Kuulu historioitsija Timothy Snyder täräytti äskettäin The New York Timesissa: ”Meidän pitää sanoa se. Venäjä on fasistinen.”
Kielenkäyttöön on jopa ilmaantunut russofasistia tarkoittava uudissana ”rashisti”.
Nykyään ”fasisti” on monikäyttöinen haukkumasana. Kuka tahansa öykkäröivä ääliö on ”fasisti”. Snyder puhuu kuitenkin fasismista sanan historiallisessa mielessä. Sen merkitys löytyy sadan vuoden takaisesta Italiasta ja Benito Mussolinin fasistipuolueesta.
Putinin Venäjän ja Mussolinin Italian politiikan samankaltaisuudet ovat silmiinpistäviä.
Voidaan väittää, että Mussolinin Italia ja Putinin Venäjä ovat kaikuja toisistaan, eräänlaisia rinnakkaisuniversumeita.
Mussolini syntyi vuonna 1883. Hän toimi mm. lehtimiehenä ja oli innokas sosialisti. Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä hän kääntyi edustamaan puolueensa vähemmistöä, joka halusi liittää Italiaan tiettyjä, tuolloin Itävalta-Unkariin kuuluneita alueita. Vaikka sotimalla.
Mussolinin unelma oli palauttaa Italia entiseen, Rooman imperiumin aikaiseen loistoon. Paha kyllä hänen mielestään Ranskan ja Britannian kaltaiset valtiot kuristivat Italiaa ja estivät sen suuruuden.
1920-luvulla Mussolini hivuttautui valtaan Italian puolueiden riitaisuuden ja valtion yleisen heikkouden ansiosta.
Italian fasistit pahoinpitelivät ja tappoivat vastustajiaan, kuten kansanedustaja Giacomo Matteottin. Toisinajattelijoita vangittiin tai lähetettiin maansisäiseen eristykseen; osa pakeni ulkomaille.
Italian parlamentista tuli Mussolinin kumileimasin. Vaalilakeja muutettiin fasistien eduksi. Koko yhteiskunta muokattiin uusiksi: sananvapaus, kokoontumisvapaudet, ammattiyhdistysliike, kaikki tukahdutettiin.
Mussolinista tuli käytännössä Italian diktaattori. Vuonna 1934 järjestettiin fasistisen Italian viimeiset parlamenttivaalit. Tarjolla oli fasistien laatima ehdokaslista, jolle saattoi sanoa joko kyllä tai ei.
96 prosenttia äänestäjistä sanoi kyllä.
Mikään imperiumi ei ole imperiumi ilman voittoisia sotia. Italia kävi sellaisen Etiopiassa vuonna 1936.
Myös Putinin kasvualusta oli sosialismi. Nyt Putin tahtoo palauttaa Venäjän Neuvostoliiton aikaiseen suuruuteen ja liittää siihen omilleen karanneet kansakunnat. Hänkin uskoo, että hankkeen tiellä ovat pahat länsimaat.
Käytännössä Putin on Venäjän diktaattori. Ainoa ero Mussoliniin on, että tämän nosti diktaattoriksi Mussolinin rakentama poliittinen liike.
Putin hivuttautui diktaattoriksi hallituspalatsissa. Puolue, Yhtenäinen Venäjä, rakennettiin siinä ohessa.
Myös Putin on tuhonnut sananvapauden ja poliittisen opposition. Venäjällä tapatetaan poliitikko Boris Nemtsovin kaltaisia Putinin kriitikoita. Toisinajattelijoita, kuten Aleksei Navalnyi, pahoinpidellään ja vangitaan summittaisesti. Monet ovat paenneet ulkomaille.
Myös Putinin imperiumi tarvitsee sotia. Niitä hän on käynyt Tšetšeniassa, Georgiassa ja paraikaa tietenkin Ukrainassa.
Putinin Venäjän ja Mussolinin Italian politiikan samankaltaisuudet ovat silmiinpistäviä. Tässä mielessä Snyder osuu oikeaan syyttäessään Venäjää fasistiseksi.
Mutta kyse ei ole pelkästään Mussolinista tai Italiasta. Italialaiset eivät olleet eivätkä venäläiset ole pelkästään viattomia sivustakatsojia.
Liki sata vuotta sitten merkittävä osa italialaisista kannatti Mussolinia. Poliittisilta mielipiteiltään he olivat siis fasisteja.
Lienee selvää, että Venäjällä suuri joukko kansasta kannattaa Putinia. Toisin sanoen, he ovat poliittisilta mielipiteiltään joko aktiivisia tai passiivisia fasisteja.
Ne, jotka Suomessa puolustelevat Putinin toimia niin Venäjällä kuin Ukrainassa, kannattavat hekin näiden määritelmien mukaan fasisteja.
He eivät välttämättä ymmärrä tätä, koska sana ”fasisti” on arkikielessä ottanut uuden merkityksen. Monet jopa kavahtaisivat fasistileimaa. Eiväthän he halua piestä tai tappaa ihmisiä.
Usein he uskovat olevansa pikemmin rauhan asialla.
Mutta sanan historiallisessa, poliittisessa merkityksessä demokratian ja sananvapauden halveksunta, voimapolitiikan ihannointi ja länsimaiden demonisointi olivat ja ovat edelleen fasistisen ajattelun tunnusmerkkejä.
Siksi armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen.
Toisen maailmansodan päätyttyä fasismi ei Italiassa hävinnyt minnekään vaan ikään kuin piiloutui syistä, joita ei tässä pysty erittelemään. Ikävä kyllä on vaikea uskoa, että Venäjänkään tulevaisuus olisi kovin erilainen, kävi Putinille tai Ukrainan sodalle miten tahansa.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja kirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
Kolumnista voi keskustella 14.6. klo 23.00 saakka.