Suomessa olisi paljon potentiaalia Milano-Cortinassa debytoineessa uudessa olympialajissa vuorihiihdossa, toteaa vuorihiihdon SM-kisojen kilpailunjohtaja Teija Laukka.
Lauantaina Pallaksella järjestetään toistamiseen lajin Suomen mestaruuskilpailut. Kiipeilyliiton alaisuudessa toimiva laji on Suomessa vielä marginaalisen pieni.
– Suomessa olisi varmasti paljon potentiaalia maastohiihtopuolella. Kunhan tämä laji saa tunnettuutta ja kiinnostusta, niin ihmiset alkavat tosissaan treenata. Ei ole mitään syytä, miksi emme olisi lajissa maailman huippuja.
Skimountaineering eli skimo eli vuorihiihto on kestävyyslaji, jossa urheilijat nousevat ylämäkeen suksien pohjaan kiinnitettävien nousukarvojen avulla ja laskevat alas. Etenkin olympialaisissa kisattavassa sprintissä nousu on käytännössä juoksua, ja vauhti on todella nopea.
Pidemmissä kilpailuissa luonnonrinteillä osallistujat valitsevat parhaan etenemislinjan. Lyhyissä olympiavuorihiihto-matkoissa ja hiihtokeskuksissa järjestetyissä kilpailuissa reitit merkataan hyvinkin tarkasti. Mikäli kilpailussa on vaara eksyä, merkitään reitti myös pidemmillä matkoilla.
Paino oikeassa kohdassa
Kisasukset ovat kevyet, jotta hiihtäminen on helppoa. Laskeminen niillä on kuitenkin haastavaa. Teija Laukan mukaan painon pitää olla olla oikeassa kohdassa ja taitoa täytyy löytyä paljon.
– Se ei ole kaunista katseltavaa verrattuna jämäkämmillä suksilla puuterilumessa laskemiseen. Kun tavoite on tulla nopeasti alas, tyylipisteitä ei jaeta, Teija Laukka kuvailee.
Lauantaisessa Pallaksen SM-skimo -tapahtumassa kilpaillaan seitsemän keron reitillä Pallas-hotellin lähiseudulla. Reittiä on lähes 20 kilometriä pitkä, ja nousumetrejä on 1 390.
– Parhaimmat kiertävät reitin reilussa kahdessa tunnissa, kertoo kilpailunjohtaja.
Tapahtuma on suunnattu sekä harvoille suomalaisille kilpavuorihiihtäjille että harrastajille, jotka voivat valita myös lyhyemmät viiden tai kolmen keron reitit.
Teija Laukka on itsekin kilpaillut vuorihiihdossa, kun lajin kilpailuja järjestettiin noin kymmenen vuotta sitten Suomessa. Sittemmin kisojen järjestäminen hiipui, koska osanottajia ei ollut tarpeeksi.
Laukka arvelee kuitenkin olympiastatuksen lisäävän kiinnostusta lajia kohtaan. Moni on myös innostunut hiihtovaelluksesta tuntureissa, mikä voi lisätä myös kilpailijoiden määrää.
Lajia voi harjoitella hiihtokeskuksissa
Teija Laukan mukaan vuorihiihdon harrastusmahdollisuudet Suomessa ovat hyvät. Lajia voi harjoitella joka paikassa, missä on mäkiä. Kesäisin juoksulenkit ja polkujuoksu antavat hyvän pohjan. Talvella voi harjoitella sellaisissa hiihtokeskuksissa, joissa on mahdollista skinnata eli hiihtää nousukarvojen avulla rinnettä ylös.
– Jos ajattelee lyhytkestoista olympiasprinttiä, niin sitä varten ei tarvitse lähteä ulkomaille harjoittelemaan, Laukka toteaa.
Laukka näkee erityisesti pienissä hiihtokeskuksissa mahdollisuuksia vuorihiihdon sprinttikilpailujen järjestämiseen. Olympiasprinttimatka on noin kolmen minuutin rypistys, jossa hiihdetään, juostaan ja lopuksi lasketaan alas.
– Se on hyvin kaukana siitä perinteisestä ski touring -lajista. Se on kotoisin vuoristoalueilta, jossa on haluttu kiivetä suksien kanssa vuorelle ja laskea alas.
Sprinttikilpailun valitseminen lajin olympiakisamuodoksi on Laukan mukaan herättänyt lajin harrastajissa samanlaisia tunteita kuin kiipeilyn olympiadebyytissä. Perinteinen laji ja olympialaji eroavat toisistaan merkittävästi.
– Varmasti ymmärretään myös se, että lajin kannalta on tärkeää, että olympialaisissa laji on sellainen, että kuka tahansa pystyy seuraamaan ja innostumaan. Vuorihiihtosprintti on lyhyt, nopeatempoinen ja tapahtumarikas, Laukka arvioi.