21 Sep 25

Venäjän johto on luonut myytin, jonka mukaan aggressiivinen länsi on pettänyt lupauksensa siitä, että Nato ei laajene itään.


30 Jul 25

Euroopan unionin jäseniä myös Naton jäseniä. Siellä ihmisillä on poliittiset vapaudet ja täydet ihmisoikeudet, jotka meilläkin ovat. Ne ovat osa syrjimätöntä markkinataloutta, jossa kaikilla ihmisillä on myös mahdollisuus vaurastua.


Tilastokeskuksen ja Energiateollisuus ry:n ennakkotietojen mukaan sähkön kokonaiskulutus Suomessa oli liki 83 terawattituntia vuonna 2024 . Tämä tarkoittaa sitä, että Fingridin arvion mukaan datakeskukset voisivat kuluttaa suurimmillaan sähköä liki seitsemän terawattituntia vuodessa. Vertailun vuoksi Helsingin kaikkien kotitalouksien arvioidaan kuluttavan yhteensä yhden terawattitunnin sähköä vuodessa.

EK:n vihreään kasvuun erikoistunut asiantuntija Janne Peljo arvioi heidän keräämiensä julkisten tietojen perusteella, että jo päätetyt investoinnit datakeskuksiin voisivat kasvattaa Suomen sähkön kulutusta noin kymmenellä prosentilla eli noin kahdeksalla terawattitunnilla.

Jos kaikki EK:n datassa olevat datakeskushankkeet toteutuisivat, sähkön kulutuksen lisäys tällä vuosikymmenellä olisi Peljon mukaan 21 terawattitunnin luokkaa, mikä tarkoittaisi noin neljänneksen lisäystä Suomen nykyiseen sähkön käyttöön.