25 Mar 11

Kahdeksan kymmenestä vastaajasta (82 %) katsoo, että töitä tehdään nykyään ylikierroksilla ja niin kovan paineen alla, että moni palaa ennenaikaisesti loppuun. Peräti kaksi kolmasosaa uskoo, että Suomea hallitsee virkamiesten ja korkeiden herrojen epävirallinen ryhmittymä. Yli puolet vastaajista katsoo, ettei markkinatalous toimi Suomessa kaikkien kansalaisten parhaaksi. Vielä useamman mielestä markkinavoimat ohjaavat liikaa suomalaisen yhteiskunnan toimintaa.


01 Mar 11

Moni töissä käyvä joutuu selviämään jo alle tonnin bruttopalkalla. Syy pieniin palkkoihin johtuu usein yritysten halusta pitää joustavaa työvoimareserviä.


Yksin asuva tarvitsisi kohtuulliseen minimikulutukseen asumismenojen lisäksi 575–660 euroa kuussa, mutta useimmilta tästä summasta uupuu noin kolmannes…Sen sijaan keskipalkkaisen suomalaisen tulot riittävät kattamaan minimikulutuksen jopa kolminkertaisesti.


1990-luvulta lähtien työelämä ja tuotanto mullistuivat postfordismin myötä. Hyvinvoinnin kukoistuskaudella ns. epätyypilliset työt muuttuivat tyypillisiksi. Suomessa voidaan laskea olevan jo noin miljoona epätyypillistä työtä tekevää työläistä.

Samalla myös se järjestelmä, jonka piti auttaa ihmisiä köyhyydessä, on osin muuttunut köyhyyttä ja syrjäytymistä tuottavaksi järjestelmäksi. Työtön pakotetaan vastaanottamaan mitä järjettömimpiä tehtäviä ”aktiivisen työnhakemisen” nimissä. Nuoria pakotetaan työskentelemään ilmaiseksi tai reilusti räätälöidyllä palkalla ”syrjäytymisriskin” verukkeella. Kunnat ja valtio ovat erikoistuneet työn pätkimiseen lain rajamailla niin sairaaloissa kuin yliopistoilla ja virastoissa. Näin lasketaan kustannuksia, kierretään sosiaalimaksuja ja lomarahoja.


11 Feb 11

Tällä taikalapulla saat sossusta toimeentulotukea, vaikka olet päätoiminen opiskelija.


29 Dec 10

Suomessa tehtiin vuonna 2008 keskimäärin 1 728 tuntia vuodessa töitä, kun Hollannissa työntunteja kertyi vain 1 389.

Ero, 339 tuntia, on huima työpäiviksi muutettuna: tilaston mukaan hollantilaiset tekevät vuodessa yli 45 päivää vähemmän töitä kuin suomalaiset.


Muun muassa Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on väittänyt suomalaisten työskentelevän liian vähän. Tänä vuonna hän totesi MTV3:n haastattelussa suomalaisten työskentelevän ”vain runsaat 1 500 tuntia vuodessa, joka on vähän enemmän kuin ruotsalaiset ja norjalaiset, mutta lähes kolmanneksen vähemmän kuin amerikkalaiset työskentelevät”.

OECD:n tilastojen mukaan keskimääräinen työaika on Yhdysvalloissa kuitenkin laskenut jo alle 1800 tuntiin vuodessa.

– Usein kuultu väite, että Suomessa tehtäisiin lyhyttä työaikaa, ei pidä paikkansa


19 Dec 10

Neljäsosa työntekijöistä kertoi, että heidän on vaikea jättää toimisto taakseen, kun he lopettavat työpäivän. Yhtä moni kertoi ajattelevansa töitä vapaa-ajalla. Joka viides näkee töihin liittyviä unia.

Kaikkein pisimmälle edenneestä työnarkomaniasta kärsivät kuitenkin ne, jotka kertoivat olevansa mieluummin töissä kuin kotona – noin 15 prosenttia vastaajista – ja ne, jotka tunnustivat olevansa huolestuneempia pomonsa hyväksynnästä kuin perheensä – lähes joka kymmenes vastaaja.