Syyskuun 11. päivä vuonna 1973 Chilessä alkoi vallankaappaus, jonka seurauksena tuhansia ihmisiä lähti maasta pakoon. Osa pakolaisista tuli myös Suomeen. Chileläissyntyisen ohjaajan Angelina Vasquezin ohjaama Kaksi vuotta Suomessa (1975) ja Matti Ijäksen ohjaama Vieras poika (1974) kertovat chileläispakolaisista Suomessa ja heidän lähtönsä syistä sekä taustoista.
Tositapahtumiin pohjautuvaInvisible Heroes-draamasarja on katsottavissa Areenassa. Elävä arkisto avaakoosteessaantodellisia tapahtumia sarjan taustalla.
Sisäpoliittinen kuohunta oli alkanut Chilessä jo vuonna 1972, kun oppositio oli ollut tyytymätön sosialistipresidentti Salvador Allenden harjoittamaan politiikkaan. Kesäkuussa 1973 maassa tehtiin ensimmäinen vallankaappausyritys, joka kukistettiin nopeasti. Syyskuussa Chilen sotilas- ja poliisivoimat ryhtyivät armeijan komentajan kenraali Augusto Pinochetin johdolla kapinaan ja vaativat Allendea eroamaan. Tämän kieltäydyttyä Chilessä alkoi sotilasvallankaappaus, jonka tiimellyksessä presidentti Allende kuoli.
Vallan maassa otti kenraali Pinochetin johtama sotilashallitus, joka päätti vaientaa poliittiset vastustajansa. Tuhansia ihmisiä surmattiin, kidutettiin ja sadattuhannet joutuivat lähtemään maanpakoon vuosina 1973–1990. Chilessä toimi vainojen aikaan 1132 kidutuskeskusta. Chileen perustettiin sotilasjuntta, joka kielsi puolueet sekä ammattiyhdistysliikkeet. Lisäksi sensuuri astui voimaan.
Kaksi vuotta Suomessa – dokumentti sopeutumisesta ja muistoista
Chileläissyntyinen ohjaaja Angelina Vásquez saapui Suomeen pakolaisena hieman yli 20-vuotiaana vuonna 1973. Hänen Yleisradiolle ohjaamansa dokumentti Kaksi vuotta Suomessa (1975) on Vasquezin ensimmäinen ohjaustyö maanpaossa. Angelina Vásquezia on haastateltu Tomi Brotheruksen ohjaamassa dokumentissa Salattua diplomatiaa (2013).
Chileläiset kertovat ohjelmassa Vásquezille avoimesti elämästään uudessa kotimaassaan, johon tärkeänä osana kuuluu suomen kielen opiskelu. Osa on saanut samankaltaista työtä kuin Chilessä, mutta toisille suomen kielen taidon puute oli ollut työnsaannin rajoitteena.
Elämä Suomessa oli kuitenkin monella tapaa sujuvaa. Oli ystäviä ja mielekästä tekemistä, mutta toisaalta oli myös huoli kotimaahan jääneistä sukulaisista, koti-ikävä ja kipeät muístot koettelemuksista. Moni oli joutunut vangituksi ja kidutetuksi tai he olivat todistamassa toisten kokemaa raakaa kohtelua. Kidutukset saattoivat kestää useita päiviä eivätkä edes pikkulapset säästyneet niiltä.
Suomalaiset ottivat chileläiset lämpimästi vastaan. Suomessa tunnettiin suurta myötätuntoa heitä kohtaan ja se näkyi esimerkiksi voimakkaana solidaarisuusliikkeenä. Solidaarisuus ilmeni monin tavoin. Vásquezin dokumentissa kerrotaan, miten Harjavallan terästehtaan kuin Outokummunkin työntekijät kieltäytyivät koskemasta Chilestä Suomeen tulleeseen kuparirikasteeseen. Heidän lisäkseen satatyöntekijät kieltäyivät purkamasta kuparilastia laivasta. Työntekijöiden mukaan kupari oli chileläisten työläisten verellä tahrittu.
Vieras poika – erinäköinen mutta kuitenkin samanlainen
Vieras poika (1974) on Matti Ijäksen suunnittelema ja ohjaama lyhytfilmi kymmenvuotiaasta Luisista, joka asuu ja käy koulua Turussa. Ohjelma kertoo myös siitä, miksi Luisin on ollut pakko jättää kotimaansa ja miten hän viihtyy Suomessa.
Filmissä korostetaan Luisin erilaista ulkonäköä mutta samalla muistetaan, että hän kyllä ihan samanlainen kuin muutkin turkulaiskoulun oppilaat. Luis ei kuitenkaan ole koulun ainoa chileläislapsi. Luisin ääntä eivät katsojat kuule, mutta filmin selostaja kertoo pojan mietteistä ja kokemuksista. Samalla selostaja esittää myös Luisin koulukaveria, jonka kanssa hän leikkii myös koulun jälkeen.
Kun Luis tuli Suomeen, hän ei osannut yhtään suomea eikä siksi ymmärtänytkään, mitä muut oppilaat hänelle sanoivat. Nyt hän ja muut koulun chileläislapset opiskelevat suomea ja kommunikointikin on jo sujuvampaa. Ujosta pojasta on orastavan kielitaidon myötä tullut hymyilevä ja leikkeihin osallistuva koululainen.
Ohjelmassa kerrotaan köyhistä mutta iloisista chileläisistä, joilla vielä muutama vuosi sitten asiat olivat hyvin kotimaassaan ja miten lapsilla oli ollut ruokaa ja isät saivat tehdä työtä ja rikkaudet jaettiin kaikkien kesken. Luis kertoo, miten kaikki oli ollut hyvin, kunnes sotilaat tulivat kivääreineen. He ampuivat ihmisiä, jotka ajattelivat eri tavalla. Kansa eli pelossa, sillä sotilaat saattoivat tulla kenen tahansa kotiin. Siksi Luis lähti siskonsa ja vanhempiensa kanssa pois Chilestä Suomeen.
Koti-ikävästä huolimatta elämä oli alkanut hymyillä Luisillekin. Hän on saanut kavereita, joiden kanssa voi tehdä kaikenlaista vaikka kutsua heitä kotiin leikkimään. Vaikka kouluunkin on useimmiten kiva mennä, joku päivä hän pääsee palaamaan kotiinsa Chileen, sillä sotilaat eivät voi hallita aseilla ikuisesti.
Lähteet: Heinonen Linda, Chilen kansa ei ole yksin. Suomalaisen Chile-solidaarisuusliikkeen nousu Chilen vuoden 1973 vallankaappauksen jälkeen. Historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto 2013; El Mercurio de Valparaíso 2010; Elonet; Koivusalo Veikko & Kallinen Timo, Pitkä 70-luku: Valokuvia ja muistikuvia.TA-tieto 2000.
