Siinä se nyt napottaa, lato, joka on kesäasuntona kahdelle. Oikein vanhanajan pärekatto, ryhdikäs ja arvokkaasti harmaantunut heinäsuoja.
Ovet avoinna kutsuen kurkkaamaan hämärään sisätilaan.Kiikkastuolissa on rauhoittavaa istua ja mietiskellä, joko tulevia tai menneitä ja voihan se ajatus saavuttaa suurempiakin merkityksiä.
Oven suussa, seinustan penkillä, partasuti, tuskin enään käytössä. Saippualautanen ja kauniisti patinoitunut astia. Asetelma on huomaamaton, mutta siinä se on, toivottaen astumaan sisään leveistä ovista.
Ennen kuin astuu latoon, täytyy käännähtää katsomaan nakymää joka ovista avautuu. Suomalainen kesä parhaimmillaan ja siihen kuuluu peltomaisema, sininen poutapilvinen taivas ja vasta niitetyn heinän tuoksu sekä myös kukat ja niiden ympärillä hyörivät, pörisevät hyönteiset.
Kaikki nämä ei aina loksahda kohdilleen, mutta kyllä ne jossakin vaiheessa saavuttavat aistit.
Lato on ihan viihtyisä asumus, kauniit, harmaat lankut seinillä, Hailuodon menneisyydestä kertovat kuvat kehystettyinä ja kodikkuutta tuovat räsymatot lattiassa sekä vanhat huonekalut.
Vuoteen suojana täytyy olla kuitenkin itikkaverho takaamassa rauhaisan yöunen, sillä suvessa hyörii monenmoisia kiusanhenkiä.
Vaatenaulakon virkaa toimittaa seinät, joihin on hyvä ripustaa asut, ne tuovat samalla väriä ja kodikkuutta tilaan.
Ladonhengetär, muistiinpano välineet, rukous/mietiskelynauha ym. kertovat asujien mieltymyksistä ja harrastuksista.
Nämäkin olivat kuin luodut juuri tähän miljööseen.
Mutta kyllä täällä nautitaan myös ruumiin ravintoa ja mausteilla on tärkeä osa, sillä kasvisruoka maistuu.