1990-luvulta lähtien työelämä ja tuotanto mullistuivat postfordismin myötä. Hyvinvoinnin kukoistuskaudella ns. epätyypilliset työt muuttuivat tyypillisiksi. Suomessa voidaan laskea olevan jo noin miljoona epätyypillistä työtä tekevää työläistä.

Samalla myös se järjestelmä, jonka piti auttaa ihmisiä köyhyydessä, on osin muuttunut köyhyyttä ja syrjäytymistä tuottavaksi järjestelmäksi. Työtön pakotetaan vastaanottamaan mitä järjettömimpiä tehtäviä ”aktiivisen työnhakemisen” nimissä. Nuoria pakotetaan työskentelemään ilmaiseksi tai reilusti räätälöidyllä palkalla ”syrjäytymisriskin” verukkeella. Kunnat ja valtio ovat erikoistuneet työn pätkimiseen lain rajamailla niin sairaaloissa kuin yliopistoilla ja virastoissa. Näin lasketaan kustannuksia, kierretään sosiaalimaksuja ja lomarahoja.