Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2017. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2017. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2018

2017 valmistuneita

.


Viime vuonna, 2017, neuloin mielestäni samoin kuin ennen. Lankaa kului kuitenkin paljon vähemmän,noin 4,5 kiloa. Paljon rantautui lankaa eri tilanteissa meille. Valmistuneita ei ole niinkään, mutta keskeneräisiä löytyy huushollista. Ehkä alkuvuonna alkavat valmistua. Aika monta työtä olen saanut päättelyä ja viimeistelyä vaille valmiiksi, kun olen kulkenut äitiä katsomassa.  Olen tehnyt paljon "helppoja" neuleita, joissa ei tarvi laskea, eikä seurata tiukasti ohjetta ja eikä ole haitannut, jos on nukahtanut matkalla kesken työn.



Sukkia valmistuu edelleen eniten. 48 sukkaparia neuloin viime vuonna ja se on todella paljon vähemmän kuin yleensä.Sukkia eksyi joulun aikaan lahjapaketteihin aika monta paria.Aikuisten sukkia valmistui eniten, 27 paria ja junasukkia valmistui 12 paria.






Lapasia valmistui useammat kuin aiemmin, 12 paria. Intialainen peukalokiila on se, mikä on innostanut neulomaan. Se on helppo ja istuu käteen. Saajat ovat tykänneet. Olen katsonut Novitan ohjetta, mutta tehnyt selkeästi kapeammat lapaset saajien toivomusten mukaan. Kolmet kämmekkäät neuloin ja ne menivät heti kaupaksi. Jos tänä vuonna tekisi jonkun kämmekäs-parin myös.




Huiveja neuloin 5 kappaletta vuoden aikana ja aloitin aika monta ja ne sitten ehkäpä valmistuvat tämän vuoden puolella. Toiveitakin olisi toteutettavaksi asti. Isotöisin oli oma Ito Sensai-langasta neuloma huivi ja sitäkin oikeastaan vain mohair-silkkilangan takia. Heidi Alanderin huivin tein lahjaksi. Samoin värikkään kolmiohuivin, jota lapsenlapsi piti aluksi yötä päivää. Nyt ei uskalla pitää, ettei likaannu. No, mummi lupasi uuden, kun menee huonoksi joskus.





Kesän KYH-työt aloitettuna. Saattaisi olla nytkin melkein samanlainen kasa, jos kaivaisi kaikki ufot yhteen kasaan. Nyt tammikuussa päätin tehdä kaksi keskeneräistä loppuun ja sitten voin aloittaa uuden työn.Näinkin keskeneräiset vähenevät.


Pikkujuttuja tuli myös tehtyä. Ampparipesiä kappaletta virkkasin neljä ja täytin sanomalehdellä. Tiskiliinoja neiuloin saman verran. Etiopian nuttuja sain neulottua vain yhden valmiiksi ja toinen on keskeneräinen ja yhden piponkin tein.


keskiviikkona, joulukuuta 27, 2017

Sukkia, sukkia

Joulu meni hujauksessa lasten perheissä. Nyt on ollut lastenlapsia nauttimassa lumesta ja talvisesta maisemasta Keski-Suomessa. Ääntä ja menoa ja meininkiä riittää.


Joululahjaksi ystävälle valmistuivat valkoiset Kerttu-sukat. Edelliset valkoiset pitsisukat kuulemma alkoivat olla tiensä päänsä. Lankana oli Seitsemän veljestä ja 3,5 mm bambuilla neuloin Kerttujen pienimmän koon mukaan. Ohje löytyy neulelehti Ullasta, Ravelrysta ja tuosta sivupalkistani. Kulutus näihin sukkiin oli 88 g.


Jokin aivoissani ei raksuttanut eka Kerttu-sukilla ja en tahtonut oppia mallia ja nyt ei edes tarvi periaatteessa ohjetta lainkaan. Nopea neuloa ja kaunis kuvio ja joustava sukka.

Toinen ystävä sai toiveittensa mukaisesti paksut villasukat ajatellen kylmiä lattioitaan.  Lankana on Vuorelman Vetoa ja neuloin kahdella eri värisellä langalla . Kantapäät ja kärki kaksinkertaisena vaaleammalla langalla. Koko siis naisten ja kulutus oli 127 g.

Sukkia meni jouluna lahjaksi useita pareja ja muut on esitelty blogissa jo aiemmin. Toivottavasti kaikki saajat ovat olleet tyytyväisiä. Juuri yksi lapsistamme muisteli, kuinka joka joulu mamma, siis äitini, antoi kaikille lapsenlapsilleen sukat ja lapaset. Sukkien täytteenä oli karkkeja ja jossain vaiheessa ilmestyi karkkien mukaan ksylitoli-purkkaakin. Voisin kuulemma antaakin sukat ja lapaset kaikille lapsenlapsilleni jouluna kera karkkien ja en antaisi neuleitani pitkin vuotta. Äidillä on  14 lastenlasta ja minulla sentään vain kuusi.

Tässä olen mietiskellyt, että pitäisin aloittamattoman tammikuun. On näet niin monta käsityötä kesken. Mutta se taitaa olla liian vaikeata. Niinpä päätin, että kahden loppuun tehdyn työn jälkeen voi halutessaan aloittaa yhden työn. Siis ainakin edes puolittuisi kesken olevien määrä.

torstaina, joulukuuta 07, 2017

6.12.17

Poppana - kaitaliina on mieheni saama lahja. Sinistä on meillä todella harvoin. Nyt tuo lahja oli sopiva liina juhlistamaan 1++-vuotiasta Suomea. Itsenäisyyspäivänä olemme perinteisesti ystäväperheessä illallisella. Nyt piti keksiä sinivalkoista lahjaa.

Neulojahan neuloo sukkia. Kolmannen parin kohdalla tuli esteitä ja se ei ehtinyt valmiiksi. No, sukkia löytyy tähän aikaan vuodesta melkoinen kasa valmiina odottaen myyjäisiä ja loput yleensä laitan Pelastusarmeijan Joulupataan jaettavaksi.

Ylimmät sukat ovat aivan ihanat, pehmeät. Lankana oli Heritage 150 ( Cascade Yarns ), jossa on
75 % superwash merinovillaa, 25 % nylonia. neuloin 3 mm cubic´seilla. Kulutus oli 92 g.

Alemmat sukat on Taito Suomi-raitalanagsta ja 2,5 mm puikoilla neulottu. ( 75 % villa, 25 % polyamidi) . Kulutus oli 68 g, vaikka ovat isommat kuin ylemmät sukat.

Kolmannet sukat on esitelty jo aiemmin. Ne ovat Louhittaren luolan Väinämöisesta. Päätyivät nyt tähän pakettiin.

Neuleet vähän kärsivät kaikesta muusta touhusta. Mutta silmukka kerrallaan valmistuvat. :)

tiistaina, marraskuuta 14, 2017

Lapasia ja sukkia

Taas on tullut jotain valmista tässä keskeneräisyyksien keskellä. Monta työtä on kuitenkin vaiheessa, mutta aina jotakin tipahtelee puikoilta.


Pystyraitaisia lapasia olen mielinyt kokeilla monta kertaa. Intialainen peukalo on mun lemppari nykyisin. Ohje löyty blogista Kantapäitä ja karvapalloja.
Ihan ohjeen mukaan tein lapaset. Niistä tuli napakat, mutta mahtuvat mun leveään käteen hyvin. Ovat myös lämpimät. Lisää tehdään joskus tällä mallilla. Lankana oli Seitsemän Veljestä ja 3,5 mm puikot.. Kulutus oli 94 g.


Yksi lapsenlapsista sai aiemmin lapaset ja sukat. Lanka oli hänestä kerällä kivaa, mutta valmiina ei sitten enää. Uusi väritoive oli mustaa ja oranssia. Ihan Halloween- sukilta ja lapasilta näyttivät mielestäni neuloessa ja jälkeenkin päin. Lankana on musta Nalle ja oranssi Maija. Perusraitaa ja lapasissa intialainen peukalo. Saaja ei ole vielä nähnyt, mutta toinen lapsenlapsi sovitti niitä. Sopivan kokoiset pitäisi olla ja jos nyt tuo väri olisi mieleen. Kulutus oli sukkiin 51 g ja lapasiin 41 g.


Nämä lasten sukat ovat minusta niin ihanan lempeän harmaat. Lankana oli ohut Fabel ja se on kyllä mukavaa neulottavaa. Koko on 36 ja kulutus oli 54 g. Luultavasti joku lapsenlapsista haluaa sukat.


Neuloin yhdet Kerttu-sukat tilauksesta tämän värisestä langasta. Ihanat tuli ja samalla ajatukset kulkivat suvun vanhoissa naisissa, Kerttu-tädissäkin. Kulutus oli 98 g.

tiistaina, lokakuuta 10, 2017

Syyssatoa edelleen


Samalla päättelysessiolla tämäkin tiskiliina tuli pääteltyä. Limenvihreä tuntuu olevan yksi suosikeistani oranssin lisäksi. Bambu-lankaa oli, mutta nyt en muista merkkiä. Tällä ruutumallilla olen tehnyt useamman. Lankaa kului 30 g.

 Yleensä joka vuosi tähän mennessä olen tehnyt useamman nutun. Nyt valmiina tämä ainoastaan yksi ja toinen  vielä kesken. Top Woolin ja jonkun raitamerinolangan loppuja neuloin tähän. Näihin saa hyvin upotettuja jämiä. Nuttuun kului lankaa 66 g.

Yhdet lapaset taas valmiina. Nämä menevät laatikkoon odottamaan käyttäjää. Intialainen peukalo on minun suosikkini nykyään. Seitsemän veljestä Polaris oli lanka ja 8 s puikolla. Novitan lapasohjeiden mukaan tahtoo tulla liian leveät lapaset lasten käsiin. Koululaisen lapaset tai sopivat myös pieneen naisten käteen. Kulutus oli myös 66 g.

Seuraavien valmistumiseen menee aikaa. Takkuan nimittäin yhden huiviohjeen kanssa. En ole enää perillä, montako kertaa olen purkanut.:(. Kyllä se vielä onnistuu ja kärsivällisyys kasvaa -ehkäpä.

lauantaina, lokakuuta 07, 2017

Syyssatoa

 Viimeksi oli kasa päättelemättömiä valmiita neuleita. Päättelin ne yhtä päätä ja tässä on nyt sukkapostaus. Ei se nyt varsinaista syyssatoa ole tai viimeistely syksyllä sentään. Osa on neulottu kesällä ja nyt syksyn myötä päätelty.

 Koko keko sukkia hiekkalaatikon kannella. Keväällä yllättäen lastenlasten tullessa ei ollut hiekkaa laatikossa, oli käytetty maanparannusaineena. Seuraavalla kerralla oli. Mutta varmaan yhden käden sormilla laskettavissa kerrat, jolloin hiekkalaatikon kansi oli auki ja leikit menossa. Koskahan hiekkalaatikko häviää tarpeettomana?


Louhittaren Luolan Väinämöinen on vain niin mukavaa neulottavaa. Aikuisen naisen perussukat ja toisen on tuttua tutummat junasukat. Vieläkin jäi vähän ja varmaan raitoina ennen pitkää. Onhan Sukka-Finlandia ihan nurkan takana.  Kulutus Väinämöinen Eikua oli 59 g + 30 g, siis 89 g.
  

Vanhat tutut nämäkin ovat eli pitsisukkkani. Osaan nämäkin varmaan unissanikin. Tätä väriäkin olen neulonut. Turkoosi on yksi lempiväreistäni ja oikeastaan melkein ainoa sinisitä. Sinistä tosin neulon aika lailla, kun monet kuitenkin pitävät. Yleensä neulon muille.Kulutus näihin Seitsemän veljestä -langalla neulottuihin maisten sukkiin oli 101 g.


Lasten sukkia useampi pari valmistui myös. Vasemmalla vohvelineuloksella Nallesta ja kaksi muuta Seitsemän veljestä-langasta. Nallesukat ovat kokoa 36/37 ja lankaa niissä on  77 g. Suomi 100-teemassa sinivalkoiset sukat ovat kokoa 35/36 ja niihin kului lankaa 83 g. Polaris-langasta neulotut sukat painoivat 66 g ja ovat kokoa 30.


Miesten sukkiakin on valmistunut kahdet. Vasemmalla Seitsemän veljestä langasta pitkävartiset miesten saapassukat ovat kokoa 44(?). Niihin kului lankaa 139 g. Oikealla ohuet NovitanVenla-langasta neulotut  miesten sukat koko 42/43. Näille on tiedossa saaja jouluna. Venlaa kului 68 g.


Titytyy muutti Toivolan pihapiirissä isompiin tiloihin. Piti piipahtaa katsastamassa uudet tilat. Oli avaruutta ja kaunista. Vähän vain ostin jotenkin nyt syksyn sävyihin sopivia sukkalankoja. Taas ajattelin Sukka-Finlandiaa. Sinne korallikanukan oksistoon lähes häviävät.
 

Tässä nyt oikeasti näette langat. Vasemmalla Tukuwoolin Sock-lankaa kolme vyyhtiä ja sitten sporttistaVäinämoistä kolme vyyhtiä.Piti käydä katselemassa, mutta ... Sukkalankaa tarvitsee aina.

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2017

Silmukka toisensa jälkeen

Ajattelin saada itselleni kevään puolella helpon telkkari- yms neuleen.  Sileää oikeaa hartiahuivi, oikealla oikein ja nurjalla nurin. Helppoa , eikö totta!
Eka osassa vaaleanharmaata yksi silmukka oli jäänyt neulomatta. Pura sitten tuota lankaa; ei onnistu. Ja niin uudelleen loin kaikki 160 silmukkaa ja aloitin puhtaalta pöydältä uuden alun uudella kerällä-  Lankana on Ito sensai ja yhdellä värillä ja 160 silmukalla noin sata kerrosta ja sitten vaihtuu toinen väri ja kolmas ja neljäs ja viides.


Ei ihan onnistunut telkkua katsoessa, paljon sai tuijottaa silmukoita. Lanka on ohutta ja kevyttä ja ei tunnu sormissa. Helposti nosti alemmankin silmukan neulottavaksi. Yhtä helposti joku jäi neulomatta. Tarkkuutta peliin ja 30 silmukan välein oli silmukkamerkit- Näin oli helpompi laskea, että kaikki silmukat kulkivat mukana. Neuloessani laskin, että n 80 000 silmukkaa isossa hartiahuivissani on.

Valmistuihan huivi lopulta. Olen vannottanut tuttavia, että jos haikailen vastaavaa lankaa neulottavaksi, niin laittakaa stoppi. Mutta lopputulos: iso, ihana, lämmin ja kevyt hartiahuivi. Uskon pitäväni sitä usein ja helppo kuljettaa menee pieneen tilaan.

 

Värejä oli neljä, joista yksi väri oli kahdesti eli oranssi/porkkana. Kerät on 20 g ja huiviin meni 95 g.

310 Carrot
300 Pale blush
332 Coffee
345 Top light grey

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2017

Taas lapaset

 Edellisen postauksen lapaset menivät isollesiskolle ja Hesassa ollessa poikkesin Vihreässä Vyyhdissä ostamassa uutta lankaa. Löytyi pienen miehen lempivärit :punainen ja keltainen. Sain lahjana On linen Supersockea kerän. Keltaisen ja punaisen tilalle vaihtuikin toinen lempiväri lapasiin.  Hän varmisti vielä lähtöaamuna, että mummi varmasti muistaa, mistä langasta hän haluaa lapaset. Niin junamatkalla tiistaina aloitin lapaset ja eilen sain valmiiksi.
Lapasissa on pitkä varsi äidin toiveiden mukaisesti ja taas intialainen peukalokiila näissäkin lapasissa. Toisen lapasen aikana ei ollut solmuja, mutta toiseen osui. Samanlaiset sain kuitenkin, kun keri välistä pois pätkiä. Lankaa kului 34 g. Lapaset ovat taas matkalla - takaisin Helsinkiin.

Kuvassa "tyhjänä" tuo intialainen peukalokiila näyttää tyhmältä. Kädessä istuu hyvin ja olen täysin nyt hurahtanut tähän peukalokiilaan.

maanantaina, syyskuuta 11, 2017

Lapasia pareittain

Viikonlopun seutu on kulunut pääkaupungissa. Aluksi pari päivää meni kokouksissa ja sitten jälkikasvun luona. Neulonut olen sukkia ja lapasia ja uutta lankaakin on ostettu. Ostin yhdelle lapsenlapselle keltaista ja punaista lankaa, joista hän toivoi sukkia. Vihreästä Vyyhdistä sain kaupan päälle sukkalankakerän.Se oli kuitenkin tänään heti mieluinen väri ja toivelistalle muuttuikin hänelle lapaset.

Lempeän värisestä Seitsemän Veljeksen raitalangasta syntyivät intialaisella peukalolla lapaset lapsenlapselle. Olen tykästynyt tähän malliin. Puikoilla 32 s ja niin tuli sopivat kapeat käteen. Lankaa kului vain 42 g.


Mummin kädessä on aikuisen lapaset samasta langasta. Laitan ne kuitenkin jemmaan tarvitsevalle tai myyjäisiin. Kohtahan se joulun seutu tuleee. ;) Aikuisen lapasiin kului 64 g.



Muut neulotut bloggailen joskus ja lisäksi muutamat kotona olevat. Oikeastaan piti neuloa ihan muuta matkalla sukkien lisäksi eikä lapasia. Olin vain ottanut kotoa väärät langat mukaan. Sattuuhan sitä tekevälle.

Edit: aikuisen paasiin laitoin vain 10 s/puikko eli 40 silmukkaa. mahtuu hyvin ei-kapoiseen käteeni.

sunnuntaina, elokuuta 20, 2017

Talviset huivit

Näitä huiveja olen neulonut talvella ja jäivät viimeistelemättä. Päätelty ja viimeistelty. Olleet uusilla omistajillaankin jo jonkin aikaa. Nyt on kuvattu ja punnittu.


Jotain merinolankaa ja vyötettä ei löytynyt mistään. Olen ostanut joskus kauan sitten Titityystä. Neuloin ihan peruskolmiohuivin takin kanssa pidettäväksi. Ei pitsejä , reunaan on neulottu ainaoikein kerroksia. Puikkojen koko? Kulutus oli 115 g. 

Toinen huivi on mukailtu Simplicitas Ullasta, mutta ilman pitsireunusta. Tämä on ollut tosi kauan kesken, jäi n.10 silmukkaa päättelemättä langan loppuessa. Kun edellisen huvin sain valmiiksi, niin tähän huiviin sopivan värisävyn  avulla sain viimeisetkin silmukat pääteltyä. Lanka tässä on tässä Lang Jawohl Magic. Samaisesta langasta tein aiemmin iomman huin tai oikeammin hartiahuivin ja sukat viime syksynä. Kulutus oli 98 g.



perjantaina, kesäkuuta 23, 2017

Sadas pari junasukkia

Jo aikaa sitten joku oli jossakin neulojien facbook-ryhmässä laskenut tekemänsä junasukat. Pakko oli minunkin sitten laskea. Onneksi bloggaamiseni alkuvuosina en ollut tutustunut Junasukkiin ja niin ollen en ollut neulonut niitä. Olen blogannut itselleni muistiin kaikki neulomukseni.


Lastenlasten myötä olen neulonut kaikille lastenlapsilleni, sisarusten lastenlapsille ja muidenkin lastenlapsillen ja ison määrän hyväntekeväisyyteen, joista osa myyty myyjäisissä ja osa lahjoitettu. Osa on ympäri maailmaa, osa lastenosastolla ja osa jaettu Pelastusarmeijan kautta.

Näiden sukkien lankaa en muista ja kulutus oli 28 g.  Sormivaleangervomme on taas komeana ja kantamaan tätä juhlallista sadatta paria.


                                     Nyt on juhannus näin laulavi taivas, maa,
                                     sitä lintuset livertäen haastaa
                                     Pois painui jo pilvet metsän taa,
                                     niin selkeä on ilma ja kukassa maa.
                                    Näin seisovi kauniina luonto yhä,
                                    sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
                                    Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
                                    -Nyt on juhannus!
                                    Tahtoo se riemuiten laulaa.
                                         – Viljo Kajava –


          Suloista suven juhlaa jokaiselle!

torstaina, toukokuuta 04, 2017

Sukkia, sukkia vaan

 Sukkia on taas syntynyt junamatkoilla ja kyläillessä ja telkkaria katsoessa. Pari isompaa projektia on tulossa ja on pakko välillä tehdä muutakin. Yhdet puuttuvat tästä kasasta, koska ovat jo matkanneet pikkuveljelle toiselle puolelle Suomea. Ihan harmaat tavalliset sukat ja varressa raidat.Ne sukat veivät lankaa 114 g. Kasa on sini-vihreä tällä kertaa. Mukana ystävän tuoma ihanan sininen orvokki-amppeli.

Ostin alkutalvesta Suomi-lankaa ajatuksella tehdä sairaalaan vauvan sukkia. Mutta tempaus loppui todella nopeasti, kun kaikki ahkerat kädet ympäri Suomea neuloivat vauvan sukkia.  Tein kuitenkin Suomi 100 vuotta kunniaksi yhdet vauvan sukat junasukka-mallilla. Kulutus oli tuttu 27 g. Toiset sukat saa joku lapsenlapsista tai sitten myyjäisiin. Näihin sukkiin kului 46 g.


Miksiköhän ostin Roosa nauha-lankaa sinisävyisenä? Enpä osaa sanoa. Aikuisen miehen sukat 2,5 mm puikoilla syntyi. 58 g meni näihin sukkiin, joihin en jaksanut sovittaa raitoja kohdilleen useampien solmujen takia. Lopuista on tulossa taas kerran junasukat.

Varmaan värin takia olen ostanut tämän Regian paksumman langan, 6 fach. Tein ne junamatkalla Hesaan kokoukseen 3,5 millin puikoilla.Tämä lanka oli harmittavan halkeilevaa ja useamman osin otetun neulotun silmukan takia purin työtä ja korjailin. Harmitti. En muista aiemmin Regiassa olleen tätä juttua. Näihin sukkiin kului 97 g. Lankaa jäi reilusti vielä; tosin ei sukkiin mutta väriksi.


Ohuesta On linien sukkalangoista raidallisena neuloin toivotut sukat yhdelle lapsenlapselle ja toiset on neulekorissa alkutekijöissään samoista väreistä toiselle lapsenlapselle. Kulutus oli näihin 43 g. Aikaa kului paljon enemmän kuin edellisiin paksuihin sukkiin.