi 130 vuoden päässä. Yhtä aikaa siellä ja tässä.) Minä nautin siitä hetkestä kun olemme vain me, minä ja Nottbeckien aavistuksenomaiset henget. Tänä kesänä on satanut paljon, enkä ole saanut itseäni liikkeelle edes picnicin vertaa, edes tuohon viiden metrin päähän puutarhaan! Yhden kerran päätin sateisen yön jälkeen lähteä nuuskimaan aamuilmaa, kun puutarha kimalsi auringossa, ja tältä sinä aamuna näytti. Otin vauhtia sisältä ja nautin maljakossa olevista kukista ja kasvien varjoista ennen ulos lähtöä. Tätä pitäisi tehdä enemmän, mutta miksi elämä on niin tahmeaa, että sitä vain juuttuu paikoilleen, eikä pääse repäisemään itseään liikkeelle edes vähän vähää?

Arboretumissa kukkii vielä!

 

Mun listalla on koko kesän ollu käynti Hatanpään kartanon arboretumissa. Eilen vasta sain aikaseks lähteä sinne ja oikein yllätyin miten kauniita ruusuja (joka ei edes ole mikään mun lempikukka) siellä kukki yhä täyttä päätä. Samalla kiertelin muutakin arboretumin aluetta ja totesin, että onhan se ihana paikka - jälleen kerran!

Pieneksi vinkiksi niille, jotka haluaa heti singahtaa ruusuja ihailemaan (niitä oli siis paljon, en kuvannut kuin muutamaa!) niin tällä hetkellä kaikkein järkevintä on ottaa google maps kätösiinsä ja kävellä kartanon puistoon. Sinne on Hämeensillalta alle 3km. Sanotaan vaikka niin, että Ratinasta eteenpäin kulkien rantoja pitkin ei voi eksyä. Minä menin bussilla ja hyppäsin jo ajoissa pois, mutta paluumatka bussilla aiheutti suunnattoman määrän ärtymystä. Jalankulkijan on pakko kävellä välillä autojen seassa kapealla kaistalla päästäkseen edes pysäkille. Bussin odotteluun meni vartti (siis mikään bussi ei kulkenut tuona aikana, vaikka pysäkki on kahdeksan bussin reitillä ja niitä pitäisi suhata alvariinsa.) Arviolta 1,5 km matkaan bussilla kului puoli tuntia! Syynä on Hatanpään liikennehelvetti, kun katu on revitty auki ratikkatyömaata varten. Se tulee siis olemaan liikennehelvetti varmasti vielä ensi kesänkin. Omalla autolla tai taksilla ei myöskään kannata sinne tunkea hermojaan repimään. Kartanon puistossa odottaa penkkejä ja ainakin kesäajan siellä on pieni kahvila puutarhan nurkassa auki.

Rauhallista viikonlopun viettoa

 

Tänä viikonloppuna on näköjään Halloween, mutta meillä on rauhallista. Ei olla lähdetty mihinkään (aika ponnistus se olisikin miehen selän takia), vaan olen puuhastellut kotona. Leikkasin jopa meidän vanhimmasta omenapuusta vesioksia jonkun verran, siinä toivossa, ettei se keväällä sitten innostu kasvattamaan niiden tilalle muutamaa uutta, kuten yleensä. Jos leikkaa keväällä, saa olla varma, että kesällä tynkien vieressä kasvaa monta uutta. Joskus vähän ärsyttää, että edelliset asukkaat ei ole juuri omenapuita leikkoneet, vaan ne on saaneet kasvaa niin pitkiksi kuin on halunneet. Itekin tajusin asian vasta kun oltiin asuttu tässä jo monta vuotta. Jos silloin olis omenapuusta muodostanut sateenvarjon muotoisen, kaikki olis nyt helpompaa. Vähän kateellisena ihailen joskus ohimennen niiden puita, joiden pihoissa on mataliksi leikattuja ja selkeitä omppupuita. 

Tänään leikon ehkä vadelmia, sillä ne on niin rasittavia keväällä, kun ne kasvaa tohottaa ihan hulluna ja muutenkin olisi kiire. Niiden sekasotkuinen kasvusto on aika takku, johon pitää käydä käsiksi, jos aikoo esim taistella kärhunköynnöstä vastaan, joka meidän vadelmissa on nyt taas innostunut rehottamaan. En ole nimittäin ehkä kolmeen vuoteen jaksanut vadelmia kunnolla leikata. Nyt ajattelin, että jospa jaksan tänään leikata vähän, niin ensi keväänä on sitten helpompi jatkaa siitä. Leikkaamattoman sotkuisen vadelmapöheikön takia vedelmien kerääminenkin jäi viime kesänä minimiin.

Ammeessa köllöttelevät kasvit on yläkerran kasveja, poislukien palmuvehka, jota en kastele usein. Vasemmanpuoleinen on Kanarian traakkipuu, jonka olen kasvattanut siemenestä. Kesällä se nautti olostaan parvekkeella ja nyt se on talven parvekkeen ikkunalla, jossa se saa vähän valoa. Traakkipuut on mun lemppareita kaikista maapallon puista! Ne voi elää monta sataa vuotta ja on aika hupsun näköisiä aikuisena. Tämä mun puu on vasta vauva; täyttää neljä vuotta helmikuussa. Toinen vasemmalta on Kolibrikukka, joka sekin on siemenestä kasvatettu. Se on jämähtänyt tähän kokoon, mutta tajusin juuri, etten ole muistanut lannoittaa sitä oikeastaan ollenkaan koko kesänä ja sitä se kaipaisi. 

Sitten on kaksi Saintpauliaa. Oikeanpuoleinen on vanhempi ja vieressä oleva on sen poikanen, tai sisarus, miten sen ottaakin. He elävät makuuhuoneessa ikkunan lähellä, mutta eivät saa suoraa valoa koskaan, sillä he ovat varjon kasveja; luonnossa aluskasvillisuutta. Eräänä kesänä laitoin hänet (sen vanhemman) parvekkeelle ja yhdessä päivässä sen lehdet oli palaneet. Nykyään tarkistan netistä aika tarkasti missä kasvi haluaa kasvaa, ettei tule kömmähdyksiä. Yleinen harhaluulo muuten on se, että kasvi saa valoa vain silloin, kun aurinko paistaa siihen suoraa. Mutta hajavalokin on valoa ja se tarkoittaa ikkunan lähellä olemista, mutta ei suoraa paistetta. Ja Saintpauliaa pitäisi käännellä, jotta se saa valoa joka puolelle, koska muuten se kasvaa pitkärunkoiseksi käärmeeksi, kuten tuo äitikasvi on tehnyt.

Talvi on tulossa

Pakkasöitä! Ja mä kun luulin, että tässä on vielä rutkasti aikaa ennen talven tuloa. Tai voi ollakin, mutta kyllä se vähän epävarmalta näyttää. Meillä on puutarhassa kaikki vielä ihan levällään, eikä mies pysty tekemään mitään, joten nyt mennään sillä mitä mä jaksan. Suihkulähteen laitoin tänään talvikuntoon, mutta vielä on kaikenlaisten ruukkujen ja kippojen kerääminen kasvihuoneeseen, puutarhakalusteiden laitto suojaan, kasvien verkottaminen, marjapensaiden, omenapuiden ja vadelmien pieni leikkominen sekä muutamien tarhojen osittainen perkaus. Puita pitäisi mättää kellariin mielellään pari kuutioo ja parvekkeella riippumaton irrotus telineestä (joka vaatii voimaa) ja roudaus telineen kanssa sisälle. No jaa, en ota stressiä aiheesta. Se mikä jää lumen alle, jää lumen alle.

Sisälläkin kaikki on levällään. Konttori, ruokailuhuone, keittiö, kesäkengät on pitkin kuistia ja talvivaatteet pitäis kaivaa esiin. Silti selaan täällä jo joulureseptejä (!) ja teen suunnitelmia. Sain listalle 7-8 erilaista laatikkoa, viisi salaattia, viisi makeaa herkkua ja seitsemän kalaa, plus kinkun tietenkin. Tuleeko presidentti meille syömään vai…?! No miksei. Taidankin pirauttaa serkkupojalle heti, että muistaa jättää herra T:n ja herra P:n pois, mutta herra Z voi tulla jos haluaa. No oikeasti en toki aio tehdä tuota kaikkea, mutta laatikoita olis aie tehdä pakastimeen jo nyt mahdollisimman pian.

Ai niin, mökilläkin on kaikki levällään. Esim johto järvessä, pumppu ulkona, halot pihassa kekona, rungon kappaleet peräkärryssä taivasalla, vene rannassa… ja vaikka mitä. Kukaan ei mieti mitään typerää haravointia, vaan tärkeysjärjestystä ennen kaikkea! On selvää, etten jaksa kaikkea, mutta pienissä erissä voin tehdä suurimman osan.

 

Koville ottaa

 

Koville ottaa niin henkisesti kuin fyysisestikin tämä kaikki sytoruljanssi. Nyt sytosta on 10 päivää, eikä kaikki makumaailmassa ole aivan paikoillaan vieläkään. Suolisto ja vatsa on kovilla. Hermoille ottaa, kun ei vieläkään oikein tiedä mikä maistuu ja mikä ei ja ruokaa joutuu heittämään kompostiin. Kaksi kertaa pitäis kuitenkin vielä jaksaa. Mietin vain sitä, että jääkö suolistoon tai mieleen jotain ongelmia tästä kaikesta. Mullahan oli jo sillon entisessä työpaikassa vatsaongelmia ainakin viimeisen vuoden tai kaksi, jotka johtuivat lähinnä henkisistä syistä. En millään haluaisi jämähtää takaisin siihen tilaan, että kaikki kotoa lähteminen pelottaa, kun vatsa on sekaisin aina aivan yllättäen. Siinä tilassa on vähän vaikea töihinkään palata.

Kuljeskelin eilen illalla puutarhassa poimimassa vähän marjoja kulhoon. Ensimmäistä kertaa karhuvatukka tekee isosti marjoja! Ne on mun lemppareita, vaikka mietoja maultaan ovatkin. Vadelmapensaat on sekaisin ja kaatuneet ja ne olisi pitänyt raivata jo keväällä. No, ehkä ensi keväänä. Mustaherukkaa olen vähentänyt ja punaherukkaakin on aika rajallisesti. Karviaista on yksi puska ja tykkään syödä marjoja jo raakana. Näitten lisäksi meillä on tyrniä, tosin vasta pensaan poikasia, joista on odotettavissa tuskin kourallistakaan marjoja. Ja sitten on kirsikkaa, joista linnut ehtii yleensä syödä lähes kaiken ennen mua. Tänä vuonna voimavarat ei ole riittäneet minkäänlaiseen sadonkorjuuseen. Mutta aion olla armollinen itselleni ja ajattelen, että ensi vuonna sitten!

Villi puutarha

 

Selitin juuri ystävälle, miten mun unelmapuutarha on jonkun 1700-luvun talon puolivilli puutarha. Sitten katsoin hetken omaa puutarhaani ja aloin nauraa; mutta senhän minä olenkin jo saanut! Tämä on todella aika rempseä piha nykyisellään. Ja se johtuu yksinomaan siitä, etten leikkausten ja sytojen takia ole jaksanut tehdä paljon mitään. Onneksi en tykkää liian sliipatusta tyylistä puutarhassa ja pystyn katsomaan hyväksyvästi hujanhajan-kasvustoja juuri nyt. Kun nokkonen ja siankärsämö pitää pirskeitä keskellä kukkatarhaa! Onpa heidätkin muistettu kutsua edes kerran muiden kemuihin.

Tällä viikolla kai kuumuus vaihtuu hiukan viileämpään ja alkaa sataa. Siitäkin on kirjoitettu taas puolesta ja vastaan, että saako kuumuudesta valittaa vai ei. No minusta saa valittaa jos on tukalaa ja ihmisistä osa kokee kylmyyden tukalana, osa kuumuuden. Minä kuulun jälkimmäisiin. Menisin mieluummin vaikka Siperiaan, jossa on -60 astetta pakkasta, kuin aurinkorannalle, jossa on +40. Olen selvästi koleuteen siedättynyt pohjolan asukki. Enkä tiedä miten käy, jos kuumuudesta tulee normi täällä pohjan perukoilla. Kuumuutta vastaan voi taistella vain koneellisesti, kylmyyteen riittää paljon vaatteita ja reipas tahti. Ja meidän 50-luvun talo se kuumenee hetkessä ihan sietämättömiin lukemiin. En tiedä mitä se kertoo talon rakenteista, etenkin kun lapsuudenkoti on melko mukavan viileä helteelläkin. Jos saisin itse valita, kesällä ei olisi koskaan yli +25 asteen lämpöä. Sen vielä jotenkin sietää. Ja talvella olisi paljon yli -25 asteen pakkasia. Sepä olisi raikasta!

Kesäkeittiö ja taimistokäynti

 

Vihdoin on kesän tuntuista säätä, vaikkakaan yhtään en kaipaisi enempää asteita mittariin! Meillä on pihassa kivipöytä, (joka taitaa olla joku dyykattu vanha tv2:n pöytä) ja jonka päällä on grilli ja parila. Viime kesänä hoksattiin, että pyttipannua voi tehdä ihan itse ja juuri niistä aineksista ku haluaa! Ja voi hemskatti miten hyvää se oma pyttäri onkaan! Me silputtiin siihen sipulia, valkosipulia, paprikaa, herkkukurkkua, pakasteperunaa, pyöryköitä, kinkkusuikaleita, makkaraa ja extrana tällä kertaa vielä kourallinen metukkamurua. Senhän voi tietysti tehdä hyvinkin terveelliseksi, mutta se nyt ei varsinaisesti ohjaile meidän ruoanlaittoa ainakaan useimmiten. Mitään mausteita me ei siihen laitettu, ei edes suolaa, koska sitähän siinä jo on ainestenkin takia.

Sen lisäksi käytiin parissa taimistossakin, vaikka tämä taitaa olla toinen perättäinen kesä kun taimet jää ihan vähiin. Viime kesänä puutarhanhoitoa häiritsi tulehtunut käden jänne ja nyt rahatilanne sekä syöpähoidot. Ostin kuitenkin herkän vaaleanpunaisen neilikan, hienon kaksivärisen pelargonian sekä tuoksupelargonian, joka on ihana! Vähän kuin bergamottia pöydällä! Sitä paitsi myyjä sanoi, että kärpäset ja hyttyset kaihtaa sitä sen tuoksun takia. Jess! En ole varsinaisesti kesäkukkaihmisiä, joten niiden kanssa olen minimalisti. Se kesäkukkahomma on vähä ku ottais kesäkissan tai jonku toy boyn kesäksi - ei ole mun heiniä. Sen sijaan rakastan täyttää portaat ja kasvihuoneen (ja nyt pöydän) yrteillä! Niinpä siinä nyt kasvaa curry-yrtti, oliiviyrtti, lakritsiyrtti, yrttiselleri ja kuolemattomienyrtti. Kasvihuoneessa on näiden lisäksi just nyt vain viinirypäle, kurkku ja kurpitsa.

Yleensä meillä ei ole pihassa istuinryhmiäkään, mutta nyt innostuttiin kaivaan varastosta tämä pöytäryhmä esiin. Siinä on tosi kiva tehdä ruokaa ja syödä, koska se on ihan ton grillin vieressä. Muuten mun puutarhanhoito on tältä kesältä jo vähä retuperällä. Vuohenputket kasvaa hulluna, mutta mä oon nyppiny niitä vasta ihan vähän. Aluks ajattelin, että tällä viikolla käyn läpi aina yhden tarhan per päivä, mutta sittenpä kävinkin lähinnä sairaalassa. Mutta en mä ole niitä ihmisiä, joiden mielestä koko elämä meni pilalle, jos puutarha notkahtaa yhtenä kesänä, joten hällä väliä. Oikeestaan mua naurattaa ihan sikana sellanen elämänasenne, että jos esim kesälomalla on joku vääränlainen sadepäivä, niin heti meni ’koko loma pilalle’, taikka rempassa vääränlainen suihku, niin ’koko talo on pilalla’, taikka häissä vääränlainen servietti, niin menee ’koko avioliitto pilalle’… voi jumatsukka, ei oo todellista! Nyt rivakka potku perseelle ja kunnon ote niskasta sellasille piipittäjille. Ei elämä oo mitään saatanan surkuttelukilpailua!

Onneksi on puutarha!

 

Innostun lähes joka syksy tilaamaan erikoisia tulppaaneja ja sitten on kauhea työ tunkea niitä pitkin tarhoja. Vaan keväällä kaikki palkitaan ja nytkin oikein piristyin, kun tulppaanit toukokuussa alkoi riehua tarhoissa! Sitten kun vuohenputket riehui vielä enemmän, enkä voinut tehdä mitään, kun en saanut kumarrella, enkä kyykistellä, niin ärryin hiukan. Mutta koska tänään on jo neljä viikkoa leikkauksesta ja koen jo voivani pikkuisen kumarrella, niin olen jo nyhdellyt noita tuhannen vuohenpirulaisia vähän pois muiden ihanien kasvien tieltä. Löytyi mansikantaimikin yhdestä tarhasta!

Puutarha ja luonto on käsittämättömän ihania asioita! Etenkin tykkään vähän villistä ja vähän boheemista, mutta kuitenkin järjellä hoidetusta puutarhasta. Eniten menee hermot siitä, jos kasvit vaan rehottaa, niin että kulkupolkuja pitää jättää käyttämättä, kun ei enää mahdu levähtäneen kasvin vierestä menemään. Kyllähän se on niin, että kasvi väistää ja ihminen kulkee, jos puutarhasta on kyse. Muuten en ole niin turhantarkka vaikka nokkosten tai voikukkien suhteen. 

Iloitsen pikkuriikkisen tammenalun venähtämisestä jo metriseksi pikku puuksi ja magnolian ensimmäisistä kukannupuista ikinä! Teen puutarhakierroksen kesäisin yleensä joka aamu, päivällä ja vielä illallakin. Höyhenpensas saa suun hymyyn ja vanha rautatieomenapuu on rakas! En yhtään epäile, etteikö äiti ja isä hengaile minun lapsuudenkodin puutarhassa ihan joka kesä edelleen henkiolentoina. Se oli heidän rakas luomuksensa, josta me jälkipolvet nautimme edelleen. Kaikki ne kunniakirjat ja palkinnot on edelleen tallessa ja muistoissa myös jokakesäiset bussilastilliset ihmisiä. Niitä turisteja oli hauska vakoilla lapsena, arvaatte varmaan! Minähän olin milloin intiaani, milloin Tarzan ja milloin salapoliisi…

Sadonkorjuuta

 

Äsh, kesä on taas siinä pisteessä, että on kiire saada sato talteen! Ja minä se vaan huiskin pitkin taidetapahtumia! No, lohduttaudun sillä, että viime kesänä satoa sai talteen hyvin vähän normaaliin verrattuna (apukäsien avittamana), kun itse makasin toipilaana sängyssä ja nyt se määrä ylittyy kyllä. Mustaherukoita olen hiukan poiminut ja punaherukoita jo pensaallisen. Vadelmia ja karviaisia ollaan syöty pensaasta. Lipstikkaa pitää kuivata vielä ja omenia siivutan parhaillaan liukuhihnamaisesti kuivuriin. Ite kuivattu oman puun omenalastu on parempaa kuin mikään kaupan vastaava! Mustikoita ja karhunvatukoita ei tänä vuonna tullutkaan. Tyrni ei edelleenkään tee marjoja ja epäilen, että sen kaverina on ’samaa sukupuolta’ oleva pensas. Pitäis siis ostaa vielä kaksi, jotta tulee varmasti ’tyttö’ ja ’poika’, koska mulla ei ole mitään hajua kumpaa nämä kaksi jo ennestään olevaa on.

Kasvihuoneen kurkut ja kurpitsat kuolla kupsahti. Maissista tuli naurettavan pieni, enkä tiedä voiko sen operoida ruoaksi. Mansikoita on tullut kai neljä. Tomaatteja tulee muutamia ja ne onkin hyviä! Chilejä tulee hulluna, mutta paprikaa vain kaksi. Herneitä tuli ehkä puoli litraa ja ne syötiin jo. Retiisit epäonnistui, eli kasvoi pelkkää vartta. Päärynää tulee kuusi kappaletta, mutta ei olla vielä maistettu. Niistä olen erityisen innoissani! Viinirypäle ei tehnyt lainkaan satoa. Yrtit teki ja söin niitä melkein päivittäin suoraa ruukusta. Jotain saan kuivatukseenkin. Raparperia annettiin jälkikasvulle ja sitten kesä hujahti niin, että eipä ole itselle poimittu mitään. No, pakastimessa on vielä vanhojakin raparperimössöjä kyllä piirakoita varten. Käden takia en ole ollu yhtään innokas leipomaan tai väsäämään mitään ruokia yli puoleen vuoteen muutenkaan. Että tämmönen sato meillä tänä vuonna.

Ehkä jollain lailla pitäis miettiä ensi kesän kasvatuksia vähän tarkemmin, että mitä kannattaa kasvattaa ja mihin panostaa enemmän. Ainakin tomaattia haluaisin enemmän ja kurkkuja myös! Marjapensaita voisin vähentää, sillä kolme mustaa ja kolme punaista herukkaa tuntuu varsin työläältä nykyään. Ai niin, onhan meillä suklaakirsikkakin, mutta yleensä sen valtaa kirvat ja muurahaiset ja sitten ennen valmista satoa linnut syö sen onnettomat marjat kokonaan. En tiedä pitäiskö sekin harsottaa. Mä tykkään käyttää valoverhoja pensasharsoina, koska niihin virallisiin rastasverkkoihin tarttuu kohtalokkaasti pienet siilit ja oravat ja linnut ja sitten on surua enemmän kuin iloa. Mitenkäs sitä teillä se sadonkorjuu sujuu?

Pääsen sisustaan kasvihuonetta!

No niin! Mies punnersi kasvihuoneen valmiiksi sillä välin, kun olin ite liehumassa ympäriinsä lakeuksilla. Nyt on aika kartoittaa kalusteet (enpä muistanutkaan, että vajassa on kasvihuoneeseen sopiva vanha hieno hyllykkökin!) ja miettiä kasvit ja kaikki muut esineet. Ja muuttaa ne taloon. Sinne tulee penkki, hyllykkö, mahdollisesti tikkaat ja pari pientä pöytää. Kaikki, joilla on puutarha, tietää varmaan, että kaikenlaista puutarhasälää tursuu ovista ja ikkunoista! Erilaisia kastelukannuja, sankoja, ruukkuja, yms yms., ja niillä sitten varmaan saan tän kasvihuoneen täytettyä ääriään myöten täyteen. Ehkä pari kasviakin mahtuu sekaan…

Mies sai vielä tosi kivan idean, että tonne vois vetää jonkun ledinauhavalon, joka olis talvellakin kaunis. Waude, aika magee puuhastella tämmösen piristävän asian kimpussa just nyt!

 

Kekriki painaa päälle

 

Viikonloppuja vaan kaikille! Eilen vielä kiemurtelin yllättävän pitkään venyneissä syto-oireissa, eli just kun luulin, että oireet on ohi, niin jostain takavasemmalta pamahti päälle vielä suun limakalvojen ihan uudet oireet. Paukuttelinkin täälä jo henkseleitä, että minäpä pääsin sytot läpi ilman niitä, mutta olis pitäny varmaan olla ihan hiljaa. (Sitä mä harvoin osaan.) Ne nyt sitten päätti alkaa sytojen kohdassa 4/6. Ensin suu tuntui päivän pari jotenkin likaiselta, niin ku kitalaki olis pukenu samettiviitan ylle. Sitte kitalaki alkoi tuntua ajoittain ryppyiseltä ja suun PH tuntui muuttuneen. Sitä onkin tosi vaikee kuvailla, mutta jos kuvittelee, että on syöny paljo jotain hirveen hapanta ja jättäny sit hampaat pesemättä. Tosi häiritsevä tunne ja vähän semmonen paha maku. Hampaat kärsii ihan oikeesti sellasesta ja näinkin jo itteni keväällä tekareita ostamassa. Katoin kuitenkin piruuttani gookkelista, että voiko tälle tehä jotain ja syöpäsivuilta löytyikin toimiva vinkki, että purskuttele soodavedellä. Se oli jännä tunne, kun samalla sekunnilla soodavettä hörpätessä olo normalisoitui! (Vesilasilliseen about pikkulusikallinen soodaa.)

Eilen kävin pitkästä aikaa puutarhassa, kun kahlasin kompostille. Pihassa on noin 20cm yllättäen taivaalta läsähtänyttä lunta, joka on nyt painavampaa kuin lyijy. Ensiksi tein huomion, että toissakesänä ostamani päärynäpuu, olikin päättänyt ryhtyä talviunille vaakatasossa. Aikaisemmin samassa paikassa asunut omenapuukin päätti kerran heittäytyä maahan makailemaan. Jotain väsyttävää siinä paikassa täytyy olla.

Huomasin myös, että puutarhaamme on muuttanut eläintarha. Peurat ja rusakot ainakin etupäässä. Vaikka tonttiamme kiertää puolentoistametrin korkuinen verkkoaita! No, ei ihan joka puolelta, mutta ne tulevat tietysti sen aidan puolelta tänne. Väsyttäähän semmonen hyppiminen, niin että ihan hyvä, että olen istuttanut niille buffetpöydän; mustikkapensaita, marjakuusia, karhunvatukkaa, sirotuomipihlajaa! Niitä on mukava taas koko talven järsiä, makailla ja pireskellä. (Alan ymmärtää miksi Korkeasaari niin kiinnostaa ihmisiä; kivahan niitä luonnon velikultia on seurailla.) Mekin voidaan ikkunasta tirkistellä, että sielä se Bemjamin-peura taas röyhtäilee silmät ristissä, maha täynnä gourmetruokaa. Saa taas ens kesänä hankkia uusia kivoja syötäviä talven maistelumenyytä silmällä pitäen. Mistähän kaikesta ne vielä tykkäis?

Aamumurot tyrskähti suusta pitkin pöytiä, kun pohojosen paikallisuutisissa toimittaja kysyy lappilaiselta kokilta, että eikö se ole kulttuurista omimista, jos saamelaista ruokaa laitellaan. Mielikuva siitä, mitä me täälä tämän säännön mukaan sitte syötäis, on aika vinkeitä. Perunaa ei tietenkää, naurista ehkä? Riippuu ny tietysti siitä kuinka pitkälle ajassa taaksepäin pitää nillittää. Että mahollisesti syötäis oravaa ja hirvee ja karhua, kalaa, linnunmunia ja poimittais marjoja ja sieniä. Joo, ihan jees. Olis sitten varmaan karhunkasvattamoja ja hirvitiloja, jotta saatais laumamme syötettyä. Taikka sitte on tietysti seki vaihtoehto, niinku rehupiiklesin laulussa tokastaan provinssiporukasta, jotta ”kyl olis konekiväärillä töitä…” että vähennetäänkö ruoasta vai syöjistä? Hyvää kekriä muruset!