Karjala

Karjala (karjalaksi Karjala; ven. Карелия, Karelija, keskiajalla Корѣла, Korěla; ruots. Karelen) on valtaosin Fennoskandian itäosassa sijaitseva kulttuuris-maantieteellinen alue. Karjalan alue jakautuu Suomen ja Venäjän valtioiden kesken. Aluetta rajaa lounaassa Suomenlahti ja Saimaa, koillisessa Vienanmeri sekä etelässä Ääninen ja Laatokka.

Historiallis-kansatieteellisenä käsitteenä Karjalalla tarkoitetaan karjalaisten asuinaluetta, joka käsittää suunnilleen Venäjältä nykyisen Karjalan tasavallan, Karjalankannaksen sekä Suomessa nykyisen Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä kaakkoisen Kymenlaakson. Varhaisella keskiajalla Karjalaan kuuluivat vielä Savilahden pogosta ja itäisin Pohjois-Savo. Keskiaikaiseen Novgorodin valtion Karjalaan laskettiin kuuluvaksi myös Äänisen itäpuolinen alue. Karjalaiset jakautuvat kahteen toisilleen hyvin läheiseen ryhmään: karjalaisiin, joka on yksi suomalaisten heimo, sekä samannimiseen omaan itämerensuomalaiseen kansaan, karjalaisiin.

Karjala-käsite

Karjala on laaja käsite, ja eri yhteyksissä nimellä saatetaan tarkoittaa milloin laajempaa, milloin suppeampaa aluetta. Suomen nykymaakunnista Karjalaan luetaan yleensä Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala. Nämä alueet pääosin muodostavat Suomelle jääneen osan Karjalan historiallisesta maakunnasta, josta suuren osan Suomi kuitenkin joutui luovuttamaan Neuvosto­liitolle Moskovan rauhassa vuonna 1940. Luovutettuihin alueisiin kuului Karjalankannas lukuun ottamatta kaakkoisinta, Neuvosto­liitolle ennestäänkin kuulunutta osaa, Viipuri ja Viipurin­lahden länsi- ja lounais­puolinen alue aina Suomen nykyiseen rajaan saakka sekä Laatokan Karjala. Historiallisesti Pohjois-Karjalaan on tosin katsottu kuuluvaksi myös Rautavaaran ja Kaavin kunnat sekä entisen Säyneisen kunnan alue, jotka nykyisin luetaan Pohjois-Savoon. Säyneisen kunta oli osa entistä Juankosken kaupunkia.^lähde?

Nykyään Venäjään kuuluvista Karjalan alueista valtaosa kuuluu Karjalan tasavaltaan. Se käsittää suurimman osan historiallisten Aunuksen ja Vienan Karjaloiden alueesta sekä aiemmin Suomelle kuuluneen Laatokan Karjalan ja sen pohjoisosan Raja-Karjalan. Sen sijaan aiemmin Suomelle kuulunut osa Karjalankannasta on nykyisin hallinnollisesti osa Leningradin aluetta. Karjalan tasavaltaan kuuluu myös Puudožin piiri Äänisen itäpuolelta. Historiallisen Vienan Karjalan pohjoisin osa, Kantalahden seutu, kuuluu nykyisin Murmanskin alueeseen. Lisäksi Keski-Venäjällä Tverin alueella asuvien karjalaisten asuma-alueesta käytetään yleisesti nimitystä Tverin Karjala.

On huomattava, että Venäjällä nimet eivät välttämättä merkitse samaa kuin suomalaisille. Esimerkiksi Pohjois-Karjalalla tarkoitetaan Venäjällä Vienan Karjalaa, Keski-Karjalalla Aunuksen Karjalan pohjoista osaa (Seesjärvi–Porajärvi) ja Aunuksen Karjalalla pelkästään Aunuksen piiriä. Itä-Karjalasta puhuessaan Venäjällä tarkoitetaan Äänisen itäpuolista aluetta, joka ei oikeastaan kuulu historialliseen Karjalaan lainkaan.

Historiallinen Suomen Karjala (vaaleampi osa sijaitsee Venäjällä).

Nimen alkuperä

Nimen Karjala alkuperästä on kehitetty useita teorioita. Nykyaikainen tulkinta tukee kansanomaista arvelua, että se on johdos sanasta karja. Karja ei kuitenkaan ole alun perin tarkoittanut kotieläimiä, vaan joukkoa, yleensä sotajoukkoa. On arveltu, että sana on lainaa germaanisista kielistä, joissa sanan vastine myös tarkoitti sotajoukkoa.

Historia

Pääartikkeli: Karjalan historia

Theodor Schwindtin piirustus vuodelta 1893 Käkisalmelta löydetyistä pronssista valetuista ja hopealla koristelluista rautakautisista miekoista.

Karjalankannaksen ja Laatokan länsirannikon rautakauden arkeologinen löytöaineisto kasvaa merovingiajalta lähtien. Alueelta on löytynyt länsisuomalaisten jättämiä muinaisesineitä, joita pidetään todisteena kantaväestön keskuuteen asettuneista hämäläisistä. Tällöin syntynyt uusi kulttuuri kehittyi ristiretkiajalle tultaessa kukoistavaksi muinaiskarjalaiseksi kulttuuriksi^lähde?. Karjalasta tunnetaan ainakin 50 rautakautista asuinpaikkaa sekä 40 muinaislinnaa. Esihistoriallisen ajan lopussa koko Karjala kuului Novgorodin valtapiiriin.

Karjalaiset sotivat Novgorodin ensimmäisen kronikan mukaan hämäläisiä ja varsinaissuomalaisia vastaan usein muiden alueen Itämerensuomalaisten kansojen kanssa Novgorodin tukemana. Ensimmäinen maininta karjalaisten ja Novgorodin laivoilla tekemästä sotaretkestä hämäläisiä vastaan on vuodelta 1191. Karjalaiset olivat Eerikinkronikan mukaan osallisina myös Sigtunan tuhoon vuonna 1187. He myös tekivät tuhoisan sotaretken Ruotsiin vuonna 1257, minkä seurauksena kuningas Valdemar pyysi Paavi Aleksanteri IV antamaan ristiretkijulistuksen karjalaisia vastaan. Ruotsalaiset tekivät vuonna 1293 Karjalaan kohdistuneen kolmannen ristiretken, jonka seurauksena karjalaiset menettivät 14 kihlakuntaa ja alue alkoi hiljalleen ajautua Ruotsin vallan alaisuuteen.^lähde?

Ruotsin ja Novgorodin sotaretket jatkuivat Karjalan valloittamisen jälkeen ja ne päättyivät vuonna 1323 solmittuun Pähkinäsaaren rauhaan, jonka seurauksena Inkerin ja Laatokan Karjalan verotusoikeudet menivät Novgorodille, Länsi-Karjalan jäädessä Ruotsin kuningaskunnan vaikutuspiiriin. Rauhanteon jälkeen Karjalan herruudesta kahakoitiin ja kuitenkin sodittiin toistuvasti, kunnes Stolbovan rauha 1617 toi Laatokan länsi- ja pohjoispuoliset seudut Ruotsille. Suuri Pohjan sota lopetti melko pitkän rauhanjakson, ja vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi luovutti Venäjälle Viipurin ympäristöineen sekä eteläosan Käkisalmen lääniä. Hattujen sodan päättäneessä Turun rauhassa 1743 Ruotsi menetti loputkin Karjalasta lukuun ottamatta nykyistä Pohjois-Karjalaa. Suomen sodassa 1808–1809 Venäjä valloitti loputkin Suomesta, ja vuonna 1812 Vanha Suomi, joka käsitti Venäjän aiemmin valloittamat alueet eli Viipurin kuvernementin, liitettiin takaisin muun Suomen yhteyteen, osaksi Suomen suuriruhtinaskuntaa Viipurin lääniksi.^lähde?

Karjalainen ja suomalainen heimosoturi taistelevat rinta rinnan venäläisiä bolševikkeja vastaan 9. tammikuuta 1922 Rukajärven länsipuolella Tšolmossa. Taistelu oli osa Itäkarjalan kansannousua ja heimosotia.

Suomalaisen kansallistunteen voimistuessa syntyi toiveita myös Itä-Karjalan liittämisestä Suomen yhteyteen. Ensimmäinen maailmansota ja Venäjän sisällissota tarjosivatkin tähän orastavan mahdollisuuden. Niin sanotuilla heimosodilla pyrittiin vuosien 1918–1922 välillä siirtämään Suomen rajaa itään. Menestys oli kuitenkin vähäistä. Venäjän puolella asuneet Itäkarjalaiset nousivat myös itse aseelliseen vastarintaan Neuvosto-Venäjää vastaan itäkarjalaisten kansannousun myötä talvella 1921–1922 tavoitteenaan alueen itsenäisyys. Kansannousu kuitenkin epäonnistui ja sen loppuvaiheessa Suomeen saapui noin 30 000 karjalaista pakolaista.

Suomi säilytti suuriruhtinaskunnan rajat itsenäistyessään vuonna 1917 (Tarton rauhansopimuksessa lisäyksenä Petsamo vuonna 1920), mutta menetti suuren osan historiallisesta Karjalan alueesta Moskovan rauhassa 1940. Jatkosodan alettua Suomi valloitti alueet takaisin, mutta joutui perääntymään kesän 1944 hyökkäyksessä ja syksyllä Moskovan välirauhassa luopumaan niistä.^lähde?

"Karjalaisen Tyttö: Uuvelta Voitto-moalta (Lutheruksen Uskosta) Kesä-voatteissaan", vuodelta 1831

Karjaloiden nykyrajat

Suomen nykyinen itäraja seuraa suunnilleen vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa määriteltyä Pietari Suuren rajaa. Luovutettu Karjala kuului lähes kokonaan Viipurin lääniin, jonka Suomen puolelle jääneistä osista muodostettiin Kymen lääni, johon liitettiin myös muutamia itäisimpiä ennen Uudenmaan lääniin kuuluneita kuntia. Tosin pohjoisempana Viipurin läänin muista Suomelle jääneistä alueista erilleen jäänyt läntisin osa entisestä Korpiselän kunnasta liitettiin Tuupovaaraan, joka kuului silloin Kuopion lääniin (myöhempien kuntaliitosten vuoksi se kuuluu nykyisin Joensuuhun). Entisen Kymen läänin alue jakautuu kahteen nykymaakuntaan: ne kunnat, joissa puhutaan kaakkois- eli karjalaismurteita, muodostavat Etelä-Karjalan maakunnan, kun taas länsimurteiset eli lähinnä hämäläiset kunnat muodostavat Kymenlaakson maakunnan. Kymenlaakson itäosa (alueet Kymijoen itäpuolella) sijaitsee historiallisessa Karjalassa. Niitä voidaan nimittää erikseen Meri-Karjalaksi.

Vuonna 1997 Kymen lääni lakkautettiin, ja sen alue liitettiin uuteen Etelä-Suomen lääniin. Kuopion läänin itäosasta muodostettiin 1960 suurin piirtein vanhaa Täyssinän rauhan rajaa lännessä ja pohjoisessa noudatellen Pohjois-Karjalan lääni, joka vuonna 1997 lakkautettiin ja sen alue liitettiin Itä-Suomen lääniin. Pohjois-Karjalan läänin alueelle oli historiansa aikana muodostunut Pohjois-Karjalan nykymaakunta.^lähde?

Venäjälle kuuluneen Itä-Karjalan pääosasta muodostettiin vuonna 1920 Karjalan työkansan kommuuni, joka koostui pelkästään karjalaisten asuma-alueista. Tällainen yksikkö sai kuitenkin keskusvallan huolestumaan, ja vuonna 1923 perustettiinkin Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, johon liitettiin laaja venäjänkielinen alue Äänisen ympäristöstä ja Vienanmeren rannikolta. Näin autonomisen tasavallan asukkaiden enemmistöksi saatiin venäläiset. Heti talvisodan jälkeen 1940 Karjalan ASNT muutettiin Karjalais-suomalaiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Jatkosodan päätyttyä 1944 Suomeen kuulunut osa Karjalankannasta liitettiin Leningradin alueeseen. Neuvostodiktaattori Josif Stalinin kuoltua Karjalais-Suomalainen neuvostostasavalta menetti asemansa "erillisenä" neuvostotasavaltana ja se palautettiin autonomiseksi neuvostostasavallaksi vuonna 1956. Vuonna 1991 Neuvostoliiton hajotessa nimeksi tuli Karjalan tasavalta.^lähde?

Katso myös

• Heimoaate
• Karelianismi
• Karjalaiset (kansa)
• Karjalaisten historia
• Karjalan kieli
• Karjala-kysymys
• Luettelo Suomen sodista

Lähteet

• Etymologia: Erkki Itkonen]] (toim.): Suomen sanojen alkuperä A–K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-99788-0-1
• Raija Miikkulainen (toim.): Karjala. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 129. Maaliskuu 2004.

Kirjallisuutta

• Hollmén, Roope: Juuret Karjalassa. Helsinki: Facto, 2008. ISBN 978-952-5471-07-6
• Kirkinen, Heikki & Nevalainen, Pekka & Sihvo, Hannes: Karjalan kansan historia. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19204-X
• Metso, Juha & Röyhkä, Kauko: Rajantakainen Karjala. Helsinki: Johnny Kniga, 2011. ISBN 978-951-0-37488-7
• Susiluoto, Ilmari: Uusi Karjalakirja. Helsinki: Ajatus, 2009. ISBN 978-951-20-8013-7
• Suutari, Pekka: Karjala-kuvaa rakentamassa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-459-0

Aiheesta muualla

• Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Karjala - kieli, murre ja paikka
• Ylen Elävä arkisto: Karjalan maisemia ennen sotia
• Karjalan koko kuva (Arkistoitu – Internet Archive) Karjalan historia ja kulttuuri
• Heninen.net: Karjala keskiajan Euroopan kartalla
• Seppo Rapo: Luovutettu Karjala
• Karjalan Liiton kotisivut
• ProKarelian kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Visitkarelia.fi - Pohjois-Karjalan tietosivusto ja matkailun verkkokauppa
• Flags of the World: Karelia (Finland) (englanniksi)
• The Peoples of the Red Book: The Karelians (englanniksi)
• Ylen Elävä arkisto: Iris Kähäri - Karjalan kuvaaja
• Heidän ihanteensa murskattiin. Tyttären tarina Säde-kommuunasta Neuvosto-Karjalassa. (Arkistoitu – Internet Archive)