Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aktivointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aktivointi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Älykkyystesti

Te muistatte mahdollisesti vielä sen Tuikea kovasti kiusanneen aktivointilelun. Tein tässä viikonloppuna sillä kokeen ja laitoin sinne sisään sellaista namia mikä kelpaa molemmille. Mitä tästä sitten seurasikaan?

Tuike lähti heti vauhdilla kaivamaan namia itselleen

Ame otti hieman hitaamman ja pähkäilevän kannan (ja ei, tämä ei ollut Amen eka kerta tämän lelun kanssa)

Aluksi näytti siltä, että Tuike vie lähes kaikki namit ja Ame saa vain vähän. Tuike kun kaiveli niitä paljon Ame tehokkaammin

Mutta sitten Ame saikin idean ja kippasi lelun kyljelleen sivuakkoa käyttäen

Tällöin kaikki namit tippuivat lelusta pois sen toiselle puolelle

Jonne Ame sitten siirtyi nauttimaan nerokkuutensa hedelmistä

Tosin Tuike ei ihan heti luovuttanut, vaan otti vielä yhden Ame kippaamista nameista

Lopulta Tuike totesi, että ei siellä ole enää nameja

Että sisko vei loput

Joten Tuke poistui paikalta. 

Lopputulemana kissat taisivat saada about yhtä paljon namia, Tuike mahdollisesti hieman enemmän. Tuike nopea alku mahdollisti tämän, vaikka Amen tekniikka tarjosi enemmän namia kerralla sitten kun se toteutettiin. 

maanantai 10. joulukuuta 2018

Aktivointia

Kun Emäntä tilaili Tuikelle Zylkeneä ja uutta Feliway pulloa tuli samalla tilattua Tuikelle uusi aktivointilelu. Tuikehan suorastaan rrrrrrakastaa raksuja. Tähän asti hän on saanut niitä kevyellä aktivoinnilla, eli levitettynä pitkin lattiaa. Sielä pieni mustavalkoinen karvaimuri on imenyt ne kitaansa. Tuike kun ei pidä älypeleistä ja luovuttaa niiden suhteen aika helpolla. Hän on todennut, että kyllä sitä namia tulee pienemmälläkin vaivalla. Vaan ei aina tule...

Mikä tämä tämmöinen kissan kiusotin on?

Miksi pienen Tuiken raksut on vangittu sinne sisään

Ihan tyhmää

Ei saa pieniä viattomia Tuike-kissoja kiduttaa tällä tavalla!

Ei voi raksuja saada tuolta ilman apua

Siellä ne ovat, minä näen ne!

Mutta ei ne tule sieltä, pieni kissaparka nääntyy 

Pitääkö minun mennä tekemään eläinsuojeluilmoitus pienen kissan kiusaamisesta

Ihan turhia tämmöiset

Tällälailla pitää tassulla tökkiä

Eihän se ole pienen kissan arvon mukaista!

Sainpas!

Koittakaa kestää raksut! Vielä minä teidät vapautan

Jotenkin, jonain päivänä

Lopulta palatessaan lelulle aina uudelleen Tuike sai kaikki raksut "pelastettua". Tokikin tästä syystä Tuike sai iltanaminsa lelusta tarjoiltuna! Tämä oli Tuiken mielestä hyvin tyhmää...

Pienten kissojen tahallista kiusaamista, sanon minä!