Helsingin kaupunki esittää yhteensä 18 päiväkodin lakkauttamista ensi vuoden elokuussa, joista yksi lakkautettaisiin kesken kauden tammikuussa 2027. Lakkautettavien päiväkotien toiminta yhdistetään muihin päiväkoteihin, joita laajennetaan paikkojen lisäämiseksi. Päiväkoteja siis keskitetään suurempiin yksiköihin.
Lisäksi kuusi lakkautettavista päiväkodeista yhdistetään kokonaan uusiksi päiväkodeiksi. Esimerkiksi Suutarilassa päiväkodit Seulanen ja Vaskiniitty yhdistetään niin, että toiminta alkaa vuonna 2027 täysin uutena päiväkotina.
Päiväkotien lakkauttamista ja yhdistelyä perustellaan sekä lapsimäärien kasvulla että päiväkotien tyhjillä paikoilla. Osassa päiväkodeista on vapaita lapsipaikkoja, ja esimerkiksi Ullanlinnassa lapsimäärän ennakoidaan kasvavan noin 400:lla ja Pasilassa 680:llä vuoteen 2040 mennessä.
Hukkatilasta luopuminen tuo kaupungin mukaan myös säästöjä. Yhden tyhjän lapsipaikan tilakustannus on noin 3 900 euroa ja henkilöstökustannus 8 000 euroa, eli yhteensä noin 11 900 euroa vuodessa.
Alla listaus päiväkodeista tai ryhmäperhepäiväkodeista, joita uhkaa lakkauttaminen Helsingissä.
Poliitikot käsittelevät ehdotettuja lakkautuksia kokouksessaan tiistaina 1.syyskuuta.
Lakkautettavat päiväkodit ja paikkojen siirrot
1. Päiväkoti Topelius, Taka-Töölö: paikat Päiväpirttiin
2. Päiväkoti Eira, Ullanlinna: paikat Meripirttiin
3. Ryhmäperhepäiväkoti Pirtti, Lassila: paikat alueen päiväkoteihin
4. Päiväkoti Pasila, Pasila: paikat Aurinkokelloon
5. Päiväkoti Sörkkä, Kallio: paikat Terhiin
6. Päiväkoti Viola, Vallila: paikat Violanpuistoon
7. Päiväkoti Kivikko, Latokartano: paikat Pihlajamäkeen
8. Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Heikki, Puistola: paikat alueen päiväkoteihin
9. Ryhmäperhepäiväkoti Untuvainen, Herttoniemi: paikat Kirsikkapuistoon
10. Ryhmäperhepäiväkoti Aapo, Herttoniemi: paikat Kirsikkapuistoon
11. Päiväkoti Rastila, Meri-Rastila: paikat Katiskaan
12. Päiväkoti Inari, Kurkimäki: paikat Kurkeen tai Kontulan ala-asteen yhteyden päiväkotiin
Nämä yhdistyvät ja aloittavat uutena päiväkotina
1. Päiväkodit Vaskiniitty ja Seulanen, Suutarila
2. Päiväkodit Nurkka ja Aurinkometsä, Puistola
3. Päiväkodit Takatasku ja Ylä-Malmi, Malmi
Esimerkiksi eteläisessä suurpiirissä lakkautetaan päiväkodit Topelius ja Eira.
Topeliuksen päiväkotipaikat siirtyvät Päiväpirttiin, ja yhdistettyyn Päiväpirtti-Topeliukseen rakennetaan tilaa lisäpaikoille. Päiväkotipaikkoja tulee yhteensä 168, kun aiemmin Topeliuksessa oli 56 ja Päiväpirtissä 63 paikkaa. Paikkojen määrä kasvaa 49:llä.
Eiran päiväkodissa on 71 paikkaa ja 61 lasta. Korkean hinnan vuoksi Eiran perusparannushanke päätettiin keskeyttää, ja lapsille osoitetaan paikat läheisestä Meripirtistä. Päiväkoti Meripirtin perusparannuksen ja laajennuksen on määrä valmistua tänä syksynä, ja laajennuksen jälkeen siellä on määrä olla tilat 196 lapselle.
Nyt yhdistettävien päiväkotien paikkamäärät liikkuvat noin 150–250 välillä. Suomen suurimmassa päiväkodissa eli Maunulan Korennossa paikkoja on 335.
Päiväkoteja on lakkautettu ja yhdistelty Helsingissä ennenkin. Vuonna 2024 lakkautetun päiväkoti Haukan toiminta on siirretty niin ikään Meripirttiin, joka on toiminut osin väistötiloissa laajennuksen aikana.
Päiväkoti Korento korvasi valmistuessaan vuonna 2020 suomenkielisen Suursuon ja ruotsinkielisen Stigenin ja toi alueelle 160 uutta päiväkotipaikkaa.
Oikaisu, 28. elokuuta kello 16.10: Korjattu tieto siitä, että 18 päiväkotia lakkautettaisiin elokuussa 2028. Yksi 18 lakkautettavasta päiväkodista lakkautettaisiin kesken kauden tammikuussa 2027.