Blogger Widgets Blogspot Tutorial
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heinola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heinola. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Vuosi kuvina maaliskuu -14

Viimeinkin aurinko jaksoi hymyillä ja esitellä sinistä taivasta täälläkin, ihan koko päivän.
Kymijoenkin värjäsi kuvajaisillaan siniseksi kertakaikkiaan.
Lämmintä oli  suojaisissa paikoissa jopa ,että pelkäsin ekat perhoset pyrähtävän lentoon jostain.
Toivon ,että ne vielä kääntäisivät vaan "kylkeään", sillä varmaan aika moni tietääkin, 
mitä myräkkää on meille ennustettu tulevaksi.


Vuosi kuvina kuva, samasta paikasta yllä.
Lempi paikassani aurinkoisella, kävin tutkimassa jo mahdolliset ekojen kasvien alut.


Näsiä nuputtaa jo ja leppä kukkii.
Näsiän nuputukset saa odottaa aukeamistaan vielä...



Jäät irtoaa rannoilta ja pitävät ryskettä.
Ihana kevätpäivä, vaan huomenna kaikki on toisin, vai onko?

Upeaa kevätiltaa ja iloa synkistä takatalven ennustuksista huolimatta kaikille ♥




perjantai 21. helmikuuta 2014

Joutsenia katsomaan

Mentiin sitten kauppamatkalla ja töitten päälle rantaan taas ihmettelemään.
Otin mukaan pitemmän objektiivin noin niin kuin varuilta.
Se painaa kassissa jonkun verran, mutta  nyt on sellainen kutku ,että se kannattaa.



Kaukaa tutussa rannassa ,melkein valkoiset joutsenet olivat ruokailemassa.



Hiiviskelin puitten lomissa ja laskeuduin rantaan.



Kyllä ne minut huomasi tietenkin, tarkka on katse.
Mutta tälläkertaa eivät lähteneetkään lipumaan kauemmaksi.



Mietin mihin laskeutuisin ja voisinko istua ihan vaan maahan tai kivelle.
Jäin "kaksoispuun" taakse vahtiin.



Kyllä ne välillä kääntyilivät ,joutsenet siinä, mutta ilmeisesti pitivät minua harmittomana.
Jatkoivat ruokailua, pyllistelivät, vuorotellen, hauskasti ,välillä "kintut" kohti taivasta.



Nuorin lähti lopulta livohkaan lipumaan kauemmaksi, toiset jäivät tarkastelemaan minua ja pitämään silmällä.



Olisipa minulla ollut leipää,mahtaisivatko jo tulla evästä ottamaan, mietin...



Kertoivat lehdessä,että joutsenia on kuusi, meidän lintutarhan mainio luontokuvaaja Olli Vuori.
Sorsat jo tunteevat kuulemma Ollin jo ihan kun auto kaartaa rantaan ja Olli tuntee sorsat.
Ehkä joutsenetkin tuntee hänet ja  ehkä ne vaistoaa ystävälliset ihmiset koska eivät karkaa.
Mukavaa toiveajattelua, mutta miksei.



Pihassani pulutkin tuntee meidän auton punaisen ja lentäävät heti tornitalon katolta alas murusen toivossa.
Oikeesti, uskoo ken tahtoo :D

Mutta vielä joutsenista, ensi kerralla tälläkin on leipää ja koetan tutustua näihin kauniisiin vaikuttaviin lintuihin.

Arvatkaapa mikä kappale käy mielessä kun näkee valkeita joutsenia?
Se ei ole tälläkertaa joutsenlaulu vaan toinen vaikuttava ,ikihana laulu ,missä mainitaan valkeat linnut.
Joka arvaa oikein, saa + 1arvan arvonnassa kun sen aika pian tulee taas, kunhan ensin kehittelen asiaa ja katsastelen palkintoja.
Mutta kannattaa olla kuulolla.
Jaksoitko selata loppuun asti? 
Kuvia tuli paljon, koska vaikeuksia oli valita pari kolme kuvaa tänne.
Mutta välillä näinkin, eihän siinä.

Iloista viikonloppua kaikille ja kiitos kommenteista ♥

Happy weekend and thank you for your comments ♥






keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Rannalla

Leutoa plussakeliä ja tyyntä ja rauhaisaa  rannalla.
Vai sorsat kaakattivat toisilleen.
Koetin katseellani hakea joutsenia ei näkynyt.
Ei näkökenttääni edes pulskahtanut mainio kokosukeltaja isokoskelo rouvineen,
näin vaan vilauksen heistä muutama päivä sitten.
Kuvittelin jo näkeväni kyllä koskikaran, sitten päättelin sen kuitenkin olevan valkomahainen sorsaristeymä.
Etäältä kun katsoo ja tiiraa, muodot ja koko muuttuvat.


Toissakeväänä tuossa pikkusaaressa majaili ja levähti merimetso ,joka olikin monen kuvaajan kamerassa ikuistettuna varmaan.
Kohta menen vastarannalle, lähemmäksi kartanoa, joka siintää joen toisella puolella.


Pidän tästä ilmasta, säätilasta.
Niin tyyntä,että melkein voi oman kuvajaisensa nähdä joen vedessä.


Huomaatteko, ei juurikaan jäätä virralla.
Toivoisimpa että tämä talvi nyt olisi tässä ja taaksejäänyt.
Tälläisetkin ilmat ovat minun ilmojani, tyynet ja pilviset.
Toki myös kauniit kirkkaat ilmat ovat  vaikuttavia ja saa minut iloiseksi.
Myrskysäistäkin minä pidän,mutten kylmästä.
Nykyisin olen erittäin viluinen ollut, en tiedä mistä se johtuu, vanhaksiko tässä tulee?


Tuollapa siintää taas tutut punaiset tuvat kuukauden kuvan.
Nyt vähän erikulmasta otettuna kauempaa.
Tuolla voi nähdä saukonkin jos hyvää tuuria on.
Hyvillä mielin katselin lintujen kesäasuntoja, kohta linnunlaulupuussa on jo peipot touhuamassa
kajauttaen suloiset laulelunsa ilmoille.
Elkää tulko vielä peipot, linnunlaulupuut ovat vielä hiljaiset.
Kuukauden päästä sitten joskus.

Iloista päivää keskellä viikkoa kaikille ♥






sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Sunnuntaina

Kyllä viikonloput rientää nopeaan, tuntuu näin jälkikäteen .
Mutta kyllä ne viikotkin kuluu nopeasti.
Kohta lähdetään tammikuun viimeiselle viikolle.
Ja minusta se kivaa, helmikuussa ollaan ja lähempänä taas kevättä ♥


Helmikuu muutenkin mukava, on kaikenlaista tapahtumaan ja kissan ristiäisiä.
Kiva sanonta tuokin muuten, mistähän se on lähtöisin alunperin?
Perjantai päivän aurinkoiset kuvat tässä tarjoilen, tänään onkin jo pilvinen päivä ja taitaa luntakin viskellä.
Kuvissa jälleen Kymijoella.

Lämpötilakin ulkona -6 että jospa lähdettäisiin pienelle lenkille luontoon.

Hyvää leppoisaa sunnuntaita hyvät lukijat ja satunnaiset täällä pyörähtäneet ♥

torstai 23. tammikuuta 2014

Opettelua

Päätin taas kokeilla RAW kuvia ottaa ja muokata.
Tuntuu hankalalta näin alussa ainakin minusta.
En oikein tiedä mitä tehdä suoraan sanoen siellä muokkaustilassa?
Nyt kuitenkin minulla olisi mahdollisuus saada ihan yksityisopetusta jos vaan kerkiisin asiasta soittaa
ja varata ajan.
Se vaan työpäivän päälle tahtoo tämä luikkia kotiin nopsaan ,eli ei ole sitä aikaa vielä löytynyt.
Josko tänään saisin tilattua ajan, olisin itselleni tyytyväinen.
Kuvat on edelleen Kymenvirralta, toisesta suunnasta ja Elements 10 :llä muokattu RAW kuvina ihan automaatilla.




Pakkanen edelleen paukkuu, mittarissa -20, ja Kymijoki on hyytävän kylmä.
Hyvää torstaita kaikille ♥
Muistakaa, että torstai on toivoa täynnä ♥

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Jälleen virran varrella

Hyytävän kauniit pakkaskelit jatkuvat, kuitenkin hiukan lauhtuneempana, 
eli tänään -15.
Kymijoki höyrähtelee eikä antaudu jään ja lumen valtaan kokonaan.



Aika laajalti jää kuitenkin jo peittää jokea.
Täällä on hyvä kävellä, talvella ja keväällä.
Helmikuussa rantapuistossa --> (keskikuva /kuvassa oikealla)pidetään taas jääfestarit ,alkaen Ystävänpäivänä ♥♥
(Jee, sekin vielä tulossa) 
Kuun alussa monenkin mielessä käväisi, tuleeko jäätä, että voi festarit pitääkään,
aatokset takuulla muuttuneet on nyt, jos ei ihmeitä tapahdu.
Eli on pakkasta nyt ja jäätä nostaa lammista taitureiden työstää upeita jääveistoksia.


Viimeisessä kuvassa bongataan sorsia.
Niitä nuo meinaan pitäisi olla, ei mitään kivenmurikoita :)
Ollaan toisessa suunnassa.
Sorsaparoilla jäänreuna kasvaa ja avoin vesi pienenee.

Mutta että tuo pakkasaurinko saa mielen vireäksi.
Oletko samaa mieltä?



lauantai 18. tammikuuta 2014

Aurinkopylväs

Olen ilahduksissani katsellut blogiystävieni upeita kuvia aurinkopylväistä joka ilmeisesti oli näkyvillä ainakin torstaina suuremmassa osassa maatamme.
Myös minä työmatkallani kotiinpäin hämärän rajamailla silloin sain tuon upean valoilmiön nähdä Kymenrantaa astellessa.
Kävelin ja pysähdyin, ensin meinasin jatkaa matkaa, käännyin takaisin puistossa,
ja astelin rantaan.


Ajattelin ensin etten laita kuvaa esille, sillä se ei kerro lainkaan sitä tunnelmaa mitä koin.
Vaan ei siinä, tuo aurinko kun metsän taakse vaipui, upea pylväs nousi korkeuksiin
ja kun pieni pilvi lainehti tuohon pylvään eteen, sain  mielikuvan, että se muistuttaa ihan ristiä.
Livenä uskomaton katsella ja ihailla , tiedättehän ,että kuva ei aina kerro totuutta.

Nyt aamupalat pistetty poskeen, aamu on valjennut, luonto kutsuu.
Hyvää lauantaita kaikille lukijoilleni ja satunnaisille täällä pyörähtäneille ♥
Happy Saturday ♥

Tervetuloa uudet lukijat ♥
Welcome new readers ♥


torstai 16. tammikuuta 2014

Hämärän rajamailla

Iltaterkut Kymenrannalta.
Pakkasta tänään -15, kyllä se oli mukava kävellä raikkaassa pakkas iltapäivässä.
Hämärä vaan kerkes jo tulla, että tässä kaikki...


Makoisia unia toivottelen kaikille täydenkuun valaistessa ♥

tiistai 14. tammikuuta 2014

Vuosi kuvina : Tammikuu 2014

Hei vaan!
No huuh, miten kiree ja kiireinen viikonalku, ei enää tälläistä, en ala. :(
Tiesin jo etukäteen ,että kiirettä pitelee tämän viikkoa.



Siksipä kipaisin sunnuntaina kuvauspaikalla nappaamassa kuukauden kuvan jos toisenkin.
Eli uusille lukijoilleni tieodoksi, haastehan on tälläinen:
Joka kuukausi kuvataaan samaa kohdetta  tismalleen ja lopuksi vuoden päästä tehdään niistä kaikista kokoelma ja pistetään esille blogiin.
Jotain tuohon suuntaanhan se meni.



Minulla kuvaus alkoi marraskuusta ja se jatkuu kuvaillen vielä tuleva tämän vuoden lokakuu sitten aikanaan.
Eli sunnuntaina satoi lunta, ja alkoi pikkupakkasella -6.
Joka tänään onkin jo kirinyt -15 tiistai aamuna.
Ja EKA kuvahan se on sitten se haastekuva tismalleen pitäs olla, noin että kerrostalon kupeella näkyy oikealla kuusipuu.



Otin minä muitakin kuvia, vähän niinkuin jäätilannetta tässäkin muistiin laitan.
Eli rannoilla jäätä ja sitten sula kuin vain voi Kymijoki olla, saa nähdä miten sitten Helmikuussa.
Laiturilla minä tuossa seisoin ja räpsin.



Tälläkertaa aloin miettimään, että hei tämähän on mukava paikka,
pitkä laituri, mikä näkyykin  ekassa marraskuun haastekuvassa  Täällä.
Tuosta vois pulahtaa kesällä uimaan.
Talvella paikalla on lyhtyjä, aika kirpakkaa olis hypätä jokeen nyt pakkasella :)

Voi mennä taas pari päivää ehkä enemmän tai vähemmänkin, että en ennätä päivittämään blogiani.
Joten toivottelen kaikille ihanaisille lukijoille ja satunnaisille täällä pyörähtäneille oikein kivaa talvea ♥




lauantai 4. tammikuuta 2014

Mustavalkea tammikuu

Lauantai aamu ,edelleen mustavalkeaa, sumuista ja kosteaa.
Lämpötila 0 astetta, ei siis mitään.
Tuntuu hyvältä keliltä kuitenkin liikkua luonnossa, 
kun EI OLE LIUKASTA.
Virran varrella siis jälleen.



Näkymä Kymelle on muutettu mustavalkeaksi Elementsillä.



Veneet kuvaan tahdoin jättää värejä enkä sitä muutella, se on kuitenkin omassaan ihan värikäs.
Ja se oma vene tuossa nököttää yhäkin kääntämättä, hyi minua :(



Vane laiturikuva NYT ja VUOSI sitten Tapaninpäivänä, tais olla pakkasta. :)



Huomenna ajattelin ensin mennä koskikaraa bongaamaan josta postailinkin jo TÄÄLLÄ
bongailu mestani on kuitenkin aika pimeä koski metsässä, että jos ei säässä ihmeitä tapahdu, 
reissu jää tekemättä ,sen näen sitten huomenna.
Tälläinen pitkä viikonloppu olisi vaan niin mukavaa jossakin pitemmällä pyyhkäistä käyden, kuvailu mielessä.
Vaan eihän siinä ,säät tulee ja menee, mennään toisen kerran ja keksitään nyt jotain muuta.

Kiitokset jälleen ihanaiset ihmiset kaikista kommenteista ja  kiinnostuksesta sivuillani edellisiin päivityksiini ♥
Hyvää viikonloppua!
Happy weekend and thank you for your comments all ♥


torstai 2. tammikuuta 2014

Vuoden ekat

Vuoden ekat luontokuvat tahdoin ottaa rakastamastani paikasta, eli tietenkin Kymijokemme rannoilta eilen.
Vuoden ensimmäinen päivä olikin lempeä ja tyyni aika pitkälti.
Lämpöasteita mittarissani +4 .
Ranta on hiljentynyt aattoillan paukutuksista ja rauha palannnut.
Oi noita heijastuksia riensin heti koettamaan kuvata. ♥



Tuolta vastarannalta se ilotulitus räiske alkoi, kiitos kaupungin.
Kovasti oli tullut ja taivaaseen värejä ,mutta kovin kirkkaasti se ei päivä vieläkään paistanut.
Lähdin ulkoilemaan iltapäivällä ja huomasin ilokseni, että kyllä,
kyllä se päivä on pidentynyt oikeesti.
Nythän se päivä jatkuukin kukonaskelin, aivan ilahduttavaa minusta ♥
Onkohan horisontit suorassa, sitä aina mietin, on ne minusta jokseenkin...



Siltoja, maantiesiltaa ja rautatiesiltaa on nyt kuvattu urakalla eilen eestä ja takaa.
Toisessa siltakuvassa näkyykin miten ne sillat on kuitenkin niinkuin erikseen, vaikka eka kuvassa näyttää kuin siinä olisi vain yksi silta.
Huomasitteko katsoa tarkkaan?



Alin sillat kuva on otettu Siltasaaresta ja siellä olikin oiva valomasto, josta pidin.



Se tuo mieleen kalastajanverkon, eli sopii minusta kyllä maisemaan Kymen rannalle.
Vielä sininen hetki katsellen Kymijoen lempeän rauhaisaa virtailua.
Illan jo hämärtäessä, oli aika palata kotiin.




Kiitokset kaikille sivuillani pyörähtäneille ja erityisesti kiitokset kommenteista ja Tervetuloa uudet lukijat ♥

Hyvää antoisaa uutta päivää! 
Thanks for all the comments and have a good new day ♥

lauantai 14. joulukuuta 2013

Vuosi kuvina : Joulukuu -13

On aika esitellä kuukauden kuvahaaste vastaus.
Marraskuun kuva samasta paikasta löytyy täältä.
Mietin matkatessani tuohon rantaan, onko poukama jäässä, ei ollut.
Mutta jo vain oli polku rantaan pliukas.
Luntakin niukasti, että kuva oikeestaan näyttää ankealta.



Laiturilla seisoin taas kerran suorittamassa tätä kuukauden tehtävääni.
Laiturista ei tule kuvaa, se meni roskiin kun näytti jotenkin kierolta.
Mutta eka kuvahan on se mikä pitääkin.


Seija myrsky on rauhoittunut ja päivä oli lempeän kaunis poutainen.
Tämä Seija myös täällä alkaa rauhoittua illan viettoon ja muutamat kauppareissun ostokset
pääsee lahjapaperiin.


Kuva Kymijoelta, uskokaa tai älkää ihan tuore kuva, tälläistä tänään joulukuussa.
Leppoisaa rauhaisaa iltaa kaikille täällä pyörähtäneille ystäville, tutuille ja satunnaisille kulkijoille ♥

torstai 28. marraskuuta 2013

Lyhyt iltapäivä

Iltapäivän valoisat hetket vaan yhä vähenee.
En juurikaan ole kerennyt valoisan aikaan liikenteeseen kuin hetken iltapäivästä.
Hämärä hiipii verkkain mutta varmoin askelin.

Rannalla hyvin livakkaan koetin ennen pimeää kuljeksia ja jo vain on mukana nurmella astella.
Heinä, lehdet, jalan alla rapsahtaa kivasti, kun on huurteessa maa.
Lunta meillä ei juurikaan ole eikä näy.
Kaihoisasti katselen eräitten blogien upeita talvisia luontokuvia.

Vaan eipä liene kiire talvella tänne tulla.
Tulkoon vaikka jouluksi, jookos?
Ennen pimeää ennätin Kylpylän rantaan parahiksi kun iltarusko värjäsi taivaan tulen värein.
Siinä se, iltapäiväni kovin lyhyt.



Minä lähden käymään viikonloppuna Viron puolella pikkujoulun merkeissä.
Toivottelen kaikille ystäville, lukjoille ja satunnaisesti täällä pyörähtäneille hyvää marraskuun loppua!
Nähtäillään joulukuussa tässä blogissa ♥




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kuvia Heinolasta

Eiliseltä rantakierrokselta muutamia kuvia.
Ollaan niinkuin joen toisella puolen välillä.
Kuten Turuus sanottas, tois pual jokkee.
Olen minä Turuuski asunut muutaman vuode.
Vaan nyt ollaan täällä ja rakastan tätä Kymijokea,
missä rantatie vie molemmin puolin kuljeksimaan ja ihailemaan maisemia.



Taustalla vesitorni missä voi kahvitella, ainakin kesällä, en ole kyllä käynyt (pelkää korkeita paikkoja)


Rantakasino joen rannalla.
En ole käynyt kertaakaan siinäkään.
Mutta olis varmaan kiva kesällä istua tuolla ja ruokailla vaikka, sekä katsella siinä samalla joen elämää.


Tähtisilta häämöttää taustalla.
Monesti siitäkin on yli ajettu.


Heinolan arkkitehruuria.


Viimeinen kuva on otettukin toisaalla, ja taasen kuvassa kaunis Tähtisilta
Pidän silloista, ja tämä tähtisiltahan oli Suomen toiseksi pisin silta.
Jälkeen Raippaluodon sillan.

Tälläistä tälläkertaa.
Heinolassa on ihan kivaa ,tervetuloa!
Vaikkapa talvella pidettäviin jääfestifaaleihin Kymijoen maisemiin.

Tänään on ollut myrskyisää, honkapuut lähes vaakakenossa huojuneet.
Päätin pysytellä sisätiloissa.
Tosin olis täysikuun aikaa...vaikka rannoille jos  tyyntyypi....
Mukavaa taas huomenna alkavaa uutta viikkoa kaikille täällä pyörähtäneille