30 elokuuta, 2026

Kesän viimeiset päivät

Kesän viimeiset päivät ovat hujahtaneet ihan tuosta noin vain, huis hais. Syksyn ensimmäinen Krapukin jäi kirjoittamatta, vaikka vakaasti niin aioin ja pyörittelin ajatuksia. Ehkä tulevalla viikolla.

Torstaina heittäydyttiin reippaiksi ja vaihdettiin lakanat - taas yksi kotityö josta en pidä, koska olen lyhyt. Samalla päädyin heittämään Mursun tyynyn, jota myös "Lohkareeksi" kutsutaan, roskikseen. Mikä vaimo - hävittää nyt toisen tyyny! 
Jotain muutakin varmaan yritin reippailla, ainakin ajatuksen tasolla, mutta siihen se taisi sitten jäädäkin. 

Perjantaina sitten käytiin optikolla. Me ollaan käyty varmaan 30 vuotta samalla optikolla ja olisi luultavasti menty sinne nytkin, mutta pari pientä ongelmaa: se sijaitsee melkein keskellä kaupunkia, kapealla kadulla jota jo pelkästään ajaminen meidän Eniilillä on lähes mahdotonta saati sitten sinne pysäköinti. Tai jos me saada se sinne pysäköityä, niin kukaan muu ei siellä enää kuljekaan. 

Nyt sitten päädyimme Synsamille (ei mainos, meidän kunnassa ei vaan ole muita). Kun kaikki alkuhommat oli hoidettu ja Mursu viety näöntarkastukseen, minä sain kehotuksen "istu tuohon, katsotaan muutama arvo vielä". Minä istuin ja saman tien liike pelmahti täyteen iäkkäitä asiakkaita. 
Eihän minulla mikään kiire ollut, olin vain ajatellut käyttää odotusajan kehyksien valintaan itselleni, mutta yhtäkkiä liike olikin täynnä hulinaa ja huisketta 😍

Siinä odotellessa pyörin katselemassa kehyksiä, tiesin kyllä millaiset haluaisin, mutta mutta... Sitten yksi myyjistä vapautui ja tuli luokseni, kerroin mitä haluan: tämän tyyppiset olisi mielessä - käyköhän ne edes minulle - mutta ongelma on se, että haluaisin niihin silikoniset nenätuet... "No eihän se ole ongelma, laitetaan sellaiset" Täh??  Ongelmani oli ratkaistu ja oikeanlaiset kehykset löytyi kahdella sovituksella. Minä en ole hankala 😄

Kyllä, näette ne kolmen viikon päästä, kun ne ovat valmiit. 

Luulin meidän ajelevan ihan eri suuntaan, mutta lähdimmekin kaupunkiin ja menimme tyynyostoksille. Oikea tyyny löytyi Jyskistä. Olihan sillä hintaa, siihen nähden, että sieltä olisi löytynyt tooosi edullisiakin tyynyjä. Saimme sopivasti tyynyhyllyn päädystä nuoren miehen avuksemme etsimään juuri SITÄ OIKEAA. Mursu pyöritteli tyynyä käsissään, sanoin että minä maksan sen, kun kerran hävitin sen vanhan. Samalla myyjä tuumasi, että hän voi katsoa siihen vähän alennusta. Lopulta kävi niin, että saimme kaksi tyynyä yhden hinnalla 😄

Samalla reissulla kävimme vielä päiväkahvilla Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luona, tervehtimässä sinne sijoitettuja pöllöjä. Kotiin ajelimme kotiin maisemareittiä.

Lauantaiaamuna ajattelin ensin reippaasti vastata kaikkiin blogin kommentteihin ja sen jälkeen lukea teidän bloginne ja kirjoitella tervehdykset teille. Ja sitten keskittyä pistelyyn ja kirjan kuunteluun. Vaan kuinkas sitten kävikään. 
Poika soitti isälleen. Kuulin vain sanan "tatteja" ja melkein heti sen jälkeen puhelu lopetettiin ja sain kehotuksen sulkea läppärin ja pukea päälleni (kyllä, olin pukeissa, mutta ihan vain kotivaatteissa). En paljon selityksiä saanut, mutta arvasin kyllä, että parasta pistää töpinäksi jos haluan mukaan, muuten jään kyydistä: Mursu päätti lähteä moikkaamaan Poikaa Tampereelle. 
Oli hyvä aika pistäytyä - Poika aloittaa huomenna taas uuden työn eikä ole tietoa koska ehtii seuraavan kerran meille tai mummolaankaan. 

TÄMÄN päivän, sunnuntain käytin tähän pistelyyn - samalla kun seurasin rallin etenemistä netistä. 
Viikko sitten oli valmiina siis vain se ruudukko ja maanantaina pistelin ensimmäiset pistot. Tässä työssä ei ole kuin neljä eri väriä sekä jälkipistojen väri. Kuvan hahmottaminen voi siis olla aika hankalaa vaikka työ eteneekin. Vielä se ei ole paljon edennyt ja näissä pistoissa on vasta kahta eri väriä. 


Näin. Tuosta se lähtee. Teen sen valmiiksi nyt yhteen menoon, siis en jätä sitä odottamaan ensi kesää tai uutta inspiraatiota - kudon sukkia ja lapasia sitten pistelyn ohessa jos niitä tarvitaan. 

Kuulokkeista soi The Rasmuksen Last Waltz - se lienee merkki, että höpötykset loppu, vastaukset kysymyksiin ja uudet kysymykset pohdittaviksi. 


1. Kuka voitti 5 kilometrin hiihdossa kultaa sekä Innsbruckin olympialaisissa 1976 että Lahden MM-kilpailuissa 1978?
- Helena Takalo
Nämä taisi olla niitä vuosia, kun suomalaiset voittivat aina ja joka paikassa niin talviurheilussa kun yleisurheilussakin.
Pisteet Ella Junnilalle, joka tänään juoksi 100 m aidat loukkaantuneen Lotta Haralan sijasta Suomi-Ruotsi -ottelussa, sukkasillaan 👍👍

2. Millä nimellä myytiin sahanpurutäytteisiä kiiltopaperilla päällystettyjä palloja, joita pomputeltiin kuminauhan päässä?
- Markkinapallo
Tässä kohdassa Mursu tokaisi taas "karu lapsuus", sillä minulla ei ollut koskaan markkinapalloa. 
Mutta ihan parasta oli kaupungissa markkinapäivinä lihapiirakat, joita silloin sai myydä styroxlaukuista. Oli parasta olla paikalla aamulla ajoissa, että sait piirakan, sillä ne oli varmasti torin suosituin myyntituote. 

3. Mitä instrumenttia Juha Mieto soitteli tv-mainoksessa?
- Sähköurkuja
Tällaista mainosta en kyllä muista 🤔

4. Minkä lajin termejä ovat kelli ja puolikelli?
- Neppauksen (auton kaatuminen kokonaan tai puolittain)
Neppaus on tuttu nimenä ja tiedän kyllä mitä se on, mutta *karu lapsuus* ei meillä maalla pojat, eikä tytötkään semmoista.... 😄

5. Millä nimellä Diana Palmer-Walkerin aviomies Christopher Walker tunnetaan paremmin?
- Mustanaamio
Aika moni teistä on Mustanaamiota katsellut - minä en näitä supersankareita muista kuka on kuka.
Aqumanin tunnistan vain, sitä kun katselisin pidempäänkin 😉😉

Ja sitten pohdittavaa ainakin pariksi päivää:

1. Minkä nimistä hahmoa Simo Salminen esitti Turhapuro-elokuvissa?

2. Kuka urheilutoimittaja muistetaan mm. syvästä rusketuksesta ja omintakeisista järjestysluvuista?

3. Mihin yritykseen liittyi vuonna 1977 paljastunut Suomen siihen mennessä suurin veronkierto- ja lahjusskandaali?

4. Kenen albumi on Häirikkö vuodelta 1976?

5. Minä tv-sarjan hahmoja olivat mm. Renko, Belker ja Furillo?

26 elokuuta, 2026

Pitäisi käydä useammin postilaatikolla

 Ei siksi, että siellä oli sähköyhtiön asiakaslehti ja kaksi kirjettä Mursun eläkevakuutusyhtiöltä - toisessa oli sama tieto joka oli luettu jo netistä ja toisessa taas yksi kortti lisää lompakkoon, saatesanoina jotain siihen tyyliin, että aina kannattaa kysyä, josko saisi alennusta. 

Minä en koskaan muista, muistan ainoastaan sen avuttoman naisen alennuksen ja senkin nykyään tosi harvoin. 

Nolottaa. Ja siksi pyydän anteeksi ISON KIITOKSEN KERA MINZ 💞💞

Löysin postilaatikosta minulle osoitetun kirjeen, normaalikokoisen, mutta paksun. En tunnistanut käsialaa, enkä katsonut lähettäjää kuoren takaa. Kirjeitä tulee harvakseltaan, mutta pöllöt kuoressa ei paljasta lähettäjää - voitte vain uskoa, että melkein lensin kotiin ☺️

Mursun kirjeet avattuani avasin omani ja mitä löysinkään! Kirjeen ja nämä ihanat lahjat ❤️
Ihan rehellisesti sanottuna istuin ja katselin näitä suu auki, toinen toisessa ja toinen toisessa kädessä ja vasta kun Mursu kysyi, mitä sain, tajusin pistää suun kiinni. "Pöllöjä" 



Minz oli kirjoittanut kirjeeseen, että "toinen heti käyttöön, toinen askarreltavaksi". Ajattelin säästää askartelun siksi, kun pistely tökkii, mutta en malttanut. En ole koskaan ennen tehnyt tuollaisia timanttimaalausjuttuja ja kun pöydällä sattui sopivasti olemaan kesken kirja, jossa ei ollut kirjanmerkkiä, niin olipa just sopiva tilaisuus:


Onko pikkuisen ihana kirjanmerkki? ❤️❤️ 

Kiitos kiitos kiitos! 
Tätä oli kiva tehdä ja oli juuri sopivan kokoinen kokeilla millaista timanttimaalausta oikein on. Kivaa!  

Nyt kun Eniili on taas kotona, kävimme maanantaina kylillä, siis kaupassa, kirjastossa ja apteekissa. Ja ihan vain sillain ohimennen optikolla. "Kahdet lasit yksien hinnalla." Mursu on hankala. Siis ei muuten (tai no on se, kun sitä pitää ensin lämmitellä pitkään johonkin optikolle menoonkin. Siis tosi pitkään, pari kolme vuotta ainakin), mutta kun se tarvitsee isot lasit. Ei, ei mitkään matkatelkkarit, vaan leveyttä pitää olla ja pitkät aisat, että ne ylettyy edes korvalle. 
"Iso pää ja harvas' korvia" sanoisi mummu 🥰 
Joka tapauksessa, kehykset löytyivät ja kun kerran kahdet saisi, niin... Menemme siis perjantaina kimppa-ajalla näöntarkastukseen ja valitaan vielä minulle kehykset. Haluaisin jotain ihan muuta tällä kertaa. 

Olen ihmetellyt mihin aika on tällä viikolla kadonnut. Kotitonttu päivitteli kun olen muka ollut reipas, enkä ehdi yhtään haahuilla. Minun haahuiluni on pääsääntöisesti tässä nojatuolissa istumista - yritän vain kuulostaa reippaalta.
Tällä viikolla olen oikeasti YRITTÄNYT olla reipas. Olen ottanut projektiksi siivota vaatelipastoni ja poistaa niistä kaikki ne vaatteet joita en käytä. Kovalla kädellä. Kierrätykseen tai reilusti lumppuihin. Ja kaikki ns. tavoitevaatteet saa häädön. 
Esimerkki: laatikossani oli yhdet UUDET ulkoiluhousut odottamassa sitten kun -päivää. "Atollin" - eli takapuolen - ja vyötärön kohdalta liian pienet mutta puoli metriä liian pitkät. Ja lahkeen suissa vetoketjut ja tarranauhat eli lyhentäminen olisi joka tapauksessa tekemätön paikka. Vaan kuinkas niille kävikään. Naapuri-Ystävä tuli käymään, näytin housuja hänelle ja sinne lähti, heippa. Tuli muuten hyvä mieli. 
Lipastoista, kaksi kappaletta, on nyt siivottu yhteensä neljä laatikkoa. 

Nyt edellisen postauksen kysymysten vastaukset, uudet kysymykset ja sitten ristipiston kimppuun, että on mitä näyttää teille sunnuntaina. 

1. Kuka voitti keihäskultaa yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa Helsingissä vuonna 1983?
- Tiina Lillak
Tuohon aikaan ei minua yleisurheilu vielä kiinnostanut, missään mielessä, mutta Tiinan heitto on jostain syystä jäänyt mieleen. 
Nyt kyllä katselen urheilua ja Suomi-Ruotsi -ottelua jälleen viikonloppuna meillä seurataan. 

2.  Millaisiin makeisiin Kojak oli mieltynyt?
- Tikkukaramelleihin (Sarjan alussa rikosetsivä Theo Kojak [Telly Savalas] tupakoi, mutta siirtyi lopetettuaan tikkukaramelleihin.

3. Mitä tv-ohjelmaa Kirsti Rautiainen juonsi pitkään?
- Tuplaa tai kuittia
Aika moni meistä lienee katsonut kyseistä ohjelmaa ja saanut jonkinlaisen pureman tietokilpailuihin? Meillä ainakin, sekä minun että myös Mursun kotona ohjelmaa katseltiin ja siitä on meille jäänyt erilaisten tietokilpailuiden seuraaminen ja pelaaminen veriin. 

4. Mitä itse asiassa olit ostamassa pyytäessäsi "Erkin pikakivääriä"?
- Egri Pikavér -punaviiniä
Eli Egerin häränveri - sanoo Tekoäly ja jatkaa legendaa näin:
"Häränveri"-nimi syntyi tarinan mukaan 1500-luvulla turkkilaisten piirittäessä Egerin linnaa. Unkarilaiset sotilaat joivat punaviiniä, ja turkkilaiset luulivat heidän saaneen voimansa härän verestä."

5. Minkä nimistä terveyspalstaa julkaistiin Suosikissa?
- Bees & Honey
Palsta tunnettiin myös nimellä "Dear Eki" - johtuiko siitä, että moni kirje oli aloitettu noilla sanoilla? Palstan kysymyksiin vastasi lääkäri Erkki-Pekka Helle eli Eki.

Ja sitten taas uutta mietittävää ja pohdittavaa:

1. Kuka voitti 5 kilometrin hiihdossa kultaa sekä Innsbruckin olympialaisissa 1976 että Lahden MM-kilpailuissa 1978?

2. Millä nimellä myytiin sahanpurutäytteisiä kiiltopaperilla päällystettyjä palloja, joita pomputeltiin kuminauhan päässä?

3. Mitä instrumenttia Juha Mieto soitteli tv-mainoksessa?

4. Minkä lajin termejä ovat kelli ja puolikelli?

5. Millä nimellä Diana Palmer-Walkerin aviomies Christopher Walker tunnetaan paremmin?


Mukavaa loppuviikkoa! 

23 elokuuta, 2026

Paikoillenne, valmiina - tsädäm!

Kaikki 520 ruutua ovat nyt valmiina. Viimeinkin. Huomenna, jos en keksi muuta tähdellisempää tekemistä, aloitan. 
Raporttikuvat - jos nyt ylipäätään niitä haluatte nähdä - tulevat siis tästä pistelystä näkyviin sunnuntai-iltaisin. 
Aloituskuva ei vaan onnistu, sillä ruudukosta en saa järjellistä kuvaa tänne. En tiedä miksi, vaan haitanneeko tuo.

Ruudukon tekohan ei ole mitenkään pakollista eikä sitä lue missään ohjeissa eikä "säännöissä". Minä olen sen oppinut vuosia sitten, kun olin jossain facebookin ristipistelijöiden ryhmässä ja sain sieltä useita hyviä neuvoja. Kooltaan isompiin ja sellaisiin joissa on paljon eri värejä ruudukko kannattaa tehdä. 

Jaa että mitenkäkö pylly voi 😂 Hyvin kiitos. Ei ole kipeä, mutta pakarassa on kaunis keltainen atolli. Naapuri-Ystävä nimesi minut MUSTAPYRSTÖHIPPIÄISEKSI. 

Niin ja vielä ristipistoista: pöllön jälkipistot etenee hitaasti. Olen kuitenkin päättänyt senkin pistellä valmiiksi ennen kutemi- kutomiskautta. 

Tänään ei ole tapahtunut oikein mitään, vettä vain on satanut. Ei ole kuulunut ryskettäkään, eli puitakaan ei ole kai meidän tontilla kaatunut. Ei ainakaan naapuriin, kun ei ole kukaan tullut mitään sanomaan. 

Kysymyksiin saatte vastauksiin seuraavassa postauksessa, saatte siis lisää aikaa miettiä vastauksia 😉😄

Mukavaa uutta viikko kaikille 💞






22 elokuuta, 2026

Lopussa kiitos seisoo - nyt järki

Sanovat, että lopussa kiitos seisoo. Ja paljon muita hyviä sanontoja on olemassa kannustamassa, kun tuntuu, että tekee turhaa, tarpeetonta ja loputonta työtä. Minulla on seisonut välillä järki ja kiitos on vielä pitkän, pitkän matkan takana. 

Uusi ristipistotyö odottaa tuossa aloittamista, mutta valmistelu on kesken: se pahuksen ruudukko. Kangas on isompi kuin pupujen kanssa, suunnilleen saman kokoinen kuin tässä työssä  ja tämänkin olin "ruuduttanut". Tytön kanssa vain oli pehmeämpää (?) ja nyt kangas on jäykkää kuin pelti. 

Mutta kyllä tämä tästä... Melkein valmis, ehkä tässä viikonloppuna saan tämän valmiiksi ja sitten saan aloittaa pistelyn. Värejäkin on kaiken kaikkiaan huimat VIISI. Kun se joskus valmistuu, siitä tehdään taulu ja sille etsitään paikka jostain omalta seinältä. Mursu lupasi.

Ette saa kuvaa siitä mitä olen tämän viikon turannut, sillä puhelimeni kamera haluaa ottaa jotain tooosi hienoja kuvia, ja jos haluan siirtää ne tänne, niiden tiedostomuoto pitää muuttaa. 
Saattaa toki valaistuksellakin (jälleen kerran) olla jotain tekemistä. 
Mutta saatte nyt ihailla tällaista taiteellista näkemystä aiheesta - minusta tämä on oikeastaan aika hieno. 



Tähän peltiseen aida-kankaaseen teen siis ehkä noin miljoona 10x10 piston (minkä nyt onkaan oikea termi, nyt en jaksa etsiä) ruutua. 
Siitä puputyön alkukuvasta näkee mistä on kysymys.

Ja miksikö en jaksa enää taistella tuon kuvan kanssa? Kysyin tekoälyltä, miksi en saa siirrettyä kuvia bloggeriin. "Tarkista ja tyhjennä välimuisti ja evästeet sinne ja tänne käy välillä eväsretkelläkin - muista kaakao!" 
Välimuistin tyhjennys oli ihan aiheellista, se kun näin kotikoneella tahtoo unohtua. Ja sitten kävin siellä retkelläkin, kun on niin kaunis ilma, vielä. Tulin takaisin ja etsin jo syötyjä eväitä, mutta eihän niitä enää missään ollut.
Eli niistä evästeistä tuli eräänlainen ropleema (ymmärrän aina vain paremmin Äitirakasta ❤️) ja hups - yhtäkkiä olinkin jossain Microsoftin sisäänkirjautumisakkunassa ja tadaa... Ihan pihalla. MUTTA. 
Luulin ratkaisseeni ongelman, kun tekoäly vielä kertoi, että jos kuva onkin liian iso. IT-nero Pöllö yritti saada sitä pienemmäksi ja sitten tulee ilmoitus, että "joo ihan kiva, että osasit, mutta et sä tällä oikeastaan mitään tee, koska tämän tiedostomuoto on HEIC eikä se oikein kelpaa kuin.. " Kiva. KUKA on antanut minun puhelimelleni luvan ottaa sellaisia kuvia - ilmeisesti minä itse, siinä vaiheessa kun yritin etsiä taikanappia jolla saan skannattua ne lääkärintodistukset. 
Ei hätää - tiedostomuodon sai muutettua. Ja yllä on nyt sitten tulos - vaikka galleriassa se jpg näytti ihan samalta kuin se heic. Mutta sain vain tarpeekseni kaikenlaisesta tietotekniikasta tälle kertaa 😂

Ruutuja muuten tulee 520. Valmiin ristipistotyön koko tulee olemaan n. 40 cm x 50 cm. Plus kehykset. 

Eniili on kotona taas, entistä ehompana. Vika olikin pienempi kuin luultiin, sen löytäminen vain hankalampaa. Joku, joku.. noh, joku letku siellä oli rikki ja se kun vaihdettiin, niin nyt toimii sekä jägermeister että hiukkaskiihdytin. Siis kyse oli siitä, että joku oli rikki, eikä se yhdessä jonkun toisen osan - joku jägerjotain - kanssa puhdistanut hiukkassuodatinta. Nyt, kun letku on vaihdettu, hiukkassuodatin puhdistuu by himself. Ja Eniili kiihtyy taas nopeammin kuin minä. 

Yritin muka-tehdä pihatöitä tässä yhtenä päivänä. Loppuivat siloviholaisten hyökkäykseen.
A-noppi on tehnyt... kartiotuijan?.. ympärille erilaisilla muuri- tms. kivillä reunuksen ja istuttanut kaikenlaisia kukkia. Kivet ovat sammaloituneet - nyt vähän liikaakin ja rupesin puhdistamaan niitä yhdessä sen kukkapenkin kanssa. Ja voi sanonko-mikä. Siellä sammaleen seassa tai jossain, eleli niitä siloviholaisia - niiksi minä ne tunnistin.EDIT: Kiitos Terhi, siis kusiaisia. 
Muurahaiset on laji jota minä en tunnista ja noita tutkailin netistä - sieltä löysin tavallisille kusiaisille noinkin hienon nimen 😁 

Nyt on vasemmassa ranteessa hirvittäviä paukamia ja kutisevat aika ajoin ihan sairaasti.  

Onko teistä kuinka monella jo syysneuloosi iskenyt? Minun unisukkani taitaisi kaivata päivitystä, joten ehkä kohta nosta sukkapuikot kesälomalta ja etsin sopivaa unisukkalankaa - jos vähän niin kuin harjoittelukutimeksi tuohon ristipistelyn rinnalle. 


Päästän teidät viettämään viikonloppua, vastaukset edellisen postauksen kysymyksiin ja uudet kysymykset pohdittaviksi:

1. Mitä elintarviketta on myyty Suomessa mm. tuotemerkeillä Mainio, Päivi, Majesteetti ja Eve?
- Margariinejahan nämä.
Itse muistan vain Even ja Mainion, muut ovat ihan vieraita. 
Sarille kerroinkin, että kun Mummolassa kirnuttiin itse voita ja sitä saatiin meille kotiinkin, syötiin meillä vain voita ja Isä nimitti margariineja "kissanrasvoiksi".
Minulla on kaksi setää, 5 ja 9 vuotta minua vanhempia. Mummo pisti meidät lypsyn jälkeen ensin pyörittämään separaattoria ja sitten kirnua. Pojat olivat ketkuja: separaattoria kyllä pyörittivät ja kirnuakin aluksi, kun oli kevyttä hommaa. Vaan sitten kun kirnu muuttui raskaammaksi pyörittää, voi alkoi valmistua, pistivät minut siihen hommaan. Vaan minäpä en antanut periksi, en itkenyt enkä vinkunut vaan kirnusin voin valmiiksi ☺️

2. Minkä nimiset porsaat seikkailivat Käytöskukka -animaatiossa?
- Hinku ja Vinku, nehän ne olivat.

Seikkailevat paperinpalat taisivat olla kaikkien muistoissa. Suursyömäri ja ystävänsä Pöllökin seikkailivat Hinkun ja Vinkun kanssa. 

3. Mistä löytyivät aikoinaan myös Kino, Alfa, Rapu, Havaji ja Regina?
- Fazerin Parhain -karkkipussista

Jokaisella on varmasti ollut ja on edelleenkin tuosta karkkipussista oma suosikkinsa. Minun suosikkini on aina ollut Islanti eli jääkarhu -karkki. Kun vuosi pari sitten kävimme Fazerin tehtaanmyymällä leipäostoksilla, näin siellä kilon pussin jääkarhukarkkeja. Arvatkaa vaan, mistä löytyi yksi kilo jääkarhuja. Ja kestikö se kauaa...

4. Missä kaupungissa järjestettiin Itä-Euroopan vastine Eurovision laulukilpailulle?
- Sopotissa, Puolassa 

Sopotin Laulufestivaalit järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1961 ja kuten muutamat teistä taisi muistaakin, Marion Rung voitti kilpailut kaksi kertaa: vuonna 1974 kappaleella Uskon lauluun 

Ja vuonna 1980 kappaleella Hyvästi yö

5. Minkälainen asumus Paavo Väyrysellä oli henkikirjoituskunnassa Keminmaalla vuonna 1982?
- Jalasmökki (Kahden asuinpaikan päivärahat synnyttivät tuolloin ns. jalasmökkikohun)

Jalasmökkihän se ja sitä ei varmaan anneta Paavon koskaan unohtaa. 

Ja sitten uudet kysymykset pohdittavaksi:

1. Kuka voitti keihäskultaa yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa Helsingissä vuonna 1983?

2.  Millaisiin makeisiin Kojak oli mieltynyt?

3. Mitä tv-ohjelmaa Kirsti Rautiainen juonsi pitkään?

4. Mitä itse asiassa olit ostamassa pyytäessäsi "Erkin pikakivääriä"?

5. Minkä nimistä terveyspalstaa julkaistiin Suosikissa?

17 elokuuta, 2026

Nyt on valmista - ja taas on sattunut

Meillä taitaa - arvaatte varmaan kyllä kenen kanssa - muutamia saman laisia huonon onnen tähtiä onnellisten tähtien joukossa 🌟🌟 Onneksi me aina selvitään, tavalla tai toisella. 

Naapuri-Ystävä tuli tänään pullapitkon ja ihanan, hymyilevän "Karvanlevittäjä"-Molliksen kanssa käymään. Hän on kuin Mursu: hänellä on aina kuuma ja varsinkin kahvimukillisen jälkeen. Ajattelin olla ystävällinen ja vaihtaa paikkaa, jotta ilmalämpöpumpun voisi laittaa puhaltamaan vähän kovempaa. 
No nyt ei ollutkaan kuuma, joten ryhdyin tekemään paluuta. En tiedä mitä tapahtui, mutta hups vain ja löysin itseni lattialta pyllyltäni. Eipä siinä mitään, mutta kun siinä lattialla oli jalkarahi ja Mursun pöytänä käytössä oleva Pojan pikkuinen puutuoli. 
Kyllähän se vähän kipeetä teki - onneksi ei sattunut 😜 Ei sattunut sillä tavalla, että olisi selkä kipeä tai sellaista, sen verran vain, että tiedän alaselän ja toisen pakaran olevan huomenna komeasti mustana 😂
Karvanlevittäjä - niinpä. Molliksessa on karvoja useampaankin koiraan ja niitä on kaikissa joita se tervehtii ja rakastaa. Minä kuulun suosikkeihinsa, koska jääkaapin ovi aukeaa heti kun se "hunttasee" sisälle. On sille omatkin herkut verannalle, mutta ne on Mursun ja Molliksen juttuja ne. 

Mursu on aina minun tuollaisten onnettomuuksien jälkeen vähän aikaa puhumaton. Ei se oikeasti ole vihainen, mutta siltä se tuntuu, kun ei puhu. 
Tänään sitä varmaan harmitti vielä sekin, kun alahampaat hankasi ikeniä eikä asialle voinut viikonloppuna tehdä mitään. Tänään pääsi hammasteknikolle ja nyt ovat taas paremmat. 

Sillä aikaa kun Naapuri-Ystävä käytti Mursun hammasteknikolla, minä pakersin puput vihdoin valmiiksi. Ja manasin. Reippaana olin kyllä tehnyt apuruudukon, mutta laiskuuttani en ollut kaivanut esiin ompelukonetta, että olisin ommellut nätisti siksaksilla kankaan reunat, ettei ne purkaudu. Olin muka näppärä ja teippasin ne Mepore -teipillä 🫣🫣 
Se on kätevää joka toinen sunnuntaina, sillä suojaan peukalonkynnen, ettei se rikkoudu, kun napsuttelen kahden viikon lääkkeet dosettiin. Tuohon se EI ollut hyvä idea. 

Tässä ovat puput ennen jälkipistoja:


Ja tässä jälkipistot on melko lailla siellä missä pitääkin, sormenjäljet pesty pois ja silitetty:

"Somebunny to love"


Pupukuvan lataaminen tuntuu olevan toivoton yritys. Siispä esittelen teille jotain muuta. 
(Hah - blogger luuli olevansa minua fiksumpi, mutta keksinpä ratkaisun!) 
Huomaan vain olleeni hölmö, kun otin kuvan läppärin kannen päällä, mutta en ota enää uutta. Oppia ikä kaikki, sekä minä että blogger. 

Mutta siis se mitä tässä välissä piti esitellä. 

Kainalomatoni ❤️täytti jo heinäkuussa kortissa näkyvät vuodet ja hänen äitinsä, Täti Tomera, kysyi mahtaisiko Repolainen tehdä hänelle kortin. Aika oli vähän "kortilla", mutta tunnettehan te Repolaisen - kun vain annetaan speksit ja edes vähän aikaa (ja tietenkin kuljetukseenkin vähän aikaa, lue: posti...), niin kortti kyllä valmistuu! 

Kortti valmistui, minä pyysin Repolaista lisäämään kortin pienen jekun, mutta Täti Tomera huomasi sen jo kuvan nähtyään - eikä pahastunut. 
Minulla ei siis ole muuten kortin kanssa tekemistä, olin vain välikätenä ja jekun tekijänä. 
Kortti sai juhlissa arvoisensa huomion, sitä oli ihailtu koko juhlaväen voimin


Kerroin teille pari postausta sitten, että pitää peruuttaa parturi. Sain siirrettyä sen parilla päivällä aikaisemmaksi, mutta kulmat ja ripset jää värjäämättä. Kerroinkohan sen jo 🤔 Joka tapauksessa, SE ei ole iso juttu. Mutta se, miksi vaihdoin aikaa, se peruuntui. Meillä oli tarkoitus lähteä viiden hengen naisporukalla kolmeksi päiväksi mökille Loviisaan ja sitten kävikin niin, että juuri niihin siihen kohtaan tuli kahdet hautajaiset! Voi harmi ja itku. Vaan minkäpä asialle voi. 

Ai niin kysymykset vielä. Olen taas töpeksinyt koneeni kanssa, joten jos nyt tulee uusissa kysymyksissä jo kertaalleen kysyttyjä, niin ei kai sen niin väliä?

1. Mikä pastilli "ei petä, vaikka vastassa ois ketä"?
-"Stoppi"/Stop-pastilli. 
Kyllä se "vanha kioskintäti" Sartsa tiesi ☺️

2. Millä nimellä Raimo Jääskeläinen tunnettiin paremmin?
- Monsieur Mosse
Suomalainen maskeeraaja ja parturi-kampaaja

3. Minkä viihdeohjelman juontajana steppaili Heguli?
- Valehtelijoiden klubi ja Helge Heralahan se siellä steppaili.
Minun suosikkini ohjelmassa oli Maija-Leena Soinne. 
Vaikka jonkun tutkimuksen mukaan olenkin vielä hyvän tovin keski-ikäinen, niin taidan silti olla jo vanhenemaan päin, kun kaipaan niin kovin noita vanhoja hyviä viihdeohjelmia 😜

4. Minkä automerkin malleja Monza ja Manta olivat?
- Opel
Monza oli kylläkin meidän ystävämme ja Mursun työkaveri, Manta taas Äidin ja Tunturiruipelon ystävä joka laatii ristikoita... Mutta Mantasta minäkin nuo autot Opeliksi tunnistin. 

5. Minkä pankin liikemerkki koostui maapallosta, avaimesta ja vuosiluvusta 1862?
- Suomen Yhdyspankin (SYP)
Tämän voin varmaan kertoa, kun asiasta on kulunut jo vuosikymmeniä: Poika oli varmaan vasta parivuotias kun avasin hänelle tilin SYP:iin, niin konttori oli meidänkin ostarilla silloin. Jostain syystä kyseisen pankin kanssa meni sukset ristiin meidän aikuisten kanssa - vaikkei siellä tiliä ollutkaan. Lopetin Pojan tilin - olisiko siellä ollut 5 mk:aa rahaa, huikea summa. 
Pankki vaan ei lopettanut yhteydenpitoa, ei useankaan soiton jälkeen. Lopulta minulta paloi käämi ihan totaalisesti ja kirjoitin sinne kirjeen, että nyt poistatte meidän kaikkien kaikki tiedot teidän järjestelmistä, jos teiltä tulee vielä yksikin kirje, niin teen rikosilmoituksen 🫣🫣 Kyllä ne siihen sitten loppuivat. 

Kaikkea sitä mieleen juohtuu näistä korteista. Hui sentään, uhkailuakin....

Tässä uudet kysymykset:

1. Mitä elintarviketta on myyty Suomessa mm. tuotemerkeillä Mainio, Päivi, Majesteetti ja Eve?

2. Minkä nimiset porsaat seikkailivat Käytöskukka -animaatiossa?

3. Mistä löytyivät aikoinaan myös Kino, Alfa, Rapu, Havaji ja Regina?

4. Missä kaupungissa järjestettiin Itä-Euroopan vastine Eurovision laulukilpailulle?

5. Minkälainen asumus Paavo Väyrysellä oli henkikirjoituskunnassa Keminmaalla vuonna 1982?