Näytetään tekstit, joissa on tunniste sipulit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sipulit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. lokakuuta 2018

Kokeileva kasvimaa

Puutarhuroinnissa on kivaa kokeilla aina jotain uutta. Viime vuonna kasvatin varsiparsakaalia mahtavalla menestyksellä. Tänä vuonna kasvimaakokeilussa olivat mustajuuri ja ruusukaali.


Mustajuuren kylvin jo syksyllä. Ikävä kyllä se iti vähän huonosti, vain 4-5 taimea nousi mullasta. Aloin tässä syksyllä googlettaa milloin se pitäisi nostaa, ja opin että sitä olisi pitänyt lannoittaa pitkin kesää... joten odotukset eivät olleet korkealla. Yllätys olikin iloinen kun maasta nousi ihan kiva määrä juuria. 
Mustajuuri on hienostuneen mieto ja pehmeä juures, jota olen käyttänyt lähinnä keitoissa. Siitä tulee todella pehmeä ja hyvänmakuinen keitto.
Mustajuuren kasvuaika on pitkä ja se kannattaa kylvää jo syksyllä muiden juuresten tapaan. Se kaipaisi kovasti lannoitusta kasvaakseen isoksi. Mustajuuri kasvaa syvälle maahan ja sen nostaminen olikin melkoisen vaivalloista, pitkät juuret menevät syvälle ja ovat tiukassa. 

Sato oli itämiseen nähden ihan kohtalainen, kyllä näistä yksi keitto keitetään.

Mustajuuri, ehdottomasti jatkoon. Huomisissa syyskylvöissä laitetaan taas siementä maahan, toivotaan parempaa itävyyttä ensi kesälle.



Ruusukaali on suurta herkkuani. Ensimmäistä kertaa maistoin niitä n. kymmenen vuotta sitten, ja ostin ne puhtaasti ulkonäön vuoksi, mikään noin söpö ei voi olla pahaa. Ja mitä herkkua ne ovatkaan! Ruusukaali on voimakkaan makuinen kaali kaalien ystäville. Parhaimmillaan se on muiden kaalien tapaan höyrytettynä tai kermassa haudutettuna. Tätä herkullista kaalia suomalaiset syövät vain keskimäärin yhden per henkilö vuodessa! Siis yhden pienen ruusukaalin. Minä vastaan monen suomalaisen osuudesta :D.
Ruusukaali kasvaa hitaasti. Se vaatii pitkän esikasvatusajan (kylvin omani kai joskus helmi- maaliskuussa) ja satoa saatiin vasta nyt ihan loppusyksystä, kiitos pitkän, lämpimän syksyn. Taimet kasvoivat valtavan kokoisiksi ja ehkä olisi ollut paikallaan jossain vaiheessa vähän harventaa lehdistöä, jotta kaalit olisivat saaneet valoa. 


Kaaleja saatiin pari, kolme litraa. Kerran jo söin aiemmin niitä ja nyt keräsin lopun sadon. 

Ajattelin ryöpätä kaalit kevyesti ja pakastaa.

Kaalien kasvatus lavoissa on ehkä vähän turhauttavaa. Niitä kasvatellaan pitkin kevättalvea ja sato on vaivaan nähden melko vaatimaton. Kaalit vaativat tilaa ja olisivat varmaan vähän tuottoisampia avomaalla isommalla viljelyalalla. 
Parsakaalin kanssa varmaan jatketaan mutta ruusukaalikokeilu taitaa jäädä muutamaan vuoteen, siemenpussissa kun on vielä siemeniä jäljellä. 


Kasvimaa sai tänään syyssiivouksen. Huomenna yritän istuttaa valkosipulit ja kylvää porkkanaa, palsternakkaa, mustajuurta ja persiljaa.

Vielä nautimme lehtikaalin, persiljan ja ruohosipulin sadosta. Lehtikaali on maistunut hyvin myös etanoille.


Maa-artisokka saa vielä jäädä kasvamaan, syödään sitä sitten keväällä.


Valkosipulit ovat kuivuneet vintillä nostamisesta lähtien. Vintillä on ollut kai vähän kosteaa, osa oli mädäntynyt. Huomenna maahan menee näistä kynsiä sekä tämän kesän sipuleiden siemeniä.


Kanat saivat päivän puutarhapuuhasteluista pienen työmaan. Kaalien varret ja muut roskat ja rikkaruohot juurineen menivät kanalaan, jossa niistä tehdään selvää.


sunnuntai 5. elokuuta 2018

Katsaus satokauteen

Tämä kesä jää mieleen ennätyshelteisenä ja kuivana. Kasvimaita ja marjapensaita emme ole jaksaneet kastella yhtään niin paljoa kuin olisi ollut tarvetta, mutta siitä huolimatta olemme saaneet ihan kivasti satoa.


Kasvihuone on tarjoillut tomaatteja, chilejä ja kurkkuja. Näistä on jo keitelty chilikastiketta (Jamie Oliverin ohjetta mukaillen) ja tomaattikastiketta. Mikä ilo kaivaa kastikkeita omista varastoista talvella, teollisten valmisteiden sijaan.


Kurkkuja on kasvihuoneessa kaksi taimea ja avomaalla yksi, ja tämä määrä pitää kaksi ihmistä mainiosti kurkuissa. Avomaankurkkujen taimien kanssa mokailin niin että niitä emme nyt tänä vuonna saaneet.


Tomaatteja kypsyy tasaista tahtia, ja ovat kyllä parhaimmillaan suoraan pensaista napsittuna. Kaikki lajikkeet ovat tänä vuonna hyviä, ehkä suosikkeina kuitenkin taas Sunchocola F1 ja Pink charmer. Ensi vuodeksi voisi pari jotain pihvitomaattilajiketta katsella, nyt meillä valtaosa on näitä pieniä. Myös jonkun supermakean keltaisen kirsikkatomaatin haluaisin, tähän mennessä eivät ole olleet ihan täydellisen makeita.



Valkosipulit alkoivat olla sen näköisiä että uskaltauduin nostamaan muutaman, sieltä nousikin niin hyvän kokoisia sipuleita että nostin loputkin ja vein vintille kuivumaan. Tämä on kyllä sellaista viljelyä joka oikeasti kannattaa, tuoretta valkosipulia ei kauheasti kaupassa edes myydä. 
Syksyllä maahan menee kynsiä sekä myöskin siemeniä. 



Tällainenkin kedon kukka löytyi kasvimaan kupeesta päiväunilta <3


Myös kanervaa innostuin keräämään, kun satuin hyville apajille. Kanerva rauhoittaa ja auttaa nukahtamisvaikeuksissa ja monenlaisissa vatsavaivoissa sekä mm. virtsatulehduksissa. Kanerva myös tuoksuu ihanan metsäiselle.


 Marjastus ei niin ole mun juttu, mutta sain sentään herukoita poimittua sen verran että mehut keitettiin. Mustikat ostin suosiolla Rekosta.


Omavaraisia ollaan ensi talvena myös kanojen heinien suhteen. Naapuri kävi niittämässä meidän pellot ja sieltä käsipelillä haravoin ja kärräsin kanalaan heinää. Hidasta ja hikistä hommaa, mutta jotenkin niin kesäistä!

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kevättä kasvimaalla ja kanalassa

Kanalassa voidaan mukavasti. Isot kanat tykkäävät ulkoilusta ja viettävätkin ulkotarhassa suurimman osan päivästä. Meillä nämä isot kanat Mikko-kukko, Utu, Nipa ja Ruskeekana ovat aika tiukkoja ja määrätietoisia. Rohkeita ja ahneita. Heillä on aika tiivis porukka johon eivät helpolla ota uusia jäseniä. 


Pienet tiput ovat tähän saakka olleet erillään mutta nyt on häkin luukut avattu ja pienet päästetty muiden sekaan. Heille on järjestetty paljon piilopaikkoja kanalassa. Onneksi hengailevat paljon yhdessä ja ovat hirmu virkeitä ja pirteitä pieniä kanoja (kukkoja?). Nyt vaan toivotaan että pikkuiset selviävät ja pääsevät parveen mukaan. Toistaiseksi näyttä lupaavalta.
Pikku kanat ovat tosi innokkaita lentäjiä ja alkoivat heti vapaaksi päästyään lentämään ympäri kanalaa. 


Sitten kasvimaalle ja talvehtijoiden kuulumisiin.

Lipstikka nousi ja kasvaa hienosti, ekat lehdet jo maisteltu.


Raparperiä kasvaa kahdessa kohtaa, tässä isoimmat versot.


Valkosipulien suhteen jo pelotti mutta niin vaan kaikki nousivat ja ovat komeassa kasvussa. Myös syksyllä kylvetyt porkkanat, palsternakat ja mustajuuret ovat ainakin osittain itäneet. Syyskylvöt tulee kyllä niin olemaan mun juttu! Tykkään kovasti sipulien ja juuresten kasvatuksesta ja mikäs sen helpompaa kuin kylvää syksyllä, siemenet sitten itse tietävät mikä on paras hetki keväällä nousta.

Tänään muokkasin uuden 2-kerroksisen lavan kylvökuntoon ja sinne istutin sipulit. Vielä toiseen lavaan on kaulukset valmiina, mutta niiden lisäksi tälle kesälle täytyy kyllä hankkia ainakin 2-3 lavaa. Puutarhahommat kun lähtivät lapasesta jo aikoja sitten.