17 Jun 11
Valuuttarahaston asiantuntijat povasivat omissa ennusteissaan velkasaneerauksen koituvan Argentiinalle katastrofiksi, mutta todellisuudessa maan talous palasi kasvu-uralle vain puolisen vuotta velkasaneerauksen jälkeen. Sen jälkeen Argentiinan talous onkin kasvanut noin neljäkymmentä prosenttia kiinteillä hinnoilla laskettuna. Voisi kuvitella, että Kansainvälinen valuuttarahasto olisi ottanut opikseen viimeistään Argentiinan velkasaneerauksen jälkeen — vaan ei. Nyt valuuttarahasto on tyrkyttämässä kerta toisensa jälkeen epäonnistunutta talouspoliittista keinovalikoimaansa euroalueen kriisimaille, ja vieläpä EU:n suosiollisella avustuksella. Ja jo tässä vaiheessa on selvää, että seuraukset tulevat tavalliseen tapaan olemaan kansalaisten hyvinvoinnin kannalta tuhoisat. -Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori ja Åbo Akademin taloustieteen tutkija