Karjalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhtä Suomen heimoa. Pääasiassa Venäjällä asuvia karjalaisia on käsitelty artikkelissa karjalaiset (kansa).
Karjalaiset
Historiallinen Karjalan vaakuna.
Historiallinen Karjalan vaakuna.
Asuinalueet Pohjois-Karjala
Etelä-Karjala
Kielet kaakkoismurteet
savolaismurteet
Uskonnot luterilaisuus
ortodoksisuus
Karjalan historiallinen maakunta

Karjalaiset ovat Karjalan maakuntien itämerensuomalaisia asukkaita, jotka ovat viimeistään keskiajalta lähtien muodostaneet kaksi erillistä ryhmää. Tässä artikkelissa käsitelty Suomen karjalainen heimo on osa suomalaista kansaa. Venäjällä sekä myös Suomessa asuvat karjalaiset ovat oma kansansa[1]. Saman nimen käyttäminen kahdesta erillisestä mutta toisilleen läheisistä ihmisryhmästä on aiheuttanut väärinkäsityksiä[1].

Suomessa suomalaiseen karjalaisten heimoon kuuluvia suomalaisia asuu Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnissa[1], jotka ovat osa Suomen historiallisiin maakuntiin kuuluvaa Karjalan historiallista maakuntaa. Eri puolilla muuta Suomea asuu toista maailmansotaa seuranneiden alueluovutusten jälkeen pääosin entisestä Viipurin läänistä muualle Suomeen asutettua Karjalan siirtoväkeä historiallisen Karjalan maakunnan kaakkois- ja itäosista.

Suomen karjalaiset Etelä-Karjalassa sekä entisen Viipurin läänin länsiosista kotoisin olevat siirtokarjalaiset puhuvat suomen kielen itämurteisiin kuuluvia kaakkoismurteita. Suomen karjalaiset Pohjois-Karjalassa puhuvat pääosin suomen kielen itämurteisiin kuuluvia savolaismurteita.[1]

Karjalan kieltä puhuvia ovat entisen Viipurin läänin itäosista kotoisin olevat Suomen karjalankieliset eri puolilla Suomea sekä eräiden niin sanottuihin Vienan runokyliin kuuluvien Kuhmon ja Suomussalmen kylien asukkaat lähellä Suomen ja Venäjän rajaa Kainuun maakunnassa.

Venäjällä karjalaisten kansan asuinalueita ovat Karjalan tasavalta ja Tverin Karjala sekä osat Murmanskin aluetta ja Leningradin aluetta.[1] Karjalaiset Venäjällä puhuvat karjalan kieltä. Karjalan kielessä erot murteiden välillä ovat suuret. Päämurteita ovat varsinaiskarjala ja livvinkarjala. Aiemmin karjalan kielen murteeksi luettu lyydin kieli luetaan nykyään yleensä omaksi kielekseen.

Karjalaisen kansan ja karjalaisen heimon historiat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Karjalan historia

Rautakautinen muinais-Karjala

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalaiset muotoutuivat omaksi heimokseen viikinkiajalla 700–800-luvuilla. Tuolloin alueelle saapui suomensukuisia uudisasukkaista kahdesta ilmansuunnasta: osa tuli vesistöreittejä pitkin Volgan suunnalta, osa puolestaan läntisestä Suomesta. Karjalaiset eli Korelan (Käkisalmen) seudun asukkaat mainitaan omana ryhmänään ensimmäisen kerran vuonna 1143, tosin skandinaavisissa saagoissa mainitaan jo aikaisemmin paikannimet Kirjalabotn (Karjalanpohja) ja Kirjalaland.[2] Vielä tuolloin karjalaiset eivät muodostaneet yhtenäistä kansaa tai valtiota vaan elivät suhteellisen erillisinä yksikköinä muun muassa Karjalankannaksella, Viipurinlahden ympäristössä sekä Laatokan länsi- ja pohjoisrannalla.[3] Näillä alueilla muotoutui niin sanottu muinaiskarjalan kieli, jonka puhujia siirtyi rautakauden loppuvaiheessa ja keskiajalla myös Savoon, Vienan rannoille ja jopa Pohjois-Pohjanmaalle.lähde?

Karjala joutui Novgorodin valtaan 1200-luvulla, jolloin se muodosti Käkisalmesta (Korelasta) käsin hallitun alueen. Karjala mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin volostina eli hallintoalueena vuonna 1270. Ruotsi valtasi jalansijan Karjalankannakselta vuonna 1293 valloittamalla karjalaisten kauppapaikkana toimineen Viipurin.[4] Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savilahden.lähde?

Karjalan kansa jakaantuu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan asutus jakaantui keskiajalla, kun Karjala jaettiin Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin kesken.[4] Valtakunnanraja muodosti myös sekä kahden eri kirkkokunnan välisen että kulttuurisen rajan ja vaikutti ratkaisevasti muinaiskarjalan kielen jakautumiseen toisaalta karjalan kielen ja toisaalta suomen kielen kaakkoismurteiden esiasteeksi. Rajan Ruotsin puoleiseen Viipurin Karjalaan saapui keskiajalla läntisiä uudisasukkaita, joiden puhumat suomen länsimurteet vaikuttivat alueella puhuttuun kieleen niin, että uuden ajan alkuun tultaessa alueelle oli syntynyt suomen kaakkoismurteiden esimuoto.[5]

1600-luvun väestömuutos Karjalassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1600-luvulla Ruotsin alaisuuteen joutui sotien seurauksena ortodoksisia karjalaisia, joita asui silloisen Käkisalmen läänin (muun muassa nykyinen Pohjois-Karjala) alueella. Tätä ortodoksiväestöä pakeni sotien ja uskonnollisen vainon vuoksi muun muassa Tverin alueelle. Monissa pitäjissä paikalleen jääneet ortodoksit kääntyivät muutaman sukupolven kuluessa luterilaisiksi. Tyhjiksi jääneille maille taas tuli luterilaista väestöä, joka läänin pohjois- ja keskiosissa oli suurelta osin savolaistaustaista[6]. Näitäkin Karjalan uusia asukkaita alettiin vähitellen kutsua karjalaisiksi. Heidän perujaan Pohjois-Karjalassa puhuttu murre liittyy savolaismurteisiin eikä eteläisemmässä Karjalassa puhuttuihin kaakkoismurteisiin. Käkisalmen läänin eteläosassa Karjalankannaksella tyhjiksi jääneet alueet asutettiin paljolti Länsi-Karjalasta eli Äyräpään, Jääsken ja Lappeen kihlakunnista käsin, mistä syystä läänin eteläosan murre on ollut suomen kielen kaakkoismurretta eli karjalaismurretta.

Suomen ja karjalan kielen puhujat 1600-luvun jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin ja sittemmin itsenäisen Suomen alueelle jäänyt ortodoksiväestökin suureksi osaksi siirtyi puhumaan suomea (savoa tai kaakkoismurretta) jo varhaisessa vaiheessa. Poikkeuksen tässä muodostivat niin sanotun Raja-Karjalan asukkaat. Venäjän valtaan jääneessä Itä-Karjalassa suomesta eroava karjalan kieli on säilynyt näihin päiviin saakka, joskin sen puhujien määrä on 1900-luvulla romahtanut.

Karjalaiset Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karjalan isännänviiri. Mustapunaista yhdistelmää on pidetty karjalaisten tunnuksena, ja esimerkiksi hautajaisissa sitä voidaan käyttää kukkavihkon nauhojen väreinä.

Suomalaisten karjalaisten kotiseutua oli Suomelle kuulunut Karjalan alue, jonka pääosa kuului Viipurin lääniin ja pohjoisosa Kuopion lääniin. Alueluovutusten jälkeen näistä alueista jäi Suomelle nykyisten Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakuntien alue. Kun Suomessa puhutaan karjalaisista, käytetään sanaa useimmiten juuri tässä merkityksessä. Tällöin karjalaisiksi kutsutaan Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan asukkaita sekä luovutetun Karjalan alueilta evakkoon lähteneitä karjalaisia. Tänä päivänä arviolta jopa joka kolmannen suomalaisen juuret juontavat Karjalaan[7].

Suomen Etelä-Karjalan maakunnassa puhutaan suomen kaakkoismurteita, kun taas Pohjois-Karjalassa puhuttu murre lukeutuu suomensavolaismurteiden itäiseen ryhmään[8]. Murreraja kulkee Parikkalan kunnan tienoilla. Niin etelä- kuin pohjoiskarjalaisetkin itse kuitenkin kutsuvat murteitaan karjalan murteeksi tai vain karjalaksi[9], ja murteesta huolimatta pohjoiskarjalaisiakin pidetään yleensä karjalaisina eikä savolaisina, tosin osa heistä mieltää itsensä itäsuomalaisiksi.lähde?

Karjalaisevakkoja asutettiin kaikkialle Suomeen, minkä vuoksi karjalaiset ovat nykyisin levittäytyneet laajalle, mutta he ovat sulautuneet kaikkiin paikallisiin väestöihin.

Osa Suomen karjalaisista on rajakarjalaisten ja vienankarjalaisten karjalankielisiä jälkeläisiä. Suomen karjalankieliset ovat pääasiassa ortodokseja ja kuuluvat etnisesti samaan ryhmään, kuin Venäjän karjalankieliset.

Karjalaisiin liittyviä mielikuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalaisten on sanottu olevan eläväisiä, iloisia ja musikaalisia. Tämä stereotypia yleistyi 1800-luvun puolivälissä, jolloin muun muassa Zacharias Topelius ja Johan Vilhelm Snellman rakensivat suomalaisen kansakunnan identiteettiä. Heidän aikanaan luotuja Suomen historiallisia maakuntia vastaaviksi ajateltujen heimojen tyypittelyjä opetettiin sukupolvien ajan kouluissa täytenä totena. Historiantutkija Heikki Ylikankaan mukaan karjalaisia oli aiemmin pidetty kyräilevinä ja vihamielisinä.lähde?

Kaarlo Hännisen Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten vuodelta 1929 sanoo karjalaisista seuraavaa: "Karjalainen on solakkavartaloinen ja pitempi. Silmät ovat tummemmat, tukka tavallisesti ruskea ja usein kihara. Luonteeltaan karjalainen on reipas, puhelias ja toimelias. Hänellä ei kuitenkaan ole hämäläisen sitkeyttä töissään. Se nähdään varsinkin siinä, että hänellä ei ole maanviljelyyn niin suurta halua kuin hämäläisillä. Sen sijaan tekee hän mielellään kauppaa. Karjalainen rakastaa laulua ja soittoa."[10]

Karjalaiset Venäjällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Karjalaiset (kansa)

Venäjällä karjalaisten kansan pääasiallisia asuinalueita ovat Karjalan tasavalta ja Tverin Karjala. Karjalaiset ovat vanhastaan puhuneet karjalan kieltä, mutta 2000-luvulle tultaesssa venäjä on vallannut alaa niin, että karjalaa puhuu enää lähinnä vain iäkäs maaseudun väestö, kielen siirtyminen sukupolvelta toiselle on liki täysin lakannut ja nuorista karjalaisista karjalan kieltä puhuu enää vain harva[11].

Karjalan kielessä erot murteiden välillä ovat suuret. Päämurteita ovat varsinaiskarjala ja livvinkarjala. Aiemmin karjalan kielen murteeksi luettu lyydin kieli luetaan nykyään yleensä omaksi kielekseen.

  1. a b c d e Karjala - kieli, murre ja paikka kaino.kotus.fi. Viitattu 5.10.2022.
  2. Karjalan heimo muotoutuu viikinkiaikana (800–1000) karjalansivistysseura.fi. Viitattu 9.1.2021.
  3. Karjalaisen heimon nousukausi ristiretkiajalla (1000–1200) karjalansivistysseura.fi. Viitattu 9.1.2021.
  4. a b Kahtia jakautunut Karjala (1300–1400) karjalansivistysseura.fi. Viitattu 9.1.2021.
  5. Karjala - kieli, murre ja paikka kaino.kotus.fi. Viitattu 12.4.2024.
  6. Karjala - kieli, murre ja paikka kaino.kotus.fi. Viitattu 12.4.2024.
  7. Analyysi: Karjala takaisin -unelmasta luovutaan? Karjalan liitto esittää tavoitteen poistamista säännöistä Kaleva.fi. Viitattu 24.8.2020.
  8. Karjala - kieli, murre ja paikka kaino.kotus.fi. Viitattu 12.4.2024.
  9. Karjala - kieli, murre ja paikka kaino.kotus.fi. Viitattu 12.4.2024.
  10. http://www.sci.fi/~alphabet/heimot.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Karjalainen, Heini ym.: Karelian in Russia–ELDIA Case-­Specific Report, s. 58–59. Research consortium ELDIA, Northern European and Baltic Languages and Cultures (SNEB) Johannes Gutenberg-­Universität Mainz, 2013. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]