Euroopan kansanpuolue

Euroopan kansanpuolue
European People’s Party
Perustettu	8. heinäkuuta 1976
Puheenjohtaja	Manfred Weber
Pääsihteeri	Thanasis Bakolas
Parlamenttiryhmän johtaja	Manfred Weber
Ideologia	kristillisdemokratia konservatismi liberaalikonservatismi
Poliittinen kirjo	keskusta-oikeisto
Toimisto	Bryssel, Belgia
Osoite	Rue du Commerce/ Handelsstraat 10, 1000
Ajatushautomo	Martens Centre Robert Schumann -instituutti
Värit	tummansininen      keltainen      taivaansininen
Europarlamentaarikkoja	178 / 705
Eurooppa-neuvosto	11 / 27
Euroopan komissio	10 / 27
Eurooppalaiset alahuoneet	1 640 / 6 512
Eurooppalaiset ylähuoneet	462 / 1 507
Kansainväliset jäsenyydet	– Centrist Democrat International – International Democrat Union
Nuorisojärjestö	YEPP
Opiskelijajärjestö	EDS
Parlamenttiryhmä	EPP-ryhmä
Kotisivu	www.epp.eu
Infobox OKNimi-testi OK

Euroopan kansanpuolue (engl. European People’s Party, lyh. EPP) on vuonna 1976 perustettu eurooppalainen puolue. Sen perustivat kristillisdemokraattiset puolueet. Myöhemmin puolue on laajentanut jäsenkenttäänsä myös konservatiivisiin ja myös joihinkin keskusta-oikeistolaisiin puolueisiin. Puolueen puheenjohtajana on toiminut toukokuusta 2022 lähtien saksalainen Manfred Weber.

EPP on ollut Euroopan parlamentin suurin puolue vuodesta 1999, Eurooppa-neuvoston suurin puolue vuodesta 2002 ja se on myös selvästi suurin puolue nykyisessä Euroopan komissiossa. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja Euroopan komission puheenjohtaja tulevat molemmat EPP:stä. Monet Euroopan unionin perustajahahmoista tulivat puolueista, jotka myöhemmin perustivat EPP:n. EU:n ulkopuolella EPP:llä on enemmistö Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa. EPP on vuorotellut sen keskusta-vasemmistolaisen kilpailijan, Euroopan sosialidemokraattisen puolueen, kanssa Euroopan suurimpana puolueena.^lähde?

Euroopan kansanpuolue on omien sanojensa mukaan “Euroopan keskustaoikeistolainen poliittinen perhe. Se pyrkii luomaan ihmisiä lähellä olevan arvojen Euroopan, joka perustuu demokratiaan, avoimuuteen ja vastuullisuuteen, sekä vaurauteen, johon päästään edistämällä sosiaalista markkinataloutta.”

Euroopan kansanpuolue on kahden globaalin keskustaoikeistolaisen verkoston Euroopan siipi: International Democrat Unionin ja Centrist Democrat Internationalin.

Historia

Tausta

Pääartikkeli: Kristillisdemokratia

Kristillisdemokraattisen liikkeen synty liittyy kansallisvaltioiden ja demokratioiden kehitykseen. Kun kansallisia puolueita syntyi, oli luonnollista että vahvasti kristillisissä kulttuureissa monet puolueet ottivat kristillisyyden puolueensa perustaksi. Tähän vaikutti erityisesti se, että vastassa olivat uskonnonvastaiset ja sosialistiseen vallankumoukseen pyrkivät puolueet. Kirkon ja kristillisyyden asema, sodat ja Ranskan vallankumous vaikuttivat kuitenkin hyvin eri tavalla eri maissa.

Eurooppalaisten kristillisdemokraattien yhteistyö alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen vastapainona kommunistiselle internationaalille. Aloitteen yhteistyöstä teki Italian kansanpuolueen johtaja, katolinen pappi Luigi Sturzo. Vuonna 1921 PPI:n delegaatio Alcide de Gasperin johdolla tapasi Saksan keskustapuolueen johtoa, johon kuului mm. Konrad Adenauer. Yhteistyötä valmistelemaan perustettiin vuonna 1926 Kristillisyydestä inspiraationsa saaneiden demokraattisten puolueiden kansainvälinen sihteeristö (ransk. Secretariat International des Partis Démocratiques d’Inspiration Chrétienne, SIPDIC).

Järjestäytyminen toisen maailmansodan jälkeen

Ranskalaisen MRP:n puoluekokouksen yhteydessä muodostettiin vuonna 1945 kansallisten kristillisdemokraattisten puolueiden, järjestöjen ja yksilöiden väljä yhteistyöverkosto Nouvelles Équipes Internationales eli NEI. Isoissa Länsi-Euroopan maissa keskustaoikeistolaiset järjestäytyivät toisen maailmansodan jälkeen yhteisten sateenvarjopuolueiden alle. Kristillisdemokraattisten puolueiden ohella muodostui muutama suuri puolue (mm. Saksan CDU, Ranskan UMP, Espanjan kansanpuolue sekä Italian kristillisdemokraattinen puolue), jotka keräsivät kristillisdemokraattien ympärille myös konservatiivit, liberaalit ja muut keskustaoikeistolaiset ryhmät. Usein taustalla oli tarve estää sosialistien valtaan nousu.

Kristillisdemokraattisten johtajien aloitteesta perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, jonka päätöslauselma vuonna 1953 mahdollisti poliittisten ryhmien muodostamisen. NEI perusti EHTY:n yleiskokoukseen kristillisdemokraattisen ryhmän. Vuonna 1961 NEI perusti Maailman kristillisdemokraattien liiton WUCD:n (engl. World Union of Chirstian Democrats). Vuonna 1982 WUCD otti käyttöön nimen Christian Democrat International ja vuonna 1999 nykyisen nimen Centrist Democrat International.

Joulukuussa 1965 NEI:sta muodostettiin Euroopan kristillisdemokraattien liitto EUCD, mikä kiinteytti kristillisdemokraattista ryhmää hiili- ja teräsyhteisön yleiskokouksessa, johti poliittisen ohjelmatyön käynnistämiseen sekä kristillisdemokraattisen ajattelun perusteiden selventämiseen.

Euroopan kansanpuolueen perustaminen

Euroopan kansanpuolue perustettiin 8. heinäkuuta 1976 Euroopan kristillisemokraattien liiton rinnalle. Euroopan kansanpuolueen tuli määrä olla niiden maiden kristillisdemokraatisten puolueiden liitto, jotka kuuluivat Euroopan Yhteisöihin eli myöhempään Euroopan unioniin. Euroopan kansanpuolueen peurstivat puolueet Benelux-maista, Saksasta, Ranskasta, Irlannista ja Italiasta. Aloitteen perustamisesta tekivät Jean Seitlinger, Belgian pääministeri Leo Tindemans sekä Wilfried Martens. Tindemansista tuli kattopuolueen ensimmäinen puheenjohtaja ja Martens toimi myöhemmin sekä Belgian pääministerinä että EPP:n pitkäaikaisena puheenjohtajana. Euroopan kansanpuolueesta tuli ensimmäinen EY:n uusien sääntöjen mukainen Eurooppa-puolue.

Euroopan kansanpuolue jakautui sisäisesti kysymykseen, tulisiko jäseneksi hyväksyä myös muita kuin kristillisdemokraattisia puolueita. Benelux-maat, Ranska ja Italia vastustivat ajatusta kun Saksan CDU ja Baijerin CSU kannattivat keskustaoikeistolaisten puolueiden jäsenyyttä. CDU/CSU perusteli kantaa sillä, että kristillisdemokraattisen puolueen uupuminen Britanniasta ja Tanskasta teki vaikeaksi aikeen estää sosialistiryhmän nousun suurimmaksi Euroopan parlamentissa. Vuonna 1978 CDU:n Helmut Kohl, Ison-Britannian Margaret Thatcher ja Ranskan Jacques Chirac sopivat EDU:n perustamisesta Euroopan konservatiivipuolueiden yhteenliittymäksi, johon kuuluin CDU/CSU:n lisäksi kymmenkunta oikeistolaista ja talousliberaalia puoluetta, Suomesta Kokoomus.

Keskustaoikeiston yhteinen järjestö

Seurauksena oli kolme Euroopan laajuista yhteistyöjärjestöä, joissa oli päällekkäisiä jäsenyyksiä: EUCD, EPP ja EDU. Vuoden 1980 vaaleissa valta siiryi Euroopan parlamenteissa sosialisteille eikä uusissa jäsenmaissa Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa ollut kristillisdemokraattisia puolueita. Näin ollen EPP lähestyi näiden maiden keskustaoikeistolaisia puolueita. Rautaesiripun murruttua EPP hyväksyi 1990- ja 200-luvuilla useita keskustaoikeistolaisia jäseniä entisistä sosialistisista maista. Euroopan kansanpuolueen identiteettiä on määritelty muun muassa Ateenan periaateohjelmassa (1992) rautaesiripun murruttua sekä Berliinin konferenssissa (2001), kun EPP laajeni Keski- ja Itä-Euroopan keskustaoikeistolaisiin puolueisiin.

Saksa ryhtyi ajamaan keskustaoikeistolaisia kattopuolueita yhdentävää linjaa. Euroopan kansanpuolueesta tuli niin laaja, että EUCD menetti vähitellen merkityksen ja vuonna 1999 se sulautettiin Euroopan kansanpuolueeseen. Samalla Suomen Kristillisdemokraatit tuli EPP:n tarkkailijajäseneksi ja myöhemmin jäseneksi. Kokoomuksesta tuli EPP:n täysjäsen, kun EDU sulautettiin Euroopan kansanpuolueeseen. Tuolloin kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö oli myös EDU:n puheenjohtaja. EDU lopetti toimintansa lokakuussa 2002 ja sulautui virallisesti EPP:hen. Niinistöstä tuli samalla Euroopan kansanpuolueen kunniapuheenjohtaja.

Aikaisemmista EDU:n jäsenistä osa jatkoi yhteistyöstään ED-nimellä ja nämä toimivat parlamentissa EPP-ED-alaryhmässä. EPP-ED oli jakautunut suhteessa unionin liittovaltiokehitykseen. Lähinnä ED ja monet pohjoismaiset puolueet ajoivat itsenäsiten jäsenvaltioiden liittoa. Toisaalta enemmistö EPP-puolueista ajoi yhdentymistä kohti enemmän liittovaltiota muistuttavaa rakennetta. Lopulta vuonna 2009 useat ED:n jäsenet perustivat ECR-ryhmän (konservatiivit) ja EPP-ryhmä otti takasin alkuperäisen nimensä (kristillisdemokraatit).

EPP:n kristillisdemokraattinen identiteetti on kuitenkin jakautunut entistä enemmän, kun EPP-ryhmässä lähes puoluet on jo muita keskustaoikeistolaisia puolueita kuin kristillisdemokraatteja. EPP:n ryhmä on hajonnut kahtia monissa perinteisissä arvokysymyksissä eikä näitä aihepiirejä koskevissa äänestyksissä tehdä ryhmäpäätöksiä. EPP:n periaateohjelma uusittiin jälleen 2012 Bukarestissa, jolloin määriteltiin puolueen perusarvot yhä pääosin perinteiseltä kristillisdemokraattiselta pohjalta.

Poliittinen toiminta ja tavoitteet

Poliittinen manifesti ja puolueohjelma

EPP päivitti puolueohjelmansa Bukarestissa vuonna 2012 järjestetyssä puoluekokouksessa 20 vuoden jälkeen (EPP puoluekokous Ateenassa 1992) ja hyväksyi poliittisen manifestin, joka sisältää puolueen pääarvot ja politiikan tiivistetysti.^lähde?

Arvoista manifesti korostaa seuraavia:

• Vapaus keskeisenä ihmisoikeutena yhdistettynä vastuuseen
• Perinteiden kunnioittaminen
• Solidaarisuus apua tarvitsevia kohtaan, joiden vuorostaan tulee myös itse pyrkiä parantamaan tilannettaan
• Julkisesta taloudesta huolehtiminen
• Ympäristönsuojelu
• Läheisyysperiaate
• Pluralistinen demokratia ja sosiaalinen markkinatalous

Manifestissa esitellään myös EPP:n tärkeimmät tavoitteet EU:ssa:

• Poliittinen unioni
• Euroopan komission puheenjohtajan valitseminen suoralla vaalilla
• Sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen
• Perheiden merkitys, koulutuksen ja terveyden edistäminen
• Yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan vahvistaminen ja maahanmuuttajien integraatio
• EU:n laajentumisen jatkaminen, parempi Euroopan lähialuepolitiikka, sekä syvempää yhteistyötä maiden kanssa, jotka eivät voi tai eivät halua liittyä EU:hun
• EU:n yhteisen energiapolitiikan määrittely
• Euroopan tason poliittisten puolueiden vahvistaminen

Rakenne

Organisaatio

Puheenjohtajisto

Euroopan kansanpuolueen nykyinen puheenjohtaja Manfred Weber.

Puheenjohtajisto on puolueen korkein päättävä elin. Se päättää puolueen poliittisesta linjasta ja johtaa puhetta puoluevaltuustossa. Puheenjohtajiston muodostavat puolueen puheenjohtaja, 10 varapuheenjohtajaa, kunniapuheenjohtajat, pääsihteeri ja taloudenhoitaja. Euroopan parlamentin EPP-ryhmän puheenjohtaja, Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat sekä EU:n korkea edustaja (jos he kuuluvat EPP:n jäsenpuolueeseen) ovat puolueen varapuheenjohtajia virkansa puolesta.^lähde?

• Manfred Weber
• Thanasis Bakolas – Pääsihteeri
• Paulo Rangel – Taloudenhoitaja

• Marija Gabriel – Varapuheenjohtaja
• Esther de Lange – Varapuheenjohtaja
• Johannes Hahn – Varapuheenjohtaja
• Siegfried Mureșan – Varapuheenjohtaja
• Dubravka Šuica – Varapuheenjohtaja
• Petteri Orpo – Varapuheenjohtaja
• David McAllister – Varapuheenjohtaja
• Andrzej Halicki – Varapuheenjohtaja
• Antonio Tajani – Varapuheenjohtaja
• Esteban Gonzalez Pons – Varapuheenjohtaja
• Sauli Niinistö – Kunniapuheenjohtaja (Suomen presidentti)

• Ursula von der Leyen – Ex officio (Euroopan komission puheenjohtaja)
• Roberta Metsola – Ex officio (Euroopan parlamentin puhemies)

Puoluevaltuusto

Puoluevaltuusto määrittelee puolueen poliittiset kannat jokaisen puoluekokouksen välillä, päättäen jäsenyyshakemuksista, poliittisista linjoista ja budjetista. Puoluevaltuuston delegaatit tulevat EPP:n jäsenpuolueista, liitännäispuolueista, jäsenjärjestöistä ja ryhmistä. Puoluevaltuusto kokoontuu vähintään kolme kertaa vuodessa.

Puoluekokous

Puoluekokous on Euroopan kansanpuolueen ylin päätöksentekoelin. Puoluekokouksen delegaatit tulevat EPP:n jäsenpuolueista, liitännäispuolueista, jäsenjärjestöistä ja ryhmistä.

Puolueen sääntöjen mukaan puoluekokous järjestetään joka kolmas vuosi. Tämän lisäksi puoluekokous järjestetään vuosina, jolloin pidetään europarlamenttivaalit (joka viides vuosi). Myös ylimääräisiä puoluekokouksia voidaan järjestää (ja on myös järjestetty). Todellisuudessa puoluekokous kokoontuu siis useammin kuin joka kolmas vuosi.

Puoluekokous valitsee puolueen puheenjohtajiston (joka kolmas vuosi) sekä päättää tärkeimmistä politiikkaohjelmista, vaaliohjelmista ja periaateohjelmasta.

Toiminta

Huippukokous

EPP-päämiehet kokoontuvat säännöllisesti huippukokoukseen ennen Eurooppa-neuvoston kokousta. Huippukokouksen tarkoituksena on löytää yhteinen linja Eurooppa-neuvoston kokousta varten.

Kutsut lähettää EPP:n puheenjohtaja puolueen puheenjohtajistolle, kaikille presidenteille ja pääministereille, jotka ottavat osaa Eurooppa-neuvostoon ja kuuluvat EPP:hen, Euroopan parlamentin puhemiehelle, Euroopan komission ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajille kuin myös EU:n korkealle edustajalle, mikäli he kuuluvat EPP:hen, varapääministereille tai muille ministereille, mikäli kyseisen maan pääministeri ei kuulu EPP:hen, ja mikäli EPP-puolue ei ole hallituksessa, kutsu lähetetään johtavalle EPP-puolueelle oppositiossa.

Ministerikokoukset

Samaan tapaan kuin EPP järjestää huippukokouksia ennen Eurooppa-neuvostoa, puolue järjestää ministerikokouksia ennen Euroopan unionin neuvoston kokouksia. Ministerikokouksiin ottavat osaa aihealueen pohjalta kyseiset ministerit, varaministerit, valtiosihteerit ja Euroopan parlamentin jäsenet.

Ministerikokouksia järjestetään 12 eri aiheen ympärillä:

• Yleiset asiat
• Ulkopolitiikka
• Talous- ja rahapolitiikka
• Sisäpolitiikka
• Oikeus
• Puolustus
• Työllisyys- ja sosiaalipolitiikka
• Teollisuus
• Maatalous
• Energia
• Ympäristö

Muu toiminta

EPP:llä on useita työryhmiä eri aihealueiden ympärillä sekä tarpeen mukaan. Puolue myös järjestää tapaamisia EPP-taustaisten Euroopan komission jäsenten kanssa, sekä kutsuu komissaareja huippukokouksiinsa ja ministerikokouksiinsa.

Vuoden 2007 Euroopan tason poliittisia puolueita sääntelevän regulaation muutoksen jälkeen EPP, kuten muutkin europuolueet, ovat vastuussa Euroopan laajuisen vaalikampanjan järjestämisestä europarlamenttivaalien yhteydessä. Lissabonin sopimuksen mukaan EPP:llä, kuten muillakin europuolueilla, on oltava kampanjan yhteydessä ehdokas Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Toiminta

Euroopan neuvostossa

Euroopan kansanpuolueen ryhmä Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa puolustaa sananvapautta, ideoiden vapaata liikkuvuutta ja uskonnollista suvaitsevaisuutta. Ryhmä edistää läheisyysperiaatteen käyttöä, paikallista autonomiaa, sekä puolustaa kansallisia, sosiaalisia ja muita vähemmistöjä. Ryhmän puheenjohtajana toimii espanjalainen Pedro Agramunt.

Euroopan kansanpuolueen ryhmään Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa kuuluu myös jäseniä muista kuin EPP-jäsenpuolueista, kuten Patriotic Union (Liechtenstein), the Progressive Citizens' Party (Liechtenstein), the National and Democratic Union (Monaco) sekä Serbian Progressive Party.

EPP:n toiminta ETYJissä

"EPP:n ja samanmielisten" ryhmä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) parlamentaarisessa yleiskokouksessa on järjestön aktiivisin poliittinen ryhmä ja kokoontuu säännöllisesti. EPP-ryhmän jäsenet osallistuvat vaalitarkkailutehtäviin ja ovat sitoutuneet edistämään demokraattisia arvoja ja käytäntöjä.

Ryhmään kuuluu myös jäseniä EPP:n ulkopuolisista puolueista. Näihin lukeutuvat muun muassa Britannian Konservatiivipuolue, Kanadan konservatiivipuolue sekä Yhdysvaltain Republikaaninen puolue.

Natossa

EPP:llä on ryhmä Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa. Aktiiviseen ryhmän puheenjohtajana toimii saksalainen Karl Lamers, joka toimii myös Naton yleiskokouksen puhemiehenä. Ryhmään kuuluu myös jäseniä Kanadan konservatiivipuolueesta ja Yhdysvaltain republikaanisesta puolueesta.

Jäsenpuolueet

Täysjäsenet

Maa	Puolue	Lyhenne
Alankomaat	Kristillisdemokraattinen puolue holl. Christen-Democratisch Appèl	CDA
Belgia	Kristillisdemokraatit ja flaamit holl. Christen-Democratisch en Vlaams	CD&V
	Humanistis-demokraattinen keskusta ransk. Centre démocrate humaniste	cdH
Bulgaria	GERB bulg. Граждани за европейско развитие на България	GERB
	Demokraatit vahvemman Bulgarian puolesta bulg. Демократи за силна България	DSB
	Demokraattisten voimien liitto bulg. Съюз на демократичните сили	SDS
	Kansalaisten Bulgaria -liike bulg. Движение „България на гражданите“	BCM
Espanja	Kansanpuolue esp. Partido Popular	PP
Irlanti	Fine Gael	FG
Italia	Forza Italia	FI
	Alternativa Popolare	AP
	Keskustan liitto ital. Unione di Centro	UdC
	Partito Autonomista Trentino Tirolese	PATT
	Popolari per l'Italia	PpI
	Südtiroler Volkspartei	SVP
Itävalta	Itävallan kansanpuolue saks. Österreichische Volkspartei	ÖVP
Kreikka	Uusi demokratia kreik. Νέα Δημοκρατία	ND
Kroatia	Kroatian demokraattinen liitto kroatiaksi Hrvatska demokratska zajednica	HDZ
Kypros	DISY kreik. Δημοκρατικός Συναγερμός	DISY
Latvia	Yhtenäisyys latv. Vienotība	V
Liettua	Kotimaan liitto – Liettuan kristillisdemokraatit liett. Tėvynės sąjunga – Lietuvos krikščionys demokratai	TS-LKD
Luxemburg	Kristillissosiaalinen kansanpuolue luxemb. Chrëschtlech Sozial Vollekspartei ransk. Parti populaire chrétien social saks. Christlich Soziale Volkspartei	CSV/PCS
Malta	Kansallispuolue maltaksi Partit Nazzjonalista	PN
Portugali	Sosiaalidemokraattinen puolue port. Partido Social Democrata	PSD
	CDS – Kansanpuolue port. Centro Democrático e Social – Partido Popular	CDS-PP
Puola	Kansalaisfoorumi puol. Platforma Obywatelska	PO
	Puolan kansanpuolue puol. Polskie Stronnictwo Ludowe	PSL
Ranska	Les Républicains	LR
Romania	Kansallisliberaalinen puolue rom. Partidul Național Liberal	PNL
	Romanian unkarilaisten demokraattinen liitto unk. Romániai Magyar Demokrata Szövetség rom. Uniunea Democrată Maghiară din România	UDMR
	Kansanliike-puolue rom. Partidul Mișcarea Populară	PMP
Ruotsi	Maltillinen kokoomus ruots. Moderata samlingspartiet	M
	Kristillisdemokraatit ruots. Kristdemokraterna	KD
Saksa	Saksan kristillisdemokraattinen unioni saks. Christlich Demokratische Union Deutschlands	CDU
	Baijerin kristillissosiaalinen unioni saks. Christlich-Soziale Union in Bayern	CSU
Slovakia	Kristillisdemokraatit slovakiksi Kresťanskodemokratické hnutie	KDH
	Most-Híd
	Unkarilaisen yhteisön puolue unk. Magyar Közösség Pártja slovakiksi Strana maďarskej komunity	SMK/MKP
	SPOLU – kansalaisdemokratia slovakiksi SPOLU – občianska demokracia	SPOLU
Slovenia	Slovenian demokraattinen puolue sloveeniksi Slovenska demokratska stranka	SDS
	Slovenian kansanpuolue sloveeniksi Slovenska ljudska stranka	SLS
	Uusi Slovenia – Kristillisdemokraatit sloveeniksi Nova Slovenija – Krščanski demokrati	NSi
Suomi	Kansallinen Kokoomus	KOK
	Suomen Kristillisdemokraatit	KD
Tanska	Konservatiivinen kansanpuolue tansk. Det Konservative Folkeparti	C
	Kristillisdemokraatit tansk. Kristendemokraterne	KD
Tšekki	Kristillinen ja demokraattinen unioni – Tšekkoslovakian kansanpuolue tšek. Křesťanská a demokratická unie – Československá strana lidová	KDU–ČSL
	TOP 09
Unkari	Kristillisdemokraattinen kansanpuolue unk. Kereszténydemokrata Néppárt	KDNP
Viro	Isänmaa vir. Isamaa	I

Liitännäisjäsenet

•  Albania
  • Albanian demokraattinen puolue
•  Montenegro
  • Bosnialainen puolue
•  Norja
  • Høyre
•  Pohjois-Makedonia
  • VMRO-DPMNE
•  Serbia
  • Serbian edistyspuolue
  • Vojvodinan unkarilaisten liitto
•  Sveitsi
  • Sveitsin keskusta

Tarkkailijajäsenet

•  Armenia
  • Armenian republikaaninen puolue
  • Heritage
•  Bosnia ja Hertsegovina
  • Stranka demokratske akcije
  • Kroatian demokraattinen liitto Bosnia-Hertsegovinassa
  • Demokraattisen kehityksen puolue
  • Kroatian demokraattinen liitto 1990
•  Georgia
  • Yhdistynyt kansallinen liike
  • Eurooppalainen Georgia
•  Kosovo
  • Kosovon demokraattinen liitto
•  Moldova
  • Moldovan liberaalidemokraattinen puolue
  • Toiminta- ja solidaarisuuspuolue
  • Totuus- ja kunniapuolue
•  Norja
  • Kristillinen kansanpuolue
•  San Marino
  • San Marinon kristillisdemokraattinen puolue
•  Ukraina
  • Batkivštšyna
  • Euroopan solidaarisuus
  • Oma apu
  • UDAR
•  Valko-Venäjä
  • Valko-Venäjän yhdistynyt kansanpuolue
  • Valko-Venäjän kristillisdemokraatit
  • Vapausliike

Kumppanit

•  Libanon
  • Libanonin voima
  • Kataeb
•  Marokko
  • Itsenäisyyspuolue
  • Itsenäisten kansallispuolue

Puheenjohtajat

EPP:llä on ollut seitsemän puheenjohtajaa:

#	Kuva	Nimi	Kausi	Puolue	Jäsenvaltio
1.		Leo Tindemans (1922–2014)	1976–1985	CD&V	Belgia
2.		Piet Bukman (1934–2022)	1985–1987	CDA	Alankomaat
3.		Jacques Santer (s. 1937)	1987–1990	CSV	Luxemburg
4.		Wilfried Martens (1936–2013)	1990–2013 †	CD&V	Belgia
5.		Joseph Daul (s. 1947)	2013–2019	Les Républicains	Ranska
6.		Donald Tusk (s. 1957)	2019–2022	Kansalaisfoorumi	Puola
7.		Manfred Weber (s. 1972)	2022–	CSU	Saksa

Lähteet

• Erävalo, Esa: Yhteinen hyvä - Johdatus kristillisdemokratiaan. Helsinki: Ajatuspaja Kompassi ry, 2018. ISBN 978-952-7289-03-7

Aiheesta muualla

• Euroopan kansanpuolue (englanniksi)
• YouTube: Euroopan kansanpuolue