Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella moraali merkityt tekstit.

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

Pohjolassa ei ole ollut kunnon kesää kuuteen vuoteen.       Viime kesänä hellelukemat ylittyivät ainoastaan Tanskassa ja kaakkoisimmassa Skånessa, missä elohopea nousi muutamana päivänä 25 asteen tuntumaan.       Lähes viiteenkymmeneen pohjoiseen kuntaan ei ole tullut ollenkaan termistä kesää. Pitkä kevät liukui suoraan pitkäksi syksyksi.       Helsingissä kesä alkoi juhannusviikolla, Tukholmassa vain muutamaa päivää aikaisemmin.       Luulajan korkeudella kesä kesti vain kolmisen viikkoa, eikä aurinko paistanut sinä aikana kuin muutaman päivän. Sitä odottaa aina jotakin. Seuraavaa viikonloppua, lomaa, kesää, lämpöä, aurinkoa. Enemmän, paremmin, korkeammalle. Mikään ei koskaan ole riittävästi, ei ainakaan kuvankauniille Susannelle, joka haluaa olla aina paras ja kontrolloida kaikkea. Susannen mies, ruotsinsuomalainen Markus on kyllästynyt perheen kiiltokuvaelämään, mutta Susa...

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja

Suomentanut Tuula Friman WSOY 2011 141 sivua Päätän kirjablogini hiljaiselon kollegani suosittelemaan, Viron parhaaksi romaaniksi vuonna 2008 valittuun Lasnamäen lunastajaan . Romaani kertoo Lasnamäen lähiössä asuva Nataljasta ja hänen teini-ikäisestä tyttärestään Sofiasta. Vironvenäläinen Natalja joutuu taloudelliseen ahdinkoon saatuaan potkut työstään elektroniikkatehtaalla. Jotenkin pitäisi maksaa elämän välttämättömyydet, myös tyttären hampaiden kallis oikomahoito.   Pakon edessä Natalja ryhtyy prostituoiduksi. Huoraaminen on nöyryyttävää ja vastenmielistä, raskainta psyykkisesti. Vaan mitäpä ei äiti lapsensa eteen tekisi, vaikka sitten möisi itseään. Nuoruuttaan kipuileva Sofia-tytär on autuaan tietämätön äitinsä tekemästä uhrauksesta.   Näkymä arjen kovuuden yläpuolelle avautuu yllättäen erään Nataljan asiakkaan kautta, ja myös älykkäällä Sofialla on sormensa pelissä matkalla parempaan elämään. Kirja tosin loppuu eri tavalla kuin oletin, ei mitenkään kovin myön...