Riitta Uosukainen
| Riitta Uosukainen | |
|---|---|
Riitta Uosukainen heinäkuussa 2013. |
|
| Eduskunnan puhemies | |
|
7.2.1994–23.3.1995
21.4.1995–23.3.1999 20.4.1999–18.3.2003 |
|
| Edeltäjä |
Ilkka Suominen Paavo Lipponen (I) Jukka Mikkola |
| Seuraaja |
Paavo Lipponen Anneli Jäätteenmäki |
| Suomen opetusministeri | |
|
Ahon hallitus
26.4.1991–10.2.1994 |
|
| Edeltäjä | Ole Norrback |
| Seuraaja | Olli-Pekka Heinonen |
| Kansanedustaja | |
|
26.3.1983–18.3.2003
|
|
| Ryhmä/puolue | Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Kymen vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. kesäkuuta 1942 Jääski |
| Arvonimi | filosofian kunniatohtori (1997) kauppatieteiden kunniatohtori (1999) valtioneuvos (2004) |
| Puoliso | Toivo Uosukainen |
| Tiedot | |
| Puolue | Kokoomus |
| Koulutus | filosofian lisensiaatti (1970) |
Riitta Maria Uosukainen (o.s. Vainikka, s. 18. kesäkuuta 1942 Jääski) on suomalainen kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja (1983–2003), opetusministeri 1991–1994 ja eduskunnan puhemies lähes yhtäjaksoisesti 1994–2003. Vuoden 2000 presidentinvaalissa Uosukainen oli kokoomuksen asettama presidenttiehdokas ja sai kolmanneksi eniten ääniä. Uosukainen jätti eduskunnan ja politiikan vuoden 2003 vaaleissa. Vuonna 2004 tasavallan presidentti myönsi hänelle valtioneuvoksen arvonimen.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Riitta Maria Uosukainen (o.s. Vainikka) syntyi Jääsken Pelkolan kylän Ensossa. Hän on esiintynyt usein Jääsken kansallispukuun pukeutuneena. Uosukaisen vanhemmat ovat sähköasentaja Reino Vainikka ja rouva Aune Ruohonen. Uosukainen oli naimisissa everstiluutnantti Toivo Verneri Uosukaisen kanssa vuodesta 1968. Toivo Uosukainen kuoli 28. joulukuuta 2021.[1] Heillä on yksi lapsi, vuonna 1974 syntynyt Antti.[2]
Uosukainen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1961. Sen jälkeen hän aloitti opinnot Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa, jossa hänen aineyhdistelmäänsä kuuluivat suomen kieli, kotimainen kirjallisuus, kansanrunous, kansatiede, kasvatustiede ja käytännöllinen filosofia.[3] Humanististen tieteiden kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1964, filosofian kandidaatiksi vuonna 1969 ja filosofian lisensiaatiksi vuonna 1970. Hänen kotimaisen kirjallisuuden alaan kuuluvat pro gradu- ja lisensiaatintutkielmansa käsittelivät Minna Canthia vuosisadan lopun naisen kuvaajana.[3][4] Opintoaikanaan hän toimi myös muun muassa kustannusosakeyhtiö Tammessa kustannusvirkailijana.[3]
Uosukainen toimi Imatrankosken lukion suomen kielen lehtorina vuosina 1969–1983. Hän toimi myös Joensuun korkeakoulun suomen kielen didaktiikan väliaikaisena lehtorina vuosina 1976–1977 ja Kymen läänin äidinkielen lääninkouluttajana vuosina 1976–1983.[2]
Poliittinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Riitta Uosukainen valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuoden 1983 vaaleissa. Sen jälkeen hänet valittiin uudelleen kansanedustajaksi vaaleissa 1987, 1991, 1995 ja 1999. Hän edusti Kymen vaalipiiriä. Vuosien 1995 ja 1999 vaaleissa hän keräsi eniten henkilökohtaisia ääniä vaalipiirissään. Eduskunnassa hän oli jäsenenä suuressa valiokunnassa, sivistysvaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa.
Uosukainen toimi opetusministerinä Ahon hallituksessa vuosina 1991–1994. Hänen aikanaan vuonna 1992 opetusministeriö ehdotti lukukausimaksuja käyttöönotettavaksi yliopistoissa, lukioissa ja ammattikouluissa.[5] Hän luopui tehtävästä vuonna 1994, kun hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi. Tässä tehtävässä hän oli Suomen historian ensimmäinen nainen. Hänet valittiin puhemieheksi myös vaalien 1995 ja 1999 jälkeen.
Eduskunnan lisäksi Uosukainen toimi Imatran kaupunginvaltuustossa vuosina 1977–1992 ja oli vuosina 1981–1986 sen varapuheenjohtaja.
Presidentin valitsijamies Uosukainen oli presidentinvaaleissa 1982 ja 1988. Hän oli ehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaaleissa, jossa hän sai ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi eniten ääniä eikä siten päässyt toiselle kierrokselle.
Kunnianosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvaltalainen Suomi College promovoi Uosukaisen vuonna 1997 filosofian kunniatohtoriksi ja Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu promovoi hänet vuonna 1999 kauppatieteiden kunniatohtoriksi. Suomen puheopettajien liitto nimesi Uosukaisen Vuoden puhujaksi vuonna 1985.[6][7] Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Uosukaiselle vuonna 2004 valtioneuvoksen arvonimen.[2] Uosukainen on ensimmäinen valtioneuvoksen arvonimen saanut nainen ja järjestyksessä kahdeksas arvonimen saaja Suomen itsenäisyyden aikana. Harri Holkerin kuoltua vuonna 2011 Uosukainen oli ainoa elossa oleva valtioneuvos, kunnes Matti Vanhaselle myönnettiin valtioneuvoksen arvonimi vuonna 2024.
Riitta Uosukainen sai Suomalaisuuden liiton kunniajäsenyyden vuonna 2006.[8]
Uosukaiselle myönnettiin kunniarestonomin arvonimi vuonna 1994. Tapaseura valitsi Uosukaisen Vuoden käyttäytyjäksi vuonna 2002. Mauri Sariola -seura ry. myönsi Riitta Uosukaiselle Helsingin kirjamessuilla 28. lokakuuta 2012 Vuoden Susikoski -arvonimen koskien vuotta 2013.
Kunniamerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (Suomi, 2002)
Vapaudenristin ritarikunta (Suomi, 2015)[9]
Sotilasansiomitali (Suomi, 1995)
Reserviläisliiton kultainen ansiomitali 1995
Pohjantähden ritarikunta (Ruotsi)
Valkoisen Tähden ritarikunta (Viro, 1995)[10]
Marianmaan Ristin ritarikunta (Viro, 2001)[10]
Islannin Haukan ritarikunta (Islanti)
Saksan ansioritarikunta (Saksa) [11]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Liehuva liekinvarsi. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20639-3
- Nuijanisku pöytään: Hajamietteitä intohimosta, vallasta ja sivistyksestä. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19093-8
- Yhdessä: Intohimosuhteesta hoivasuhteeksi. Helsinki: Tammi, 2020. ISBN 978-952-04-1224-1
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Niko Karvanen: Uutisvuoksi: Ex-puhemiehen puoliso Toivo Uosukainen on kuollut Ilta-Sanomat. 3.1.2022. Viitattu 3.1.2022.
- ↑ a b c Riitta Uosukainen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 3.6.2015.
- ↑ a b c Muurinen, Heta: Lumoprofessoreja ja laaja-alaisia opintoja 375 humanistia. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 3.6.2015.
- ↑ Matilainen, Pekka: Minna Canth raivasi tien Yliopisto-lehti. 8/97. Arkistoitu 16.4.2016. Viitattu 3.6.2015.
- ↑ Ilkka Tiensuu: Kulmahuone: Kuinka Suomi vältti lukukausimaksut? arkisto.aviisi.fi. Viitattu 13.9.2017.
- ↑ http://seura.fi/viihde/elavat-legendat/riitta-uosukainen-ministeriaika-oli-hirvittavaa/
- ↑ Riitta Uosukainen eduskunta.fi. Arkistoitu 12.2.2012.
- ↑ Tala, Heikki (päätoim.): Vuosisata suomalaisuuden puolesta: Suomalaisuuden liitto 1906–2006. Helsinki: Suomalaisuuden liitto, 2006. ISBN 951-96348-7-8
- ↑ Myönnetyt kunniamerkit Vapaudenristin ritarikunta. Arkistoitu 8.12.2015.
- ↑ a b Teenetemärkide kavalerid Vabariigi Presidendi Kantselei. 2023. Viitattu 4.8.2023. (eesti)
- ↑ Riitta Uosukainen - 375 Humanistia 375humanistia.helsinki.fi. Viitattu 12.4.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Riitta Uosukainen Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
- Riitta Uosukainen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Riitta Uosukainen 375 humanistia -sivustolla 20.4.2015. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta.
- Aura Korppi-Tommola: Uosukainen, Riitta (1942–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007(päivitetty 3.9.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Yle Areena: Itse asiassa kuultuna: Riitta Uosukainen
| Edeltäjä: Raimo Ilaskivi |
Kansallisen Kokoomuksen presidenttiehdokas 2000 |
Seuraaja: Sauli Niinistö |
| Edeltäjä: Ilkka Suominen Paavo Lipponen Jukka Mikkola |
Eduskunnan puhemies 1994–1995 1995–1999 1999–2003 |
Seuraaja: Paavo Lipponen Jukka Mikkola Anneli Jäätteenmäki |
| Edeltäjä: Ole Norrback |
Suomen opetusministeri 1991−1994 |
Seuraaja: Olli-Pekka Heinonen |
Valitsijamiesten vaali
1925: Hugo Suolahti | 1931: P. E. Svinhufvud | 1937: P. E. Svinhufvud | 1940: P. E. Svinhufvud | 1950: J. K. Paasikivi | 1956: Sakari Tuomioja | 1968: Matti Virkkunen | 1978: Urho Kekkonen | 1982: Harri Holkeri | 1988: Harri Holkeri
Eduskunnan suorittama vaali
1946: J. K. Paasikivi
Suora kansanvaali
1994: Raimo Ilaskivi | 2000: Riitta Uosukainen | 2006: Sauli Niinistö | 2012: Sauli Niinistö | 2018: Sauli Niinistö | 2024: Alexander Stubb
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |