Sodat ja historiallisen voimakas El Niño nostavat ruuan hintaa

  • Sodat sekä El Niño nostavat ruuan hintoja ja uhkaavat 50 miljoonan ihmisen ruuansaantia.
  • Kuluttajien kukkaroon hintojennousu iskee 3–6 kuukauden viiveellä.
  • YK:n mukaan El Niño voi olla voimakkain 70 vuoteen.

Britanniaa koetteleva kuivuus on johtanut maanviljelijöiden varoituksiin, että ankara kuivuus voi johtaa joidenkin ruokakasvien puutteeseen.

Sodat ja historiallisen voimakkaaksi ennustettu El Niño -ilmiö tulevat nostamaan ruuan hintoja lähitulevaisuudessa.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (Fao) tilastojen mukaan ruuan hintaindeksi nousi heinäkuussa kokonaisuudessaan korkeimmaksi sitten vuoden 2022.

Kuluttajille hinnannousut näkyvät Reutersille puhuneen taloustieteilijän Maximo Toreron mukaan 3–6 kuukauden viiveellä. Se tarkoittaa, että Faon heinäkuuta tarkastelevat indeksit heijastelevat aiempia satoja.

Nousuihin ovat vaikuttaneet Faon mukaan muun muassa Mustallamerellä tapahtuneet viljakasvien vientiin kohdistuneet häiriöt sekä infrastruktuurin tuhoaminen. Lisäksi kuiva ja kuuma sää ovat nostaneet maissin ja sokerin hintoja tuottaja-alueilla Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa.

”Koska sekä Ukraina että Venäjä ovat olleet perinteisesti viljakasvien suuria viejävaltioita, Mustallamerellä käytävän sodan kerrannaisvaikutukset tulevat näkymään Euroopassa”, Bruegel-ajatuhautomon vanhempi tutkija Jacob Funk Kirkegaard sanoo.

Pitkään jatkunut kuivuus laski Etelä-Walesissa sijaitsevan tekoaltaan pintaa viime vuonna.

Kesällä ennätyslämpötiloja on mitattu muun muassa Yhdysvalloissa, Slovakiassa, Ranskassa ja Unkarissa. Maastopalot ovat riehuneet Ranskassa, Kreikassa, Espanjassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

”Koska jotkin suuret eurooppalaiset joet, erityisesti Rein ja Tonava, ovat kuivuneet, ruoan kuljetukset ovat kesällä vaikeutuneet. Tämäkin tulee nostamaan hintoja ja vähentämään saatavuutta”, Jacob Funk Kirkegaard sanoo.

Ranskassa Bordeaux’n alueella koettiin valtavia maastopaloja kuluneen kesän aikana.

Ilmastonmuutos voimistaa ja yleistää sään ääri-ilmiöitä, olipa kyse kesän kuivuudesta ja kuumuudesta tai talven sateista.

Vaikka kuivuus ja ihmisten kärsimykset ovat levinneet kesän mittaan sekä ihmisten tarinoissa että median kuvastoissa, ei Kirkegaard näe sen luovan uutta, järisyttävää heräämistä ilmastonmuutoksen vaaroista.

”Toisaalta tällä voi olla vaikutuksia siihen, ettei EU-tasolla liu’uta ainakaan liian vahvasti taaksepäin ilmastotavoitteissa.”

Ruuan hinnat nousevat Faon mukaan lisäksi Yhdysvaltain ja Israelin aloittaman Iranin-sodan takia. Hormuzinsalmen ollessa käytännössä kiinni liikenteeltä, öljyn ja kaasun sekä lannoitteiden hinnat jatkavat nousuaan.

Faon pääjohtaja Qu Dongyu varoitti jo toukokuussa, että lannoitteiden pula johtaa pienempiin satoihin ja vaikeuksiin ruokatarjonnassa kuluvana ja ensi vuonna.

Energian ja ruuan hinnannousut tulevat Kirkegaardin mukaan lisäämään poliittisia paineita eri maissa, eritoten koska ensi vuonna moni eurooppalainen maa valitsee uusia johtajiaan. Vaalit järjestetään ainakin Suomessa, Espanjassa, Italiassa ja Virossa.

Äänestäjät voivat osoittaa Kirkegaardin mukaan tyytymättömyyttään nykyisiä hallituksia kohtaan, erityisesti euroalueella.

”Vuosien 2022–2023 inflaatiopiikin jälkeen ruuan korkeat hinnat ovat olleet Euroopan keskuspankin jatkuvana huolenaiheena. Eikä ole epäilystäkään siitä, että se osaltaan lisäsi kansojen tyytymättömyyttä. Ruuan hinta on asia, jonka jokainen tuntee arjessaan.”

Tällä hetkellä ennusteissa näkyvät hintojen nousut ovat Kirkegaardin mukaan kuitenkin toissijaisia energiasektorilla nähtävään kallistumiseen. Korkeat polttoainehinnat vaikuttavat toki ruuan hintaan, mutta ne voivat tuntua kukkaroissa vasta viiveellä.

”Kaikki tämä tyytymättömyys tullee kohdistumaan vallassa oleviin hallituksiin.”

Maanviljelijät ja muut ruuantuottajat ovat eri puolilla pohjoista maapalloa hankkineet polttoaineitaan ja lannoitteitaan kevään tarpeisiinsa ennen Israelin ja Yhdysvaltojen aloittamaa sotaa.

Eteläisen pallonpuoliskon kevään ja kesän koittaessa tilanne voi sen ruuantuottajien osalta olla pohjoista huonompi. Lannoitteiden ja polttoaineiden hinnat ovat edelleen korkealla erityisesti Israelin ja Yhdysvaltojen aloittaman sodan takia.

Nainen matkasi hakemaan puhdasta juomavettä Indonesiassa heinäkuussa. El Niñon odotetaan tuovan keskimääräistä vähemmän sateita muun muassa Indonesiaan.

Ruuan hinnannousuun eivät vaikuta vain sodat. Huolta herättää Faon mukaan erityisesti tuleva El Niño -ilmiö.

Tämän vuoden El Niñosta ennustetaan voimakkainta vähintään 70 vuoteen. Yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa sen ennustetaan aiheuttavan kuumimman vuoden joko tästä tai ensi vuodesta.

Planeetan normaaliin kiertokulkuun kuuluva ilmiö vaikuttaa maailmanlaajuisesti sademääriin.

El Niñon ennustetaan lisäävän sateita muun muassa Etelä-Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Afrikan sarven alueella. Sademäärät vähenevät puolestaan esimerkiksi osissa Australiaa, Intian niemimaalla ja Pohjois-Euroopassa.

Ilmiö on jo nyt myöhästyttänyt Intian monsuunikautta, minkä lisäksi maan sademäärät olivat alhaisempia heinäkuussa verrattuna keskimäärään.

”El Niñon vaikutukset erityisesti Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa voivat olla erittäin huomattavia, sillä niiden monet yhteisöt tukeutuvat kotitarveviljelyyn”, Kirkegaard kertoo.

YK:n ruokaohjelman (WFP) mukaan jopa noin 50 miljoonaa uutta ihmistä tulee kärsimään ruokaan liittyvästä epävarmuudesta ja nälästä El Niñon takia. Kyse on WFP:n termistöstä, jolla viitataan nälänhätää lievempään tilanteeseen.

Tällä hetkellä satoja miljoonia ihmisiä uhkaavat vaaralliset nälkäolosuhteet johtuen erityisesti Afrikkaa laajalti vuosikausia kurittaneesta kuivuudesta.

WFP:n varoitus pohjautuu 45 valtion tilanteeseen, mutta El Niño voi aiheuttaa ongelmia ruuansaannissa myös muissa maissa. Tämä johtuu WFP:n ilmasto- ja kestävyyspalvelun johtajan Richard Choulartonin mukaan siitä, että ohjelmalla ei ole budjettileikkausten takia mahdollisuutta seurata useampaa maata.

Epävarmuus ruuansaannissa tulee Kirkegaardin mukaan lisäämään ihmisten siirtolaisuus­paineita eri puolilla maailmaa.

”Enkä usko, etteikö paine kohdistuisi myös Eurooppaan sillä ihmiset näkevät sen usein perimmäisenä kohteenaan.”

Oikaisu 17.8.2026 klo 14.50: Karttaan korjattu Morokko Marokoksi.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat