Pieni asia, mutta tarpeellinen.
Keittiövaa'asta loppui ensimmäistä kertaa patterit. Olin avannut luukun ja katsonut millaset ne ovat.
Oli täysi yllätys, että lähiAlepassa oli yksi malli litteitä ja ne maksoivat vain 1,89 euroa. Ostin paketin, vaikka en voinut olla ihan varma niiden sopivuudesta.
EDIT. Unohtui aamulla laittaa tämä 'taistelukuva'. Ei ollut kovin helppoa saada paristoja pois paketista...
Tadaa, ne sopivat, ja nyt on varaparistotkin valmiina. 😀
Käytän vaakaa lähinnä valmiiden käsitöiden punnitsemiseen, mutta on siitä joskus muuhunkin apua. Tulee mieleen se lasipallo, jonka vein Naapurittarelle. Sen painon halusin tietää ennen laukkuun pakkamista.
On tammikuun viimeinen päivä. Taidan käydä töistä palatessa äänestämässä. <-- kävin.
Keittiövaa'alla punnitsen kokattavia ainesosia. Henkilövaa'alla pitäisi punnita itseään. Kalavaa´alla VH punnitsee milloin mitäkin sinttiä. Muita vaakoja ei ole.
VastaaPoistaEn käytä kai koskaan vaakaa ruoanlaitossa, mutta minähän en juurikaan leivo. Onko VH:lla sellainen perinteinen vanhan ajan keppivaaka? Sellainen, jossa on koukku ja punnus?
PoistaOn keittiövaaka joo. Sillä on punnittu mm.kissanpentujen kasvupainoja🙂. Noin yleensä käytän sitä ihan keittiöhommissa aina silloin tällöin.
VastaaPoistaMatkalaukkuvaakakin löytyy jostain päin taloa mutta ei ikinä silloin kun sitä tarvittais.
Ihmisvaakaa meillä ei ole eikä tule.
Terkuin Tiijjja
Uijui, kissanpentuja. Me hankittiin eksän kanssa matkalaukkuvaaka ja se on varmaan hänen hallussaan. Enpä minä sitä enää (koskaan?) tarvitsisikaan (nyyh). Ihmisvaaka on tuossa vieressä pölyyntymässä. Tulipa mieleen, että on tullut viime kuukausina käytyä Täti A:n luona vaa'alla kahden viikon välein samalla, kun siirrän sen sängyn alta imuroinnin ajaksi, hyh.
PoistaMä muuten ihmettelen: miksi käsityöt pitää punnita ?
VastaaPoistaHyvä kysymys. Aloitin viime vuoden alussa punnitsemaan, koska oli tavoite saada kotoa löytyviä lankoja pois ja halusin tietää, paljonko niitä kulutin (yli neljä kiloa). Taisi jäädä tavaksi...
PoistaOn keittiövaaka ja ahkerassa käytössä, leipoessa punnitsen usein aineet, on tarkempaa kuin vaikka 1 rkl, niitä on niin eri kokoisia. Punnitsen sillä myös lähetettävät kirjeet ja pienet paketit, kun ostan postimerkit netistä ja täytyy tietää lähetyksen paino.
VastaaPoistaHenkilövaakakin on, se näyttää usein liikaa… 😉
Noissa litteissä paristoissa on jokaisella mallilla oma numero, olen oppinut. Mies joskus pyysi tuomaan kaupasta esim. LR43-paristoja eikä minulla ollut mitään käsitystä mitä ne on. Pyöreät tunnistan, tavalliset on AA tai AAA ne pienemmät. 😄
Pikku-A
Leivonnassa vaakaa varmasti tarvitseekin (en leivo). Olen myös punninnut muutaman kirjeen.
PoistaMinulla oli tarkoitus ottaa patterit irti ja taskuun käydäkseni ihan eri kaupassa ostamassa uudet. Oli todella positiivinen yllätys löytää oikeat lähikaupasta!
Mulla on keittiövaakana häälahjaksi saatu vaaka (vuodelta 1981), joka on suurimmaksi osaksi kaapissa, ei tarvi pattereita. Avioliitto hajosi, vaaka jäi mulle. 😃 Punnitsen kyllä myös itseäni, nyt lähinnä seuraan tyroksiinin lisäämisen vaikutusta, kun vajaatoiminta on saatu ilmeisesti kuriin, eli miinus kaksi kiloa. Olen lievästi ylipainoinen, mutta en laihduta, oma olo toimii mittarina. Mun vaakaan muuten käy samat patterit kuin mun halpis-ledkynttilöissä. Lainaan niistä, jos patterit loppuu.
VastaaPoistaMullakin on keittiön kaapin päällä sellainen antiikin aikainen manuaalivaaka. Pitääpä ottaa siitä jossain vaiheessa kuva.
PoistaEi sun laihduttaa tarvitsekaan! ♥ Sehän riittää, jos itse viihtyy kropassaan.
Varaparistoja pitäisi olla aina! Viimeksi tuli vähän hätä, kun verenpainemittarista loppui.
Vaaka on tärkeä. Siinä voi punnita käsitöitä, leipomistarpeita tms. Kissoille se on liian pieni, mutta ne punnitaankin isolla vaakalla, ihmisen sylissä ;D Merri on 6kg ja Frodo 4,8kg. Minä punnitsen nykyään vähän kaikenlaista, kun yritän olla syksyisen massakuurin jälkeisellä kuihdutuslaarilla.
VastaaPoistaAika usein sitä ei tajua, kuinka tärkeä jokin kapine on ennen esim. pattereiden loppumisen kohdalla. ;)
PoistaNoita litteitä on monenkokoisia tarjolla. Hyvä tuuri kun oli kerralla sopivat.
VastaaPoistaSanos muuta! :D
PoistaJoskus käytän pikkuvaakaa kun punnitsen kirjeen. Hurja miten paljon kotona saattaa olla paristolla toimivia laitteita. Meillä on esimerkiksi aika monta kaukosäädintä. 🤔
VastaaPoistaNiinpä. Itselläni on vain kaksi kaukosäädintä, joista toista käytän ainoastaan TV:n avaamiseen/sulkemiseen. Se toinen on tärkeämpi, koska on digiboksiin.
PoistaKeittiövaaka on, sillä punnitsen usein lankoja jos pitää jakaa lankakerä/-t kahtia, että saa langat varmasti riittämään sukka- tai lapaspariin.
VastaaPoistaJa ruokaa, kun joskus ostaa jonkun ison satsin jotain, niinkuin joku aika sitten 3 kg kinkkukuutioita 😲 ja jaettiin ne puolen kilon annoksiin pakkasiin.
Kirjeitä ja paketteja punnitsen, jos lähetän jotain neulomuksia johonkin.
Mursu osti mulle huutonetistä mulle semmoisen vanhanaikaisen pienen pienen kirjevaa'an, millä punnitsen valmiit sukat ja lapaset.
Muistathan teipata noi patterit, vaikka maalarinteipillä. Vaikka ne on tyhjät, ne voi silti yhteen osuessaan sytyttää tulipalon 😟
Muistan - kiitos silti! Huomasin, että työpaikkatalon alakerrassa on keräyslaatikko. Pitää viedä muitakin paristoja sinne samalla.
PoistaLankojen jakamisessa grammavaaka on näppärä. Välillä olen kyllä jotain lankaa purkanut kerältä ja mitannut siten samalla kahteen kerään, kun olen kohdistanut raitalangoista värit. Pilkunviilaaja nääs. ;) Vaaka on ihan kätsä olla olemassa!
Sori kun mä "nipotan" tommosista itsestään selvyyksistä, niin kuin nyt noi patterit... Meitä naurattaa Mursun kanssa, kun Pojasta on tullut joissain asioissa tosi tarkka, mutta tota patterihommaa me ei saada sille menemään perille :) Enkä saa menemään Äitillekään....
PoistaMä oon meillä varmaan käyttänyt jo yhden rullallisen maalarinteippiä pelkästään kahden hiiren ja kaukosäätimen pattereihin, ne kuluttaa hirveesti pattereita!
Jos teen jollekin muulle kuin itselle sukkia tai jotain, niin oon pilkunviilaaja, itselle kelpaa kaikki jämälangoista ja muutenkin "sinne päin" -langoista tehdyt sukat :D
Toki saat anteeksi, koska tuo ei ole nipottamista! Aika harvat varmaan teippaavat paristoja mikäli edes toimittavat niitä keräyspisteisiin..?
PoistaJuuri levitin lankoja pitkin lattiaa, kun mallailin keristä värejä kohdilleen. Olen aika pedantti, vaikka sukat tulisivat itselle, heh.
(Mun kommentointi ja nettiyhteys tökkii juuri nyt ihan liikaa!)
Kahvipavut ennen jauhamista! Se on tarkkaa puuhaa!
VastaaPoistaLeipoessa punnitsen kaiken, ruoanlaitossa voi vapaammin säveltää.
Koirille punnitsen välillä ruokia, kuivaruokaa on mittakuppi, mutta kun syövät 50/50 periaatteella, niin raakaruoan osuuden punnitsen.
Joskus tulee tarve tarkistaa, mikä on jonkun esineen tms. paino ihan vaan huvin vuoksi?
-@
Et yllättänyt, heh heh.. :D
PoistaVaaka on yllättävän tarpeellinen. Just punnitsin valmiiksi saamani sukat.
numero 2032 se tavallisin
VastaaPoistaIlmeisesti, koska niitä löytyi lähikaupasta. :D
PoistaKeittiövaaka (pari kpl) on käytössä mutta henkilövaaka ei 😁 Se on eteisessä piilossa tai paremminki hylättynä kaapin alle..
VastaaPoista- helkku
Mulla on henkilövaaka tuossa vieressä pitämässä paperiroskista korkeammalla. Näillä kiloilla ei viitsi kuluttaa sen pattereita. Ei siinä muuten taida ollakaan, kun on ikivanha manuaali?
Poista