Syrjäntaan taistelu

Syrjäntaan taistelu
Osa Suomen sisällissotaa
Vangiksi jääneitä naiskaartilaisia saksalaisen karabinieerin vartiomana.
Päivämäärä: 28.–29. huhtikuuta 1918 Paikka: Syrjäntaka, Tuulos Lopputulos: punaisten läpimurto
Osapuolet
Saksan Itämeren-divisioona	punaiset
Komentajat
Godert von Reden
Vahvuudet
400	4 000–5 000
Tappiot
48 kaatunutta	n. 300 kaatunutta, n. 150 vangittua

Syrjäntaan taistelu on Tuuloksen pitäjän Syrjäntaan kylässä 28.–29. huhtikuuta 1918 käyty Suomen sisällissodan taistelu, jossa olivat vastakkain Saksan Itämeren-divisioonan joukot ja itää kohti pakenevat punakaartilaiset. Ainakin 4 000 – 5 000 pakolaisen joukossa oli punakaartin taistelijoiden lisäksi heidän perheenjäseniään ja myös muita punaisten kannattajia. Kolonna oli matkalla Hauholta kohti Lahtea, mutta Syrjäntaan kylässä noin 400 saksalaisen sotilasosasto tukki heidän tiensä. Kylä oli Tuuloksen silloinen kirkonkylä ja strategisesti tärkeä risteyspaikka, jossa Tampereelta ja Hämeenlinnasta Lahteen johtavat maantiet yhtyivät. Punaiset ryhtyivät epätoivoiseen läpimurtoyritykseen ja useiden tuntien taistelujen jälkeen onnistuivatkin murtautumaan saksalaisten linjojen läpi. Taistelu vaati noin 300 punaisen ja vajaan 50 saksalaisen hengen. Koko taistelu oli kuitenkin aivan turha, koska sillä ei ollut mitään merkitystä sodan lopputuloksen tai silloisen sotatilanteen kannalta. Myös itse taistelun syntyminen oli käytännössä sattumaa, kun pakenevat punakaartilaiset ja tienristeystä miehittämään saapuneet saksalaiset osuivat samaan paikkaan toisistaan tietämättä.

Taustaa

Punaisten menetettyä Tampereen 6. huhtikuuta, antoi punakaartin johto muutamaa päivää myöhemmin käskyn vetäytymisestä Kymijoen itäpuolelle, jonne oli tarkoitus muodostaa uusi rintama. Tämän jälkeen itää kohti johtavat maantiet täyttyivät Länsi-Suomesta pakenevista punakaartilaisista, joihin liittyi myös Hämeestä ja Helsingin seudulta pakenevia punaisia. Liikkeellä oli kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden joukossa punakaartin taistelijoiden lisäksi oli myös muita punaisten kannattajia sekä tuhansittain naisia ja lapsia. Hämeenlinnaan kerääntyneet punaiset jatkoivat aluksi itään suoraan Tuuloksen ja Lammin kautta. Saksalaisten lähestyessä kaupunkia ja lopulta vallatessa sen 26. huhtikuuta heidän piti kiertää Tuulokseen Hämeenlinnan pohjoispuolelta Hauhon kautta. Liikkeelle lähtenyt ainakin 4 000 hengen pakolaiskolonna ylitti valkoisten kanssa käydyn taistelun jälkeen Alvettulanjoen 27. huhtikuuta, jatkaen etelään Hauhonselän ja Iso-Roineen järvien välistä kannasta myöden Hauhon kirkonkylään, jonne he saapuivat vielä samana iltana. Punaisten kolonna koostui jalka- ja ratsuväestä, joilla oli mukanaan erilaista kuormastoa sekä tykkejä. Lisäksi mukana oli naisia, lapsia ja vanhuksia kärryineen sekä tavaroineen.

Vallattuaan Hämeenlinnan 26. huhtikuuta saksalaisten komentajana toiminut kenraalimajuri Konrad Wolf lähetti noin pataljoonan suuruisen taisteluosaston Tuulokseen, jossa sen tehtävänä oli ainoastaan suojata strategisesti tärkeä maantieristeys. Majuri Godert von Redenin johtama osasto käsitti kaksi ratsuväkieskadroonaa, polkupyöräkomppanian, konekivääriosaston, ratsuväkipartion sekä 1½ patteria kenttätykistöä. Yhteensä siihen kuului noin 400 miestä. Reden ei kuitenkaan odottanut taistelua, minkä vuoksi hän päätti hajauttaa joukkojaan ja lähetti miehiään usean kilometrin päähän Syrjäntaan kaakkoispuolelle Sydänmaan, Lakkolan sekä Lammin Vaakojan kyliin. Lisäksi polkupyöräkomppania määrättiin Hauhon suunnassa sijaitsevaan Kokkilaan, joten Syrjäntaakse jäi ainoastaan vajaat parisataa miestä.

Edeltävä yhteenotto Hauholla

Pääartikkeli: Hauhon taistelu

Pakolaiskuormasto saapui Hauhon kirkonkylään illalla 27. huhtikuuta, jolloin joukkoon oli liittynyt myös noin tuhat pohjoisesta Lempäälän suunnalta pakenevaa punaista. Kolonnassa oli ainakin 4 000 – 5 000 ihmistä, mutta joidenkin arvioiden mukaan jopa 10 000. Aikalaiskertomusten mukaan sen pituus oli peräti 18 kilometriä. Hauholta pakolaisten oli seuraavana aamuna tarkoitus jatkaa edelleen Tuuloksen ja Lammin kautta kohti Lahtea. Syrjäntaakse saapunut von Reden puolestaan yöpyi Tuuloksen pappilassa rovasti Viktor Järvisen vieraana. Myöhään illalla häntä saapuivat tapaamaan valkoisten everstiluutnantti Leonart Bergström ja kapteeni Hjalmar Söderman, jotka kertoivat, että Hauhon kirkonkylässä oli useiden tuhansien punaisten joukko.

Seuraavana aamuna saksalaisten polkupyöräkomppania sekä Södermanin johtama pataljoona määrättiin hyökkäämään Hauholle. Punaiset kuitenkin onnistuivat torjumaan hyökkäyksen kiivaassa taistelussa, jossa kaatui 47 valkoista ja saksalaista sekä 14 punaista. Reden sai tiedon hyökkäyksen epäonnistumisesta ja punaisten etenemään lähteneestä kolonnasta noin kello 10 aikaan aamupäivällä. Tämän jälkeen saksalaiset alkoivat kaivautua asemiin, ja lähestyviä punaisia vastaan siirrettiin Kokkilan kylään eskadroonan verran miehiä hidastamaan heidän etenemistään. Tieto tapahtumista välitettiin myös Hämeenlinnaan, josta kenraali Wolf lähetti muutaman sadan miehen verran apuvoimia kohti Syrjäntakaa. Kello 15 saksalaiset joutuivat ylivoiman edessä perääntymään myös Kokkilasta.

Taistelu Syrjäntakana

Kokkilasta perääntynyt eskadroona saapui Syrjäntaakse noin kello 20.30 punaisten kolonna perässään. Majuri Lothar von Brandensteinin johtamat apuvoimat puolestaan olivat juuttuneet Pannujärven kohdalle noin kolme kilometriä ennen Syrjäntakaa, jouduttuaan taistelukosketukseen punaisten etujoukkojen kanssa. Hämeenlinnasta ja Hauholta tulevat maantiet kulkivat Pannujärven kohdalla vain noin kilometrin etäisyydellä toisistaan, ennen kuin ne yhtyivät hieman ennen Syrjäntakaa. Vaikka saksalaisten apuvoimat eivät päässeetkään perille Syrjäntaakse, ne kuitenkin vaikeuttivat punaisten etenemistä, koska nämä joutuivat nyt kohdistamaan hyökkäyksensä kahteen eri paikkaan.

Punaisilla oli kolme haupitsia, viisi kenttätykkiä ja kymmeniä konekiväärejä, joilla he aloittivat tulituksen saksalaisten asemiin noin kello 21. Saksalaiset olivat kaivautuneet puolustusasemiinsa kylää ympäröivälle peltoaukealle noin 1,5 kilometriä leveälle linjalle Korkeilan talon ja Pappilanmäen välille etelään johtavan maantien länsipuolelle. Heidän vähäisestä lukumäärästään johtuen ampuma-asemien välinen etäisyys oli suuri, noin 30–40 metriä. Punaiset yrittivät epätoivoiselta tuntuvaa läpimurtoa koko yön ajan iskemällä keskeytyksettä saksalaisten puolustusasemia vastaan. Taisteluun osallistui myös mukana olleita naisia ja lapsia. Läpi yön jatkuneiden taisteluiden jälkeen Reden totesi lopulta tappioiden käyneen niin suuriksi ja samalla miestensä taistelumoraalin heikentyneen, että hän päätti vetää joukkonsa läheisen Suolijärven rannalla sijaitsevaan Syrjänniemeen säästääkseen ne täydelliseltä tuholta. Myös saksalaisten ammukset alkoivat käydä vähiin. Redenin miehistä oli tuossa vaiheessa taistelukuntoisena enää 60. Osa saksalaisista pakeni myös uimalla Suolijärven yli. Heidän ruumiitaan kerrotaan löytyneen kevään aikana metsistä aina viiden kilometrin päässä sijaitsevasta Liedon kylästä saakka.

Ennen vetäytymistään saksalaiset sytyttivät länteen johtavan maantien varrella sijaitsevat talot palamaan hidastaakssen punaisten etenemistä. Tiheään rakennetun kylän talot paloivat tien molemmin puolin, jolloin niistä syntyi tehokas tiesulku usean tunnin ajaksi. Kylän kiertäminen liejuisten peltojen ja niiden keskellä kulkevien ojien läpi oli hevoskärryille mahdoton tehtävä. Taistelut parin kilometrin päässä Pannujärven alueella kuitenkin jatkuivat edelleen. Kello 10 aikaan taloista oli jäljellä enää savuavat rauniot ja punaiset pystyivät jatkamaan matkaansa kylän lävitse. Kuormaston marssi savuavien raunioiden läpi kesti kuusi tuntia, saksalaisten seuratessa tapahtumia kiikareilla läheiseltä Syrjänmäeltä. Selustansa turvatakseen punaiset sytyttivät myös risteyksen toisella puolella olevat talot palamaan ja näin koko keskiajalta periytyvä Syrjäntaan kylä tuhoutui lopullisesti.

Syrjäntaan risteys pysyi avoinna noin 10 tunnin ajan. Punaisten jälkijoukkojen ohittessa kylää noin kello 18 aikaan saksalaiset hyökkäsivät heitä vastaan ja ilmeisesti onnistuivat katkaisemaan kuormaston sen häntäpäästä. Syntyneessä sekasorrossa noin 150 punaista jäi vangiksi. Tuntia myöhemmin saksalaiset aloittivat paluunsa Hämeenlinnaan ja luovuttivat vankinsa suomalaisille valkoisille. Samalla he jättivät Syrjäntaan risteyksen miehittämättä. Läpi päässeet punaiset puolestaan jatkoivat eteenpäin vielä parin päivän ajan, kunnes jäivät saartorenkaan sisälle Lahden ja Hollolan seudulla. Taistelussa kunnostautui erityisesti Valkeakosken naiskaarti, joka oli ollut avainasemassa myös Alvettulan taistelussa muutamaa päivää aikaisemmin. Valkeakosken naisista Syrjäntaan taistelussa kuoli ainakin kolme. Taistelun jälkeen vangeiksi jääneiden punaisten joukossa oli myös 30–40 naiskaartilaista, jotka valkoiset teloittivat parin päivän kuluttua Hauholla.

Syrjäntaan taistelussa kaatuneiden punaisten hautamuistomerkki.

Silminnäkijöiden kertomuksia

Punaisten perääntymisen vielä ollessa käynnissä saapui paikalle Hämeenlinnasta lähteneitä saksalaisjoukkoja moottoripyörällä seurannut ruotsalainen sotapiirtäjä Paul Myrén. Hän kuvaili Syrjäntaan kylää pienen kaupungin kokoiseksi taajamaksi, josta nyt oli jäljellä vain savuavat rauniot. Myrén vertasi näkyä kuviin ensimmäisen maailmansodan länsirintaman tuhoutuneista kylistä ja kaupungeista. Hänen edessään aukeavalla pellolla makasi kaatuneiden saksalaisten ruumiita, joiden kypärät kimaltelivat ilta-auringossa. Kauempana näkyi kaatuneita punakaartilaisia, joiden joukosta maantiellä kulkevat punaiset nostelivat haavoittuneita kärryihinsä. Myrénin kertoman mukaan punaiset riemuitsivat saavuttamastaan voitosta ja juhlistivat sitä ampumalla ilmaan. Kun viimeiset punaiset olivat poistuneet, uskaltautui Myrén pidemmälle kylään, jossa hän löysi raunioista kotieläinten ja liekkeihin menehtyiden ihmisten hiiltyneitä ruumiita. Ehjänä säilyneessä pappilassa hän tapasi kirkkoherra Viktor Järvisen (1864–1938) ja hänen puolisonsa. Myrénin mukaan kirkkoherra vapisi kuin haavanlehti, mutta pystyi kuitenkin vapisevalla äänellään kertomaan tapahtumista.

Taistelua seuranneena päivänä Syrjäntaakse saapunut lääkäri J. K. Klemola kuvasi näkymää kaameaksi. Hänen mukaansa yli 30 pitkissä riveissä maantien molemmilla puolilla ollutta taloa oli palanut maan tasalle. Joka puolella lojui röykkiöinä punaisten ruumiita ja kuolleita hevosia. Myös kaikki kylän asukkaat olivat paenneet.

Tappiot ja muistomerkit

Saksalaisten tappiot Syrjäntakana olivat Lahden taistelun jälkeen toiseksi suurimmat heidän koko Suomen retkensä aikana. He menettivät kaatuneina 48 miestä ja lisäksi 88 haavoittui. Heistä yksitoista on haudattu Syrjäntaakse. Saksalaisten kokeman tappion katsotaan olleen syynä myös von Redenin myöhempään kohtaloon, kun hän teki itsemurhan tammikuussa 1919. Punaisia kaatui heidän oman ilmoituksensa mukaan noin 300 ja haavoittui 315. Syrjäntaan joukkohautaan on haudattu 87 punaista, joista kaksi on naisia.

Hämeenlinnaan johtavan tien (nyk. valtatie 10) varteen on haudattu yksitoista Pannujärvellä kaatunutta saksalaista. Paikalla on myös muistomerkki. Syrjäntakana kaatuneet saksalaiset haudattiin toukokuun alussa Hämeenlinnan Tähtipuistoon, josta vainajat marraskuussa siirrettiin vanhalle hautausmaalle. Syrjäntakana lähellä nykyisten Ojatien ja Kokkilantien risteystä on 87 punaisen joukkohauta, jonka yhteydessä on myös muistomerkki. Kolmas muistomerkki on Syrjäntaan taistelun muistomerkki Vapauden leijona, joka paljastettiin Pappilanmäellä vuonna 1968. Veistoksen on tehnyt kuvanveistäjä Urho Heinänen ja sen yhteydessä on myös tykki.

Taistelu kaunokirjallisuudessa

Kirjailija Väinö Linna sijoitti Täällä Pohjantähden alla -trilogiansa toiseen osaan myös Syrjäntaan taistelun. Kirjan hahmoista Oskari Kivivuori kaatuu taistelussa. Ennen teoksen kirjoittamista Linna tutustui taistelupaikkoihin kulkemalla punapakolaisten reitin Alvettulasta Hauhon kautta Syrjäntaakse. Myös Edvin Laineen vuonna 1968 ohjaamassa elokuvassa Täällä Pohjantähden alla on kohtaus taistelusta. Lisäksi taistelua on kuvattu Veijo Meren teoksessa Ei vaivatta tule vapaus.