Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma ja Prinsessa Armada

Kirjapostauksia on niin rästissä, etten enää edes muista kovin tarkkaan, milloin tämä on luettu. Ehkä helmikuussa. 

Taattua Tuija Lehtistä, ja vielä taatumpaa Saimia ja Selmaa. On jälleen kesäloma ja tytöt haluavat kerätä rahaa jälleen, isosisko Rebeckka vie tytöille melkein lyuvatut kesätyöt enon kaupassa, niin on keksittävä muita tapoja saada rahaa. Saimi ja Selma saavatkin kesän näytelmästä, jossa ovat mukana, ajatuksen alkaa tekemään ja myymään hevosratsastuksessa käytettäviä esteitä. Sitä varten täytyykin pyöriä talleilla, jolla pyörii tyttöjä vanhempi mysteeripoika, joka saa Selman pään sekaisin. Saimi tuhahtelee edelleen poikajutuille vaikka hänekin perässä on niin teinipoppari Daniel kuin vapaapalokuntatoveri palokuntaleirillä. Kommelluksiltakaan ei vältytä,eikä vanhoilta vaakuilta.

Saimi ja Selma kirjat ovat todellakin hyvän mielen kirjoja, ja vievät mukanaan lapsuuteen ja nupruuteen kun luin Tuija Lehtisen nuorten- ja lastenkirjoja paljon. Aika samanlaisiahan nämä monesti ovat mutta viihtyvyys on taattuu. Juonenkäänteitä, tai persoonallisia hahmoja ei puutu.

Oikein mahtavaa välipalalukemista.

Sini Helminen: Kiven sisässä

Kiven sisässä on toinen osa Sini Helmisen Väkiveriset-sarjaa. Joskin se on aikalailla itsenäinen jatko-osa, sillä kirjoissa seikkailee täysin eri päähenkilöt, ja vain yksi sivuhenkilö on molemmissa sama. Ikäänkuin linkittämässä kirjoja toisiinsa. Ja edelleen olemme muuten menossa helmikuussa luetuissa kirjoissa. Tätä menoa reaaliaikaisiin kirjapostauksiin tuskin päästään tämän vuoden puolella. Nyt menin kuitenkin asiasta kukkaruukkuun, joten eiköhän jatketa itse kirjasta kirjoittamista.

Ensimmäisen osan väkiverisistä luin viime kesänä Seinäjoella, ja silloin kirjablogini oli hieman unessa, joten siitä ei tullut blogattua. Muistan kuitenkin tykänneeni siitä, vaikka lempikirjakseni se ei päätynytkään. Minulla on kuitenkin tunne, että tämä Kiven sisässä olisi parempi. 

Kirjan alussa Pekko muuttaa vanhempineen edesmenneen mummonsa asuntoon Helsinkiin. Taakse jää maaseutdun pikkukauounki ja isän suvun maatila, ja uuteen kotiin Helsingissä on vain totuttava. Pekolla  on kumma tunne, että monet paikat Helsingissä ovat etäisesti tuttuja. Koulussa Tuuli-niminen tyttö alkaa jutella Pekolle ja pian Pekko huomaa ettei kukaan muu näe Tuulia. Naapurin oudosti puhuva huntuun sonnutautuva tyttö, jonka Pekko olettaa maahanmuuttajakis tulee eräänä päivänä lainaamaan erinäisiä tavaroita ja herättää Pekon kiinnostuksen. Pikkuhiljaa salaisuuden alkavat paljastua. Minegraftiin intohimoisesti suhtautuva Pekko saa kuulla olevansa Vuoreilainen, väkeen kuuluva olento. Hän tapaa joukon maan alla asuvia sukulaisia. Mutta kuka on naapurn kummlallinen tyttö, ja kuka on koulussa pyörivä tuuli, ja mitä vuoralaisena oleminen käytännössä tarkoittaa? Siihen  Pekko saa vastauksia pikkuhiljaa.

Kiven sisässä oli aika helppolukuinen ja nopeasti ahmittava kirja. Idea kivi-elementtiin sitoutuneesta vuorelaisesta, joka pelaa intohimoisesti miengraftia on jännittävän osuva. Pidin Pekosta valtavasti, ja jo edellisessä osassa ollut Tuuli toi tuulahduksen edellisestä kirjasta mukanaan mutta oli kuitenkin omanlaisensa voima kirjassa. Eniten harmitti että kirja jäi oikeastaan hieman kesken, ja ilmeisesti Pekon tarina ei enää jatku vaan sarjan seuraavassa osassa on taas uusi päähenkilö. Suomalainen mytologia on kuintekin mielenkiintoista, joten näitä kirjoja lukee mielellään.

Kirja sopii YA-haasteessa kohtaan Urbaani fantasia, sillä liikutaan nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä.

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra

Terveisin Seepra sai sympaattisen kirjan palkinnon  mielessäni kaikista niistä kirjoista, jotka luin helmikuussa. Se ei ollut mitenkläöä erityisen maailmoja järisyttävä lukukokemus mutta ei todellakaan mitenkään huonokaan. Se oli...no kuten sanottua hyvin sympaattiinen.

Terveisin Seepra kertoo nuoresta Iriksestä, joka purkaa pahaa oloaan viiltelemällä. Iriksen perheeseen kuuluu etäinen suositun kakkublogin maaniseen treeniblogiin vaihtanut äiti, hieman hömelö usein työmatkoilla oleva melkoisen välittävä isä, sekä huumaddikti veli, joka asuu laitoksessa. Iriksen ongelmat tuntuvat jäävät kirjan alussa huomiotta juuri perheen muiden jäsenten elämäntilanteiden takmia. takia. Koulusta Iris passitetaan psykologiseen arvioon koska hänelle kertyy paljon poissaoloa. Siellä psykologi antaa ohimennen heitettynä ohjeena Irikselle että tämän kannattaisi alkaa kirjeenvaihtoon jonkun omanikäisensä tytön kanssa, jotta Iris saisi siitä kaipaamaansa vertaistukea. Iris ottaa ohjeen tosissaan ja hommaa itselleen kirjekaverin, joka asuu pikkukaupungissa joissa kaukana Iriksen kotipaikasta Helsingistä. 

Joululomalla sattuu jotain, mikä saa myös Iriksen perheen huomaamaan hänen hätänsä ja etenkin isä tuntuu ottavan Iriksen piristämisen sydämen asiakseen. Lopulta Iris päätyy harrastamaan valokuvausta isänsä vanhalla kamerala ja pikkuhiljaa ahdistus alkaa väljetä.

Terveisin Seepra on mielenterveysongelmaisen nuoren ja tämän epäfunktionaalisen perheen kehityskertomus kohti parempaa huomista. Ja se parempi huominen tuntuu pikku hiljaa tulevan lähemmäksi kirjan lopun ollessa toivoa antava.

Vaikka kirjan keskiössä on Iriksen ja tämän löytämän kirjekaverin Runotytön keskinäiset sähköpostiviestit, jäi kyseinen suhde minun lukukokemuksessani Iriksen ja tämän isän haparoiden paremmaksi muuttuvan suhteen jalkoihin. Isä olikin melkolailla lempihahmoni koko kirjassa.

Terveisin Seepra käsittelee tärkeää aihetta ja mielelläni näkisin monen nuoren, ongelmaisen ja ei-ongelmaisen tarttuvan tähän kirjaan. Jos tämä jotain teki ansiokkaasti niin loi toivoa paremmasta. Ongelmat voivat selvitä vaikka se veisi aikaa. Oikein sympaattinen kirja siis. Vaikka ei ihan suosikkikirjojeni listalle päässytkään. 

Asetan kirjan YA-lukuhaasteessa kohtaan: Kirja ei kuulu sarjaan.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Kirjablogeissa hehkutettu nuorten aikuisten kirja Viha jonka kylvät paisui odotuksissani todella massiiviseksi ja hienoksi ja ties miksi. Aikalailla se myös lunasti ne. 

Kirja  sopii Sivujen Välissä- blgin YA-lukuhaasteen kohtaan Kirjablgista bongattu kirja.

                               

Viha jonka kylvät  kertoo Starrista, joka asuu mustien asuttamalla slummialueella jengien ristitulessa mutta käy hienostokoulua kaupungin paremmalla alueella. Starr tuntee olevansa kahden maailman tyttö, ei oikein kotonaan kummassakaan. Eräät bileet riistäytyvät käsistä ja Starr lähtee paikalta vanhan lapsuudenystävänsä kanssa. Automatka kuitenkin sujuu aluksi hyvin, kunnes poliisi pysäyttää heidät, ja ampuu Starrin ystävän ilman näkyvää syytä luulleessaan omien sanojensa mukaan tämän yrittävän ottaa asetta autosta, kun tämä kumartu kysymään onko Starr kunnossa. Starrille tä'mä ei ole ensimmäinen kerta. Hän on jo kymmenen vuotiaana todistanut ensimmäisen kuoleman tämän ystävän jäätyä jengiammuskelun jalkoihin. Tällä kertaa Starr joutuu todistamaan oikeudessa poliisin ampuneen turhaan ja tehneen väärin. Se on kuitenkin vaikeammin tehty sillä amerikkalaisessa kulttuurissa tummaihoisen kohtalona on usein turha poliisiväkivalta ja näyttää siltä että tälläkään kertaa ei välitetä tämän huumediileriksi leimatun pojan kuolemasta.

Kaikki viha minkä kylvät on yhteiskunnallisesti kantaa ottava kirja. Tärkeä kirja. Raskas mutta samalla myös toivoa luova ja paikoitellen huumoriakin sisältävä kirja. Sitä lukiessa nauroin, ja itkin vuorotellen. Todella vaikuttava kirja, josta en tunnu osaavan sanoa mitään.

Starrilla on vaikeuksia myös koulussa parhaiden ystävinesä kanssa, joista toinen tunuu heittelevän vähä väliä muka-huomaamattomia semi-rasistisia heittoja, kuten esimerkiksi tyttöjen pelatessa koripalloa huutaessaan Starrille, että jos koripallo olisi paistettua kanaa Starr yrittäisi saada sitä innokkaammin. Starr ei uskalla paljastaa ystävilleen että uutisissakin näkynyt ammuttu poika on hänen ystävänsä, saatikka että hän olisi ollut paikalla. Kotonakin vanhemmat kiistelevät siitä tulisimko perheen muuttaa pois slummialueelta. Starrin isä on vanha jengiläinen joka on sittemmin luopunut niistä hommista ja pitää omaa kauppaa. Mukana on myös Starrin velipuoli, jonka äiti on  naimisissa seudun pahamaineisen jengipomon kanssa, ja jonka toisen pikkusiskon kanssa Starr joutuu jakamana veljensä. Starrin isälle asuinalue sekä ihmiset sielä samoin kuin mustien oikeudet ovat todella tärkeitä. Kirja nimi The Hate U give tulee räppäri Tupackin  lainauksesta, joista mudostuu hänen käyttämänsä lause THUG Life: "The hate U give Little Infants Fucks Everybody", ja siihen viitataan useassa kohtaa kirjaa.

Minun sepustukseni ei anna kunnia tälle kirjalle. Vaikuttavin lukukokemus se oli pitkään aikaan. Suomessa poliisi on totuttu näkemään arvostettuna ja melko lailla epäkorruptoituneena instituutiona, jota yleensä kunnioitetaan, joten näkökulma yhdysvaltalaiseen poliisilaitokseen on näin suomalaisen näkökulmasta todella järkyttävä. Mutta monelta osin valitettavan totta. Starr saa vanhemmiltaan jo varhain ohjeet, miten tulee toimia jos poliisi pysäyttää. Käytännössä siis on tehtävä niin kuin poliisi sanoo, ja oltava muuten liikkumatta. 

Tämän kirjan lukeminen tekisi mielestäni hyvää aivan kaikille. Nuorille ja aikuisille aivan yhtä lailla. 

Anne Leinonen: Kirjanoita

                                                              Mistä: Kirjastosta

                                                              Milloin: Tammikuussa

Kirjanoita on urbaania fantasiaa, laji johon olen jo jonkun aikaa ollut rakastumassa. Tarinan tapahtumapaikka on kovasti 2010-luvun  Helsinkiä muistuttava Helby, jossa nuori Aura etsii työpaikkaa jätettyään lukion kesken. Eräänä päivänä hän törmää kaupungilla poikaan nimeltä Pyry, joka kehoittaa Auraa tulemaan työhaastettleuun Menetettyjen unelmien talolle. Aura, joka on yrittänyt etsiä töitä tulosetta pitkään suostuu hieman varautuneena tähän ja päätyykin työskentelemään Menetettyjen Unelmien talolle, joka päällisin puolin vaikuttaa hädänalaisia ihmisiä auttavalta kahvilalta. Pinnan alla paikalla on kuitenkin oma tarkoituksensa. Se toimii fyysisten kirjojen suojapaikkana. Helbyssä ei nimittäin enää ole paperisia kirjoja, sillä paperi on tuhoutunut maailmasta, mennyt pilalle. Kaikki luetaan sähköisesti Läpysköiltä, jotka muistuttavat meidän maailmamme tabletteja. Muutenkin Helby on erikoinen. Suomessa ei kehä kolmosen ulkopuolella ei ole enää kirjaimellisesti elämää. Tai niin sanotaan. Siellä on jäljellä vain aavikkoa, ja isoja matomaisia hirviöitä. 

Auran äiti on kadonnut hänen ollessaan aivan pieni, silloin kun suuri osa Helbyn ulkopuolista maailmaa tuhoutui. Aura asuu yhdessä isänsä,sekä komentelevan tädin kanssa. Pikkuhiljaa arvoitukset alkavat ratketa. Aura saa selville, että hän on kirjanoita, jolla on taito taikoa kirjojen sanojen avulla, ja noitia on muitakin. Yhdessä pomonsa Raisan ja tämän sukulaispojan Pyryn kanssa Aura uppoaa yhä syvemmälle kirjojen maailmaan. Hän on aina rakastanut tarinoita, ja lukenut niitä lukemattomia läpyskltään. Päästessään kosketuksiin paperisten kirjojen kanssa, Auralle aukeaa kokonainen uusi maailma.

Kirjanoita on mielenkiintoinen kirja. Tällaiselle kirjojen ja tarinoiden rakastajalle kirjassa vilisevät kirjallisuusviittaukset esimerkiksi Hobittiin, Stephen Kingin tuotantoon, sekä jopa Edgar Allan Poen Korppiin on herkullista luettavaa. Tarinasta huokuu kirjojen rakastaminen, arvostaminen ja suorananinen kirjahullus. Sanojen käyttäminen taikomiseen ei sinällään ole mitään uutta. Sanoissa on aina ollut tunnetusti voimaa. Mutta nimenomaan kirjojen tekstikatkelmien käyttäminen taikomiseen se on kutkuttavan makoisa ajatus, josta tykkäsin todella paljon.

Juoni kirjassa on aika vauhdikas ajoittain. Ja vaikka joitain arvoituksia selviää, jää niitä vielä jäljellekin. Ja onneksi jatkoa on luvassa tänä keväänä ilmestyvässa Noitakirjassa.

Huh. Aikamoista tykitystä tämän postauksen kirjoittaminen. En halunnut paljastaa juonesta liikaa, joten joitain asioita jätin tästä pois. Kirjanoita oli minusta oikein hyvin rakennettu ja mahtava urbaani fantasia, jonka jatkoa odottelen innolla. 

Jukka Behm: Pehmolelutyttö

Mistä: Kirjastosta

                 Milloin luettu: Tammikuussa

Tästä kirjasta kirjoittaminen tuntuu jotenkin vaikealta. Siksi tämä on kai ollut jonkun aikaa luonnoksissa.

Pehmolelutyttö kertoo yläastetta käyvästä Emiliasta, joka tienaa rahaa myymällä aikaansa miehille. Kaikki alkaa  eräänä tylsänä kesäiltana kaupungilla, kun eräs mies maksaa hänelle katsomisesta. Emilia tekee profiilin sivustoon, jossa tuntemattomat miehet voivat ottaa häneen yhteyttä. Perheeseen kuukuu äiti, isä ja veli, joista kukaan ei tunnu hupomaavan mitään. Koko perhe viettää melkolailla erillistä elämää. Isä on vähän vässykkä, ja äitiä kiinnostaa lähinnä oma elämä. Emilia ajautuu myymään aikaansa oikeastaan osittain myös yksinäisyydestä. Ja tietenkin myös raha houkuttaa. Emilia kertoo kirjassa tarinannsa pehmoleluilleen, koska ne ovat ainoita, jotka kuuntelevat.

En oikein osaa sanoa tästä kirjasta mitään ihmeellistä. Aihe on tärkeä, ja minämuotoinen kerronta tuo Emilian hahmon lukijaa lähelle. Emiliasta huokuu nuoren vaikutukselle altiin tytön naiviiutta monessa kohta kirjaa. Montaa kertaa iski halua huutaa päähahmolle, että älä tee sitä tai älä tee tätä. Etenkin kohdissa, jossa Emilia liikkuu kahden kesken tuntemattomien miesten kanssa. 

Pidin kirjasta. Ihmettelin ehkä hieman, ettei käynyt vielä pahemmin. Lisäksi tarina jäi turhauttavasti hieman kesken. 

Kirjan kansikuva on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja teemaan sopiva.

Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma: kamera käy

s

Olen todella jäljessä näiden postausteni kanssa taas kerran, joten nyt on aika ottaa härkää sarvista ja alkaa purkamaan tätä sumaa. Ensimmäisenä jonossa on Tuija Lehtisen ihanan Saimi & Selma -sarjan kolmas osa. Saimi ja Selmahan ovat alunperin esiintyneet Lehtisen Rebecca-sarjassa, Rebecan pikkusiskoina, jotka kulkivat yhdessä kuin paita ja peppu keksien kaikenlaisia ideoita,

Sittemmin Saimi ja Selma saivat oman sarjansa, ja olen nyt sitten lukenut kaikki tähän mennessä ilmestyneet osat, Pikkuhiljaa Saimi ja Selma ovat eriytyneet toisistaan ja saaneet omia erilaisia kiinnostuksen kohteitaan. Tämä on tuonut hieman kitkaa tyttöjen väleihin.

Selma pyörii koulussa suosittujen tyttöjen kanssa ja kuuluu heidän kanssaan samaan cheerleading ryhmään. Saimia sellainen ei voisi vähempää kiinnostaa, ja hän harrastaakin vapaapalokuntailua ystävänsä kanssa. Selma on kiinnostunut enemmän tyttöjen jutuista; vaatteista ja ihqusta kaikkien ihailemasta poppitähdestä Danielista. Kun  julkisuuteen kerrotaan Danieliin liittyvästä kilpailusta, jonka voittajat pääsevät osallistumaan tämän musavideon kuvauksiin, käy Selman cheerleaderporukka kuumana. Kisaan on osallistuttava. Vastahakoinen iso-veli Mossu värvätään tämän tyttöystävän avustuksella kuvaajaksi tyttötiimille. Veljen tekemät omituiset youtube-videot kertovat ainakin sen, että tämä osaa kuvata, Samaan aikaan Saimi tuhahtelee tyttöjen pyrkimyksille, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa joku Daniel.

Kamera Käy on aika Selman näkökulmaan painottuva vaikka Saimillakin on oma isohko roolinsa varsinkin kirjan loppupuolella. Pääjuonen kanssa kulkevat tarinan mukana samalla myös hulvattottmat vanhukset, joita käydään moikkaamassa erinäisissä tapahtumissa vanhainkodilla. Tarina on taattua Lehtisen lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta. Solju luettaessa kuin vanha lempivillasukka jalkaan. Henkilähahmot ovat hauskoja, tarina etenee miellytävästi ja samalla pohditaan nuorille tärkeitä asioita kuten esimerkiksi identiteettiä. Saimin ja Selman eriytymisestä on tullut tämän sarjan juju. Miten ennen niin läheiset siskokset pystyvät selvitymään ja pitämään keskinäisen suhteensa hyvän kun mielenkiinnon kohteet ja kaveripiirit alkavat vähän kerrassaan eriytyä. Tätä osaa tarinasta on todella mielenkiintoista seurata.

Saimi ja Selma kirjat ovat kuitenkin ennen kaikkea hyvän mielen kirjoja, ja niillä on hyvä parantua vaikkapa lukujumista. Seuraan heidän tarinaansa jatkossakin erityisellä mielenkiinnolla.

Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin Sydämet

Lukujumi taitaa olla vaihteeksi väistynyt, sillä sain luettua tämän kirjan yhden päivän aikana (okei tämä on suhteellisen ohut nuorten kirja mutta silti :D) sunnuntaina. Hyvä minä! Tästä se lukeminen lähtee uuteen nousuun, ja minulla on kesälle paljon ideoita siihen, mitä kaikkea aioin lukea. Etenkin kun tämän viikon perjantaina alkaa jalkapallon EM-kisat, mikä tarkoittaa sitä, että telkkari on varattu avomiehelle seuraavat pari viikkoa. Minä aion istua sohvan divaaniosalla, ja lukea kirjoja ja ehkä kirjoittaa itse jotain samalla kun toinen puolisko katsoo jalkapalloaan. :D

Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta itse kirjaan Khao Lakin sydämet. Marja-Leena Tiainen on tuttu kirjailija jo siltä ajalta, kun olin itsekin vielä hänen kirjojensa kohderyhmää vuosia sitten. (ai miten niin olen vanha.. :D Koin järkytyksen viime lauantaina kun omista lakkiaisistani oli kulunut kymmenen vuotta).  Tiaisen kirjat kertovat melkein aina jostain hieman vakavammasta aiheesta mutta kevyemmällä nuorille sopivalla otteetlla. Pitkästä aikaa teki mieleni lukea jotain kirjailijattarelta ja hyppysiini tarttui siis tämä Khao Lakin sydämet.

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Emmasta, joka matkustaa isoäitinsä, sekä tätinsä ja tämän miehen kanssa Khao Lakiin kahdeksi viikoksi. Kyseessä ei ole  kuitenkaan mikään aivan tavallinen lomamatka, vaan seurueella on missio. Emma on ollut Khao Lakissa ennenkin kohtalon vuonna 2004, jolloin hän menetti koko perheensä tsunamille. Emma pelastui itse erään paikallisen miehen ansioista, ja matkan tarkoituksena on löytää tämä mies ja päästä kiittämään tätä pelastuksesta. 

Emman muistot tsunamista vyöryvät päälle paikan päällä. Takaumissa kuvataan menneisyyttä ja katastrofia sekä sen jälkimaininkeja. Nykyisyydessä pelastansa etsimisen lisäksi Emma tutustuu myös itä-suomalaiseen Venlaan ja tämän perheeseen, sekä ruotsalaiseen Lukakseen, joka on itsekin menettänyt perhettään tsunamissa. 

Kirjassa kerrotaan joitain lukuja myös Venlan näkökulmasta, joka on vain tavallinen teini perhematkalla. Lomakokemus Khao Lakissa on hieman erilainen, ja Venla vaikuttaa kirjan alussa melkoisen vähemmän kypsältä kuin Emma, mikä ei tietenkään ole erilaisten taustojen takia mikään ihme. Kirjan aikana Venlakin alkaa nähdä kuitenkin maailmaa laajemmin kuin vain oman mukavuutensa ympärillä.

Khao Lakin sydämet on hienolla tavalla kirjoitettu koskettava tarina nuorille. Se kertoo suuresta surusta, ja siitä että elämä voi jatkua tragediankin jälkeen. Kyyneleetkin tuli pari kertaa lukiessa tirautettua. Pidin kirjasta paljon. Toki aiheesta olisi saanut vielä pidemmän ja syvemmällekin menevän kirjan kirjoitettua. Tämä oli kuitenkin mielestäni sopivan mittainen ja tasapainoinen tarina nuoren tytön selviämisestä hankalien ja tuskallisten muistojen ja elämäntapahtumien kanssa. 

Anu Holopainen: Ihon Alaiset

Viimeksi olen saanut luettua kirjan loppuun joskus talvella, ja sekin on vielä postaamatta. Hupsis. Lukufiilis pja into kaikkeen muuhunkin on ollut vähän hakusessa. Jospa se tästä. Olen kyllä lukenut joitain kirjoja pitkällekin mutta loppuun saaminen on työn ja tuskan takana. Joskus sitä fiilistä ei vain ole. Toivon, että kesä innostaisi taas lukemisen pariinkin. Ja siten myös takaisin tänne kirjablogimaailmaan.

Nyt kuitenkin asiaan. Olen lukenut tämän kirjan jo muutama kuukausi sitten, joten muistukuvat ovat hieman hatarat. Kirjassa ollaan Suomessa tulevaisuudessa, kenties lähitulevaisuudessa tai vähän pidemmällä. Maailma on joka tapauksessa aika erilainen. Vaikka toisaalta, ei siitä maailmankuvasta aivan kaukanakaan olla.

Kaikille on tehty kaunesleikkauksia ja muita muokkauksia. Tai ainakin kaikille, johon on siihen varaa,  Jara on teini-ikäinen poika, joka joutuu vanhempiensa vaatimuksena elämään luomuna. Ja sekös jannua harmittaa. Kaikilla hänen ystävillään on muokkauksia, ja heitä on leikelty. Jara haluaa epätoivoisesti itsekin samaa. 

Kesällä Jaralle avautuu tilaisuus mennä Helsinkiin kesätöihin ja tienata rahaa. Täysi-ikäisyyskin lähestyy, joten Jaran suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen ja siihen, että hän vielä pääsee kauneusleikkaukseen. 

Yhteiskunnassa on kuitenkin myös niitä, jotka radikaalistikin haluavat vastustaa ajan kauneuskäsityksiä ja puolustaa luomuisuutta elämäntapana. Jaran kannattaa varoa, mitä toivoo.

Ihon alaiset on melko pysäyttävä nuorille suunnattu kirja. Sen pinnallisuus ja ulkonäkökeskeisyys peilaantuu oikeaan maailmaan. Kaikenlainen feikkiys on tietyissä piireissä oikeastikin haluttua ja ihmiset muokkaavat jo nykyään kehoaan mitä ihmeellisimmin tavoin. En näe asiassa mitään väärää, mikäli joku haluaa niin tehdä, En kuitenkaan toivoisi,että maailma olisi sellainen kuin Ihon Alaisissa. Että kauneusleikkaukset ja kehon muokkaus muuttuisi statusymboliksi, ja asiaksi joka eriarvoistaa ihmiset, ja luo kaikille pakon muokata itseään kyseisten ihanteiden mukaiseksi.

Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille joita tällainen yhteiskuntaan kantaa ottava dystooppinen kirjallisuus kiinnostaa. Miksi ei muillekin. Kirja on hyvin kirjoitettu, ja laittaa lukijan todella ajattelemaan,

Anna Hallava: Operaatio Huulituuli

Operaatio Huulituuli jatka teinikeiju Ofelian tarinaa,joka alkoi kirjassa Sammakkoprinsessa. Ofelia on 14-vuotias tyttö jolla on kaksoiselämä. Hän on koulussa tavallinen ihmistyttö mutta salaisesti hän on keiju. Ja vieläpä kuninkaallista keijusukua. Tämän hän sai selville täytettyään 13 edellisessä osassa. Ofelialla on myös kummilahjaksi saatu rakkauden tunnistamisen taito. Hän voi suudella vain tosirakkauttaan. Muut muuttuvat hänen suudelmistaan sammakoiksi.

Operaatio Huulituulessa Ofelia kuulee taikajuomasta jonka avulla muidenkin suuteleminen onnistuu ilman sammakkoefektiä. Ofelia haluaa kaikin keinoin saada tuota lientä hyppysiinsä jotta pääsisi pussaamaan hottiksia. Samaan aikaan Ofelian täytyy opetella keijumaailman saloja ja tapoja sillä hänestä ollaan tekemässä kruununprinsessaa. Kaiken tämän keskellä Ofelia onnistuu koheltamaan melkoisen paljon. Melko hupsu teini kun on. Vaikka hänessä alkaa mielestäni hitusen näkymään pieniä kypsymisen merkkejä.

Operaatio Huulituuli on hauskalla tavalla kirjoitettua teinihömppää, joka saa hyvälle tuulelle. Jos kaipaa piristystä ja kevyttä luettavaa kannattaa tarttua tähän. Keijujen maailma etenkin on hyvin rakennettu ja Ofelian seikkailuja siellä on hauskin lukea.

Sophie Kinsella: Kadonnut Audrey

Sophie Kinsella on kirjoittanut nuortenkirjan, ja tokihan se oli luettava. Kadonnut Audrey oli ehkä paras Kinsellalta lukemani kirja. Luulen sen johtuvan aiheesta, joka on vakava mutta jota Kinsella osaa käsitellä huumorin keinoin. Minusta huumori on hyvä lääke vakaviin asioihin, ainakin joissain tapauksissa. Etenkin mielenterveyteen liittyvät ongelmat on voitava ottaa joskus myös huumorin kautta, itseironialla, jota mielestäni kirjan päähenkilö Audrey käyttää.

Audrey on 15-vuotias tyttö, joka on ollut poissa koulusta pitkään vakavan kiusaamisjutun takia. Koulussa tapahtuneet asiat ovat laukaisseet Audreyllä sosiaalisten tilanteiden pelon. Itse Audrey puhuu ylikehittyneistä liskonaivoista. Audrey kulkee joka paikkaan aurinkolasit silmillään, tostin hän käy kodin ulkopuolella lähinnä vain terapiassa. Kaikki muuta paitsi omat perheenjäsenet ja terapaeutti tuntuvan liian ahdistavilta ja heistäkin vain 4-vuotiasta Maxia Audrey pystyy katsomaan silmiin. Kodin rauhan riikkoo kuitenkin Aydreyn isoveljen Franklinin ystävä Linus, joka käy kylässä pelaamassa suosittua tietokonepeliä, johon pojat harjoittelevat. Jonkin ajan kuluttua, ja hitaasti Audrey huomaa pystyvänsä kommunikoimaan Linuksen kanssa. Samalla Audrey on saanut tehtäväkseen kuvata elämää ympärillään videokameralla ja näin hän päätyy sivustaseuraajaksi äidin kampnajalle saada tietokonepelihullu Franklin lopettamaan pelaaminen.

Kadonnut Audrey on kirjoitettu samalla hersyvän hauskalla tyylillä kuin Kinsellan muutkin kirjat, ja samalla tavalla ahdistushäiriö näyttäytyy huumorin kautta, eikä se mielestäni ole paha asia. Samalla tavallahan himoshoppaajissa pyöritellään Beckyn ilmiselvää riippuvuussudetta ostoksiin. Audreyllä on vaikeaa mutta äidin tuhoontuomitun kampanja seuraaminen auttaa unohtamaan omat ongelmat hetkeksi. Ja Linukseen tutustuminen auttaa Audreytä toipumisen tielle. Lopulta on myös aika kohdata yksi kiusaajista, oli se hyväksi tai ei.

Kinsella osaa kirjoittaa myös teinien elämästä. Toivottavasti häneltä tulee joskus lisää nuortenkirjoja. Tämä oli hyvä aikuiseenkin makuun.

Rästikirjojen miniarvioita part.3

Kolmas miniarviopläjäys vielä. Sitten alan kirjoitella ihan normaalipostauksia. Vähän on vain saatava postaussumaa vielä pienemmäksi. ;) Nyt on taas nuortenkirjoja luvassa, ja yksi lastenkirjakin. 

Henry Aho: Arvet

Arvet on kirja koulukiusaamisesta. Se on täysin fiktiivinen, vaikka onkin kirjoitettu Henri Ahon saamista oikeiden kiusattujen tarinoiden pohjalta. Kirjassa on neljä kertojaa; kolme kiusattua ja yksi kiusaaja. Suomalais-japanilainen Laila, hieman ylipainoinen nörtti Jarkko, ja uskovaisen perheen pullea ja yliopitimistinen Milla ovat tarinaan kiusattuja. Alkoholistivanhempien poika Tomi taas edustaa kiusaajan näkökulmaa. 

Jokaisella kiusatulla on omat piinaajansa. Lailan ottavat silmätikuksi saman luokan tytöt, Jarkkoa piinaa Tomi ja Millaa kiusaavat muut hänen luokkalaisensa, jotka kutsuvat häntä suklaapossuksi. Lopulta yksi heistä ei kestä enää, mikä johtaa koko koulua järkyttävään tapaukseen.

Kirja on mielestäni tärkeästä aiheesta kirjoitettu, ja herättää ajatuksia. Siitä löytyy kiusaamiseen liittyvät arkkityypit, mikä tekee kirjasta hieman stereotypisen mutta toisaalta stereotypiset ja selkeät roolit toimivat tehokeinona. Neljä näkökulmaa on kuitenkin vähän liikaa. Tai sitten neljäs näkökulma ja kertoja olisi myös voinut olla joku opettajista. Olen lukenut parempiakin kiusaamista käsitteleviä kirjoja mutta Arvet on silti hyvä kirja omassa lajissaan. Se tuo tärkeän aiheen jälleen esille ja kertoo sen nuorten suulla melkolailla uskottavasti. Annoin kirjalle Goodreadsissa kolme tähteä.

Salla Simukka: Viimeiset

Kolme ystävystä, lukion viimeisellä luokalla, tekevät sopimuksen. Jokainen aikoo päästä eroon neitsyydestään ennen joulua. Remuava Rauha, aktivisti Venla ja runotyttö Milja ovat hyvin erilaisia mutta ovat olleet lukion aikana tiukasti yhdessä ja parhaita ystäviä. Jokainen lähee toteuttamaan tehtävää omalla tavallaan, ja jokaisen tarina on erilainen. Neitsyyden menetyksen etsiminen vain alkaa luoda juovaa tyttöjen välille; on vaikea kertoa asioista siihen liittyen toisille. Jokaisella on tehtävän suhteen omat ongelmansa, eikä kenenkään prosessi oli helppo.

Viimeiset on mielenkiintoinen ja nopeasti luettava kirja. Se on viihdyttävä  olematta kuitenkaan liian kepeä. Pidin kirjasta. Kansikuva on jollain tavalla aika hauska :D 

Holly Smale: Geek Girl: Kohellusta korkokengissä

Kohellusta korkokengissä jatkaa Geek Girlin seikkailua. Omalaatuinen mallintöitä tekevä nörttimäinen Harriet seikkailee tällä kertaa Japanissa. Jäädessään kesälomalle koulusta Harrietin suunnitelman kesälle menevät pilalle kun paras ystävä joutuu pakkolomalle Ranskaan. Vanhemmatkin ovat uppoutuneita odottamaan vauvaa. Keikka Japanissa tulee siis hyvään saumaan. Harriet pääsee asumaa kahden toisen mallin kanssa samaan asuntoon ja tuntuu tulevan heidän kanssaan yllättävän hyvin toimeen. Pian kuitenkin selviää, että Nick, Harrietin oletettavasti entinen poikauystävä on myös maisemissa mukana ja vieläpä seurustelee Harrietin kämppäkaverin kanssa. Kaiken kruunaa se, että ensimmäisistä kuvauksista lähtien Harrietin mallintyöt alkavat mennä pieleen, eikä kohellukselta vältytä.

Tämä kirja oli niin hyvän mielen kirja kuin voi vain olla. :) Parasta nuortenkirjahömppää ikinä, ja päähenkilö Harriet on niin symppis. ^^  Voin suositella luettavaksi kelle vain joka kaipaa hieman kevennystä elämään, ja vakavampien kirjojen väliin. Tämä on kevyt välipala olematta kuitenkaan liian hömppä; oikeastaan tämä on monella tavalla aika älykäskin kirja.

Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu

Ada Gootti, kuuluisan runoilijan Lordi Gootin tytär elää Kalmatollon kartanossa, jossa tilaa on paljon mutta seuraa vähän. Adan isä on vieläkin surun murtama Adan äidin vuosia sitten tapahtuneesta nuoraonnettomuudesta (vaimo oli kuuluisa nuorataiteilija, joka tippui katolta) eikä kestä katsella Adaa pitkään. Adan täytyy kulkea kartaossa isoissa kolisevissa kengissä, jotta isä pääsee tytärtään karkuun. Eräänä yönä Adan huoneeseen ilmestyy hiiren haamu, jonka seurauksena Ada lähtee seiikailemaan kartanoon, enemmän, ja tapaa viimein erilaisia hahmoja, jotka asuvat kartanossa. Eräänä aamuna Ada tutustuu myös kahteen muuhun lapseen, jotka asuvat kartanossa tiedemiesisänsä kanssa. Yhdessä lapset alkavat tutkia kartanoa ja päätyvät omituisten asioiden pariin. Kartanon tilusten vartija touhuaa jotain omituista ja siitä on otettava selvää.

Kirjassa on aivan ihana kuvitus. Juoni on mielestäni ehkä hieman sekava mutta kirja on kuitenkin hauska. Se sisältää myös viittauksia kirjallisuuteen. Adan entiset kotiopettajattaret ovat melko tutunoloisia hahmoja. Kalmatollon tiluksilta löytyy myös Salainen puutarha jona vieressä on vielä salaisempi puutarha :D

Kirja on etenkin kuvituksensa takia suositeltava kirja lastenkirjallisuuden ystäville.

Rästikirjojen miniarvioita part. 1

Rästpostausten jono alkaa olla melkoinen, joten ajattelin purkaa sumaa hieman tekemällä useamman postauksen miniarvioita, jotta samaan postaukseen tulee monta kirjaa. Aloitan näiden tekemisen muutamasta nuorten kirjasta, jotka olen lukenut alkusyksystä. 

Kerstin Gier: Lupaus: Unien ensimmäinen kirja

Lupaus aloittaa Kerstin Gierin kirjoittaman kirjatrilogian. Olen lukenut Gieriltä sarjan Rakkaus ei katso aikaa kokonaan ja postannutkin siitä. Koska pidin kyseisestä sarjasta todella paljon, piti minun ehdottomasti ottaa luettavaksi hänen uudemman suomennettavan trilogiansa ensimmäinen osa.

Lupaus oli hyvin samankaltainen kuin Rakkaus ei katso aikaa - sarjan alku. Tosin samalla se oli myös täysi erilainen. Alkuasetelma on hyvin tuttu ja samantapainen kun ensimmäisessä trilogiassa; nuori tyttö käy lukiota, ja päätyy outojen tapahtumien keskelle. Aikamatkustuksen sijasta tyttö matkaa unissa.

Kirja oli mielenkiintoinen ja lopussa odotti yllätys. Seuraavan osankin luen varmasti, kun se joskus tulee.


Siri Kolu: Metsän pimeä

Metsänpimeä oli hyvin hämärä mutta samalla myös hyvin mielenkiintoinen kirja. Siinä lukiota käyvä Laura Ranta joutuu metsänpauloihin. Koulussa äidinkielenkurssilla käydään metsäaiheista kirjallisuutta läpi, joka on hieman mystistä ja vetää koko luokan mukanaan, tai lähinnä pienen joukon Lauran ystäviä. Eräänä päivänä Laura menee metsään makaamaan ja tuntemaan metsän ympärillään. Joku kuitenkin seuraa häntä, ja pian nuoret pitävät metsänpiiriä. Jonkin ajan päästä meininki menee oudoksi, ja metsäleikeillä on yllättävät seuraukset.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. Toisessa Laura on aloitteleva kirjallisuuden opiskelija, ja toisessa hän muistelee lukion viimeisen syksyn tapahtumia, joista on kulunut jo useampi vuosi, sillä Laura on ollut siinä välissä pari vuotta Au pairina ulkomailla. Tarina menneisyyden tapahtumista paljastuu lukijalle pala palalta. Metsänpimeä käsittelee aika rankkojakin aiheita, ja on melko syvällinen nuortenkirjaksi. En ole aivan varma mutta saatta olla, että tämä kirja on kaksoisluokiteltu sekä nuorten että aikuisten kirjaksi.

Itse annoin tälle kolme tähteä Goodreadsissä. Kirja oli kyllä hyvä ja mielenkiintoinen mutta siitä puuttui minin kohdallani jokin asia, joka olisi voinut tehdä siitä vielä yhden tähden arvoisen



Lauren Conrad: Style - tyylikirja 

Tämän kirjan lainasin silkasta uteliaisuudesta. Se osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi, vaikka itse en Lauren Conradin tyylistä ole niin vaikuttunut. Kirjassa oli kuitenkin ihan hyviä vinkkejä vaatekaapin kulmakviksi, sekä selkeitä kampaus - ja meikkiohjeita. Kirjan luki nopeasti, ja siinä oli laadukkaat valokuvat, ja selkeä rakenne.

Ei tämä tyylikirja nyt järisyttänyt maailmaani aivan älyttömästi mutta kyllähän sen ihan mielellään luki ja pläräsi läpi. Sen enempää en tästä oikein osaa sanoa.

Ellinor Rafaelsen: Katja New Yorkissa & Katja Englannissa

Jatkoin sitten sen lut..anteeksi Katjan seikkailujen lukemista (hei, älkää sit ottako tota alkua tosissanne, en oikeesti ole ihan noin tuomitseva ;))  Luin kaksi sarjan ensimmäistä osaa, jotka edeltävät järjestyksessään sitä maratonilla lukemaani seikkailua. Luin kirjat Katja New Yorkissa ja Katja Englannissa. Jälkimmäinen oli jo ensimmäistä ja kolmatta parempi, tai ainakin mielenkiinto säilyi paremmin :D

(Näillä kirjoilla pääsen sitten myös eteenpäin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa , koska Katja-kirjat ovat norjalaisen kirjailijan kynästä ;))

Ajattelin nyt blogata näistä kahdesta kirjasta nyt yhdessä, koska haluan joskus päästä näiden postauksien kanssa ajan tasalle.

Katja New Yorkissa: 

Katja-sarjan ensimmäisessä osassa tytön vanhemmat pudottavat pommin juuri kun Katja on saanut vastakaikua ihastukseltaan Oliverilta; koko perhe on muuttamassa isän työn perässä New Yorkiin. Aikansa Katja kiukuttelee ja hangoittelee vastaa, sekä yrittää vakuutta vanhempsan siitä, että hän voisi jäädä kotikaupunkiinsa Osloon asumaan isoäitinsä kanssa. Mikään ei kuitenkaan auta, ja koko perhe muuttaa New Yorkiin. Katjan poikaystäväksi alkanut Oliver lupaa kirjoitella Katjan kanssa kirjeitä vaikka varoittaakin ettei ole kovin hyvä kirjoittamaan niitä. New Yorkissa Katja saakin odottaa pojan kirjeitä turhaan. Aluksi New Yorkissa oleminen on jännittävän uutta mutta jännyyden hiipuessa Katjalla alkaa olla tylsää. Koska vanhemmat eivät uskalla päästää häntä yksin liikkeelle, hän tapaa oman ikäisiään ystäviä vain koulussa. Katjan pikkuveli puolestaan saa kavereita samasta taloyhtiöstä, koska siella asuu tämän ikäisiä lapsia. Lopulta Katja alkaa käyttäytyä holtittomasti menemällä yksin kaupungille. Jonain päivänä hän tapaa kamerliikkeessä David nimisen miehen jonka kanssa hän lähtee juonitelleen vastoin vanhempiensa tietymystä yökerhoon. Tämä retki ei aivan ongelmitta tietenkään suju..

Täytyy sanoa, että en oikein tajua päähenkilöä ja hänen mielenliikkkeitään. Tässä kirjassa Katja on hyvin sinisilmäinen ja erittäin ärsyttävä valittava teini. Selittynee hänen nuorella iällään. Koko kirja on Katjan kapinointia uutta asuinkaupunkia vastaan. Tyypp on aika itsekeskeinen, ja suoraan sanottuna ärsyttävä. Miksiköhän olen teininä tykännyt näistä kirjoista :D Vaikka henkilöhahmo ärsyttää niin silti tämän kirjan lukeminen oli aika vaivatonta. Kepeä välipalakirja siis, ja en tiedä, joskus on kiva ärsyyntyä kirjojen kanssa. :D Olen ehkä hieman outo.

Katja Englannisaa:

Tässä kirjassa Katja lähtee kaveriensa kanssa Englantiin kielikurssille. Myös Oliver on mukana mutta tietenkin on eri isäntäperheessä. Katja pääsee samaan isäntäperheeseen ystävänsä Pian kanssa. Isäntäperhe on mukava ja heillä on yksi lähellä Katjan ja Pian ikiä oleva poika. Katja seurustelee Oliverin kanssa mutta yhtäkkiä isäntäperheen pojan ystävä houkuttelee Oliveria enemmän. Katjan ja Oliverin suhde on pienessä kriïsissä kurssin loppuun asti mutta he palaavat yhteen viimeisenä viikonloppuna kun koko poppoo menee Lontooseen. Kirjan jännäritarina liittyy Katja isäntäperheen pojan ystävään ja tämän perheeseen. Katja pääsee tätä kautta turkisväärentäjien jäljille, ja nuuskittuaan liikaa, joutuu jälleen vaaraan...

Tässä kirjassa jännitysmomentti ja siihen liittyvä tarina on paljon mielenkiintoisempi kuin esimerkiksi tuossa ensimmäisessä Katja-kirjassa. Henkilönä Katja on tosiaan edelleen ärsyttävä ja keskenkasvuinen sekä kevytkenkäinen. Hän ei oikeastaan näe vikaa omissa toimissaan mutta on silti verisen loukkaantunut kun Oliver yrittää tehdä häntä mustasukkaiseksi.

Ihan jees tämä kirja kuitenkin oli, ja pidin enemmän tästä kuin Katjan seikkailusta New Yorkissa. Voi olla että luen lisää Katja-kirjoja ja katson minne suuntaan ne kehittyvät.

John Green: Kaikki viimeiset sanat

John Green ja hänen kirjansa ovat olleet jo pitkään suuri hypetyksen aihe. Kaikki alkoi Tähtiin kirjoitetusta virheestä, ja nyt kirjailijan aikaisempaa tuotantoa on myös suomennettu, ja kaikki ovat lääpällään. On myös heitä joihin Green ei iske. Tämä on toinen Greenin kirja, jonka olen lukenut ja voin sanoa kuuluvani tuohon ensimmäisenä mainitsemaani joukkoon; olen lääpälläni herran kirjoihin. Ainakin näihin kahteen, jotka olet lukenut. Tämä kirja oli minulla luvun alla heinäkuussa, kun pidin sitä mukanani sukuloimis/mökkireissullani.

Kaikki viimeiset sanat kertoo Miles Halterista joka vaihtaa koulua oman kaupunkinsa julkisesta koulusta Culver Creekin sisoppilaitoksen aivan toiselle paikkakunnalle. Miles on hieman erikoinen tapaus, joka on todella kiinnostunut ihmisten viimeisistä sanoista. Hän lukee suurten kirjailijoiden elämnkertoja ja muista todella monien ihmisten viimeiset sanat. Culver Creekissä Miles ystävystyy oitin huonetoverinsa Chipin kanssa. Chip esittelee Milesille oman ystäväpiirinsä, johon kuuluu mielenkiintoinen Alaska-niminen tyttö, johon Miles rakastuu oikopäätä vaikka saakin kuulla Alaskalla olevan erästä toista koulua käyvä poikaystävä.

Elämä ja koulunkäynti Culver Creekissä on omalaatuista, ja Miles ja hänen uusi ystäväpiirinsä ottaa yhteen koulun rikkaiden oppilaiden jengin kanssa. Alkaa keppostelukierre, jonka aikana nuoret tekevät toisillee mitä mielikuvituksellisempia jekkuja. Elämä on melko mukavaa vaikka kiinni jäämisen uhka häilyy yllä ja pelko koulusta erottamisesta on läsnä koko ajan. Miles kuitenkin viihtyy uusien ystäviensä kanssa todella hyvin, etenkin monet kaksinkeskiset keskustelut Alaskan kanssa ovat Milesille elämän suola. Kaikki tuntuu menevän hyvin vaikka Alaska tuntuu välillä kovin alakuloiselta, sillä hänen äitinsä on kuollut kun Alaska on ollut pieni. Ystävyys ja hauskan pito ovat kuitenkin kantava voima niin Milesille kuin Alaskallekin. Kunnes tapahtuu jotain, mikä muuttaa kaiken.

Kaikki viimeiset sanat on tavallaan Milesin kasvutarina. Se kuvaa elämää Culver Creekissä ennen ja jälkeen suurta käännekohtaa, ja on ikäänkuin Milesin kertoman tarina käännekohdan jo tapahduttua. Kirja onkin jaoteltu osiin ennen & jälkeen. Vaikka kyseessä on nuotenkirja, tarkemmin sanottuna tosin nuorten aikuisten, on se todella syvällinen ja ajatuksia herättävä. Jo pelkästään Milesin harrastus kerätä suurmiesten (ja naisten) viimeisiä sanoja on todella mielenkiintoinen. Kirjassa on paikoitellen aika synkkiä teemoja mutta nuorten keppostelu ja Greeni tapa kirjoittaa elävää ja paikoitellen hauskaa tekstiä keventää lukijan taakkaa todella onnistuneella tavalla. Tämä on yksi mielenkiintoisimmista nuorten kirjoista, jotka olen lukenut tänä vuonna.

John Green tuntuu olevan mielipiteitä jakava kirjailija. Monet rakastuvat hänen teoksiinsa päätäpahkaa ja toiset eivät ymmärrä kaikkea hypetystä. Minulle John Green ja tämä Viimeiset sanat iskee kyllä aivan täydeltä laidalta. Voisin sanoa Greeniä tällä hetkellä jopa yhdeksi lempikirjailijakseni. Tämän kirjan lukemisesta on kohta jo pari kuukautta ja silti vieläkin se koskettaa minua kun ajattelenkin sitä. Suosittelen John Greeniä kaikille. Sillä varoituksella tosin, että kaikki eivät tämän kirjailijan kirjoista välttämättä pidä. Tosin joihinkin kirjailijan teokset uppoavat kuin puuro hullulle ;)

Maya Van Wagenen: Suosittu; omaelämänkerta: Viisautta nykyajan nörteille

Maya käy koulua Yhdysvalloissa eikä kuulu koulun kärkikastiin. Hän päättää muuttaa asian löydettyään 50-luvun opaskirjan nuorille tytöille, jonka avulla he voivat tulla suosituiksi. Vähän kerrassaan Maya alkaa toteuttamaan kirjan oppeja. Aina kuukausi kerrallaan hän ottaa käsittelyyn yhden luvun kirjasta, ja käyttäytyy sen luvun ohjeiden mukaan. Näihin asioihin kuuluu muun muassa 50-luvun tyyliin pukeutumista, meikkausta, ja käyttäytymistä. Innokkaana kirjoittajana Maya myös kirjoittaa päiväkirjaa tästä projektistaan melkeinpä tositarkoituksella. Hän haaveilee tulevaisuudessa tulevansa kirjailijaksi, ja on saanut rohkaisua kirjoittamiseen lempiopettajaltaan edellisellä kouluasteella. Pikkuhiljaa selviää myös, tuleeko kirjan opeilla oikeasti suosituksi. Ainakin kirja noudattaminen tuo Mayan eteen erilaisia kokemuksia.

Pidin kirjasta paljon, ja pystyin samaistumaanki. En itsekään ollut koskaan koulussa kovinkaan suosittu, ja välillä minua jopa kiusattiin. Ei vakavasti mutta huomauttelua ja sen sellaista, jotka eivät nuoren tytön itsetunnolle tehneet hyvää. Tuskin olisi tällainen projekti suosiotani parantanutkaan ;) :D Mayan kokemukset olivat kuitenkin aika positiivisia vaikka hän ei ehkä koulun tähteyteen yltänytkään, jokatapauksessa Mayan elämästä tuli hauskempaa näillä ohjeilla, ja pääsihän hän mokoman kautta jopa julkaisemaan tämän kirjan. Aika hyvin noin nuorelta tytöltä.

Kirja oli syvällisempi nuortenkirja mutta kuitenkin pääasiallisesti todella viihdyttävä ja joissain kohti kevytkin. Tyttöhömppä tämmöisessä muodossa upposi ainakin minuun, etenkin kun takana oli syvällisempi sanomakin. Kukin etsiköön sen itse kirjasta mutta itse löysin ainakin jonkinlaisen. ;) Suosittelen tätä niin nuorille lukijoille kuin vähän vanhemmillekin; tämä kirja voi sopia aivan hyvin myös aikuiseen makuun :)

Diana Wynne Jones: Liikkuva linna

Tämä kirja on roikkunut lukulistallani aivan blogin alusta lähtien. Viimein sain se nyt kesäkuussa luettua. Liikkuva linna on yksi lemppareistani kun puhutaan anime-leffoista joten pitihän tuo kirja mihin se pohjautuu, lukea.

Kirja on monella tapaa hyvin erilainen kuin elokuva sillä siinä ei ole sotaa. Samaa on kuitenkin hahmoissa; etenkin Calsifer on tunnistettavissa. 

Kirja alkaa kuten monet sadut sanoilla olipa kerran tai jotain sinne päin. Sophie on sisaruksistaa vanhin ja siksi vanhan uskomuksen mukaan tuomittu epäonnistumaan. Siksi juuri hän jää mielellään töihin perheensä hattukauppaan kun kaksi muuta siskoa lentää maailmalle kokeilemaan onneaan.  Sophie onkin taitava hattujen tekijä ja saa kaupan nousukiitoon. Samalla hän kuitenkin tulee suututtaneeksi pelottavan erämaan noidan, joka tulee eräänä päivänä kauppaan ja kiroaa Sophien.

Sophie muuttuu yhdeksänkymppiseksi mummeliksi eikä voi edes kertoa kirouksesta kellekään. Häpeissään Sophie lähtee kotoaan ja päätyy velho-Howlin Liikkuvaan linnaan joka kirjaimellisesti liikkuu pitkin Sophien kotikaupunkia. Howlilla on paha maine sillä hänen huhutaan varastavan nuorten naisten sydämiä. Linnassa Sophie tapaa myös sitä liikuttavan Tulidemoni Calciferin joka antaa Sophien jäädä linnaan vastineeksi sopimuksesta jonka he laativat. Näin Sophiesta tulee linnan siivooja. Lisäksi linnassa asuu Howlin oppipoika Michael.

Tästä alkaa hieno ja maaginen tarina, jonka parissa tällainen fantasianörtti viihtyy oikein hyvin. Liikkuva linna on hauska,  mielenkiintoinen ja huikea kirja. Se voittaa samannimiseen animeleffan kuusi nolla vaikka sekin on todella laadukas ja hyvä.  Kirja sopii mielestäni myös mainiosti kesälukemiseksi. :)

Eppu Nuotio & Anna Nuotio: Venla T:n se ainoa oikea

Kirjapostaukset laahaavat jäljessä, tiedän. Elämän erinäiset tapahtumat ovat tulleet tielle. Nyt kuitenkin on tormistauduttava ja alettava purkamaan tätä vyyhteä. Postauksia alkaa siis sadella pikkuhiljaa. Edes yksi postaus viikossa voisi olla alku.

Rästipostausten kirjoittaminen alkaa kuitenkin nyt ja se alkaa kepeällä nuortenkirjalla. Kyseessä on Eppu ja Anna Nuotion Venla T:n se ainoa oikea. Vastalainattuani kirjan jo kotiin, tajusin että se on jatkoa jollekin toiselle kirjalle. Luin sen silti. Onneksi siinä muisteltiin tärkeimpiä juonellisia käänteitä edellisestä kirjasta, joten mukaan hyppääminen ei ollut liian vaikeaa.

Venla T:n se ainoa oikea on puhdasta nuorten aikuisten suhdesoppaa, ja muita ongelmia. Kevyttä nuorten hömppää siis. Sillä oli hyvä vähän irtautua lukujumista, vaikka senkin lukemisen jälkeen lukeminen vielä hieman takkusi. Kirjassa lukion viimeisellä oleva Venla T. yrittää selviytyä abi-keväästä sydänsurujen keskellä. Poika, johon hän on rakastunut, seurustelee hänen lempitätinsä kanssa (tämä lempitäti sattuu olemaan Venlan ikäinen, ja hänen ukkinsa nuorin tytär). Venla kuitenkin tietää itse kuuluvansa pojan kanssa yhteen.

Tämän rakkauden kolmiodraaman lisäksi Venla etsii itseään ja sekoilee opintojensa, tai niiden puuttumisen takia. Lopulta kaikki kuitenkin paranee, ja valoisammat ajat ovat edessä. Kirjassa käsitellään lähinnä tuikitavallisia teinin ongelmia, ja se on mukavaa ja kevyttä nuorisohömppää, juuri sellaista mitä tänä keväänä tarvitsin. 

Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset

Luin helmikuussa jälleen nuorille suunnattua dystopiaa mutta tällä kertaa kotimaista sellaista. Eija Lappalaisen & Anne Leinosen Routasisarukset sijoittuu tulevaisuuteen 2300-luvulle. Ihmiskunta on onnistunut muuttamaan maailmaa huonompaan suuntaan bioterrorin ynnä muun sellaisen kautta. Maailma ja Eurooppa on jakautunut muutamana eri alueeseen, joita ovat muun muassa Meri, Taivas, Laakso, Metsä ja Rauniot. 

Toinen kirjan näkökulmakertojista, Utu elää Laaksossa, jossa kasvatetaan Tiinettärien tuomia lapsia. Biologiseen lisääntymiseen on mahdollisuus vain harvalla ja suurin osa ihmisistä tehdään keinotekoisesti hedelmättömiksi. Utu on tuntenut itsensä aina erilaiseksi, sillä hän osaa kommunikoida koneiden kanssa. Hänen ainoa ymmärtäjänsä Marras on joutunut lähtemään Laaksosta eräiden tapahtumien jälkeen, ja Utu tuntee itsensä yksinäiseksi. Hän haluaa löytää Marraksen, joten hän karkaa junan kyydissä pois kohti Metsää, jonne Marras on hänen tietämäsä mukaan lähtenyt.

Utun karkauksen jälkeen kirja siirtyy käsittelemään asioita vuorostaan Marraksen näkökulmasta ja hänen kertomanaan. Marras on empaatikko, joka saa yhteyden helposti ihmisiin ja pystyy myös kyseenalaisesti manipuloimaan näitä. Hän seurustelee Tiinettären kanssa ja työskentelee tehtaassa jonkinlaisena yhdyshenkilönä. Marraksella on oma tapansa toimia, ja omat tarkoitusperänsä. Hän haaveilee kapinasta, ja siitä, että ihmiset saisivat lisääntyä omasta tahdostaan.

Kirja jatkuu ja kertoo tarinaansa vuroin Marraksen ja vuoroin Utun näkökulmasta. Lopulta hahmojen tarinan risteävät joksikin aikaa myös toisiaan vasten. Juoni kirjassa on mielenkiintoinen, ja mielestäni dystooppineen maailma on hyvin rakennettu. Asioita selitetään myös sopivassa määrin, vaikka monet asiat jäävätkin vielä salaisuuden verhon taakse. Kirjalle on kuitenkin jatkoa, jota haluan ehdottomasti päästä jossain vaiheessa lukemaan.

Suosittelen tätä ehdottomasta dystopioista kiinnostuneille. Kyllä suomalaisetkin osaavat kirjoittaa hyviä sellaisia.

Mini-arviot maratonkirjoista

Muistatte varmaan (tai sitten ette), että pidin helmikuun alussa oman kirjamaraton-päivän. No tällä hetkellä kirjat, jotka maratonini aikan luin ovat viellä vailla arvostelua. Minulla on monta muutakin postausta ja luetun kirjan arviota rästissä, joten teen noista maratonin aikana lukemistani kirjoista mini-arviot tähän samaan postaukseen. :) Toivottavasti saisin helmikuussa luetut kirjat nyt hyvissä ajoin tämän kuun sisällä postattua.

Aloitetaan kuitenkin nyt lukumaratonini ensimmäisestä kirjasta:

Antoine de Seint-Exupery: Pikku Prinssi

En lukenut tätä kaikkien rakastamaa lastenkirjaa lapsena eikä sitä myöskään luettu minulle kenenkään muun toimesta, joten oli pakko viimein tarttua tähänkin kirjaan. Tarina oli kaunis ja surullinen ja ihana. Sanon tämä vaikka en voi sanoa tajunneeni kaikkea ensilukemalta vaikka sivumäärältään kirja onkin lyhyt. Se on myös hyvin filosofinen lastenkirja. Olin hieman pettynyt siihen, että kettu, jonka luulin olevan isompi osa kirjaa olikin esillä vain yhdessä luvussa. Ehkä sen suurusluokka onkin sitten enemmän merkityksessä ja siksi siitä ketusta puhutaan.

Kirjassa siis kertoja tekee pakkolaskun pienkoneellaan aavikolle ja tapaa siellä avaruudesta omalta pikku planeetaltaan tulleen Pikku Prinssin, joka kertoo tälle monta tarina elämästään ja matkastaan omalta planeetaltaan aina maahan asti.

Lukemisen arvoinen kirja ehdottomasti, ja ehkä joskus tartun tähän uudestaan.

Leena Lehtolainen: Kolme kohtausta Sadusta

Toinen kirja lukumaratonilla oli aikuisten puolen pikalainahyllystä. Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta Sadusta oli mielenkiintoinen tuttavuus ottaen huomioon, että olen lukenut Lehtolaiselta lähinnä dekkareita. Kirja kertoo näytelmän kautta Satu-nimsen taiteilijan elämästä. Jokainen hänen elmässään suurta osaa pitänyt ihminen on katsomassa näytelmää mutta itse näytelmän aihe eli Satu on kadonnut. Kirjassa seuraataan näytelmän kautta Sadun elämää, ja muiden henkilöiden ajatukset tulevat tutuiksi siten, että heidän reaktioitaan ja ajatuksiaan näytelmän kuluessa kuvaillaan.

Kirja rakenne on mielenkiintoinen ja melko omaperäinenkin. Sitä oli ilo lukea. :)

Anu Holopainen: Welman tytöt

Kolma maratonin aikana kokonaan lukemani kirja oli Anu Holopaisen Welman työt, joka on nuorille suunnattua fantasiaa. Kirja imaisi mukaansa heti ja suurin syy on varmastikin sen hieman feministinen sanoma. En tiedä oletteko huomanneet, että monesti olen tykännyt todella paljon tasa-arvoa ja naisten asemaa jollain tavalla käsittelevistä romaaneista. Fantasiaseikkailuun naisasia sopii mielestäni myös todella hyvinkin, ainakin tässä tapauksessa.

Welman tytöt kertoo Adairasta, joka karkaa perheensä luota kun hänet yritettään naittaa häntä puolta vanhemmalle Samak Tietävälläe. Adaira oikeastaan ryöstetään morsiusvaunuista metsärosvojen joukon toimesta, joka paljastuu naisjoukkioksi, joka asustaa vanhassa linnassa keskellä metsää. He kutsuvat itseään Welman tytöiksi. Kun Adaira kuulee että hänen pikkusiskonsa aiotaan naittaa samalle miehelle, hän päättää puuttua asiaan kohtalokkain seurauksin.

Welman tytö aloittaa Syysmaa-sarjan, ja aion tämän perusteella lukea muutkin sarjan osat.

Sellaiset olivat siis kirjat, jotka luin maratonilla. Kaikki kolme olivat melko lyhyitä ja helppolukuisia, :)

(Luin maratonilla lisäksi osan Joe Hillin Novellikokoelmasta Bobby Hope herää kuolleista ja muita kertomuksia, Sitä en ole kuitenkaan vieläkään lukenut loppuun, joten postaus siitä tulee sitten ajallaan.)