Konstantin Päts

Konstantin Päts
Konstantin Päts 1920-luvun alussa.
Viron 1. presidentti
24. huhtikuuta 1938 − 21. kesäkuuta 1940
Pääministeri	Kaarel Eenpalu Jüri Uluots
Seuraaja	Johannes Vares-Barbarus (neuvostomiehittäjien edustaja) Jüri Uluots (virallinen seuraaja)
Viron valtionhoitaja
3. syyskuuta 1937 – 24. huhtikuuta 1938
Viron riigivanem
25. tammikuuta 1921 – 21. marraskuuta 1922 2. elokuuta 1923 – 26. maaliskuuta 1924 12. helmikuuta 1931 – 19. helmikuuta 1932 1. marraskuuta 1932 – 18. toukokuuta 1933 21. lokakuuta 1933 – 24. tammikuuta 1934 24. tammikuuta 1934 – 3. syyskuuta 1937 (vt.)
Edeltäjä	Ants Piip Juhan Kukk Otto Strandman Karl Einbund Jaan Tõnisson
Seuraaja	Otto Strandman Friedrich Akel Jaan Teemant Jaan Tõnisson
Viron pääministeri
24. helmikuuta 1918 – 9. toukokuuta 1919
Seuraaja	Otto Strandman
Viron maahallituksen johtaja
25. lokakuuta 1917 – 24. helmikuuta 1918
Edeltäjä	Jaan Raamot
Viron puolustusministeri
27. marraskuuta 1918 – 8. toukokuuta 1919
Edeltäjä	Andres Larka
Seuraaja	Otto Strandman
Henkilötiedot
Syntynyt	23. helmikuuta 1874 Tahkuranna, Pärnumaa, Venäjä
Kuollut	18. tammikuuta 1956 (81 vuotta) Buraševo, Tverin alue, Neuvostoliitto
Ammatti	asianajaja
Puoliso	Helma Peedi
Tiedot
Puolue	Maaliit Põllumeeste Kogud Isänmaan liitto
Uskonto	ortodoksi
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Konstantin Päts (23. helmikuuta 1874 Tahkuranna, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 18. tammikuuta 1956 Buraševo, Tverin alue, Neuvostoliitto) oli virolainen valtiomies ja Viron ensimmäinen presidentti. Päts oli vuonna 1917 Viron kuvernementin hallituksen johtajana, kuului Viron itsenäiseksi julistaneeseen pelastuskomiteaan ja toimi Viron väliaikaisen hallituksen johtajana vuosina 1918–1919 sekä riigivanemina eli pääministerinä ja valtionpäämiehenä viidesti vuosien 1921 ja 1934 välisenä aikana. Kaapattuaan vallan hän hallitsi vuosina 1934–1940 itsevaltaisesti, ensin virkaatekevänä riigivanemina, 1937–1938 valtionhoitajana ja vuodesta 1938 presidenttinä säädettyään uuden perustuslain. Pätsin valta päättyi vuoden 1940 Viron neuvostomiehitykseen. Hän vietti loppuikänsä vankeudessa ja karkotuksessa Neuvostoliitossa.

Lapsuus ja koulutus

Konstantin Pätsin isä oli rakennusmestari Jakob ”Jaagup” Päts (1842–1909) ja äiti vironvenäläinen Olga Tumanova (1847–1914). Konstantin oli avioparin toinen poika. Vanhemmat olivat ortodokseja. Konstantin Päts kävi ensimmäisen kouluvuotensa Tahkurannassa, mutta tämän jälkeen perhe muutti Pärnuun. Kansakoulun jälkeen Päts lähetettiin Riikaan, venäjänkieliseen, ortodoksiseen hengelliseen seminaariin. Hän opiskeli seminaarissa neljä vuotta. Yleissivistävien opintojen jälkeen Päts erosi seminaarista vuonna 1892, koska hengellinen ura ei houkutellut häntä. Samana vuonna hän aloitti opinnot Tarton yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Päts valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1898. Valmistumisensa jälkeen Päts ilmoittautui vapaaehtoisena Venäjän keisarilliseen armeijaan. Palveluspaikka oli Pihkova. Päts pääsi asepalveluksesta siviiliin reservin vänrikkinä 1899. Päts palveli myöhemmin Venäjän armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa. Hänelle oli hyötyä sotilaskoulutuksesta Viron vapaussodan aikana, ja myöhemmin kun hän toimi maan puolustusministerinä.

Ura ennen Viron itsenäistymistä

Yliopistosta valmistumisen jälkeen Päts muutti Tallinnaan. Siellä hän toimi asianajajana Jaan Poskan asianajotoimistossa vuosina 1900–1901. Asianajajan ura ei kuitenkaan kiinnostanut Pätsiä ja hän perusti 1901 yhdessä muiden nuorien radikaalien kanssa Teataja-sanomalehden, jonka toimittajaksi ja julkaisijaksi Päts tuli. Lehti levitti maltillista sosialismia ja se sai kohtuullisen laajan levikin. Vilho Niitemaan mukaan Teataja vaikutti huomattavasti siihen, että Tallinna nousi kilpailemaan Tarton rinnalle virolaisuuden keskukseksi.

Pätsin muistolaatta Vantaan Hämeenkylässä.

Virallisesti puolueet oli kielletty Virossa, mutta poliittisia ”puolueita” syntyi silti. Tallinnassa Teatajan ympärille järjestyivät sosialistit. Teatajan vuosinaan Pätsin katsotaan olleen maltillinen radikaali. Vuonna 1904 Päts valittiin Tallinnan apulaiskaupunginjohtajaksi. Tämä oli Teatajan ympärille ryhmittyneiden suurin poliittinen saavutus. Tallinnan venäläis-virolainen liitto mursi saksalaisten vallan ensimmäisenä Viron tärkeimpien kaupunkien hallituksissa. Kaupunginjohtajaksi valittiin venäläinen E. Hiatsintovil. Päts hoiti kaupunginjohtajan tehtäviä kuukausien ajan, kunnes Hiatsintovil saapui Pietarista Tallinnaan.

Venäjän vuoden 1905 vallankumous muuttui Virossa ja Liivinmaalla väkivaltaisiksi levottomuuksiksi, jotka Venäjän hallitus kukisti verisesti. Päts toimi Teatajan päätoimittajana 12. lokakuuta 1905 asti, jolloin lehti lakkautettiin. Samana syksynä kaupunginhallitus hajotettiin ja korvattiin uudella saksalaisista koostuvalla. Tallinnassa kenraalikuvernöörin valtuuksia käyttänyt kenraaliluutnantti Pavel Voronov määräsi Pätsin vangittavaksi ja kenttäoikeus langetti hänelle poissaolevana kuolemantuomion. Päts onnistui pakenemaan Saksan kautta Sveitsiin, jossa hän asettui Bernin lähellä olleeseen Weissenstein-Gutin kartanoon. Syksyllä 1906 hän siirtyi Suomeen ja asettui Vihtori Alavan omistamalle Mäkelän tilalle Helsingin maalaiskunnan (nyk. Vantaa) Hämeenkylään, missä hän vietti kaksi vuotta. Aikansa kuluksi Päts kirjoitti. Myös kuolemantuomion saanut Jaan Teemant asui Pätsin kanssa sekä Weissenstein-Gutissa että Mäkelän tilalla. Mäkelässä asui heidän kanssaan lisäksi kolmas virolainen pakolainen, toimittaja Jaan Sitska. Pätsillä oli väärennetty passi, jonka mukaan hänen nimensä oli Mikkor. Mäkelän tilan paikalla on nykyään 23. helmikuuta 1998 paljastettu Pätsin muistolaatta.

Päts venäläisen upseerin univormussa vuonna 1917.

Huhtikuussa 1908 Päts siirtyi Karjalankannakselle Terijoen lähellä sijaitsevaan Ollilaan, missä hän asui virolaisen liikemiehen Madis Jaaksonin huvilassa. Päts toimi sieltä käsin uuden Pietarin virolaiselle yhteisölle tarkoitetun lehden Peterburgi Teatajan salaisena vastaavana toimittajana. Vähän ajan kuluttua viranomaiset lakkauttivat lehden, mutta sen korvasi uusi Pealinna Teataja. Yhteensä Päts oleskeli Suomessa kolmisen vuotta. Vuonna 1909 Pätsin kuolemantuomio peruttiin ja hän palasi Tallinnaan. Hänet kuitenkin asetettiin uudelleen syytteeseen ja hän sai helmikuussa 1910 vuoden vankeustuomion. Päts istui Krestyn vankilassa kesäkuusta 1910 maaliskuuhun 1911. Vankilassa hän sai reuman, joka vaivasi häntä koko loppuelämän ajan. Vankilasta vapautumisen jälkeen Päts virkistäytyi Pärnussä syksyyn 1911 asti. Vuosina 1911–1916 Päts toimi lehtimiehenä. Hän oli Tallinna Teatajan päätoimittaja ja osallistui myös politiikkaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Päts kutsuttiin Venäjän armeijan palvelukseen helmikuussa 1916. Päts ei palvellut rintamalla, vaan toimi Pietari Suuren merilinnoituksen oikeusasiantuntijana.

Viron itsenäistyminen

Itsenäistyminen ja vapaussota

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus myönsi Viron kuvernementille paikallisen itsehallinnon. Keväällä 1917 järjestettiin vaalit, joissa valittiin Viron maapäivät. Päts edusti porvarillista kansallismielistä puolta Viron sotilaiden kongressissa, ja hänet valittiin sotilaiden ylimmän komitean esimieheksi. Maapäivät asettivat keskikesällä maahallituksen, ja sen johtoon nimitettiin lokakuussa Päts. Hän sai syksyllä myös Viron kansallisjoukkojen (rahvusvägi) ylipäällikkyyden. Lokakuun vallankumouksessa valtaan nousivat Venäjällä bolševikit. Vähän myöhemmin Viroonkin perustettiin virolaisen bolševikin Viktor Kingisseppin johdolla vallankumouskomitea, joka kaappasi vallan itselleen. Bolševikit veivät Pätsin kolmesti tuomioistuimeen loppuvuonna 1917, ja kolmannella kerralla hänet tuomittiin kuukaudeksi vankeuteen.

Vapauduttuaan Päts hävisi maan alle. Bolševikit pitivät maassa venäläisten tukemana aseellista valtaa 24. helmikuuta 1918 asti, jolloin he vetäytyivät maasta etenevän Saksan armeijan edeltä. Bolševikkien vetäydyttyä Tallinnasta valta palasi aikaisemmin asetetulle vanhempainneuvostolle. Se oli asettanut itsenäisyyttä toteuttamaan Viron pelastuskomitean (Päästekomitee), jonka jäseniksi tulivat Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik. Pelastuskomitea julisti samana päivänä Viron itsenäiseksi demokraattiseksi tasavallaksi. Pätsistä tuli pikaisesti perustetun hallituksen pääministeri, sisäministeri sekä kauppa- ja teollisuusministeri. Saksalaiset valtasivat Tallinnan 25. helmikuuta ja itsenäisyysjulistus jäi käytännössä merkityksettömäksi. Saksalaiset hallitsivat miehittämäänsä Viroa kovaotteisesti. Myös Päts vangittiin kesäkuussa, ja hänet vietiin Friedrichshofin keskitysleirille, josta hänet marraskuussa vapautettiin Saksan hävittyä sodan.

Päts muodosti uuden väliaikaisen hallituksen 27. marraskuuta 1918 ja hänestä tuli sen pää- ja puolustusministeri. Samaan aikaan venäläiset ryhtyivät hyökkäykseen Viroa vastaan ja Viron vapaussota alkoi. Virolaiset torjuivat Neuvosto-Venäjän hyökkäyksen keväällä 1919 ja rauhanneuvottelut käynnistyivät loppuvuodesta 1919. Maat solmivat Virolle edullisen Tarton rauhansopimuksen 2. helmikuuta 1920. Vuonna 1919 tapahtui hallituksenvaihdos ja Pätsin edustama Maaliit-puolue joutui pois hallituksesta. Reformihengessä Viron itsenäisyyden alkuvuosien politiikka oli vasemmistohenkistä, mikä päättyi 1. joulukuuta 1924 kommunistien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen, jota Neuvostoliitto tuki. Kaappauksen jälkeen kaappaajia rankaistiin ankarasti ja kommunistinen puolue kiellettiin ja äärivasemmisto poistettiin parlamentaarisen päätöksenteon piiristä. Päts toimi Viron valtionpäämiehenä, riigivanemana, viisi kertaa vuosina 1920–1934.

Ura liikemiehenä

Päts toimi Viron itsenäistymisen jälkeen liike-elämässä. Hän oli vuonna 1919 mukana perustamassa Harju Pankia, ja hän oli vuosina 1919–1933 Eesti Lloydin esimies. Vuosina 1920–1921 ja vuodesta 1924 eteenpäin hän oli Tallinnan pörssikomitean esimies. Päts oli mukana perustamassa virolais-neuvostoliittolaista kauppakamaria 1924 ja toimi sen esimiehenä vuoteen 1931 asti. Hän oli kauppa- ja teollisuuskamarin esimies vuosina 1925–1929.

Yhteistyö Neuvostoliiton kanssa

Päts pyrki edistämään Viron ja Neuvosto-Venäjän välistä kauppaa. Neuvostoliiton tuella perustettiin neuvostoliittolais-virolainen kauppakamari 1924, johon Päts osallistui. Magnus Ilmjärvin löytämien lähteiden perusteella Pätsille maksettiin – ainakin aluksi salaisesti – neuvostohallitukselta neuvostoliittolais-virolaisen naftan maahantuontiyrityksen kautta 4 000 Yhdysvaltain dollaria vuosittain 1924–1934. Summa oli huomattava ja vastasi Viron Berliinin lähettilään vuosipalkkaa. Päts raportoi Neuvostoliiton suurlähetystöön Viron poliittisesta tilanteesta. Pätsin yhteistyön julkistaminen käynnisti Virossa keskustelun Pätsin roolista Viron itsenäisyyden hankkimisen lisäksi myös sen menettämisessä.

Pätsin yhteistyön Neuvostoliiton kanssa on arveltu vaikuttaneen Pätsin ja Johan Laidonerin Neuvostoliitto-politiikkaan 1939–1940.^lähde?

Vallankaappaus ja ura yksinvaltiaana

Suomen presidentti P. E. Svinhufvud (vas.) ja Päts Narvassa 1936. Tärkeimpänä puheenaiheena oli merisotilaallisen yhteistyön vahvistaminen.

Suomen ja Viron ulkopoliittisesta eroavaisuudesta huolimatta maat pyrkivät 1930-luvulla yhteistyöhön Suomenlahden sulkemiseksi tarvittaessa rannikkotykistön koordinoidulla tulituella. Ulkopoliittisesti Viro ylläpiti Liettuan, Latvian, Suomen ja Puolan kanssa reunavaltiopolitiikkaa, mistä Suomi luopui hyvin nopeasti ulkoasiainministeri Rudolf Holstin jälkeen liittyen pohjoismaiseen suuntaukseen.^lähde?

Viron perustuslakia säätävän kokouksen 16. kesäkuuta hyväksymä ja 2. heinäkuuta 1920 voimaanastunut perustuslaki oli vahvasti parlamentaarinen. Riigivanemalta puuttui presidentin toimeenpanovalta ja asema oli lähinnä eduskunnan palvelija. Virossa pidettiin elokuun 1932 ja lokakuun 1933 välisenä aikana kolme kansanäänestystä. Kaikki ehdotukset ajoivat vahvaa toimeenpanovaltaa, ja ne erosivat toisistaan vain hieman. Kahta ensimmäistä ehdotti eduskunta ja kolmatta äärioikeistolaiset vapsit. Vapsien ehdotus sai lähes 73 % kannatuksen. Hyväksytyssä ehdotuksessa oli uudella valtionpäämiehellä oikeus antaa itsenäisesti lakeja asetuksia ”valtion pakottavissa hätätilanteissa”. Käytännössä valtionpäämies siis saattoi hallita maata myös ilman eduskuntaa.

Uusi perustuslaki tuli voimaan 24. tammikuuta 1934. Samaan aikaan Päts toimi riigivanemana. Seuraavaksi oli edessä presidentin- ja eduskuntavaalit. Vapsit saavuttivat vaalivoiton kunnallisvaaleissa. Osassa suurista kaupungeista he saivat yli puolet annetuista äänistä. Presidenttiehdokkaiden asettamisen yhteydessä vapsien ehdokas Andres Larka otti pitkän etumatkan muihin ehdokkaisiin, Johan Laidoneriin, Pätsiin ja August Reihin.

Päts teki vallankaappauksen yhdessä kenraali Laidonerin kanssa 12. maaliskuuta 1934. Perusteluna Päts käytti uhkaavaa vapsien valtaannousua. Omien sanojensa mukaan hän pelasti Viron fasismilta. Päts hallitsi Viroa autoritäärisesti ja julisti maahan poikkeustilan, joka jatkui vuoteen 1938 asti, jolloin maalle saatiin uusi perustuslaki. Pätsin valtakaudesta vuosina 1934–1940 käytetään nimitystä vaikeneva aika. Puolueet kiellettiin ja poliitikkoja vangittiin.

Päts tunnettiin Suomen presidentin P. E. Svinhufvudin läheisenä ystävänä, mikä näkyi vastavuoroisilla vierailuilla sekä reaktiossa heti vallankaappauksen jälkeen. Kun IKL:n Ajan Suunnan päätoimittaja Arne Somersalo tuomitsi lehdessään Pätsin toimet jyrkästi ja käytti hänestä "loukkaavia lausumia", presidentti määräsi valtioneuvoston istunnossa nostettavaksi rikossyytteen. Somersalon sovitettavaksi jäi korkeimmassa oikeudessa 4 kuukautta vankeutta.

Niin kutsutun Pätsin perustuslain tultua voimaan Konstantin Pätsistä tuli Viron presidentti 24. huhtikuuta 1938. Muut puolueet eivät saaneet osallistua vaaleihin. Päts oli virassa 23. heinäkuuta 1940 saakka, jolloin tehtävä jäi pääministeri Johannes Vareksen hoidettavaksi.^lähde?

Myöntyväisyyspoliitikko

Katso myös: Baltian maiden miehitys

Vuonna 1939 Viro suostui ottamaan alueelleen 25 000 neuvostoliittolaista sotilasta tukikohtiinsa. Saksa puolestaan kutsui Saksaan vironsaksalaisia, joita sinne lähti 12 660.

Viimeinen itsenäisyyspäivän ohimarssin vastaanotto 24. helmikuuta 1940. Vasemmalta kenraali Johan Laidoner, Päts ja pääministeri Jüri Uluots.

Suomen talvisodan jälkeen Neuvostoliitto esitti 16. kesäkuuta 1940 Viron Moskovan-lähettiläälle August Reille uhkavaatimuksen. Sen mukaan Virolla, Latvialla ja Liettualla oli Neuvostoliittoa vastaan suunnattua sotilaallista yhteistoimintaa, ja siksi Viroon olisi muodostettava neuvostoystävällinen hallitus ja neuvostojoukkojen olisi päästävä Viroon riittävässä laajuudessa.

Viron hallitus taipui uhkavaatimukseen muutamassa tunnissa. Myös Latvialle ja Liettualle oli vastaanvanlainen uhkavaatimus esitetty jo aiemmin. Leningradin sotilaspiirin päällikkö armeijakenraali Kirill Meretskov ilmoitti Narvaan 17. kesäkuuta kutsutulle Viron puolustusvoimien ylipäällikkö Johan Laidonerille, että tämän on allekirjoitettava määräys, joka sallii viiden neuvostoliittolaisen divisioonan tulon Viron alueelle. Laidoner allekirjoitti määräyksen ja kahdessa päivässä Viroon saapui noin 90 000 neuvostoliittolaista sotilasta.

Jüri Uluotsin hallitus jätti eroanomuksensa 16. kesäkuuta. Hallitus jatkoi Pätsin pyynnöstä toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus olisi muodostettu. Leningradin puoluejohtaja Andrei Ždanov tuli 19. kesäkuuta Tallinnaan ja ryhtyi kokoamaan Neuvostoliiton Tallinnan suurlähetystössä virolaisten vasemmistososialistien kanssa uuden hallituksen ministerilistaa. Pääministeriksi Ždanov halusi hermolääkäri Johannes Vareksen. Päts nimitti 21. kesäkuuta uuden hallituksen, jonka pääministerinä oli Vares, varapääministerinä Tarton yliopiston historian professori Hans Kruus, ulkoasiainministerinä opettaja ja kirjailija Nigol Andresen sekä opetusministerinä kansallisesti kuuluisa kirjailija Johannes Semper. Yksikään Vareksen hallituksen jäsenistä ei ollut kommunisti ja osalle hallituksen jäsenistä nimitys ministeriksi tuli yllätyksenä.

Vares ilmoitti hallituksen järjestävän uudet vaalit edustuksellisuuden palauttamiseksi, kieltävänsä kansalle vihamieliset järjestöt sekä puhdistavansa valtiokoneiston rikollisista. Muutoin hallitus esiintyi sovinnollisesti korostaen yhteiskuntarauhaa ja sitä, ettei hallitus perusta neuvostovaltaa, vaikka toimeenpanee uudistuksia.

Kesä-heinäkuun vaihteessa Vareksen hallitus kielsi Isamaaliitin ja Kaitseliitin, erotti ylipäällikkö Johan Laidonerin tehtävästään sekä salli upseerien pidätyksiä. Laidoner itse tuli pidätetyksi vasta 19. heinäkuuta ja joutui viettämään loppuikänsä vankiloissa Neuvostoliitossa kuolemaansa 1953 saakka. Viron kielletty kommunistinen puolue aloitti jälleen julkisen toimintansa Karl Säreen ja Johannes Lauristinin johdolla.

Ždanov vaati 4. heinäkuuta parlamenttivaaleja järjestettäviksi 14.–15. heinäkuuta. Päts totteli ja ilmoitti päivää myöhemmin vaalien järjestämisestä todeten samalla, ettei poikkeuksellisena aikana voida noudattaa vaalilain säännöksiä, joiden mukaan vaalit saa järjestää aikaisintaan 35 päivän kuluttua niiden määräämisestä. Viron perustuslain mukaan parlamentti oli kaksikamarinen. Vareksen hallitus päätti, ettei tulevissa vaaleissa ylähuonetta, riigikogua valita lainkaan, mikä oli silloisen perustuslain vastaista.

Keskusvaalilautakunta muodostettiin Eesti Töötava Rahva Liitin (Viron työkansan liitto) kannattajista, jotka estivät vastaehdokkaiden rekisteröitymisen vaaleihin näiden vaaliohjelmissa väitettyjen virheellisyyksien vuoksi. Parlamenttivaaleissa äänesti 591 030 äänestäjää 709 059:stä. Äänistä hyväksyttiin 548 631, mistä Eestin työkansan liitolle meni 92,8 prosenttia.

Ždanov määräsi 16. heinäkuuta pääministeri Vareksen yllätykseksi Viron liitettäväksi nopeasti Neuvostoliittoon. Viron parlamentin vasta valittu alahuone, riigivolikogu, kokoontui ensimmäistä kertaa 21. heinäkuuta ja julisti Viron neuvostotasavallaksi, mistä ei ollut vaaliohjelmassa mainintaa. Toisena kokouspäivänä riigivolikogu anoi Viron edellisenä päivänä julistetulle neuvostotasavallalle jäsenyyttä Neuvostoliiton korkeimmalta neuvostolta. Samalla Vareksen hallitus kehotti Konstantin Pätsiä eroamaan presidentin virasta. Pääministeri Vares otti tämän jälkeen hoitaakseen presidentin tehtävät pääministerin tehtäviensä lisäksi. Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi Viron neuvostotasavallan jäsenyyden Neuvostoliitossa Liettuan ja Latvian jälkeen 6. elokuuta 1940.

Päts toimitti 1940 presidentti Risto Rytille muistion Viron ja Suomen tasavaltojen perustamisesta. Muistiossa esitettiin Viron ja Suomen tasavaltojen unionin perustamista. Ajatus tuli kuitenkin talvisodan jälkeisessä Suomessa torjutuksi.

Neuvostoliiton vakiinnuttaessa valtaansa noin 10 000 virolaista vangittiin ja kuljetettiin Siperiaan tai muualle Neuvostoliittoon. Kahdeksan Viron entistä valtionpäämiestä ja 38 entistä ministeriä siirrettiin pois Virosta.

Pätsin NKVD:n pidätyskuva vuodelta 1941.

Erottuaan presidentin virasta Päts siirtyi asumaan omistamalleen Kosen tilalle, joka sijaitsi Tallinnan lähellä. Hän kieltäytyi ensin pakenemasta ulkomaille, mutta muutti sitten mieltään ja kääntyi Yhdysvaltain Tallinnan lähetystön puoleen tiedustellen, voisiko Yhdysvaltain presidentti auttaa häntä ja hänen lähimpiä omaisiaan siirtymään Yhdysvaltoihin. Washingtonista saatiin heti myönteinen vastaus, mutta Päts oli myöhässä. Sisäministeri Unts saapui neljän miehen kanssa illalla 30.7.1940 hakemaan Pätsiä omaisineen Neuvostoliittoon vietäväksi.

Konstantin Päts, hänen poikansa Viktor Päts, miniä Helgi Päts sekä lapsenlapset, seitsenvuotias Matti ja nelivuotias Henn kuljetettiin Viron presidentin salonkivaunussa Leningradiin, mistä perhe siirrettiin myöhemmin Ufaan Uralille. Ufassa Helgi Päts erotettiin Konstantin Pätsistä ja puolisostaan Viktor Pätsistä. Matti ja Henn Päts vietiin lastenkotiin eroon äidistään. Henn Päts kuoli seitsemänvuotiaana Ufassa. Siperiaan Turinskin leirille kuljetettu Helgi Päts vangittiin vapauttamisensa jälkeen uudelleen maaliskuussa 1950 ja lähetettiin Kazakstaniin vankileirille, kun hän oli kieltäytynyt yhteistyöstä Neuvostoliiton valtiollisen poliisin kanssa. Viroon Helgi Päts pääsi palaamaan 1955.

Konstantin Päts pääsi Stalinin kuoleman jälkeen joulukuussa 1954 palaamaan Viron maaperälle, kun häntä pidettiin lyhyen aikaa Jämejalan mielisairaalassa Viljandin lähellä. Hän kuoli Tverin alueella psykiatrisessa sairaalassa Buraševossa 18. tammikuuta 1956. Hänet haudattiin Kalinin kaupungin lähellä olevalle hautausmaalle. Olojen muututtua Pätsin maalliset jäännökset noudettiin takaisin Viroon ja haudattiin uudelleen 21.10.1990 Tallinnan Metsakalmistuun.

Perhe

Päts meni vuonna 1902 naimisiin Wilhelmine ”Helma” Peedin kanssa. He saivat kaksi poikaa, Leon (s. 1903) ja Viktorin (eli ”Matin”, s. 1906). Päts oli erossa perheestään maanpakovuosinaan 1906–1908, mutta Ollilaan perhe muutti Pätsin luo. Helma kuoli elokuussa 1910, minkä jälkeen pojat kasvatti hänen siskonsa Johanna Peed. Päts ei avioitunut toista kertaa vaan vietti suhteellisen yksinäistä elämää.

Ura

Väliaikaisen ministerineuvoston puheenjohtaja (pääministeri)

• 24. helmikuuta 1918 – 9. toukokuuta 1919 (Pätsin ollessa saksalaisten vangitsemana Puolassa hoiti tehtäviä Jaan Poska.)

Valtionvanhin (riigivanem)

• 25. tammikuuta 1921 – 21. marraskuuta 1922
• 2. elokuuta 1923 – 26. maaliskuuta 1924
• 12. helmikuuta 1931 – 19. helmikuuta 1932
• 1. marraskuuta 1932 – 18. toukokuuta 1933
• 21. lokakuuta 1933 – 24. tammikuuta 1934

Virkaa tekevä pääministeri valtionvanhimpana

• 24. tammikuuta 1934 – 3. syyskuuta 1937

Valtionhoitaja

• 3. syyskuuta 1937 – 24. huhtikuuta 1938

Presidentti

• 24. huhtikuuta 1938 – 17. heinäkuuta 1940

Kunnianosoitukset

Konstantin Pätsille on omistettu Virossa seuraavat muistomerkit.

• 
  A. Soans ja F. Sannamees, Monumentti Konstantin Pätsille, 1939-1940, A. Mänd ja M. Karmin, 1989, Tahkuranna.
• 
  Ajan hetki, Konstantin Pätsin, Jüri Vilmsin ja Konstantin Konikin muistomerkki, 2018, Pärnu.
• 
  Vergo Vernik ja Toivo Tammik, Valtionpää, 2022, Tallinna.

Katso myös

• Baltian entente

Lähteet

• Turtola, Martti: Presidentti Konstantin Päts. Viro ja Suomi eri teillä, (Otava, Helsinki, 2002) ISBN 951-1-17681-1.
• Hyytiä, Osmo: Viron kohtalontie 1933...1939...1940, s. 264. Yliopistopaino, 1992.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konstantin Päts Wikimedia Commonsissa

• Konstantin Päts Viron Ukko-Pekka, Hakkapeliitta, 04.10.1932, nro 40, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Suomen Kuvalehti haastattelee Viron riigivanemaa Konstantin Pätsiä, Suomen Kuvalehti, 24.02.1934, nro 9, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Konstantin Päts Eestin ensimmäinen presidentti. "Oikea mies oikealla paikalla", Kuva, 11.05.1938, nro 10, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot