Ensimmäisellä kierroksellä eniten ääniä saanut ehdokas eduskuntavaalien vaalipiireissä
Sauli Niinistö
Paavo Väyrynen
Eva Biaudet
Suomen presidentinvaali 2012 järjestettiin tammi–helmikuussa 2012. Vaalin ensimmäinen kierros järjestettiin sunnuntaina 22. tammikuuta ja toinen kierros 5. helmikuuta.[1]Sauli Niinistö valittiin Suomen tasavallan presidentiksi toimikaudelle 2012–2018.[2] Uusi presidentti aloitti toimikautensa valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä,[3] 1. maaliskuuta 2012.
Kaksi kautta istunut tasavallan presidentti Tarja Halonen ei voinut enää asettua ehdolle. Halosesta tuli siten ensimmäinen presidentti, jonka jatkokausi ei ollut mahdollinen uudistetun perustuslain nojalla – Mauno Koivistolla oli mahdollisuus asettua ehdolle vielä kolmannelle kaudelle 1994, kun taas Martti Ahtisaari ei asettunut ehdolle toiselle kaudelle 2000.
Vaalin ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys käytiin 11.–17. tammikuuta, jonka aikana uurnilla kävi 32,7 prosenttia äänioikeutetuista. Tämä oli enemmän kuin edellisessä presidentinvaalissa, mutta myös äänestyspäiviä oli yksi enemmän sillä edellisessä vaalissa loppiainen oli välipäivä.[5] Ulkomailla oleskelevista suomalaisista vajaa 48 000 kävi äänestämässä ennakkoon ensimmäisellä kierroksella, mikä on kaikkien aikojen ennätys.[6]
Toiselle kierrokselle ylsivät Niinistö ja Haavisto.[7] Toisen kierroksen ennakkoäänestys kotimaassa järjestettiin 25.–31. tammikuuta.[8]
Äänioikeutettuja oli 4 402 622, joista ulkomailla asui 230 422.[11] Äänestysaktiivisuus oli kotimaassa 72,8 ja ulkosuomalaiset mukaan lukien 69,7 prosenttia. Ennakkoon äänesti 1 415 004 ja vaalipäivänä 1 655 425 äänioikeutettua. Näistä hylättyjä ääniä oli 9 658 eli 0,31 prosenttia annetuista äänistä.[12]
Toisella kierroksella äänestysaktiivisuus oli kotimaassa 68,9 prosenttia,[13] mikä oli presidentinvaalien alhaisin tulos sitten vuoden 1950 vaalien.[14] Myös äänestysaktiivisuuden lasku toisella kierroksella ensimmäiseen nähden oli tavatonta suoran kansanvaalin aikana. Lisäksi ensimmäistä kertaa koskaan ennakkoäänestys oli vilkkaampaa kuin vaalipäivän äänestys.
Hylättyjä ääniä oli 25 133 eli 0,87 prosenttia annetuista äänistä,[13] mikä oli sekin ennätys.[15]
Haavisto ilmoitti uudenvuodenpuheessaan olevansa huolestunut tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvamisesta 1970-luvun tasolle. Hän piti vakavana asiana myös epätasa-arvoisuutta terveydenhuollossa. Hän kannattaa hyvinvointivaltiota, mutta näkee kauhukuvana luisumisen kohti lasten luokkayhteiskuntaa.[17]
Hän sanoi tavoitteekseen olla ensimmäisellä kierroksella toinen ja toisella kierroksella ensimmäinen.[19] Soinin mukaan puolustusvoimien määrärahojen vähentäminen ja maamiinat kieltävä sopimus ovat vakava asia, joihin ylipäällikön tulisi ottaa kantaa.[20]
Soinin mukaan ei ole oikein, että säännöt eivät ole kaikille samat, ja hän näki sen uhkana yhteiskunnan sisäiselle rauhalle. Soinin mukaan suomalainen työ, yrittäminen Suomessa ja itsenäinen päätösvalta ratkaisee Suomen tulevaisuuden mm. koulutuksen, terveyden sekä eläkkeiden osalta.[19]
Väyrynen ilmaisi vastustavansa keskittämispolitiikkaa ja sanoi Suomen tarvitsevan elävän maaseudun ja elinvoimaiset maakunnat. Hän näki kuntahallinnon keskittämisessä vaarana muun muassa lähidemokratian häviämisen.[22]
Väyrynen rahoitti kampanjaansa myymällä omalla ja vaimonsa kuvalla varustettuja mukeja. Niiden myyntimäärä kohosi yli 8 000:een.[23] Väyrysen televisiomainonta alkoi vuodenvaihteessa, ja niissä asetelmana oli presidentin uudenvuoden puhetta mukaileva Väyrysen pitämä kuudenvuodenpuhe.[24]
Kampanjan tunnus: Pehmeiden arvojen luja johtaja[25]
Lipposen kampanjateesejä olivat kansainvälisyys, demokratia ja oikeudenmukaisuus. Hän painotti etteivät yhteiskunnalliset erot saa kasvaa liian suuriksi ja, että aidossa hyvinvointivaltiossa eri kansanryhmät, sukupolvet ja alueet ovat samanarvoisia. Lipposen mielestä Euroopan unioni on lisännyt turvallisuutta ja vakautta Euroopassa ja koko maailmassa.[26]
Niinistö vetosi kokemukseensa hovioikeudessa ja suomalaiseen sisuun mennä yhdessä eteenpäin.[28] Toiselle kierrokselle lähdettäessä Niinistö lupasi presidentiksi päästessään perustaa korkean tason työryhmän selvittämään keinoja lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi.[29]
Essayah'n vaalikampanjan kulut olivat vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen mukaan yhteensä 70 000 euroa. Siitä 26 000 euroa oli Suomen Kristillisdemokraatit r.p.:ltä, 25 000 euroa ehdokkaan omia varoja, 15 000 euroa yksityisiltä saatuja lahjoituksia ja 4 000 euroa puolueyhdistyksiltä.[31]
Kampanjan tunnus: Suomi uskaltaa olla avoin, rohkea & tasa-arvoinen[32]
Biaudet otti kampanjansa aikana kantaa erityisesti tasa-arvoon ja kansainvälisyyteen. Hän sanoi olevansa huolestuneempi Suomessa vallitsevasta vihamielisestä ilmapiiristä kuin taloudesta, ja kertoi tämän syyksi presidenttikisaan lähtemiselle.[33] Alustavan vaalirahailmoituksen mukaan Biaudet pyrki presidentiksi 440 000 euron vaalibudjetilla.[34]
Kampanjan tunnus: Vapaus, tasa-arvo ja kestävä kehitys[35]
Arhinmäki näki presidentinvaalit tärkeänä arvokeskustelun paikkana ja painotti kampanjassaan vapauteen, tasa-arvoon ja kestävään kehitykseen.[36] Ulkopolitiikan saralla Arhinmäki otti useaan otteeseen kantaa Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ja syytti muita ehdokkaita Naton "salarakkaiksi". Maailmanlaajuisen rauhanaatteen lisäksi Arhinmäki näki tärkeänä panostamisen lähisuhteisiin.[37]
Niinistön kannatus oli mielipidemittauksissa selvästi voimakkainta: kannatus oli loppuvuodesta 2011 noin 55 prosenttia ja alkuvuodesta 2012 noin 50 prosenttia kantansa ilmaisseista. Vuoden 2012 alussa Haavisto, Soini ja Väyrynen saivat noin kymmenen prosentin kannatuksen. Tammikuun 2012 puolessa välissä Haaviston ja Väyrysen kannatus nousi noin 15 prosenttiin ja Niinistön laski noin 40 prosenttiin. Kampanjoinnin kuluessa Haavisto ohitti Väyrysen ja pääsi toiselle kierrokselle.
Eduskuntavaaleissa ja aiemmissa presidentinvaaleissa kannatusprosentit laskettiin aikaisemmin vain kyselyssä kantansa ilmaisseiden perusteella. Näiden vaalien yhteydessä alettiin käyttää uutta tapaa, jossa "ei osaa sanoa" ja "ei ilmoittanut kantaansa" ryhmät lasketaan omaksi luokakseen, jolloin ehdokkaiden yhteen laskettu kannatus on alle sata prosenttia.
Entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen ilmoitti 11. elokuuta 2011 pidetyssä tiedotustilaisuudessa asettuvansa ehdolle presidenttiehdokkaaksi,[65] vaikka aiemmin kysyttäessä hänen kantansa ehdokkuuteen oli ollut ehdottoman kielteinen. Lipponen voitti puolueen esivaalin 67 %:lla annetuista äänistä[66] ja puoluevaltuusto vahvisti hänen ehdokkuutensa 8. lokakuuta 2011.[67]
Helsingin Sanomat raportoi Riihimäen Sosiaalidemokraattien nimenneen europarlamentaarikko Mitro Revon ehdokkaakseen kesäkuussa. Pohjois-Haagan yhdistys nimesi Maria Guzenina-Richardsonin ja Helsingin yhdistys Pentti Arajärven. Vuosaaren yhdistys ehdotti Tuula Haataisen lisäksi Eero Heinäluomaa. Jäsenvaaliin ehdokkaaksi tarvittiin 10 jäsenyhdistyksen tuki tai 250 puolueen jäsenen allekirjoitus.[68][69][70]
Jäsenvaalissa oli lopulta kolme ehdokasta: Haatainen, Kantola ja Lipponen. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen sai esivaalissa 22 % äänistä.[66] Kansanedustaja Ilkka Kantola pyrki ehdokkaaksi ja totesi pysyvänsä kisassa mukana Lipposen mukaantulosta huolimatta.[71] Kantola sai esivaalissa 11 % äänistä.[66]
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ilmoitti maanantaina 15. elokuuta 2011, ettei hän lähtisi mukaan presidenttikisaan vaan tukisi puolueen esivaalissa todennäköisesti Lipposta.[72]
Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari kieltäytyi ehdokkuudesta 15. elokuuta 2011, ilmoitti tukevansa Lipposta ja ettei pitänyt puolueen sisäistä esivaalia edes tarpeellisena.[73]
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen esiintyi veikkailuissa pitkään, mutta hän torjui kaavailut ehdokkuudestaan jyrkästi.[76]
Kansanedustaja Erkki Tuomioja ei ollut käytettävissä puolueensa presidenttiehdokkaaksi.[77]
Entinen europarlamentaarikko, käsikirjoittaja, tietokirjailija, Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtaja Lasse Lehtinen aikoi tavoitella presidenttiehdokkuutta, mutta vetäytyi ehdokkuudestaan sen jälkeen, kun Paavo Lipponen asettui ehdolle. Lehtinen kertoi samalla asettuvansa tukemaan Paavo Lipposta, joka hänen mukaansa oli puolueen paras ehdokas.[78]
Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini sanoi marraskuussa 2009 todennäköisesti asettuvansa ehdolle presidentiksi ilmaisten mielenkiintonsa tehtävää kohtaan ensimmäisenä mahdollisena ehdokkaana.[80] Syyskuussa 2011 Soini vahvisti pyrkivänsä ehdokkaaksi[81], ja puoluevaltuusto valitsi hänet yksimielisesti 15. lokakuuta 2011[82].
Keskustan puoluehallitus päätti 9. syyskuuta 2011 esittää entistä kansanedustajaa, ministeriä ja keskustan puheenjohtajaa Paavo Väyrystä keskustan presidenttiehdokkaaksi ja jättää esivaalin pitämättä, koska muita nimiä ei ollut ilmoittautunut. Lopullisesti puolueen ehdokkaan vahvisti ylimääräinen puoluekokous 29. lokakuuta 2011.[83][84] Väyrynen sanoi uskovansa, että hänen mahdollisuutensa tulla valituksi presidentiksi ovat erinomaiset[85] ja spekuloi vasemmistopuolueiden asettuvan tuekseen oikeistoehdokasta vastaan.[86]
Entisen ministerin, kansanedustaja Paula Lehtomäen nimi esiintyi joissakin puheissa.[87][89]
Europarlamentaarikkoa ja entistä pääministeriäAnneli Jäätteenmäkeä ehdotettiin puolueen ehdokkaaksi jo alkuvuodesta 2009 lähtien.[90] Puoluejohdon vappupuheet samana vuonna toivat lisää pontta Jäätteenmäen ehdokkuudelle: silloinen puheenjohtaja Matti Vanhanen ilmoitti haluavansa puolueen presidenttiehdokkaaksi nimenomaan naisen[91], ja silloinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen totesi Jäätteenmäen olevan "varteenotetteva nimi", mikäli Vanhanen ei ole käytettävissä.[87] Elokuussa 2011 Jäätteenmäki lopulta kieltäytyi ehdokkuudesta[92]
Professori Erkki Laatikainen ehdotti Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtajaa Jorma Ollilaa kokoomuksen ja keskustan yhteiseksi ehdokkaaksi[64]. Myöhemmin Keskusta kysyi Ollilaa virallisesti ehdokkaaksi, mutta Ollila kieltäytyi ehdokkuudesta.
KomissaariOlli Rehniä spekuloitiin korkean profiilin ehdokkaaksi jo varhain[87][90]. Kysyttäessä presidenttiehdokkuudesta Rehn sanoi, että "ei ollut ajatellut asiaa" vaan aikoi ainakin toistaiseksi keskittyä tehtäviinsä Euroopan unionissa, mutta että hän aikoi "jossakin vaiheessa" palata myös kotimaan politiikkaan.[96] Elokuussa 2011 Rehn lopulta kieltäytyi ehdokkuudesta.[97]
Keskustan forssalainen kansanedustaja ja entinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila harkitsi asettumista presidenttiehdokkaaksi, mutta päätti olla ryhtymättä ehdokkaaksi.[98]
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsi 20. marraskuuta 2011 puolueen ehdokkaaksi puheenjohtaja Paavo Arhinmäen,[99] joka vasta kaksi päivää aiemmin oli ilmoittanut olevansa käytettävissä[100]. Vasemmistoliitto päätti jo elokuussa asettavansa oman ehdokkaan presidentinvaaliin. Vuosien 2000 ja 2006 vaaleissa puolue ei asettanut omaa ehdokasta, vaan tuki SDP:n ehdokasta Tarja Halosta.
Ehdokkaan löytäminen oli vasemmistoliitolle vaikeaa, sillä useat puolueen varteenotettavat poliitikot kieltäytyivät ehdokkuudesta.[101] Itsekin kieltäytynyt puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie ehti jo lokakuussa ilmoittaa julkisuudessa, ettei puolue välttämättä tarvitse omaa ehdokasta.[102]
RKP esitteli 30. elokuuta 2011 ehdokkaanaan vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n.[103] Biaudet'ta pidettiin jo pitkään RKP:n todennäköisimpänä ehdokkaana. 29. elokuuta 2011 puolue ilmoitti järjestävänsä seuraavana päivänä presidentinvaaleja koskien tiedotustilaisuuden, johon osallistuisi myös ministeri Elisabeth Rehn, mikä herätti myös mahdollisuuden aiemmin Biaudet'ta avoimesti tukeneen Rehnin omasta ehdokkuudesta.[104] Biaudet'n nimesi virallisesti ehdokkaaksi ylimääräinen puoluekokous Vaasassa 22. lokakuuta.[62]
Muita varhaisissa veikkailuissa esillä olleita ovat myös entisen puheenjohtaja ja ministeri Christoffer Taxell,[88] europarlamentaarikko Carl Haglund ja puolueen puheenjohtaja Stefan Wallin.
Kansanedustaja Pekka Haavisto valittiin yksimielisesti vihreiden ehdokkaaksi puoluekokouksessa 11. kesäkuuta 2011.[105] Haavistoa esitti ehdokkaaksi jo vuonna 2009 silloinen kansanedustaja Kirsi Ojansuu.[106]
Puolueen puheenjohtaja sisäministeri Päivi Räsänen ilmoitti kesällä 2011, ettei puolue aseta kisaan omaa ehdokastaan. Tämän jälkeen Kristillisdemokraattien arveltiin asettuvan tukemaan kokoomusehdokasta yhteisenä oikeistoehdokkaana. Lokakuun 2011 lopussa Essayah antoi suostumuksensa ehdokkaaksi, ja puheenjohtaja Räsänen ilmoitti esittävänsä häntä puoluevaltuustolle.[107]Bjarne Kallis totesi, ettei asetu enää ehdolle.
Köyhien Asialla keräsi kannattajakortteja saadakseen puheenjohtajansa Terttu Savolan presidenttiehdokkaaksi, mutta puolue ei ehtinyt keräämään kortteja määräajassa.[108]
Muutos 2011 -puolueen hallituksen jäsen, toimittaja-muusikko Petri Kaivanto ilmoitti 30.12.2010 olevansa käytettävissä presidenttiehdokkaaksi [109], mutta koska puolue ei saanut kansanedustajia huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa, ehdokkuus olisi edellyttänyt kannattajakorttien keräämistä.
Piraattipuolue ilmoitti ensin tukevansa puoluesihteeri Harri Kivistöä presidenttiehdokkaaksi.[110] Myöhemmin puolue kuitenkin tiedotti, että viranomaisten kieltäytyminen kannattajakorttien keräämisestä sähköisesti ja keräyksen kalleus johtivat siihen, että puoluekokous päätti olla osallistumatta presidentinvaaliin.[111]
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg ilmoitti syyskuussa 2011 sanomalehti Karjalaisessa aikovansa tavoitella presidenttiehdokkuutta kansalaisliikkeen riveistä[112], mutta luopui lokakuun lopulla ehdokkuuden tavoittelusta vedoten muun muassa perhesyihin. Hän kertoi olleensa tehtävästä pitkään kiinnostunut.[113]
Journalistiliiton toimeksiannosta vaalien aikana vaaliuutisointia analysoinut mediatutkija Lars Lundsten arvosteli toimittajien työtä voimakkaasti. Hänen mukaansa ”toimittajat käsittelivät ehdokkaita voittajien ja häviäjien rooleissa, nöyryyttivät heitä ja keskittyivät presidentin valinnan kannalta epäolennaisuuksiin, kuten vaalikampanjoihin”. Edelleen Lundsten syytti toimittajia populismista, päällepuhumisesta ja ammattitaidottomuudesta ja katsoi, ettei harrastettu journalismi todella palvele äänestäjien tietotarpeita ja demokratiaa. Tutkijan mielestä ”voidaan myös ajatella, että toimittajien kertomukset ehdokkaista ja näiden kampanjoista eivät yritäkään olla tärkeitä demokratian kannalta, vaan silkkaa viihdettä”.[114]
Vaaleissa oli tehty kaikkien aikojen ennätys ennakkoäänestäneiden määrässä ulkomailla. Suomen ulkomaanedustustoissa kävi alustavien tietojen mukaan presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestyksen aikana antamassa äänensä yhteensä 47 524 henkilöä. Äänestäjiä oli ministeriön mukaan yli 50 prosenttia enemmän kuin vuoden 2006 presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella. Tuolloin edustustoissa äänesti 30 298 ja laivoilla 291 henkilöä.
Ulkomailla vakinaisesti asuvia äänioikeutettuja oli vuonna 2012 yli 230 000. Presidentinvaalin ennakkoäänestys järjestettiin tänä vuonna 90 maassa. Eniten ääniä eli 12 040 annettiin perinteiseen tapaan Ruotsissa. Toiseksi eniten ääniä annettiin Espanjassa, 7 361 ääntä. Seuraavaksi vilkkaimmin äänestettiin Saksassa 3 287 ääntä, Yhdysvalloissa 3 279 ääntä, Isossa-Britanniassa 2 851 ääntä, Thaimaassa 2 161 ja Belgiassa 1 475 ääntä.[115]
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi järjesti nuorisovaalit, joissa ensimmäisellä kierroksella äänensä antoi 76 417 nuorta 650 koulusta. Nuorisovaaleissa äänioikeutetuista nuorista 63,5 % oli yläkoululaisia, 33 % lukiolaisia ja 10 % toisen asteen ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita. Äänet jakautuivat ehdokkaiden kesken seuraavasti (pyöristetty ensimmäiseen desimaaliin):[116]
Nuorisovaalien toisella kierroksella Sauli Niinistö sai 76,5 prosenttia äänistä ja Timo Soini 23,5 prosenttia. Toisella kierroksella annettiin 48 555 hyväksyttyä ääntä.[117]
Osa ennakkoäänestyksessä käytettävistä kirjekuorista oli viallisia. Kirjekuorien liimapinta ei pitänyt, eivätkä kuoret pysyneet kiinni. Oikeusministeriön mukaan auenneiden kirjekuorien ääniä ei nykyisen lainsäädännön mukaan hylätä. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kertoo, että ministeriö sai tiedon viallisista kirjekuorista heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. Vaalitoimitsijoita oli sen jälkeen kehotettu käyttämään kirjekuorien sulkemiseen liimaa.[118][119]
↑Juha-Pekka Raeste: HS-gallup näyttää yhä isoa eroa: Niinistö 64 – Haavisto 36 prosenttia. Helsingin Sanomt, 31.1.2012. Artikkelin verkkoversio. Arkistoitu 2.4.2012.