Kaksipa sirkusta Kampuksella

 

Sisältövaroitus: kirjoittajan syrän on liian pieni kestääkseen tätä iloa sirkusesityksistä ,joten fiilistellen mennään ja faktat saattavat olla niin ja näin sinne päin. Aivosolut eivät pysyneet perässä tunteiden riehuessa, joten muistiinpanot näyttävät päivänvalossa aika sekaisilta. Valokuvia taisin ottaa, koska kahdella laitteella otoksiakin on. No niin, vuoden journalismi-palkintoa ei kannata odotella...

Tiistaina 23.heinäkuuta Oriveden Kampuksella oli mahdollisuus kokea kaksi nykysirkuksen (ei ns telttasirkusten)  esitystä. Kampuksen puistossa lammen lähettyvillä oli The Nordic Council- trio rakentanut esiintymispisteen ja ilma-akrobatialle kolmion muotoisen metallikehikon.

Bjarni Árnason (Islanti), Merri Heikkilä (Suomi) ja Jakob Jacobsson (Ruotsi) alottivat Three men from the north nimisen "shownsa" villapaidat päällä kesäillassa. Tutumpien sirkusesineiden (diabolot, jongleerauspallot, keilat) lisäksi kyytiä saivat mm. Rubiikinkuutio, lokerikko (Ikea?), jakkara. 

Jakobin ilma-akrobatia köydellä oli hiukea katsottavaa! Pitää olla lihaksissa voimaa, että pysyy mitä ihmeellisimmissä staattisissa asennoissa maan ja taivaan välillä. Näistä tuokioista sai esteettisesti hienoja kuvia.

Miehet myös soittivat itse mm. haitaria ja pientä kosketinsoitinta. Välillä taustalla kuului ruotsalaista (?) iskelmää. Erittäin hauska osuus oli Merrin kertoma tarina Finland man. "Finland man are like this...eat moose..show no emotions". Aika synkkä, mutta vino kuvaus suomalaisen miehen elämästä.

Esityksen  sävyjä olivat  vino huumori, (muka) kömpelyys, hiljaisuus, tauot eri kohtausten välillä. Tuijotukset yleisön ohi jonnekin kauas olivat hellyyttävä lisä tähän kokemukseen. 

Menkää katsomaan, jos vain ikinä tulee mahdollisuus!

Tässä pohjoisen miehet vielä villapaidat päällä- helteessä!

Miehet kukkammekoissaan 

Merri ja pallot ilmassa

Jakobin lennokasta liikettä köyden varassa 

Vaakatasossa kehon hallintaa

& & & & & & 

Illan toinen esitys oli sisällä Klemettisalin puolella. Armour Circus Worksin demoesitys Stygian vei katsojat jonnekin alitajunnan syövereihin. Taustaääninä ja musiikkina säröilevää, sähisevää, solisevaa "avaruustunnelmaa" tai dystopian synkkiä kaikuja. Laitteistoa käytti tunnistamattomana hahmona Kaapo Leinonen ja valosuunnittelija Tuomas Honkanen.

Onni Toivonen tanssi, jongleerasi, paukutti keiloja maaniseen, epätoivoiseen  tahtiin. Parhaillaan Onnin käsissä pysyi 12 keilaa. 

12 kiloa painava graniittikuula kulki pitkin taiteilijan vartaloa. Uskomatonta kehonhallintaa, kun granittipallo oli vain toisessa kämmenessä ja hän väänsi kehoaan moneen suuntaan vinoon - käsi vakaana! Hiki tuli jo katsellessa ja hengittäminen lähes unohtui.

Solisevan äänimaailman alettua sulka-ampuja suuntasi ihania valkoisia isoja sulkia Onnille. Hän tanssitti ja tasapainoili niitä, lopulta halliten kolmea sulkaa yhtäaikaa. Nyt liikehdintä oli rauhallisempaa, runollisempaa.

Valkoiset sulat olivat todella kaunis näky sinisiä verhoja vasten, mutten itse halunnut häiritä taiteilijaa mahdollisella salamanvälähdyksellä (salissa oli niin hämärää) .Onneksi Kalevi Montela näppäsi yhden otoksen ja sain sen käyttöön. 

Onnin tanssia sulkien kanssa

Ennen viimeistä esinettä Onni pisti päänsä kuppiin, jossa lienee ollut magneesiumia tms otteen parantamiseksi. Koko tukka sai jauhetta päälleen ja jotain humoristista oli tässä kohtauksessa. Pitkä (yli 2 metrinen) lauta ja toisessa päässä lyhty saivat liikettä Onnin pään päällä. Helikopteri-efekti tuli mieleen. Lauta ja lyhty olivat koko ajan liikkeessä. 

Stygian on saanut innostuksen vanhasta myyttisestä Styx-joesta, joka oli elävien ja kuolleiden välinen maailma. Esityksessä oli hämärä välitilan tuntu ja Onnin kamppailua isoja voimia vastaan (oma tulkinta) oi pakahduttavaa katsella. Oliko esityksen viimeinen osuus lankun päässä heiluvan lyhdyn kanssa kertoa rankkojen kokemusten saaneen valoisan päätöksen? 

Tämä esitys oli rajuudessaan todella vaikuttava. Toivottavasti pääsen näkemään Stygian uudemman kerrankin joskus jossain...

Onni jälkilämmössä lyhdyn ja sulan kanssa

Kuulin jonkun sanovan, ettei ymmärtänyt kaikkea näistä esityksistä. Ei mielestäni tarvitsekaan - antaa aistien olla avoinna ja alitajunnan kehitellä omia todellisuuksian! Taide vaan ON.

Kampuksella oli lauantaina 27.7 CMAH - Helsingin vanhan musiikin seuran kurssin päätöskonsertti.  Tällä kertaa mukana myös kuoro. Vanhat soittimet ovat kiinnostavia ja taitavien soittajien mukana pääsi musiikikimatkalle keskiajalle asti.

Fiilistellen Mörri Mahlakallas, Kampus

& & & & & & & 

Seuraa intagramissa :

thenordiccouncil

armourcircusworks

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Kalevi Montela, kuva "Onnin tanssi sulkien kanssa"

Virvatuliklubi Oriveden Kampuksella 9.7.

Tiistaina 9.heinäkuuta 2024 oli Oriveden kampuksen vuoro saada vieraaksi tamperelainen Virvatuliklubi. Illan teemana Rosoista romantiikkaa.  Runoilijoina kuuluvat Antti Eskelinen, Anni Kanniainen, Artemis Kelosaari ja Tabsurdi. Neljä erilaista tekstintekijää ja niin erilaista persoonaa, että kokonaisuus toimi hyvin. Esityksen jälkeen oli mahdollisuus yleisölle tulla open mic eli avoimen mikin äärelle omilla teksteillään. 

Illan seremoniamestarina toimi kirjailija-toimittaja Artemis Kelosaari. Eloisasti ilmehtien hän luki omaa runokokoelmaansa. Yllätyin jotenkin hänen avauksestaan ja  sanoistaan, että en huomannut kirjoittaa muistiin oikein mitään...  Romantiikkaa, syvällisyyttä,ajan kulumista?  Alla olevan linkin kautta pääsee kokemaan hänen tyyliään:

https://www.instagram.com/p/C9PtYSjylLx/

Mies ja hattu

Ainakin opin uuden sanan eranto. Se  kertoo paljonko magneettinen pohjoinen eli kompassin näyttämä suunta eroaa maantieteellisestä pohjoisesta. Suomessa eranto vaihtelee Ahvenanmaan 7 asteesta itärajan 15 asteeseen.

Häneltä ovat ilmestyneet mm. teokset Omenatarha (2017 Helmivyö), Arsenikkivärejä (2021 Enostone),  Sininen, valkoinen ja sateenkaari (2023 Nysalor-kustannus), Kannibaali, kirjoituksia ihmissyönnin historiasta  (2019 Salakirjat) ja Aaveiden Tampere yhdessä Rimma Erkon kanssa (2020 Haamu). Tästä kirjasta Lukihäirikössä päiväyksellä 7.12.2020 otsikolla Aaveita Tampereella, hirviöitä terapiassa.

Hänen uusinta romaaniaan Etelänpoika (2024 Osuuskumma) en ole vielä ehtinyt lukaista.

Antti Eskelinen 

Antti Eskelinen oli illan energisin sanojen tööttääjä. Pitkää tajunnanvirtaa ilman taukoja tai taiteellisia kikkailuja. Oikein punkhengessä. Ahdistusta, kututusta, huumoriakin olin kuulevinani sanajonojen seassa. Toimii se runous näinkin: raakana suoraan sanottuna ja huudettuna. Onneksi ostin hänen ja Ilari Soidinsuon yhteisteoksen, kääntökirjaksi tehtynä. Sieltä jälkeen päin kelasin Eskelisen ajatuksia.

Tabsurdi

Tabsurdi se tiesi mitä sanoo. Ilman mikkiä, ilman papereita, ilman kännykkää pisti menemään veikeällä huumorilla yhteiskunnallisia  ja tragikoomisia lyhykääsiä ja pitempää runouttakin. Havukka-ahomaisia mietteitä olisi kuunellut pitempään, koska itselläni ainakin meni tovi, että tekstin ydin upposi. Ei turhaan häntä "kehuttu" stand up- koomikoksi.

Anni Kanniainen

Ryhmän fyysisin esiintyjä oli Anni Kanniainen. Kun on käsissä mikki ja pieni kännykkä, niin liikkeelle pääsee sivusuuntiin tai vaikka  polvilleen lattialle. Hänen teksteissään oli paljon symboliikkaa ja surrealismia. Valitsin tarkoituksella Kanniaisesta "epätarkan"  kuvan korostamaan hänen mystisempää läsnäoloaan yleisön edessä.

Eipä olekaan näin jälkeen päin helppoa tästä esityksestä kertoa mitään täsmällistä. Niin tunteen ja innostumisen aalloilla kuuntelin, että vanhanaikaiset kynä-paperi- muistiinpanot näyttävät muinaisheprealta. Päälimmäiseksi jäi fiilis, että runoutta on niin monenlaista ja eri sävyistä, makuista, hajuista, rytmistä ja mitä vielä. Ihan kuin tätä en jo tietäisi näiden vuosikymmenien harrastamisen jälkeen.    

Ai niin, kävin höpisemässä mikkiin 3 lyhykäästä otsikolla Peace&Love sekä 3 kissarunoa Sari Niemisen kanssa tekemästämme uutukaisesta Kotitiikerit. Koska yhdessä  unelmoin Kampukselle omaa maskottikattia!

Kiitos tästä ja menkää toki kokemaan Virvatuliklubi ja kaikkea muutakin!  

                                 

Antti Eskelisen+Ilari Soidinsuon sekä Anni Kanniaisen runoteokset

Vielä lyhyesti ostamistani kahdesta (koko myyntipöytää en voinut tyhjentää) runoteoksesta.

Soidinsuon (Maailmalle sateessa laulan) ja Eskelisen (Palavan kuumailmapallon pakkolasku) kääntökirjasta eli yhteisteoksesta pidin heti toteutuksena. Kaksi samantyylistä tekstirypästä samoissa kansissa, toinen toistaan vasten. Miehistä uhoa, ikävää, vihaa, toivottomuutta, absurdia menoa kaupungissa, tässä ja nyt, eritteet kuuluvat elämään, voimasanat sinkoilevat. Onko millään väliä? Kuinka tyhmä ihminen voi olla? Mikä yhteiskuntaa riivaa?  Mikä sekoittaa pään? Sanoilla ja äänteillä viedään lukijaa seuraaville riveille. Eskelisen runossa olevan (ajankohtaisen? Jalkapallon-kisat, oma huom.) vertauskuvan vuoksi esimerkki runo sivulta  22:

Vastuu.

Siirtyy katsojalta kuulijalle.

Hyökkääjä syöttääkin

puolustajalle. Painaa, painaa.

Jää paitsioon.

Narikkaan. Heitetään

niskaperseotteella pihalle.

Sammuu katuojaan.

Kannetaan

paareilla satakiloisena kalikkana

piiloon kylmään, pimeään

lokeroon.

Otetaan, annetaan, haudataan.

Unohtuu.

Vastuu. 

Kannisen Luopiolapset on ensinäkemältä esteettisesti viehättävä. Runojen lomassa on voimakkain värein tehtyjä kuvituksia ja jotkut runot on upotettu kuvaan sisään. Fontti on epätavallista "käsikirjoitus"- mallia, joka on viehättävää, mutta ehkä tekee lukemisesta silmiä rasittavaa - ei kannata koko teosta ahmia yhteen menoon? Kyselee vanha täti oikukkaine silmineen...

Tekstien asemonti keskitetysti keskelle sivua toimii hyvin, itsekin pidän tästä vapaudesta vasemmasta reunasta.

Aiheita tässä fantasia- tai unimaailmahenkisessä teoksessa ovat mm. yksilön minuus ja outouden kokemukset, muodonmuutos ja erilaiset roolit, kaipuu, ystävyys ja vahvat tunteet, luonto.

Riveillä esiintyvät tunnetuja hahmoja kuten Afrodite, Hefaistos, Apollon, Madonna, Aril ja Peter Pan.

Kanniaisen runokieli on vanhahtavaa ja ajatonta, helppoa ja mystistä. Jokaisella lukukerralla tekstit aukeavat erilailla ja jään eri runoon kiinni - kestää siis monta lukukokemusta.

Esimerkkiruno on Outolintu ensimmäisestä teoksen osiosta Viattomuus:

Olin ojan outolontu

uoman ulkopuolinen

Synnyin suin päin maailmaan, johon

tarkoitettu ollut ennen 

Muutin turman tektiiteiksi

multatahrat kullaksi

loukkaukset ja likaloukut

krysopraasipaasiksi

Olin ojan outolintu

uoman ulkopuolinen

on joen alla valtakunta

jonka vielä nostanen! 

 

Otan vastuun mahdollisista virheistä ja vääristä tulkinnoista - anteeksi runoilijat! Toisten runoilijoiden kuunteleminen sai alitajunnan pukkaamaan omia runoja ja niiden aihiota- ei huono juttu ollenkaan.

Odottelen kolmea eri pakettia, jossa pitäisi olla kirjoja. Osan toivon herättelevän kirjoituspiiri Kyhertäjissä mielenkiintoa uusiin tehtäviin, kirjoituskokeiluihin. Niistä joskus myöhemmin, Mörri Mahlakallas Oriveden Kampukselta.

 

 #"!%&/()+=)(/&%¤#"!

Antti Eskelinen, Palavan kuumailmapallon pakkolasku (toinen painos,2024 Haaras art)
P. Viippola, kansi
Elina Lundahl, kannen kuva
Nooa Katajala, sisäkannen kuva
&
Ilari Soidinsuo, Maailmalle sateessa laulan (toinen painos, 2024 Haaras art)
P.Viippola, kansi
Peter Hillström, kannen kuva
Nooa Katajala, sisäkannen kuva

Kanniainen Anni, Luopiolapset (2024 Nysalor-kustannus)
Anni Kanniainen, kannet
Matti Järvinen, taitto

Mörri Mahlakallas ja vanha urhea digikamera, valokuvat
Taustamusana Warduna

Susinukke Kosolan hellässä huomassa

Osallistuin toiselle lyriikkakursille elämässäni, ja Daniil Kozlov aka Susinukke Kosola piti "laumansa" koossa 11.-14.7. Oriveden Kampuksella.

Ehkä kurssilaiset rentoutuivat heti ensimmäisen harjoituksen aikana? Piti katsos kirjoittaa Paskin runo ikinä. Mitäpä niitä tekstejä kuunnellessa voi muuta kuin nauraa muiden mukana? Tämä hyväksyvä ja humoristinen tunnelma laajeni myös ruokasalin pöytiin ja nauru raikasi välillä nolostuttavan (tarkoitan ihan omaa röhötystä) kovanakin.

Asiallisissa osuuksissa Daniil johdatteli meitä runouden ytimeen. Hän esitteli runouden kolme tasoa; ulkokirjalliset seikat, muoto ja konteksti. Niistä keskustelimme ja kotitehtävien avulla asiat kenties syvenivät.

Osa kurssimme teoreettisesta osiosta

Itse pidin erityisesti valmiiden  tekstin pohjalta tehdyistä pastisseista (mukaelmista). Näin sain omaan projektiini Nykyaikaset itkulaulut yhden siementekstin, jota on hyvä tarkemmin katsella ja muokata omassa päänsisäisessä studiossani.

Siementeksti- terminä tuli esiin myös harjoituksessa, jossa ensin oli kirjoitettava kolme normaalia haikua, ja sitten laskea niissä olevat substantiivit ja adjektiivit. Ne korvattiin satunnaisesti alitun kirjan sivujen substantiiveilla ja adjektiiveilla. Usein nämä tuunatut haikut olivatkin mielenkiintoisempia kuin alkuperäiset!

Internetin lahja kirjoittajille on Satunnaissanageneraattori. Sieltä poimituista sanoista saimme koottua hauskoja ja vakavia henkilöhahmoja käyttöömme. Kyllä, täältä sain idean tehdä hahmostani uuskummaan päin liukastuvan agitaattorin - jään odottamaan hän saa vielä päähänsä...moraaliton tyyppi on hän. 

Daniil Kozlovilla on lempeä, humoristinen ja vinksahtanut ote opettamiseen. Hän piti kuitenkin jämptisti huolen aikataulun noudattamisesta. Kurssilaistenkin kanssa oli puhetta, että hän otti jokaisen tasapuolisesti huomioon ja suvaitsi erilaiset näkökulmat, tekstit ja persoonallisuudet. Näin sen pitäisikin olla.

Pirteä proosakurssin opettaja Niina Hakalahti tuli bonusopeksi tunnin verran ja antoi uusia näkökulmia rentoon kirjoittamiseen. Tämä vaihdos oli mukava yllätys, koska Niina on energiaa pursuva, lämmin sydäminen  ihminen.

Jätin kotiin runoarvostelijan "roolini" eli Lukihäirikön ja vain keskityin lukemaan, kuuntelemaan ja ihastelemaan muiden kurssilaisten tekstejä. Todella jänteviä, hiottuja, lyyrisiä ja humoristisia rivejä. Lavarunouden harrastajat toivat luentatyyleillään lisää syvyyttä lukukokemuksiin. 

En ilmoittautunut kurssille saadakseni palautetta omille rääpäleilleni, vaan kohdatakseni kirjoittavia ihmisiä ja Susinukke Kosolan. Sain enemmän kuin uskalsin edes toivoa! 

Yksi tärkeä oivallus/epäilyksen vahvistus noiden päivien aikana syntyi. Kun olen raapustellut erilaisia tekstejä ainakin 15 vuotta ja saanut tunnustusta jo, niin en ole enää riippuvainen muiden mielipiteistä. Pääkkönä luonteena kuuntelen toki ehdotuksia, mutta teen omalla tavallani "kaiken". Tähän liittyy vahvasti myös se, että minun pitää luottaa luonnollisiin sisäisiin siirtymiin tyylilajeista toisiin. Juuri nyt on selkeiden, riisuttujen runokkien aika: minäkeskeinen lyriikka, haikut ja tankat, tunnepurskahdukset (niillä ei mitään tee kuitenkaan?) ovat sivussa ja nyt kuikuillaan raapaleiden, itkulaulujen ja yhteiskunnallisten kannanottojen suuntaan. Musiikin yhdistäminen teksteihin on vahvana unelmana ja sitä vielä enemmän yritän saada aikaiseksi.

Tämä kurssi vaikuttaa siis pitkään ja olen iloinen kaikista kohtaamisistani ihmisistä. KIITOS KAIKILLE! Ihan isoilla kirjaimilla höperöhkön syrämen pohjasta.

Daniil Koslovin  ja Villen vihertävät kupposet

 

Torstaina iltapäivän haikeissa tunnelmissa Trio Pianon Ystävät esitti Annan, minun, Jaakon ja Villen riveistä tehdyn Pianojen hautausmaa. Plim plomit vahvistin sormeilemalla riitasointuja kalimballa eli sormipianolla.

PIANOJEN HAUTAUSMAA

plim plom plim plom

 

Kerran niin keskeiset

tärkeät

keskiluokkaset

joka kodin pitsiliinalliset 

 kukka- ja valokuvatasot

PIANOT 

plim plom 

 Jäivät jälkeen kehityksen, ei tullut päivityksiä

eihän tähän saa edes nettiä!

ulos ulos vaan

pois kodeistaan

kuka haluaa

nyt näitä ilmaiseksi saa!

plim

enää sade niitä soittaa

mutta missä on pianoiden hautausmaa?

missä pianopoloiset itkevät ikäväänsä

koteihin takaisin tahtovat

plim plom

yksi näyttää koiran hampaiden

jälkiä jaloillaan,

toinen hellii hiiriperhettä sylissään

plim plom

jonkun runkoa inhonväreet tärisyttävät

muistosta tahmeiden sormien

itkuraivareista pienten soittajien

PLIM PLOM PLIIIIM

plim plom stydym stydym

tulisi vielä se komea pianonvirittäjä

hän sentään ainoana kuunteli

hellin käsin sisusta rukkaili

ympärillä kauan hääri

plim plom stdym stydym

Kantta raottaisitko

Sinulle penkki lämmitetty ja treenattu kaikukoppani ilman instakuvia

Matkalle taas - stratosfäärin ekstasiin ja joukkohaudan partaalle kuulijat veisimme, pahaa-aavistamattomat seurapiiritädit ja petollista koiranunta vielä näkevät juristit.

 Norsunluiset nikamani oikaiset, unabomber tai una corda, sama se, Rachmaninoff.

Teräksiseen tahtoosi taipuisin ja tuonpuoleiseen toiseuteen tippuisin

Jos vain tulisit

flyygelitorvet ujeltaa

viritystappien ja riitasointujen 

arpeggiomyrsky kosmisen harmonian syvyyksiin

# # # # # 

                       

Niina Hakalahden kotitehtävän mukaan saa keksiä itselleen omimman genrelajin, joten: 

On Ok olla Outo Orvokki Outolasta, Oriveden Kampuksella Mörri

(varsinkin tässä tekstissä virheet ovat yksin minun - joko ajatukselliset tai näppäilyt. Saa ja pitää huomauttaa, jotta pääsen korjaamaan. Huomasin tosin läppärini näppäimistön säästelevän L-kirjaimen käyttöä, ei aina suostukaan painamaan mustetta ruudulle.)

Höpötys ja kuvat Mörri Seppälä, Kampus

Nauratti ajankohtaisuudellaan mukaelma Kalevalasta eli Anders Larssonin Laiskojen Kalevala (2010, SCHILDTS)

Taustalla jälleen vaikeroi Viikate, Petäjäveräjät cdllään ja kappale Itkijänainen repeatilla 

Galleria Akvaariossa ohjelmaa ihanille naisille

Naishahmoja tauluissa, runoja ja muita tekstejä, kahvia ja täytekakkua, hyvää seuraa - mitäs muuta tarvitaan Kansainvälisenä naistenpäivänä? Kulttuuriteko Hetken Huuma tarjosi kuulijoille rennon hetken Oriveden Kampuksen Galleria Akvaariossa 8.3.2022.

Pentti Salminen, Mörri ja Jukka Luttinen tekstejä lukemassa

Välillä meitä viihdytti iloinen Riina Kokkonen oppimillaan tempuilla, hän taipui kärrynpyöriin ja spagaattiin. Aikuisia ihan hirvitti moinen notkeus!

Notkea Riina Kokkonen spagaatissa

Yleisön huutelemista sanoista kokosin yhteisrunon:

 Pelakuunpunainen nainen

tunnelmallinen räntäsade, jota

häpeämättömästi kutsutaan

liiaksi lumeksi!

Rietas nainen, jolla

hölmö puujalka ja

tähtitaivas traktorin yllä.

 

Perunakellarissa

vaanii kuolema. 

Hauska vieras,

tuo kiltti punainen sydän, joka

hukkuu lumoavaan

naurislaariin. 

Puheensorinaa ja taustamusiikkia taidenäyttelytilassa - hieno tunnelma. Kiitos Kulttuuriteko Hetken Huuma! Kiitokset myös Timo ja Anne kahvituksen järjestämisestä.

Akvaario sopii monenlaisiin tapahtumiin, muistuttaa Mörri Seppälä

 

 

* * * * * *
Kilpeläinen Auli, kuva runoilijoista. Lämmin kiitos!

Mörri, muut kuvat

Oriveden Kampuksella valokuvanäyttely Backlight2021

Videoteos  on kiehtova ja sen katsomiseen kannattaa varata aikaa

Kulttuurinen nälkäni oli niin iso, että halusin olla ajoissa paikalla, kun kansainvälinen valokuva- ja videotaiteen kiertonäyttely avautui Oriveden Kampuksen uudessa galleriassa (Galleria Akvaario, Koulutie 5). 

Touring Exhibition Backlight2021 käynnistyi Inarin Kulttuurikeskus Sajoksesta ja on nyt Orivedellä. 11 taiteilijaa on tutkinut eri tavoilla avaruutta, luontoa ja eri kulttuureja.

Ensivaikutelmani gallerian kynnyksellä oli ihastus! Vanhasta sekavasta tilasta oli maalilla, matoilla, valospoteilla ja tummennetuilla ikkunoilla saatu moderni näyttelytila, vau. Eri kokoiset valokuvateokset oli ripustettu sopivan väljästi, jotta katse sai rauhassa vaeltaa kuvasta toiseen ja etsiä yksityiskohtia. Näitä tutkimalla menikin aikaa, koska halusin uppoutua tiloihin, väreihin ja tunnelmiin.

Yksi mielenkiintoisimmista töistä oli Sami Lukkarisen ja Roope Mokan COMPUTER VISION (osa alla olevassa kuvassa). Sen idea on opettaa tekoälyä ja sen suorituskykyä ihmisten kasvojen tunnistamisessa julkaisemattomien selfieiden avulla. Suosittelen tarkkaan katselemaan kuvia ja miettimään ovatko ne luonnollisia vai häiritseekö kasvonpiirteissä jokin...Katsoja voi osallistua projektiin kuvan vieresssä olevien ohjeiden mukaan.

Sami Lukkarinen ja Roope Mokka, COMPUTER VISION

Näyttelyssä on töitä seuraavilta taiteilijoilta: John Anderson (Englanti), Caroline Corbasson (Ranska), Michel Le Belhomme (Ranska), Sami Lukkarinen ja Roope Mokka (Suomi), Michael Najjar (Saksa), Bianca Salvo (Italia), Ari-Pekka ja Astrid Sinikoski (Suomi), Daniel Stier (Saksa), Sameer tawde (Intia) sekä NASA/ESA/Edwin E. Aldrin (USA, Eurooppa).

Kahvion puolella mm teleskooppikuvien muodostama avaruusmaisema

Näyttelyn mahdollistavat Valokuvakeskus Nykyaika, Tampereen taidemuseo sekä Majaoja-säätiö.

Lisätietoja www.backlight.fi

Backlight2021 on auki 29.4. -30.5.2021 ja on maksuton.

Viihdyin parisen tuntia heti ensimmäisellä kerralla Galleria Akvaariossa, koska tunnelma oli leppoisa ja kuvien katseleminen viritteli omaakin alitajuntaa maisemien kohdalla. Suunnitelmissa on mennä parikin kertaa uudestaan.

 Tulkaa tekin! Toukokuuta kohden, Mörri Seppälä

 Pikkukahvilassa saa valita mukin kirjavasta joukosta

Asiavirheet ovat jälleen omiani, joten korjailen mielelläni rivejäni. Blogin kirjoittamiseen ovat avuksi paperiset näyttelyluettelot, mutta nyt yritin muistin varaisesti pysyä faktoissa. 

Valokuvat Mörri Seppälä

Kehon ja mielen tasapaino sirkustaiteessa

 

 Keskiviikkona 14. lokakuuta Oriveden Kampuksen sirkusresidenssijakson demoa esitteli Mari Hannonen. Hänen lajinsa on ilma-akrobatia ja sen lähtökohtanaan  Hannonen oli pohtinut oman kehon, kivun ja mielen tasapainoa.

Hannonen esitteli somatiikan käsitettä (mm. pilates, Feldenkreis-menetelmä ja Aleksander-tekniikka noudattavat sen periaatteita), TRR- menetelmää (Tension releasing exercises, jossa stressi puretaan kehoa tärisyttämällä) ja  näytti videolta omia kokeilujaan haukotuksen ja kiskottelumenetelmän vapaista liikkeistä.

Erittäin mielenkiintoisena kuuntelin Hannosen ja muiden sirkustaiteilijoiden kertomuksia suhteesta fyysiseen kipuun. Se on jopa suotavaa ja se olla toimia motivaattorina teknistä temppua tehdessä.

Jäin miettimään myös Hannosen toivetta saada teknisiin temppuihin  samaistettavuutta, empatiaa. Ilma-akrobatiassa itse trapetsille astuminen  on aina jännittävä kohta. Miten sen hetken saisi pelkoineen ja epäröimiseen ilmi katsojalle? Miten näyttää se, että taiteilija voittaa pelkonsa?  Miten teknisen osaamisen rinnalle saisi luotua tarinaa ja tarkoitusta ko temppujen  tekemiselle? 

Jälleen asiavirheet ovat omiani! Yritin niin keskittyä mielenkiintoiseen iltaan ja samalla jotain kirjata muistiin. Keskustelua syntyi yleisön joukossakin ja oma pää nautti myös tällaisesta pohdiskelevasta lähetymistavasta. Mikään ei ole ole varmaa, vaan jokainen tulkitsee asioita erilailla - jo oman kehonsa kautta, koska se on koko ajan läsnä.

Kiitos Mari Hannonen ja Sirkus Faktori! Tavalliselle katsojalle nämä demot antavat paljon uutta ajateltavaa ja arjesta kohottavia kokemuksia.

Tuolit ovat valmiina maneesilla, kun Werner hypähtää verhojen välistä. Kaksi volttia eteenpän, hyppy ja pysähdys, maneesin reunassa hidastettu käännös vasemmalle, sitten oikealle, kädet sivuilla vastanottamassa ablodeja. Itsevarmuutta uhkuen hän hymyilee viimeiselle riville saakka.

Taivas, miten komea hän on, nuorimman poikani nuorimmainen, mustissa nahkahousuissaan ja kultakimalteisessa härkätaistelijan takissaan. Paso Doble soi. Virvelirumpu ja kitaroiden voltit, ja trumpettien fanfaari, joka käy päälle ja leiskahtaa kuin punainen vaate. Nostaa ihokarvani pystyyn. 

 

Näin kaunista ja aistikokemuksia kuvailevaa tekstiä on kirjoittanut Maritta Hirvonen esikoisromaanissaan Komediantit   (Stresa, 2020). Sirkusmaailmaan sijoittuvassa teoksessa matkataan Arabella Schreierin ja hänen perheensä mukana Keski-Euroopassa.  Sirkusyhteisö kokee vaikeita aikoja, mutta myös iloa ja yhteenkuuluvaisuutta taiteilijapersoonallisuuksien ja yleisön kanssa. 

Perheyhteisön lisäksi mukana on kuvausta yksilön halusta ja intohimosta luoda taidetta, sekä olla osana isompaa taidekokemusta. 

Pakolaisuus ja sodan pitkät varjot tulevat hyvin esiin teoksen kirjeenvaihto-osuuksissa lapsuuden aikaisen ystävän kanssa. Kuka muistaa mitäkin? Mitä kannattaa kantaa mukanaan ja mitä unohtaa? Millaista oli elämä DDRn puolella ns. normaaliperheessä?

Tämän monitasoinen kirjan haluaa lukea heti kohta uudestaan löytääkseen uusia yksityiskohtia hahmoista ja maisemista!

Muististani kaivoin vielä hauskan ja surullisenkin kirjan sirkuksesta: Yoko Tawadan Muistelmat lumesta ( Fabriikki Kustannus,  2019). Se kertoo kolmesta jääkarhusta ja muuttuvasta maailmasta. Suomennoksesta vastaavat Meeri Alinen ja Erkki Vainikkala.

* * * * * * * * *

Häkeltyneenä entistä enemmän näistä "sirkusmaailman" pienistä herkkupaloista odottelen jälleen seuraavien residenssijakson taiteilijoiden näytöksiä ja/tai analyysejä Klemetti-salin vanhalla näyttämöllä!

Toivon teille terveyttä ja ilon hetkiä lokakuun päiviin. Seuraavaksi pääsenkin vähän synkempiin tunnelmiin kirjan parissa, Mörri Seppälä

Kuvat Kampukselta Mörri Seppälä

Taustamusiikkina (pitkästä aikaa!) Pink Floyd, The Wall (youtubesta)

Fiilistelyä Kai Kuutamon esityksestä

 Sirkustaitelija Kai Kuutamon käyntikortti

 

Syyskuun loppupuolen päivät ja illat ovat ollet merkillisen lämpimiä ja kuulaita, maisema värikylläinen. Samalle illalle osuivat silmiin sanat Oriveden Kampuksella ja sirkustaidetta, niin sinnehän sirkusfanin oli lähdettävä! Rauhallisesti kävellen ja matkalla luontopolulla kuvaten seuraavaan blogipostaukseen  arvostelukappaleen kantta. Rentouttavaa ja terapeuttista.

Muistelin siinä samalla, että Lukihäirikössä esittelin Emma Vainion Sirkus nyt: suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa (Kustantamo S&S, 2019), päivämäärällä 13.8.2019. 

Nyt olin menossa katsomaan jotain ihan innokkaana kokijana, eikä tarkoitus ollut ottaa hössöttävän reportterin roolia, joten ei ollut muistiinpanovälineitä mukana ja digikamera (kassissa!) ei tullut mieleenkään koko aikana.... Siksi vain pieni kuva käyntikortista tuossa kuvituksena.

Klemetti-salin vanhalla näyttämöllä oli sirkustaiteilija Kai Kuutamon (oik. Kaj-Mikael Schüt. Sori, lukihäirikkö varoitti vaikean nimen "sotkemisesta" lisää!) residenssiajan demonäytös. Karu, korkea tila metallisine tikkaineen ja paljaine tiiliseinineen loi industrial tai dark sin city- tunnelmia.

Musikki oli vaikuttavaa, tummaa. En osaa kuvailla, enkä saanut mistään nimestä kiinni, mutta tärkeä elementti tässäkin esityksessä. Pieni iloinen lurittelu ukulelellä/banjolla tmv oli kuin sitruunainen potku.

Varsinainen esitystila ja tuolit sen ympärillä muodostivat klubimaisen , intiimin tilan. Harvoin olen noin läheltä mitään sirkusesitystä kokenut. Se ilman muuta vaikutti "hypnoottiseen tilaan vajoamiseen".

Mitäpä osaa katsoja kertoa itse esityksestä? Ilman oikeita termejä tai taustatietoja? Illuusioon uppoutumisen lomassa "huomasin" Kai Kuutamon jongleeraavan mm. renkailla.  Asusteena pitkä tumma kaapu ja valkoista paidasta pilkottaen toi mieleen papin tai muun uskonnollisen hahmon. Koska esitystila oli niin pieni, niin renkaista näytti välillä muodostuvan sädekehä ko hahmon päälle. Mielenkiintoista! 

Pöydällä Kai Kuutamo sai 1,2,4 ja ties monta palloa liikeeseen, samaan tai eri suuntiin, pysymän pöydällä, käsissä ja päällä/päässä. Ihan kuin turhautuneen miehen yritystä hallita asioitaan?

Vielä sermin takaa astui hahmo, jolla oli miekkailukypärä päässä, vain esiliina päällä ja veitsiä (miekkoja?) käsissään. Tästä hahmosta syntyi mielikuva raivokkaasta keittiönhengettärestä, jolla alkoi mitta olla täynnä. Myönnän että nyt pieni esitystila alkoi tuntui liian ahtaalta - pysyvätkö nuo teräaseet aivan varmasti taiteilijan käsissä? Ihan pakko noilla on jongleerata?!  Ainakin siinä minun tuolin kohdalla? Ei vaan, oma musta huumori pilkahti - luotin kyllä taitoihinsa.

Lavastus oli niukka, pöytä ja tuolit katsojille. Yleisvalaistus oli himmeä,  joten pöydän päällä roikkuva  lamppu muodostui yhdeksi näyttämän hahmoksi: Kai Kuutamo välllä laittoi sen kädellä ohjaten liikkelle...pyörimään, heilumaan. Tämä visuaalinen yksityiskoha toisaalta loi jännitettä ja toisaalta tasasi edellisen jakson tapahtumat siirtymävaiheessa. (Miten tämä oikeasti kerrotaan?) Tehokkaat tauot syntyivät tästä.

Lisää oikeita tietoja löytyy facebookissa Kai Kuutamo & sirkussirkus ja #lifebecomesus.

Jostain merkillisestä tunnelmasta yritin esityksen jälkeen palata ja keskittyä kuuntelemaan (eikä vain pölisemään omia juttuja) sekä taiteilijan, että parin muun yleisössä olevan mielipiteitä. Tämä oli hyvä tuokio, koska monesti olisi kysyttävää tai ainakin kiitoksia sanottavana esiintyvälle taiteilijalle, mutta harvoin pääsee rauhassa kommunikoimaan.

Mukana oli myös Maarit Utriainen Sirkus Faktorista, joka oli järjestämässä Kampukselle tätäkin residenssijaksoa. Ymmärsin näin, että mahdollisesti tänä syksynä voisi olla kolme eri taiteilijaa samanlaisilla jaksolla ja heidänkin demoesitystään pääsisi katsomaan.

Lämmin kiitos jokaiselle mukana olleelle! Tällainen outsider (ei sirkuspiireissä mukana) sai kokea jotain hämmentävää syysiltana.

Kaikki mahdolliset virheet minun ja korjaan innokkasti ne, jos joku pyytää!

Miksikö naputtelin tällaisen sekavan ja faktoja karttavan postauksen? Kolme syytä oikeastaan. Ensimmäisenä muistutus, että moniin tilaisuuksiin voi lähteä yksinkin! Nyt itselleni ei tullut edes mieleen kysyä ketään seuraksi, koska halusin rauhassa ottaa kuvia seuraavaa postausta varten. Arvasin myös reagoivani sirkusesitykseen voimakkaasti, niin halusin rauhassa "vajota tiloihin".

Toiseksi halusin tuoda esille Sirkus Faktorin ja nämä residenssijaksot. Olen jälleen kerran tohkeissani  mitä kaikkea hienoa ja erilaista Oriveden Kampuksella tapahtuu! 

Kolmas syy aivan henkilökohtainen: (nyky-) sirkusfanina tunsin päässeeni osaksi tätä kiehtovaa taidemuotoa, vaikka "vain" katsojana/kokijana. Saahan sitä kömpelö ja  huononäköinen lahopää haaveilla jostain oudosta "temppuilusta"? 

Haaveilen voimalla eteenpäin! Kalenterissa jo muitakin Kampuksen tapahtumia, joten siellä törmäillään, Mörri Seppälä

ps. Yritin korjailla pahimmat virheet tekstissä. Häiriö oli aktiivinen ja yhden sanan korjauksen jälkeen koko lauseen rakenne jäi ontumaan - sitä vaan ei heti huomaa. Enkä tällä korjaushetkelläkään taas kaikkea huomaa. On päästettävä irti ja luotettava lukijan armollisuuteen. Ainakin tein taas, mokasin, korjasin enkä enempään  pysty.

Kaunis Kampus lammen takaa

Taustalla youtubesta Cirque du Soleilin Alegria ja Varekai

Vilkas viikonloppu Oriveden Kampuksella

 

Marisha Rasi-Koskinen, Marjo Katariina Saarinen ja Ira Vihreälehto

Syyskuun ensimmäisen perjatain iltana (4.9.)  oli Oriveden Kampuksella kirjailijapaneeli aiheesta Miten minusta tuli kirjailija? Oriveden kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Mia Moilanen johdatteli kysymyksillään Marisha Rasi-Koskista, Marjo Katariina Saarista ja Ira Vihreälehtoa kertomaan omista, erilaisistakin, työtavoistaan ja näkemyksistään kirjoitusprosesseista.

Kirjailijat kertoilivat myös harrastustensa näkyvän teksteissä (esim. valokuvaaminen, matkustelu), luottolukijoistaan ja kustantajien roolista kirjoitusproseissa, muistikirjoistaan ja niihin piirretyistä kaavioista. 

Usein yhden kirjan kirjoittaminen on voimakas kokemus ja vie ajatukset mennessään, mutta myös alitajunta saattaa kehitellä sivuprojekteja. Ne saattavat yllttäen vaatia paljon huomiota ja siinäpä kirjoittaja päättää antaako sattumanvaraisuuden tai virheen tulla mukaan vai annetaanko niille aikaa myöhemmin.

He paljastivat myös omia epävarmuuksiaan; jos lukija luuleekin, että kirjoittaja kertoo itsestään? Fiktiossa on uskallettava kokeilla, päästävä häpeän ja kehtaamisen yli. Suuttuvatko mahdolliset sukulaiset "tunnistaessaan" itsensä tektistä? Seuraako oikeusjuttuja?

Paljon kolmikko antoi (kirjoittavalle) pureskeltavaa omiin töihin ja luomisprosesseihin. Sulatteleminen vie oman aikansa, joten enempää en tähän naputtele.

Edustimme ystävän kanssa myös Kirjoituspiiri Kyhertäjiä, koska on tärkeää olla mukana omalla paikkakunnalla kirjailijavierailuissa. Jo Opiston aikaan pyrimme osallistumaan kuulijoina kirjallisuustapahtumiin ja nyt olemme iloisia, että tällainen toiminta jatkuu! Kiitos Kampukselle!

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Marjo Katariina Saarisen romaani Jälki

Tilaisuuden lopuksi oli mahdollisuus tutustua kirjailijoiden tuotantoon ja itse ostin Marjo Katariina Saarisen Jälki- romaanin (Teos, 2019). Ostopäätökseen vaikutti Saarisen vastaus kysymykseen miten henkilöhahmoille löytyy/syntyy nimi. Kirjan Marion  on olemassaoleva MARI ON  ja katoava KAI on epävarmempi, epämääräisempi hahmo.

Ei tarvitse katua ostopäätöstä. Jälki on kiehtova tarina parisuhteesta, toisen ihmisen merkityksellisyydestä  ja epätietoisuden voimasta. Teksti on kaunista pienellä tavalla:

Vuorokausi oli kadonnut Kain myötä. Kun maisema pieneni, metsä näyttäytyi ikään kuin sisältäpäin; se käpertyi itseensä ja loisti valkoista valoaan lähelle. Yö oli kirkas, kuulas ja jatkui loputtomiin. Satoi hitaasti uutta lunta. Pelkäsin, että Kain jäljet peittyisivät, että olisi kiire löytää ne ja Kai.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤  

Sunnuntaina 6.9. lähdimme jälleen ystävän kanssa Kampukselle. Vuorossa oli taiteenystävän Keijo Koivulan luento venäläisestä runoilijasta Anna Ahmatovasta (1889-1966) sekä Venäjän ja maailman historian suurten tapahtumien vaikutuksesta Ahmatovan tuotantoon. Hän joutui kokemaan mm. Maailmansodat, Stalinin vainot ja poikansa pitkän vankeusajan.  Tästä vankila-ajasta kertyi aineistoa mm. runokokoelmaan Requiem. 

Runotytöt esittivät vuorotellen Ahmatovan runoja, joissa kaikissa oli vahva slaavilainen tunnelma (oma mielipiteeni).

Kampuksen päärakennuksessa oli myös näyttelyssä Ahmatovan runoja sekä eri taiteilijoiden piirroksia ja maalauksia runoilijasta.

Anna Ahmatovan tuotantoon ja elämään voi tutustua esim. Anneli Heliön toimittamassa kirjassa Olen äänenne, kootut runot 1904-1966.

Luentoa oli saapunut kuuntelemaan n viitisenkymmentä uteliasta - hienoa! Harmillista on, että samaan aikaan oli kansantanssiryhmän päätöskonsertti Klemetti-salissa, eikä kahteen paikkaan voinut revetä. Tanssijoilla oli ollut siten pieni yleisö.

(minulle) tuntemattomaksi jääneen taiteilijan näkemys Anna Ahmatovasta

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Oriveden Kampuksen viralliset avajaiset siirtyivät keväällä erään viruksen vuoksi, mutta perjantaina 11.9. olisi tarkoitus juhlia Kampuksen uutta elämää. Tervetuloa kaikki mukaan!

Rakkaan "Opiston" aktiivisesta syksystä iloitsee Mörri Seppälä

Taustamusiikkina poikkeuksellisesti suomenkielistä menoa eli Seminaarimäen Mieslaulajien Rakastan sua- cd

 

Käydä ulkona ja sukeltaa sisimpäänsä

En peittele suhdettani Oriveden Opistoon, jota tällä hetkellä kutsutaan Kampukseksi. Olenhan Opistolla ollut kesätöissä siivoojalikkana, opiskellut lukuvuoden kasvatustieteitä ja myöhemmin ollut muutamalla kurssilla alueen opetustiloissa.

Iloitsen siis suuresti, että Kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi on aktiivisesti toiminut alueen hyväksi ja järjestänyt erilaisia tapahtumia ja kurssituksia! Mukana olen ainakin henkisesti ja toivottavasti ihan toiminnan tasollakin.

Osaksi tämän kampusalueen vuoksi lähdin lauantaina 1. helmikuuta Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys ryn järjestämälle Talvinen puuretki- kävelylle. Hortonomi Esa Kallio opasti tunnistamaan puita talvella ja kertoili alueen historiasta. Mukaan raikkaaseen talvipäivään oli rohkaistunut lähtemään n kolmekymmentä ulkoilijaa.

Jälleen kävi näin: huonomuistinen kirijoottaja unohti lähes heti uusien kasvien ja kääpien nimet! Eli oppi meni lahjakkaasti ohi. Mutta toisaalta katselin taivasta, puiden latvoja, kuuntelin tikan koputusta, näin haukan, katselin Opiston rakennuksia vaihteeksi lumipuvussa, kuuntelin faktapalasia linnuista ja tallensin kameralla omia näkemyksiäni päivästä. Sain punaiset posket, raitista ilmaa, palelevat varpaat. Nautin kahden tunnin lumikerroskierroksesta.

(onko lukihäiriön liitännäisenä tämä nimien muistamattomuus? Ainostaan koirarotuja muistan useamman kymmenen suuremmin pinnistämättä. Tosin koirailuun rakastuin jo lapsena, niin onhan tässä ollut vuosia aikaakin päntätä koirarotukirjoja!)

Paksussa talvipalttoossa kävelin kirjastoomme etsimään lyhyitä tekstejä Puikkojen viemää - lukutilaisuuteen, joka aloittaa kokeiluna tiistaina 18.2. Oriveden  kaupunginkirjastolla. Iso pino kaikenlaista teosta osuikin silmiin ja käsiin. Eiköhän niistä jotain luettavaksi löydy?

Haaveeni ehkä totetuu: saan lukaista myös Kirjoituspiiri Kyhertäjien tarinoita ääneen. Paikallisia tekijöitä taas näin esille. 

Mutta tämä onnenpotku?! Otinpa ihan kannen perustella pinoon vielä Austin Kleonin Varasta kuin taitelija: 10 asiaa joita kukaan ei kertonut luovuudesta- teoksen (WSOY, 2019). Pelasti päivän ja monta muutakin asiaa.

Varasta kuin taitelija on vaatimattoman näköinen pieni, mustavalkoisin kuvin ja piirroksin täytetty kirja, mutta reiluun 150 sivuun mahtuu oivalluksia ja käytännän neuvoja luoville ihmisille - ja ihan kaikille muutenkin. Kirjassa on lyhyitä lukuja 10 kappaletta, nimeltään esim. Aloita ennen kuin tiedät kuka olet, Käytä käsiäsi, Salaisuus: tee työsi hyvin ja kerro siitä muille, Ole ystävällinen (maailma on pieni kylä), Sivuprojektit ja harrastukset ovat tärkeitä.

Älä stressaa sillä, että sinun pitäisi tutkia. Riittää kun etsit.

Mitä kopioda? Se onkin vaikeampaa. Älä varasta pelkää tyyliä vaan myös tyylin takana vaikuttava tapa ajatella. Et halua näyttää samalta kuin sankarisi; haluat nähdä maailman heidän tavallaan.

Ole: utelias, ystävällinen, sitkeä, ja hyväksy, että joskus vaikutat tyhmältä

Siinä mielestäni kirjan parhaimmat ajatukset. Yksinkertaisia ohjeita, mutta niiden avulla voi huomata itsestään ja ympäröivästä maailmasta uusia vivahteita, näkökulmia.

Monellehan meistä tulee niitä tummia hetkiä, jolloin kadotamme jotain tärkeää itsestämme... jonnekin. Epävarmuus, itsekritiikki ja yksinäisyys valtaavat tilaa salakavalasti.  Minulla on ollut sellainen kausi omien kirjoittamisten ja ideoiden toteuttamisen kanssa. Olen kaivannut syvällisiä keskusteluita muiden luovien ihmisten kanssa, jotta ymmärtäisin paremmin omia luomiseen liittyviä prosessejani. Sieltä se yksinäisyyden häntä on päässyt polviani silittelemään, kun en ole päässyt kokonaisvaltaisesti omia juttujani selittämään. Tai ainahan puhua voi, mutta se ajatusten vaihtaminen on jäänyt vähäiseksi.

Varasta kuin taitelija auttoi tässä asiassa. On vain luotettava - jälleen kerran!- itseensä ja tekemisiinsä. Kyllä joskus osuu kohdalle joku, jonka kanssa voi puhua yhdestä rivistä ja/tai  viivasta tunnin tai kaksi...

Niin paljon innostuin tästä pienestä aarteesta, että rohkaistuin jopa laittamaan fanipostia kirjailija Austin Kleonille. Kiitosta annettava niille, jotka sellaisia ansaitsevat!

Tästä tuli yllättäen aivan erilainen "taidesivu" kuin suunnittelin. Ne kiehtovat ystävien ottamat valokuvat päätyvät toiseen kirjoitukseen myöhemmin. Ehkä lisää niiden oheen saisin runojakin syntymään.

Hehkukaa helmenä helmikuussa, Mörri Seppälä (myös valokuvat)

Taustalla Stellan Löytäjä saa pitää -cd.

Mikä nimeksi vanhalle Opiston päärakennukselle?