miikka
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]miikka (9)
- (puhekieltä) miinus (erityisesti koulunumeroiden yhteydessä)
- Bilsasta ysi ja mantsasta ysi miikka.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈmiːkːɑ/
- tavutus: miik‧ka
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | miikka | miikat |
| genetiivi | miikan | miikkojen (miikkain) |
| partitiivi | miikkaa | miikkoja |
| akkusatiivi | miikka; miikan |
miikat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | miikassa | miikoissa |
| elatiivi | miikasta | miikoista |
| illatiivi | miikkaan | miikkoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | miikalla | miikoilla |
| ablatiivi | miikalta | miikoilta |
| allatiivi | miikalle | miikoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | miikkana | miikkoina |
| translatiivi | miikaksi | miikoiksi |
| abessiivi | miikatta | miikoitta |
| instruktiivi | – | miikoin |
| komitatiivi | – | miikkoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | miika- | |
| vahva vartalo | miikka- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |