Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meresmaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meresmaa. Näytä kaikki tekstit

19.2.2022

(Luku)päiväkirja: Jään alla velloo musta vesi

 

Lauantai 19.2.2022

Helmikuu, eikä jäästä ole tietoakaan. Jokohan se talvi oli tässä ? 

Minun mieleni talvi jatkuu. Olen jämähtänyt jäiseen kuoreen, jonka alla musta vesi velloo ja keinuttaa. Hyinen kiukku leviää iholla hermopisteeltä toiseen ja korvissa humahtaa. Siis monta kertaa päivässä. 

Selvästi edessä on risteys, mutta minä olen jäänyt kiertämään liikenneympyrää tietämättä, minne kääntyä. 

Sellaista elämä kai välillä on. Muutos on edessä, sen on pakko olla, mutta millainen ?

Minun huono oloni liittyy töihin. Kotona on kaikki hyvin, rakkaus kukoistaa ja perhe ankkuroi minut todellisuuteen. Onneksi. Joskus aiemmin mainitsin kolmijalkaisen jakkarani ja nyt yksi jaloista on pahasti vinksallaan. 

Minä olen aina mennyt vauhdilla eteenpäin. Kirjaimellisesti. Kun jokin asia harmittaa tai aiheuttaa pettymyksen, kohautan olkapäitäni, puhaltelen hetken ja painan kaasua. Pusken asiat maaliin ja saavutan tavoitteet. Nyt ei onnistu. En tunnista tätä versiota itsestäni, joka palaa samaan asiaan ja tunteeseen päivästä toiseen ja lamaantuneena polkee paikallaan. 

Se tarkoittanee, että asia on vielä selvittämättä. Todennäköisesti pääasiassa itselleni. Mitä ilmeisimmin en nyt osaa käsitellä itselleni vierasta tunnetta ja ajatusmallia. Siksi olen tapaamassa ensi viikolla valmentajaa. Toivon hänen tönäisevän raidekeppiä sen verran, että pääsen pois kehäradalta. Minne ? Sen sitten näkee. Perspektiivi on hakusessa. Ehkä sitä voi auttaa löytämään vieraan tapa nähdä asioita. 

Ehkä opin ravistamaan harmin yltäni ja lähtemään kohti uusia tuulia, ehkä huomaan liioitelleeni ja osaan muuttaa omaa ajatusmalliani, ehkä tunnistan muutoksen suunnan. Ehkä huomaan todellisen syyn pahalle mielellni olevan kuitenkin jossain muualla kuin kuvittelen. Ehkä. 

Asita ovat kuitenkin kaikkiaan hyvin. Minulla on työ ja mahtavat kollegat, saan palkkaa, kotona kaikki hyvin, rakkaus kukoistaa etäisyydestä huolimatta. 

Korona-aika ja loskakeli eivät tietenkään auta asiaa. Seinät jo kaatuvat päälle. Enkä ole ihan varma, onko kaikki lukemanikaan auttanut olotilaani. Toiset kirjat enemmän kuin toiset luulisin. 


Luettuja viikon varrelta

Sairas ja viallinen - naiset lääketieteen historiassa on mielenkiintoinen tietokirja siitä, miten nainen on nähty lääketieteessä lähinnä synnytyskoneena ja hysteerikkona. Vaikka toki pääpiirteet ovatkin tuttuja jo kouluvuosilta, tulee kirjaa kuunnellessa välillä vähän epäuskoinen olo. Siis ihan oikeasti miehet? Mitä ihmettä esi-isänne oikein ovat ajatelleen (siis muuta kuin jalkoväliään ja omaa mukavuuttaan?). Käsitykset naisesta ja naisen ruumiin toiminnasta ovat olleet nykytietämuksen valossa uskomattomia ja usein perustuneet kouristuksenomaiseen miehisen valta-aseman pönkittämiseen.

Pahinta ei kuitenkaan ole historiallinen ymmärryksen puute, vaan se miten nuo vanhat asenteet ja käsitykset heijastuvat nykymaailmassa. Kyllä, olen toki miettinyt pahaa oloani gynekologisesta vaihdevuosinäkökulmasta ja onkin aika tarkastuskäynnille, mutta että olisin "taakka miehelleni" tai "kauhu perheelleni" vain elämänvaiheeni vuoksi? En ihan osta tuota. Ei myöskään tuntunut mukavalta lukea käsityksiä siitä, miten opiskelu tai työnteko tekevät  naisesta automaattisesti epänaisellisen ja ennenkaikkea huonon äidin. Vielä sata vuotta sitten asiaa perusteltiin fysiologisilla terveystekijöillä, mutta eikö tuo ajatusmalli heijasta liian hyvin myös nykyajattelua monessa maassa ? (Suomessakin). 

Eli tuota kirjaa kuuntelemalla saa toki kanavoitua negatiivista energiaa, mutta en ole ihan varma haihtuuko se ulos mielestä. 

Mielenvirkistystä jo pelkällä miljööllään on viime viikon aikana puolestaan tuonut Serena Kentin Death in Provence, jota ryhdyin selailemaan uudelleen. Minun piti nimittäin lukea sarjan seuraava osa Death in Avignon, mutta huomasin kaipaavani pientä muistutusta henkilögalleriasta ja aiemmista tapahtumista. 

En  siis tiedä, voiko minun sanoa varsinaisesti lukeneen kirjaa, niin ylimalkaisesti sitä selailin paikasta toiseen, mutta olihan se ihanaa lukea Provencen maisemista ja leppeästä säästä rännän piiskatessa ikkunaa. Toki minulle miljöö tuo ihan omanlaisensa olon, olenhan sekä käynyt Provencessa että pian taas palaamassa Biarritzin (vähän samantaipaiseen, mutta kuitenkin omanlaiseensa) tunnelmaan, mutta ihan varmasti kirja saa aikaan matkakuumetta, vaikkei koskaan olisi Ranskaan jalallaan astunut. 

Lisäksi olen kuunnellut Taina Latvalan Torinon enkeli -kirjaa. Sen hieman ahdistava tunnelma ei taida oikein sopia minulle juuri nyt sillä kirja itsessään tuntuu mielenkiintoiselta ja hyvin kirjoitetulta, mutta en millään saa kiinni kuunteluflowsta. 

Sama lukujumitus koskee myös J.S.Meresmaan Kenties vielä tapaan sinut - vampyyritarinaa. Tosin siinä voin myös olla niin pahasti kohderyhmän ulkopuolella, etten siksi löydä kosketuspintaa. E-sport tähden urasta haaveileva teinipoika, joka kohtaa naapurissa asuvan vampyyritytön, ei ehkä ole ihan keski-ikäisen äiti-ihmisen ominaisinta asetelmaa. 

Toisaalta, kirjassa myös on minua aina suunnattomasti ärsyttävä elementti eli jännitystä luodaan kertomalla, että kohta tapahtuu jotain kamalaa ja "antaakohan hän koskaan minulle anteeksi sen, mitä tein" ennakointia. Harmi, sillä perinteisen vampyyritarinan modernisointi herättää aina mielenkiintoni. Nyt vaan täytyy sanoa, että esim. Terhi Tarkiaisen Pure mua viihdytti ja riemastutti enemmän. Mutta kuten mainitsin, voin vain olla väärää kohderyhmää. 


Eikä tämä elämä nyt kuitenkaan pelkkää loskaa ja harmautta ole. Kiitollisuuspäiväkirja tai hyvien asioiden listaaminen on monen terapeutin suosittelema tapa tasapainottaa oloa. Tässä siis viikolta viisi minua ilahduttanutta asiaa: 

  1. Ystävänpäivän ruusukimppu ja niiden mukana tullut viesti isännältä. Tiedän, ettei hän itse kirjoittanut korttia käsin (Interflora), mutta laitoin sen silti työkoneen näppäimistön viereen ja rinnassa läikähtää lämpö joka kerran silmieni osuessa siihen. 
  2. Kuopuksen into rakentaa räntäsateeseen sulanut lumilyhty joka ilta uudelleen. Hän on oikeassa, kynttilän valo ilahduttaa. 
  3. Edenneet käsityöt. Kauluri valmis, sukkapari kohta viimeistelyä vaille. Neulominen on tietotyöläisen pelastus. Joku hyvänolon hormoni siinä erittyy, silmukka silmukalta. 
  4. Eilen paistoi aurinko ja ehdin hetkeksi ulos kävelemään 
  5. Rauhalliset aamukahvit. Etätoimiston etuja on mahdollisuus juoda aamukahvi kiirehtimättä, ajatuksia selvitellen. 

14.12.2019

Metsän kronikka - Tarinoita puista

Osuuskumman antologiat ovat suosikkejani. Vaikka ne välillä ovat hieman epätasaisia, on luvassa aina joukko mielenkiintoisesti kääntyviä ja vääntyviä juttuja. Metsän kronikka ei ole poikkeus. Metsää, metsän asukkeja ja ihmisen suhdetta puihin tarkastellaan mielikuvituksen kaikista kulmista.

Vaikka kokoelman tarinat ovat erilaisia, yksi asia yhdistää. Puut ja metsät ovat ihmisille ja maailmalle tärkeitä. Ilman niitä ei ihmisillä ole mahdollisuuksia. Metsissä on elinvoimaa, jota tulee vaalia tai se voi kääntyä meitä vastaan.

Kuva Osuuskummalta 
toim. Anu Korpinen, Mia Myllymäki : Metsän kronikka - tarinoita puista
Luettavaksi kustantajalta 

Luin kirjaa pidemmän ajan kuluessa, tarinan sieltä toisen täältä. Tällä kertaa on vaikeampi nimetä suurinpia suosikkejani, mutta ehkäpä Tarja Sipiläisen Resonointia puiden ja ihmisten välisestä yhteydestä vielä silloinkin, kun puu on jo rakennuksen seinänä oli jotenkin herttainen ja henkilöhahmoiltaan viehättävä.

Toinen tarina, joka jäi mieleen oli Mia Myllymäen Nuutin taikapuut, jossa puiden käytöstä joutuu maksamaan omalla uhrauksellaan. Siinä olisi hyvää ohjetta kaikille metsänkäyttöä suunnitteleville.

Myös Kari Välimäen Kuolematon antaa lukijalle pientä tyydytystä siitä, miten metsäkin voi joskus ottaa asiat omiin käsiinsä.

Jussi Katajala puolestaan on muutenkin suosikkejani tarinoidensa seikkailullisuuden vuoksi, eikä hän petä nytkään. Fantasiaelementtejä, hyvää, pahaa, kostoa, rakkautta - Jep. Tykkäsin Suuren tammen varjossa -tarinasta.

Muutkin tarinat ovat mielenkiintoisia. Niissä kuljetaan dystopia-ympäristöstä avaruuteen, puunhengistä metsän valtiaaseen.

Minulla on vielä lukematta tämän vuoden Tieto-Finlandian voittaja Metsä meidän jälkeemme. Pitäisi varmaan ottaa se tähän perään lukulistalle. Assosiaatiot ovat todennäköisesti mielenkiintoisia.

Kirjan sisällysluettelo : 
Anu Korpinen: Esipuhe
J.S. Meresmaa: Metsän kronikka
Tarja Sipiläinen: Resonointia
Nadja Sokura: Tyttö tuli puun juurilta
Mia Myllymäki: Nuutin taikapuut
Kari Välimäki: Kuolematon
M.A. Tyrskyluoto: Hän joka ei laula
Teresa Myllymäki: Matkaajat
Jussi Katajala: Suuren tammen varjossa
Anne Leinonen: Valo kuvun alla
Anni Kuu Nupponen: Puulaulu


4.8.2013

Mifongin perintö

J.S.Meresmaa : Mifongin perintö 
Luettavaksi ja blogattavaksi saatu Elisa Kirjalta

Suomalaista fantasiaa on viime vuosina ilmestynyt kiitettävästi. Ilkka Auer ja Petteri Hannila ovat jo olleet lukulistallani ja nyt sinne ilmaantui J.S.Meresmaa. Tämä olikin lomamatkalle oikein sopivaa luettavaa. Sujuvaa ja viihdyttävää.

Mifongin perintö seuraa klassisen fantasian jälkiä. On kuviteltuja valtakuntia, kuninkaita ja prinsessoja, myyttisiä eläimiä ja ripaus taikuutta. Modernimman vireen tuo sitten päähenkilön sukupuoli (nainen), naisten aktiivinen rooli tarinaa eteenpäin vievänä voimana sekä seksuaalisuuden kuvaus osana ihmissuhteita. Eihän tämä mikään eroottinen tarina ole, mutta suorasanaisempaa virettä sentään löytyy enemmän kuin klassikoissa (ref. Taru sormusten herrasta tai Maameren tarinat).

Ardis on Merontesin valtakunnan prinsessa, joka naitetaan naapurimaan kuninkaalle rauhan turvaamiseksi. Hän on kuitenkin jo ehtinyt kiintymään salaperäistä kirjasarjaa veljelleen etsivään Dante Rondestaniin, jonka seurana kulkee erottamaton kumppani, musta puuma Reu. Ajan myötä Ardisin avioliitosta löytyy outoja piirteitä, jotka tuntuvat liittyvän mytologisesta historiasta tuttuihin Mifonkeihin. Ardis ja Dante joutuvat selvittämään, miten nuo kuolleet jumalat voivat vaikuttaa  nykyajan ihmisten elämään. Sankarit päätyvät myös vastakkain historian hämäristä henkiinheränneen salaseuran kanssa.

Kunnon fantasiatarinan tavoin myös Mifongin perintö juoksuttaa tarinaa vauhdilla eteenpäin samoin kuin päähenkilöt matkustavat paikasta toiseen hengästyttävää vauhtia. Yllättäviä juonenkäänteitä riittää, välillä jopa hieman uskottavuuden kustannuksella. Sattumalla on vanhan ja hieman kyynisen lukijan mielestä turhankin suuri rooli tärkeissä tapahtumissa.  Tapahtumat myös usein tupsahtavat lukijan eteen ilman minkäänlaista pohjustusta. Tarkemmat aasinsillat lukujen välissä olisivat auttaneet ainakin tällaista hälinän keskellä ja pätkissä lukevaa pysymään vielä paremmin ajan tasalla juonen koukeroista.

Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja mukavasti vähemmän mustavalkoisia kuin monissa muissa fantasiakirjoissa. Kukaan ei ole täydellisen sankari, eikä pahiskaan olen täysin paha. Päähenkilö Ardis on välillä ehkä naiivi, mutta taas pitää muistaa kirjan kohdeyleisö. Se lienee tarkoitettu vähän nuoremmalle lukijakunnalle kuin tällainen jo vuosikymmeniä fantasia- ja muita kirjoja lukenut äiti-ihminen.

Kaikkiaan Mifongin perintö on varsin luettavaa fantasiaa. Mielenkiinnolla odotan saavani käsiini myös sarjan toisen osan (Mifongin aika). Ehkäpä ensimmäisen osan pienet juonelliset haparoinnit ovat siinä jo tarkentuneet.

EDIT joulukuussa : tämä artikkeli on joutunut roskapostirobotin kohteeksi, joten valitettavasti kommentointimahdollisuus on nyt toistaiseksi suljettu... Muita artikkeleitani voi vapaasti kommentoida edelleen :-) 


10.1.2013

Steampunk - koneita ja korsetteja

Tähän loppuu minun Steampunk-genre visiittini ainakin toistaiseksi. Hauskaa on ollut, mutta nyt on aika katsella välillä vähän muitakin tyylilajeja. Onhan tässä jo viktoriaanisen ajan mitä mielikuvituksellisimpia koneita ihmeteltykin peräti seitsemän kirjan verran.

Koneiden lisäksi näyttää Steampunkin ominaispiirteisiin liittyvän jonkinlaisen yliluonnollisen elementin läsnäolo. Näin on Carrigerin Parasol Protectorate-sarjassa, jossa ihmissusilla ja vampyyreillä on sielua ylenmääräisesti ja päähenkilöllä ei laisinkaan. Sielu taasen kuvataan jonkunlaiseksi "eetterin" yliannostukseksi. Steampunk Chroniclessa taas päähenkilöillä on kaikilla jotain yli-ihmispiirteitä. Finleyn vahvuus, Griffinin kyky kulkea aaveiden maailmassa tai Emilyn äärimmäinen älykkyys eivät kuitenkaan johdu mistään niin henkisestä kuin sielusta, vaan ovat lopputulosta heidän altistumisestaan maasta malmin mukana kaivettaville pienille eliöille. Sama yliluonnollisen vire jatkuu myös läpi suomalaisen "Steampunk - koneita ja korsetteja" novellikokoelman

.Tarkemmin ajateltuna tässä kyse on kuitenkin ehkä enemmän tunnelmasta, johon olemme tottuneet kauhuun päin kallellaan olevassa kirjallisuudessa tai viime aikoina niin kovin trendikkäässä vampyyri-kirjallisuudessa. Monessa tarinassa, tunnelma pohjautuu ihmisen psyyken sopeutumattomuuteen tekniikan luomiin mahdollisuuksiin  tai uuden ja vanhan yhteentörmäykseeen teknisen kehityksen murroskohdassa tai peräti molemmista. Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää pohtii ihmisen sopeutumista keinotekoisesti pidennettyyn elinikään ja Christine Thorelin Viuhka käy kartanossa miettii, millaiseksi hirviöksi ihminen voi muuttua, kun hänellä on mahdollisuus elää koneen avulla pidempään. Heikki Nevalan hevostuhatjalkainen tuo automaattisen puimakoneen Pohjanmaan lakeuksien pellolle, mikä aiheuttaa ristiriitoja perinteisten työmiesten ja teknistä kehitystä ajavien välille. 

Kokoelma herättää ajatuksia huomattavasti enemmän kuin aiemmin lukemani, enemmän viihteeseen painottuvat tarinat. Harmillisesti osa tarinoista kuitenkin tuntuu hiukan keskeneräisiltä. Jani Kankaan Kapina tunturilla ei sisällä varsinaista loppuratkaisua ollenkaan ja Shimo Suntilan Kruunun vihollinenkin loppuu ihan kesken. Onko kenties kyseessä esittelyjakso jostain suuremmasta kokonaisuudesta vai onko kirjoittaja halunnut vain kokeilla Steampunkin maailmaa ja tarina onkin päätynyt julkaisuun vähän raakileena ?

Osassa tarinoita myös teemat ja tapahtumat ovat kertakaikkisen klassisia ilman kummempia variaatioita ja yllätyksiä. Magdalena Hain Vaskimorsiamen osalta mietin pitkän aikaa, olenko lukenut sen jo ennen. Juonenkäänteet tuntuivat niin hurjan tutuilta. Luulen kuitenkin Frankenstein teeman vain olevan sen verran jo loppuunkaluttu, että sen ympärille on vaikea enää luoda uutuuden viehätystä.

Koneita ja korsetteja on ehkä hiukan epätasainen, mutta sinänsä hyvä osoitus siitä, että "kyllä me Suomessakin osaamme". Sitä voi hyvällä omallatunnolla suositella tyylilajista kiinnostuneille vaikka ensimmäiseksi tutustumismatkaksi. Esipuhekin oli mielenkiintoinen ja auttoi ainakin minua jäsentämään, mistä tässä oikein on kyse. Eihän tämä mitään maailmaa suurempaa kirjallisuutta ole, mutta minä ainakin ihan viihdyin.

Tarinat on listattu alla. Suosikkejani ovat Heikki Nevalan Hevostuhatjalkainen, jossa puukkojunkkarien osallistuminen puimakoneen toimeen tuo aika pikanttia fiilistä, sekä Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää erittäin mielenkiintoisen teemansa ansiosta. 

Magdalena Hai, Vaskimorsian
Saara Henriksson, Arkistonhoitajan salaisuus
Heikki Nevala, Hevostuhatjalkainen
J.S. Meresmaa, Augustine
Markus Harju, Prahan teurastaja
Shimo Suntila, Kruunun vihollinen
Jani Kangas, Kapina tunturilla
Christine Thorel, Viuhka käy kartanossa
Anni Nupponen, Joka ratasta pyörittää

Kokoelman ovat lukeneet myös Jori Kaiken voi lukea -blogissa ja Kirsi Kirsin kirjanurkassa.

..