Tarujen hevosista ja haltioista

Ei tarvitse olla nuori innokas heppatyttö ihastuakseen tähän kirjaan! Tarujen hevoset: aavehevosesta yksisarvisiin on erittäin hyvin tehty. Teksti on Marjut Hjeltin ja piirrokset Daga Ulvin. Huomaan pitäväni juuri Ulvin herkästä ja samalla vahvasta piirrostyylistä muissakin teoksissa.

Teos on jaettu kolmeen osioon. Ensimmäinen on nimeltään Yliluonnollisia hevosia. Lyhyissä tarinoissa pääsevät esiin mm. yksisarvinen, Kreikan taruston hevoset, idän tarujen hevoset, kelttien taikahevoset, jumalattarien ratsut, Pohjois-Amerikan intiaanien hevoset ja viikinkien ratsut. Niistä näyte Blodughofista, Freyr-jumalan hevosesta:

Toki Freyrilläkin piti olla hevonen. Vaikka hän ratsastikin sotatantereilla villikarjullaan, hän teki matkaa lisäksi Blodughofi- eli Verikavio - nimisellä hevosella. Jumalan ratsulla oli luonnollisesti taikavoimia: se saattoi muuttua niin suureksi, että kaikki jumalat pystyivät istumaan sen selässä, tai niin pieneksi, että se mahtui nahkapussiin. Blodughofi kykeni astumaan jopa noidutun tulen läpi, ja sellaisen läpi sen piti päästä, kun sen isäntä Freyr kosi ylpeää Gerdaa. Vasta monien vaiheiden jälkeen kaunotar suostui Freyrin puolisoksi, ja huomasi olevansa onnellinen vaanien valtiaan kanssa.

Toisessa osiossa Sankareiden hevosia esittäytyvät mm. sotapäällikkö El Cidin Bacieca, kuningas Aleksanteri Suuren Bukefalos, keisari Napoleonin Marengo ja Llamrei. Sotapäällikkö Jacob de la Gardie (1583-1652) osallistui mm. venäläisen Novgorodin kaupungin valloittamiseen v 1610. Rohkeana ratsuna hänellä oli Puntus, joka oli alunperin tavallisen isännän vikuroiva ori. Jacob sai orin rauhoittumaan ja siten omakseen.

Jacob de la Gardie antoi orille nimeksi Puntus isänsä Pontuksen mukaan. Hän toivoi, että hevonen olisi yhtä peloton kun hänen isänsä oli ollut. Jacobin toive toteutui. Puntus oli rohkea ratsu, joka meni pelkäämättä vihollista kohti. Se ymmärsi isäntänsä käskyjä ja totteli kuuliaisesti. Puntuksesta Jacob sai elinikäisen toverin.

Eivät kaikki hevoset suinkaan olleet sotaratsuja tai mukana taistelukentillä. Kirjallisuuden hevosia -osiossa on kaikkien muistamia hauskoja ja lempeitä eläinystäviä. On taikahevonen Bayard, paroni Hieronymus Karl Friedrich von Münchausenin Bukefalos (nimetty Aleksanteri suuren hevosen mukaan), Uljas Musta (Black Beauty). Kirjailija Astrid Lindgrenin kirjoista löytyy  Pikku-Ukko, Miramis Fjalar ja Rimma. Harry Potterin mukana kirjasarjassa esiintyvät hevoskotka, kentaurit ja yksisarviset.

Tässä pätkä Vaahteramäen Eemelin onnistuneesta markkinamatkasta:

Hevosen vikurointiin kyllästynyt omistaja lahjoittaa eläimen Eemelille, koska ei halua enää moista kiusankappaletta itse pitää. Poika antaa ratsulleen nimen Luukas. On riemullista ratsastaa Luukaksen selässä markkinoilta kotiin. Nyt pikku-Eemelillä on kolme aarretta: mössykkä eli lippalakki, pössykkä eli puupyssy ja ikioma Luukas-hevonen. Eemelin metkuihin kyllästyneen isänkin täytyy todeta, että on hänellä sentään osaava poika.

Tarinat ovat mukavaa luettavaa, teksti on selkeää. Kuvat ovat välillä koko sivun kokoisia värikuvia ja tekstin sekaan ripoteltuja pienempiä mustavalkoisia yksityikohtia, esim.  hevosen päästä, vanhoista koruista tai sulasta.

Kirjan lopussa on myös Kirjallisuutta- osio ja verkkosivustojen osoitteita vaikka hevosen historiasta ja suomalaisiin hevosiin liittyvistä perinnetiedoista.

Kirjan takakansi lupaa, että tämä on hevosten ystävien ja myyteistä kiinnostuneiden unelmakirja. Kyllä on! Tallaisen teoksen parissa viihtyy, voi lukea yhden myytin tai tarinan ja vajota omiin pään sisäisiin seikkailuihinsa.


Jos joku miettii mitä lahjaksi pakettiin, niin Tarujen hevoset sopii kyllä monelle lukijalle!

Aloitin vasta Sarah J.Maasin kirjan Okaruusujen valtakunta -romaanin (Gummerus, 2019). Fantasiaa ja sarja ensimmäinen osa - lupaa takakansi. En ole aikaisemmin mitään Maasilta lukenut, ja tämä kirja imaisee vahvasti mukansa Prythianiin ja erilaisten petojen sekä haltioiden luo! Teksti on helposti luettavaa ja jotain uutta maustetta fantasiamaailmaan on havaittavissa - tosin luen satunnaisesti fantsua, joten en osaa täysin verrata uudempia teoksia toisiinsa. Joten luepa itse!


Joulu tulla jolkottaa omine pikkuhösseleineen, joten lukemisen tahti saattaa hidastua. Mutta eihän sitä tiedä mitä hauskaa seikkailua on tiedossa - niistäkin voisi ehkä naputella "muistion".

Varokaa heikkoja jäitä! Mörri Seppälä

* * * * *

Hjelt Marjut, Tarujen hevoset: aavehevosesta yksisarviseen (Karisto, 2019)
Ulv Daiga, kuvitus
Hepomäki Roosa, graafinen suunnittelu

Maas Sarah J., Okaruusujen valtakunta (Gummerus, 2019)
Silvonen Sarianna, suomentanut
de Groot Kelly, kartat


Taustalla seiniä tärisytti Turisas, Stand up and fight - cd-levyllä

Mystiset siivekkäät

Esteetikon silmiä hivelevä kaunis kirja - miten siitä voi kertoa sortumatta ylisanoihin? Eero Ojasen muistiin merkityt tekstit ja Daga Ulvin taidokkaat kuvat Suomen linnuista yksissä kansissa, Suomen myyttiset linnut.  Itseltäni meni monta tuntia pelkästään ulkoista asua ihmetellessä, koska tässä on kokonaisuus, joka on tasapainossa. Paperin laatu ja sen hentoinen kuviointi, tekstien fontit, pienet koristeet ja kuvat tekstien ympärillä, osa piirroksista muistuttaa luolamaalaustyyliä ja osa toteemipiirroksia tai vanhoja pronssikautisia koruja (paremmin en osaa kuvailla , koska en ole opiskellut kuvataiteita).

Varsinaiset sivun kokoiset värikuvat linnuista ovat uskomattoman tehokkaita: kauniita ja värikylläisiä, herkkiä, liikettä kuvaavia, tunnelman luovia, voimakkaita ja kekseliäitä. Täsmäkuvia Ojasen tarinoihin. Joku yksittäinen pääkallo tai kotkan kynnet pysäyttää tutkimaan piirrosjälkeä pitkäksi aikaa.

Jälleen koulunkäyntiavustaja sisälläni toivoisi tämänkin kirjan päätyvän myös koululaisten ja opiskelijoiden käyttöön. Kuvataidetunneille inspiraatiolähteeksi luonnon kuvaamisesta, värin ja värisävyjen käytöstä.

Kun sitten malttaa syventyä varsinaisiin tarinoihin, niin haltioituminen jatkuu. Ei tarvise olla ihastunut lintuihin entuudestaan, kun nämä tarinat tempaisevat mukaansa. Nämä ovat myyttisiä tarinoita linnuista, luonnosta. Entissajan ihmiset tarkkailivat luontoa ja etsivät itseään myös lintujen kautta. Linnut ovat olleet voimaeläimiä, niistä on tehty erilaisia kuvia, lintukoruja on kannettu mukana. Nykypäivänäkin ihminen kokee linnut salaperäisenä - kirja kertookin paljon ihmisestä itsestään.

Kirjassa esiin pääsevät monet tutut Suomen linnut, kuvaaviin osioihin kerättynä: Kaiken alku ja loppu, Kahden maailman rajalla, Pyhiä olentoja, Noitien ja paholaisten apureita, Onnen ja epäonnen tuojia, Levottomia sieluja, Ikäviä vieraita ja Pelottavia ennustuksia.

Katsopas itse mitä lintuja mistäkin löytyy!

Eero Ojanen kuljettaa tarinoita sujuvasti, lempeästi. Lukija lähtee helposti mukaan "erilaiseen lintubongaukseen".

Kirjan kansikuva sekoitti pääni ja oli otettava selvää ihan Minerva Kustannus Oyltä sähköpostitse: miksi tästä kirjasta on kaksi erilaista kansikuvaa esitteissä yms. Olin nähnyt virheäsävyisen kannen, jossa kaunis kuukkeli (kirjan sivulta 80) ja lainaamani toinen painos on sinertäväsävyisellä korpin (kirjan sivulta 60) kuvalla. Luonnosvaiheessa kannessa on ollut kuukkeli ja vihreä väritys ja tämä kuva  on päässyt joihinkin mainoskuviin yms. Painetuissa teoksissa on sitten korppi - joka sopiikin ehkä tunnelmaltaan paremmin kirjan nimeen. Muuten itseäni viehätti se iloinen kuukkeli... jotta se pääsee edes vähän esiin, niin lainaus sivulta 81:

Pohjoisen eläjille kuukkelin tapaaminen oli hyvä merkki. Jos kuukkeli ilmestyi metsätyömaalle,siitä savotasta tuli hyvä ja tuottoisa. Metsästäjille kuuskiaisen ja yli 30 muullakin nimellä tunnetun linnun näkeminen tiesi myös saalisonnea.

Pitäisin tämän kaunokaisen luonani ainiaan, mutta toki on suotava muillekin mahdollisuus tutustua lintuihimme toisestakin näkökulmasta.

Tuulen repiessä lipputangon narua ja soittaessa pirunpolskaa ei keinotekoista musiikkia tarvitse taustalle. Harakan matkaan lähtee, Helena

¤¤¤¤¤

Ojanen Eero, Suomen myyttiset linnut (Minerva, 2015, toinen painos)
Ulv Daga, kuvitus