Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lukumaraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lukumaraton. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. helmikuuta 2018

Ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä postaus)



YSTÄVÄNPÄIVÄN LUKUMARATON

Osallistun tänä vuonna kirjablogaajien Ystävänpäivän lukumaratoniin, jota emännöi tällä kertaa Kirjavarkaan tunnyustuksia blogin- pitäjä  Kirjavaras.

Alunperin ajattelin aloittaa vasta huomenna mutta kirjastokäynniltä' tullessani päädyinkin uppoutumaan kirjaan, jota olin ajatellut nimenomaan maratonille. Ja samapa se oli aloittaa koko homma tänään :D Vaikka tänään on toki muutakin tekemistä. Mutta luen senverran kun ehdin. Aloitin lukemisen tänään noin kello 13:20  (KORJAUS ALOITIN JO 12:20 JOTEN LUONOLLISESTI MARATON LOPPUU SIIHEN AIKAAN HUOMENNA),ja samaan aikaan huomenna se on päättyvä.



Nyt kello on 14:58 ja ensimmïnen luettu kirja oli Alan Bennetin Epätavallinen lukija. Kirja oli mukavan kevyt ja ohut näin alkuverryttelyksi ja voi sanoa pitäneeni hyvinkin paljon kirjasta. Luettuna on nyt sitten yksi kirja, ja 115 sivua.

Jatkan seuraavaksi ehkä Emmi Itärannan Teemestarin kirjalla, joka on roikkunut jo monta vuotta TBR-listallani.

Kello 21:24. Teemestarin kirja on nyt menossa sivulla 141. Aikaa lukemiselta vei illan kirjoituskurssi, jolta tulin äsken. Tosin tauolla sain muutaman rivin luettua kirjaakin :D Mutta nyt jatkuu. Samalla pitää tehdä iltapalaksi leipiä. Ja pitäisi katsella jotain pitkää tekstiä lähetettäväksi kirjoituskurssille, joten lukeminen vähän kärsii. Vaan ei se mitään. Enköhän saa luettuakin.

Kello 0:07 Teemestarin kirja edelleen kesken. Paljoa ei kuitenkaan puutu enää. Luultavasti luen tämän nyt loppuun, ja sitten menen jo nukkumaan. Onneksi aamulla on vielä hieman lukuaikaa jäljellä, joten ehkä ehdin ainakin aloittaa vielä jonkun kolmannen kirjan tässä maratonilla. Teemestarin kirja on ollut tähän mennesäs oikein hyvä, ja olen nauttinut sen lukemisesta. 

Kello 1:07 Teemestarin kirja luettu. Oli aika intensiivinen kokemus. Jotenkin aivan oma maailmansa koko kirja. Nautin lukemisesta vaikka kirjan maailma olikin aikamoisen synkkä.  Nyt on sitten kaksi kirjaa luettu tähän mennessä. Sivuja on yhteensä luettuna 381. Nyt taitaa kutsua nukkumatti. Aamulla vielä jatkuu.

Keskiviikkona kello 12:08 Aloittlein vielä sängyssä ennen nukahtamista viimeistä kirjaa maratonille, ja heräsin aamulla yhdeksän jälkeen jatkamaan. Nyt se on luettu ja lukumaraton on osaltani tässä. Luin viimeiseksi Eveliina Talvitien Miten helvetissä minusta tuli feministi?

Sen sivumäärän kun lisätään edellisiin luin maratonilla 593 sivua. Yhteensä kolme kirjaa. Ihan jees suoritus omasta mielestäni :D Myöhemmin vielä kooste ja miniarviot kirjoista, jotka luin. :)

torstai 18. helmikuuta 2016

Kooste ystävänpäivän lukumaratonista



                        



Tämä tulee nyt hieman myöhässä. Viime sunnuntaina oli siis ystävänpäivän lukumaraton, jolle minäkin osallistuin. Aloitin sunnuntaina kello 12:00 ja lopetin maratonin seuraavana päivänä eli maanantaina samaan aikaan. Sain luettua yhden kokonaisen kirjan, ja ison osan toista.

Kokonainen kirja oli Anna Hallavan Operaatio Huulituuli jonka luin kokonaisuudessaan ja sen pituus oli 302 sivua.. Toinen kirja, jota en aivan saanut loppuun oli Stephen Kingin järkäle, jolla pääsin sivulle 402 ennen kuin maratoonaus aika loppui. Olin lukenut siitä aiemmin jo 32 sivua, joten luin Kingin kirjaa noin 370 sivua. 

Yhteensä luin siis 672 sivua. En siis mitään hurjaa määrää mutta ihan mukavasti. 

Tunnelmat maratonin  aikana ja jälkeen olivat ihan hyvät. Lukeminen välillä vähän takkusi kun oli muutakin ohjelmaa päivässä. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen. Joskus vielä uudestaan maratoonaamaan.

Postaukset kirjoista tulevat jossain vaiheessa.




sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton




                        



Yöpöydän kirjat - blogi emännöi tänä vuonna ystävänpäivän lukumaratonia. Tänä vuonna tällä samalla päivämäärällä sattuu olemaan myös lukurauhan päivä. Maratonilla on tarkoitus lukea 24:n tunnin ajan. Jos tarkemmat ohjeet kiinnostavat ne löytyvät tuon linkin takaa.

Itse olen maratoonannut yhtäaikaa muiden bloggaajien kanssa vain kerran aikaisemmin viime kesänä. Pari omaa maratoonia on tullut kyllä pidettyä.

Aloitan maratonin näillä näppäimillä tuossa suunnilleen klo 12:00 ja samaan aikaan huomenna maraton loppuu osaltani. Saa nähdä, miten paljon saan luettua kun tänään on paljon muutakin tekemistä ohjelamssa. En ota kuitenkaan paineita vaan luen senverran kun ehdin. Valinnanvaraa olen tapani mukaan kasannut mukaan taas paljon. (siltä varalta etten jaksa keskittyä tiettyyn kirjana).


En vielä tiedä millä kirjalla aloittelen. Pyrin päivittämään tätä postausta maratonin aikana.

Nyt lähtee :)

klo: 15:15

Aloitin Anna Hallavan Operaatio Huulituulella. Nuorten hömppä tuntui sopivalta aloituskirjalta. Aika vierähti kirjan parissa ja äsken sain sen luettua. Samalla tulin vääntäneekis lasngen uuniin. Nyt lähden käymään kaupassa ennen kuin lukeminen saa jatkoa. Taidan päättää seuraavankin kirjan vasta sitten kun  alan lukemaan. Intuitio on paras ystävä. Operaatio huulituuli oli kyllä hauska kirja. Teinihömppä tekee iloiseksi.

klo 20:50

Ei ole ihan putkeen mennyt tämä maratoni. Edellisen päivityksen jälkeen olen lukenut vain pari hassu sivua Kingin Kalpeaa Aavistusta , jossa olin ennen sitä jo menossa sivulla 32. Tässä välissä tuli katsottua yksi Dexter-jakso Netflixistä, otettua pienet torkut ja käytyä kaveria tapaamassa kaupungilla. No, nyt voin loppuillan lueskella ja katsoa miten pitkään jaksan valvoa. Huomenna saattaa sitten aamupäivällä vielä ehtiä ennen kahtatoista vähän jatkamaan. Tällä hetkellä luettuna siis yksi kokonainen kirja ja pari hassua sivua toista eteenpäin.


klo 23:45

Kingin kirja on nyt edennyt ihan mukavasti ja tarina alkanut päästä vauhtiin. Nyt käyn suihkussa ja jatkan kirjan parissa vielä hetken ennen nukkumaan menoa. :D Huomenna voisin yrittää herätä yhdeksältä vielä lukemaan lisää ennen maratonauksen ajan umpeen kulumista. Saa nyt nähdä. Tältä illalta kuitenkin hyvää yötä :)

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lukumaratonilla luettujen kirjojen mini-arviot



On aika kirjoittaa maratonilla luetuista kirjoista postaus. Alunperin aioin kirjoittaa tässä samassa vain noista kahdesta kokonaan luetusta kirjasta mutta koska sain tuon Dexter-kirjan luettua tänään loppuun, ajattelin ympätä senkin tähän samaan. Ihan vain siitä syystä, että minulla on kirjapostauksia edelleen hirmuinen kasa rästissä :D Ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää, vaan aloitetaan arvostelu ;)


Jennifer Worth: Hakekaa Kätilö!: Jäähyväiset nunnille


Olen lukenut kaksi aiempaa Kätilö-kirjaa jo aikoja sitten mutta en ole saanut niistä postauksia aikaan, ja voi olla etten enää viitsi kahdesta aiemmasta osasta postatakaan. Ajatuksia nämä kirjat kyllä herättävät, ja ovat olleet todella hyviä. Tällehän annoin oikein viisi tähteä goodreadsissä!

Nämä Kätilö-kirjat ovat Jennifer Worthin muistelmateoksia ja löytyvät ainakin meidän kirjastossamme elämänkertaosastolta. Worth toimi kätilönä ja aluesairaanhoitajana Itä-Lontoon satama-alueilla toisen maailmansodan jälkeen 50-luvulla. Hän toimi sairaanhoitajana nunnien ylläpitämässä kätilöpalvelussa köyhille naisille. Jäähyväisen nunnille on nimensäkin mukaisesti sarjan viimeinen kirja. Siinä päästään mukaan niin synnytyksiin kuin ällöttävän sovinistiseen diabeetikkoon ja tämän vaimoon kuin erään perheen kohtaloihin, joka kärsii Tuberkuloosin takia. Samalla kirjassa tulee vastaan myös keveämpiä aiheita, jotka saavat nauramaan. Erään vanhan nunnan, sisar Monica Joanin seikkailut saavat hymyn kenen tahansa huulille. Päästäänpä kirjassa seuraamaan omalaatuisen sairaanhoitajan Chummyn romanssin syntymistä, ja häitä. Lopussa Worth kirjoittaa vielä toisten hoitajien sekä hoitajanunnien kohtalot; mitä heille kirjan tapahtumien jälkeen tapahtui.

Suosittelen tätä ja muita Kätilö-kirjoja lämpimästi kaikille vähänkin 50-luvusta ja kätilöistä sekä naisten asemasta kiinnostuneille. Tämä on todella mielenkiintoista luettavaa.


Ellinor Rafaelsen: Katja Norjan kesässä



Luin näitä Katja-kirjoja aikoinaan. Joskus yläasteikäisenä ehkäpä. Muistan pitäneeni niistä valtavasti silloin, onhan niiden päähenkilö kaimani (jos ette tienneet niin oikea nimeni on Katja). Joten kun (enmuistamilloin) näin tämän kirjan kirjaston aulan vaihtokirja-hyllyssä, oli minun pakko ottaa se kotiin. Nyt maratonin aikana tulin tarttuneeksi siihen viimein.

Täytyy sanoa, että vaikka tarina kirjassa oli ihan ok, petyin tähän kirjaan melko paljon. Muistelin näiden olleen paljon parempia. Nyt tämä tuntui lähinnä pula-ajan Neiti Etsivältä, joista olen nauttinut aikuisiälläkin. Järkytyin tässä kirjassa ensimmäiseksi siiä, että päähenkilö Katja seurustelee erään kotikaupunkinsa pojan kanssa mutta ollessaan mummonsa luona kyläilemässä toisella paikkakunnalla, rakastuu heti ensimmäiseen kaksilahkeiseen, jonka tapaa. Viatontahan meininkin sinänsä on, koska kirjassa hieman pussaillaan. Järkyttävää on silti sekin, että Katja ei kerro poikaystävälleen pussailleensa toista, eikä tunnu juuri omantunnontuskiakaan kärsivän. Toinen järkytys tuli kun jossain kohti kirjaa käytettiin neekeri-sanaa. No okein, tämä on kirjoitettu 90-luvulla ja sillon oli kaupoissa vielä neekerinpusu nimisiä makeisiakin mutta silti. En tykkää tuon sanan käytöstä ollenkaan mutta vanhoissa kirjoissa (etenkin vielä tätä vanhemmissa) sitä on kuitenkin kestettävä.

Itse jännitystarina oli ehkä hieman epäuskottava ja liian nopeasti etenevä. Kirja oli kuitenkin tavallaan ihan viihdyttävä, joten ei se aivan paska ollut. Olipahan kuitenkin ok. Saa nähdä uskallanko tarttua muihin Katja-sarjan kirjoihin enää uudestaan. Ehkä joskus :D


Jeff Lindsay: Dexterin pimeät unet


Dexter Morgan, tuo hurmaava sarjamurhaaja on tuttu ainakin minulle itselleni jo ennestään HBO:n samannimisestä tv-sarjasta, jonka ykköskausi jäljittelee tätä kirjaa melko tarkasti. Loppu vain on ihan erilainen ;)

Dexter on Miamin rikospoliisissa veritutkijana toimivan laborantti ja päällepäin hurmaava ja tuikitavallinen nörtti. Hänellä on kuitenkin salaisuus; Synkkä Kyytiläinen, joka kuiskii hänen korvaansa tasaisin väliajoi. Dexterin kasvatti-isä, jo edesmennyt Harry Morgan on nähnyt Dexterin todellisen luonteen jo tämän ollessa lapsi ja saanut ehkä hieman kieroutuneen idean muovata Dexteristä hyvä sarjamurhaaja. Harry on koulinut Dexterin tyydyttämään Synkän Kyytiläisensä tappamalla vain pahoja ihmisiä; toisia sarjamurhaajia. Dexter toteuttaa itseään hyvin ja peittelee jälkensä tarkkaan. Hallitun Dexterin elämä menee kuitenkin raiteiltaan kun joku alkaa tappamaan ilotyttöjä kaupungissa jokseenkin yhtä tarkalla tavalla kuin Dexter murhaa pahoja ihmisiä. Tästä alkaa jonkinasteinan kissa-hiiri leikki. 

Kirja on kirjoitettu hyvin säntillisesti ja luvut ovat halllittuja kokonaisuuksia. En tiedä onko se tahallista mutta kirjan tyyli mukailee päähenkilönsä tarkkuutta ja tyyliä melko samalla tavalla. Kirjoitustyyli on yhtä säntillinen kuin itse Dexter elämässään. Pidin kirjasta todella paljon, ja erityisen iloinen olin siitä, että se pystyi yllättämään minut huolimatta siitä, että olen katsonut kirjaan pohjautuvaa tv-sarjaa. Dexterin seikkailuja on kai lisääkin ja aion jossain vaiheessa lukea näitä lisää.

perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaraton alkakoon! - päivittyvä postaus



Nyt se alkaa! Hieman myöhemmin tosin kun olin aikonut mutta se ei haittaa, koska pääasiallisesti homma tapahtuu huomisen puolella ;) Itse asiassa tunti sitten olin sitä mieltä, että aloitankin vasta huomenna. Nyt tekee kuitenkin mieli jo aloittaa tämän illan kohdalla. Tuossa minuutin päästä, eli maraton aikani tulee olemaan 14.8.2015 klo:23:00- 15. 8. 2015 klo: 23:00.

Aloituskirjana toimii seuraava:ömistä


Eli aloittelen sukeltamalla 1950-luvulle kärilöiden maailmaan Isoon-Britanniaan ;) Kello on nyt 23:03 ja urakka alkaa.

LAUANTAI:

klo 10:39  

Eilen luin jonnekin yhteen asti yöllä kunnes silmät eivät enää kestäneet auki, ja oli käytävä nukkumaan. Tänään heräsin tuossa yhdeksältä ja jatkoin urakaa. Olen nyt menossa Hakekaa Kätilö!- kirjassa sivulla 228 . Kirja sopii todella hyvin maratoonille, koska se vie mukaansa kyllä todella nopeasti ja hyvin.

Nyt jatkan aamupalan syömistä ja jatkan samalla kirjaakin. Puolen päivän jälkeen lukemiseen tulee tauko kun avomiehen vanhemmat tulevat kylään ja lähdetään muun muassa Rossoon syömään. Eipähän tarvitse tehdä tänään ruokaa ;)

klo 12:33

Nyt olen samassa kirjassa sivulla 318 ja kirja ei ole enää paljoa jäljellä. Kohta pitää kuitenkin lähteä sinne Rossoon, joten saan kirjan loppuun varmaan vasta iltapäivällä. Maratoonaus on nyt ehkä hieman hidasta mutta onneksi aikaa on yhteentoista asti yöllä ;)

Klo 15:59

Nyt on ensimmäinen kirja luettu! Luettujen sivujen määrä on siis 364 Huh. Vielä olisi maratonia jäljellä seitsemän tuntia, jota en kyllä kokonaan ehdi täysaikaisesti lukemaan. On nimittäin lähdettävä ruokkimaan ystävieni kissat, ja sinne kävelemiseen menee aikaa.. otan kuitenkin seuraavan kirjan mukaan :)

Kirja on Ellinor Rafaelsen Katja Norjan kesässä. Nuorten jännärikirja siis kyseessä!

Klo 20:33 Katja-kirja luettu. Sivuja siinä oli 166 Oli ihan ok, ererilainen hahmo kuin minkä teini-iästäni muistan. Ainakin poikaystävälle uskollisena oleminen oli tässä kirjassa hakusessa. Sana Shit oli yleisimmi  käytetty huudahdus. Näistä lisää myöhemmin.  Tämän kirjan luin kissojenluona. Nyt pitäis lähtee tarpomaan kottiin. Katsotaan vieläkö sinne päästessäni ehdin vielä jotain lukea :D

Nyt kello on 23:13 ja lukumaratonini loppui kymmenen minuuttia sitten. Ehdin viimeiseksi jatkaa jo kesken ollutta kirjaa, joka oli menossa minulla jo sivulla 42 ja pääsin sitä maratoni-ajan puittessa eteenpäin aina sivulle 128 saakka.

Kirja oli Jeff Lindseyn Dexterin pimeät unet.

























Sain maratonin aikana luettua siis kaksi kokonaista kirjaa ja luettua yhtä noin 86 sivua eteenpäin. Ei hullumpi saavutus kaikkine tämän päivän muine toimineen. Ilman muita menoja olisin saanut luettua vielä enemmän ;) Nyt saldoksi tuli 616 sivua :D

Maratoonaus oli oikein mukavaa, ja koko hommaan tuo oman säväyksen se, että tätä tekee yhtä aikaa muiden bloggaajien kanssa. Sitä tuntee itsensä osaksi koko kirjabloggaajien yhteisöä. Hieno tunne totta tosiaan ;)

Huomenna tulee sitten miniarviot kahdesta maratonilla kokonaan luetusta kirjasta, 

Blogistanian maratoniin valmistautuminen



Osallistun tänä kesänä ensimmäistä kertaa Blogistanian viralliseen lukumaratoniin ensimmäistä kertaa. Muutaman kerran olen maratoonannut soolona ihan omina aikoinani, vähän kuin harjoitellen tätä varten ;) :D No, en nyt tiedä siitä harjoittelusta. Tällä kertaa ehdin kuitenkin mukaan maratoniin, koska huomasin tarpeeksi ajoissa sellaisen olevan tulossa.

Tätä maratonia emännöi MarikaOksa, ja yllä oleva kuva on hänen blogistaan lainattu. Linkin takaa voitte käydä myös kurkkaamassa halutessanne maratoonauksen säännöt. Lyhyesti sanottuna tarkoitus on lukea kirjallisuutta 24:n tunnin ajan. Urakan voi aloittaa myös tänään perjantaina, tai sitten huomenna lauantaina ja jatkaa sunnuntaina. Itse aloittelen jo tänään joskus kello 21-22, en tiedä vielä tarkkaa aikaa. Huomenna on paljon muutakin tekemistä, joten maratoonauksessa en ehkä saa luettua älyttömiä määriä mutta luen sen minkä ehdin.

Alhaalla on lukupinoni, joka koostuu kolmesta kirjaston kirjasta, ja kolmesta oman hyllyn asukkaasta. Kaikkia en varmastikaan ehdi lukea mutta minusta on hyvä olla valinnanvaraa ;)


Kirjat ovast siis;

Kati Tervo: Sukupuu
Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 3: Jäähyväiset nunnille
Jeff Lindsay: Dexterin pimeät unet (tästä olen jo lukenut valmiiksi pari lukua)
Ellinor Rafaelsen: Katja Norjan kesässä 
Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Luultavasti teen päivittyvän postaukse erikseen, kunhan aloitan urakan. Tästä pääsette kuitenkin näkemään jo lukusuunnitelmani ja alkutunnelmat. Odottava fiilis tässä kyllä on, ja jännittää, minkä verran saan luettua, kun huomenna kuitenkin on vähän muutakin ohjelmaa. Just my luck ;) Mutta katsellaan :D

maanantai 2. helmikuuta 2015

24 tunnin lukumaraton



Tänään pidän vuorokauden mittaisen lukumaratonin, joka alkaa kello 9:30 ja kestää seuraavaan aamuun 9:30 saakka. Tietenkin tähän aikaan sisältyvät syöminen, nukkuminen ja muut tavallistet toimet. Luulen kuitenkin, että ehdin silti melko mukavasti lukemaankin tänä aikana ;) Saa nähdä miten käy.

Kirjapino, joka näkyy ylhäällä olevassa kuvassa sisältää 11 kirjaa. Pari paksukaistakin on mukana. En uskokaan koko pinoa saavani luettua tämän maratonin aikana mutta minusta on hyvä, että päivälle riittää valinnanvaraa. :)

Kirjat ovat siis (alhaalta ylöspäin):

Stephen King: Kuvun Alla
Kirjeitä Tove Janssonilta (toim. Boel Westin&Helen Svensson)
Lauren Conrad: L.A. Candy
Leena Lehtolainen: Kuusi Kohtausta Sadusta
Joe Hill: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia
Neil Gaiman: Hautausmaan poika
Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
Cassandra Clare: Luukaupunki
Anu Holopainen: Welman Tytöt (Syysmaa #1)
Antoine De Saint.Exupery: Pikku Prinssi
Katri Alatalo: Karnin Labyrintti (Mustien ruusujen maa #1)

Siinä on siis lukemista kerrakseen. Aloittanen Pikku Prinssistä ;) Katsotaan sen jälkeen miten jatketaan, Päivittelen tähän postaukseen päivän tuntoja ja luettujen kirjojen saldoa, joten pysykää linjoilla ;)

11:15



Ensimmäinen kirja on nyt luettu. Pikku Prinssi oli ihana pieni kirja mutta kovin surullinen. Olisin varmaan lukenut nopeamminkin ellen olisi katsellut samalla Emmerdalen uusintoja eiliseltä. Ymmärrän kyllä, miksi kirja on niin suosittu.

Lukumaratoni on nyt aluksi ollut muuten vähän nihkeää, koska en ole vielä saanut aamukahviani, joten en saa ajatuksiani juuri lukemastani kirjasta tuon enempää ylös. Kohta tartun kahvikupposeen ja aamupalaan ja samalla ryhdyn toisen kirjan kimppuun. Aloitan lukemaan Leena Lehtolaisen kirjaa Kuusi Kohtauta Sadusta,

14:55



Nyt on Leena Lehtolaisen kirja luettu. En ole häneltä lukenut kuin dekkareita, joten tämä Kuusi kohtausta Sadusta arvellutti hieman. Kirjasta kuitenkin näkee, että Lehtolainen osaa olla monipuolinen kirjailija. Tarina oli hyvä ja imaisi mukaan. Sen rakenne oli myös jännä sillä siinä kuvattiin näytelmää, joita näytelmä esikuvat olivat katsomassa. Tarinaa kerrottiin näytelmänä sekä yleisön ajatukisna. Lopussa päästiin näkemään itse Sadun ajatuksia. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä kirja :)

Seuraavaksiu aloitan ehkä Anu Holopaisen Welman tytöt...tuli hinku lukea suht realismimaisen kirjan jälkeen hieman fantasiaa :)

(Tähän mennessä kaksi kirjaa luettuna. Yhteensä 368 sivua)

21: 09


Welman tytöt on nyt luettu. Hommassa meni hieman pidempään sillä tulin nukkuneeni välissä pitkät päiväunet :D Vaan nyt on tämäkin kirja kahlattu. Ensin kirja ei vaikuttanut niin hyvältä mutta kun tarina lähti kunnolla liikkeelle, rakastuin. Kirja on ihana, melko feministinen ja ehdottomasti tasa-arvoa ajatteleva fantasiaan puettuna. Kirjassa riittää myös tapahtumia, niin etä lukija ei hetkeksikään pääse tylsistymään.

Mitähän sitä seuraavaksi lukisi..en ole aivan vielä päättänyt :D

(Nyt sivuja on luettu yhteensä 627)

Klo 22:27

Tulin vain kertomaan, että aloin lukea Joe Hillin novellikokoelmaa Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia. Kaksi ensimmäistä novellia on luettua, ja pidin niistä kyllä. Nyt pitää käydä vielä suihkussa mutta sitten jatkan lukemista. Ei jostain syystä vielä nukuta (johtuisikohan hieman liian pitkistä päiväunista :D)

Klo 0:21

Olen lukenut vähän alle puolet nyt Joe Hillin kirjasta ja en vain pysty enää keskittymään kun naapurista kuuluu älytön melu..huoh..kokeilen huomenna herätä kahdeksalta niin saan tunnin vielä luettua :D Palaillaan siis huomenissa.


Seuraavana päivänä...

Niinhän siinä kävi, että uni vei voiton aamullakin. Pääsin eilen illalla kuitenkin sivulle 168 tuota Joe Hillin kirjaa, joten kokonaissivumäärä jonka luin maratonin aikana oli.. 795 sivua :) Ihan mukavasti siis. Kooste luetuista kirjoista tulee myöhemmin. 


torstai 2. lokakuuta 2014

Lukumaratoinin koontia


Hurjan lukumaratonini aikana sain luettua huimat kolme kirjaa, ja sivummäränä noin 887 sivua. No, saihan se edes vähän pienennettyä lukupinoani. Hieman nihkeä oli kyllä saalis tällä kertaa ;) Voinpahan postata sitten jokaisesta kirjasta tässä samassa postauksesa.



Ensimmäistä kirjaa aloittelin jo aamupalani aikana. Se oli Tuija Lehtisen Tyttö elää kesäänsä. Kirja oli melkeinpä yksi parhaista, ellei jopa paras lukemani nuortenkirja Lehtiseltä Siitä löytyivät ne samat hullunkuriset hahmot kuin yleensäkin hänen kirjoistaan, mutta mukana oli myös tietynlaista tuoreutta, josta tykkäsin.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Juliasta joka on lähtenyt nuorisokodista seikkailemaan kesäksi ympäri Suomea, tai oikeastaan hän on karannut. Matkan aikana Julia kohdalle sattuu jos minkäkinlaista eläjää, sekä pari isompaa porukkaa. Jokaisessa paikassa, jossa hän on jonkin aikaa, hän esittäytyy eri nimellä, ja käyttäytyy eri tavalla. Kirjan juju tuntuu kuitenkin ennen kaikkea olevan oman identiteerin etsiminen. Julia kokeilee eri rooleja ja oppii samalla itsestään koko ajan jotain uutta. Välillä hän muistelee perhettään ja  vaikeaa äitisuhdettaan. Äiti ei vaikuta siinä miltään parhaimmalta mahdollisesta.

Parasta kirjassa on jälleen kerran hersyvtä henkilöhahmot, ja loppupuolen Steampunkista innostunut nuoriso on erittäin ajankohtainen ja tuore näkökulma. Taitaa Lehtinen seurata aikaansa :)



Toinen kirja johon tartuin oli sitten viimenkin Suzanne Collinsin Nälkäpeli, joka on pitänyt jo pitkään aloittaa. No nyt se on sitten luettu ja kaksi muuta osaakin pitää joskus saada hyppysiin. Tykkäsin kirjasta kyllä vaikka päähahmossa oli joitain ärsyttäviä piirteitä.

Katniss Everdeen joutuu elämänsä koitokseen kun hän ilmoittautuu pikkusiskonsa tilalle Nälkäpeliin, joka järejestetään joka vuosi muistutuksena kansalaisille siitä, mitä käy jos valtaapitävää Capitolia vastaan yritetään nousta. Paikasta jossa on 12 eri vyöhykettä jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan joka vuosi yksi tyttö ja yksi poika, jotka joutuvat Nälkäpeliin, jonka voittajaksi selvityy se, joka selviää ainoana hengissä. Kaniss itse on hyvää selviytyjäainesta, sillä hän on isänsä kuolemasta lähtien elättänyt perhettään salametsästyksellä. Nälkäpeli ei kuitenkaa osoittaudu helpoksi, etenkin kun Katniss on kiitoillisuudenvelassa vyöhykkeensä poikapuolisen osallistujan Peetan, vanhasta kiltistä teosta.

Kirja oli todellakin mukaansatempaava ja tapahtumarikas. Alusta lähtien oltiin kovassa liikkeessä. Ainoa mikä ärsytti oli se miten Katniss niin fiksuksi tyypiksi ei tajunnut erästä hyvin ilmiselvää asiaa todeksi. Ne jotka ovat lukeneet tietänevät mistä puhun. ;) Kaiken kaikkiaan Nälkäpeli oli positiivinen yllätys, sillä odotukseni eivät olleet kovin korkealla, koska useink kovasti hypetetyt kirjat aiheuttavat vain pettymyksen. Sitä tämä ei taas tehnyt.


Nälkäpelin ja eilisen televisiosta näytety Davi Tennantin tähdittämän Doctor Who jakson jälkeen minusta tuntui aluksi, että pitäisi lukea jotain kevyttä hömppää, joten aloittelin erästä Nora Robertsin kirjaa. Se ei kuitenkaan jostain syystä maistunut, joten aloinkin lukemaan Marissa Mehrin Veristen Varjojen oopperaa. Satuin jäämään siihen senverran koukkuun, että luin kahteen asti yöllä. Hups. Enkä saanut edes loppuun koko kirjaa, Jos jotakuta kiinnostaa niin kuutelin muuten samalla Spotifysta cmx:ää, sopi ihan kivasti kirjan kanssa vaikka ei oopperaa olekaan :D 

Kirja kertoo Julietesta, joka on vuona 1994  oopperan apulaisohjaajani Venäjällä. Hän rakastuu voimakkaaseen Dimitriin, baritoniin joka esittää Jevgeni Oneginia. He muuttavat yhdessä Moskovaan, Dimitri tekemään oopperaa, ja Juliette ohjaamaan samaa produktiota. Juliette tuntee olonsa kuitenkin yksinäiseksi, ja Dmitri on omituisen etäinen ja hankala mies. 

Kirja oli hyvin kirjoitettu ja vei mukanaan. Se oli myös hämmentävä. Ihan kaikkea en tajunnut, ja aika hämäräksi jäi ainakin Moskovan osuuden kanssa, että mitkä asiat tapahtuivat oikeasti, ja mikä mahtoi olla päähenkilän harhaa. Kysymyksiä kirjasta jäi mieleen enmmän kuin selvinneitä salaisuuksia. Joskus sellaiset kirjat voivat olla todella hyviä, sillä ne ainakin pistävät aivonystyrät liikkeelle. Tykkäsin kyllä tästäkin kirjasta.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjoja!Kirjoja!Kirjoja! - eli erään narseskan lukumaraton



Tästä se alkaa. Lukumaraton. Kirjoista, jotka kirjakasaani päätyivät tälle uljaalle koitoikselle, näette kuvan tuossa yläpuolella. Tarkoitukseni on pitää tämä juttu omalla tavallani, ja itselleni parhaiten sopivalla silloin myös. Minulla ei ole tarkkaa tuntimäärää, jonka mukaan menisin, vaan tarkoitus on vain lukea koko päivä (tietenkin joudun tekemään muutakin kuten esim. syömään, käymään kaupassa ja katsomaan Doctor Whon), niin pitkään kunnes on aika mennä nukkumaan. Eli katsotaan montako tuntia tulee tänään tätä hommaa pyöritettyä. Kuten näette kirjalistani on keskinkertaisen kunnianhimoinen. Tuskin ehdin kaikkia lukemaan. Jätin pinosta pois myös keskeneräiset kirjat, jotka pyörivät yöpöydälläni. Eikä siinä siltikään ole edes kiikkustuolini koko kirjamäärää.

Lukupinossani on siis tänään seuraavat kirjat:

Kaunokirjalliset teokset

Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä
Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
Paulo Coelho: Portobellon Noita
Nora Roberts: Ovi Sydämeen
J.S Meresmaa: Mifongin perintö
Joyce Carol Oates: Putous
Suzanne Collins: Nälkäpeli

Tietokirja

Sari Katajala-Peltomaa&Raisa Maria Toivo: Noitavaimo ja Neitsytäiti


Klo: 09:23 

Nyt olen saanut alkulöpinät löpistyä ja siirryn keittiöön syömään aamupalaa ja aloittelemaan samalla lukemista. Ensimmäiseksi kirjaksi pääsee alkuverryttelumielessä ohuin kirja eli Tuija Lehtisen Tyttö elää kesäänsä. Nuortenkirjalla siis aloitelllaan.

Klo: 11:48

Lukutahtini taitaa olla hidastunut sitten nuoruuspäivien, koska olen vasta ensimmäisen kirjan puolessa välissä. Sivuja luettuna 146. Tässä vaiheessa Lehtisen kirja on ollut hauska, ja mukaan on mahtunut pientä mysteerisyyttäkin. En jälleen kerran voi kuin ihailla Lehtisen taitoa rakentaa hersyviä ja omituisia henkilöhahmoja. Nyt on kuitenkin lukutauon paikka kun pitää käydä kaupassa, ja pitää sen jälkeen ruokataukokin. Palaillaan asiaan taas myöhemmin...

Klo: 13:12

Kauppareissu heitetty. Nyt lounaalle kirjan kera. Kesäänsä elävän tytön seikkailut jatkukoon ;)

Klo: 15:03

Nyt on ensimmäinen kirja luettu. Luettuja sivuja takana 267. Ja vajaa puoli tuntia on aikaa Doctor Who taukoon. Seuraavaa kirjaa ehdin siis aloitella tässä ;) Taidan ottaa seuravaksi uhirksi Nälkäpelin. Sarjan aloituskirjan siis. :)

21:18

Nälkäpeli vasta nyt luettu loppuun. Huh. En nyt osaa koota ajatuksiani kirjasta kovin hyvin yhteen. Sen sanon, että oli se parempi kun olin uskaltanut toivoa. :) Kovasti hypetetyt kirjat eivät aina ole. Tosin Katniss on joissain asioissa yllättävän naiivi, vaikka onkin selviytumistaidoiltaan todella fiksu. Jännää. Ny on sitten luettu yhteensä 602 sivua. Huh. Kokeilen vielä aloittaa jonkun noista kirjoista, en vain vielä tiedä minkä :D

22:40

Hidasta on tämä maratoonaus jostain syystä tänään. Tuossa aloittelin tuota Robertsin kirjaa. Huolimatta siitä että huomasin sen olevan trilogian päätösosa... no ei se niin justiinsa ole :) Robertsin trilogiat yleensä on melko ennalta arvattavia ja yleensä yksi osa kertoo aina yhden parin yhteen päätymisestä, joten jollain ilveellä niitä voisi melkein lukea itsenäisinäkin teoksina..etenkin kun kärryille pääsee nopeasti. Valitsinkin viimeiseksi kirjaksi juuri tuon Robertsin Ovi sydämeen -kirjan koksa kaipasin jotain tuttua ja hömppää intensiivisen Nälkäpelin jälkeen ja Doctor Whon jaksokin oli tänään hieman hämmentävä.

En taida tämän jälkeen enää tänä iltana päivittää tätä postausta. Luen sen minkä jaksan ja painun sitten nukkumaan. (tosin pitää tiskikoneen jurrutus odottaa loppuun myös.) Huomenna teen sitten koontipostausken ja kuulette siinä sitten maratonin loppumaininigit myös. Hyvää yötä ;)

SEURAAVA AAMU

Tulin sittenkin päivittämään tätä postausta viimeisen kerran. Eilen ei hömppä napannutkaan kuin jonkun reilun 30:n sivun verran ja aloitinkin yöllä vielä Marissa Mehrin Veristen varjojejn oopperan. En meinannun malttaa laskea teosta käsistäni ja luinkin sitän aina tuonne kahteen asti yöllä. Sitten oli pakko luvuttaa ja mennä nukkumaan. Viimeisen reilut sata sivua (vai olikohan alle) luin tuossa äsken kun heräsin.

Luettuja kirjoja tulis siis kolme ja sivumäärä on huimaavat 887 sivua. :) Koontipostausta ja muutama sananen kirjoista myöhemmin.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Perjantai-illan minilukumaraton


Tämä kirjahullu kävi taas lainaamassa kasan kirjoja kirjastosta jo entisestään pitkän lukupinon lisukkeeksi. Siitäpä sainkin oivan idean perjantai-illan minilukumaratoniin! Aloitan lukemisen tuossa puoliseitsemältä ja maratonin aika olkoon määritelty tuonne huomiseen puoleenpäivään asti, elikkäs 17 ja 1/2 tunnin minimaraton suunnilleen tiedossa. Siihen aikaan tosin sisältyy kaikkea muutakin kuten esim. nukkuminen ja syöminen :D Vaan katsotaan miten käy. Yritän aina välillä päivitellä tähän postaukseen maratonin aikana sitä mukaa, kun saan luettua ;)

Kirjapinoni tähän tarkoitukseen on seuraavassa kuvassa. Saatan tosin ottaa omasta hyllystäkin kirjoja, tai muualta täältä ajelehtimasta. Pääasiassa yritän kuitenkin keskittyä kuvassa oleviin kirjoihin. Saa nähdä montako kokonaista saan luettua, ja paljonko tekee yhteenlaskettua sivumäärä. ;)



Pino ylhäältä alaspäin:

Haruki Murakami: Norwegian Wood
Terhi Rannela: Scarlettin puvussa
Kirstin Gier: Rubiininpuna
Stephen King: Yksinäien Sormi: Painajaisia ja unikuvia 1
Stephen King: Ihmissuden vuosi
Stephen King: Cujo
Justin Richards: Doctor Who: Tikittävä painajainen
Terhi Rannela: Taivaan tuuliin
Vladimir Nabokov: Lolita

Klo 20:24

Ensimmäinen kirja luettua. Pinosta valikoitui Terhi Rannelan nuortenkirja Scarlettin puvussa. Ihan hauska ja viihdyttävä kirja. Viivi on lukiolainen, joka on hulluna Vivien Leighiin ja Tuulen viemää elokuvaan. Vanhojentanssit on tulossa, ja blogia kirjoittava Viivi miettii millaisen puvun tekisi. Yksi on varmaa, sen on oltava samantyylinen kuin Tuulen Viemään Scarlettilla. Ongelmia tuleekin vanhojentassiparin saamisesta. On-off poikkis on mennyt kesällä kihloihin toisen kanssa. Pelastukseksi tulee salaperäinen Reko moottoripyötällään ja puhua pohojosen murretta. Ihan kivaa nuorten hömppää, ja tulipa omat vanhojentanssit mieleen.

Seuraavaksi taidan lukea Kingin Cujoa vastapainoksi. Jänniä hetkiä siis luvassa ;)

Luettuja kirjoja: 1
Sivujen määrä: 207

Klo 22:13

Cujo edelleen kesken. En olekaan niin nopea lukija, kun luulin. Tarina tuntuu ainakin vielä pitävän otteessaan, tosin ei yhtä intensiivisesti kuin esimerkiksi Hohto. Olen nyt sivulla 89. Tällä hetkellä säälin Cujoa, se on sairastumassa. Saa nähdä alkaako tunteeni Cujoa kohtaan lopulta muuttua...nyt jatkamaan!

Klo 2:06

Cujo viimein luettuna loppuun. Se oli ihan hyvä kirja, vain aika surullinen. Nyt menen pikasuihkuun, ja sitten sänkyyn aloittelemaan Rubininpunaa. Huomenna laitan herätyskellon ehkåä yhdeksäksi tai kymmeneksi, niin ehdin vielä lukea hieman ennen maratonini aikarajan umpeutumista. Hyvää yötä kaikille, ja huomenna vielä loppukirjoittelut ;)

Kirjoja luettu: 2
Sivuja yhteensä: 581


Lauantain puolella klo 12:25

Hm..sain Rubiininpunan luettua tuossa 12:20 eli kaksikymmentäminuuttia yli aikamääreeni. Lasken kuitenkin saaneeni kirjan luettua maratonin aikana. parikymmentä minuuttia sinne tai tänne ;) Olkoon kokonaisaika siis hieman vahaa 18 tuntia! En voi olla ajattelematta, että olisin saanut luettua paljon enemmän, jos oisin eilen Cujon sijaan lukenut vaikkapa tätä Rubiininpunaa. Cujo oli senverran ahdistava, ja joissain luvuissa tylsä (hemmetin mainostoimistojutut..mitä virkaa niillä lie ollut) että sen lukeminen oli hitaampaa. Rubiininpuna taas oli mielenkiintoista luettavaa, ja sopivan kevyttä, olematta aivan höttöä. Tarina aivan imaisi mukaansa.

Gwendolyn kuuluu sukuun, jossa kulkee aikamatkustjien sukulinja. Hänen serkkuaan Charlottea on pienestä pitäen valmennettu aikamatkustuksen saloihin, sillä hänen on laskettu olevan seuraava geenin kantaja. Joten yllätys on suuri, kun Gwendolyn yhtäkkiä huomaa olevansa kiskoutunut menneeseen aikaan. Suvullakin on vaikeuksia hyväksyä sitä aluksi. Tarinan edetessä Gwendolynillekin selviää paljon asioita, jotka hämmästyttävät. Kehen lopulta voi luottaa? Ja mikä on tarkoitus koko aikamatkalinjaston takana, ja mitä tapahtuu kun kaikkien aikamatkaajien verta on syöttetty omituiseen laitteeseen ja kehä sulkeutuu..ja miksi eräät tahot haluavat estää kehän sulkeutumisen hinnalla millä hyvnsä? Kysymyksiä kyysmyksiä..johon toivottavasti saadaan vastauksia trilogian seuraavissa osissa. ;)


Luettuja kirjoja: 3
Sivuja yhteensä: 925


Yhteenveto ajatuksista minimaratonin jälkeen:

Minimaraton alkoi mukavasti, ja ensimmäinen kirja tuli luettua nopeasti. Cujossa tahti hiipui tarinan ahdistavuuden takia (kirjasta tulossa oma postauksesa myöhemmin.) , joten kallistuisin sille puolelle, ettei se ehkä ollut paras mahdollinen valinta maratonkirjaksi. Etenkin kun sen takia näin ahdistavia unia nukkuessani. Mikä on aika outoa, koska harvoin Kinginkään kirjat vaikuttavat minuun sillä tavalla. Cujo oli ehkä liian todentuntuinen..

Rubiininpuna oli ehdottomasti paras elämys maratonilla. Mielenkiintoinen tarina, eikä yhtään liiän hidaslukuinen tai vaikeaselkoinen. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että sitä luin aamupäivällä :D Seuraavan kerran pidän maratonin ehkä aivan toisella tavalla, ja ainakin aloitan jo ennen iltaa.

Kokemus oli ensimmäiseksi lukumaratoniksi kuitenkin aika hyvä. Varmasti harrastan tätä joskus uudestaan, tosin mietin kirjavalintoja hieman enemmän ;)

Cujosta ja Rubiininpunaisesta kirjoitan vielä erikseen postaukset jossain vaiheessa. Scarlettin Puvussa - kirjasta minulla ei ole enempää sanottavaa. Se oli sopivan kevyt aloituskirja, ja mukava välipala joka onnistui pari kertaa naurattamaan.