Kaikki oli niinkuin piti
Kaikki oli niinkuin piti. Pienen varausmaksun jälkeen loppusumms piti maksaa vasta hieman ennen matkaa. Hotelliin sisäänkirjautuessa saimme huoneluokankorotuksenkin.
Asiointipäivämäärä: 11. syyskuuta 2024
yhteensä 31 974
Kaikki oli niinkuin piti. Pienen varausmaksun jälkeen loppusumms piti maksaa vasta hieman ennen matkaa. Hotelliin sisäänkirjautuessa saimme huoneluokankorotuksenkin.
Asiointipäivämäärä: 11. syyskuuta 2024
Ei todellakaan 4 tähden arvoinen. Huoneet ihan ok, mutta siivous ihan ala-arvoista. Pyyhkeitä ei vaihdettu ja peitto oli ketsupin värjäämä jo valmiiksi. Allas alueella tuoleja liian vähän ja allas likainen. Tupakantumppeja altaan pohjassa ja allasta ympäröivät ritilät mustan homeen peitossa. Ruokana joka ilta samaa ja jostakin ruoasta 8 sai ruokamyrkytyksen seuraavana yönä, minä mukaan lukien. Ei ikinä enään!
Asiointipäivämäärä: 06. syyskuuta 2024
Saimme hyvän ja isomman huoneen hotellista mihin matkan varasimme. Hotelli muuten täydellinen mutta siivoojille pitäisi hommata pölynimurit.
Asiointipäivämäärä: 10. syyskuuta 2024
Sinänsä täysi 5 tähteä, mutta 2 (x2) hengen huonetta hämäsi jopa hotellin niin, että vasta viimeisenä päivänä sain vahvistuksen sekä hotellilta, että stayforlongilta, kaksi viikkoa ensin soiteltuani ja tivattuani selkeää vahvistusta.
Hotellilla sitten yöllä puuttui yksi (varattu 2*2 ja 1*1 huone) yhden hengen huone paikanpäällä.
Seuraavana päivänä asia onneksi oikaistiin.
Tähän asiaan toivoisin nopeampaa asiakaspalvelijan kiinni saamista.
Muuten kaikki meni erittäin hyvin 👌
Asiointipäivämäärä: 25. elokuuta 2024
Varasimme hotellin ja meille selvisi että nettisivuilla oli väärän hotellin kuvat.
Tilannetta vain pahoiteltiin, ei hyvitetty mitenkään. Oikeassa hotellissamme oli nuhjuisemmat huoneet kuin kuvissa joiden perusteella varasimme hotellia.
Asiointipäivämäärä: 02. syyskuuta 2024
Stayforlongin palvelu toimi erinomaisesti. Pudotettu tähti koskee varsinaisesti hotellia itseään. Jos hotellin nimi (ja hinta) on Hilton, niin jotenkin sitä odottaa, että fasiliteetit ja palvelu olisivat erityisen erinomaisia. Itse hotellille antaisin 3 Tähteä.
Asiointipäivämäärä: 23. elokuuta 2024
Hotelli oli siisti, hyvällä sijainnilla, ystävällinen palvelu ja siivous tarjolla joka päivä. Ainoa miinus oli , että uima-altaan reunalta puuttui tukikaide joka olisi auttanut altaasta ylös nousussa jos liiluntarajoitteita. Hotellin sisäänkäynti sijaitsi rappusten yläpäässä joka myös iäkkäille asiakkaille hankala.
Asiointipäivämäärä: 17. elokuuta 2024
Kaikin puolin toiminut hyvin. Jo useamman kerran tehty varauksia ja ei ongelmia
Asiointipäivämäärä: 08. syyskuuta 2024
Edullisin matkan välittäjä , 5 kertaa tehty varaukset eri hotelleihin, ei minkäänlaista ongelmaa ilmenyt koskaan. Seuraavan matkan varaan taas todennäköisesti stayforlongin kautta
Asiointipäivämäärä: 23. elokuuta 2024
Ystävällinen palvelu. Hotelli siisti, siivousta olisi ollut tarjolla joka päivä, jos ei halunnut säästääkseen luonnonvaroja, sai siitä hyvästä ilmaisen juoman. Hotellin kattoterassilla ravintola, josta ihana näkymä kaupungille ja joenrantaan. Sijainti ihanteellinen vanhan kaupungin reunalla. Lentokentältä pääsi kätevästi bussilla lähelle hotellia. Hotellissa sauna ja pieni kuntosali käytettävissä ympäri vuorokauden.
Asiointipäivämäärä: 03. elokuuta 2024
Erittäin ystävällinen henkilökunta, porttivahdista alkaen joka teki heti olon tervetulleeksi iloisesti tervehtien ja tullen juttelemaan.
Ruoka oli Erittäin hyvää allasosaston grillilla ja kohtuuhintaista.
Allasalue oli riittävän iso. Suolavesi altaassa teki kellumisen helpoksi.
Perhehuone oli riittävän iso ha takapihan terassi mukava vilvoittelemiseen. Paikoitusalue oli siisti ja vartioitu.
Asiointipäivämäärä: 30. kesäkuuta 2024
Hyvä tavallinen hotelli. Ystävällinen palvelu. Huone 107 oli remontoitu ja siisti. Huoneessa oli oma terassi. Siivous toimi hyvin. Aamupala oli monipuolinen. Aamupalalla saattoi itse valita mieluisaa syötävää. Uima-altaan vesi oli kylmää. Tilaa ottaa aurinkoa oli runsaasti. Ilmat olivat kesäiset. Lähellä rantaa mutta kuitenkin kaupungin laidalla.
Asiointipäivämäärä: 05. toukokuuta 2024
Metroasema ja bussipysäkit ihan lähellä. Hostellilla oli parkkipaikka asiakkaille, mutta meidän auto ei sinne mahtunut ja oli hankalaa väsyneenä lasten kanssa lähteä etsimään autolle parkkia.
Aamupala oli ihan hyvä, pannukakut maistuivat koko perheelle. Huone oli myös ihan siisti, lapset pitivät kerrossängystä.
Asiointipäivämäärä: 19. heinäkuuta 2024
Majoituksen varaus oli helppoa ja kolmen viikon oleilu Alanyassa, Alaiye hotellissa oli todella hintansa arvoinen. Sain toiveeni mukaisen huoneen kuudennesta kerroksesta. Erittäin hyvä palvelu ja maittava ruoka. Myös spa osaston palvelut saavat täydet pisteet 5/5. Teen varmasti jatkossakin hotellivarauksia stayforlong toimiston kautta. Suosittelen!
Asiointipäivämäärä: 26. huhtikuuta 2024
Tehdessäni varausta netissä 2 henkilölle te ette missään vaiheessa kysyneet matkakumppanin nimeä tai kansalaisuutta. Mitos hotelliin saavuttaessa tuli ongelma. Miesystäväni kuuden vuoden ajalta on Turkin kansalainen ja asuu Turkissa. Häntä ei aluksi hyväksytty hotelliin. Lopulta herra reseptionisti sanoi että mikäli maksamme 200 euroa, hän pääsee kanssani. Harkinnan jälkeen maksoimme sen summan. Olin varannut 10 yötä, en siis todellakaan mitään parin yön kutupaikkaa. Ystäväni tunsi itsensä sekunda kansalaiseksi tämän takia ja ensimmäiset lomapäivämme menivät pilalle yrityksenne ja hotellin toiminnan takia. Meistä on pöyristyttävää että tällaista tapahtuu. Kunnollinen Turkin kansalainen on kuin roska omassa kotimaassaan. Olemme lähettäneet sähköpostia yrityksenne asiakaspalveluun ja odotamme nopeasti vastauksia. Haluamme myös että olette yhteydessä Mitos hotelliin ja selvitätte pelisäännöt. Haluamme myös 200 euroa takaisin. Olin tehnyt varauksen hinnastonne mukaisesti 2 henkilölle ja maksoimme summan 10 yöstä, sen lisäksi suoraan hotellille 200 euroa. Emme voi ymmärtää tällaista toimintaa hotellilta, joka on teidän yhteistyökumppaninne.
Emme voi myöskään suositella yritystänne ennenkuin saamme korvauksen mielipahasta ja rahanmenosta.
Asiointipäivämäärä: 07. syyskuuta 2024
Varasin hotellin Berliiniin. Olen käyttänyt tätä varauspalvelua jo kaksi kertaa aikaisemminkin. Kaikki on sujunut hyvin. Varaus on helppoa ja olen löytänyt hotellin huomattavasti halvemmalla kuin kilpailijoilta. Ilmeisesti hyvä tarjous sattunut kohdalle. On mielestäni turvallinen varauskanava. Hotelli Scandic Berliinissä hyvällä paikalla ostoskadun Kurfursterdamin lähellä ja aivan KaDeWe tavaratalon takana. Lentokentältä pääsee mukavasti paikallisjunalla aika lähelle hotellia. Taksilla loppumatka muutamalla eurolla. Metroasema aivan lähellä mistä yhteydet esim Aleksanderplazalle mainiot. Aamupala oli monipuolinen ja erilainen tarjonta kuin tavallisesti aamupaloilla.
Asiointipäivämäärä: 26. kesäkuuta 2024
Hotel El Puerto by Pierre & Vacances Fuengirola
Hinta-laatu suhde oli erinomainen. Siisti, nätti huone jonka siivoaja kävi päivittäin siistimässä. Hyvä sänky ja runsas aamiainen jälkiruokineen. Yleisilme siisti ja hotelli sijaitsee erittäin hyvällä paikalla rantakadulla, lyhyt matka ostoksille, syömään ja julkisille liikenneasemille. Suosittelen!
Asiointipäivämäärä: 11. huhtikuuta 2024
Hintataso oli erinomainen. Palvelu oli muutenkin erinomainen, se että pystyi varaamaan huoneen hyvissä ajoin ja peruutus mahdollista jopa 2 viikkoa ennen majoitusta, ilman maksua oli täydellinen vaihtoehto.
Asiointipäivämäärä: 07. heinäkuuta 2024
1.5 kuukautta fuengirola beach apartments hotellissa
helmi- maaliskuussa.
Varaukset Stayforlongin kautta toimivat erinomaisesti.
Saimme hyvän huoneen.
Hotelin respassa avulias ja ystävällinen henkilökunta.
Siivous huippuluokkaa, joka toinen päivä.
Erittäin hyvä hinta/laatusuhde Stayforlongin kautta.
Miinuksena kalliis loppybaari, jossa osin tympeä henkilökunta.
Asiointipäivämäärä: 05. huhtikuuta 2024
Stayforlong sivusto tarjoaa halvin vaihtoehto löytää hyvää ja halpa hotelli, varaus meni läpi ja varaus löydetty hotellissa 3 arkipäivän kuluessa. Kiitos Stayforlong
Todennäköisesti varataan jatkossa Stayforlong sivustolla 👍
Asiointipäivämäärä: 12. kesäkuuta 2024