Murmanskin alue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Murmanskin alue
Мурманская область
Lippu
Lippu		 Vaakuna
Vaakuna
Alueen sijainti Venäjällä
Alueen sijainti Venäjällä

Koordinaatit: 68°02′N, 34°34′E

Valtio Venäjä Venäjä
Federaatiopiiri Luoteinen
Piiritasoisia kaupunkeja 12
Piirejä 5
Perustettu 28. toukokuuta 1938[1]
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Murmansk (307 257 as.)[2]
 – kuvernööri Andrei Tšibis
Pinta-ala 144 900[1] km²
Väkiluku (2021) n. 655 000
 – väestötiheys 5,49 as./km²
BKT (2010) 234 649,1 milj. RUB[3]
 – asukasta kohti 295 004 RUB,
noin 7 227 EUR[4]
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)
Lyhenteet
 – rekisterikilven tunnus 51
 – ISO 3166 RU-MUR
Murmanskin alueen internetsivut

Murmanskin alue (ven. Му́рманская о́бласть, Murmanskaja oblast) on Venäjän federaation subjekti Pohjois-Euroopassa. Se käsittää Kuolan niemimaan, Petsamon ja Kantalahden ympäristön.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näkymä tuntureilta Imandrajärvelle
Murmanskin alueen kartta

Murmanskin alue rajoittuu pohjoisessa ja koillisessa Barentsinmereen, idässä ja etelässä Vienanmereen ja etelässä Karjalan tasavaltaan, lännessä Suomeen sekä luoteessa Norjaan.[1] Alueen pääkaupunki on Murmansk, jonka nimi oli vuosina 1916–1917 Romanov-na-Murmane.[1]

Alueella on monia tuntureita, joista korkein on Hiipinätuntureilla sijaitseva Jubytšvumtšorr (1 201 m, г. Юбычвумчорр). Vesistöistä mainittakoon Paatsjoki Norjan vastaisella rajalla, Tuulomajoki, Nivajoki. Pisin joki on itään virtaava Ponoi, 426 km.[1] Kaikkiaan alueella on 130 000 järveä ja jokea. Suurin järvi on Imandra, jonka pinta-ala on 876 km². Pohjoisrannikon merkittävimmät vuonot ovat Kuolanvuono ja Petsamonvuono.lähde?

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Murmanskin alue sijaitsee lähes kokonaan pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, joten kaamos talvella ja kesäyön aurinko vaikuttavat niin valoon kuin alueen lämpötasapainoon. Lämpimän Golfvirran ansiosta alueen subarktisessa mannerilmastossa on kostean lauhaa merellistä vaikutusta ja ilmasto on alueen pohjoisosissakin lauhan subarktinen. Keskilämpötila on tammikuussa rannikolla −8 °C ja sisämaassa −13 °C ja heinäkuussa rannikolla +8 °C ja sisämaassa +14 °C. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä vaihtelee välillä 350–1 000 mm; eniten sataa tunturialueilla. Kasvukausi on kestoltaan 80–130 päivää.[1]

Luonnonsuojelualueita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Murmanskin alueella on useita merkittäviä luonnonsuojelualueita. Luonnonpuistoja on kaksi: erityisesti pohjoiseen, Vienan- ja Barentsinmerien saaristoluontoon keskittyvä moniosainen Kantalahden luonnonpuisto (Кандалакшский Заповедник, 705,3 km², josta 209,5 km² maa-alueita ja loput kosteikkoja tai vesialueita) ja Lapin luonnonpuisto (2 784,3 km²:n biosfäärialue, kaivosalueiden läheinen valtiollinen luonnonmetsä, Лапландский Биосферный резерват). Muita valtiollisia, rajoitetumman suojelun rauhoitusalueita ovat: Kanozeron rauhoitusalue (Канозерский Заказник, 656,6 km²), Murmanskin tundran rauhoitusalue (Мурманский тундровый Заказник, 2 950,0 km²) ja Tuuloman rauhoitusalue (Туломский Заказник, Tulomski zakaznik, 337,0 km²).[5] Osia näistä ja muita Murmanskin alueita suojeltiin tiukemmin, kun helmikuussa 2018 perustettiin Hiipinän kansallispuisto.[6]

Kaupungit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen suurimpiin kaupunkeihin vuonna 2010 kuuluivat Murmansk (307 257 as.), Apatiitti (59 672 as.), Severomorsk (50 060 as.), Montšegorsk (45 361 as.), Kantalahti (35 654 as.), Hiipinä (28 625 as.) ja Olenegorsk (23 072 as.).[2] Suurimpien kaupunkien, samoin kuin Murmanskin alueen kunnallis- ja kaupunkipiirikuntien hallintokeskusten sijainti käy ilmi oheisesta kartasta.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen alkuperäisasukkaita ovat saamelaiset. Suomalaiset ja karjalaiset ulottivat eräretkensä Kuolaan eli Turjan niemelle jo 800-luvulta alkaen. Molemmat verottivat turkisten muodossa saamelaisia. Norjalaiset viikingit ulottivat retkensä 900-luvulta alkaen Kuolan rannikolle ja jopa Vienanmerelle. Idästä päin taas novgorodilaiset, päästyään Vienajokea pitkin 1220-luvulla Vienanmeren rannikolle, alkoivat levittää vaikutustaan Jäämerellekin.lähde?

Vanhojen tietojen mukaan Varankivuonon itäpuoliset Kuolan alueet olivat pääsääntöisesti karjalaisten saalistuspiiriä. Venäläisiä ”pomoreita” mainitaan olleen Kuolan rannikolla jo 1300-luvulla.[1] He harjoittivat kalastusta ja turkiskauppaa. Alueen verotus- ja kauppaoikeudet kiinnostivat monia valtioita. Vuosisatojen saatossa siitä ovat kiistelleet Venäjä, Ruotsi, Norja sekä Hollanti ja Englanti. Venäjä ryhtyi vahvistamaan valtaansa alueella 1500-luvulla. Venäjä perusti Kuolanvuonon suulle puulinnoituksen vuonna 1565 ja Petsamon yläluostarin vuonna 1533. Suomalaiset hävittivät Petsamon Yläluostarin 1589. Alueelle muutti 1900-luvun alussa porotaloutta harrastavia komeja ja nenetsejä.lähde?

Ennen alueen merkityksen huomattavaa lisääntymistä, Kuolan niemimaa kuului Venäjän Arkangelin kuvernementtiin. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Kuolanvuonon jäätymättömän sataman merkitys Venäjälle kasvoi. Alueelle johtavaa Muurmannin rataa ryhdyttiin rakentamaan 1915 ja seuraavana vuonna vuonon rannalle perustettiin kaupunki nimeltä Romanov-na-Murmane (nykyinen Murmansk). Vuonna 1918 kaupungissa puhkesi bolševikkivallankumous, jonka ”valkoiset” joukot tukahduttivat. Vuosina 1918–1920 alue oli Ison-Britannian miehittämä (katso Pohjois-Venäjän interventio). Toisen maailmansodan aikana saksalaiset valloittivat alueen läntisimmän osan (Operaatio Hopeakettu), mutta eivät onnistuneet valtaamaan Murmanskia eivätkä Muurmannin rataa, jotka olivat Neuvostoliitolle tärkeä huoltoreitti. Talvisodan jälkeen Suomen luovuttama Kalastajansaarennon länsiosa liitettiin Murmanskin alueeseen ja jatkosodan jälkeen kävi samoin koko Petsamolle. Toisen maailmansodan jälkeen Kantalahden piiri ja siihen liitetty osa Suomen luovuttamaa Sallan-Kuusamon aluetta liitettiin Murmanskin alueeseen.lähde?

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Murmanskin alueen hallinnollinen jako
Murmanskin alueen hallinnollinen jako.

Murmanskin alue on yksi Venäjän federaation 86 jäsenalueesta (federaatiosubjekti). Sen pääkaupunki on Murmansk. Paikallishallinnon johdossa ovat kuvernööri ja alueduuma.[1]

Murmanskin alueella on viisi kunnallispiiriä (munitsipalnyi raion) sekä 12 kaupunkipiirikuntaa (gorodskoi okrug), joista viisi on sotilastukikohtien perusteella suljettuja alueita (gorodskoi okrug ZATO).[7] Vuonna 2024 uutisoitiin, että Venäjä aikoo remontoida suljettuja Murmanskin alueella olevia sotilaskaupunkejaan 42 miljardilla ruplalla eli noin 400 miljoonalla eurolla seuraavan kolmen vuoden aikana. Murmanskin alueella on tiettävästi enemmän suljettuja sotilaskaupunkeja kuin missään muualla Venäjällä. Kaupunkeihin eivät edes venäläiset saati ulkomaalaiset pääse käymään ilman erityislupaa. Vain sotilaat ja asukkaat saavat luvan, joka tarkastetaan kaupungin portilla. Murmanskin alueella suljetuilla paikkakunnilla asuu tiettävästi noin 89 000 ihmistä kaikista alueen noin 655 000 asukkaasta.[8]

Alueen varakuvernööri Sergei Skomorohov kuoli helikopterionnettomuudessa 31. toukokuuta 2014.[9]

Kunnallispiirit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohessa on lueteltu alueen kunnallispiirit asukaslukuineen sekä kunkin hallintokeskus asukaslukuineen (kirjainlyhenteet oheisen kartan muakisesti).[2]

Kaupunkipiirikunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näiden keskuskaupunkien asukasluvut oli lueteltu yllä.

Suljetut kaupunkipiirikunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustakin on lueteltu hallintokaupungin tai -taajaman asukasluku. Aleksandrovskin kaupunkipiirin tapauksessa hallintokeskuksen nimi (Poljarnyi) on mainittu erikseen, koska se poikkeaa kaupunkipiirin nimestä.

Vuonna 2008 perustettu Aleksandrovsk yhdisti aiemmat Poljarnyin, Skalistyin ja Snežnogorskin suljetut kaupunkipiirikunnat.

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Murmanskin satamaa

Venäjän tilastokeskus Rosstatin mukaan Murmanskin alue vastasi vuonna 2010 yhteensä 234,6 miljardin ruplan osuudesta eli 0,6 prosentista koko Venäjän BKT:stä. Tämä oli 295 000 ruplaa tai 7 227 euroa jokaista alueen asukasta kohti vuodessa, mikä oli Venäjän keskiarvotasoa korkeampi osuus (113 %).[3][4]

Myös luonnonrikkauksiltaan Murmanskin alue on Venäjän kahdenkymmenen rikkaimman alueen joukossa. Alueen maaperässä on runsaasti luonnonrikkauksia. Tärkeimmät teollisuudenalat ovat vuoriteollisuus-, konepaja-, telakka- ja elintarviketeollisuus. Kaivosteollisuuden ohella merkittävin elinkeino on kalastus ja kalanjalostusteollisuus. Lisäksi on energiantuotantoa. Poljarnyje Zorin kaupunkipiirissä, vajaan 110 kilometrin etäisyydellä Suomen itärajasta, toimii Kuolan ydinvoimalaitos. Saamelaiset harjoittavat porotaloutta.lähde?

Kaivosteollisuus tuottaa kuparia, alumiinia, fosfaattia, volframia, nikkeliä, rautaa, kobolttia, apatiittia, nefeliinia, lopariittia, kiillettä, vermikuliittia ja kvartsimaasälpää. Suurin osa raaka-aineista kuljetetaan kuitenkin jalostettavaksi muualle Venäjälle, eikä alueelle ole kehittynyt niihin perustuvaa teollisuutta.

Murmanskin alueella sijaitsee 202 MW:n tuulivoimapuisto lähellä Teriberkaa. Se koostuu 57 kappaleesta 3,55 MW:n tuulivoimalaitoksia.[10]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueelta johtaa etelään Muurmannin rata; Murmanskin alueella radalla on useita sivuhaaroja tavara- ja paikallisliikennettä varten. Rutšjista johtaa haararata Alakurttiin.[11][12] Rata Alakurtista Suomen puolelle Sallaan on purettu.

Valtatieyhteyksistä merkittävin on Pietarista Murmanskiin johtava valtatie M18 ("Kuola", osa eurooppatietä E 105). Eurooppatie E105 jatkaa edelleen Storskogin raja-aseman kautta rajan yli Norjan Kirkenesiin (Kirkkoniemi). Suomeen johtavista tieyhteyksistä tärkeimmät ovat Kuolasta Raja-Joosepin raja-asemalle vievä maantie P11 ja eteläisempi Kantalahden länsipuolelta Sallan raja-asemalle kulkeva maantie.[12]

Murmanskin satama on pysyy sulana ympäri vuoden; se on rahtimäärältään tärkein Venäjän pohjoisista (Jäämeren) tavaraliikenteen satamista ja maan tärkein kalastussatama.[1] Lisäksi Kantalahden piirin Beloje Moressa on keskikokoinen Vitinon satama; lisäksi on pienempiä satamia.

Sotilastukikohdat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueella on myös useita Venäjän Pohjoisen laivaston laivastotukikohtia. Tämän laivaston päämaja on Severomorskissa. Alueella on myös useita lentotukikohtia tai muita sotilastukikohtia: Alakurtti, (Kilpjavr,) Montšegorsk, Severomorsk-1, (Severomorsk-2,) Severomorsk-3 sekä Olenja.

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen alkuperäisiä asukkaita ovat saamelaiset. 1500-luvulle mennessä Kuolan niemimaalle muutti myös karjalaisia ja venäläisiä.lähde?

Murmanskin alueen asukasluku oli vuonna 2002 vielä 892 534. Vuoden 2010 väestönlaskentaan tultaessa väestö oli pudonnut lähes sadalla tuhannella 795 409 asukkaaseen ja väestötiheys 5,49 as./km². Väestöstä kaupunkilaisia on 92,8 %.[2] Vakituisten asukkaiden lisäksi alueelle on sijoitettu runsaasti sotilaita. Väestön keski-ikä on vain 31 vuotta.

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan alueen väestöstä 89,0 % oli venäläisiä, 4,8 % ukrainalaisia, 1,7 % valkovenäläisiä, 0,8 % tataareja, 0,5 % azereita, 0,2 % komeja, 0,2 % mordvalaisia, 0,2 % saamelaisia ja 0,2 % karjalalaisia sekä 2,4 % muiden etnisten ryhmien jäseniä.[13]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 julkaistun laajan, Venäjän uskontoja kartoittaneen Arena-tutkimuksen mukaan Murmanskin alueen väestöstä oli:[14][15][16]

  • 42 % ortodokseja (Venäjän ortodoksinen kirkko),
  • 28 % jumalaan (tai korkeampaan voimaan) uskovia, muttei tunnustanut mitään tiettyä uskontoa,
  • 12 % ateisteja, ei usko jumalaan,
  • 3 % kristittyjä, muttei ortodokseja, katolisia tai prostestantteja,
  • 1 % islaminuskoisia, muttei sunneja eikä shiioja,
  • 1 % ortodokseja, muttei kuulu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon eikä ole vanhauskoisia,
  • < 1 % luonnonvoimiin ja -jumaliin pohjautuvan perinneuskonnon kannattajia ja
  • monia katolisia.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i Murmansk region kommersant.com. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 4.11.2012. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 31.10.2012. (venäjäksi)
  3. ↑ a b Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Valovoi regionalnyi produkt po subjektam Rossijskoi federatsii v 1998-2010 gg. (v tekštših tsenah; millionov rublei) (Venäjän federaation eri subjektien alueellinen BKT (MS Excel-taulukko)) 12.4.2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 19.6.2012. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  4. ↑ a b Euro exchange rates RUB (Euroopan keskuspankin vaihtokurssi 40,8200 RUB/EUR) Kurssimuunnos käyttäen vuoden lopun kurssia 2010-12-31. European Central Bank, ecb.int. Viitattu 28.1.2013. (englanniksi)
  5. ↑ OOPT Severo-Zapadnogo okruga (Luoteisen federaatiopiirin luonnonsuojelualueiden dynaaminen sijaintikartta) Venäjän suojelualueiden sivusto, oopt.info. Viitattu 31.10.2012. (venäjäksi)
  6. ↑ Arkistoitu kopio 28.2.2018. Ympäristöministeriö, ym.fi. Arkistoitu 1.3.2018. Viitattu 28.2.2018.
  7. ↑ Murmanskin alue (Arkistoitu – Internet Archive) Aluehallinon sivut (venäjäksi)
  8. ↑ Venäjä alkaa remontoida sotilaskaupunkeja aivan Suomen naapurissa Yle Uutiset. 4.10.2024. Viitattu 4.10.2024.
  9. ↑ Ylen uutiset 2.5.2014
  10. ↑ https://www.power-technology.com/marketdata/power-plant-profile-kola-wind-farm-russia/?cf-view
  11. ↑ Атлас железные дороги Россия и сопредельные государства. (Venäjän ja IVY-maiden rautatiekartasto). ФГУП "Омская картографическая фабрика", 2010. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)
  12. ↑ a b Новый Атлас автомобильных дорог 2006-2007. Россия - Страны СНГ - Прибалтика. 1:750 000 и 1:1500 000 (+ 1:4000 000). Главный редактор В.Х. Пейхвассер. Тривум, 220053, г. Минск. ISBN 985-409-072-8. (venäjäksi)
  13. ↑ Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Okontšatelnyje itogi Vserossijskoj perepisi naselenija 2010 goda. Natsionalnyi sostav nasalenija po subjektam Rossijskoi federatsii (Koko Venäjän kattava väestönlaskennan 2010 lopulliset tulokset. Väestöjakauma Venäjän federaation subjekteissa: Taulukko 7 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Viitattu 3.11.2012. (venäjäksi)
  14. ↑ Geografija Vybor Duha 27.8.2012. Kommersant, kommersant.ru. Arkistoitu 20.3.2017. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  15. ↑ Arena. Atlas Religi i Natsionalnostei Rossijskaja Federatsija (Laaja, 56900 henkilölle tehtyyn kyselyyn pohjautuva atlas siitä, mihin Venäjä uskoo. Murmanskin alueen yhteenveto s. 195. Tämä 240-sivuinen teos ladattavissa pdf-tiedostona (84,1 MB)) 21.12.2012. sreda.org. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)
  16. ↑ Arena. Atlas Religi i Natsionalnostei Rossijskaja Federatsija (Laajan, 56900 henkilölle tehdyn Venäjän uskontokartoituksen kotisivut. Sisältää linkin videoon (1 h 22 min) hankkeen esittelytilaisuudesta Ria Novostissa) 18.12.2012. sreda.org. Viitattu 28.1.2013. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Murmanskin_alue&oldid=22674065”