Kesä tuli

Kesä tuli ja joelle rentukat.  Joen matala uoma hehkuu keltaisena. Renntukkamerta oli ihan pakko käydä katsomassa.

Mesimarjakin kukkii, kuten joka kesä, mutta harvoin olen päässyt kypsiä mesimarjoja maistelemaan. Ei ollenkaan joka kesä.

Kukkii myös hilla ja mustikka. 

Minä aion mullata mullata perunani. Lisään multaa kaikkiin 7 ämpäriin, jotta on tilaa mukuloilla kasvaa.

Ja sen jälkeen Pärjänjoelle kalalle!

Hienoa kesää ihanat blogiystävät, kommentoijat ja muutoin vain vierailulle pistäytyjät.  Onni yksillä, mutta kesä kaikilla!

Kesäsateen ropinaa

 

Havahdun aamu-unisena sateen ropinaan. 

Sadepisarat paiskautuvat ikkunaan ja alkavat valua noroina ruutua pitkin.  Ne venyvät  ja läsähtävät lopulta ikkunan alalistaa vasten.

Tuntuu lähes hypnoottiselta tuijottaa vesipisaroiden peitossa olevaa lasia ja seurata samalla, miten osa pisaroista alkaa hamuta viereisiä pisaroita. Ne imaisevat pienemmät itseensä. Siinä ne tekevät kuitenkin virheen. Nämä isot pisarat leviävät vain leviämistään ja menettävät kauniin muotonsa.

Sade kiihtyy ja ruoskii oikein olan takaa kylvöksiäni. 

Ohessa tuulikin voimistuu puuskaiseksi. Sillä tuntuu olevan halu liittyä sateen ystäväksi. Yhdessä ne ovat tuhoa aikaansaava pari, mutta maltilla ollessaan raikastavat kesää.  Parhaimmillaan kesäsade on louna- tai etelätuulen kanssa hellepäivän virkistäjä.

 Vesilastissa olevan ikkunalasin läpi näen, miten kotisuon solakat männyt joutuvat tuulen voimasta kumartamaan syvälle. Kunpa eivät vain rusahtaisi poikki tai vääntyisi juuriltaan nurin. Sellainen mahdollisuus on taas olemassa.

Entä hilla? Sille ei tee hyvää tämä tuulinen sade, sillä sen kukinto on Koillismaalla vielä kesken.  Eivät myöskään pölyttäjät jaksa tässä kylmässä kylvyssä painella töitä.

Kuljin eilen kotisuolla, mikä oikeastaan on räme, sillä puustona on enempi tai vähempi kituliaita mäntyjä. Aluskasvillisuutena  hillaa, suopursua, suokukkaa, tupasvillaa, mustikkaa ja juolukkaa, sekä pehmeää rahkasammalta kauttaaltaan.

Siinä missä hilla taipuu luonnon voiman edessä, suopursu ei ole moksiskaan. Sen vahva varsi ei hetkahda isonkaan tuulen kynsissä. Tuoksu vain leviää. Jos ikkunaa voisin nyt pitää auki, saattaisi nenään tulla suopursun vahva tuoksu. 

On mennyt muutama tunti rajuimmasta sateesta, Edelleen kuitenkin tuulee. 

Tästä päivästä tulee luppopäivä, lukupäivä, kutomispäivä ja/tai kirjoittamispäivä. Ainakaan ei ole tarvetta kastelella ulkona kylvöksiään, pikemminkin käydä tyhjentämässä vain alusvati niiltä, joilla se on.

Vesimittariin on tullut eilisen jälkeen 10 mm. Lisää saadaan, mutta ripsutellen. Ulkona oli luihin ja ytimiin asti tunkeutuva kylmä tuuli. On +6 astetta. Jos oli kevään tulo hidasta, niin yhtä verkkaista on tämä kesän alkukin.

Ikkunasta katsoen ruudun takana on kaunis kesäsää.  Väreiltäänkin kesäinen. Yhä vallitsee heleä vihreys siellä, missä ei ole keltaisina hohtavia kullero-, eikä voikukkaniittyjä. Juhannuksen kotiseutukierroksella kuvasin kukkamaisemia paljon. 

Nyt minulla on sopivaa aikaa järjestellä kuvakansioitani.

Tänään voikukat ovat sulkeneet kukkansa ja pelto näyttäisi toisenlaiselta. Voin kuvitella myös, millaiselta pelto näyttää puhalluskukkien aikana.

Vanhaksi olen elänyt, ennen kuin opin puhaltamaan voikukasta kaikki hahtuvat kerralla lentoon. Se onnistuu, kun puhaltaa alhaalta päin. Kannattaa myös toivoa puhaltaessaan jotain, sillä siihen liittyy taikaa.

Sitä en osaa kertoa, onko kyseessä samanlainen taika, kuin päivänkakkaran terälehtiä nypittäessä.

Ikkunoista on pisarat kuivuneet. Harvakseltaan enää lätäkköönkään pisara tekee renkaitaan. Sade pitää taukoa jaksaakseen vielä iltapäivällä uuden rutistuksen. 

Lopuksi eiliseltä päivältä  porokuva. Kerralla monta poroa lounastamassa....

..mutta nämä tyypit lähtivät seikkailulle ja tällä kertaa on hallussa myös liikennesäännöt.

Kesäkuuta puolikas jäljellä

Vielä on pihassakin puuhasteltavaa, mutta mieleni teki ongelle. Valinta oli tänään helppo. Siis kalalle, kun on lämmin päivä, sopivasti myös tuulinen, etteivät pienet vereimijät pysty häritsemään kohon tuijottamista.

Kesä on tullut, mutta sääsket (hyttyset) ovat vielä pois. Sen sijaan mäkärät tai mäkäräiset ovat hyvin edustettuina. Olen siinä mielessä onnekas, etten tarvitse mitään aineita niiltä suojautumiseen. Ne eivät ime minun vertani. Lähentelevät kyllä ja pyrkivät korviin, nenään ja suuhun, mutta en koe sitä kovin kiusallisena.

Kalaretkestä tuli lopulta luontoretki.

Menomatkalla metsäautotiellä mies jarrutteli ja pysähtyi. Ihmettelin mikä on ennen kuin huomasin kyykäärmeen olevan menossa tien yli. Sillä ei ollut kiire, se mateli verkkaan. Vasta käärmeen edettyä kuljettajan puolelta auton ohi, jatkettiin matkaa. Siihen käärme reagoi ja nosti päänsä pystyyn ja katosi vauhdikkaasti ojavesaikkoon.

Myöhemmin, kun kalaa ei innokkaasta onkimisesta huolimatta tullut, rupesin tutkimaan hillan kukkia. Kahdenlaisia löytyi, eli hilla on 2-kotinen. Emi- ja hedekukat eri yksilöissä.

 Suolla kukkii parhaillaan myös suokukka. Sen vaaleanpunaiset pienet kukat ovat pirteä väriläiskä sammaleessa. Paitsi, että suolla on kaunista, siellä on myös märkää ja upottavaa.  Tarpominen hengästyttää, vaikka kalasaalista tarvitsekaan kantaa.

Palatessa sattui lisää eläinkohtaamisia. 

En jätä kuvaamatta pieniä vasoja. Tänään näin luultavasti vain parin viikon ikäisen pikkuporon, joka kulki tiiviisti kylkimyyryä emonsa kanssa, kuin olisi ollut liimattu sen takkuiseen karvaan. Uteliaana vasa vilkuili isoäänistä maasturia, joka läheni hitaasti.

Vaikuttavimman esityksen kuitenkin loihti riekkoemo, joka näytteli taitavasti raajarikkoa. Kun lähestyimme ajoradalle kyyhöttävää lintua, se lähti vaivaloisesti liikkeelle. Pysähtyi kohta ja tullessamme lähemmäksi, laahusti taas vähän matkaa eteen päin. Eteni sen verran, mitä me matelemalla perässä.

Silmäilin penkkaa ja ojaa nähdäkseni riekon poikasia, sillä ihan varmasti emo järjesti näytöksen suojatakseen poikastensa pakenemisen. Pikku riekkoja en nähnyt ja emokin näytti olevan vallan voimissaan, kun pyrähti lopulta auton edestä lentoon.

 

Maisemiani halkovat kinttupolut ja sorapäällysteiset metsäautotiet. 

Kun katsoin autonpeilistä taakse, ei näkynyt hetkeen muuta kuin paksu pöly. Taivastelin mielessäni, hitsiläinen, että tulin jättäneeksi pyykin kuivumaan pihanarulle. Jäljestä päin voi vain harmitella ja pestä vaatteet uudelleen.

Tämä aika on myös kuvauksellisesti kiehtovaa. Luonnossa on vihreän valtakausi, jota monet luonnonkukat kaunistavat.

Tekemistä riittää, vaikka potutkin on saatu peltoon. Ei vain meinaa jäädä aikaa lukemiseen, eikä neuletöihin. Minulla on harmaan hailuotolaismallisen villapuseron tekeminenkin kesken, mutta onneksi talveen on aikaa, joten se valmistuu kyllä.

Meinas unohtua! Talviturkin heitin viikolla pois. Ehdin ennen juhannusta, kuitenkin itselleni tavanomaista myöhemmin.

Mukavaa juhannusviikoa!

Heinäkuun kuvat

Alla heinäkuun kolme kuvaani, jotka alkavat kirjaimella h, kuten heinäkuu. Tämä mainio haaste on Kristiina K:n aloittama.  Hänelle iso kiitos.

Lyhyesti ohje kuuluu, että kuvat voivat esittää mitä vain, kunhan kuvan aihe alkaa meneillään olevan kuukauden ensimmäisellä kirjaimella.

                                                                            ♥

Hilla

Hilla-aika alkaa olla käsillä. Kuvan  hillat eivät ole kypsiä, eivätkä enää tupella, mutta  kohta kuitenkin valmiita poimittavaksi. 

Muutaman kypsän hillan löysin jo eilisellä onkireissulla alkumaistiaisiksi. 

Ilman muuta näillä kulmilla on päivän puheenaiheena nyt itseoikeutetusti hilla. Viime aikoina monet ovat käyneet tutkailemassa omia hillapaikkojaan, miten marja kypsyy. Minäkin aion hillastaa, vaikka tavallistakin märempien soiden takia se tulee olemaan raskasta ja hikistä hommaa.

Rakkaalla lapsella, kuten hillalla on monta nimeä. Minulle se on hilla, lapsena puhuttiin muuraimen nimellä, mutta soiden ja rämeiden herkku tunnetaan myös muurain, lakka, valokki,  lintti, nevamarja, suomarja- nimillä.

Haarapääskynen 

 

Kesää odotellessa muistellaan lorua, joka loppuu, pääskysestä ei päivääkään. Ajat ovat muuttuneet, loru ei enää pidä paikkaansa, vaan kaikki lorun linnuista, ainakin peippo ja västäräkki tulivat tänne paljon ennen kesän tuloa.  Lähempänä aikatauluaan oli pääskynen, mutta sekin aikaistanut talvilomalta paluutaan.

Joka kevät ihme uus kuulla haarapääskysen livertelyä tv-antennin päällä. Pitkin kesää saa myös nauttia  niiden taiturimaisista lentelystä.

Haarapääskynen on niin kesään kuuluva.

Heinätyöt

Heinäseipäitä näkee enää harvoin heinäpelloilla. Heinänkorjuu tehdään nykyään niin koneilla.

Minä aloitin lapsena heinäpellolla "tikkutyttönä" Kiikutin seinäseipään reikään puutikun, kun seipäälle hankoaja oli sitä vaille. 

Yleensä seivästä kohden oli kolme tikkua, ettei heinä painu liian tiukkaan, vaan kuivaa seipäällä.

Varttuessani sain ylennyksen harvavoimaan ns rippeitä sängeltä hankoajien perästä. Seuraava ylennys oli päästä nostamaan heinää hangolla seipäälle. Hienointa minusta oli kuitenkin iskea rautakangella reikää maahan, johon juntata heinäseiväs odottamaan täyttöä.

Nyt on huvia niittää viikatteella heinää muutaman seipäällisen verran. Nekin jäniksille talviruokintaan.

Kristiina K, kiitos mukavasta haasteesta.  Mukavia suvipäiviä kaikille!

Hilla kukkii

 Hillan kukinta on sellainen juttu, joka jättää harvan kylmäksi. Koillismaalla se on todennäköisesti tämän hetken ykköspuheenaihe.

 Olen itsekin kulkenut ahkeraan soilla saadakseni käsityksen tulevasta hillakaudesta. Kukinta on ainakin tajuttoman upeaa.  Moni suo näyttää yhtä hurmaavalta, kuin valkopilkullinen kesämekko.

Askeliaan saa varoa, ettei turhan päiten tallaa herkkiä hillan kukintoja ja hillafanina toivon hartaasti hallan pysyvän soilta kaukana, eikä rankkasateistakaan olisi väliä.

Kenties tulossa on hyvä hillasato kolmantena kesänä peräkkäin. Laiskan hommaa suolla rämpiminen ei missään nimessä ole, mutta poimija saa rehkimisestään hyvän mielen ja marjaa pakastimeensakin.

Kaikille hilla ei maistu, kuten ei mansikatkaan. Tässäkin mielipiteet jakaantuvat  ja makuasioista on tuhmaa kiistellä.

                             

       BLOGitsen ideoma kesäraapale 2, jossa voi käyttää sanoja tajuton, laiska, ahkera, tuhma

Kesäsateen ropistessa

Tuttu kait sanonta - sade tekee hyvää meijän perunalle ja naapurin kuiville heinille.
Ironista. Kuitenkin, mikä passaa yhdelle, saattaa olla iso harmi toiselle.

Minä kuvittelen itseni tuohon välimaastoon, ei ole perunaa kasvamassa, eikä heinäluokoa märäntymässä.
Siis sää, kun sää passaa minulle, paitsi ei helle. Se läkähdyttää meikäläisen nopeaan laiskamadoksi.

Itse asiassa kuuntelen mielelläni sateen ropinoita ja sallin itseni vaipua flowtilaan, antaa mielen lähteä hallitsemattomasti karkuteille.  Jos ei ole tähdellisempää suunnitteilla, niin mielen retki on seikkailujen seikkailu.

Tällaisia retkipäiviä on viime aikoina ollut tiheään.
Eilen satoi, toissa päivänä satoi ja myös sitä edellisenä. Parhaillaankin tulee vettä taivaan täydeltä. On kuitenkin lämmintä.

Sade ropisee kiihtyvällä voimalla kattoon, valuu ikkunalasilla ja kerääntyy lätäköiksi pihassa.
Kirjoittamiseni katkeaa tuon tuostakin, kun kiirehdin  ajatuksen siivellä käkkärämäntyjen lomitse suolla. Etsin sopivaa reittiä loikata vetisten ojien yli. Silmäilen, missä hohtaisi kypsyvää hillaa, Saappaan alla hölskyy. Joskus suo imaisee saapasjalan niin tiukkaan otteeseen, että sitä saa suorastaan nyhtää irti.
Harmailla pilvillä on kiire. Toivottavasti ne pystyvät kohta lakaisemaan auringon vapaaksi

Suolla tuoksuu hyvälle. En tunnista tuoksua, ehkä joku kukkaistuoksu. Joka kerta, kun sen saan nenääni, vedän henkeä syvään. Parfyymi-ihminen en ole lainkaan, mutta tämän suotuoksun haluaisin. Sen nimi voisi olla vaikkapa Aavistus,

Minä en halua eksyä suolle, en usko eksyvänikään, eikä mieleni joudu eksyksiin. Se palaa heti häiriötekijän ilmaannuttua todellisuuteen ja huomauttaa, ettei tekstiä taaskaan synny, haaveiluksi tuppaa menemään.

Turvallisia marjastuksia teille muillekin. Minulla on sadepäivän askareena vauvasukkien kutominen ja muutaman saunavastan teko, mikäli sateen alle pääsen koivunoksat hakemaan. Pari vastaa pakastin jo tiukasti elmukelmuun käärittynä. Ne ovat joulusaunomista varten!

Kaunis, tuoksuva suo, iso osa maisemaani

Tuuli pyörittää

leikillään tupasvillaa,

puhaltelee tupsut pehmeän ilmaviksi

ja kohta suo on villaa

valkoisenaan.

Voi hyvä ihme näitä soita! Keskellä kesää valkoisessa hunnussaan, tuskin koskaan olen kauniinpana niitä katsellut, kuin nyt. 

Paitsi tietysti syksyllä ruskaväreissä ja talvella tuhansin kimmeltävin lumikitein.

Suot ovat aina kauniita. Ne kukkivat, Ne tuoksuvat. Osaavat osuvasti yllättääkin saaden tarpojalle saappaat vettä täyteen, mutta toisaalta - tarjoavat viitseliäille joskus myös hyvän marjasadon.

Parhaillaan kypsyy hilla ja sen mukana kasvaa hillakuume!  

Minullakin tuntuu orastavia oireita, sillä uteliaisuuksissani olen muutaman tarkastuskierroksen soilla tehnyt.

Minun marikkoni saavat vielä kypsyä hyvän aikaa. Nähtäväksi lopulta jää, ehtiikö  kenties joku muu poimia nuo kuvaamani hillat ennen minua. En syyllisty marjakateuteen, mutta saatan siltin tuntea närää, jos kuulen raakaa hillaa poimitun.

Entäs kun mustikka kypsyy samaan aikaan hillan kanssa. Mihin näiden marjastuskuumeiden kanssa joutuukaan? Siinäpä pähkinää kerrakseen - lähteäkö suolle vai vaaranrinteille.

Mustikkaa näyttää tulevan paikoin myös paremmin verrattuna pariin aiempaan vuoteen. 

Näin totean itseksseni, kun siirrtyn pois suolta kuivempaan maastoon.
Nuuhkaisen, veden oikein kunnolla ilmaa sisääni hurmaavan tuoksun takia. Vanamo kukkii!
Kukkii oikein laajoina mattoina mäntymaastossa.

On minulla onkivapakin mukana. Ja kastemadot.
Ennen lammen rantaan menoa, katselen ympärilläni olevaa maisemaa, joka on nyljetty puista paljaaksi. Tuntuu oudolta ja vieraalta. Lähes tunnistamattomalta.
Useampaan vuoteen en ole lammella käynyt. Joskus sinne kuljin synkän metsän läpi, sittemmin täysin tyhjän maiseman halki ja nyt seison katajikossa.
Lampi näyttää tutulta. Edelleen se on paikallaan vaarojen kainalossa.

Askellan rinteen alas. Loikin kapean suon yli rantaan ja toivon, ollapa nyt Ahti antoisalla tuulella.

Koillismaa heinäkuuta sävyttävät reippaat sateet.  Rakeitakin on tullut, eikä lämpöasteilla herkutella.
Mites muualla päin maata?

Hillaa, hillaa, vieläkin hillaa

Viikon teema on ollut hilla.
Päivien aktiviteetti myös hilla.
Yksi varma puheenaihe on ollut hilla ja sen hinta.  Toinen raaskii poimimansa marjat myydä, toinen pistää omaan pakastimeen.

Hilla kuluu marjaherkkuihini ja sitä poimin sen mukaan, miten jaksan soilla ja rämeillä rämpiä.
Paljon on kävemistä ja vaaran rinteiden kapuamista, että hillaa löytää, mikäli löytää. Aivan kotinurkilla sitä ei nyt ole.

Muutaman ensimmäisen poimintapäivän jälkeen selkä yritti aamuisin jarrutella. Kuitenkin tovin notkistelun jälkeen suostuu pikku pakosta yhteistyöhön. Vihjailee kyllä, että kidutan, vaan ei auta.

Reppu selkään ja suolle.
Suomaisema on minulle mieluinen. Kun näkyy ensimmäisiä hillan kasvustoja, on toiveita, että itse marjaakin löytyy.
Rämeellä on isoa hillaa, mutta paljon on vielä raakaa. Jopa tupella olevaa.

Poimiminen on harppomista ja kilometrejä kertyy. Tänäänkin peräti kahdeksan. Paidan selkämys liimautuu ihoon. Hiki valuu nenän päästä, pyyhkiä saa, ettei valu hilla-astiaan.

Suot ovat varsin märkiä ja purojen ylitys haetuttaa sopivaa paikkaa, kun ei vähin kummin tahtoisi kenkiään kastella.

Joutsenta ei haittaa.
Se sujahtaa hyvin sulavasti rannalta uimasilleen pitäen visusti silmällä kulkijoita.

Marjastuspäivälle kertyy pituutta muutenkin, kun vain kilometrejä. Koko päivä siihen uppoaa.
Repusta on parasta  löytyä juotavaa ja evästä. Hellepäivinä kuluu paljon vettä.

Tosinautinto on istahtaa nuotiolle kahvittelemaan.
Ettäs eväsleivät osaavat maistua silloin hyvälle. Harvoin kuitenkaan viitsii raahata pannua mukana. Useimmin kahvia on vain termarissa.

Kesä on sivuuttanut puolivälinsä.
On sadonkorjuuaika. Viime kesää enemmän näkyy jo nyt sieniä. Myös mustikka alkaa kypsyä ja piirakan verran olen poiminut.

Hirvensäärinurmi punottaa hiukan kaunistaen laajoja hakkuuaukioita. Metsälinnun poikue pyrähtää polun vierestä pakosalle. Korppi saattaa innostua raakkumaan, kuin paheksuen valtakuntaansa tunkeilijoita
Poron vasat ovat kasvaneet. Ovat niin somia pikku sarvineen koikkelehtimassa risukossa ja korkeassa heinässä.

Maisemalle on aina aikaa.
On se sitten vaara kaukana taivaanrannalle piirtyessään tai kirkasvetinen suolampi.

Joko huomenna olisi aika vaihtaa hillastus kalastukseen? Käydä kaivamassa matoja ja lähteä pyytämään ahventa? Hieman houkuttaa tehdä noin.

Helle hellii

Tuli kesä kesken kevään. Tuli niin nopeaan, etten sitä oikein tajuakaan. Vielä toukokuun puolivälissä oli paikoin lunta ja nyt kaksi viikkoa myöhemmin koivuissa täys lehti, hilla kukkii kilpaa mustikan kanssa, myös mesimarja on kukassa. Näin aikaisin paahtava helle pohjoisessa on lähes historiaa, eilenkin noin 31 astetta ja tänään saman verran. Tuntuu ylenpalttisen hyvältä. Koko maailmani.

Kevätkiireitä ei ole ollut. Ei pihan haravoimisia, ei puutarhatöitä, ei taimi- eikä kukkaistutuksia. Lähes päivittäin poljen joelle virvelini kanssa. Sinne huuhdon sen olemattoman kiireen, mikäli semmoista milloin olen havaitsevinani. Rannalla seisoessa kuuntelen veden ääniä, käännän kasvoni tuuleen kuunnellakseni sen neuvoja. Tänään se opasti, älä hyvä ihminen polta nahkaasi. Minä olin sille kuuliainen, eikä nahka punota.Sen sijaan kalastamaan tuuli ei ole opettanut, keskittymään ja hiljentymään kylläkin.
Kalaa on tullut kehnosti, sentään aina jotain. Mielenrauhaa ja suurta auvoa on kuitenkin seisoskella rannalla, vetää nenäänsä Kopistuksen suon tuoksuja ja kelata virvelin siimaa kireäksi kerta toisensa jälkeen.

Kuin piste kauniin kevään muuttumiselle kesäksi oli suuri ilo saada kutsu koulun kevätjuhlaan. Istahtaa näillä helteillä ilmastoituun suureen juhlasaliin, joka oli koristeltu valtavan kauniisti ja jossa lapset esittivät upean ja monipuolisen ohjelmansa, laulua, soittoa, tanssia, satunäytelmiä. Ohjelmiston kantavana teemana oli sadut ja loppuhuipennus tietenkin  - Jo joutui armas aika.... lasten ja koko täyteen ahdetun salin juhlayleisön voimin. Minun kesäni alkoi siitä "virallisesti", niin kuin viitenätoista keväänä nuoruudessani, jolloin olin koululainen.
On kesä kaunein ja kirsikkapuutkin kukkivat, ei kuitenkaan omalla pihalla.

Kun on kesä ja kärpäset, köyhälläkin on ystäviä. Kärpäset ei niin haittaa, mutta itikat ovat ilmestyneet sankoin joukoin myös.
En saanut niiltä rauhaa tässä muuan ilta yrittäessäni seurustella lähilammen joutsenten kanssa.Vastavaloon otettuihin kuviin pääsivät mukaan itikatkin.

Suot ovat saaneet valko-vihreän asun. Hilla kukkii runsaasti ja jos kaikki sujuu kuin Strömsjössä, niin soiden herkkua poimitaan tavallista aiemmin. Vaikken pikku siivekkäistä perustakaan, niin toivottavasti ovat nyt ahkeria ja tekevät hillan pölytyksen kunolla. Toivon kovin kunnon marjakesää.

Kaunista ja lämmintä kesän ensimmäistä viikonloppua.

Soiden herkku, hilla

Kirjaimet haaste # 28. Tällä viikolla pitää sanan välikirjaimet olla -il-

Kevät tulee äkkirynnäköllä Koillismaallekin. Sataa silkka vettä jo kolmatta vai neljättä päivää. Sankka usva leijailee joka puolella. On tavattoman hyvää aikaa järjestellä kuvakansioitaan ja samalla löytää Kirjainhaasteeseenkin kuva. Vielä kolme kuukautta ja vähän päälle, niin soilla tätä herkkua taas on. Toivottavasti tulis hyvä marjakesä.