Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

19. kesäkuuta 2015

Juhannus on täällä



Juhannus. Pieni pyrähdys rentouttaviin maalaismaisemiin, Ahvenanmaalle tietenkin. Hengästyttävän kevään jälkeen tuntuu ihanalta ja keveältä. Pian se kesälomakin jo kolkuttelee.

Rauhallista juhannusta kaikille!


5. huhtikuuta 2015

Pääsiäislomailemassa Ahvenanmaalla

Olimme taas ihanalla Ahvenanmaalla, tällä kertaa pääsiäisen vietossa. Viimeksi olimme täällä tunnelmallisesti jouluna. Tämä mieheni sukutila on kyllä maailman parhaimpia paikkoja, tänne aina halajamme, niin usein kuin vain mahdollista. Täällä alkaa aina kaikenlaiset unelmat laukkaamaan ja irtautuu täysin arkirutiineista. Lapset ovat hyvällä tuulella ja koira nauttii vapaudesta.

Meidän pieni täytti kolme vuotta! Alkaa siis pikkuvauva-ajat olla jo ohi. Hieman haikea on fiilis. Vaikka toisaalta elämä helpottuu ihmeellisesti kun lapset kasvavat ja alkavat olla omatoimisempia.

Synttärit vietettiin siis mitä parhaimmissa puitteissa ja ystäväperheen kera. Onnea meidän lilla fröken!
 

Sää ei ollut mitä parhain mutta kyllä se aurinkokin välillä näyttäytyi. Olipahan ainakin aikaa tutkiskella talon yläkertaa, joka on kuin mikäkin museo. Täynnä ihania vanhoja tavaroita, täynnä talon ja sen asukkien historiaa!


Kävimme myös pienellä retkellä lähikukkulalla ihailemassa maisemia ja näkymiä tilalle. Kukkulalle kulkee reitti uskomattoman vanhan ja arvokkaan "Ronja Ryövärintytär -metsän" läpi. Isosisko, joka on nimetty juurikin tämän sadun mukaan, innostui tutkimaan sammalia ja jäkäliä. Siitäkös biologi-äiti kovin ilahtui!


Mukavaa pääsiäistä kaikille!


Lupaamani postaus 'Ahvenanmaan helmet, osa 2' tekee vielä tuloaan, mutta kyllä se vielä tulee ;) 

Puuhiani voi seurata myös Instagramissa! Siellä on kuvia arjen, ja välillä juhlankin, inspiraatioista vähän useimmin kuin täällä.

18. tammikuuta 2015

Ahvenanmaan helmet, osa 1

Tässä kun ei ole ihmeempiä tapahtunut, saatikka että olisi ehtinyt mitään kuvata, ajattelin kirjoittaa aah, niin ihanasta Ahvenanmaasta ja sen näkemisen ja kokemisen arvoisista paikoista. Mukavaa fiilistelyä näin vetiselle talvipäivälle. Jos siis mietit jo kesälomalle tekemistä, kannattaa ehdottomasti suunnata Ahvenanmaalle! Postaus tulee kahdessa osassa, kun ihania kohteita on niin paljon!

Kobba Klintar ohitetaan matkalla Maarianhaminaan. Tänne pääsee omalla veneellä, melomalla tai tilausveneellä Korrviks Fiskehamnista, Maarianhaminan eteläosasta.

Vietämme aikaa Ahvenanmaalla melko paljon, aina kun vain on joku sopiva lomapätkä, kuten nyt jouluna. Olen totisesti ihan rakastunut koko paikkaan. Vietämme eniten aikaa pääsaarella, mutta Ahvenanmaallahan on tuhansia saaria, joihin meidänkin pitäisi ehdottomasti enemmän tutustua. Itse asiassa saapuminen Ahvenanmaalle saaristoreittiä Korppoosta tai Kustavista on varmasti upea kokemus. Me ollaan tähän asti tultu aina mahdollisimman nopeasti Turusta, mutta haluan ehdottomasti kokea vielä saaristoreitinkin.


Ahvenanmaalaisethan ovat tosi ylpeitä saaristaan ja omavaraisuudestaan, ja niin olisin minäkin. Siellä arvostetaan luontoa ja ympäristöä. Kierrätys on tehokasta, ja yleisillä jätepisteillä kerätään jos minkälaista jätejaetta. Kaupat pursuavat lähiruokaa ja paikallisten käsityöläisten tuotteita. Voit ostaa lähitilan omenamehua ja hunajaa, viereisellä pellolla viljeltyjä vihanneksia, ympärivuoden ulkoilleiden lehmien lihaa. Tai eksoottisia ruotsalaisia tuotteita. Ruotsihan sijaitsee itse asiassa paljon lähempänä Ahvenanmaata kuin Suomi. Ahvenanmaa on yksikielinen eli  pääkieli saarilla on ruotsi ja niin myös palvelutkin. Meidän perheessä se ei ole ollut ongelma, korkeintaan välillä allekirjoittaneella. Olen silti aina saanut ystävällistä palvelua ja uskoisin, että paikalliset arvostavat jos edes yrittää puhua ruotsia. Ja kyllähän sieltä löytyy jonkin verran myös suomea osaavia, ja asuuhan Ahvnenamaalla myös suomenkielisiäkin.


Mutta sitten niihin vinkkeihin.

Maarianhamina ja sen lähiseutu

Pääkadulla on muutamia kauppoja, ravintoloita ja kirpputoreja (mm. Emmaus, Söderby Antik och Kuriosa, Loppis & Sånt). Kesäisin järjesteltään myös iltatorilla kirpputori, tarkemmin siitä kannattaa lukea paikallisesta Åland Just Nu -lehdestä. Lilla holmen on keskustan itäpuolella, kävelymatkan päässä, kiva saari lapsiperheille ja ihan kaikille (paitsi ei koirille). Siellä on mm. leikkipuisto, riikinkukkoja (!) ja uimaranta. Sen vieressä on myös minigolfbaana Äventyrsgolf, jonka vieressä on venesatama (Östra hamnen) ja merikortteli Sjökvarteret. Merikorttelissa on mm. ahvenanmaalainen käsityökeskus Salt ja kuuluisan ahvenanmaalaisen kokin Michael Björklundin ravintola Pub Niska, jossa voi nauttia maukkaita peltipitsoja sekä ahvenanmaalaisen Stallhagenin oluita (suosittelen hunajaolutta, ja vierailua panimossa ja pubissa Godbyssä). Michael Björklundilla on myös upea ruokakeidas Smakby ravintola ja tislaamo Kastelholman linnan lähellä. Merikorttelin vieressä on uimahalli Mariebad ja kesäkuumalle myös uimaranta. Keskustasta löytyy myös lukuisia majapaikkoja.


Itäpuolelta etelän suuntaan voi jatkaa matkaa Gröna Udden -leirintäalueelle. Sinne on vain muutaman minuutin kävelymatka, joka kannattaa tehdä Tullarns äng -luonnonpuistoalueen halki. Gröna Uddenissa voi yöpyä mutta myös uida viihtyisällä ja hitaasti syvenevällä rannalla.

Keskusta on tosi pieni, joten kaikki löytyy helposti ja läheltä. Maarianhamina sijaitsee kapealla niemellä, joten sen voi helposti kävellä läpi länsirannalta itärannalle. Matka taittuu helposti lukuisia kauniita vanhoja taloja ihaillessa.

Länsisataman (Västra hamnen) vieressä (tänne tulevat mm. Silja Line ja Viking Line) on maailman ainoa alkuperäisessä kunnossa säilynyt iso purjealus Pommern, joka on nyt museona. Sen vieressä on myös Ahvenanmaan merenkulkumuseo. Vierestä löytyy myös venesatama ja ravintola ÅSS Paviljongen.



Länsisataman vierestä laivasta saavuttua voi vuokrata kätevästi pyöriä Ro-No Rentistä, jos mielii auton sijaan liikkua ympäri saarta pyörällä. Me olemme valitettavasti käyttäneet enemmän sitä epäekologisempaa, eli autoa. Ilman autoa tai pyörää voi saarella olla vaikea liikkua. Busseja Maarianhaminasta kauemmas kulkee aika harvakseltaan, mutta kulkee kuitenkin (Ålandstrafiken-sivuilla löytyy lisätietoja).

Maarianhaminasta muutama kilometri pohjoiseen löytyy kaksi hyvää kirpputoria. Emmauksen Ahvenanmaan kolmas kirpputori huonekaluille ja rakennusmateriaaleille. Täältä olemme monesti tehneet hyviä löytöjä! Toiset Emmaukset löytyvät siis Maarianhaminan keskustasta ja Godbystä. Ihan Emmauksen vierestä löytyy myös astioihin ja huonekaluihin painottunut Ann-Gerds Antik. Lähistöllä on myös Fina Fisken, josta saa paikallista ja tuoretta kalaa. Kalaa suoraan kalastajilta saa myös eri kalasatamista mm. Korrvisk Fiskehamnista. Ahvenanmaan uusi melko pieni ostoskeskus Maxinge sijaitsee Fina Fiskeniä vastapäätä Nya Godbyvägenin toisella puolella. Ostoskeskuksia ei Ahvenanmaalla tämän ja keskustan lisäksi taida löytyäkään, eikä meilläkään lomaillessa hirveästi shoppailut kiinnosta, vaan se ihana luonto ja meri!


Muut Ahvenanmaan juttuni:

Joulu Ahvenanmaalla täällä
Pääsiäinen Ahvenanmaalla täällä
Juhannus Ahvenanmaalla täällä
Ahvenanmaan pannukakkua täällä


Lisää infoa Ahvenanmaasta löytyy Visit Åland -sivuilla.


3. tammikuuta 2015

Vuosi alkoi Lapin lumoissa

Uuden vuoden tuloa juhlimme Lapissa, Oloksella. Saimme mieluisan kutsun mökille ystäväperheeltä jo syksyllä.









Kyllä voi olla kaunista! Ne huikeat pakkasetkin väistyivät juuri sopivasti.


Retkeilimme, hiihdimme, pulkkailimme, laskettelimme, lautailimme, kelkkailimme, saunoimme, söimme, löhöilimme ja nautimme hyvästä seurasta. Oli ihanaa vähäisistä unista huolimatta. Unettomuus ei johtunut armottomasta biletyksestä vaan meidän pikku atoopikon huonoista unista.



Kotimatkalla olimme vielä lasten mummolassa pari yötä, rakkaassa vanhassa kotitalossani. 

Nyt on hyvä aloittaa uusi vuosi 2015 pitkän ja antoisan lomailun jälkeen! Minulle se todellakin tarkoittaa uutta, koska aloitan työt melko pitkän perhevapaan ja työttömyyden jälkeen. Tämän vuoden aloitan innolla!

Onnellista uutta vuotta kaikille!


27. joulukuuta 2014

Joulun tunnelmia Ahvenanmaalta

Joulun vietto meni hurmaavan satumaisissa maisemissa. Saimme joulun kunniaksi lunta ja aurinkoa, ihanaa! Sydämeni hyrrää iloa täällä vanhassa puutalomiljöössä. Tämä on sitä maalaisunelmaa! Tila on ollut mieheni suvulla lähes 300 vuotta. Tuntuu erittäin etuoikeutetulta saada viettää lomia täällä. Rakastan tätä paikkaa! Koko Ahvenanmaasta on tullut minulle hyvin tärkeä, paratiisimainen paikka. Niinpä aina täällä ollessa hiipii mieleen ajatus, että entä jos muuttaisimmekin tänne!


 




22. joulukuuta 2014

Rentouttavaa joulua!

Nyt se alkaa, joululoman vietto! Meillä on tapana karauttaa heti jonnekin kun lomat alkavat, ja niin teemme tänäkin vuonna. Jotenkin emme osaa lomailla kotona vain oman perheen kesken, vaan on ihanaa vaihtaa maisemaa, tavata sukulaisia ja viettää juhlapyhiä isolla joukolla. Niin on meillä aina tehty :)


Tällä kertaa vietämme jouluaaton ja sen lähipäivät paratiisisaarella Ahvenanmaalla mieheni upealla sukutilalla (maailman ihanin paikka!). Sen jälkeen suuntaamme kotikonnuilleni Ouluun ja siitä vielä uuden vuoden viettoon Lappiin. Ihania hetkiä ja huippuseuraa tiedossa!

Hauskaa ja leppoisaa joulua kaikille! 

P.s. Jouluisia hetkiämme voi seurata instagramissa ("merisuolaablogi")!