Tunteet olivat pinnassa, kun jääkärien pääjoukko palasi Suomeen 25.2.1918, päivälleen kolme vuotta sen jälkeen, kun ensimmäiset heistä olivat aloittaneet koulutuksensa Saksassa. Heidän lähtiessään maa oli elänyt sortokautta, nyt se oli ajautunut sisällissotaan. Tauno Kuusimäen radio-ohjelmassa kuullaan ainutlaatuista ensi käden tietoa tapahtumien kulusta ja jääkärien tunnelmista heidän itsensä kertomana.
Kun valta Venäjällä oli maaliskuussa 1917 vaihtunut, olivat Jääkäripataljoona 27:n sotilaat alkaneet odottaa siirtoa kotimaahansa. Maailmansotaa käyvä Saksa ei ollut lähtölupaa kuitenkaan antanut, vaan suomalaispataljoona oli siirretty jatkokoulutukseen Riianlahdelle Liepājaan. Oli seurannut pitkä epätietoisuuden aika, jolloin uutisia Suomesta oli saatu niukalti ja pataljoonassa oli nähty suoranaista nälkää. Uusi tilanne oli synnyttänyt politikointia myös jääkärien kesken, ja vasemmistolaisesti suuntautuneet jääkärit olivat järjestäytyneet omaksi ryhmäkseen.
Vaikka Suomi oli 6.12.1917 julistautunut itsenäiseksi, oli Saksa edelleen viivyttänyt jääkärien kotiuttamista, jotta sen Venäjän kanssa käymät rauhanneuvottelut eivät olisi vaarantuneet. Kun molemmat maat olivat tunnustaneet Suomen itsenäisyyden, kotiutuskäsky annettiin 5.2.1918. Kotiinpaluun ehtona jokaisen jääkärin oli valaehtoisesti ja allekirjoituksella luvattava palvelevansa Suomen laillisen hallituksen joukoissa vähintään vuoden ajan. Valtaosa pataljoonasta, joukossa myös punajääkäreitä, vannoi valan. Eri syistä johtuen nelisensataa jääkäriä jäi Saksaan.
Vaikka näkyi vain kalliota, niin kyllä se oli hieno näky, että tuolla se on kotimaa!
Jääkärimajuri Verner Kivinen
Matkaan lähdettiin kahdessa erässä. Harald Öhquistin johdolla matkustanut 85 miehen etujoukko saapui Mira- ja Poseidon-laivoilla aselastissa Vaasaan 18.2. Joukko hajautettiin jo seuraavana päivänä kouluttajiksi parhaillaan perustettaviin sotilasyksiköihin. Jääkärihistoriaa laajasti tutkineen Tauno Kuusimäen laatimassa ohjelmassa kuullaan etujoukkoon kuuluneiden miesten muistoja Vaasaan paluusta. Myös vaasalaiset yllättyivät suuresti nähdessään kaupungissa vihreätakkisia jääkäreitä.
Odotin, mitä suurta Eemeli sanoo seuraavaksi, mutta hän sanoi vain yksinkertaisesti: "Teillä on hyvää maitoa. Saksa oli nälkämaa, ei siellä saanut kuin vettä ja porkkanasoppaa."
Professori Ilmari Turja kertoo kohtaamisestaan jääkäri Eemeli Vantusen kanssa
Pääjoukko lähti Liepājasta 14.2. kahdella höyrylaivalla: matkustajalaiva Arcturukseen saatiin mahtumaan 854 jääkäriä, loput 96 miestä sijoitettiin hiililastissa olleeseen rahtilaiva Castoriin. Ruotsin rannikolla aluksia oli vastassa jäänmurtaja Sampo. Kuusimäen mukaan Castor jäi Gävleen ja sen matkustajat siirrettiin Sampoon. Neljä päivää kestänyt Pohjanlahden ylitys oli ankara koetus, ja ahtojäät olivat pusertaa Arcturuksen kasaan. Sampo ehti kuitenkin pelastaa sen.
Etujoukko oli tiennyt kertoa Arcturuksen saapumisesta ja siksi vaasalaiset tiesivät siihen tällä kertaa varautua. Monet olivat heitä jo kaukana jäällä vastassa. Kuulemme esimerkiksi, miten Matti Laurila kertoo hetkestä, jolloin tunnisti jäällä oman isänsä. Väsyneet ja ennen kaikkea nälkäiset tulijat majoitettiin kouluihin ja työväentalolle. Kuulemme, miten tuolloiset tyttökoulun oppilaat Aina Marttinen ja Aini Ojanperä muistelevat miesten muonittamista. Ruuanlaiton lisäksi he ompelivat sotilaiden tuliteriin asetakkeihin poletit seuraavan päivän paraatia varten.
Kun illalla sinne tultiin niin koko yö syötiin, ei siitä nukkumisesta mitään tullut, mentiin taas hakemaan voileipää ja maitoa!
Jääkärimajuri Verner Kivinen
Kuusimäki selostaa tarkasti seuraavana päivänä pidetyn Vaasan paraatin kulun. Ohjelma alkoi Vaasan marssilla ja päättyi Porilaisten marssiin. Kuusimäen mukaan Jääkärimarssia ei siellä kuultu, sillä orkesterilla ei ollut siihen lopullista partituuria. Ohjelman kohokohta oli hallituksen joukkojen ylipäällikön C.G.E. Mannerheimin suomeksi pitämä puhe. Kuulemme sen myös radio-ohjelmassa Paul Lindellin lukemana. Vaasan paraatia on muisteltu myös sen poikkeuksellisen kylmän sään takia. Kuusimäen mukaan varsinaista pakkasta ei kuitenkaan ollut kuin muutama aste, mutta kova tuuli aiheutti sen, että paraati todettiin ilman päällystakkia marssineille jääkäreille liian kylmäksi, ja se lopetettiin kesken.
Maaliskuun alussa jääkärit sijoitettiin kouluttajiksi perustettuihin 18 jääkäripataljoonaan. Ennen lähtöä moni vaasalainen kestitsi jääkäreitä kotonaan. Kuulemme, miten Siviä Tervasto muistelee vierastaan, jolta sai sittemmin myös kirjeen.
Ohjelman lopuksi Kuusimäki miettii jääkärien näkökulmaa vuoden 1918 sotaan. Hän antaa aiheessa puheenvuoron Valter Vieskalle, joka summaa asian seuraavasti: ”Jääkäripataljoonan kannalta katson, että vapaussota alkoi silloin, kun me lähdimme toukokuussa 1916 itärintamalle keisarillista Venäjää vastaan. Siis se oli vapaussotaa, joka alkoi silloin jo. Sen viimeinen vaihe olisi voinut olla kirkkaampi.”
Sen (vapaussodan) viimeinen vaihe olisi voinut olla kirkkaampi.
Jääkärieverstiluutnantti Valter Vieska
