Ikävä. Niin suunnaton ikävä.
Pieni, unelias kissa on täydellisen onnen symboli
(champfleury 1821-1889)
Viime viikon perjantaina saatoin sateenkaarisillalle ihanan pikkuisen Viiru-kissani.
Viiru tuli meille 18 vuotta sitten siskonsa Viivin kanssa.
Viiru ja Viivi ovat aina olleet pienikokoisia, siroja kissaneitoja.
Viiru oli aina lempeä ja kärsivällinen, Viivi on edelleen se ärhäkämpi.
Viiru oli aina erityisesti minun kissani, halusi nukkua vieressäni ja kun olin ollut polvileikkauksessa,
hän oli uskollisena hoitajana vieressäni.
Viiru suhtautui lempeällä kärsivällisyydellä uusiin pikkukissoihin, Ruusaan ja Onniin,
pienenä pentuna Ruusa haki turvaa Viirusta.
Vuosi sitten meille muuttaneisiin Kerttuun ja Oskariin Viiru suhtautui samalla lempeydellä,
hän antoi pikkukissojen syödä ensin ruokakupistaan, katseli vain melkein myhäillen vierestä
kun nämä tyhjensivät hänen ruokakuppinsa. Sai hänkin toki täydennystä kuppiinsa.
Alkuvuonna Viirun munuaisarvoissa todettiin kohoamista,
mutta tilanne ei vaikuttanut pahalta vielä silloin.
Viimeisen parin-kolmen viikon aikana Viiru laihtui ihan silmissä,
varasin ajan eläinlääkärille ja hän totesi toisessa munuaisessa ison kasvaimen.
Mitään muuta ei ollut tehtävissä, kuin päästää Viiru ikiuneen.
Niin suuren tyhjän aukon ja kaipauksen sydämeen voi jättää pienen pieni kissa.
Viiru, olet aina muistoissani ja sinulla on paikka sydämessäni.
Pikkukissat Kerttu ja Oskari ovat täynnä elämää ja kissakepposia, joten elämä jatkuu,
mutta Viiru, säilyt aina muistoissamme.
♥