Walliams, David: Herra Lemu

Tammi 2014

Herra Lemusta kertova kirja julkaistiin jo viime vuonna, mutta jostain syystä tartuin itse siihen vasta nyt. Ja kirja pääsi kyllä suoraan omaan vinkkauskoriini! Vinkkasin viime viikolla Roald Dahlin kirjoja yhdelle luokalle (ja taisin innostua niistäkin aika toden teolla), ja kun Walliamsia mainostetaan "uutena Roald Dahlina", niin pakkohan kirjaan oli tarttua. Täytyy myös mainita, että kirjan on suomentanut mm. Harry Pottereiden suomentajana tunnetuksi tullut Jaana Kapari-Jatta, joka on taas kerran tehnyt hyvää työtä. Kirjat on kuvittanut Quentin Blake, jonka tyyli sopii hyvin yhteen Walliamsin kanssa.

Herra Lemu lemusi. Ja löyhkäsi. Ja jos voi sanoa, että löyhkälemusi, niin sitä myös. Hän oli maailman lemuavista lemuavin lemuaja. 

Lemu on pahimman lajista hajua. Lemu on pahempaa kuin löyhkä. Ja löyhkä on pahempaa kuin haisu. Ja haisu on pahempaa kuin katku. Ja katkukin helposti nyrpistää nenän. 

Ei ollut herra Lemun vika, että hän lemusi. Hänhän oli kuitenkin kulkuri.

Herra Lemu on siis kulkuri, joka majailee puistonpenkillä pienen koiransa Herttuattaren kanssa. Kukaan ei tiennyt, mistä he oikein olivat ilmestynyt siihen, mutta kaikki olivat herra Lemulle enimmäkseen kilttejä. Kukaan ei kuitenkaan koskaan pysähtynyt juttelemaan hänen kanssaan, koska "mikään tässä maailmassa ei itse asiassa haissut yhtä pahalta kuin herra Lemu.". 

Kunnes yhtenä päivänä pieni Chloe-tyttö keräsi rohkeutensa ja meni juttelemaan kulkurille. Chloe ajeli vanhempiensa autossa joka päivä herra Lemun ohi (hän kävi koulua yksityisessä hienostokoulussa), ja aina Chloe ihmetteli, mistä mies oli puistonpenkille tullut ja ennen kaikkea miksi. Chloella ei ollut paljon ystäviä, sillä häntä kiusattiin koulussa, eikä kotonakaan sujunut paljon paremmin. Hänen äitinsä keskittyi pelkästään parlamenttiehdokkuuteensa ja Chloen siskoon Annabelleen, eikä Chloen taitoja tarinoiden kirjoittajana pidetty kovinkaan kummoisina.

Ja niin herra Lemu ja Chloe vähitellen ystävystyivät, vaikka Chloe ei asiasta voinut kenellekään kertoa. Eihän hänen perheensä olisi hyväksynyt kulkuria sopivaksi ystäväksi! Mutta kun Chloen äidin poliittisessa ohjelmassa halutaan mm. kieltää kaikki kodittomat eli "rähjä-roopet", täytyy Chloen tarttua toimeen: herra Lemu nimittäin muuttaa Chloen perheen puutarhavajaan. Asiahan ei kovin kauaa salassa pysy, ja herra Lemu onnistuu aiheuttamaan hämmennystä paitsi Chloen perheessä, myös ihan kansakunnan ylimmällä tasolla.

Walliamsin lastenkirjoissa on mukana yhteiskunnallista kannanottoa ja eriarvoisuutta mutta myös rutkasti huumoria. Tyyliltään se kieltämättä muistuttaa Roald Dahlin suorasukaista kerrontaa. Asioita ei hyssytellä, mutta loppujen lopuksi kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin.

Karpio, Markku: Selviytymispeli

Tammi 2014

Korpi Manufacturing on iso paperikonefirma, josta saa elantonsa koko kaupunki, ja monesta perheestä siellä on töissä kaksi aikuista. Sitten tulee tarve vähentää väkeä, ja johtavassa asemassa olevien velvollisuudeksi jää laittaa pihalle ystäviä ja tuttuja.

Kaupunkiin muodostuu kaksi leiriä. On ne, joilla vielä on työ, varaa matkustaa ja hankkia lapselle uusi kännykkä, ja ne, jotka eivät löydä työtä, säästävät kaikessa, tuntevat katkeruutta, ja yrittävät löytää ulospääsyä tilanteestaan. Irtisanomiset ovat raskaita työnsä menettäville, mutta voivat olla jopa ylitsepääsemättömän vaikeita myös irtisanojalle.

Minä olen paketti. Tajuttomaksi huumattu paketti, joka ei kuule, näe tai haista mitään. En tunne kipua, en kylmää enkä kuumaa. Se on kai minun tilanteessani hyvä asia. Ehkä olen lähikaupungin isossa sairaalassa tai jossakin vielä kauempana. Tiedän vain, että olin tulipalossa, jonka minun isäni sytytti.

Osku makaa sairaalassa ja taistelee elämästään. Hän tietää olevansa perheestään ainoa, joka selvisi tulipalosta. Isä oli yksi irtisanojista. Oskun olo on tajuissaan ollessa kipujen puolesta suhteellisen siedettävä runsaan lääkityksen ansiosta, mutta muuta ei voi tehdä kuin maata ja odottaa. Kasvotkin on paketoitu niin, ettei näe mitään, jos nyt edes pystyisikään silmiä avaamaan. Muistamaan Osku pystyy, ja kuvittelemaan, asioita, joita tapahtui, ja asioita, joita kenties tapahtuu juuri nyt.

Fiilis on ihan nollassa. Mä en lähtisi koko paskaretkelle, ellei se yksi toimittaja olisi ängennyt meidän kololle kyselemään, onko lippukunnan tiedotusvastaava paikalla.

------ 

 "Ymmärsinkö oikein, että Oskar Kukkonen on tämän Majava-vartion jäsen?" "Ai, Osku vai?" Kurppa otti tilanteen haltuunsa ja juorusi, että me ollaan parin viikon päästä lähdössä selviytymisvaellukselle, joka tehdään Oskun kunniaksi.

Jonttu on Oskun serkku, ja he ovat olleet parhaat kaverit pienestä asti. Tulipalon jälkeen Jonttu on yrittänyt jotenkuten selvitä päivästä toiseen. Jontun kännykkä on mennyt rikki, ja uuteen ei enää ole varaa, kuten ei kavereiden kanssa Hesellä istuskeluunkaan, joten Jonttu on aika ulkona kaikesta. Ei sillä että kaikki kaverit enää edes olisivat kavereita, eikä Jonttua varsinaisesti mikään kiinnostakaan Oskun maatessa sairaalaassa.

Majava-vartio koostuu tätä nykyä entisistä kavereista, joita enää yhdistää partio, mutta jo pitkään suunnitteilla ollut selviytymisvaellus on kuitenkin päätetty toteuttaa, oli mikä oli. Yllättäen reissuun on lähdössä mukaan myös Osku – kuvitelmissaan. Osku seuraa taustalta Jontun valmistautumista matkaan ja elää mukana joka vaiheessa vähän kuin selän takaa tarkkaillen. Jonttu ja muut ovat Oskulle niin tuttuja, että hänen on helppo arvata porukan käymiä keskusteluja ja reissun tapahtumia.  Toisaalta lukijan on halutessaan myös helppo mieltää Osku jonkinlaiseksi haamuksi taustalle katsomaan tapahtumia "oikeasti" ja kuiskaamaan silloin tällöin jotain Jontun korvaan. Kirjan kertojina toimivat vuorotellen Jonttu ja Osku, ja vähitellen lukija pääsee selville niin nykyiseen tilanteeseen johtaneista tapahtumista kuin parhaillaan tapahtuvistakin.

Selviytymispeli kertoo monenlaisesta selviytymisestä. Oskun elämä on vaakalaudalla, ja monen muun myös. Hukuttaisiko sitä epätoivonsa alkoholiin, vai onko muita vaihtoehtoja? Miten elämä jatkuu jos ei vaan saa töitä, eikä ole varaa maksaa lainaa tai ostaa lapselle kenkiä? Miten lapset ja nuoret suhtautuvat kaveripiirin yhtäkkiseen eriarvoistumiseen tai kokevat vanhempien hädän ja ahdistuksen? Kirjan kerronta on paikoitellen aika ahdistavaa ja pahaenteistä, eikä lukija oikein tiedä odottaako seuraavalla sivulla jotain entistäkin pahempaa, vai miten asiat lopulta ratkeavat. Poikien vaelluksella menee moni asia pieleen, niin kuin monien elämässä on mennyt muutenkin, ja varmuus vaelluksesta selvinneitä odottavien juhlien olemassaolosta tuntuu pikkuhiljaa horjuvan. Kirjan loppua kohden voi kuitenkin havaita pientä valoa ja ahdistus hieman hälvenee. Ehkä se elämä vielä jotenkin voittaa.