(Luku)päiväkirja: Marraskuun mustuudessa luetut

 

Marraskuu on jo melkein lopuillaan, joten tuskinpa ehdin enää lukemaan uutta kirjaa loppuun listalleni. Keli on melkein koko marraskuun ollut harmaa ja sateinen, joten lukemisessa näkyy tarve keveyteen ja kesään. 

Kesään tietysti liittyy erityisesti Tove Janssonin Kesäkirja. Kirjamessuilta tarttui mukaan pari Tove Janssonin kokoelmateosta, jotka olivat hurjassa tarjouksessa. Luin ensin Sophia Janssonin Kolme saarta - isä, äiti ja minä-kirjan, joten innostus Janssoniin sai ihan uutta vauhtia. 

Myös kirjamessuilta ostamani Boknäsin kirjatorni kotiutui työhuoneeseeni ja lastasin siihen kaikki silmiini osuneet kirjat, joita en ole vielä lukenut, tai sarjat/trilogiat, joista jokin osa on vielä kesken. On varsin nautinnollista pyörittää tornia (kyllä! Se pyörii!) seuraavaa teosta luettavaksi valiten.  Kaikkia lukemattomia en varmastikaan tuolta hyllyiltä vielä löytänyt, mutta on sitä jo tuossakin. 

Virginia Woolf	Vuodet	paperi	suomi
Nellie H Steele	Shadow Beasts	äänikirja	English
Nellie H Steele	Shadow Charms	äänikirja	English
Sophia Jansson	Kolme saarta - isä, äiti ja minä	ekirja	suomi
Satu Tähtinen	Langennut herttua ja muita pulmia	ekirja	suomi
Tove Jansson	Kesäkirja	paperi	suomi
Virginia Woolf	Between the Acts	paperi	English
Ilona Tuominen	Haamupäivä	ekirja	suomi
Raakel Lignell	Kevätuhri	paperi	suomi

Kaikkiaan siis luin 9 kirjaa. Ei liene yllättävää, että joukossa on peräti kaksi Virginia Woolfia. Vuodet ja Between the Acts. Varsinkin viimeksimainittu kiehtoi minua suunnattomasti ja toi mieleen Shakespearen (jota en kyllä ole vuosiin lukenut, pitäisi varmaan taas). 

Äänikirjoja ei marraskuussa ollut kuin kaksi ja ne ihan hömppää. Shadow Library oli alkuun ihan viihdyttävä, mutta sitten alkoi sankarittaren naiivius ja lievä tuittuilu tulemaan liian rasittavaksi. Näyttää pahasti siltä, että tämä sarja ei tule läpäisemään "kolmen osan"-testiä. *

Ilona Tuomisen Kortteli-sarja puolestaan on tuon testin läpäissyt kirkkaasti. Se on juuri sopivaa ja lempeää ja lyhyt Halloween-jakso Haamupäivä leppoisti mieltä mukavasti. 

Samoin Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho samoin on läpäissyt testin täysin puhtaasti ja vähän harmittelen, kun se ilmeisesti loppuu tähän osaan eli Langennut herttua ja muita pulmia. Naitettavat henkilöt tietysti loppuivat, mutta tämä sarja on myös ollut sellaista sopivan leppoisaa viihdytystä. 

Nyt viimeiseksi luin Raakel Lignellin romaanin Kevätuhri. Olen sen joskus aikoinaan saanut jostain kirjabloggaajatilaisuudesta ja se on jäänyt odottamaan lukuhetkeä hyllyyn. Kapellimestarin kipuilu lapsuudentrauman, särkyvän avioliiton ja intohimoammatin pyörityksessä oli välillä oikein sujuvaa ja kirja eteni nopeasti. Minä vain olen jotenkin kauhean huono lukemaan ihmissuhderomaaneja ja sellaiseksi minä tällaisen luokittelisin. En nykyään oikein jaksa, jos ei olla kepeässä sävellajissa ja tässä oli melko mollivoittoista - jos nyt sallitaan musiikkia täynnä olevan kirjan kuvaaminen tuolla tavoin. Ehken myös tunne tarpeeksi klassista musiikkia, joten viittaukset teoksiin eri kohdissa eivät merkinneet minulle mitään. Jollekin asiantuntevammalle ne voisivat tuoda lukukokemukseen ihan uuden tason. 

*"kolmen osan testi" = sarja voidaan todeta kiinnostavaksi ja onnistuneeksi, jos luen tyytyväisenä vähintään kolme ensimmäistä osaa, mielellään nopsaan ja putkeen, jos saatavilla

(Luku)päiväkirja: Janssonin suku ja kirjat

 Virginia Woolf -lukupiiri on etenemässä kohti loppuaan, mutta marraskuussa kävi mielessä, pitäisikö ensi vuonna koittaa kahlata läpi Tove Janssonin teoksia, tai ottaa mukaan vaikka joku hänen veljensäkin kirjoittama. Marraskuussa osuin nimittäin lukemaan kaksi Janssonin sukuun liittyvää kirjaa. Ensin luin Sophia Janssonin Kolme saarta - isä, äiti ja minä (kääntäjä:Jyrki Kiiskinen) ja sitten sen perään oli pakko ottaa hyllystä myös Tove Janssonin Kesäkirja.

Kesäkirja vei Sofian, isän ja isoäidin kesätunnelmiin saaressa ja lukukokemusta syvensi ja muokkasi juuri sitä ennen lukemani Sophia Janssonin kuvaus perheestään. En aiemmin tiennyt Tove Janssonin suvusta juuri mitään, vaikka toki olinkin lukenut Haru - eräs saari, jossa kuvataan Tove Janssonin ja hänen taiteilijapuolisonsa Tuulikki Pietilän ajatuksia saarikesistä yli 30 vuoden ajalta. En kuitenkaan ollut tullut edes ajatelleeksi hänen veljensä olevan myös kirjailija / sarjakuvapiirtäjä ja vanhempiensa taiteilijoita. Lisäksi puolisoiksi osui enemmän tai vähemmän taiteellista väkeä, kuten veli Larsin vaimo Nita, joka tunnettiin myös Sing, song sisters-yhtyeen laulajana. Sophia Janssonin kirjassa Tove Jansson on sivuhenkilö, täti, ja keskiössä on tytön lisäksi erityisesti hänen isänsä Lars sekä äiti Nitan traaginen tarina, jonka vaikutukset tuntuvat tyttäressä vielä aikuisenakin.

Kolme saarta vie meidät Janssonin suvun taiteilija- ja saaristoelämään viime vuosisadalla. Kaikki tuntuvat olevan erityisihmisiä ja taiteellisesti lahjakkaita. Kaikille tuntuu elämä ja ihan vain elossa oleminen tuottavan välillä vaikeuksia, monestakin syystä eikä sota-aika tietysti ollut lastenleikkiä kellekään, mutta smm. eksuaalisen suuntautumisen tuottamat haasteet eivät ympäristön asenteiden vuoksi tehneet kenenkään oloa ainakaan helpommaksi. Sekä Lars että Nita olivat homoseksuaaleja, ja suhdekuviot siis melkoisen kiemuraiset. Kirjasta nousee esille taiteilijuus ja sen edellyttämän herkkyyden negatiivinen puoli tasapainottomuutena ja levottomuutena. Tämä kai lienee ikuisuuskysymys. Tarvitaanko taiteen luomiseen aina ääripäitä niin hyvässä kuin pahassa ? En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että vahva kyky / tarve luoda tuo mukanaan niin äärimmäistä iloa kuin tuskaa. Tällaisen tavallisen tallaajan elämä lienee monella tavalla tuossa mielessä helpompaa.  

Kirja alkaa kuvauksella matkasta Tongaan, jonne Tove ja Lars olisivat halunneet jossain kohtaa muuttaa ja järjestivät jo käytännön asioitakin sen osalta. Suunnitelmasta ei kuitenkaan lopulta tullut mitään. Muut kaksi saarta ovat Ibiza, jossa Sophia asui vanhempiensa kanssa aivan pienenä sekä tietysti suvun kesäpaikka Pellingin saaressa. Kirjan tausta ei ole pelkästään Sophian omien muistojen varassa vaan hän on sitä varten käynyt läpi paljon kirjeitä suvun jäsenten välillä. Vaikka tarina on hyvin henkilökohtainen, se ei ole kiusaannuttava. Tekstistä tulee läpi myös muita kuin Sophian ääniä, samoin kuin ajankuva, ja nämä tasot tekevät siitä erityisen mielenkiintoisen. 

Tove Jansson kirjoitti itse ja hänestä on kirjoitettu metritolkulla. On virkistävää, kun näkökulma laajenee. Siksi oli ihan pakko tarttua myös Kesäkirjaan uudelleen. Sophia Janssonin kertomien saarimuistojen ja perhetaustojen myötä tarina sai syvyyttä ja väriä. Se on edelleen tosi hieno, mutta heräsi eloon ihan uudella tavalla. Samalla tuli tarve lukea enemmän ja onneksi hyllyssä on nyt nuo kaksi kirjamessutarjouksesta mukaan tarttunutta kokoelmateosta. 

(Luku)päiväkirja : Vielä Woolfia - Shakespearelaisittain

Virginia Woolf - lukupiiri on edennyt jo toiseksi viimeiseen kirjaan. En osaa oikein ajatella, ensi vuotta ilman jotain vastaavaa. Joku lukupiiri pitää keksiä. Tämä on ollut todella antoisaa. Keskittyminen yhteen kirjailijaan useamman teoksen myötä sekä valtavan polveilevat ja viisaat keskustelut ovat nostaneet lukukokemukset aivan uudelle tasolle. 

Marraskuun kirjana oli Between the Acts, joka julkaistiin postuumisti. Ainakin Leonard Woolfin mukaan käsikirjoitus oli tarpeeksi valmis. Tuota en osaa arvioida, mutta nautin lukemisesta. Lyhyehkö teos on kokoaan suurempi ja kieputtaa lukijaa taitavasti näkökulmasta ja tunteesta toiseen. 

Pidin tunnelmasta suuren talon puutarhassa kesäisenä iltana etenevän amatöörimäisen teatteriesityksen pyörityksessä. Teatteriesityksen vaiheet ja  historiallisten tapahtumien kuvaukset sekoittuvat yleisön ajauksiin ja sekoittavat niin meidät kuin katsojat näytäntöön. Heilahdukset ajatuksista toimintaan resonoivat mielessäni vahvasti. Tuli mieleen Shakespeare ja pari kuuluisa sitaattia, eikä tietenkään voi välttyä paralleelista Kesäyön unen kanssa. Taisipa kirjassa vilahtaa aasin takapuolikin, vai oliko se joku muu eläin ? En enää löydä kohtaa.  

 Ensimmäinen sitaatti on Macbethistä (tarkistin Googlella, kun en jaksanut selata kirjoja hyllystä. ) 

"Life's but a walking shadow, poor player that struts and frets its hour upon the stage and then is heard no more: It is a tale told by an idiot, full of sound and fury, signifying nothing" Macbeth, Act 5, scene 5

Ja sitten se toinen, vähintäänkin yhtä kuuluisa : 

"All the world's a stage, And all the men and women merely players" As you like it, Act 2, scene 7

En ole koskaan lukenut "Miten haluatte" -näytelmää, mutta tuon sitaatin taitaa tuntea suurin piirtein jokainen. 

Niin varmasti tunsi Virginia Woolfkin ja hän taisi olla Shakespearensa lukenut. Tuntuu kuin hän olisi kerrostanut historian, ihmisyyden ja yksilöt sekä katsomaan että näyttelemään, näkymään muille ja tuijottamaan sisinpäänsä. Woolf näyttää lukijalle sisäisen dialogin yksinkertaisuuden ja tiettyjen tunteiden toistumisen henkilöstä toiseen. Silti toiseus nousee etualalle. "Toiset" eivät voi meitä koskaan ymmärtää täysin, samoin kuin näytelmäkirjailijan viestin lopullinen tarkoitus jää kunkin katsojan tulkinnan varaan. On kuin Woolf olisi ottanut Shakespearen näytelmät ja vähän sekoitellut niistä jotain omaa, uniikilla tavallaan.

Minä koen Between the Acts-romaanin vieneen Woolfin tavan kirjoittaa taas askeleen pidemmälle. Nyt ei puhuta pelkästään rakenteellisen tyylin osalta, vaan myös sisällön kerrostumina. Shakespeare-viittaukset voivat tuntua vähän naiivilta yksinkertaistukselta, mutta kuten historiallinen esikuvansa, myös Woolf leikittelee klassisella ja tavallaan niin kovin banaalilla ihmisyydellä. Olemme lopulta aika yksinkertaisia eläimiä, emmekä sitten kuitenkaan. Luulen tämän kirjan helposti kestävän useamman lukukerran ja aina näyttäytyvän hieman eri teoksena. Olin lukenut monia lukupiirin kirjoja jo ennen, mutta Between the Acts on uusi tuttavuus. Palaan sen pariin uudelleen. 

Between the Acts julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen. Taas kerran en voi olla ajattelematta, mitä haaskausta Woolfin itsemurhan olikaan. Toisaalta kyyninen minäni pohtii, olisiko hänen teoksistaan tullut niin tunnettuja ilman itsemurhan luomaa traagisuuden kehystä. Ei voi tietää. Suuri yleisö kiinnostuu vähemmän taiturimaisesta kirjoittamisesta kuin skandaalin tai traagisen kohtalon tuomistä "erikoistehosteista". Äh, pitänee opetella ajattelemaan positiivisemmin. Joka tapauksessa, olisin halunnut nähdä, minne Woolf olisi vielä kirjoittamistaan kuljettanut. Onneksi on kuitenkin nämäkin teokset ja sittenhän on vielä kaikki ne päiväkirjat. Puhumattakaan kaikista Virginia Woolfiin, hänen perheeseensä tai Bloomsburyn ryhmään liittyvistä kirjoituksista. 

(Luku)päiväkirja: Lokakuun luetut ja jokunen uusi juttu

Että voi ihmisen olo olla erilainen, kun aurinko ilmaantuu. Nuorempana naureskelin isälleni, joka on kärsinyt kaamosmasennuksen oireista niin kauan kuin muistan, mutta nyt huomaan olevani aivan toinen nainen heti, kun taivaalla loistaa. Ei sinänsä mikään ihme. Harmaata, mustaa ja märkää riitti useammaksi viikoksi. 

Toki tuli sekin todistettua, että itsestään kannattaa huolehtia ja vaikka käydä siellä lääkärissä kertomassa, ettei henki oikein kulje. Siinä yhdessä lääkärin kanssa pohtiessamme totesimme, että todennäköisesti vaiva on vanha tuttu stressioire eli yliaktiiviset vatsahapot, joka jo 23 vuotta ovat aiheuttaneet kroonisia yskänpuuskia. Tällä kertaa lääkäri kaivoi arsenaalistaan lääkkeen, jota ei vielä koskaan ole kokeiltu ja, kas kummaa, henki kulkee ja saan sekä puhuttua että käveltyä samaan aikaan yskimättä keuhkojani pellolle tasaisin väliajoin. Voitte uskoa, että olen onnellinen. Toivon, että vaikutus jatkuu ja olen valmis nielemään noita tabletteja joka aamu loppuelämäni ajan. Sen verran suuri on muutos. Hengittämistä helppoutta ei voi millään yliarvostaa.

Kuukauden luetut ja suosikkikuuntelu

Lukeminen on pikkuisen tänä vuonna takkuillut, mutta lokakuu oli silti ihan mukava lukukuu. 

Saldoksi päätyi 8 kirjaa. Useampi dekkari, viihdefantasiaa ja pari klassikkoa. Ihan hyvä kuukausi. Seitsemän e-kirjaa ja yksi painettu (The Waves) - äänikirjat loistavat poissaolollaan, mutta podcasteja olen kuunnellut vaikka kuinka paljon. Uusimpana suosikkinani on ollut viime aikoina funky historiapodcast, joka on juuri sellainen kuin nimi antaa ymmärtää. Todella mielenkiintoista historiaa, mutta ehkä hivenen skandaalinkäryisestä näkökulmasta ja usein aiheena ovat ihmisten halut ja niiden vaikutus naisten (ja miesten ja muidenkin oletettujen) elämään ja historiaan. Emäntänä podcastissa on valloittava seksihistorioitsija tohtori Kate Lister, joka haastattelee vieraitaan historian eri aikakausiin, tapohin ja henkilöihin liittyvistä aiheista. 

Kuukauden (ja kesän / syksyn) suosikkipodcast : Betwixt the Sheets - The History of Sex, Scandal & Society 

Sitten niistä kirjoista. 

Woolfin osalta koitin ottaa lukupiirin tahtia kiinni ja luin peräti kaksi suosikkiani. Flush on herttainen ajankuva koiran kuvitellusta näkökulmasta. Kevyttä Woolfia. Aallot (The Waves) puolestaan on hänen uudistettu tekniikkansa parhaimmillaan. Rakastan tarinan keinuntaa kertojalta (tai pikemminkin ajattelijalta) toiselle ja ajan virran pyörteitä luvusta toiseen. Nautinnollista. Vaatii keskittymistä, mutta kun saa hypättyä veneeseen mukaan on sen keinunta melkein hypnotisoivaa. 

Riley Thorn ja murha naapurissa oli iloinen sekamelska meedioita, ennustuksia, etsiviä ja tietysti inhottavia pahiksia. Lukeminen hengästytti ja oli oikeasti aika hauskaa. Jostain syystä sarjan kakkososa ei nyt ole edennyt. Taidan pelätä tuoreuden ja koheltamisen hauskuuden katoavan jatko-osan myötä. Katsotaan, miten käy. 

Väärä vainaja on nuortenkirjailijana erityisesti tunnetun Tuija Lehtisen uusi aluevaltaus. Eläköitynyt rikospoliisi Erja Repo joutuu vähän vastentahtoisesti selvittelemään ylimääräisen sormen kasvattaneen naisen arvoitusta. Tarina on kiemura, henkilöhahmot lievästi liioteltuja, mutta rakastettavia. Kunnon nuortenkirjan (ja dekkarin) tapaan langat sidotaan siistiin rusettiin. Pidin ja viihdyin. Ihan pätevää luettavaa syksyn pimeisiin iltoihin. 

Puutarhamurha englantilaisittain taas on, no, varsin englantilainen ihan perinteisessä dekkarimielessä. Kun puutarhavajan alta löytyy vainaja, nousevat vanhat salaisuudet pintaan eivätkä edelleenkään ole ihan vaarattomia. Tämä oli vähän niin kuin välipaladekkari (cozy mystery), mutta ihan luettava sellainen. 

C.C.Dragon on viihdefantasian lukijoille tuttu nimi. Hänen kirjansa ovat sujuvia ja hauskoja, eikä Witch's Brew Cozy Mystery - sarja ole poikkeus. 

Ihan hyvä kirjakuukausi siis lokakuussa ja näköjään marraskuussakin on tullut istuttua sohvannurkassa kirja kädessä. Toisinaan kädessä on neule ja kirja/podcast kuuluu puhelimesta. Sain jämälankasukkani valmiiksi, joten en tosiaankaan valita. Tuli opeteltua ihan uusia taitojakin, kun kirjailin sukanpohjiin jo valmiiksi parsintakukkaset. Lopputulos alla hämärässä ja tärähtäneessä kuvassa... 

Woolf ja Vuodet

 Woolfin tarinat jatkuvat. Viimeiseksi luin Vuodet (The Years) - suomennettuna siis. En päässyt lokakuun Woolf-lukupiirin tapaamiseen (kun olin teatterissa katsomassa Addams-familya - perhedraamaa sekin), joten olin lukemisessa vähän jälkijunassa. Minulla ei myöskään ollut kirjaa englanniksi käsillä, joten nappasin Rosebud klassikko-käännöspainoksen kirjamessuilta, kun se osui pinoista käteen. 

En tiedä, onko vika romaanissa vai kielessä, mutta huomaan koko ajan miettiväni henkilöhahmoja ja tapahtumia The Waves (Aallot) romaanista, kun yritän pohtia, miltä Vuodet-romaanin lukeminen tuntui. Jälkimmäinen ei jotenkin jättänyt samanlaista jälkeä. Viihdyin sen parissa kuitenkin mainiosti. 

 

Kirjassa on juonellisesti jotain samankaltaista kuin Aalloissa,mutta mitä ilmeisemmin en päässyt samalla tavalla tekstin keinuntaan mukaan. Vuodet kuluvat, henkilöhahmot aikuistuvat, menevät naimisiin, saavat lapsia, vanhenevat... Silti joudun pinnistelemään muistaakseni keitä kirjassa oikein olikaan ja mitä heille tapahtui. Aallot-teoksen hahmot hyppäävät takaisin mieleen pyytämättä ja kohtaukset iskevät takaraivoon. "Miksi hän teki niin ? Mitä hän tarkoitti tuossa ? "

Molemmissa romaaneissa henkilöhahmot ovat kiinnostavia. Kuulemme tapahtumat kunkin näkökulman kautta, mutta siinä missä Aallot sukeltaa suoraan ajatuksiin, on Vuodet hivenen etäänpänä ja mukaan mahtuu kuvausta hahmottomalta "kertojalta". Emme lue kenenkään ajatuksia ihan niin suoraan kuin Aalloissa.  

Ehkä kyse on myös kielestä. Huolimatta Sutisen sujuvasta käännöksestä ei suomi taida vaan taipua ihan samaan kuin englanniksi alunperin kirjoitettu teksti. Ei siksi, etteikö kielemme olisi rikas ja taipuisa, vaan koska alkuperäiset ajatukset on esitetty toisen kielen sanoilla ja rakenteilla. Kopioiminen ei toimi eikä kirjaa voi ihan kokonaan käännettäessä uudelleenkaan kirjoittaa. (vaikka tavallaan niin joka kerta tehdäänkin). Vuodet myös tuntui kevyemmältä lukea, mutta en tiedä onko kyse äidinkielelläni lukemisesta vai itse tarinasta. Joku muistaakseni väitti Vuodet-romaanin olevan työläs ja aikaavievä luettava. Minun kokemukseni on ihan päinvastainen. Lukeminen sujui vauhdilla ja eteni nopsasti. Voiko olla, etten jaksanut keskittyä suomeksi samoin, kun kieli ei pakottanut hidastamaan vauhtia ? Jäinkö siksi pintaliitäjäksi. Pelottava ajatus, kun ajattelee miten paljon kaikenlaista luen omalla kielelläni. 

Pitäisi nyt sitten lukea Vuodet englanniksi, että pääsisi todentamaan teorioitani, mutta nyt ollaan jo siirrytty lukupiirin seuraavaan kirjaan. Between the Acts. Kuten nimestä huomaatte, sen luen taas taas alkukielellä. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla muiden ajatuksia Vuodet romaanin suhteesta muihin Woolfin teoksiin ja varsinkin Aallot-kirjaan, mutta täytyy pitää huoli, että ehdin seuraavaan keskusteluun mukaan. 

(Luku)päiväkirja : Aika kuluu ja kirjoja luetaan

 Niinpä niin. Edellinen postaus taisi olla huhtikuussa ja nyt eletään lokakuun loppua. Niin se aika rientää. 

Kylppäriremontti on viimein valmis. Olimme evakossa lopulta kaikkiaan 6.5kk. Siihen mahtui muutama epätoivon hetki, mutta myös kolmen viikon ihana loma Turun evakkokämpässä. Turku on aina Turku ja yllättävä viivästys muutti siivoamiseen ja järjestämiseen alun perin suunnitellut lomaviikot oikeasti rennoiksi. Kun ei kerran voinut tehdä mitään... Siispä käytiin salilla, torilla, rannalla ja loikoiltiin iltapäivät katsellen Ranskan ympäriajoa. Onko mitään rentouttavampaa ? 

Lepo tuli tarpeeseen. Kotiinpaluu ei tietenkään mennyt ihan putkeen. Alkusyksyn kosteus nosti käytävän vanhan parketin sijoiltaan niin, että paukahti. Juuri parkettikorjauksen aikataulutettuani istuin olohuoneen pöydän vieressä pohtimassa, että kyllä tämä tästä. Listan loppu häämöttää. Siitä 15 minuutin päästä alkoi tiskikone piippaamaan. Uusiksi meni sekin. 

Nyt ollaan oltu jo viikko ilman, että mikään paikka on hajonnut tai vaatinut lisäkorjausta. Siispä voinen virallisesti ilmoittaa, että tämä remonttirupeama on nyt valmis. Kaikki nyt rikkoutuva tarkoittaa uutta projektia ja uutta listaa ruksittavaksi. Piste. 

Tämän syksyn kirjamessusaalis

Kaikessa tohinassa on yksi pysyvä asia ja se on kirjat. Enemmän tai vähemmän aktiivisella lukemisella. 

Tämän vuoden teemana on ollut Virginia Woolf käynnissä olevan lukupiirin ansiosta. Olen melko uskollisesti pysynyt mukana lukulistalla sillä toistaiseksi olen perässä vasta yhden kirjan verran. Kirjamessuilta vasta ostamani Vuodet, on vielä kesken. 

Yleisesti ottaen en kyllä ole pysynyt lukutahdissa erityisen hyvin. Goodreadsin lukuhaasteessa olen perässä noin 10 kirjan verran. Siinä on sen verran kirittävää, ettei ehkä enää ihan onnistu. Katsotaan. 

Lukulista on melkoisen dekkarikeskeinen kesän ja alkusyksyn ajalta. Cozy dekkaria, fantasiapainotteista dekkaria ja jotain ihan perusdekkaria.  Kaikkein eniten taisin pitää Sari Rainion ja Juha Rautaheimon Mortuí non silent - sarjan kolmannesta osasta Vainajat vailla armoa. Oikeuslääkäri Viola Kaario on suuria suosikkejani ja kirjan henkilöhahmot herkullisen moninaisia, miltei karikatyyrimäisiä, mutta kuitenkin uskottavia.  Olen nautinnolla lukenut kaikki kolme osaa. 

Toinen mieleen jäänyt kirja ei ole dekkari. Polly Samsonin Haaveilijoiden saari vei mukanaan auringon ja aaltojen keskelle Hydran saarelle. Kirjaa markkinoidaan Leonard Cohenin ja Marianne Ihlenin rakkaustarinana, mutta vaikka he ovatkin tarinassa mukana, on kirja minulle enemmän kertomus ajan kulumisesta, kaipuusta muualle ja siitä, miten elämä kuitenkin saa jossain kohtaa karkulaiset kiinni. Saaren tunnelma, kuumista kivistä hohkaava auringon lämpö ja yhteisön jännitteet ja virtaukset vievät mukanaan. Nautiskeltava kirja tämäkin ja sopi valtavan hyvin kesäkuun rentoon evakkomeininkiin. 

Kaikkiaan luin huhtikuun jälkeen ja tähän päivään mennessä 33 kirjaa. Siinä olisi perattavaa, mutta jätetään taulukot toiseen kertaan. 

(Luku)päiväkirja: Huhtikuussa luettua

Kovasti on taas tahti hiljentynyt blogin kirjoittamisessa ( ja uutiskirjekin tulee kirjoitettua viikko viikolta myöhemmin). Syy on tietysti sama vanha eli kiire. Mitäpä sitä sen enempää selittelemään. Töitä, työmatka ja vähän lisää töitä remppakiireiden lisäksi. Sama vanha juttu. Paitsi että viime viikonlopun vietin romanttisesti Pariisissa. 

Onneksi sentään lukeminen näköjään sujuu ja huhtikuullakin kirjasaldo on oikein mukavat 9 kirjaa. Toukokuu tulee samaa tahtia perässä, mutta siitä vähän myöhemmin. 

Huhtikuun luetut olivat tuttuun tapaan sekalaista joukkoa. Vähän klassikoita (2), hieman tietoa (1), dekkareita (3)  ja viihdettä (1) ja sitten pari uudempaa, mutta historiallista romaania. Taidankin jättää teidät arvailemaan, mikä kuuluu mihinkin kategoriaan. Jos olisin edelleen aktiivinen Instassa niin tästä voisi laittaa kyselyn, mutta onneksi en ole. Kommentteihin saa toki rivinsä halutessaan laittaa, palkintoa en lupaa. 

Laitetaan tähän nyt kuitenkin linkki pidempään pohdintaani tuosta kuukauden ainoasta tietokirjasta. Pidin siitä kovasti. 

Toinen varmasti mieleen jäävä kirja huhtikuun listalta on Markus Nummen Käräjät. Siihen jäi suorastaan koukkuun ja oli vaikea lopettaa lukeminen ja ruveta  nukkumaan. Ei se varsinaisesti mikään jännäri ole, mutta jotenkin kietoi pauloihinsa ja huomasin siirtyväni luvusta toiseen samaa tahtia kellon viisareiden kanssa. Kummasti lapsenlähdettämisen joukko-oikeudenkäynti suomalaisessa kylässä ja samalla menneet ja nykyiset väkivallanteot seurauksineen saivat miettimään oikeudenmukaisuuden käsitettä ja sitä, miten moni asia ei ole ollenkaan muuttunut. 

Woolf on Woolf ja Mrs Dalloway mielenkiintoinen, vaikkei samalla tavalla lumoava kuin pari muuta kirjaansa. Eläinten vallankumous puolestaan tuntui lastenkirjalta, siihen saakka kunnes rupesi miettimään henkilöiksi ihmisiä ja totesi historian toistavan itseään juurikin kirjan kuvaamalla tavalla. Kirja on Totolla vielä kesken, mutta pitänee koittaa saada siitä juttua aikaiseksi. 

Pariisi puolestaan on aina Pariisi. En tosin voi väittää sitä varsinaisesti tuntevani sillä edellisen kerran vietin siellä aikaa muuten kuin töiden parissa (ja silloinhan ei kaupunkiin pahemmin tutustuta) odottaessani esikoista. Hän täyttää syksyllä 23, joten hetki on kulunut aikaa. 

Pariisi kolmessa päivässä, puhtaasti turistilähtestymistavalla oli kiva, mutta melkoisen rankka kokemus. Muutama sananen siitä tulee seuraavassa uutiskirjeessä (jonka voi tilata tuosta sivupalkista). Kunhan ehdin ja viitsin sen kirjoittaa. 

(Luku)päiväkirja: Ruumiinavauksilla kauniita unia eli Agatha Christien murhien tieteellisyydestä

 Olen oppinut ottamaan aamut rauhallisesti. Kirjoitan aamusivujani ja nautin kahvikupilliseni milloin puuron, milloin voileipien kera. Toisinaan selailen aikakauslehteä tai kirjaa. Koitan välttää puhelinta, paitsi satunnaisen äänikirjakuuntelun tai podcastin kohdalla. 

Lepohetki tulee tarpeeseen, sillä iän (ja stressin?) myötä yöni ovat muuttuneet katkonaisiksi ja aamun aikaisten tuntien uni pakenee toisinaan tavoittamattomiin. Ajatukset kiertävät kehää ja päivän puuhat ja huolet moninkertaistuvat. En ole halunut tarttua lääkepurkkiin, mutta keksin toisen keinon, josta olen tainnut kertoilla aiemminkin. 

Kun pistää puhelimesta päälle podcastin tai äänikirjan, saa ajatusten sinkoilun fokusoitua ja uni pääsee useimmiten nopeasti niskan päälle. Pitää vain muistaa, ettei tarina saa olla liian jännittävä, liian koukuttava tai lukijan ääni energinen. Kaikkein parhaita ovat tietokirjat tai asiapitoiset podcastit. 

Aihealueella ei sinänsä ole väliä sillä nukahdan vallan mainiosti mm. Rooman sotahistorian pariin (vaikka Spotifysta löytyvällä The History of Rome podcastilla on kyllä maailman ärsyttävin alku- ja loppumusiikki) ja nyt viimeksi uni löytyi kuuntelemalla aihealuetta, joka itsessään ei ehkä kuitenkaan ole sieltä rauhoittavimmasta päästä. 

Carla Valentine : Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin 
- äänikirja Podimosta (käännös Juuso Arvassalo, lukija Anna Saksman)

Tilasin Podimon palvelun parin podcastin vuoksi, mutta huomasin tilaukseen kuuluvan myös 20h äänikirjakuuntelua. Ensimmäisenä kirjaksi valikoitui mielenkiintoinen Agatha Christien dekkarien asiapitoisuutta ja asiantuntevuutta ruotiva Agatha Christien murhat rikostutkijan silmin, jossa aihetta selventää itsekin rikosten uhrien ruumiinavauksia tehnyt, sittemmin kirjailijaksi ja tv-persoonaksi muuntautunut Carla Valentine. 

Todettakoon heti akuun, että Christie on aikoinaan ilmeisesti tuntenut aiheensa siinä missä Waltari Egyptinsä. Kirja käsittelee kiinnostavasti eri rikostutkimuksen tieteenaloja patologiasta sormenjälkiin ja dokumenttianalyysiin ja vertailee Christien ajan tieteellistä tietoa ja sen soveltamista kirjailijan dekkarien juoniin ja kuvauksiin. Samalla tutustutaan myös aikakauden rikostapauksiin, jotka varmasti ovat vaikuttaneet myös Christien kirjojen juonirakennelmiin. 

Rytmitys poistaa kirjan lukemisesta välillä makaaberiksi äityvien aiheiden tuoman raskauden. Erityisen mielenkiintoiseksi aihe toki tulee, jos on lukenut listattavat Christien romaanit ja novellit, sillä Valentine välttää spoilereita taitavasti viitatessaan dekkareihin. Alkoi myös tehdä mieli lukea dekkareita uudelleen ja kaivaa käsiin nekin, joita ei vielä ole tullut lukeneeksi, tai jotka ovat päässeet hivenen unohtumaan. 

Christie oli nuorena töissä apteekissa aikana, jolloin apteekkarit vielä valmistivat lääkkeet itse, eikä vielä tunnettu kaikkien myrkkyjen vaarallisuutta tai oltu niin tarkkoja niiden jakelusta. Ei ihme, että myrkky on myös kirjailijan dekkareissa usein käytetty murhaväline. Ilmeisesti myös todelliset murhaajat olivat myrkyttämisestä nykyistä innostuneempia, sillä myös kiinnijääminen oli vähemmän todennäköistä. Toksikologiaa käsittelevä luku onkin Valentinen kirjan parhaita. 

Toinen minut hieman yllättänyt luku oli teksti- ja dokumenttianalyyseista kertovassa luvussa mainittu "poison pen" epidemia, joka kuulemma Englantia vaivasi viime vuosisadan alussa. En tosiaan ollut tullut ajatelleeksi, että niin monessa vanhassa dekkarissa kuvattu häväistyskirjeiden kirjoittaminen olisi oikeasti ollut niin yleistä. 

Kaikkiaan siis informatiivinen ja viihdyttävä tietokirja, jota toki malttoi kuunnella muutenkin kuin unihiekkaa Nukkumatilta maanitellessa. Eikä aihealue kaikessa karmeudessaan edes tullut mukaan uniin. Ainakaan sellaisiin, jotka muistaisin. 

Suuri suositus kaikille Agatha Christien dekkarien ystäville tai muuten rikostutkimuksen CSI historiasta  kiinnostuneille. 

(Luku)päiväkirja: Väsyneet naiset

Tänään juuri naureskeltiin (kun ei itkeäkään viitsinyt) siskon kanssa puhelimessa, miten viime aikojen, kai jo vuosien teemana on ollut lausahdus: "Vähän väsyttää". Jotenkin kummasti sitä kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta aina päätyy tilanteeseen, jossa voimat ovat vähissä ja aivosumu uhkaa.  Herranen aika, juurihan minä olen todennut saaneeni itseni alkuvuonna oikeasti kipeästi todennäköisesti ihan vain väsyttämällä. (hampaasta ja muusta väsymyksestä täällä) 

Enkä todellakaan taida olla ainoa. Itse asiassa samaa sanovat tutut ja itse asiassa ilmeisesti kaikki naiset vähän kaikkialla. Uupumuksesta on tulossa oikea kansantauti kaikilla sukupuolilla, mutta erityisesti naisten väsymys on noussut esille viime aikoina julkaistuissa kirjoissa. 

Kuvassa on juuri aamulla vedetty hammas nro 2, minkä jälkeen ajoin Espoosta Turkuun. Vähän väsytti.

Sitä, miksi juuri naiset väsyvät tai mikä on naisten väsymyksessä erityistä, avaa nyt viimeksi äänikirjana kuuntelemani Väsyneet naiset.  

Hanne Kettunen : Väsyneet naiset - Kirja näkymättömän työn sankareille

Storytel 

Kettunen kuvaa kirjassaan sekä yleisellä tasolla että oman elämänsä esimerkeillä, miten naiset niin usein päätyvät ottamaan vastuuta, tekemään, huolehtimaan, hoitamaan sekä metatyön että myös monet niistä tehtävistä, joita ilman luokkaretket, perheen tapahtumat tai työpaikan ylläpitävät toimet jäisivät tekemättä. 

Naiset ottavat vastuun ja monesti tekevät asiat, koska "muuten ne jäisivät tekemättä" tai "käy nopeammin tehdä kuin ruveta vaatimaan muita tekemään". Tunnustan. Tuttu toimintatapa tuo on minullekin. Tosin viimeistään toisen pojan kohdalla jo totesin, että koulun vanhenmpainyhdistys joutuu nyt pärjäämään ilman minua. Vauva kotona ja kaikki muu härdelli pakotti vähän löysäämään. 

Kettusen kirjasta jäi erityisesti mieleen se, että käyttäytymismuutosta pitää toteuttaa tietoisesti. Maailma ympärillä ei muutu, tai ainakin muutos on liian hidas. Naisten on hyvä ottaa oma jaksamisensa ja yleensä tasaisempi työnjako esim. perheissä esille myös omassa lähipiirissä ja pyytää (tai vaatia) muutosta. Tuo vaatii tietysti ymmärtävän ympäristön, mutta tajuan pointin. Jos itse jatkaa vanhalla mallilla, mikään ei ainakaan muutu. 

Kirja on sujuvasti kirjoitettu. Välillä kuitenkin tuntui hieman epäreilulta vaatimus omasta aktiviteetista muutokseen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ryhtyä yrittäjäksi. Kaikilla ei ole ymmärtäväistä aviomiestä. Kaikille ei vain ole mahdollisuutta muutokseen. Itse asiassa koin hieman samaa ärsyyntymistä kuin monissa "naisten johtajakoulutuksissa." - Aina käsketään naisia muuttumaan ja muuttamaan. Kuka kouluttaisi ne miehet ja maailman yleensä muutokseen? Taas laitetaan lisää vastuuta naisten harteille ja väsymys kasvaa. Ei niin helppoa ratkaista. Tiedän, mutta silti. 

Minun iässäni sitä jo välillä huokaisee vähän väsyneenä ja toteaa iskeneensä päätään seinään jo ihan tarpeeksi. Nuorempien vuoro välillä. Vaarallista ajattelua, sillä juuri yli viisikymppiset tietävät kokemuksesta, mitkä asiat pitäisi muuttaa. Meillä on perspektiiviä. Vähintäänkin pitäisi kertoa nuoremmille, mutta kuunteleeko kukaan?

Vähän pirteämpi versio - taas mennään 

Väsymystä on myös monenlaista 

 Nainen väsyy siksi, että tekemistä on vain yksinkertaisesti liikaa. Nainen väsyy myös siksi, että tekee vain asioita,, jotka "pitää tehdä", eikä aikaa jää koskaan niille jutuille, joita "haluaisi tehdä".  

Kuinka monella on jäänyt kirja lukematta loppuun, koska piti mennä a) laittamaan ruokaa, b) etsimään kadonneet sukat, c) viemään poika harrastuksiin, d)... miljoona muuta velvollisuutta ? Puhumattakaan kaikista niistä muista kivoista asioista, joita "ei ehtinyt" tekemään. (Tunnustan)

Kuinka moni on valinnut harrastuksensa sen mukaan, että "blogia voi kirjoittaa kotona kaiken muun lomassa"  tai "ehdin lenkille sillä aikaa, kun lapset ovat harrastuksessa" tai "kävelyyn voi yhdistää kaupassakäynnin" tai...?  Esimerkkejä lienee miljoonia. (Tunnustan) 

Boreout on käytössä oleva termi työelämässä. Sen vaikutus on yhtä haitallinen kuin burnoutinkin. Kyseessä ei ole tylsistyminen tekemisen puutteeseen, vaan kasvava tyytymättömyys merkityksellisyyden tunteen katoamiseen, tai innostavan ja motivoivan tekemisen puutteeseen. 

Tähänkään haasteeseen ei löydy helppoa ratkaisua, mutta ihan ensimmäiseksi kannattaa istua alas ja kirjoittaa paperille ja listata asioita, jotka kiinnostavat ja joiden tekemisestä saa energiaa. Hyvää tekee listata myös ne uudet taidot tai asiat, jotka haluaisi oppia. Sitten voi pohtia, mikä onnistuisi ja millä kustannuksella (eikä ole kyse pelkästään rahasta).

Minun listallani oli mm. jonkin uuden asian/harrastuksen opettelu ja kirjoittamisen lisääminen. 

Olen saanut alkuvuoden suunnattoman väsymyksen jo hieman selätettyä (ja sairastelukin on toivottavasti ohitettu). Siispä palasin pikkuhiljaa blogin pariin ja, tosiaankin, nyt viimeisenä innostuin kokeilemaan uutiskirjeiden kirjoittamista (sivupalkissa ja postauksen lopussa voi ilmoittautua halutessaan jakelulistalla). Näitä jatkan niin kauan kuin tuntuu kivalta ja saan tekemisestä energiaa. Lupaan lopettaa sillä samalla sekunnillla (tai ainakin pitää taukoa), kun saan itseni kiinni ajatuksesta "pitäisi kirjoittaa". 

Ei se oma väsymyskään tietysti yhdellä uutiskirjeellä katoa

Ehkä saan kuitenkin edes hieman mielenvirkistystä ja energiaa. Sitten voi miettiä muitakin muutoksia.

******************************************************************************

Tässä vielä muutama kirja, joissa sivutaan joko väsymystä tai sitä, miksi naisten osalle monessa kohtaa kasataan isompaa kuormaa. Mielenkiintoisia, joskaan ei varsinaisesti mieltä ylentäviä teoksia. Toivoa herättää se, että näitä kirjoitetaan. 

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt  Blogissa täällä

Caroline Criado Peréz (käänt. Arto Schroderus) : Näkymättömät naiset - Näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille

Elinor Cleghorn (käänt. Veli-Pekka Ketola): Sairas ja viallinen - naiset lääketieteen historiassa Blogissa täällä

Olisiko muita esimerkkejä ? 

**********************************************************************************

Ja tässä se lupaamani postituslista. 

(Luku)päiväkirja: Maaliskuun luetut ja muuta mediaa

 

Olipas aikamoinen maaliskuu. Tästä vuodesta näyttää tulevan alun perusteella melkoisen "kirjaisa". Eikä siinä ole sitten muuten yhtään mitään vikaa. 

Alla koko lista maaliskuun luetuista. Neljä äänikirjaa, kolme painettua (kirjastosta!) ja viisi ekirjaa.

Kaikkiaan tuli maaliskuussa siis luettua tai kuunneltua 12 kirjaa! Menee vaan hurjemmaksi kuukaudesta toiseen. Sen lisäksi, että luin reippaasti, sain näköjään myös jotain kirjoitettua blogiinkin ja tarkempia ajatuksia  löytyy näistä seuraavista: 

The 7 Deaths of Evelyn Hardcastle täällä
Niin kuin se minussa on täällä 

Jaakobin huone täällä

Lisäksi minulla on pohdinnassa kirjoittaa jotain Hanne Kettusen Väsyneet naiset kirjasta. Naisiin ja naisten kuormitukseen liittyviä kirjoja on ilmestynyt viime vuosina yllättävän paljon ja aina löydän niistä paljon itseäni. Kettunen pohtii syitä väsymykselle ja myönnän, että aika moni kohta kolahti. Hän myös koittaa pohtia ratkaisuja ja vaihtoehtoja. On mahdollista itsekin vaikuttaa edes vähän, vaikkei maailma suostuisikaan muuttumaan.

Näiden jälkeen jää vielä 8 luettua kirjaa ilman kiinnekohtaa ja joukossa on useampi, joiden lukemisesta todella nautin. 

Abhir Mukherjeen The Rising Man osoittautui oivaksi 1920-luvun Intiaan sijoittuvaksi dekkariksi. Poliittiset jännitteet, murha ja vasta maahan saapunut etsivä tutkimassa rahan ja vallan kiemuroita. Pidin kovasti.

Valérie Perrinin Vettä kukille puolestaan kertoo hautausmaan vartijan tarinan. Hyväksikäyttöä, trauma, tragedia, mutta silti myös kauneutta ja toivoa. Tämän kirjan lukemisesta tuli hyvä mieli. 

Mari Luoman Mintun makuinen murha oli viihdyttävä ja pikkuisen liikuttavakin murhatarina esiteineille. Mainitsin ohimennen Totolle välipalaksi hieman  puuduttavaksi ja hitaasti eteneväksi osoittautuneen Draculan keskelle, mutta toistaiseksi ei ole onnistunut (eikä ole Draculakaan edennyt). 

Hyvin Vuonna 1984 klassikolla alkanut Toton lukuvuosi siis näyttää vähän jäätyneen paikoilleen. Eivät ole klassikot aina helppoa luettavaa, vaikka kertoisivat vampyyreistä. Minä puolestaan sain Orwellini luettua uudelleen ja myönnän, etten kauheasti kirjasta muistanut noin 35 vuoden tauon jälkeen. Aihe ja teema ovat karmaisevan ajankohtaisia, mutta ehkä tuo tarina nyt oli kuitenkin vähän puisevaa luettavaa... 

Hömppädekkareita luin kaksi, joista historiallinen versio eli A Lady's Guide to Etiquette and Murder oli viihdyttävämpi ja yllättäen jopa vähemmän kliseinen. Mestarinnaa kehuttiin aikoinaan paljon historiallisena romaanina, mutta minulla se jäi vähän välipalaksi. Satu Rämön Talo maailman reunalla puolestaan oli ihan ok mielenkiintoinen ja sopi pätkissä iltakuunteluun.  

Monenlaista kirjaa siis mahtuu 12 luettuun ja yllättäen vain yksi lievää ärsytystä aiheuttava eli se naiivi hömppädekkari. Saa nähdä, tuleeko huhtikuusta yhtä vilkas kirjakuukausi. Huomaan keränneeni myös podcasteja kuunneltavaksi, joten niihinkin kuluu aikaa. 

Lisäksi olen Instan taas vähemmälle jättäneenä innostunut lukemaan Substack-palvelusta uutiskirjeitä (tai postauksiksi niitä väittävät). Jostain luin tällaisen hitaamman median olevan tulossa takaisin ja itse huomaan uutiskirjeen lukemisen jälkeen olon olevan huomattavasti virkeämpi ja parempi kuin pikaviestien skrollaussession perään. 

Mitäs muut tuumitte ? Onko kukaan liittynyt tuohon palveluun ?

 Kannattaisiko ajatella uutiskirjettä blogin rinnalle tai jopa tilalle ?