Harmaaleppä
| Harmaaleppä | |
|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Elinvoimainen [2] |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Kladi: | Rosidit |
| Lahko: | Fagales |
| Heimo: | Koivukasvit Betulaceae |
| Alaheimo: | Betuloideae |
| Suku: | Lepät Alnus |
| Laji: | incana |
| Kaksiosainen nimi | |
Harmaalepän levinneisyys alalajeittain:
|
|
| Katso myös | |
Harmaaleppä (Alnus incana) on koivukasvien heimoon ja leppien sukuun kuuluva, pohjoisen pallonpuoliskon viileämmillä alueilla elävä puulaji. Harmaaleppä on saanut nimensä runkonsa ja oksiensa harmaasta kuoresta. Se kasvaa monenlaisilla kasvupaikoilla, esimerkiksi rannoilla, metsänlaidoissa ja vanhoilla laidunalueilla. Harmaaleppä menestyy kuivemmilla mailla kuin tervaleppä. Kasvutavaltaan se on usein pensasmainen. Harmaaleppä on tavallinen puu Suomen luonnossa ja sitä tavataan lähes koko maassa.
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harmaaleppä kasvaa pensaana tai puuna. Yksirunkoisena se saattaa kasvaa 15–20 metrin korkuiseksi, ja sen kuori on läpi elinkaaren vaaleanharmaa. Puu voi elää 60–100-vuotiaaksi. Latvus on kartiomainen ja runko sileä. Vihreät ja soikeat lehdet ovat 5–11 senttimetrin pituisia sekä 4–8 senttimetriä leveitä. Kukinta tapahtuu varhain keväällä. Hedekukinnot ovat 5–10 senttimetrin pituisia, vaaleanruskeita norkkoja. Myöhään syksyllä emikukinnot kuivuvat 1,5 senttimetrin pituisiksi ja 1 senttimetrin paksuisiksi, käpymäisiksi siemenpesiksi. Harmaalepän siemenet ovat ruskeita, 1–2 millimetrin pituisia, ja niitä ympäröi ohut siiveke. Puulla on laaja ja monihaarainen juuristo. Juurimukuloissa elävä Frankia-sienibakteeri pystyy sitomaan typpeä ilmasta puun tarpeisiin.[3] Harmaaleppä ja tervaleppä ovat Suomessa ainoat puulajit, jotka antavat lehtiensä pudota vihreinä, koska niiden ei tarvitse varastoida typpeä sisältävää lehtivihreää[3].
Suomen suurimman harmaalepän ympärysmitta on 178 senttimetriä.[4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harmaaleppää tavataan Euroopassa Fennoskandian, Ranskan ja Saksan itäosien, Italian, Kreikan ja Bulgarian pohjoisosien ja Venäjän länsiosien rajoittamalla alueella. Aasiassa harmaaleppä kasvaa Kaukasuksella, Siperiassa, Kamtšatkan niemimaalla ja Japanissa. Pohjois-Amerikassa kasvavat harmaalepän alalajit amerikanharmaaleppä (Alnus incana subsp. rugosa) ja Alnus incana subsp. tenuifolia,[5] joita pidetään joskus omina lajeinaan.[6][7] Suomessa harmaaleppä kasvaa Ahvenanmaata, eteläisiä rannikkoseutuja ja Lapin pohjoisosia lukuun ottamatta koko maassa. Puu viihtyy parhaiten kalkkipitoisilla, ravinteikkailla ja kosteilla mailla.[3]
Harmaalepän Suomessa laajalle levinneet alalajit ovat nimirotu etelänharmaaleppä (Alnus incana subsp. incana), jota tavataan kautta maan, ja kuolanharmaaleppä (Alnus incana subsp. kolaënsis), joka esiintyy Lapissa. A. glutinosa × incana, harmaa- ja tervalepän risteymä on tavallinen Etelä- ja Keski-Suomessa.[3] Tavallisimmat Suomessa tavattavat liuskalehtiset muodot ovat sulkaharmaaleppä (A. incana subsp. incana f. laciniata) ja hapsuharmaaleppä (A. incana subsp. incana f. angustissima).[8] Kuolanharmaalepän lehdet muistuttavat tervalepän lehtiä, mutta niiden kärjet eivät ole sisäänpäin kääntyneitä. Liuskalehtisissä muodoissa sulkaharmaalepän lehtilavat ovat lähes sileäreunaisia, hapsuharmaalepän sahalaitaisia. Uudeltamaalta ja Pohjois-Karjalasta on löydetty punaharmaaleppiä (f. Rubra), joissa lehtilavan alaosa on punainen. Puutarhakäyttöön levinneen mukuraharmaalepän (f. Sääksmäki) runko sisältää runsaasti visamuodostelmia.[9] Riippaharmaalepän (f. Pendula) oksat riippuvat riippakoivun tavoin.
Elinkaari
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nopeakasvuisena ja sopeutuvaisena puuna harmaaleppä leviää nopeasti uusille alueille.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harmaaleppä on yksikotinen, eli yksilö pystyy tuottamaan yhtä aikaa sekä hede- että emikukintoja. Kukinnot ja kukat ovat yksineuvoisia, eli heteet ja emit kasvavat eri kukinnoissa. Kevyet siemenet kulkeutuvat laajalle alueelle tuulten ja sulamisvesien avulla. Siementen avulla tapahtuvan lisääntymisen ohella harmaalepän laaja juuristo tekee hyvin juuri- ja kantoversoja.[8] Harmaaleppä on pioneeripuulaji.[10]
Tuholaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harmaaleppä kuolee lahovikaisena tavallisesti 50 ikävuoden vaiheilla. Lahoamista aiheuttavat käävät, erityisesti lepänkääpä (Inonotus radiatus),[11] taulakääpä (Fomes fomentarius) ja pakurikääpä (Inonotus obliquus). Lepän lehtiä tuhoavia hyönteisiä ovat lepänlehtikuoriainen (Melasoma aenea) ja leppäkemppi (Psylla alni). Muita tuholaisia ovat raitakärsäkäs (Cryptorhychus lapathi), puuntuhooja (Cossus cossus), lehtisiipiset (Sesiidae), isoleppäkirva (Clethrobius giganteus),[3] korukirvat (Pterocallis) ja äkämäpunkit (Eriophyidae), erityisesti lepänäkämäpunkki (Eriophyes laevis).[11]
Hirvet ja muut nisäkkäät eivät tavallisesti syö lepän lehtiä, sillä lehtien sisältämät alkaloidit aiheuttavat kitkerää makua.[11] Samasta syystä leppä näyttää säästyvän monilta koivuja ja haapoja tuhoavilta hyönteisiltä.[3]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harmaaleppää käytetään metsänhoidossa suojuspuuna. Hyvällä kasvupaikalla se kasvaa nopeasti, ja tukkipuuta siitä saadaan 30 vuodessa. Tuoreena puuaines lahoaa helposti, mutta kuivuttuaan se on kestävää.[12] Sahatavarana se on kaunista, vaaleata puuta, mutta runsaat mustat kuivat oksat alentavat sahatavaran saantoa, aivan kuin tervalepälläkin. Pyyt ja liito-oravat syövät sen norkkoja ja lehtiä, vihervarpuset ja urpiaiset siemeniä. Tikat kovertavat pesäkolonsa mielellään harmaalepän pehmeään puuhun. Luonnon monimuotoisuuden kannalta harmaaleppä on tärkeä puu, sillä sen elinkaari on lyhyt ja se tuottaa nopeasti lahopuuta.
Kotitaloudessa harmaaleppää käytetään polttopuuna. Sitä pidetään parhaana puulajina kalan ja lihan savustamiseen.[10] Puutarhassa harmaaleppä soveltuu nopeakasvuisena suojuspuuksi hitaammin kasvaville puille. Harmaaleppä parantaa maaperää ja kestää hyvin leikkaamista.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Shaw, K., Wilson, B. & Roy, S.: Alnus incana IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Laji.fi: Harmaaleppä elinvoimainen punainenkirja.laji.fi. Viitattu 6.12.2023.
- ↑ a b c d e f Hacklin, Piia: Harmaaleppä (Alnus incana) 1994. Helsingin yliopisto, Metsäekologian laitos. Arkistoitu 20.3.2011. Viitattu 3.1.2007.
- ↑ Pertti Sulkava: (Alnus) Keuruun ja Multian suurimmat puut, pahkat ja käävät Keurusseudun Luonnonystävät ry. Viitattu 4.1.2007. (suomeksi)
- ↑ Alnus incana Flora of North America. eFloras.org. Viitattu 1.10.2012. (englanniksi)
- ↑ Amerikanharmaaleppä Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Arkistoitu 2.3.2017. Viitattu 7.1.2021.
- ↑ Leppälaji Pinkka – Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Arkistoitu 2.3.2017. Viitattu 7.1.2021.
- ↑ a b Kari Lahti: Alakestilän arboretum 2000. Limingan kunta. Viitattu 5.1.2007. (suomeksi)
- ↑ a b Pentti Alanko: Luonnonkasvit puutarhassa, s. 26. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1996. ISBN 951-31-0720-5
- ↑ a b Relve, Hendrik: Puiden juurilla, s. 39, 45. Jyväskylä: Atena, 1997. ISBN 951-796-070-0
- ↑ a b c Kurt Fagerstedt, Kerttu Pellinen, Pekka Saranpää, Tuuli Timonen: Mikä puu – mistä puusta, s. 120. Helsinki: Yliopistopaino, 1996. ISBN 951-570-293-3
- ↑ PuuProffa: Harmaaleppä Pro Puu Ry. Viitattu 4.1.2007. (suomeksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Harmaaleppä (Alnus incana)
- Luontoportti: Harmaaleppä (Alnus incana)
- Harmaalepän muunnokset Pohjois-Amerikassa (englanniksi)
- euroopanpähkinäpensas
- halava
- harmaaleppä
- hieskoivu
- jokipaju
- korpipaatsama
- kotipihlaja
- kynäjalava
- metsähaapa
- metsälehmus
- metsäomenapuu
- metsätammi
- metsävaahtera
- mustuvapaju
- orapaatsama
- outapaju
- raita
- rauduskoivu
- ruotsinpihlaja
- saarni
- suippuorapihlaja
- suomenpihlaja
- talvikkipaju
- tervaleppä
- tunturikoivu
- tuomi
- tylppöorapihlaja
- vuorijalava
| ||||||||||