Kolumni | Tommi NieminenOn syytä kysyä, kuinka tyhjällä ajattelulla Suomen politiikassa voi päästä valtaanJotkut kansanedustajat esittävät poliittisista syistä tyhmempiä kuin todellisuudessa ovatkaan.
Adhd-lääke|Susijengin Grandison kärysi turhaan dopingista, taustalla adhd-lääkeKoripalloilija Jacob Grandison kärähti EM-kisoissa dopingtestissä. Turhaan, sillä kyse oli adhd-lääkkeestä. Seurasi salailua ja raju riita. HS selvitti, ketkä mokasivat.
Pilvi Hyväri eli kaksoiselämää, kunnes se kävi mahdottomaksiPilvi Hyväri kasvoi vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, jossa moni häntä kiinnostanut asia oli syntiä. Lopulta hän alkoi uskoa, että väärä oli hän itse.
Suomen mustikoille löytyi uusi poimijajoukkoToimittaja seurasi, kun poimijat palasivat alkuyöstä marjaleiriin ja alkoi kuhina. Ostaja kaivoi setelit Minigrip-pussista.
Toimittaja halusi löytää pyhän mutta päätyi punkkien, paarmojen ja puskien keskelleJonna Hovi-Horkan lähti pyhiinvaellukselle, mutta reitti piti rämpiä ypöyksin. 140 kilometrin kävelyllä hän henkistymisen sijaan ruumiillistui.
Irakilaisisä löysi Helsingin yöstä ongelmia, joita ei ole syytä aliarvioidaVantaalainen toimittaja ja teini-ikäisten lasten isä Sarkawt Rstem kulki kolmen vuoden ajan pääkaupunkiseudun yössä ymmärtääkseen, miksi osa maahanmuuttajapojista on ongelmissa.
Kolme tunnettua ihmistä puhuu nyt suoraan painostaanSaara Särmä lopetti laihduttamisen. A. W. Yrjänän paino hiipi joka puolelle. Riina Tanskanen halusi olla laiha, vaikka oli jo. Nyt he puhuvat.
Kolumni | Satu VasantolaKoulushoppailijat hoi, pakenette turhaanSuomessa luullaan, että vieraskieliset lapset menestyisivät automaattisesti koulussa heikommin kuin muut. Se ei ole totta.
Mari Karppinen jäi, vaikka Amerikka muuttuiMTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen rakensi Yhdysvaltoihin kodin ja perheen. Nyt hän ei tunne oloaan kaikkialla turvalliseksi, mutta rakastaa maata yhä.
Sarjapuukottaja|Oulussa on haettu jo yli vuosi tätä miestä, jota kukaan ei tunnu tuntevanViisi puukotusta, epäillyllä erikoinen tuntomerkki. Miksi kukaan ei kerro poliisille hänen nimeään?
Ääriliikkeet|Juha-Matti Kinnunen liittyi Soldiers of Odiniin mutta pettyi, kun totuus paljastuiJuha-Matti Kinnunen liittyi Soldiers of Odinin katupartioon mutta pettyi, kun totuus paljastui. Nyt häntä kaduttaa.
He ottivat vastaan miljoonien lahjat ja vetosivat hölmöyteensäKaksi miestä keksi, miten tylsillä pesuaineilla voi tehdä hyvää bisnestä. Vuosia myöhemmin heidän jäljiltään paljastui yksi Suomen laajimmista lahjusvyyhdeistä.
Mari Laasio näkee kaupassa, miten monella menee elämässä huonostiJokin on muuttunut. Yhä useammin kauppaan astuu yksinäinen tai hyvin uhkaava asiakas.
Vangit löysivät Kestilästä kodin, mutta nyt edessä on pakkolähtöKestilä suljetaan naisvangeilta. Samalla moni nainen menettää paikan, jossa oppi elämään ilman päihteitä, pelkoa ja jatkuvaa levottomuutta.
Kolumni | Tommi NieminenPian vaimonhakkaajat kuumentavat Suomen kampanjasyksynVäkivalta on kestoteema, joka kiihottaa kampanjaa vetävät poliitikot kierroksille. Heiltä kannattaa vaaliteltoilla vaatia faktoja tiskiin.
Miljonääri suhaa Helsingissä ja myy kotiaan, koska sai Suomesta tarpeekseenJuha-Petteri Kukkonen on Suomessa todellinen harvinaisuus: miljonääri, joka ei häpeä pröystäillä rahoillaan. Sen takia häntä myös vihataan. Seurasimme neljä päivää, mihin hän Porschellaan ajaa.
Aram Behbodi ei suostunut sopeutumaan ravintolakeittiön jätkäkulttuuriinMieskollegat tylyttivät asiakkaiden edessä ja naljailivat meikeistä. Hän ei halua heidän kanssaan enää keittiöön.
Maahanmuutto|Asiantuntijan näkemys: Suomeen tulo voi olla opiskelijoille haitaksiKoulutukseen perustuvan maahanmuuton lisäämisessä on ollut hyvät aikeet, mutta riskienhallinnassa on epäonnistuttu, sanoo valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori Venla Roth.
Suomeen on syntynyt piilossa iso väestöryhmä, josta moni joutuu riiston uhriksiKolme aasialaista alkoi opiskella Suomessa, pian heitä jo hyväksikäytettiin. Nyt he puhuvat.Maahanmuutto|Asiantuntijan näkemys: Suomeen tulo voi olla opiskelijoille haitaksi
Kiusaaminen|Ella Varis päätti irtisanoutua poliisista, koska häntä kiusasivat työkaverit ja yleisöPoliisi-Ellan työ oli tavoittaa nuoret. Hän onnistui niin hyvin, että hänestä tuli julkkis. Pian julkisuudesta tuli ongelma sekä poliisille että Varikselle.
Senja Kangas, 14, elää Snäpissä: nyt hän kertoo, miksi niin tekevät ”kaikki”Tässä jutussa näytetään, mitä Snapchatissa oikeasti puhutaan ja tapahtuu.
Henrik Creutzin esi-isä teki historiallisen diilin, jota Suomessa ei tunnetaItä-Uudeltamaalta löytyy upea linna, jonka seinät muistuttavat suvun tähdestä.
Ufot ovat täällä ja meille valehdellaan, Ultrapäivillä julistetaanToimittaja Milka Rissanen lähti rajatietoharrastajien Ultrapäiville. Siellä tavalliset suomalaiset kertoivat hänelle kohtaamisistaan avaruusolentojen kanssa.
Psykoosi vei Miralta työkyvyn, ja nyt hän etsii apua meditoinnistaAuttaako mindfulness, jos äänet käskevät hypätä parvekkeelta? Toimittaja pääsi mukaan kurssille, jossa Mira ja muut psykoosipotilaat meditoivat yhdessä.
Seema Yadav jätti järjestetyn avioliiton ja päätyi siivoojaksi HelsinkiinHelsinkiläisessä kimppakämpässä asuu intialainen Seema Yadav, jonka häät olivat satumaiset. Niistä puuttui vain yksi asia: halu mennä naimisiin.
Isla on ollut uskossa 70 tuntia eikä enää kavahda Raamatun tiukkoja sääntöjäKansanlähetyksen rippileirit lupaavat perinteitä ja pysyvyyttä ”sekavassa ajassa”. Isla Alander löysi leirillä Jeesuksen, ja Vilho Santala rohkaistui rukoilemaan ääneen.
Aino-Mari Tuurista tuli äiti digihurman aikaan: Mikä kaikki meni pieleen?Someajan lapsista tehtiin työvoimaa isoille teknologiafirmoille, kirjoittaa toimittaja Aino-Mari Tuuri.
Kari Erikssonin elämä muuttui, kun hän tapasi sarjakuristajanRikosasianajaja Kari Eriksson on puolustanut Suomen vaarallisimpia rikollisia. Nyt hän kertoo, miksi on huolissaan tavallisten suomalaisten turvallisuudesta.
Reetta oli töissä niin kaoottisella leirillä, ettei mene enää takaisinNuoret ohjaajat kantavat kesäleirillä vastuun lapsista, vaikka siitä ei olisi kokemusta. Kolme ohjaajaa kertoo, millaista on, kun leirillä tulee palohälytys tai tilanne on muuten karata käsistä.
Tiina Salonen on pudottanut vuodessa 20 kiloa, ja se tuntuu huijaamiseltaTiina Salonen ei halua käyttää Ozempicia, koska pelkää syytöksiä lääkkeiden viemisestä ”oikeasti sairailta”. Kolme lihavuuslääkkeellä laihtunutta kertoo, miksi lääkkeistä on niin vaikea puhua.
Kissa Koskinen ja muut kertovat, miten karsaasti sateenkaarevia nyt katsotaanAsenteet sateenkaariväkeä kohtaan ovat koventuneet. Kadulla saatetaan sylkeä perään ja julkisissa vessoissa uhataan vetää turpaan. Kolme ihmistä kertoo.
”Aiotteko valita lapsen sukupuolen?” ystäväni kysyi yllättäenVanhemmat haluavat tietää lapsen sukupuolen entistä aikaisemmin. Mutta entä jos sukupuolen voisi valita? Jonna Christensen teki niin.
Kolumni | Satu VasantolaEn osannut odottaa, miten rajun takaiskun tasa-arvo kokisi SuomessaKaari Utrio varoitti tasa-arvon takaiskusta vuosia sitten. Nyt on pakko uskoa.
Diana Kaley elää huvilalla Inkoossa kuin olisi 1900-luvun alkuVain palvelusväki puuttuu. Muutoin Diana Kaley muuttaa kesäksi perintöhuvilalleen saareen samaan tapaan kuin edeltävät sukupolvet jo yli sata vuotta sitten.
Toimittajan pinaattikoe todisti, miten tekoäly roskaa tiedettäToimittaja Samuel Nyroos halusi selvittää, tuhoaako tekoäly tieteen. Avuksi tarvittiin kaksi opiskelijaa. Ja pinaatti.
Kolme maahanmuuttajaa kertoo, miten he oppivat suomea ihmeen nopeastiLähetyssaarnaaja, opiskelija ja suurlähettiläs kertovat suosikkisanansa ja sen, mikä suomessa on kaikkein hankalinta.
Opiskelu|Maailmalla leviää räikeitä väitteitä, joilla houkutellaan ihmisiä Suomen kouluihinSuomen opiskelupaikkoja on myyty maailmalla isoilla lupauksilla. Tulijoita on jo niin paljon, että linjaa halutaan kiristää. Intiasta tänne tullut nainen pitää suomalaisia kouluja rahastajina.
Mikko Koskela, 22, tavoittelee palkkaa, johon valtaosa ei ikinä ylläAutomyyjä Mikko Koskela tähtää bruttopalkkaan, joka vaatisi todella monta myytyä autoa kuukaudessa. Koskelalla on kuitenkin keinonsa.
Kolumni | Jussi KonttinenVanhasta tuttavastani tuli Venäjän sotilas, joka sanoo tappaneensa Ukrainassa satojaYllättävä kohtaaminen avasi venäläisen sotilaan ajatusmaailmaa, joka ei mairitellut Putinia.
Huumeet|Kahden huumeidenkäyttäjän lapsen elämä lähti väärille urille jo synnytyssairaalassaKun Taru Loikas oli syntynyt, vanhemmat kantoivat hänet sairaalasta kotiin. Se oli virhe, kahden huumeidenkäyttäjän lapsi sanoo.
Se on sitten karu paikka, toimittajaa varoitettiin koulukodistaOvet on lukittu, puhelimet ja koskettaminen kielletty. Limingan koulukodissa yritetään katkaista lasten rikoskierre. Toimittaja Satu Vasantola asui siellä viisi päivää.
Korkeakoulut|Vessat, ruoka ja hiljaisuus kauhistuttivat aasialaisopiskelijaa SuomessaSuomeen tulee nyt ennätysmäärä maksavia opiskelijoita. Erityisen paljon heitä on Joensuussa. Miksi Suomi on yhdelle mahdollisuus ja toiselle kallis pettymys?
Asiantuntija: Vanhemmat eivät halua myöntää, mitä lapsen suhteessa tapahtuuUhkailua erolla, painostamista sänkyyn. Asiantuntija Ilona Mäki kuulee siitäkin, mistä nuoret eivät vanhemmilleen kerro.
Santeri Vuorela ja kaksi muuta maanviljelijää puhuvat nyt suunsa puhtaaksiJohanna Ratia saa kuulla, että on joidenkin mielestä murhaaja.
Selvitimme, miksi todistuksissa ei näy enää nelosia vaan armovitosiaPäättäjät haluavat kouluissa armovitosista eroon. Tilalle vaaditaan lisää nelosia ja uhka luokalle jäämisestä. Tutkija, opettaja ja vitosen oppilas kertovat, miksi se on huono idea.
Miehet maksavat 399 euroa viikonlopusta, jossa saa itkeä rauhassaMikä miestä painaa? Moni mies on oppinut pärjäämään, mutta ei sanomaan ääneen, että on hätä.
Äitienpäivä|11 ihmistä kertoo nyt, milloin he soittavat äidilleMilloin soitat äidillesi? 11 ihmistä kertoo nyt, missä tilanteessa he tarttuvat puhelimeen.
Rikokset|17-vuotias Ammar ehti asua Etelä-Suomessa vain päiviä, kun oli jo rikosten keskellä17-vuotias Ammar ehti asua pääkaupunkiseudulla vain päiviä, kun hän tajusi, että kaverit hänen ympärillään myyvät huumeita, merkkivaatteita ja jopa aseita. Nuoria houkutellaan kauppaan koko ajan mukaan.
Brasilialaisnainen halusi muuttaa Suomeen, pian säästöt olivat menneetKonsultti hehkutti somessa Suomen palveluita ja lupasi auttaa ulkomaalaisia rahaa vastaan tänne muuttamisessa. Mikään ei onnistunut.
Tutkija selvitti, mistä ilman seksiä jääneet incel-miehet puhuvat: rumuudestaIncel-miesten keskusteluista paljastui outo logiikka: tappaakin saa, jos on tarpeeksi ruma.
Koulu|Tutkija sai selville: hyväosaisten lapset eivät saa parempia opettajiaProfessori Sonja Kosunen on tutkinut viime vuodet opettajia. Nyt hän korjaa kolme heihin liitettyä virheellistä väitettä.
Harvinainen kirjelöytö paljastaa, mitä työlaitos teki ihmisilleTyölaitoksiin suljettiin ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä. Työn piti kurittaa köyhistä, alkoholisteista ja irtolaisista kunnon ihmisiä.
”Meitä ei kuultu”, sanoo siskonsa ja äitinsä haudannut Lotta LehtikariJuuri ennen siskonsa kuolemaa Lotta Lehtikari yritti saada tätä osastohoitoon. Nyt hän kertoo, miten tragedia muutti hänen elämänsä ja miksi kokemus läheisten sivuuttamisesta ei ole unohtunut.
Kehorauha katosi, kun perinteiset arvot palasivat, sanoo Katri MikkiläKehopositiivisuus trendasi hetken, mutta lihavuuden pelosta ei koskaan päästy, sanoo Syömishäiriöliiton asiantuntija.
Naiset, jotka huijaavat sukilla ja mukeillaNoora, Emma ja sadat muut naiset myyvät tavaraa, jota ei ole edes tarkoitus lähettää.
Nämä naiset hoitavat suomalaisperheissä lapset, tiskit ja sotkut eikä sekään riitäRosesta, Carmenista ja Luisasta tuntuu usein, etteivät suomalaiset isäntäperheet arvosta heitä. Huuto ei ole harvinaista.
Suomi purkaa nyt taloja, joita surraan sadan vuoden päästä, sanoo arkkitehtiArkkitehti Iida Kalakoski puhuu keski-ikäisten talojen puolesta. Juuri niitä Suomessa nyt puretaan.
Entinen skini kertoo, miten ääriajattelusta pääsee eroonOnni Sarvela liittyi skiniporukkaan 13-vuotiaana. Nyt hän auttaa muita irtautumaan ääriliikkeistä.
Kallisto voi olla Suomen vihatuin kissa: sitä on ammuttu neljästiRöntgenkuvassa näkyi luoti. Sitten löytyi toinen, kolmas ja neljäs. Kalliston tapaus kertoo, kuinka vihattu eläin kissa Suomessa on.
Toimittaja laittoi halpavaatteisiin paikantimet ja palautti ne: paljastui ”täysi katastrofi”Pauliina Siniauer sujautti palautusvaatteisiin paikantimet. Selvisi asioita, joista nettikaupat eivät halua puhua.
Viisikymppisten lapset puhuvat nyt vanhemmilleen avoimesti: mitä tapahtui?Toimittaja Reetta Räty selvitti, miten viisikymppisten sukupolvi onnistui kasvattamaan lapsia, jotka puhuvat avoimesti kaikesta.
Yksi pamaus, ja Lapuasta tuli äidittömien lasten paikkakuntaLapuan räjähdys ei tappanut vain 40 ihmistä. Se muutti kerralla koko paikkakunnan elämän. Lapset menettivät äidin, isät jäivät yksin. Jäljet näkyvät yhä.
Huoli|Babak Arzanin ja Annastiina Kalliuksen kotona asuu nyt syyllisyysYhteen helsinkiläiskotiin muutti syyllisyys, toiseen huoli ja kolmanteen onni. Maahanmuuttajat kertovat nyt, mitä päässä pyörii, kun toisessa kotimaassa on hätä.
Vesa Heikkinen selvitti, miten poliitikkojen valehtelu toimiiViime päivinä poliitikot ovat levittäneet valheita Päivi Räsäsen tapauksen ympärillä, Vesa Heikkinen väittää.
Ice Cage vetää poikia maailmaan, jossa kovuus ratkaiseeEfe Caliskanilla on unelma: tyrmätä vastustaja. Koska hyvä lyönti ”tuntuu hyvältä”.
Valkoinen heteromies kertoo, miksi miesten viha yltyyTutkija Jani Sinokki saarnaa somessa miesten vihaisuudesta, koska ajattelee, että juuri hän voi niin tehdä.
”Millä täällä eletään, jos kaikki pitää suojella?” kysyy metsänomistaja Keijo MulariSuomen metsäisimmällä seudulla Suomussalmella muhii kiista, jossa kaikilla on jo nyt mitta täynnä. Viisi ihmistä kertoo, mitä metsälle saa heistä tehdä.
Au pairit|Ministeriö selvittää nyt, miten au pair -järjestelmää käytetään Suomessa hyväksiAu pairit kertoivat raskaasta työstä ja pitkistä työpäivistä HS:n laajassa artikkelissa. Ministeriö on nyt päättänyt selvittää järjestelmän ongelmia.
Ruotsi|Kun Mari Rantanen muutti Ruotsiin, hän tajusi tulleensa luokkayhteiskuntaanKun Mari Rantanen muutti Ruotsiin, hän tajusi tulleensa luokkayhteiskuntaan. Nyt luokkajako voimistuu taas, taiteilija sanoo.
Henkäyksestä Aino tajusi, että pomo oli seissyt tuijottamassaKolme työntekijää kuvailee, millaista käytöstä on joutunut rakennusalalla sietämään. Kysyimme eräältä henkilöstöpäälliköltä, miksi hän lähetti satoja törkeitä viestejä alaisilleen.
Janna Käsmä voi nyt itse valita, ettei kuule yhtään mitäänNeljä nuorta aikuista kertoo nyt, millaista on elää äänten ja hiljaisuuden rajalla.
Mikko Porvalilta menee työpäiviä, kun hän vastaa koneen tekemiin valituksiinMikko Porvalilta menee tuntitolkulla työaikaa vastata tekoälyn valituksiin. Ja tämä on todennäköisesti vasta alkua.
HS kysyy|Opiskelija, miten käytät tekoälyä opinnoissasi? Kerro meilleMiten tekoälyä käytetään opiskeluissa? HS pyytää opiskelijoilta kokemuksia. Kysely on tämän jutun lopussa.
Yhdysvallat karkotti Matias Koiviston, nyt hänen on aloitettava alusta SuomessaMatias Koivistolla oli Yhdysvalloissa perhe, koti ja oma yritys. Kesäkuussa hänet otettiin kiinni ja vietiin säilöön.
Teinipojat keksivät parturoinnista bisneksenNuoret pojat leikkaavat nyt kavereiden hiuksia autotalleissa. Itseoppineisuus on jopa meriitti. Oliver, Kosti ja Sampo kertovat, miten heistä tuli partureita.
Lapsista tehtiin pieniä aikuisia, se oli väärin, sanoo päiväkodinjohtajaKai Lehtisalmi on ollut töissä päiväkodissa 35 vuotta. Nyt hän kertoo, mikä kaikki on mennyt varhaiskasvatuksessa mönkään.
Parhaita timanttijuttuja|Miljoonat ihmiset seuraavat, kun Ali Leiniö vaeltaa yksin erämaassaAli Leiniö oli syrjäytynyt nuori mies, joka rötösteli ja käytti huumeita. Nyt hän on Suomen tunnetuimpia vaeltajia, jonka videot ovat kuin toiselta planeetalta.
Au pairit|Norja lakkautti ongelmallisen au pair -järjestelmän: miksi Suomi sallii sen yhä?Norja lopetti jo koko järjestelmän hyväksikäyttötapausten takia. Tanskassa on pohdittu samaa.
Kolmesta nuoresta au pairista tuli Espoossa halpatyövoimaaKolme au pairia kertoo nyt, mitä kaikkea heille suomalaisissa perheissä tapahtui.
Venäjä|Ylen toimittaja Erkka Mikkonen salasi homoutensa vuosiaToimittaja Erkka Mikkonen eli Venäjällä, kun seksuaalivähemmistöistä tehtiin yhteiskunnan ykkösvihollinen. Silti hän ei harkinnut lähtöä ennen kuin oli pakko.
”Ajattelin, että minun lastani ei saa tappaa rankaisematta”Kun Eve Jaakkolan poika Jyri murhattiin, alkoi loputon taistelu oikeuden saamiseksi.
Tätä on sivistys Suomen vähiten koulutetussa pikkukunnassaKeski-Suomen Kivijärvi on tilaston hännillä vuodesta toiseen. Tärkeintä on käytännön ymmärrys, sanoo paikallinen baariyrittäjä.
Syöpähoitojen keskellä Milla Madetoja sai toivoa tuntemattomalta MarjataltaYlen uutisankkuri ei tiedä, milloin voi palata töihin. Toipumispolku on pitkä.
Suomeen on syntynyt uusi ”melankolinen” keskiluokka, sanoo tutkija Jaakko VuoriMelankolian tutkija valvoo usein yöllä ja miettii, onko tuhonnut elämänsä väärillä valinnoilla.
Veijo Baltzar on ollut kuusi vuotta hiljaa mutta nyt hän avaa suunsaEliitin tukema taiteilija päätyi vankilaan. Nyt hän haluaa palata huipulle ja arvonimensä takaisin.
Alfa-pvp saapui maaseudulle, eikä mikään ollut enää ennallaanHe tulivat Jumalan nimissä. Outo jengi levitti eteläisen Pirkanmaan syrjäkyliin kolme kiloa alfa-pvp:tä. Kyläläisten elämä meni sekaisin.
Toimittaja Anna-Stina Nykänen laihtuu, ja nyt keho tuntuu oudoltaDieetit, ozempicit ja ihmisten lihavuuden inho ovat Anna-Stina Nykäselle tuttuja. Nyt hän kokeilee uutta lääkettä.
Kolme ihmistä kertoo, mitä on arki kovapalkkaisessa ammatissaNuori lääkäri, ekonomi ja juristi kertovat, kannattiko pitkä koulutie himoittuun ammattiin.
Turvallisen tilan periaatteet ovat tie helvettiin, väittää Antti KylliäinenEntinen kohupappi jätti kirkon ja saarnaa nyt aivan toisesta asiasta.
Mona Zilliacus palveli miljonäärejä, kunnes ei kestänyt enääYksi alkoi yrittäjäksi, toinen duunariksi ja kolmas toteutti opintopolun, josta ei ennen uskaltanut edes haaveilla. Alanvaihtajat kertovat, kannattiko lähteä.
Vuosi terveysasemalla paljasti arvottomuuden, joka ei näy tilastoistaTutkija Laura Kihlström vietti kuukausia terveysasemilla. Yksi havainto järkytti häntä: ihmiset kokivat, ettei heillä ole mitään väliä.
B-rapun kämppä muuttui huumeluukuksi, eikä kukaan voinut mitäänHuumekämppä häiriköi koko helsinkiläistä jättikerrostaloa. Asukkaat kertovat, mitä vaadittiin, että rauha palasi.
Konkaripoliitikko sai eteensä järkyttäviä tietoja siitä, mitä Suomen valtio oli tehnytHannele Pokka otti vielä yhden työn. Pian sadat saamelaiset halusivat kertoa väärinkäytöksistä.
Kolumni|Keskellä Eurooppaa palellaan, Suomessa vedolta pelastaa huomaamaton keksintö: kynnysKun suomalainen remontoi asunnon Brysselissä, ihastusta herätti tavallinen kynnys. Se tekee elämästä lämpimämmän, kirjoittaa Maria Pettersson.
Äärioikeisto|Etelä-Suomen äärioikeisto taas evakkoon: ”Ei todellakaan tule ikävä”, sanoo hyvinkääläinen vuokranantajaÄärioikeiston edellinen paikka paloi tuhopoltossa Hyvinkäällä. Nyt verkosto joutuu lähtemään, koska se on ajautunut erimielisyyksiin vuokranantajansa kanssa.
Pertti Laine sai potkut, kun tekoäly söi hetkessä hänen työpaikkansaYksi sai potkut, toiselta irtisanottiin kaikki kollegat. Kolmas miettii, mitä ammatteja pian enää edes on.Lukijan mielipide|Minulle ja ystävilleni luvatut työpaikat ovat kadonneet tuhkana tuuleen
HS Joensuussa|Jätin kotini Pohjois-Karjalassa enkä tajunnut, mitä menetinSairauksia ja suljettu raja, työttömyyttä ja raiskattuja metsiä. Maakunnassa elää silti erityisen tyytyväisiä ihmisiä, kirjoittaa toimittaja Jussi Konttinen.
”Veijarit” tappoivat Unna-sudenLoppiaisena 2021 joukko miehiä kokoontui aamulla pellon reunaan Lapinlahdella. Heillä oli laiton suunnitelma. Illalla yksi miehistä lähetti viestin: ”Unna on nylettynä takakontissa”.
Puheenvuoro|Poliisi tivasi Max Seeckiltä espoolaisella parkkipaikalla, miksi tämä kirjoittaa rikoksista – nyt hän kertooPoliisi tivasi Max Seeckiltä espoolaisella parkkipaikalla, miksi tämä kirjoittaa rikoksista. Ulkomaalainen toimittaja taas penäsi, miksi suomalaiset ovat niin kiinnostuneita murhista. Nyt hän kertoo.